Riparin opit ja opetukset

säkki kirjoitti:

Vaikka usko on sydämen asia, niin sielumme tila
näkyy hyvinkin helposti ulospäin. Saatamme hetken
omaa mieltämme peittää, näytellä toista mitä
meistä elämän keskellä tuntuu, mutta ennenpitkää
lähimmäisemme huomaavat sen mitä me olemme,
millaista taakkaa sydämessämme kannamme.

Jeesuksen tuleminen Herraksemme, silloin kun
todella elämme Hänelle, emme millekään opille tai
yhteisölle ja sen toimintamuodoille, vaikuttaa
meihin vapauttavasti, avaa sielumme kiemurat ja
muovaa meidät uudenlaisiksi ilman omia
pyritönjämme ja peilin edessä harjoittelua.
Jeesus antaa meille kasvot sekä elkeet.

Riparilaisten keskuudessa työskentelessä, käy
huomaaminen sen, miten pelkkä sanan kuuleminen,
kristillisten arvojen pänttääminen ja harras
toive siitä, että niitä toteutettaisiin ei
vaikuta ihmisten olemuksiin juurikaan. Tuollaisia
hieman kyllästyneitä koko touhuun joukko on ja
toivoo jotain muuta tapahtuvan kuin toivotonta
sananselitystä.

Vastentahtoisesti riparilaiset käyvät
liikuntaleikkihinkään, he ovat jo astumassa
aikuisuuden kynnykselle, lapsi on heistä
väistymässä pois ja aikuinen astumassa sijaan.
Tytöt ovat sen suhteen kehityksessään hieman
pidemmällä, heissä näkyy jo itsetietoisia ilmeitä
aikuistumisesta, halua hallita maailma ilmeillään
ja elkeillään, vaikka elämän mystinen luonne
onkin hämärän peitossa. Pojat ovat suurimmalta
osaltaan hieman jäljessä, täydellisen
viikaruutensa menettäneenä, mutta ollen
jonkinlaisen epätietoisen hämmennyksen vallassa
siitä miten tässä oikein elämässä on oleminen,
kun leikkimisen sijaan olisi tultava jo muutakin
ja ymmärrystä myös siitä mikä ihmisessä on.

Leirille saapui vierailulle poikabändi soittamaan
uskonnollista musiikkia iltatapahtumassa
leiritulilla. Jäpät olivat jo ripari-iän
ohittaneet ja uskossaan syventyneet elämään sitä,
eikä siitä vain puhumaan. Jo heidän pelkkä
saapumisensa paikalle muutti paikan ilmapiiriä.
He olivat reippaita, huolettomia, vallattomia
esiintymään, mutta silti omalla tavallaan nöyriä
ja toiset huomioonottavia. Heistä ei paisanut
mikään kuuluisuuden kirous tai halu ja tahto
näyttää jotain olevansa, eivätkä he tuntuneet
odottavan jännittyneinä saavatko suosioita
soitollaan, vaan he elivät koko sydämestään siitä
mistä lauloivat.

Heidän esiintymisensä, olemuksensa ja ehkä
osaltaan myös laulamansa asiat vievät tyttöjä
mukanaan. Heihin syntyi selvää iloa, katseeseen
kiiltoa ja ilmeeseen hyväksyvää iloa vaikka kyse
oli puhtaasti uskonnollisesta tilaisuudesta,
mutta ulkoilmatapahtumana siitä puuttui jäykkä
ohjelmallisuus. Esitystä sai katsella tai vaeltaa
myös muualla. Ensiintymisellään ja niemenomaan
olemuksellaan bändi antoi todistuksen siitä, että
usko on meille elämä. Sen kautta saamme
vaikutuksen toisiimme ja elämme siinä vapaudessa
mihin Jeesus haluaa meidät vapauttaa.

Riparijätkien mielessä bändi synnytti ehkä
jonkinlaista kademieltä ja varsinkin niiden,
joilla oli soittotaitoa, mutta ei vaikuttavaa
uskoa sen mukana ja joille soittaminen oli vain
salainen haave päästä johonkin. Nyt tuo
uskonnollinen bändi, ei edes kuuluisa, eikä
virtuoosimainen,saavutti kaiken sen kiertoteitse
mistä jotkut heistä haaveilivat. Heillä tuntui
olevan elämä ja ilo läsnä ihmisten keskuudessa.

Tilaisuus opetti sen, vaikka olisi pitänyt oppia
antaa, että Jumalan työ edistyy sydänten mukaan,
ei kiihkoilun ja ylenmääräisen touhuamisen
kautta. Helpompi onkin tehdä Jumalan vihollisia
käännytyksellään kuin Jumalan lapsia. Joskus
onkin parempi nähdä kuin puhua siitä mitä ei
oikeaksi tiedä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä