Israel on tänään valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia ja olemukseltaan vahvasti "juutalainen valtio , mikä on virallisena ideologiana kirjattu lakiin.
Tällä hetkellä ainut YHWH:n mielenmukainen valtiomuoto on monarkia.
Jumalan mielenmukainen vanhurskas ja viisas hallitsija on maalle siunaus ! : )
http://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_kuningaskunta
Tule pian Immanuel ! Maranata Immanuel !
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monarkia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiomuoto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Israel
Lopunajalla YHWH yhdistää pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudan yhdeksi kuningaskunnaksi !
Pohjoisen Israelin kadonneet heimot tulevat palamaan ennen Herran päivää takaisin Israeliin. Tämän kertoo profeetat Jeremiah ja Hesekiel. Helppoa heillä ei tule olemaan Israelissa. Koska tulevien profetioiden mukaan Sak.13:9 kertoo että heistä pelastuu vain 1/3 Herran sallimuksesta.
(he pelastuu jotka uskoo Jes.53 kohdassa kerrotun henkilön olleen olevan Yeshua HaMashiach ei näe tätä kauhistuttavaa Sak.13:9 kohdassa kerrottua Herran päivää , koska heidät on temmattu sitä ennen tuuliin ja pilviin).
http://www.fkf.net/Kadonneet/
SAKARJA 13
1. Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva
avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
2. Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.
3. Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen". Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.
4. Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat, eivätkä he valhetellakseen pue yllensä karvaista vaippaa.
5. Hän sanoo: "En ole profeetta, vaan peltomies, sillä eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani".
6. Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".
7. Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.
8. Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
9. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".
SAKARJA 14
1. Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun
keskelläsi.
2. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7. Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9. Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
koko luku ei mahtunut , lue loput tästä
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sak.14.html
Israelin valtiomuoto vaihtuu monarkiaksi
43
358
Vastaukset
- 12SuvunGeeniperimä ?
Mikä on yleisin veriryhmä Israelissa ?
--------------------
O-veriryhmä on maailmassa yleisin veriryhmä, vaikka esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa A on yleisin. Olemme siis hieman erilaisia geneettisesti, kun yleensä muu maailman väestö ja tällaisena se mielestäni pitäisi säilyttääkin, sekoittamatta mitään etelän geenisoppaa muuttamaan ainutlaatuisuuttamme.
Suomessa A ryhmään kuuluu noin 37% väestöstä.
Esimerkki mestareista: http://www.uusisuomi.fi/urheilu/114819-tassa-lajissa-suomi-taysin-ylivoimainen
Voisi varmaan tulla autourheilun puolelta täysin vastaava tulos.- B-ryhmä OK
Muistaakseni Länsi-Euroopassa A-veriryhmä on vielä yleisempi ja B.ryhmät ovat erittäin harvinaisia.
B-ryhmät ovat myös harvinaisia Suomessa.
Minä itse olen B -veriryhmää kuten useat juutalaisetkin. - pelkistetty O
B-ryhmä OK kirjoitti:
Muistaakseni Länsi-Euroopassa A-veriryhmä on vielä yleisempi ja B.ryhmät ovat erittäin harvinaisia.
B-ryhmät ovat myös harvinaisia Suomessa.
Minä itse olen B -veriryhmää kuten useat juutalaisetkin.B-veriryhmän suhteellinen osuus nousee Aasiassa, Lähi-Idässä ja Itä-Euroopassa eli yksinkertaistettuna: idässä B ja lännessä A.
Mutta mitäs me muinaiset O:t? Veriryhmien kantaisät ja-äidit. Meitä on kaikkialla ja geenipoolissa piilevänä vielä enemmän, sillä O-veriryhmän saadakseen pitää saada molemmilta vanhemmilta O. Jos toiselta tulee A tai B, niin se voittaa, mutta O jää piileksimään... ja voi piileksiä montakin sukupolvea.
Kait mikään tietty veriryhmä ei määritä ketään jonkun kansakunnan tai heimon jäseneksi, mutta jokaisella heimolla tuo veriryhmäjakauma on omanlaisensa ja se kertoo ko. ryhmän historiasta.
- ...
Muinoin ei lähi-idässä muuta valtiomuotoa tunnettu kuin monarkia eli kuningas hallitsi , hän syntyi tehtäväänsä tai syrjäytti edeltäjänsä, mutta kansalla ei ollut sanaa sanottavana siihen miten tai kuka sitä hallitsi.
Nykyään tällainen ei enää käy missään ja israelilaiset nyt viimeksi hyväksyisivät paluun autoritääriseen komentohallintoon. Seuraavaksi joku valopää kirjoittaa että Israeliin palautetaan orjuus, haaremit ja kivitykset ja sen armeija varustetaan keihäin , jousin ja kamelein ja se hyökkää edomilaisia ja moabilaisia vastaan joita ei lyöty aikanaan 2500 vuotta sitten.- Israelson
Hei ateisti !
Älä tule väittelemään ja riitaa haastamaan juutalaisuus palstalle. Ja väittämään Tanakin tulevia profetioita hölyn pölyksi !
Teille on omat keskustelu palstat.
Tuo Sakarjan kirjan (sak.13-14) kohdassa kerrottu hallitsija on vahurskas oikeamielinen hallitsija ! : ) Ei mikään desbootti taikka tyranni ! Hän on oikeamielinen hallitsija, Hän poistaa jumalattomien jumalattoman menon ja iljetykset myös Israelin väestön keskuudesta. Pahuutta ei sen jälkeen enään tehdä. - Jos Jumala suo
Valtion kuninkaaksi voi nousta aivan tavallinen ihminen , jotkut nousee miekan ja avustajien voimalla , toiset pelkästään Jumalan tahdosta.
- ...
Israelson kirjoitti:
Hei ateisti !
Älä tule väittelemään ja riitaa haastamaan juutalaisuus palstalle. Ja väittämään Tanakin tulevia profetioita hölyn pölyksi !
Teille on omat keskustelu palstat.
Tuo Sakarjan kirjan (sak.13-14) kohdassa kerrottu hallitsija on vahurskas oikeamielinen hallitsija ! : ) Ei mikään desbootti taikka tyranni ! Hän on oikeamielinen hallitsija, Hän poistaa jumalattomien jumalattoman menon ja iljetykset myös Israelin väestön keskuudesta. Pahuutta ei sen jälkeen enään tehdä.Eli juutalainen ei saa täällä kirjoittaa ettei häiritse Jeesushörhöjen valtaamaa palstaa? Röyhkeys on sinulla huipussaan.
- Jos Jumala suo
... kirjoitti:
Eli juutalainen ei saa täällä kirjoittaa ettei häiritse Jeesushörhöjen valtaamaa palstaa? Röyhkeys on sinulla huipussaan.
Toki saat ,, pysy kuintekin Tanakin kirjoituksissa vaikka olet ateisti. Kerro kuka ontuo Jes.53 kohdassa kerrottu henkikö ?
- ...
Jos Jumala suo kirjoitti:

Joku joka sai palkinnon:omia lapsia , mainetta ja vielä materiaalisenkin palkinnon . Tuskin vahanpoika tai jumalaksi itseään kuvitteleva.
- KTS (Ei kirj.)
Eihän kuningaskunta mikään Jumalan mieleinen valtiomuoto ollut. Päinvastoin. Jumala varoitti Israelin kansaa, joka tahtoi kuninkaan "kun naapureillakin on", että vastaatte sitten itse selkänahallanne, kun kuninkaaksi nousee kusipää. Ja niitähän sittemmin riitti.
- Israelson
Shalom !
Ei ole muuta Jumalan mielenmukaista valtiomuotoa kuin monarkia.
Se miten hallitsija käyttää valtaa , on jo toinen asia. Jos hallitsija ei ole Jumalan mielenmukainen vanhurskas niin Jumalalla on keinot muuttaa kuningasten ja ihmisten ajatuksia ja tekemisiä.
Jos ekumeeninen portto babylon tai maailman historian ajalla eläneet hallitsijat ja kunnikaat kerryttää omaa ja lähipiirinsä rikkauksia niin , ei se ole Jumalan tahtoa. Tämä kerrotaan selkeesti Ilmestyskirjassa.
Ennen Herranpäivää Israel vastaan ottaa valhemessiaan joka on antikristus.
Tämä tapahtuu lopunajan 7.vuoden jaksolla (3½ 3½=7.vuotta).
Tuolla lopunajalla he myös tappaa Jerusalemin kadulle kaksi säkkipukuista todistajaa jotka ovat ehkä Elia ja Eenok.
Valtiomuotona vain kuningaskunta on Raamatullinen , ja maa jolla on paljon hallitsijoita ei pysy koossa.
Kuten on entisen itsenäisen Suomen kohdalla nähty , olemme tänään EU-suomi jota hallitaan eduskunnasta, yrittäjien EK järjestöstä, Brysselistä, vapaamuurarien ja loosien kautta. Ja tämä sama hallitus rakennelma näkyy myös koko EU Rooman Imperiumin kohdalla joka tulee hajoamaan koska hallitsijoita on paljon. Vallanhimossaan hekin tulee tappelemaan toinen toistaan vastaan, kuten Raamattu tämän profetioi. Lopunajalla tulee kaksi valhe profeetta he ja silloin hallitsevat maailman 10 kuningasta antaa valtansa ja voimansa sille viimeiselle antikristukselle.
ps.Israelin Kuningas joka on kuninkaidenkin Kuningas, tulee perustamaan Israelin kuningaskunnan ja myös 1000 vuotisessa rauhanvaltakunnassa on oleva muita valtioita ja kansoja koska he käyvät kansakunnittain ja vuosittain Jerusalemissa ( lue Sak.13-14 ja Ilmestyskirja).
Yst.terv: Israelson - SB

Yst.terv: IsraelsonOuto ja sekava kirjoitus:
--Jos hallitsija ei ole Jumalan mielenmukainen vanhurskas niin Jumalalla on keinot muuttaa kuningasten ja ihmisten ajatuksia ja tekemisiä.--
Miksi ei muuttanut Hitlerin ajatuksia?
--Tuolla lopunajalla he myös tappaa Jerusalemin kadulle kaksi säkkipukuista todistajaa jotka ovat ehkä Elia ja Eenok.--
Näytät tietävän mielstäsi paljon mutta miksi ehkä?
--Valtiomuotona vain kuningaskunta on Raamatullinen , ja maa jolla on paljon hallitsijoita ei pysy koossa. --
Niin Raamatullisena aikana se oli tavallisin hallintamuoto, mutta maan koossapysyminen ei ole hallintamuodosta kiinni. - Israelson
SB kirjoitti:
Outo ja sekava kirjoitus:
--Jos hallitsija ei ole Jumalan mielenmukainen vanhurskas niin Jumalalla on keinot muuttaa kuningasten ja ihmisten ajatuksia ja tekemisiä.--
Miksi ei muuttanut Hitlerin ajatuksia?
--Tuolla lopunajalla he myös tappaa Jerusalemin kadulle kaksi säkkipukuista todistajaa jotka ovat ehkä Elia ja Eenok.--
Näytät tietävän mielstäsi paljon mutta miksi ehkä?
--Valtiomuotona vain kuningaskunta on Raamatullinen , ja maa jolla on paljon hallitsijoita ei pysy koossa. --
Niin Raamatullisena aikana se oli tavallisin hallintamuoto, mutta maan koossapysyminen ei ole hallintamuodosta kiinni.1.
En tiedä miksi ei muuttanut Hitlerin ajatuksia taikka miksi YHWH ei ole muuttanut Israelin kuninkaiden ja hallitsijoiden ajatuksia, salli jopa Israelin jakautumisen pohjoiseen ja eteläiseen Israeliin. Tai miksi Israelin kansan tänään pitää mennä kaduille ennenkuin muutos tapahtuu ? (miik.3:11 , hes.34, neh.5, psl.82...).
2.
Miksi , no koska heidän kerrotaan olevan ne lopunajan kaksi säkkipukuista profeettaa joidenka ruumiit makavat Jerusalemin kadulla, ja jotka tapetaan Jerusalemin kadulle Israelin hallitsijoiden ja väestön toimesta.
Itse en ole heitä vielä tavannut kasvokkain , ehkäpä tapaan heidän YHWH:n luona : )
3.
Tänään Israelissa ja EU-suomessa on niin että veli käy veljeän vastaan, useimpien vallassa olevien rakkaus on kylmentynyt heikoimpia ja köyhempiä heimoveljiä ja sisaria kohtaan.
Kun kansa jakautuu kahtia se hajoaa (esim; Israelin kaksi valtiota).
Psalmissa kerrottiin että on maalle vahingoksi jos maata useat hallitsee, ehkä sinä tiedät paremmin kuin Psalmin kirjoittaja.
Yst.terv: Israelson - Jos Jumala suo
SB kirjoitti:
Outo ja sekava kirjoitus:
--Jos hallitsija ei ole Jumalan mielenmukainen vanhurskas niin Jumalalla on keinot muuttaa kuningasten ja ihmisten ajatuksia ja tekemisiä.--
Miksi ei muuttanut Hitlerin ajatuksia?
--Tuolla lopunajalla he myös tappaa Jerusalemin kadulle kaksi säkkipukuista todistajaa jotka ovat ehkä Elia ja Eenok.--
Näytät tietävän mielstäsi paljon mutta miksi ehkä?
--Valtiomuotona vain kuningaskunta on Raamatullinen , ja maa jolla on paljon hallitsijoita ei pysy koossa. --
Niin Raamatullisena aikana se oli tavallisin hallintamuoto, mutta maan koossapysyminen ei ole hallintamuodosta kiinni.Miksi katsot taaksepäin ja otat esiin Hitler kortin ? Vaikka juutalaisten kirjoitusten mukaan heidän hullun paimenen hallitessa kuolee miljoonia. Silloin noin 15.milj (ainakin) kansasta pelastuu vain noin 5.milj . Israelin hullun tyranni narsisti despotisti paimenen aikana noin 10.milj juutalaista kuolee Sak.13:9.
- Israelson
Jos Jumala suo kirjoitti:
Miksi katsot taaksepäin ja otat esiin Hitler kortin ? Vaikka juutalaisten kirjoitusten mukaan heidän hullun paimenen hallitessa kuolee miljoonia. Silloin noin 15.milj (ainakin) kansasta pelastuu vain noin 5.milj . Israelin hullun tyranni narsisti despotisti paimenen aikana noin 10.milj juutalaista kuolee Sak.13:9.
Pyhissä kirjoitukisssa näin!
Sopiiko tämän hallitsijan (kuninkaaseen) aikakauteen myös Hitlerin valtakausi ja hänen hovinsa ? Ja myös Sak.13 kohdassa kerrottu tuleva Israelin paimen (johtaja) joka ei sääli Israelin väestön heikkoja ja pienimpiä !
..................................................
Sakarjasta
Luku 11:4-11
4. Herra, minun Jumalani, sanoi:
5. Kaitse teuraslampaita, joita niiden ostajat tappava tuntematta syyllisyyttä, ja joista niiden myyjät: sanovat: Kiitos Herralle, minä olen rikastunut, ja joita niiden PAIMENET ei sääli.
6. En minäkään enää sääli maan asukkaita, sanoo Herra. Minä annan ihmisten joutua toistensa käsiin ja kuninkaansa käsiin , ja he hävittävät maata, enkä minä pelasta ketään heidän käsistään.
7. Minä kaitsin teuraslampaita, lampaista kurjimoia, ja otin itselleni kaksi sauvaa. Toisen minä nimitin "Suloudeksi" toisen "Yhteydeksi", ja niin minä kaitsin lampaita.
8. Minä hävitin kolme paimenta yhdessä kuussa, mutta kävin kärsimättömäksi lampaille, ja NEKIN KYLLÄSTYIVÄT MINUUN.
9. Niin minä sanoin: EN HALUA ENÄÄ PAIMENTAA TEITÄ.
Kuolkoon, joka kuolee, hävitköön, joka häviää. Jäljelle jäävät syököön kukin toistensa lihaa.
10. Minä otin sauvani "sulouden" ja katkaisin sen purkaakseni liittoni, jonka olin tehnyt kaikkien kansojen kanssa.
11. Sinä päivänä se purkautui, ja niin lampaistani kurjimmat, JOTKA uskollisesti seurasivat minua, tulivat tietämään, että se oli Herran sana.
Jesajasta
Luku 29:9-16
9.Viipykää ja odottakaa, tuijottakaa itsenne sokeiksi! he ovat juovuksissa, MUTTA EIVÄT VIINISTÄ, he horjuvat, MUTTA EIVÄT VÄKIJUOMASTA.
10.Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen ja sulkenut teidän silmänne, profeettanne, ja peittänyt teidän päänne, näkijänne.
11.Kaikki ilmoitus on teillle kuin lukitun kirjan sanat. Jos se annetaan kirjan taitavalle ja sanotaan: Lue tämä, hän vastaa: En voi, sillä se on lukittu.
12. Jos kirja annetaan kirjan taitamattomalle ja sanotaan: Lue tämä, hän vastaa: En osaa lukea.
13.HERRA SANOI: KOSKA TÄMÄ KANSA LÄHESTYY MINUA SUULLAAN JA KUNNIOITTAA MINUA HUULILLAAN, MUTTA PITÄÄ SYDÄMENSÄ MINUSTA KAUKANA, JA KOSKA HEIDÄN JUMALANPELKONSA ON VAIN OPITTUJA IHMISKÄSKYJÄ,
14.minä teen tälle kansalle kummia tekoja, kummia ja outoja. Sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.
15.Voi niitä, jotka kätkevät syvälle hankkeensa Herralta, joiden teot tapahtuvat pimeässä, ja jotka sanovat: Kuka meitä näkee?, kuka meistä tietää?
16.Voi teidän nurjuuttanne! Onko savi savenvalajan veroinen?
Sanooko työ tekijästään: Ei hän ole minua tehnyt. Tai sanooko kuva kuvaajastaan: Ei hän mitään ymmärrä?
.............................
Tässä jokaiselle mietittävää kun kuljemme profetoitua Sak.13:8-9 päivää kohti ! - Kuka ihminen voi

Tässä jokaiselle mietittävää kun kuljemme profetoitua Sak.13:8-9 päivää kohti !tehdä tyhjäksi Jumalan elävän ja voimallisen sanan? Ei kukaan!
Autuaat lampaista kurjimmat, jotka turvaavat Herraan Yeshuaan ja pyrkivät rakastamaan häntä kaikesta sydämmestään ja sielustaan ja mielestään.
Ole Herra meille kurjille armollinen! - Öljy astioihin

Tässä jokaiselle mietittävää kun kuljemme profetoitua Sak.13:8-9 päivää kohti !tarvitaan ja anovat sen saavat Yeshuan nimessä ja Hengessä, amen!
- Israelson
Kuka ihminen voi kirjoitti:
tehdä tyhjäksi Jumalan elävän ja voimallisen sanan? Ei kukaan!
Autuaat lampaista kurjimmat, jotka turvaavat Herraan Yeshuaan ja pyrkivät rakastamaan häntä kaikesta sydämmestään ja sielustaan ja mielestään.
Ole Herra meille kurjille armollinen!Näetkö lähimmäisessä Yeshuan ?
Tai näkeekö Israelin valtiojohto tänään ja huomenna Yeshuan kärsivässä lähimmäisessä ? Tai näkeekö jonkin toisen maan hallitsijat , maan mahtavat ja ylhäiset Yeshuan ? ( heikoissa , oudoissa, köyhissä , sairaissa, uupuneissa, vanhuksissa ?)
Juutalainen Matteus kirjoitti...
Mat.25:34
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Vai oletko vain heitä jotka huutavat ja laulavat kirkoissa ja kokouksissa... "Oi Herra Herra ! "
Juutalainen Jaakob kertoi...
Jaak.2:14
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 5:1&rnd=1313567041466
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 6:1&rnd=1313567043435 - Uskossa ilman näköä
Israelson kirjoitti:
Näetkö lähimmäisessä Yeshuan ?

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 6:1&rnd=1313567043435> Näetkö lähimmäisessä Yeshuan ?
Kyllä kaikki ihmiset on Jumalan kuvaksi luotuja ja siten voimme nähdä kaikissa ihmisissä Herran Yeshuankin.
Toki kirkastettu Yeshua taivaassa on hyvinkin erinäköinen kuin me kurjat lampaat täällä katoavassa maailmassa. Maan päällä vaeltavan Yeshuan näköisiä olemme paljonkin ja Herra siunatkoon lähimmäisiäni että Yeshua heissä ja minussakin voisi runsaasti vaikuttaa sitä uskoa ja toivoa ja rakkautta ja eläviä sanoja ja myös tahtonsa mukaisia tekoja, sillä hyvä hedelmä on Isän tahto lapsilleen niinkuin Yeshuan kautta ne vaikuttikin ja huipentui kirkastamiseensa.
> Tai näkeekö Israelin valtiojohto tänään ja huomenna Yeshuan kärsivässä lähimmäisessä ?
Tietämättään näkevät niinkuin edellä viittasin. Joka ei rakasta lähimmäistään ei voi rakastaa Jumalaakaan, jota ei voi nähdä. Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä Herran Yeshuan suhteen. Kuitenkin kaikki tulemme Herran näkemään sellaisena kuin on, ja tapahtuu toisille pelastukseksi ja toisille kauhistukseksi.
> Vai oletko vain heitä jotka huutavat ja laulavat kirkoissa ja kokouksissa... "Oi Herra Herra ! "
´Vain heissäkin´ voimme nähdä Yeshuan. Hyvä on Herraa kiittää ja kunnioittaa, joten paremmin ´Oi ...´ sanan sijaan sopii ´Kiitos . ..´ Jos tuo ´Oi ...´ kuvaa harrasta anomista niin hyvä sekin. Koko maa laulakoon ylistystä Herralle ja sopii kaikille ihmisille erinomaisesti, sillä Herra on kansansa kiitoksen keskellä. Tietysti on hyvä pyrkiä vaeltamaan kaikessa muussakin Herraa rakastaen ja tahtoaan tehden niinkuin lainasit sanojaan. Herra vaikuttakoon tahtomista ja tekemistä.
> Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
Olen lähinnä kurja, mutta tietysti voidaan myös turhaksi kutsua. Runsaasti meissä asukoon Herran Jeesuksen teot Pyhän Hengen voimassa. Hyvä on anoa ja palvella kukin sillä paikalla, mihin on kutsuttu.
Herra Jeesus on hyvä paimen ja johdattakoon minua ja kaikkia hyvän tahtonsa mukaan armoliitossaan ja valkeudessaan ja Pyhän Hengen varustuksessa.
Kansojen hyväntekijät tehkööt tehtävänsä, sillä heillä on siihen valta. Maan kurjilla on valta kiittää ja kunnioittaa ja pitää esillä hyvää sanaa ja pitää itsestään huolta ettei maailman saastuta. - perin sokeita ja
Israelson kirjoitti:
Näetkö lähimmäisessä Yeshuan ?
Tai näkeekö Israelin valtiojohto tänään ja huomenna Yeshuan kärsivässä lähimmäisessä ? Tai näkeekö jonkin toisen maan hallitsijat , maan mahtavat ja ylhäiset Yeshuan ? ( heikoissa , oudoissa, köyhissä , sairaissa, uupuneissa, vanhuksissa ?)
Juutalainen Matteus kirjoitti...
Mat.25:34
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Vai oletko vain heitä jotka huutavat ja laulavat kirkoissa ja kokouksissa... "Oi Herra Herra ! "
Juutalainen Jaakob kertoi...
Jaak.2:14
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 5:1&rnd=1313567041466
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 6:1&rnd=1313567043435köyhiä ja alastomia ja rakkaudettomia ja toivottamia ja epäuskoisia pystymme ihmisinä olemaan vaikka uskosimmekin Yeshuaan hyvänä Paimenena ja maailman Vapahtajana ja kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana, sillä kaikki on sidottu hänen Pyhän Hengen voimaansa ja sen ylitsevuotavaisuuteen eikä ole kyse sanoista vaan voimasta, jota seuraavat tunnusteot niinkuin on opettanut. Laodikean ongelma on penseys, mikä on meidän ongelma vai onko sellaisia ollenkaan, riippuu vastauksen antajasta ja kaiken hyvän ylläpitäjästä.
- Isä Yeshuan kautta
Israelson kirjoitti:
Näetkö lähimmäisessä Yeshuan ?
Tai näkeekö Israelin valtiojohto tänään ja huomenna Yeshuan kärsivässä lähimmäisessä ? Tai näkeekö jonkin toisen maan hallitsijat , maan mahtavat ja ylhäiset Yeshuan ? ( heikoissa , oudoissa, köyhissä , sairaissa, uupuneissa, vanhuksissa ?)
Juutalainen Matteus kirjoitti...
Mat.25:34
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Vai oletko vain heitä jotka huutavat ja laulavat kirkoissa ja kokouksissa... "Oi Herra Herra ! "
Juutalainen Jaakob kertoi...
Jaak.2:14
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 5:1&rnd=1313567041466
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 6:1&rnd=1313567043435lähettäköön työmiehiä ja -naisia elonpellolle, amen!
- 4+9
Öljy astioihin kirjoitti:
tarvitaan ja anovat sen saavat Yeshuan nimessä ja Hengessä, amen!
Idolatriaa.
- jeesuksetar
Israelson kirjoitti:
Näetkö lähimmäisessä Yeshuan ?
Tai näkeekö Israelin valtiojohto tänään ja huomenna Yeshuan kärsivässä lähimmäisessä ? Tai näkeekö jonkin toisen maan hallitsijat , maan mahtavat ja ylhäiset Yeshuan ? ( heikoissa , oudoissa, köyhissä , sairaissa, uupuneissa, vanhuksissa ?)
Juutalainen Matteus kirjoitti...
Mat.25:34
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Vai oletko vain heitä jotka huutavat ja laulavat kirkoissa ja kokouksissa... "Oi Herra Herra ! "
Juutalainen Jaakob kertoi...
Jaak.2:14
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 5:1&rnd=1313567041466
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 6:1&rnd=1313567043435Anders Breivik varmaan näki lähimmäisissään Yeshuan.
- SB
Jos Jumala suo kirjoitti:
Miksi katsot taaksepäin ja otat esiin Hitler kortin ? Vaikka juutalaisten kirjoitusten mukaan heidän hullun paimenen hallitessa kuolee miljoonia. Silloin noin 15.milj (ainakin) kansasta pelastuu vain noin 5.milj . Israelin hullun tyranni narsisti despotisti paimenen aikana noin 10.milj juutalaista kuolee Sak.13:9.
Minusta suurin osa ennustuksista koski omaa aikaansa ja Hitler on ollut oma lukunsa juutalaisten kiusaajien ryhmässä.
6 miljoonaa on todella paljon muistaakseni 12 miljoonasta juutalaisesta.
Tosin suurten juutalaisotien aikaudella juutalaisia saattoi mennä prosentuaallisesti yhtä paljon. - sinulla heittää
jeesuksetar kirjoitti:
Anders Breivik varmaan näki lähimmäisissään Yeshuan.
kyllä todellisuudentaju pahasti vikaan.
- Ano ymmärrystä
4+9 kirjoitti:
Idolatriaa.
Israelin Pyhän Herran nimessä niin pääset eroon omasta epäjumalan palveluksesta, sillä jos Yeshua ei ole Herrana niin joku toinen sitten.
- SB
Israelson kirjoitti:
1.
En tiedä miksi ei muuttanut Hitlerin ajatuksia taikka miksi YHWH ei ole muuttanut Israelin kuninkaiden ja hallitsijoiden ajatuksia, salli jopa Israelin jakautumisen pohjoiseen ja eteläiseen Israeliin. Tai miksi Israelin kansan tänään pitää mennä kaduille ennenkuin muutos tapahtuu ? (miik.3:11 , hes.34, neh.5, psl.82...).
2.
Miksi , no koska heidän kerrotaan olevan ne lopunajan kaksi säkkipukuista profeettaa joidenka ruumiit makavat Jerusalemin kadulla, ja jotka tapetaan Jerusalemin kadulle Israelin hallitsijoiden ja väestön toimesta.
Itse en ole heitä vielä tavannut kasvokkain , ehkäpä tapaan heidän YHWH:n luona : )
3.
Tänään Israelissa ja EU-suomessa on niin että veli käy veljeän vastaan, useimpien vallassa olevien rakkaus on kylmentynyt heikoimpia ja köyhempiä heimoveljiä ja sisaria kohtaan.
Kun kansa jakautuu kahtia se hajoaa (esim; Israelin kaksi valtiota).
Psalmissa kerrottiin että on maalle vahingoksi jos maata useat hallitsee, ehkä sinä tiedät paremmin kuin Psalmin kirjoittaja.
Yst.terv: Israelson1.en minäkään tiedä varmasti, mutta saksan kristitty kansa valitsi hänet saksalaisten messiaaksi eikä juutalaisten kuninkaaksi.
2? missä niin lukee?
3.Liioittelet asioita ei ole aina niin.
Israelia ei tällä hetkellä uhkaa kahtia jakautuminen eikä sisällisota .
Muistaakseni niin tapahtui juutalaissotien kaudella josta ehkä nuo ennustukset kertovat.
Psalmeissä käydään minusta kamppanjaa Davidilaisen kuninkaan puolesta. - Israelson
SB kirjoitti:
1.en minäkään tiedä varmasti, mutta saksan kristitty kansa valitsi hänet saksalaisten messiaaksi eikä juutalaisten kuninkaaksi.
2? missä niin lukee?
3.Liioittelet asioita ei ole aina niin.
Israelia ei tällä hetkellä uhkaa kahtia jakautuminen eikä sisällisota .
Muistaakseni niin tapahtui juutalaissotien kaudella josta ehkä nuo ennustukset kertovat.
Psalmeissä käydään minusta kamppanjaa Davidilaisen kuninkaan puolesta.Shalom ! : )
1.
Hitler oli juutalaistaustainen okkultisti joka oli Saksan ekumeenisen portto babylonin johdossa. Ei hän ollut mikään kuningas.
2.
Tässä juupas eipäs väittely profetia palstalla
SÄKKIPUKUISET 2 IHMISTÄ kirj: Elia Eenok
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9685543
3.
En minä ole mistään Israelin kansan kahtia jakautumisesta puhunut !
Vaan lopunajan Israelin kansan yhdistymisestä jossa pohjoinen ja eteläinen Israel yhdistyy yhdeksi kuningaskunnaksi, josta myös Jeremiah ja Hesekiel profetoi.
Yhdistyminen on vaikea prosessi koska se herättää vastustusta naapuri maissa, muslimeissa, ateisteissa ja maallistuneissa juutalaisissa.
En todellakaan tiedä miten tämä tapahtuu mutta mikään ei ole mahdotonta YHWH:lle ! : )
Israelin Abba Jahven siunausta ja varjellusta teille Israelin ystäville , rukoilen, nimessä Adonai Yeshua HaMashiach ! : )
Yst.terv: Israelson - Israelson
Israelson kirjoitti:
Shalom ! : )

Yst.terv: Israelsonjatkoa kohtaan 2........ Elia ei kokenut kuolemaa !
Elia ei kokenut kuolemaa vaan...
Elia otettiin "tuulispäässä taivaaseen" tulisten hevosten vetämissä tulisissa vaunuissa,
2.Kun. 2:1-12
Silloin, kun Herra oli vievä Elian tuulispäässä taivaaseen, kulkivat Elia ja Elisa
2. Ja Elia sanoi Elisalle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Beeteliin asti." Mutta Elisa vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he menivät Beeteliin.
3. Niin Beetelissä olevat profeetanoppilaat tulivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa sinun herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
4. Ja Elia sanoi hänelle: "Elisa, jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jerikoon". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he tulivat Jerikoon.
5. Niin Jerikossa olevat profeetanoppilaat astuivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
6. Ja Elia sanoi hänelle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jordanille". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Niin he kulkivat molemmat yhdessä.
7. Mutta myös profeetanoppilaita lähti matkaan viisikymmentä miestä, ja he asettuivat syrjään jonkun matkan päähän näiden kahden pysähtyessä Jordanille.
8. Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten.
9. Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi". Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa".
10. Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä."
11. Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.
12. Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi. - Israelson
Israelson kirjoitti:
jatkoa kohtaan 2........ Elia ei kokenut kuolemaa !
Elia ei kokenut kuolemaa vaan...
Elia otettiin "tuulispäässä taivaaseen" tulisten hevosten vetämissä tulisissa vaunuissa,
2.Kun. 2:1-12
Silloin, kun Herra oli vievä Elian tuulispäässä taivaaseen, kulkivat Elia ja Elisa
2. Ja Elia sanoi Elisalle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Beeteliin asti." Mutta Elisa vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he menivät Beeteliin.
3. Niin Beetelissä olevat profeetanoppilaat tulivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa sinun herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
4. Ja Elia sanoi hänelle: "Elisa, jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jerikoon". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he tulivat Jerikoon.
5. Niin Jerikossa olevat profeetanoppilaat astuivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
6. Ja Elia sanoi hänelle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jordanille". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Niin he kulkivat molemmat yhdessä.
7. Mutta myös profeetanoppilaita lähti matkaan viisikymmentä miestä, ja he asettuivat syrjään jonkun matkan päähän näiden kahden pysähtyessä Jordanille.
8. Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten.
9. Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi". Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa".
10. Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä."
11. Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.
12. Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi.jatkoa kohtaan 2..... Eenok ei kokenut kuolemaa !
Eenok (Hanok) 3/3
Eenok (Hanok)
Hebr.11:5.
Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
5. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
EENOK KERTOO ITSE LOPUNAJAN VIIMEISESTÄ SUKUPOLVESTA !
(koko ihmiskunta on kaikkina aikakausina ollut aivan samanlaista, ei uutta auringon alla rikkaat sortaa köyhiä. Nyt meillä EU Rooman Imperiumissa on antikristilliset klaanipuolueet kokoomus keskusta rkp sdp yrittäjien EK-järjestöt, portto ekumenia ja sen tyttäret evlut katol "vapaatsuunnat" vapaamuurarit loosit ja eliitin sisäpiiri lahkot jne...)
Juud.1:14
14. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
15. tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".
16. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
- 7+3
"35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'"
Eipä ole näitä noudatettu, kun juutalaiset olivat maailmassa meidän keskellä.
Syyttävä sormi ojossa ja sylkemässä päin kasvoja ja pakkokäännyttämässä on oltu.- kenties ole kuullut
valikoituja todistuksia niiltä jotka eivät tahdo toisenlaisia kertoa ja esilläpitää.
Todistusta Israelin Pyhästä Herrasta Yeshuastakaan eivät kaikki tahdo kuulla vaikka voi jokaisen juutalaisen pelastaa ja tahtookin, sillä on hyvä paimen, joka henkensä antoi että hänessä heillä olisi Elämä, amen.
Jos ihminen ei tahdo uskoa totuutta, niin mieltyy valheisiin.
Autuaat ne, jotka rakastavat totuutta Nasaretilaisesta Yeshuasta ja Immanuelista, sillä saavat perintöosan pyhitettyjen joukossa, amen.
HalleluYeshua!
- ziz77us+
Valta turmelee, ehdoton valta turmelee ehdottomasti.
- Israelson
Shalom rauhaa teille ! : )
Israel ottaa ensin vastaan "valhemessiaan paimenen" !
ns. Susi lampaiden vaateissa, paimenen joka ei heikkoja suojele turvaa ja pienimpi säästä.
Vielä he rakentaa kolmannen temppelin, he aloittaa kolmannessa temppelissä muinaiset temppelimenonsa , vaikka se ei heitä voi enään lähentää Israelin Jahveen ! (koska tämä on jo tapahtunut jes.53)
Tuo Sak.13-14 kohdassa kerrottu kuningas joka tulee poistamaan kaiken iljettävän ja pahan Israelista ja maailmasta , on Israelin kunnian Kuningas vanhurskas oikeamielinen auttaja pelastaja Herra Sebaot ! Juudaan heimon Leijona ! : )
ps.pitää paikkansa että valta turmelee, miten hallitsija / hallitus käyttää valtaansa on toinen kysymys. Vanhurskas oikeamielinen ja viisas, Jumalan mielenmukainen kuningas on maalleen siunaus ! Oikea Jumalan lahja kansalle.
Kun taas jumalaton väärämielinen narsisti halitsija / hallitus vie maan tuhooon, välittämättä kansasta, ja sen heikoimmista. Sellainen on Jumalan vitsaus kansalle. Valtiomuotona kuningaskunta on YHWH mielenmukainen. - Israelson
Israelson kirjoitti:
Shalom rauhaa teille ! : )
Israel ottaa ensin vastaan "valhemessiaan paimenen" !
ns. Susi lampaiden vaateissa, paimenen joka ei heikkoja suojele turvaa ja pienimpi säästä.
Vielä he rakentaa kolmannen temppelin, he aloittaa kolmannessa temppelissä muinaiset temppelimenonsa , vaikka se ei heitä voi enään lähentää Israelin Jahveen ! (koska tämä on jo tapahtunut jes.53)
Tuo Sak.13-14 kohdassa kerrottu kuningas joka tulee poistamaan kaiken iljettävän ja pahan Israelista ja maailmasta , on Israelin kunnian Kuningas vanhurskas oikeamielinen auttaja pelastaja Herra Sebaot ! Juudaan heimon Leijona ! : )
ps.pitää paikkansa että valta turmelee, miten hallitsija / hallitus käyttää valtaansa on toinen kysymys. Vanhurskas oikeamielinen ja viisas, Jumalan mielenmukainen kuningas on maalleen siunaus ! Oikea Jumalan lahja kansalle.
Kun taas jumalaton väärämielinen narsisti halitsija / hallitus vie maan tuhooon, välittämättä kansasta, ja sen heikoimmista. Sellainen on Jumalan vitsaus kansalle. Valtiomuotona kuningaskunta on YHWH mielenmukainen.jatkoa.... Kirjoitettua on !
Israel ja maailma ottaa vastaan "valhemessiaan" , suureessa kriisissä !
Hän ja hänen hoviväki puhuu "rauha rauha" mutta suunnitteleekin petosta Israelia ja maailmaa kohtaan. Israeliin tulee 3½.vuoden valerauha.
Tässä Youtube ohjelmassa suuntaa antavaa tietoa Israelin ja maailman menon lopunajasta.
YouTube - THE END TIMES 1of7
http://www.youtube.com/watch?v=cihcMqBgmPs
THE END TIMES 2of7 - YouTube
http://www.youtube.com/watch?v=YRHOcEIkjhA&feature=related
THE END TIMES 3of7 - YouTube
http://www.youtube.com/watch?v=QvpRavndjKk&feature=related
THE END TIMES 4of7 - YouTube
http://www.youtube.com/watch?v=rjx2qNYqcX4&feature=related
THE END TIMES 5of7 - YouTube
http://www.youtube.com/watch?v=e6HF_8axllQ&feature=related
THE END TIMES 6of7 - YouTube
http://www.youtube.com/watch?v=_GsrrzjPBAI&feature=related
THE END TIMES 7of7 - YouTube
http://www.youtube.com/watch?v=KP_-up4lQo8&feature=related
Kirjoitettu on... " Vanhurskaus kansakunnan nostaa, synti on häpeä ! "
- Israelson (Ei kirj.)
Israel ja maailma ottaa vastaan valhemessiaan jopa "kuninkaana"
(kertoo Ilm.17:9-11) !
Miksi palstan spam trolli häirikkö KTS mollaa pelkästään juutalaisia ja Israelia ? Vaikka koko maailman on syntinen ja myös pakana kansakunnista olevat tulevat ottamaan vastaan valhemessiaan kuninkaan (myös muslimit palestiinan Gazan asumalähiöstä). Ekumenia ja evlut suuntaus on osa portto babylonia, josta on löytyvä marttyyrien ja pyhien verta.
Kysymys kuuluukin nyt.... ONKO KTS TROLLI MUSLIMI tai ATEISTI ?
Joka akitaattorin lailla ratsastaa korvaustelogian opetuksella, yllyttää ihmisiä vihaan juuri juutalasia kohtaan ,jos hän olisi Jeshuan seuraajia hän ymmärtäisi itse myös olevansa riippuvainen Jeshuan armosta.
Ilm.17:1
Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet".
3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
6 Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
7 Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Ilm.17:9
Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;
10 heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän.
11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 17:1&rnd=1319899925735
12 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.
17 Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.
18 Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus." - Anonyymi
Israeliin tulossa uudet vaalit koska hallitus hajoaa, kahden vuoden aikana jo muutama hallitus kaatunut.
yst.terv: Israelson - Anonyymi
Miten Iranin ydinohjelman pääasiantuntijan ampuminen kauko-ohjattavalla aseella ja "Trump threatens 30-day reign of destruction on the way out of office", -voivat liittyä tulkinnallisesti yhteen?
Olemme siirtymässä 5G aikakaudella tilanteeseen, jossa kaikki elektronisesti ohjattu voidaan etätuhota, etälaukaista, etäohjata? Se tarkoittaa, että kaikki ihmisen tekemä elektroniikka ohjauksineen ja laukaisuineen voidaan hakkeroida ja aktivoida ja sammuttaa. Se tarkoittaa pahimmassa skenariossa, että ydinohjuksetkin voidaan joko ohjata aktivoitumaan ja lähtemään maailmanmatkalle tai räjähtämään siiloissaan?
Tuon kauhuskenarion kun yhdistää Trumpin vihaan ja ystäväpiireihin, on olemassa pelottavia näkymjä maapallon olemassaololle ja ydinasevaltioiden turvallisuudelle.
Nyt kannattaisi ajaa kaikki ydinpommit laukaisukelvottomaan kuntoon kaikkialla niissä maissa, joissa niitä on. Ellei itsetuho ajatuksena houkut tele.
No, Hitscokin "Linnut", Dan Braunin "Murtumaton linnake" Stephen King ja vaikkapa Fu Manchu alkavat näyttää tarinoineen "koulupojilta ja heidän viattomilta kolttosiltaan" tuon vision edessä. --Paitsi, että tuo visio on täysin relevantti. Sen todistaa viimeistään nyt tehty supermassivinen, yli 18000 organisaatioon tehty gyberhyökkäys USA:han ja muualle Läntisiin instituutioihin ja yrityksiin.
Erityisesti suuret ydinasevaltiot ovat kaikki uhan alla. Ortodoksisessa maailmassa on ajoittain ihmetelty ennustusta, että Moskova painuu maan alle kuin Sodoma ja Gomorra aikoinaan. Vesi ei tiettävästi uhkaa, mutta ydinasesiilojen molemminpuolinen uhka on olemassa.
Täytyy alkaa rukoilemaan, että Jumala ohjaisi tämän pienen pallon historiaa parhain päin ja, että sotahulluus ja muut pahojen henkien ja virtausten mielivallat eivät saisi maapalloa otteeseensa.
Rauhaa, vain rauhaa, joulun kellot soittaa... ! Donald pitää rauhan niin kauan kun on vallassa? -Vai mihin tuo hänen lausahduksensa viittaa? - Anonyymi
12 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
-Edellisen lisäksi kaikki ydinvoimalat ovat hakkerointiuhan alla.
"Oho, pieni määrä suodatinainesta pääsi... ja se aiheutti säteilytason nousua,... mutta se on jo saatu korjatuksi." Mikä on pientä koetta, mikä suurempaa...?
Olemmeko siirtymässä vaarallisempiin aikoihin, kuten jotkut ennustavat. Ilmestyskirjakin niistä kertoo. Ja siitä, että jos Jumala ei lyhentäisi aikoja, olisi vaarana, että valitutkin eksytettäisiin. - Anonyymi
Tuo edellinen kun yhdistetään uuteen maailmanjärjestykseen, jossa uusi kuninkuus annetaan ns. Intersubjektiiviselle diktatuurille, kollegionaaliselle ehdottoman totuuden ja vallan taholle, jolle ei ole vastavoimaa ja jota ei hallita demokraattisesti, vaan jolle kaikki demokraattisestikin valitut henkilöt, objektit ja subjektit, instituutiot , organisaatiot, maat ja kansat ovat alisteisia ja kun siihen lisätään Kiinalainen kameravalvontamaailma ja ns. sääntöpohjainen maailmanjärjestys, Ilmestyskirjan peto on valmis.
-"Ja heillä on kaikilla yksi mieli ja he antavat pedolle voimansa..."
...Ja kaikki kumartavat tuota petoa... ja joka ei ota pedon merkkiä otsaansa, hän ei voi ostaa eikä myydä..."
Jos edellinen tuntuu sairaalta visiolta, olet oikeassa. Sitä se todella on. Mutta valitettavasti olemme jo syvällä siinä verkossa.
Tuohon kun yhdistetään ylimielisyys ja vallanhimo, niin olemme lievästi sanottuna ongelmissa. - Anonyymi
...ja ehdoton intersubjektiivinen mielivalta., institutionaalinen diktatuuri..luopuu ehdottoman objektiviteetin vaatimuksesta ja näyttötaakasta sekä syyttöyysolettamasta...., ja kun mielivalta ja väkivalta "lyövät kättä"... ja "myyvät sielunsa pirulle ja materialistiselle maailmankuvalle, ihmisiä odottaa ennen näkemättömien kauhujen ja vainojen maailma.
Katso ilmestyskirjasta miten jatkuu tuo ilmestyskirjan kohta.
Usko hyvään on ollut koetuksella monilla, monilla, monilla....
Eikä aiheetta uuspakanallistuvassa maailman ajassa. Jossa vääryys saa vallan ja rakkaus monissa kylmenee. "Ilmoitetaan se kadotuksen lapsi..."
Ps. Joulun pimeinä aikoina synkät kertomukset ja salaliittoteoriat tuntuvat kolahtavan mieliin. Kesäauringon ollessa ylimmillään, ihaistelemme kukkasia ja kuuntelemme kaihoisasti taas muuttolintujen ihania lauluja kuin tarinoita Afrikasta ja muualta, missä ne ovat talvehtineet. -Ja sydämen täyttää kiitollisuus luojaa kohtaan elämän lahjasta ja kaikesta hyvästä, minkä Jumala on meille antanut. Usko luo turvallisen pohjan kristuskallion, joka muistuttaa meitä siitä, että kaikesta sallimuksesta huolimatta, Jumala on voimakkain ja lopulta auttaa niitä, jotka häneen turvaavat. "Jumala antaa auringon paistaa..."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029