Maksalaatikkoa

Tuli noista Paha-Penan eineistä mieleen kaikkien einesten äiti, maksalaatikko.

Kuinka moni täällä on joskus valmistanut maksalaatikkoa itse?

Minä en ole tehnyt sitä koskaan, ja tiedän että äitinikään ei ole sitä itse valmistanut.

Hämärästi muistan, etä mummuni teki jokusen kerran maksalaatikkoa kun olin pieni. Hänkään ei ole enää vuosiin sitä itse valmistanut.

Taitaa maksalaatikkoa olla yksi niitä ruokia, joiden valmistus unohtuu pian kokonaan einesten takia.
29512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ja päivää sinnekin, tässä metsään menoa suunnittelen, jos pää kestää.;))
Olen tehnyt parina jouluna itse maksalaatikon, mutta nyttemmin ostan sen valmiina, kun saa helpommalla kaupasta.:)
Anoppi neuvoi minut aikoinaan sen valmistuksessa, kiitos ex-anopille siitä.;))

Äänestä
  • Einesjätefirma Saarioinen ja moni muu sysäisi perinteet syrjään tuoden markkinoille liukuhihnalla valmistetut mössöt. Mössö microon ja menoksi oli trendi joka jäi jäädäkseen. Kenties kotikutoinen vallankumous ruuan valmistukseen palaa jonakin päivänä tai sitten ei. Onhan uhkakuvia että tulevaisuuden ihmiset voivat tunkea suuhunsa Tee lipukkeen kokoisen muovinpalan, joka sisältää kaikki päivän ravinteet. Ruokatauotkin voi jättää unhoon. Työmarkkinat saavat todellisia 8 tunnin puurtajia.

    Äänestä

  • o / h kirjoitti:

    Einesjätefirma Saarioinen ja moni muu sysäisi perinteet syrjään tuoden markkinoille liukuhihnalla valmistetut mössöt. Mössö microon ja menoksi oli trendi joka jäi jäädäkseen. Kenties kotikutoinen vallankumous ruuan valmistukseen palaa jonakin päivänä tai sitten ei. Onhan uhkakuvia että tulevaisuuden ihmiset voivat tunkea suuhunsa Tee lipukkeen kokoisen muovinpalan, joka sisältää kaikki päivän ravinteet. Ruokatauotkin voi jättää unhoon. Työmarkkinat saavat todellisia 8 tunnin puurtajia.

    Mutta kyllä silläkin mössöllä nälkä lähtee.;)
    Maksalaatikosta tulee hyvää, kun paistaa voissa pannulla.;)

    Äänestä

En näe siinä mitään vahinkoa, että maksalaatikon valmistus vaipuu unholaan.

Edellisen kerran söin ko. einettä intissä, kun oli sikamainen nälkä. Kun viereen mätti vastaavan kasan puolukkahilloa, niin sai nieltyä.

Äänestä

Olen syönyt,en tykkää, en ole koskaan itse tehnyt enkä tule tekemäänkään. Kait edullinen ja helppo valmistaa. Otat maksan ja panet sen laatikkoon. Eikä maksa paljoa eli hilloa kuluu vähän.
H.P.J.

Äänestä

Emäntäkoulun käyneenä naisimmeisenä teen lähes kaiken itse..Eineksille EI KIITOS..;o)...

Maksalaatikko onnistuu hienosti omin käsin väkerrettynä..:o)... Parempaa ja todella herkullista..Tosin, tunnustan, et teen sitä todella harvoin.

Mummoni teki sitä, äitini teki sitä, minä teen sitä, tyttäreni tekee sitä..Ohos..ja jopa poikanikin tekee SITÄ...;o)...

Äänestä
  • Lapsia voi lohduttaa SILLÄ, että iän myötä SEN tekeminen jää vähemmälle ja tulee keskityttyä maukkaampiin nautintoihin.

    Toivoo nimimerkki "Kebab kunniaan, maksalaatikko manalaan"

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Lapsia voi lohduttaa SILLÄ, että iän myötä SEN tekeminen jää vähemmälle ja tulee keskityttyä maukkaampiin nautintoihin.

    Toivoo nimimerkki "Kebab kunniaan, maksalaatikko manalaan"

    Nuoresta iästään huolimatta..ainakin tyttäreni on löytänyt nuo maukkaammat nautinnot..;o)... Pari viikkoa sitten hän tarjosi meille (keittiössään) tortilloja sekä suklaista tuorejuustokakkua...Namia..:o)...

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Lapsia voi lohduttaa SILLÄ, että iän myötä SEN tekeminen jää vähemmälle ja tulee keskityttyä maukkaampiin nautintoihin.

    Toivoo nimimerkki "Kebab kunniaan, maksalaatikko manalaan"

    Jeps, juuri tuolta Hervannan, Heval kebabista haettiin rullakebabit, joiden koko on mahdoton. (n 1kg) Koko päivän siitä mutustelee hintaan 8:50e. Hakevat jopa 40 kilometrin päästäkin noita herkkuja.
    -Jälkiruuaksi on tietenkin Saarioisten maksalaatikkoa:DDD

    Äänestä

  • Demoniiih...;o)... kirjoitti:

    Nuoresta iästään huolimatta..ainakin tyttäreni on löytänyt nuo maukkaammat nautinnot..;o)... Pari viikkoa sitten hän tarjosi meille (keittiössään) tortilloja sekä suklaista tuorejuustokakkua...Namia..:o)...

    Tortilla on hyvä ape, kun voi säveltää. Tyyliin jääkaappi tyhjäksi ja mössöjä päälle.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Tortilla on hyvä ape, kun voi säveltää. Tyyliin jääkaappi tyhjäksi ja mössöjä päälle.

    Nimenomaan..ja jokaiselle omanmaun mukaan..;o)...

    No niin..Nyt tuli kova nälkä..Tai ainakin huomasin, etten ole viel syönyt aamupalaakaan..:o/...

    Pakko alkaa henkensäpitimeksi väkertämään sapuskaa..Vaikkapa tuorepastaa hyvällä soossilla...ja salaatilla..ala meitin jääkaappi...;o)...

    Äänestä

Maksan laatikkoa.

Äänestä

-mutta, kyllä kunnollinen piikkilankaeste sentään on se oikea perussafka. (tiedät kai mitä se on?)

Äänestä

en ole edes syönyt maksalaatikkoa koskaan
eikö siinä ole sipulia?inhoan sipulia

Äänestä
  • on siinä, hillosipulia ja hillirusinia:)

    Äänestä

Yhden ainoan kerran olen tehnyt itse, kun olin lastenhoitaja yhdelle pienelle tyttöselle. Aluksi olin kauhuissani, kun minun käskettiin tehdä sitä, mutta ei se niin vaikeeta ollutkaan.

Äänestä

Olen vakavasti harkinnut....

Maksalaatikon valmistamista. Eli puoliksi tehnyt :)) Joka joulunalus päätän edes kerran tehdä maksalaatikon ihan ite, mutta sille asteelle toteutus on sitten jäänytkin.....
Ostolaatikoihin olen turvautunut, mutta ehkäpä jo ensi jouluna.......

Meillä syödään kaikkinensa aika vähän eineksiä, tosin silloin kun muksut oli pieniä ja kiire ainainen, tuli niihinkin turvauduttua tuon tuostakin. Nahkalihapulliin ja jauhomössönakkeihin :D Lapisparat...

Äänestä
  • Voihan sitä syödä muulloinkin kuin jouluna :)

    Äänestä

  • Riisistä tehtynä parempaa kuin ohraryyneistä. Olen tehnyt vuosikaudet itse ja pidän itsetehtyä parempana. Nykyisin on tekeminen jäänyt vähemmälle koska joutuisin syömään kaiken itse. Ei viitsi yhtä annosta tehdä itselleen.

    Äänestä

Sehän on äitien tekemää ruokaa;)

Tiesittekö, että esim. leukemia on sellainen sairaus, et lääkärit käskee syömään sitä kerta viikkoon ja kuulema sitä ois terveittenkin hyvä syödä säännöllisesti.

Äänestä

Tokihan olen tehny, mut en enää vuosikausiin, ei yhdelle viitsi, tai voishan sitä pakastaa osan,,, en tosin valmistakaan ostanu,,,
Pitääkin ottaa kokkivuorossa käyttöön,,, ihan millon vaan, kun se vuoro on aina mulla :o(((,,, Riisiin tehtynä, rusinoiden ja siirapin maustamana, meiramia ja muita kivoja mausteita ;o))),,,

Äänestä

Olen kaksi kertaa tehnyt maksalaatikkoa....jouluksi...toinen kerta oli viimeinen....niin päätin.. Jauhettu maksa oli jotenkin karvaan makuista...ja maistui myös valmiissa laatikossa.....Äitien tekemät siellä saarioisilla ovat aina tasalaatuisia....ihan hyviä....he jopa syövät niitä itsekin..
Mikro nappulani olen nyt liimannut....ostin sellasta liimaa et hyvä etten jäänyt itse kiinni.....nappulaan....Eilen kerroin että tongeilla vääntelen ...aikaa.

Äänestä
  • Possunmaksa on voimakkaamman lähes väkevän makuista..:o/...Ei ollengan hyvää.Tosin kermalla siitäkin saa pehmiämmän makuisen..;o)...

    Äänestä

  • Demoniiih..;o)... kirjoitti:

    Possunmaksa on voimakkaamman lähes väkevän makuista..:o/...Ei ollengan hyvää.Tosin kermalla siitäkin saa pehmiämmän makuisen..;o)...

    Luulen niin että possunmaksaa oli...... Jauhemaksa pihvejä olen tehnyt useastikin....naudan maksasta jauhettuna.....porkkanaa ...perunaa raasteeksi ja mausteita...voi vähän aina säveltää.....fiiliksen mukaan.

    Äänestä

Jos lapset eivät pidä jauhemaksapihvistä, niin silloin jauhetun maksan sekaan voi sekoittaa tavallista jauhelihaa..ja kyllä kelpaa..Kyytipojaksi..eli lisukkeksi puolukkasurvosta taikkas hilloa..Ihanaa perunamuussin kera..;o)...

Äänestä
  • Valkokastike.....on myös hyvää maksapihveille.....ja roseepippuri....
    Minulla uunissa kaalipata hautumassa.....ajattelin tehdä jotain kauden ruokaa...
    Saa nähdä miten masu reagoi....no otan riskin kuitenkin....Luulen että pientä sappivaivaa alkanut ilmetä....poltteluna. Tutkimuksiin pitää mennä........

    Äänestä

se ei kyllä niin hyvää ole että itse vaivautuisin alkuaineista tekemään ,.
ja halpaa tuntuu olevan joten ei tule säästöäkään itse tekemällä ,.

Äänestä

Jaa, äitivainaa teki sen aina itse. Minä olen kai kerran tehnyt, mutta kun en ole siihen erityisesti ihastunut, teen aina jotakin muuta ruokaa. Liikaa vaivaa joten pitäisi tehdä kerralla iso määrä ja pakastaa. Mulla ei vuosiin ollut riittävän tilavaa pakastinta ennen kuin tänä kesänä innostuin sellaisenkin taas hommaamaan. Tuskin sitä sentään nytkään tekemään innostun.

Koirille ostin toisinaan kaupasta maksalaatikkoa, ne kun siitä kovin tykkäsivät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tuputuu kirjoitti:

Tuli noista Paha-Penan eineistä mieleen kaikkien einesten äiti, maksalaatikko.

Kuinka moni täällä on joskus valmistanut maksalaatikkoa itse?

Minä en ole tehnyt sitä koskaan, ja tiedän että äitinikään ei ole sitä itse valmistanut.

Hämärästi muistan, etä mummuni teki jokusen kerran maksalaatikkoa kun olin pieni. Hänkään ei ole enää vuosiin sitä itse valmistanut.

Taitaa maksalaatikkoa olla yksi niitä ruokia, joiden valmistus unohtuu pian kokonaan einesten takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu