Useimmat historialliset ja folkloristiset
(kansanperinteen tutkimukseen liittyvät) todisteet
muinaisen Jumalatar-uskonnon olemassaolosta
viittaavat siihen, että eurooppalainen noituus
olisi kristinuskoa edeltäneen eurooppalaisen
organisoidun uskonnon seurannainen. Jo 1749
Girolamo Tartarotti esitti, että noituus oli
Rooman kauden dianinisten kulttien jatkoa
(Valiente 1973: 224). Varhain 1800-luvulla
ranskalainen historioitsija Jules Michelet oletti,
että noidat olivat jäljelle jääneitä
esi-kristillisen pohjoiseurooppalaisen
hedelmällisyyskultin edustajia (Jordan 1996: 106).
Micheletin ideat vaikuttivat runoilijaan ja
okkultistiin Charles Lelandiin, joka oli myös
Gypsy-Lore Societyn ensimmäinen puheenjohtaja
(Guiley 1989: 2000). Leland oli opiskellut
Sorbonnessa, missä hän tutustui Micheletin
teoriaan noituudesta pakana-kultin jäänteenä.
Kirjassaan Aradia, or Gospel of the Witches
(1899), Leland totesi, että silloisten
italialaisten noitien historia osoittaa, että he
ovat roomalaista jumalatar Dianaa kunnioittaneen
kultin seuraajia (Jordan 1996: 98). Vaikka monet
kiistivät Lelandin todisteet, jotkut uuspakanat
käyttävät yhä hänen kirjaansa osoittaakseen, että
noituus on muinainen uskonto.
Amatööri, kansanperinteen tutkija ja ammattimainen
egyptologi Margaret Murray päätyi samankaltaiseen
näkemykseen. Kirjassaan The Witch-Cult in Western
Europe (1921) ja The God of the Witches (1931),
hän yhdisti noituuden muinaisena uskontona
paleoliittiseen kalliotaiteeseen, erityisesti
Ariegen ja Dorgognen kuviin naamioiduista
sarvekkaista tanssijoista (Murray 1970 [1931]:
(6-17), ja roomalaiseen, kreikkalaiseen ja
kelttiläiseen taiteeseen, kristillisiin kuvauksiin
"noita-sapatista", kuin myös kansantansseihin ja
-pukuihin, joita on säilynyt paikallisesti
Englannissa ja Euroopassa.
Murray katsoi, että noituus on vanha uskonto,
jossa kunnioitetaan luonnon jumaluutta, joka
tunnetaan Sarvekkaana Jumalana (Murray 1970
[1931]: 160-61). Kristinuskon ja noitavainojen
vaikutuksesta noidat menivät maan alle, ja
muodostivat eristäytyviä ryhmiä. Vaikka nämä
ryhmät, covenit, laajalti katosivat ennen
1800-luvun loppua, Murray oletti joidenkin
säilyneen ja jättäneen jälkensä eurooppalaiseen
kulttuuriin. Mm. hän esittää kirjassaan The Divine
King in England (1954), että Englannin
kuninkuudella on selvittämätön yhteys noituuden
vanhaan uskontoon liittyvään pyhän kuninkaan
murhaan (Valiente 1973: 249).
Kun viimeiset Englannin noituuden kieltävistä
laeista kumottiin 1951, ja Murrayn tutkimukset
voitiin ulkaista, Gerald Gardner alkoi myös
kirjoittaa populaareja esittelyjä noituudesta.
Gardner oli työskennellyt plantaaseilla Malesiassa
ja myös osallistunut joihinkin
amatööri-kaivauksiin Välimeren alueella.
1930-luvulla hän tutustui noita-coveniin, ja tuli
initioiduksi. Tässä covenissa saamiensa
kokemusten, brittiläisten okkultistien kuten
Aleister Crowleyn rituaalien, ja sekä Lelandin
että Murrayn julkaisujen pohjalta, Gardner
rekonstruoi historian ja rituaalit noituudelle,
jotka hän nimitti Wiccaksi.
(kansanperinteen tutkimukseen liittyvät) todisteet
muinaisen Jumalatar-uskonnon olemassaolosta
viittaavat siihen, että eurooppalainen noituus
olisi kristinuskoa edeltäneen eurooppalaisen
organisoidun uskonnon seurannainen. Jo 1749
Girolamo Tartarotti esitti, että noituus oli
Rooman kauden dianinisten kulttien jatkoa
(Valiente 1973: 224). Varhain 1800-luvulla
ranskalainen historioitsija Jules Michelet oletti,
että noidat olivat jäljelle jääneitä
esi-kristillisen pohjoiseurooppalaisen
hedelmällisyyskultin edustajia (Jordan 1996: 106).
Micheletin ideat vaikuttivat runoilijaan ja
okkultistiin Charles Lelandiin, joka oli myös
Gypsy-Lore Societyn ensimmäinen puheenjohtaja
(Guiley 1989: 2000). Leland oli opiskellut
Sorbonnessa, missä hän tutustui Micheletin
teoriaan noituudesta pakana-kultin jäänteenä.
Kirjassaan Aradia, or Gospel of the Witches
(1899), Leland totesi, että silloisten
italialaisten noitien historia osoittaa, että he
ovat roomalaista jumalatar Dianaa kunnioittaneen
kultin seuraajia (Jordan 1996: 98). Vaikka monet
kiistivät Lelandin todisteet, jotkut uuspakanat
käyttävät yhä hänen kirjaansa osoittaakseen, että
noituus on muinainen uskonto.
Amatööri, kansanperinteen tutkija ja ammattimainen
egyptologi Margaret Murray päätyi samankaltaiseen
näkemykseen. Kirjassaan The Witch-Cult in Western
Europe (1921) ja The God of the Witches (1931),
hän yhdisti noituuden muinaisena uskontona
paleoliittiseen kalliotaiteeseen, erityisesti
Ariegen ja Dorgognen kuviin naamioiduista
sarvekkaista tanssijoista (Murray 1970 [1931]:
(6-17), ja roomalaiseen, kreikkalaiseen ja
kelttiläiseen taiteeseen, kristillisiin kuvauksiin
"noita-sapatista", kuin myös kansantansseihin ja
-pukuihin, joita on säilynyt paikallisesti
Englannissa ja Euroopassa.
Murray katsoi, että noituus on vanha uskonto,
jossa kunnioitetaan luonnon jumaluutta, joka
tunnetaan Sarvekkaana Jumalana (Murray 1970
[1931]: 160-61). Kristinuskon ja noitavainojen
vaikutuksesta noidat menivät maan alle, ja
muodostivat eristäytyviä ryhmiä. Vaikka nämä
ryhmät, covenit, laajalti katosivat ennen
1800-luvun loppua, Murray oletti joidenkin
säilyneen ja jättäneen jälkensä eurooppalaiseen
kulttuuriin. Mm. hän esittää kirjassaan The Divine
King in England (1954), että Englannin
kuninkuudella on selvittämätön yhteys noituuden
vanhaan uskontoon liittyvään pyhän kuninkaan
murhaan (Valiente 1973: 249).
Kun viimeiset Englannin noituuden kieltävistä
laeista kumottiin 1951, ja Murrayn tutkimukset
voitiin ulkaista, Gerald Gardner alkoi myös
kirjoittaa populaareja esittelyjä noituudesta.
Gardner oli työskennellyt plantaaseilla Malesiassa
ja myös osallistunut joihinkin
amatööri-kaivauksiin Välimeren alueella.
1930-luvulla hän tutustui noita-coveniin, ja tuli
initioiduksi. Tässä covenissa saamiensa
kokemusten, brittiläisten okkultistien kuten
Aleister Crowleyn rituaalien, ja sekä Lelandin
että Murrayn julkaisujen pohjalta, Gardner
rekonstruoi historian ja rituaalit noituudelle,
jotka hän nimitti Wiccaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jumalalla on huumoria enemmän mitä ihmiskunta usein ymmärtää. Keskiajan inkvisitioissa ja millon mitälieni-vainoissa vainoajat ja vainotut molemmat joutuivat helvettiin. Eli katolinen kirkko ja noidat molemmat pikavauhtia helvettiin. Tosikristittyjäkin tosin vainottiin ja poltettiin roviolla, he eivät joutuneet helvettiin, poikkeus säännöstä siisen.
Noituus vanha uskonto jossa kunnioitettiin Sarvekasta jumalaa, anteeksi vain mutta tuo lukee Raamatussakin. Ei sitä varten tarvitse kirjastoja koluta. Noita mikä noita vaikka roviolla polttas. Eli uuspakanat ja ateistit ovat vain siskokset palvomassa ikivanhaa äitiään.
Nuo noidat olivat hyviä ihmisiä, joita paha kirkko
vainosi.