Miksi 2-3 hörhöä nettifennoa on näin vaarallisia?

Ruotsalainen raha panostaa miljoonia miljoonien jälkeen yrittääkseen puolustaa suomenruotsalaisen vähemmistön aikoinaan hankkimia privileegioita. Joidenkin kirjoittelijoiden mielestä näitä jotka vastustavat pakollista ruotsin opetusta koko kansalle olisi ihan muutama, ehkä ainoastaan yhden käden sormilla laskettavissa oleva määrä. Miksi näin pieni määrä mitättömiä ihmisiä vaikuttaa näin vaaralliselta joukolta jonka torjumiseen tarvitaan suuri joukko isänmaan arvonsa myyneitä, ostettuja virkamiehiä ja poliitikkoja?
- Esim. presidenttiehdokkaaksi halajava Paavo Lipponen on sanonut, että häntä kauhistuttaa "puhdas suomalaisuus". Hänelle suomalaisuus ei merkitse mitään vaan hän jopa sanoo, että hänessä itsessäänkin on kolme neljäsosaa ruotsalaista. Olemmeko me valmiita valitsemaan itsellemme presidentin joka häpeää suomalaista taustaansa ja suomalaisuutta?
Monessa maassa tällaiselle ehdokkaalle oltaisiin näytetty ovea, joissakin maissa jopa enemmänkin sillä kaikissa maissa ei hyväksytä oman maansa halveksumista ilman seurauksia.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Men finländska medborgare med svenska som modersmål får man fritt kränka hur mycket som helst?

Äänestä

"Men finländska medborgare med svenska som modersmål får man fritt kränka hur mycket som helst?"

Onko se ruotsinkielisten "kränkkaamista" jos suomenkielinen ei halua opiskella pakkoruotsia?

Äänestä
  • "Onko se ruotsinkielisten "kränkkaamista" jos suomenkielinen ei halua opiskella pakkoruotsia?"

    Ja sanoo sen vielä ääneen.

    Äänestä

  • För mig har pakkoruotsi ingen betydelse,man kan studera eller låta bli.Det är kränkande att bli kallad parasit,hurri ,svekko ,svedupetteri,homo,stick till Sverige,du knullar din syster,du knullar får,inavlade skitar,alla svenskatalande krigsveteraner rodde till Munsala.osv.De här meningarna är hatprat och de syns varje dag på den här debatten.

    Äänestä

  • sårad kirjoitti:

    För mig har pakkoruotsi ingen betydelse,man kan studera eller låta bli.Det är kränkande att bli kallad parasit,hurri ,svekko ,svedupetteri,homo,stick till Sverige,du knullar din syster,du knullar får,inavlade skitar,alla svenskatalande krigsveteraner rodde till Munsala.osv.De här meningarna är hatprat och de syns varje dag på den här debatten.

    "Onko se ruotsinkielisten "kränkkaamista" jos suomenkielinen ei halua opiskella pakkoruotsia?"

    Ja sanoo sen vielä ääneen.

    Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että suomenruotsalaisella on vastuu. Pakkoruotsia vastustaa eri mittausten mukaan vuodesta toiseen noin 75-80 prosenttia kansasta. Suomenruotsalaisista taas noin 80 prosenttia äänestää RKP:tä joten siinä yhtälö joka ei ratkea ennenkuin suomenruotsalaiset puhuvat järkeä omien poliitikkojensa päähän.
    Kuuntelemalla kansaa ja tekemällä kansan haluamia päätöksiä noudatetaan demokratiaakin ihan oikeasti.

    Äänestä

  • torbeedo kirjoitti:

    Tästä voi siis päätellä että kaikki suomenkieliset eduskunnan edustajat ovat nynnyjä tai muuten vaan saamattomia runkkuja...onko todellakin näin ??

    Äänestä

  • torbeedo kirjoitti:

    "Onko se ruotsinkielisten "kränkkaamista" jos suomenkielinen ei halua opiskella pakkoruotsia?"

    Ja sanoo sen vielä ääneen.

    Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että suomenruotsalaisella on vastuu. Pakkoruotsia vastustaa eri mittausten mukaan vuodesta toiseen noin 75-80 prosenttia kansasta. Suomenruotsalaisista taas noin 80 prosenttia äänestää RKP:tä joten siinä yhtälö joka ei ratkea ennenkuin suomenruotsalaiset puhuvat järkeä omien poliitikkojensa päähän.
    Kuuntelemalla kansaa ja tekemällä kansan haluamia päätöksiä noudatetaan demokratiaakin ihan oikeasti.

    Herregud,5 MILJONER ,vi är inte ens trehundra tusen,och här jamsar från morgon till kväll om er pakkoruotsi.Vi svenskspråkiga skulle ha dött ut för många hundra år sedan om vi skulle ha varit lika hariga.

    Äänestä

Valitettavasti joukossa on aina joku joka ylittää sopivudeen rajan kuten tämä:

"Persulle joutaisi luoti mennä yhdestä korvasta sisään
Ei persu ole ihminen. Minä voin elää vain jos persu ei voi. Näin yksinkertaista se on."

Äänestä
  • Det finns på båda sidorna såna som inte inte kan hålla sig inom gränserna för vad som är godtagbart även i en språkdebatt.Men som svenskspråkig får man nog ibland känslan av att alltid vara syndabocken.Gå någon gång till seniordebatten,där handlar nästan alla kedjor om vilka skitar SFP och finlandssvenskarna är.

    Äänestä

  • rättvist kirjoitti:

    Det finns på båda sidorna såna som inte inte kan hålla sig inom gränserna för vad som är godtagbart även i en språkdebatt.Men som svenskspråkig får man nog ibland känslan av att alltid vara syndabocken.Gå någon gång till seniordebatten,där handlar nästan alla kedjor om vilka skitar SFP och finlandssvenskarna är.

    Juuri niin, pieni joukko eläkeläisiä ja persuja mouhuaa netissä ja solvaa maanmiehiämme, eivät he edusta meitä suomenkielisiä. Ikävää jos ruotsinkieliset kokevat olonsa ahdistetuksi.

    Äänestä

Koska svekot tietävät olevansa yksinkertaisesti väärässä. Ja koska svekot tietävät, että suuri enemmistö suomalaisita vastustaa pakkoruotsitustaan.

Joten svekojen taktiikka. Ampukaa viestintuojat!

Äänestä
  • Varför har man fel om man vill ha rätt att tala sitt modersmål utan att bli skymfad.Er pakkoruotsi angår inte oss,den kan ni stoppa dit som det är mörkt.

    Äänestä

Ja jälleen olen pakotettu kysymään, että mikäli tutkimukset osoittavat että suurin osa suomalaisista vastustaa pakkoruotsia, niin miksei asiasta voida vain järjestää sitä kansanäänestystä asiasta?
Suomesta puhutaan aina suurena ja puhtaana demokratiana, niin miksei kerrankin anneta sen olla sellainen. Itse olen valmis tyytymään myös tappioon tässä äänestyksessä, koska silloin se olisi kansan enemmistön tahto. Ei tarvitsis enää venyttää ja vanuttaa keskustelua maksetuista poliitikoista ja vihasta ja pelosta ja osaamattomuudesta ja kaikesta. Yksinkertaisesti kysytään kansalta mitä mieltä se on, päästäisiin tästä nk. takinkääntelystä samalla, ei voisi tässä asiassa poliitikko luvata yhtä ja tehdä toista.
Ääni kansalle (edes kerran)

Äänestä
  • Kansalaisaloitteessa on juuri kysymys eräänlaisesta kansanäänestyksestä eli jos tietty määrä kansalaisia kerää nimilistan niin eduskunta on pakotettu käsittelemään asian parlamentaarisesti eduskunnassa. Tämä ei tietenkään tuo varmuudella asiaan muutosta mutta jatkuva asian esille tuominen voisi saada kansainvälistä huomiota osakseen ja ulkomaista ihmettelyä siitä kuinka pieni vähemmistö pompottaa enemmistöä Suomessa.

    Äänestä

Olen samaa mieltä - KANSANÄÄNESTYS... vaan enpä tiedä kuinka sellainen järjestetään.
Muuten olen sitä mieltä että Suomi on korruptoituneempi kuin kamalaksi katsomamme Italia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

torbeedo kirjoitti:

Ruotsalainen raha panostaa miljoonia miljoonien jälkeen yrittääkseen puolustaa suomenruotsalaisen vähemmistön aikoinaan hankkimia privileegioita. Joidenkin kirjoittelijoiden mielestä näitä jotka vastustavat pakollista ruotsin opetusta koko kansalle olisi ihan muutama, ehkä ainoastaan yhden käden sormilla laskettavissa oleva määrä. Miksi näin pieni määrä mitättömiä ihmisiä vaikuttaa näin vaaralliselta joukolta jonka torjumiseen tarvitaan suuri joukko isänmaan arvonsa myyneitä, ostettuja virkamiehiä ja poliitikkoja?
- Esim. presidenttiehdokkaaksi halajava Paavo Lipponen on sanonut, että häntä kauhistuttaa "puhdas suomalaisuus". Hänelle suomalaisuus ei merkitse mitään vaan hän jopa sanoo, että hänessä itsessäänkin on kolme neljäsosaa ruotsalaista. Olemmeko me valmiita valitsemaan itsellemme presidentin joka häpeää suomalaista taustaansa ja suomalaisuutta?
Monessa maassa tällaiselle ehdokkaalle oltaisiin näytetty ovea, joissakin maissa jopa enemmänkin sillä kaikissa maissa ei hyväksytä oman maansa halveksumista ilman seurauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu