SÄKKIPUKUISET 2 IHMISTÄ

Elia+Eenok

JOIDENKA RUUMIIT MAKAVAT JERUSALEMIN KADUILLA ! On selkeesti ja kiistatt kaksi ihmistä !

Ilm.11
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 11:1&rnd=1298452500092
1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.
3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
5 Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.
6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.
8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
9 Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
10 Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
11 Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.
13 Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupunkia kukistui, ja maanjäristyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta henkeä, ja muut peljästyivät ja antoivat taivaan Jumalalle kunnian.
14 Toinen "voi!" on mennyt; katso, kolmas "voi!" tulee pian.
15 Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti".
16 Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta, jotka istuivat valtaistuimillaan Jumalan edessä, lankesivat kasvoillensa ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
17 sanoen: "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.
18 Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."
19 Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.

Nuo 2 Säkkipukuista ei ole Israel ja seurakunta , tai juutalaiset ja kristityt , taikka kirjat VT ja UT !

JOKA NÄIN OPETTAA NIIN TAAS JOKU OPETTAA YESHUAN OMIA HARHAAN !!!
TUO HARHAOPETUS ON TAAS... PALKKAPAIMENIEN EKSYTYSTÄ JA KORVAUSTEOLOGIAA !

Nämä 2 säkkipukuista ihmistä ovat ehkä Elia ja Eenok ? (tai Mooses)

Ei esim...

juutalaiset ja kristityt

tai...

Israel ja seurakunta

tai...

VT ja UT

VAAN KAKSI IHMISTÄ JOILLA ON KEHO , JA RUUMIS MAKAA JERUSALEMIN KADUILLA !!!!!!!!!!!!!

218

5051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesuskin

      mainitsee nyös Elian vielä tulevan, ja monet Raamatun tutkijat ovat todenneet Sakarjan nähneen heidät jo taivaassa, johon myös Johannes näyssäään viittaa ja joka on niin sanottu ensimmäisenmaininnanlaki Raamatussa.

      • Sain näyn!

        Ne on jehovia, ne kulkee aina kaksittain.

    • säkkiin puettuina

      Säkkipukuiset todistajat ovat Vanha ja Uusi Testamentti.

      • Elia+Eenok

        Joka lähtee valheen hengestä kun palkkapaimenilla ei ole rakkautta totuteen !

      • Elia+Eenok kirjoitti:

        Keitä ovat nämä kaksi todistajaa ?
        Nämä ovat kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä Ilm.11:4. Kaksi todistajaa todistaa 1260 vuoden aikana, mutta säkkipukuihin pukeutuneina.

        Tämä osoittaa, että emme voi ajatella tavallisia ihmisyksilöitä. Ratkaisu löytyy Sakarian kirjasta. Sakarias näkee lampunjalan seitsemine lamppuineen ja lampunjalan molemmilla puolilla öljypuun Sak.4:23.
        Enkeli selittää ei sotaväellä, eikä voimalla vaan minun Hengelläni.

        Siihen aikaan Israelilla oli kaksi todistajaa Serubbabel ja Joosua, jotka tarvitsivat hengen öljyä temppelin rakentamiseen ja samaa öljyä tarvitsee myöskin Uuudenliiton Israel.
        Kaksi todistajaa ovat myöskin kaksi lampunjalkaa. Ne seitsemän lampunjalkaa ovat seitsemän seurakuntaa. Ilm.1:20 Lampun jalka on seurakunta ja kaksi todistajaa, jotka ovat säkkipukuihin pukeutuneina 1260 vuoden aikana.
        Kysymyksessä on laki ja evankeliumi esitettynä Serubbaabelissa ja Joosuassa, niinkuin myös Mooseksessa ja Eliassa, jossa kummassakin on kaksi todistajaa ja ne ovat laki ja evankeliumi, joita 1260 vuoden ajan pidettiin pimennettyinä ja säkkipukuun puettuina.

        Sanalla on valta sulkea taivas käyttää tuomiovaltaa, muuttaa vedet vereksi, niinkuin tapahtuu 7-vitsauksen aikana ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla Ilm.11:5-6.
        Todistajat olivat säkkipukuun puettuna 1260 vuotta profeetallisena vuosina laskettuna. Joka sama aika tulee vastaan kolmena ja puolena vuotena, 42 kuukautena, ja aikana, ja kahtena aikana, joka sekin on yhtä pitkä aika, eli 1260 profeetallista aikaa eli vuotta, joka alkoi v.538 eKr. ja päättyi v.1798.

        Tämän pimeän keskiajan kestäessä Jumalan sana ja Raamattu oli Rooman kirkon käsissä, ja sinä aikana kaksi lampunjalkaa olivat säkkipukuisten todistajien aikaa, jotka marttyyreinä todistivat Vanhan ja Uudenliiton sanomaa kunnes Katolinen kirkko sai kuolinhaavan uskonpuhdistuksen aikaan asti, jossa myöskin Martti Luther oli vainottujen joukossa.

        Toinen ja viimeinen marttyyreiden aika ei ole vielä alkanut, mutta kaiken valtakunnallisten kaaosten keskellä petokirkon valta tulee uudistumaan ja kuolinhaava täydellisesti parantumaan kansakuntien turvautuessa petokirkon yhdistävään voimaan, joka ei vainotta etene.

      • Olet kirjoitusten
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        väärentäjä, kuukaudet ja päivät ovat kirjaimellisia, raamattu yleensä itse selittää jos asia/luku on esitetty vertauksin.

      • Olet kirjoitusten kirjoitti:

        väärentäjä, kuukaudet ja päivät ovat kirjaimellisia, raamattu yleensä itse selittää jos asia/luku on esitetty vertauksin.

        Raamattu sanoo: Päivän kutakin vuotta kohden olen minä sinulle laskenut. Löytyy Raamatun aikaennustuksista kunhan tutkit Raamattua vähän tarkemmin muualtakin kuin tästä kohden.

      • Elia+Eenok
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Keitä ovat nämä kaksi todistajaa ?
        Nämä ovat kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä Ilm.11:4. Kaksi todistajaa todistaa 1260 vuoden aikana, mutta säkkipukuihin pukeutuneina.

        Tämä osoittaa, että emme voi ajatella tavallisia ihmisyksilöitä. Ratkaisu löytyy Sakarian kirjasta. Sakarias näkee lampunjalan seitsemine lamppuineen ja lampunjalan molemmilla puolilla öljypuun Sak.4:23.
        Enkeli selittää ei sotaväellä, eikä voimalla vaan minun Hengelläni.

        Siihen aikaan Israelilla oli kaksi todistajaa Serubbabel ja Joosua, jotka tarvitsivat hengen öljyä temppelin rakentamiseen ja samaa öljyä tarvitsee myöskin Uuudenliiton Israel.
        Kaksi todistajaa ovat myöskin kaksi lampunjalkaa. Ne seitsemän lampunjalkaa ovat seitsemän seurakuntaa. Ilm.1:20 Lampun jalka on seurakunta ja kaksi todistajaa, jotka ovat säkkipukuihin pukeutuneina 1260 vuoden aikana.
        Kysymyksessä on laki ja evankeliumi esitettynä Serubbaabelissa ja Joosuassa, niinkuin myös Mooseksessa ja Eliassa, jossa kummassakin on kaksi todistajaa ja ne ovat laki ja evankeliumi, joita 1260 vuoden ajan pidettiin pimennettyinä ja säkkipukuun puettuina.

        Sanalla on valta sulkea taivas käyttää tuomiovaltaa, muuttaa vedet vereksi, niinkuin tapahtuu 7-vitsauksen aikana ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla Ilm.11:5-6.
        Todistajat olivat säkkipukuun puettuna 1260 vuotta profeetallisena vuosina laskettuna. Joka sama aika tulee vastaan kolmena ja puolena vuotena, 42 kuukautena, ja aikana, ja kahtena aikana, joka sekin on yhtä pitkä aika, eli 1260 profeetallista aikaa eli vuotta, joka alkoi v.538 eKr. ja päättyi v.1798.

        Tämän pimeän keskiajan kestäessä Jumalan sana ja Raamattu oli Rooman kirkon käsissä, ja sinä aikana kaksi lampunjalkaa olivat säkkipukuisten todistajien aikaa, jotka marttyyreinä todistivat Vanhan ja Uudenliiton sanomaa kunnes Katolinen kirkko sai kuolinhaavan uskonpuhdistuksen aikaan asti, jossa myöskin Martti Luther oli vainottujen joukossa.

        Toinen ja viimeinen marttyyreiden aika ei ole vielä alkanut, mutta kaiken valtakunnallisten kaaosten keskellä petokirkon valta tulee uudistumaan ja kuolinhaava täydellisesti parantumaan kansakuntien turvautuessa petokirkon yhdistävään voimaan, joka ei vainotta etene.

        Lauma sokeita lampaita uskoo palkkapapistoon joka tuota opettaa ! Sokeat taluttaa sokeaa !

        Merkillistä opetusta kun Ilm.11 kohdassa selvästi lukee että... kaksi profettaa (joilla on myös keho) ja joidenka ruumis on Jerusalemin kadulla !

        ÄLKÄÄ MUUTELKO JA VÄÄNTÄKÖ KOKO IHMISKUNNAN TESTAMENTTIA VINOON !
        SUORAA VÄÄRÄKSI JA VÄÄRISTÄKÖ SELKEETÄ SANOMAA OMAN EDUN JA KATOAVAN IHMISKUNNIAN TÄHDEN !

      • ei metsässä
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Olen samaa mieltä ylifariseus_1:sen kanssa näistä säkkipukuisista todistajista. Ei mene metsään.

      • Kyllä mun
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Raamattu sanoo: Päivän kutakin vuotta kohden olen minä sinulle laskenut. Löytyy Raamatun aikaennustuksista kunhan tutkit Raamattua vähän tarkemmin muualtakin kuin tästä kohden.

        mieleen jo tuota edellistä kirjoittaessa nousi Hesekielen 4 mukainen tehtävä, ja sehän oli siinä asiayhteydessä selitetty.

      • Kritik
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Lauma sokeita lampaita uskoo palkkapapistoon joka tuota opettaa ! Sokeat taluttaa sokeaa !

        Merkillistä opetusta kun Ilm.11 kohdassa selvästi lukee että... kaksi profettaa (joilla on myös keho) ja joidenka ruumis on Jerusalemin kadulla !

        ÄLKÄÄ MUUTELKO JA VÄÄNTÄKÖ KOKO IHMISKUNNAN TESTAMENTTIA VINOON !
        SUORAA VÄÄRÄKSI JA VÄÄRISTÄKÖ SELKEETÄ SANOMAA OMAN EDUN JA KATOAVAN IHMISKUNNIAN TÄHDEN !

        sen suuren kaupungin (koko maailman) kaduilla.)

        Ei lisäillä sellaisia sanoja, joita ei ole kirjoitettu.

      • Kritik kirjoitti:

        sen suuren kaupungin (koko maailman) kaduilla.)

        Ei lisäillä sellaisia sanoja, joita ei ole kirjoitettu.

        Nämä todistajat ovat 2 seurakuntaa, kuten raamattu sanoo ilmestyskirjassa 1:20 ja ne öljypuut ovat jalo öljypuu ja mesäöljypuu, eli Israel ja pakanakristityt. Tietysti ne on niitä messiaanisia kristittyjä ja nämä 2 seurakuntaa todistaa silloin ja siellä ei ole se morsian, joka on jo hääaterialla taivaassa. Nämä ovat niitä illallisvieraita, jotka ei olleet valmiit, kun Jeesus tuli ja he joutuvat taistelemaan sitä pedon merkkiä yms vastaan.
        Room 11:13-24.
        Room 11:17, Mutta jos muutamat iksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksie joukkoon ja oet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta.
        - Eli tässä suoraan sanotaan että pakanat ovat metsäöljypuu ja Israel on jalo öljypuu.
        3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
        4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

      • Elia+Eenok
        Kritik kirjoitti:

        Elia ja Eenok ovat öljuupun oksia , jaloja oksia ! Halleluujah ! :)))

        Missä heidän heidänkin Herra ristiin naulittiin ?...... JERUSALEMISSA !

        ETTEKÖ TE TIEDÄ ETTÄ RAAMATTUA EI SAA MUUTELLA JA VÄÄRISTÄ !
        NYT KUN TE SITÄ TEETTE TULETTE SAAMAAN VITSAUKSIA !

        lähde;

        Ilm.11:8
        Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

      • EliYahu

        Ei voi olla sillä Ilmestyskirjassa puhutaan, että heidät surmataan kirjaimellisesti Jerusalemin kadulla ja he kokevat 3,5 päivän kuluttua ruumiillisen ylösnousemuksen. Lisäksi Raamattu (kirjallinen teos) ei voi lyödä maailmaa vitsauksilla kuten säkkipukuiset todistajat tekevät. Joten tutkipa Ilmestyskirjaa huolellisesti ajan kanssa.

        Ja ylipäätään minkäänlaista vähäisintäkään viittausta siihen, että Raamatun pyhät kirjoitukset olisivat jaettu alunperin Jumalan tai Hänen voitelemiensa palvelijoiden ja lähettiläiden toimesta "vanhaan testamenttiin" ja uuteen testamenttiin" ei ole. On kyllä olemassa vanha liitto ja uudistettu liitto, mutta loppujen lopuksi uudistetussa liitossa on kyse Yeshuan sovitusveressä uudistetusta vanhasta liitosta sillä liiton olemus on ikuinen.

      • EliYahu
        EliYahu kirjoitti:

        Niin ja se suuri kaupunki jossa säkkipukuiset surmataan on Jerusalem sillä Raamattu on alusta loppuun Jerusalem keskeinen - ei ensisijaisesti Jerusalemin tähden vaan sen tähden, että JHVH on asettanut Jerusalemiin ikuisesti pyhän nimensä.

        (Jes. 2:1-4) "Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista. Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.

        Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".

        Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan."

      • Uikuuri

        Jotka lyövät maata kaikkinaisilla vitsauksilla? Perustelehan väitteesi miksi uskoisimme että ovat Vanha ja Uusi Testamentti.

      • Uikuuri
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Keitä ovat nämä kaksi todistajaa ?
        Nämä ovat kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä Ilm.11:4. Kaksi todistajaa todistaa 1260 vuoden aikana, mutta säkkipukuihin pukeutuneina.

        Tämä osoittaa, että emme voi ajatella tavallisia ihmisyksilöitä. Ratkaisu löytyy Sakarian kirjasta. Sakarias näkee lampunjalan seitsemine lamppuineen ja lampunjalan molemmilla puolilla öljypuun Sak.4:23.
        Enkeli selittää ei sotaväellä, eikä voimalla vaan minun Hengelläni.

        Siihen aikaan Israelilla oli kaksi todistajaa Serubbabel ja Joosua, jotka tarvitsivat hengen öljyä temppelin rakentamiseen ja samaa öljyä tarvitsee myöskin Uuudenliiton Israel.
        Kaksi todistajaa ovat myöskin kaksi lampunjalkaa. Ne seitsemän lampunjalkaa ovat seitsemän seurakuntaa. Ilm.1:20 Lampun jalka on seurakunta ja kaksi todistajaa, jotka ovat säkkipukuihin pukeutuneina 1260 vuoden aikana.
        Kysymyksessä on laki ja evankeliumi esitettynä Serubbaabelissa ja Joosuassa, niinkuin myös Mooseksessa ja Eliassa, jossa kummassakin on kaksi todistajaa ja ne ovat laki ja evankeliumi, joita 1260 vuoden ajan pidettiin pimennettyinä ja säkkipukuun puettuina.

        Sanalla on valta sulkea taivas käyttää tuomiovaltaa, muuttaa vedet vereksi, niinkuin tapahtuu 7-vitsauksen aikana ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla Ilm.11:5-6.
        Todistajat olivat säkkipukuun puettuna 1260 vuotta profeetallisena vuosina laskettuna. Joka sama aika tulee vastaan kolmena ja puolena vuotena, 42 kuukautena, ja aikana, ja kahtena aikana, joka sekin on yhtä pitkä aika, eli 1260 profeetallista aikaa eli vuotta, joka alkoi v.538 eKr. ja päättyi v.1798.

        Tämän pimeän keskiajan kestäessä Jumalan sana ja Raamattu oli Rooman kirkon käsissä, ja sinä aikana kaksi lampunjalkaa olivat säkkipukuisten todistajien aikaa, jotka marttyyreinä todistivat Vanhan ja Uudenliiton sanomaa kunnes Katolinen kirkko sai kuolinhaavan uskonpuhdistuksen aikaan asti, jossa myöskin Martti Luther oli vainottujen joukossa.

        Toinen ja viimeinen marttyyreiden aika ei ole vielä alkanut, mutta kaiken valtakunnallisten kaaosten keskellä petokirkon valta tulee uudistumaan ja kuolinhaava täydellisesti parantumaan kansakuntien turvautuessa petokirkon yhdistävään voimaan, joka ei vainotta etene.

        Kyse ei ole 1260 vuodesta vaan 1260 päivästä eli kolmesta ja puolesta vuodesta. Saman ajan verran vaimoa elätetään erämaassa, ilmoitettu myös muodossa aika, kaksi ja puoli aikaa, pakanat tallaavat temppelin esikartanoa ja peto puhuu suuria herjaavia sanojaan, ilmoitettu kuukausina sama aika.
        Arvailla sopii että nämä samanpituiset tapahtumajaksot osuvat myös olemaan yhtä aikaa, tapahtumilla ei ainakaan ole ristiriitaa keskenään mutta en uskalla tätä varmaksi väittää.
        On jännä että Raamatussa on ilmoitettu tosiaankin ihan kirjaimellisen tarkkoja aikoja ja lukumääriä. Ja on hassua että jotkut koettavat nekin muuksi vääntää ja selitellä mutkikkaasti.

      • Uikuuri
        penttiz kirjoitti:

        Nämä todistajat ovat 2 seurakuntaa, kuten raamattu sanoo ilmestyskirjassa 1:20 ja ne öljypuut ovat jalo öljypuu ja mesäöljypuu, eli Israel ja pakanakristityt. Tietysti ne on niitä messiaanisia kristittyjä ja nämä 2 seurakuntaa todistaa silloin ja siellä ei ole se morsian, joka on jo hääaterialla taivaassa. Nämä ovat niitä illallisvieraita, jotka ei olleet valmiit, kun Jeesus tuli ja he joutuvat taistelemaan sitä pedon merkkiä yms vastaan.
        Room 11:13-24.
        Room 11:17, Mutta jos muutamat iksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksie joukkoon ja oet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta.
        - Eli tässä suoraan sanotaan että pakanat ovat metsäöljypuu ja Israel on jalo öljypuu.
        3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
        4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

        Seurakunnista puheen ollen eikös niitä ole lopun aikana seitsemän? Ne on kuvailtu aika hyvin ilmestyskirjan alussa eikä niille ole määrätty profetointia ja säkkipukuja lopun ajalle?
        Puut ovat raamatussa kuninkaita (voideltuja VT:ssa) tai kansoja, ei seurakuntia. Todistaminen on kuitenkin seurakuntien tehtävä joten tässä on kaksi joilla on sekä voitelu että todistaminen. Kyseessä on vain kaksi eikä "suuri joukko jota ei voinut lukea" kuten pakanakristityt ja messiaaniset juutalaiset tai lopun ajan jäännös juutalaiskansasta, 144 000.

        Tämä oli esimerkki taas yhdenlaisesta selityksestä, jota ei ole tarkoitettukaan miksikään ainoaksi oikeaksi tyhjentäväksi opetukseksi, vaan vain yhdeksi esimerkiksi miten monella tavalla Ilmestyskirjaa voi tulkita.

      • Tottamooses
        Kritik kirjoitti:

        sen suuren kaupungin (koko maailman) kaduilla.)

        Ei lisäillä sellaisia sanoja, joita ei ole kirjoitettu.

        Lisäsitpä itsekin sulkuihin oman selityksesi! Pidetään mielessä että tarkoitushan ei olekaan mennä lisäilemään itse Raamattuun mitään vaan nämä kaikki ovat tulkintayrityksiä.
        Raamattu selittää itse itseään, mutta ei ihan millä tavalla tahansa, myös asiayhteydet on otettava huomioon ja myös se missä tarkoituksessa raamatuntekstiä esitetään. Paholainen otti kätevästi sekin raamatunlauseita langettaakseen Jeesuksen.
        Monet ottavat lauseita tukemaan omaa käsitystään ja oman seurakuntansa oppia pysähtymättä miettimään onko tulkinnassa ehkä jotain virheellistä.

      • kirjoitukset
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Lauma sokeita lampaita uskoo palkkapapistoon joka tuota opettaa ! Sokeat taluttaa sokeaa !

        Merkillistä opetusta kun Ilm.11 kohdassa selvästi lukee että... kaksi profettaa (joilla on myös keho) ja joidenka ruumis on Jerusalemin kadulla !

        ÄLKÄÄ MUUTELKO JA VÄÄNTÄKÖ KOKO IHMISKUNNAN TESTAMENTTIA VINOON !
        SUORAA VÄÄRÄKSI JA VÄÄRISTÄKÖ SELKEETÄ SANOMAA OMAN EDUN JA KATOAVAN IHMISKUNNIAN TÄHDEN !

        Asia ei ole näin.Raamatun profetiat on sitä varten otettu,että jokainen niistä ottaisi selvää.Ehkä sinunkin mielipiteesi vaihtuu,kun täältä on viety osa joukkoa ja itsen näet suurin silmin,kun antikristus nousee ja väärä profeetta tekee ihmeitä.Miten joukko voi olla näin tyhmää.Eihän sille voi Herrakaan itse tehdä mitään,koska Hän on antanut vapaan tahdon kilvoitella ja tutkia Pyhiä kirjoituksia.Et tiedä,mitä tarkoittaa ko.oleva kohta ja jos sen selittää,meet hullujen huoneeseen.Voi että tätä pimeyttä..???!

      • USKO RAAMATTUUN
        penttiz kirjoitti:

        Nämä todistajat ovat 2 seurakuntaa, kuten raamattu sanoo ilmestyskirjassa 1:20 ja ne öljypuut ovat jalo öljypuu ja mesäöljypuu, eli Israel ja pakanakristityt. Tietysti ne on niitä messiaanisia kristittyjä ja nämä 2 seurakuntaa todistaa silloin ja siellä ei ole se morsian, joka on jo hääaterialla taivaassa. Nämä ovat niitä illallisvieraita, jotka ei olleet valmiit, kun Jeesus tuli ja he joutuvat taistelemaan sitä pedon merkkiä yms vastaan.
        Room 11:13-24.
        Room 11:17, Mutta jos muutamat iksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksie joukkoon ja oet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta.
        - Eli tässä suoraan sanotaan että pakanat ovat metsäöljypuu ja Israel on jalo öljypuu.
        3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
        4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

        Ei voi olla koska heidän ruumiit makaa Jerusalemin kadulla !

        He ovat 2 ihmistä mitä suurimmalla todennäköisyydellä " ELIA JA EENOK " jotka ei kokenut fyysistä kuolemaa !

        ps.ekumenia , vapaatsuunnat , ja kirkkojen maailmanneuvosto on Israel vastaista korvausteologiaa opettava "portto babylon" joka on historian ajalla myynyt Raamatun sanaa porton lailla ! Tappanut miljoonittain Yeshuan sisaria ja veljiä ! Lähtekää ulos sieltä jotta ette tulisi heidän synteihin osalliseksi !

      • Kritik
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Lauma sokeita lampaita uskoo palkkapapistoon joka tuota opettaa ! Sokeat taluttaa sokeaa !

        Merkillistä opetusta kun Ilm.11 kohdassa selvästi lukee että... kaksi profettaa (joilla on myös keho) ja joidenka ruumis on Jerusalemin kadulla !

        ÄLKÄÄ MUUTELKO JA VÄÄNTÄKÖ KOKO IHMISKUNNAN TESTAMENTTIA VINOON !
        SUORAA VÄÄRÄKSI JA VÄÄRISTÄKÖ SELKEETÄ SANOMAA OMAN EDUN JA KATOAVAN IHMISKUNNIAN TÄHDEN !

        Jus joo Älä sinäkään väärentele, kun siinä ei lue Jerusalemista mitään.
        Vaan Suuresta kaupunjista, eli koko maailmasta. Sitä sanotaan "Sodomaksi ja Egyttiksi, kun puhutaan hengellisesti. Kuten tekstissä sanotaan.

      • Liiviasuinen

        Vanha ja Uusi Testamentti lyövät maata vitsauksilla ja voivat muuttaa vedet vereksi ja tuli heidän suustaan kuluttaa heidän vihollisensa... haloo? "säkkiin puettuina. Taitaa olla nyt sinun pääsi säkissä anteeks vaan...

      • Voitavaton

        Joo joo, todistajat ovat testamentteja. Raamattuko on kahtia jakautuneena ja säkkiin pukeutuneena? Pyhät kirjakokoelmat lyövät maata vitsauksilla ja vaivaavat ihmisiä jotka yrittävät niitä vahingoittaa. Lisäksi niillä on ruumiit, jotka tapetaan ja sitten temmataan pilviin.

      • 14+12
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Keitä ovat nämä kaksi todistajaa ?
        Nämä ovat kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä Ilm.11:4. Kaksi todistajaa todistaa 1260 vuoden aikana, mutta säkkipukuihin pukeutuneina.

        Tämä osoittaa, että emme voi ajatella tavallisia ihmisyksilöitä. Ratkaisu löytyy Sakarian kirjasta. Sakarias näkee lampunjalan seitsemine lamppuineen ja lampunjalan molemmilla puolilla öljypuun Sak.4:23.
        Enkeli selittää ei sotaväellä, eikä voimalla vaan minun Hengelläni.

        Siihen aikaan Israelilla oli kaksi todistajaa Serubbabel ja Joosua, jotka tarvitsivat hengen öljyä temppelin rakentamiseen ja samaa öljyä tarvitsee myöskin Uuudenliiton Israel.
        Kaksi todistajaa ovat myöskin kaksi lampunjalkaa. Ne seitsemän lampunjalkaa ovat seitsemän seurakuntaa. Ilm.1:20 Lampun jalka on seurakunta ja kaksi todistajaa, jotka ovat säkkipukuihin pukeutuneina 1260 vuoden aikana.
        Kysymyksessä on laki ja evankeliumi esitettynä Serubbaabelissa ja Joosuassa, niinkuin myös Mooseksessa ja Eliassa, jossa kummassakin on kaksi todistajaa ja ne ovat laki ja evankeliumi, joita 1260 vuoden ajan pidettiin pimennettyinä ja säkkipukuun puettuina.

        Sanalla on valta sulkea taivas käyttää tuomiovaltaa, muuttaa vedet vereksi, niinkuin tapahtuu 7-vitsauksen aikana ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla Ilm.11:5-6.
        Todistajat olivat säkkipukuun puettuna 1260 vuotta profeetallisena vuosina laskettuna. Joka sama aika tulee vastaan kolmena ja puolena vuotena, 42 kuukautena, ja aikana, ja kahtena aikana, joka sekin on yhtä pitkä aika, eli 1260 profeetallista aikaa eli vuotta, joka alkoi v.538 eKr. ja päättyi v.1798.

        Tämän pimeän keskiajan kestäessä Jumalan sana ja Raamattu oli Rooman kirkon käsissä, ja sinä aikana kaksi lampunjalkaa olivat säkkipukuisten todistajien aikaa, jotka marttyyreinä todistivat Vanhan ja Uudenliiton sanomaa kunnes Katolinen kirkko sai kuolinhaavan uskonpuhdistuksen aikaan asti, jossa myöskin Martti Luther oli vainottujen joukossa.

        Toinen ja viimeinen marttyyreiden aika ei ole vielä alkanut, mutta kaiken valtakunnallisten kaaosten keskellä petokirkon valta tulee uudistumaan ja kuolinhaava täydellisesti parantumaan kansakuntien turvautuessa petokirkon yhdistävään voimaan, joka ei vainotta etene.

        Niin ja jos laskemisen aloittaa sata vuotta myöhemmin eli
        638 jKr (jos ylifariseuksella 538 oli jKr)
        1260
        =1888.
        1888 30=1918 45=1963 eli yhteensä 1335 päivää/vuotta.

        jos lasketaan 622jKr, kun ajat ja lait muutettiin:
        622 1260=1882 30=1912 45=1957.

        655 1260=1915 30=1945 45=1990. Silloin about 1915....1945 oli 2 maailmansotaa ja Saatana olisi tiputettu taivaasta alas 1915; voi maata ja merta, sillä ........

      • 18+5
        14+12 kirjoitti:

        Ja tuona aikana about 1915...1945 ympäri maailmaa kuoli ihmisia joukottain sekä juutalaisia että kristittyjä.

      • Kaksi profeettaa
        Kyllä mun kirjoitti:

        mieleen jo tuota edellistä kirjoittaessa nousi Hesekielen 4 mukainen tehtävä, ja sehän oli siinä asiayhteydessä selitetty.

        Samoin kuin Hes.4:5 myös 4.Moos.14:34 puhutaan tässä yhteydessä kärsimyksestä ja rangaistuksesta.
        Ylifariseus 1 on hakenut selityksiä rivien välistä, ja käyttänyt omaa mielikuvitustaan. Samoin yritetään usein käyttää sitäkin selitystä moniin aikakysymyksiin, että Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä.
        Asiat on todellakin pidettävä omissa yhteyksissään - ja kun hakee Raamatusta lisäselityksiä, niidenkin on koskettava samoja asioita eikä jotakin aivan muuta tarkoitusta.

        On ikävää etteivät adventistit halua tarkistaa tulkintojaan avoimin mielin vaan jääräpäisesti pitävät niistä kiinni haluamatta keskustella voisiko asia olla toisinkin. Lyhyt tiukka lause ja piste. Ei tule muilta perusteluja Raamatun avulla kuin ylifariseus 1:lta.

        Minullakin tulkinnat ovat vaihtuneet 30 vuoden aikana useasti ja Raamatun sana on selkeytynyt. On vain oltava nöyrä ja valmis siihen että voi olla erehtynyt ja tutkittava lisää ja kuultava toisten mielipiteitä. Helmiä löytyy heiltäkin joiden kanssa ei kaikesta olla samaa mieltä.

        Adventistit ovat valveilla tutkien Ilmestyskirjaa, Danielia ja muita profeettoja. Jotkut uskovat eivät avaa koskaan Ilmestyskirjaa. Sehän on Jeesuksen kirje kaikille seurakunnilleen - jotka hän kerran kokoaa yhdeksi.

        Terveisin Iltaorvokki

    • kirjoitukset

      No ei varmaan ole.Vaan he ovat ylölähtijöiden seuraajia eli Elisa joukkoa.Tämä toimii ympäri maailman,heti viimeisen vuosiviikon alussa.Peto tappaa heidät ja nousevat pilveen puolessa väliä vuosiviikkoa.Näin tulevat asiat menemään.

      • muistin virkistyksek

        Tässä ovat ne ylös lähtijät, jotka ovat saaneet voiton pedosta. Kun Jeesus tulee toisen kerran silloin vainot ovat kuumimmillaan. Jeesuksen toinen tuleminen katkaisee vainot ja vihat, koska jumalattomat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään.
        Pyhät Jeesus vie 1000-vuodeksi taivaaseen, jonne Hän on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.

        Peto on tunnistettu, myöskin Lutheri tunnisti pedon antikristuksen paavin. Sunnuntai on pedonmerkki katoliset sanovat itse, että sunnuntai on heidän valtansa merkki. Sapatti on Jumalan merkki.

      • Armon alla per päivä
        muistin virkistyksek kirjoitti:

        Ei sunnuntaissa ole mitään vikaa, sillä alkuseurakunta alkoi kokoontua yhteen viikon ensimmäisenä päi-
        vänä, joka vastaa meidän nykyisen juliaanisen kalenterin sunnuntaita. Siksi, koska Kristus nousi ylös
        viikon ensimmäisenä päivänä eli meidän sunnuntain aikaan. Tällöin sitä alettiin nimittää Herran päiväksi
        jo alkuseurakunnan aikaan. Ja niinkuin Raamatussa Sanotaan, totisesti on Jumalan kansalle sapatin lepo
        tuleva, mikä sen suurempi sapatin lepo mahdollisuus onkaan, kuin Kristuksen Ylösnousemis Voimassa, mikä
        on samalla Iankaikkinen vapautus ja lepo. Joten, kun seurakunta viettää sunnuntaita sapattina niin he
        viettävät samalla sitä mikä on muistutus ja lupaus sekä osallisuus tulevasta ja lopullisesta sapatinlevosta,
        mikä tulee osaksemme Kristuksen Ylösnousemisen ja sen Voiman lopullinen toteutumisen ajankohtana.

        Ja mikä parasta, kun vietämme sitä lopullisen sapatinlevon lupauksen toteutumisen päivää samana päi-
        vänä kuin Kristus nousi ylös. Eli huomioikaa, ajankohta tai paikka missä jokin Raamatun asia tapahtui on
        puolet siitä Sanomasta, (niinkuin eräs rabbi totesi). Toki on koulukuntia, jotka vanottavat vain ja ainoas-
        taan sapatin eli meidän kalenterin lauantain ajankohdan nimiin. Ja ovat jopa uskon vapaudestaan paljon
        menettäneet, kun tekevät tästä lain. Mielestäni ns. viikkorytmi on tärkein, eli kuusi päivää tee töitä ja
        lepää se seitsemäs Herralle pyhittäen. Tällöin joku valitsee Vanhan Liiton sapatin päivän seitsemänneksi eli
        juutalaisen kalenterin mukaan, ja joku valitsee Uuden Liiton Herran Ylösnousemis päivän sapatin päiväkseen Herran tähden. Lopuksi totean Paavalin sanoin, " Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa."

      • Kuis on ?
        Armon alla per päivä kirjoitti:

        Onko Jumala antanut lupaa polkea siunaamansa ja pyhittämänsä sapatinpäivän viikon seitsemännen arkipäivien joukkoon kuuluvaksi, niinkuin nyt on tehty ?

      • Elia+Eenok

        Usko Raamattua perintötestamenttia älä etsi opettajia korva syyhyyn !

        Elia ja Eenok ovat öljuupun oksia , jaloja oksia (room.11) ! Halleluujah ! :)))

        Missä heidän heidänkin Herra ristiin naulittiin ?...... JERUSALEMISSA !

        ETTEKÖ TE TIEDÄ ETTÄ RAAMATTUA EI SAA MUUTELLA JA VÄÄRISTÄ !
        NYT KUN TE SITÄ TEETTE TULETTE SAAMAAN VITSAUKSIA !

        Pitää paikkansa että valhemesias tekee hirveyksiä koko Israelissa ja juutalaiset jotka eivät ota vastaan Yeshuaa iloitsevat pedon hirmutöistä yhdessä maailman kanssa.

        Tämän johdosta Yeshua puhdistaa omaisuus kansansa Israelin ja, viimeisen 3½ vuoden jaksolla Yeshua puhdistaa Israelin väestöstä jopa 2/3 , vain 1/3 pelastuu ! (sak.13-14)

        Näiden 1/3 joukossa on silloin ne 144.000 jotka eivät ole itseään saastuttaneet. He ovat Israelin 12 heimon jäseniä.

        ps. Morsiusseurakunta temmataan lopunajan 7.vuoden alussa tai puolessa väliä.

        lähde;

        Ilm.11:8
        Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

        .......................................................

        Ylöstempaus, valhemessias esiin 14.5.2011
        14.5.2011 21.2.2011 21:43
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9682185

        Tapahtumat kiihtyy lopunajalla !
        Iranin sotalaivat menee suezin kanavanläpi tiistai-keskiviikkona kertoi tänään TV7 Israel uutiset klo:21.
        Irani haluaa provosoida Israelia ja länsimaita !
        Samalla Muslimaissa kuohuu ja valtavaihtuu diktaattoreilta ja kuningassuvuilta, puolueille ja muslimiveljenskunnalle.

        Tuleeko nyt ennen syksyä lähi-itään ja maailmaan joku vakavakriisi josta voisi seurata jopa ydinsota ?

        Kääntyykö koko maailma Israelia vastaan ja Israel ottaa vastaan valhemessiaan joka tekee 7.vuoden valhe rauhan ?

        Kaksi väärää profeettaa ja suurta maailmanlaajuista johtajaa antaa valtansa ja voimansa viimeiselle antikristukselle. Hän on henkilö joka tulee esiin viimeisen 7 vuoden alussa ja saa aikaan Israelissa ja maailmassa 3½.vuoden valherauhan ennen viimeisiä sotia joissa alkuaineet kuumuudessa palavat (ydinaseet).

        Tovottavasti linkki toimii ?
        http://www.facebook.com/photo.php?fbid=1326571223821&set=o.127541706723
        (Yllä suuntaa antava kuva lopunajasta)

        Kun viikunapuu (Israel) tekee hedelmää niin tietää että se Herran päivä on lähellä.
        Israelin valtion uudelleen perustamisen nähneet näkee myös Yeshuan tulon. Israelin valtion uudelleen perustaminen 14.5.1948 Raamatussa sukupolvenikä 70-80 vuotta.
        Lopunaika ennen 1000.v rauhanvaltakuntaa on 3½ 3½=7vuotta. Jumalan sallimuksesta tuona 7 vuoden aikana on vallassa antikristus hoviväki (NWO).
        Tuo viimeinen 3½.v on suurta ahdistusta koko israelissa ja maailmassa.
        Alempana Herran tulo eritavoin laskettuna. Ylöstempaus on 7v lopunajan puolessa välissä
        tai 7.v alussa. Morsiusseurakunta lähtee silloin tuuliin ja pilviin.
        Sen jälkeen voi pelastua enään marttyyrikuolemalla, kun ei ota 666 microsirua. Israelin 12 heimosta asukkaista pelastuu 1/3 lopunajan
        Israel vastaisen sodan jälkeen. Hesekiel kertoo että Herra puhdistaa kansansa vasta Israelissa (hes.20:41-44, hes.36:21-28, sak.13:8-9). Israel ottaa vastaan valhe messian, antikristuksen, silti Israelin vastaan hyökkäävät tuhoaa Yeshua koska Israel kääntyy Messiaansa Yeshua Hamashiach puoleen (sak.13-14). Lopunajalla koko maapallon väestöstä kuolee miljardeja ihmisiä sodissa, kulkutaudeissa, luonnonmulistuksen kautta jne...

        End of times - Lopunaika

        14.5.1948 70.v = 2018 - 7.v = 2011
        14.5.1948 70.v = 2018 - 3½.v = 2014½
        14.5.1948 80.v = 2028 - 7.v = 2021
        14.5.1948 80.v = 2028 - 3½.v = 2024½

        The End Times - Lopunajat 1of7
        http://www.youtube.com/watch?v=cihcMqBgmPs

        ONKO USA:n OBAMA VALHEMESSIAS ?

        ps.lue Sakarja.13-14 se kertoo lopunajan tapahtumasta

      • valitse oikein

        Apostoli Paavali valitsi Jumalan pyhittämän sapatin. Apostolien teot 18:4. Ja hän keskusteli synägoogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia, että kreikkalaisia uskomaan.
        13:14. Mutta he vaelsivat Pergestä eteenpäin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan, ja he menivät synägoogaan sapatinpäivänä ja istuutuivat. Jae 44. Seuraavana sapattina kokoontui lähes koko kaupunki kuulemaan Jumalan sanaa... 17:2. Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista.

        Pelastuksen kannalta on tärkeintä valita Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti, koska se ei ainakaan ole ihmiskäsky vaan Jumalan käsky "MUISTA".

        Raamatussa on ennustettu, että pyritään muuttamaan ajat ja lait ja niin on tehtykin. Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa v.364 jKr. siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille, näinollen sunnuntai on pedonmerkki.
        Peto ei tule sanomaan, että yks pitää yhden päivän, toinen toisen parempana ei ei. Pedolle se on sunnuntai ja tulee vaatimaan sitä jokaiselta kun saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi ja silloin on tottelemattomilla kuolemanrangaistuksen uhka edessä. Jeesuksen toinen tuleminen katkaisee vihat ja vainot.
        Jumalan merkki on sapatti.

      • asdfasdfasdfe
        muistin virkistyksek kirjoitti:

        Tässä ovat ne ylös lähtijät, jotka ovat saaneet voiton pedosta. Kun Jeesus tulee toisen kerran silloin vainot ovat kuumimmillaan. Jeesuksen toinen tuleminen katkaisee vainot ja vihat, koska jumalattomat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään.
        Pyhät Jeesus vie 1000-vuodeksi taivaaseen, jonne Hän on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.

        Peto on tunnistettu, myöskin Lutheri tunnisti pedon antikristuksen paavin. Sunnuntai on pedonmerkki katoliset sanovat itse, että sunnuntai on heidän valtansa merkki. Sapatti on Jumalan merkki.

        Mutta ei. Sunnuntai ei estä ketään ostamasta tai myymästä, taas tätä adventistien harhaoppia.

        Varokaa..

      • asdfasdfasdfe
        valitse oikein kirjoitti:

        Pedon merkki tulee olemaan ihon alle laitettava mikrosiru.

        Kun käteinen raha poisteaan, ainoa maksukeino olisi luottokortti, tai sen seuraava aste, pedonmerkki.

        Tämä on aivan loogista ja järkeenkäypää, toisin kuin adventistien harhaopit.

        Pelastuksen kannalta ei mikään muu ole tärkeää kuin se, että uskoo ja antaa kastaa itsensä. Suun tunnustuksella pelastutaan ja sydämen uskolla vanhurskaututaan.

        Ylöslähtijät ovat vuosiviikon alussa.Siitä alkaa viimeinen vuosiviikko.Elia joukko joka viedään ylös.Heitä seuraa Elisa joukko,joka vuosiviikon puolivälissä saa surmansa-he nousevat pilveen.Vielä jää suuri valkopukuinen joukko,joka menee lävitse saatanan vihassa.Kun tuhat vuotinen valtakunta perustetaan,jonka tekee Herra Jeesus Kristus itse.Suuresta valkopukuisesta joukosta,jotka ovat saaneet surmansa,etteivät ota merkkiä.Heidät Herra herättää hallitsemaan kanssaan tuhat vuotista valtakuntaa,joka on tämän maan päällä.Näin ilmoittavat kirjoitukset.

      • 666...
        asdfasdfasdfe kirjoitti:

        asdfasdfasdfe kerroppas kuka on peto johon sopii luku 666 sillä se on ihmisen luku, kellä viisaus on ?

      • ent.Luterilainen
        kirjoitukset kirjoitti:

        On 100% varma, että asiat ei mene noin, ei sitten alkuunkaan sen tulee jokainen näkemään kun ajassa etenemme. Monet perääntyy häntä koipien välissä väärine selityksineen.

        Adventisteilla on selkein ja järkeenkäypä selitys mitä tulee Ilmestyskirjaan.

      • Elia+Eenok
        muistin virkistyksek kirjoitti:

        Tässä ovat ne ylös lähtijät, jotka ovat saaneet voiton pedosta. Kun Jeesus tulee toisen kerran silloin vainot ovat kuumimmillaan. Jeesuksen toinen tuleminen katkaisee vainot ja vihat, koska jumalattomat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään.
        Pyhät Jeesus vie 1000-vuodeksi taivaaseen, jonne Hän on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.

        Peto on tunnistettu, myöskin Lutheri tunnisti pedon antikristuksen paavin. Sunnuntai on pedonmerkki katoliset sanovat itse, että sunnuntai on heidän valtansa merkki. Sapatti on Jumalan merkki.

        http://www.israelinhuone.com/kalenteriohjelma.php

        Ekumenian evlut suuntauksessa on katekismuksessa vääristetty myös 10 käskyä !
        http://elianpaivat.blogspot.com/p/10-kaskya.html

      • kirjoitukset
        ent.Luterilainen kirjoitti:

        On 100% varma, että asiat ei mene noin, ei sitten alkuunkaan sen tulee jokainen näkemään kun ajassa etenemme. Monet perääntyy häntä koipien välissä väärine selityksineen.

        Adventisteilla on selkein ja järkeenkäypä selitys mitä tulee Ilmestyskirjaan.

        Minun puolestani saat olla asiasta,mitä mieltä hyvänsä.Mutta tämän kertoo Raamatun profetiat.Joten et ainakaan ole ylösotossa,lietkö pelastunutkaan?

      • ... ... ...
        asdfasdfasdfe kirjoitti:

        Mutta ei. Sunnuntai ei estä ketään ostamasta tai myymästä, taas tätä adventistien harhaoppia.

        Varokaa..

        Tarvitaan ymmärrystä ja kaukonäköisyyttä nähdä asioita pidemmälle, kuin vaan oman nenänvarren verran.

      • peto 666
        asdfasdfasdfe kirjoitti:

        Pedon merkki tulee olemaan ihon alle laitettava mikrosiru.

        Kun käteinen raha poisteaan, ainoa maksukeino olisi luottokortti, tai sen seuraava aste, pedonmerkki.

        Tämä on aivan loogista ja järkeenkäypää, toisin kuin adventistien harhaopit.

        Pelastuksen kannalta ei mikään muu ole tärkeää kuin se, että uskoo ja antaa kastaa itsensä. Suun tunnustuksella pelastutaan ja sydämen uskolla vanhurskaututaan.

        Voihan siihen mikrosiruun syöttää myöskin uskontosi, ja jos sinulle sunnuntai käy niin ei mitään hätää se näkyy silloin mikrosirussa ja niin voit ostaa ja myydä, eikä sinua vainota.

        Sapatinpyhittäjä taas ei voi ottaa sellaista jossa on merkintä sunnuntaista ja näin ollen ei voi ostaa, eikä myydä.
        Tuli mieleeni tälläinen ajatus kun mainitsit mikrosirun.

      • TV7 ja lopunaika
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Usko Raamattua perintötestamenttia älä etsi opettajia korva syyhyyn !

        Elia ja Eenok ovat öljuupun oksia , jaloja oksia (room.11) ! Halleluujah ! :)))

        Missä heidän heidänkin Herra ristiin naulittiin ?...... JERUSALEMISSA !

        ETTEKÖ TE TIEDÄ ETTÄ RAAMATTUA EI SAA MUUTELLA JA VÄÄRISTÄ !
        NYT KUN TE SITÄ TEETTE TULETTE SAAMAAN VITSAUKSIA !

        Pitää paikkansa että valhemesias tekee hirveyksiä koko Israelissa ja juutalaiset jotka eivät ota vastaan Yeshuaa iloitsevat pedon hirmutöistä yhdessä maailman kanssa.

        Tämän johdosta Yeshua puhdistaa omaisuus kansansa Israelin ja, viimeisen 3½ vuoden jaksolla Yeshua puhdistaa Israelin väestöstä jopa 2/3 , vain 1/3 pelastuu ! (sak.13-14)

        Näiden 1/3 joukossa on silloin ne 144.000 jotka eivät ole itseään saastuttaneet. He ovat Israelin 12 heimon jäseniä.

        ps. Morsiusseurakunta temmataan lopunajan 7.vuoden alussa tai puolessa väliä.

        lähde;

        Ilm.11:8
        Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

        .......................................................

        Ylöstempaus, valhemessias esiin 14.5.2011
        14.5.2011 21.2.2011 21:43
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9682185

        Tapahtumat kiihtyy lopunajalla !
        Iranin sotalaivat menee suezin kanavanläpi tiistai-keskiviikkona kertoi tänään TV7 Israel uutiset klo:21.
        Irani haluaa provosoida Israelia ja länsimaita !
        Samalla Muslimaissa kuohuu ja valtavaihtuu diktaattoreilta ja kuningassuvuilta, puolueille ja muslimiveljenskunnalle.

        Tuleeko nyt ennen syksyä lähi-itään ja maailmaan joku vakavakriisi josta voisi seurata jopa ydinsota ?

        Kääntyykö koko maailma Israelia vastaan ja Israel ottaa vastaan valhemessiaan joka tekee 7.vuoden valhe rauhan ?

        Kaksi väärää profeettaa ja suurta maailmanlaajuista johtajaa antaa valtansa ja voimansa viimeiselle antikristukselle. Hän on henkilö joka tulee esiin viimeisen 7 vuoden alussa ja saa aikaan Israelissa ja maailmassa 3½.vuoden valherauhan ennen viimeisiä sotia joissa alkuaineet kuumuudessa palavat (ydinaseet).

        Tovottavasti linkki toimii ?
        http://www.facebook.com/photo.php?fbid=1326571223821&set=o.127541706723
        (Yllä suuntaa antava kuva lopunajasta)

        Kun viikunapuu (Israel) tekee hedelmää niin tietää että se Herran päivä on lähellä.
        Israelin valtion uudelleen perustamisen nähneet näkee myös Yeshuan tulon. Israelin valtion uudelleen perustaminen 14.5.1948 Raamatussa sukupolvenikä 70-80 vuotta.
        Lopunaika ennen 1000.v rauhanvaltakuntaa on 3½ 3½=7vuotta. Jumalan sallimuksesta tuona 7 vuoden aikana on vallassa antikristus hoviväki (NWO).
        Tuo viimeinen 3½.v on suurta ahdistusta koko israelissa ja maailmassa.
        Alempana Herran tulo eritavoin laskettuna. Ylöstempaus on 7v lopunajan puolessa välissä
        tai 7.v alussa. Morsiusseurakunta lähtee silloin tuuliin ja pilviin.
        Sen jälkeen voi pelastua enään marttyyrikuolemalla, kun ei ota 666 microsirua. Israelin 12 heimosta asukkaista pelastuu 1/3 lopunajan
        Israel vastaisen sodan jälkeen. Hesekiel kertoo että Herra puhdistaa kansansa vasta Israelissa (hes.20:41-44, hes.36:21-28, sak.13:8-9). Israel ottaa vastaan valhe messian, antikristuksen, silti Israelin vastaan hyökkäävät tuhoaa Yeshua koska Israel kääntyy Messiaansa Yeshua Hamashiach puoleen (sak.13-14). Lopunajalla koko maapallon väestöstä kuolee miljardeja ihmisiä sodissa, kulkutaudeissa, luonnonmulistuksen kautta jne...

        End of times - Lopunaika

        14.5.1948 70.v = 2018 - 7.v = 2011
        14.5.1948 70.v = 2018 - 3½.v = 2014½
        14.5.1948 80.v = 2028 - 7.v = 2021
        14.5.1948 80.v = 2028 - 3½.v = 2024½

        The End Times - Lopunajat 1of7
        http://www.youtube.com/watch?v=cihcMqBgmPs

        ONKO USA:n OBAMA VALHEMESSIAS ?

        ps.lue Sakarja.13-14 se kertoo lopunajan tapahtumasta

        TV7 lähetti suomenkielisen opetuksen lopunajasta !

        NWO, EU, The End Times and 666 MicroChip
        TV7 Leo Meller ja ystävät - NWO (uusi maailman järjestys) jaksot numerot 504-507 / 2011 (suomeksi tekstitetty)

        Leo Meller ja ystävät : Uusi maailmanjärjestys tulossa

        Amerikkalainen Raamatun profetioiden erikoisasiantuntija Jack van Impe aloittaa neliosaisen ohjelmasarjan.

        episode 504 Ensilähetys: 18.4.2011 20:30
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14608
        episode 505
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14774
        episode 506
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14879
        episode 507
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14425

        archives TV7 arkisto
        http://www.tv7.fi/vod/
        archives Leo Meller ja ystävät arkisto
        http://www.tv7.fi/vod/series/?series=187

      • 11+4
        Kuis on ? kirjoitti:

        Onko Jumala antanut lupaa polkea siunaamansa ja pyhittämänsä sapatinpäivän viikon seitsemännen arkipäivien joukkoon kuuluvaksi, niinkuin nyt on tehty ?

        Niin ja on muutettu ajat ja lait.
        Ajat on muutettu:
        - vuorokauden alkamisaika
        -viikonpäivät, lepopäivä /työpäivä
        -kesä/talviaika

        Jos Jumala vaikka lepäs viikon ensimmäisenäpäivänä ennen työhön ryhtymistä eikä viimeisenä työt loppuun tehtyään. 1...6 työpäiviä ja 7. lepopäivä.

        Jos 6 työpäivää ennnen 7:ttä (=1000v valtakunta), niin 3,5 päivää (=3,5 tuhatta vuotta) ennen Jeesuksen aikaa ja 2,5 päivää (=2,5 tuhatta vuotta) Jeesuksen jälkeen. Eli milloin on tempaus? Ei ihan heti vai.

      • 19+1
        666... kirjoitti:

        asdfasdfasdfe kerroppas kuka on peto johon sopii luku 666 sillä se on ihmisen luku, kellä viisaus on ?

        5 1=6 V I
        50 10=60 L X
        500 100=600 D C

        No onhan ainaskin yksi johon se passaa siis suomalainen. Mutta onhan niitä ollut historian aikana paljonkin joihin se on passannut. On tietty monia lasku tapoja ja kieliä.

      • 19+1
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Usko Raamattua perintötestamenttia älä etsi opettajia korva syyhyyn !

        Elia ja Eenok ovat öljuupun oksia , jaloja oksia (room.11) ! Halleluujah ! :)))

        Missä heidän heidänkin Herra ristiin naulittiin ?...... JERUSALEMISSA !

        ETTEKÖ TE TIEDÄ ETTÄ RAAMATTUA EI SAA MUUTELLA JA VÄÄRISTÄ !
        NYT KUN TE SITÄ TEETTE TULETTE SAAMAAN VITSAUKSIA !

        Pitää paikkansa että valhemesias tekee hirveyksiä koko Israelissa ja juutalaiset jotka eivät ota vastaan Yeshuaa iloitsevat pedon hirmutöistä yhdessä maailman kanssa.

        Tämän johdosta Yeshua puhdistaa omaisuus kansansa Israelin ja, viimeisen 3½ vuoden jaksolla Yeshua puhdistaa Israelin väestöstä jopa 2/3 , vain 1/3 pelastuu ! (sak.13-14)

        Näiden 1/3 joukossa on silloin ne 144.000 jotka eivät ole itseään saastuttaneet. He ovat Israelin 12 heimon jäseniä.

        ps. Morsiusseurakunta temmataan lopunajan 7.vuoden alussa tai puolessa väliä.

        lähde;

        Ilm.11:8
        Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

        .......................................................

        Ylöstempaus, valhemessias esiin 14.5.2011
        14.5.2011 21.2.2011 21:43
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9682185

        Tapahtumat kiihtyy lopunajalla !
        Iranin sotalaivat menee suezin kanavanläpi tiistai-keskiviikkona kertoi tänään TV7 Israel uutiset klo:21.
        Irani haluaa provosoida Israelia ja länsimaita !
        Samalla Muslimaissa kuohuu ja valtavaihtuu diktaattoreilta ja kuningassuvuilta, puolueille ja muslimiveljenskunnalle.

        Tuleeko nyt ennen syksyä lähi-itään ja maailmaan joku vakavakriisi josta voisi seurata jopa ydinsota ?

        Kääntyykö koko maailma Israelia vastaan ja Israel ottaa vastaan valhemessiaan joka tekee 7.vuoden valhe rauhan ?

        Kaksi väärää profeettaa ja suurta maailmanlaajuista johtajaa antaa valtansa ja voimansa viimeiselle antikristukselle. Hän on henkilö joka tulee esiin viimeisen 7 vuoden alussa ja saa aikaan Israelissa ja maailmassa 3½.vuoden valherauhan ennen viimeisiä sotia joissa alkuaineet kuumuudessa palavat (ydinaseet).

        Tovottavasti linkki toimii ?
        http://www.facebook.com/photo.php?fbid=1326571223821&set=o.127541706723
        (Yllä suuntaa antava kuva lopunajasta)

        Kun viikunapuu (Israel) tekee hedelmää niin tietää että se Herran päivä on lähellä.
        Israelin valtion uudelleen perustamisen nähneet näkee myös Yeshuan tulon. Israelin valtion uudelleen perustaminen 14.5.1948 Raamatussa sukupolvenikä 70-80 vuotta.
        Lopunaika ennen 1000.v rauhanvaltakuntaa on 3½ 3½=7vuotta. Jumalan sallimuksesta tuona 7 vuoden aikana on vallassa antikristus hoviväki (NWO).
        Tuo viimeinen 3½.v on suurta ahdistusta koko israelissa ja maailmassa.
        Alempana Herran tulo eritavoin laskettuna. Ylöstempaus on 7v lopunajan puolessa välissä
        tai 7.v alussa. Morsiusseurakunta lähtee silloin tuuliin ja pilviin.
        Sen jälkeen voi pelastua enään marttyyrikuolemalla, kun ei ota 666 microsirua. Israelin 12 heimosta asukkaista pelastuu 1/3 lopunajan
        Israel vastaisen sodan jälkeen. Hesekiel kertoo että Herra puhdistaa kansansa vasta Israelissa (hes.20:41-44, hes.36:21-28, sak.13:8-9). Israel ottaa vastaan valhe messian, antikristuksen, silti Israelin vastaan hyökkäävät tuhoaa Yeshua koska Israel kääntyy Messiaansa Yeshua Hamashiach puoleen (sak.13-14). Lopunajalla koko maapallon väestöstä kuolee miljardeja ihmisiä sodissa, kulkutaudeissa, luonnonmulistuksen kautta jne...

        End of times - Lopunaika

        14.5.1948 70.v = 2018 - 7.v = 2011
        14.5.1948 70.v = 2018 - 3½.v = 2014½
        14.5.1948 80.v = 2028 - 7.v = 2021
        14.5.1948 80.v = 2028 - 3½.v = 2024½

        The End Times - Lopunajat 1of7
        http://www.youtube.com/watch?v=cihcMqBgmPs

        ONKO USA:n OBAMA VALHEMESSIAS ?

        ps.lue Sakarja.13-14 se kertoo lopunajan tapahtumasta

        Mielestäni Obama on liian paljon esillä ollakseen valhemessias. Pidättävät tekijät otetaan pois, jotta se salassa toimiva nousee esiin.

        Entä jos se 666 onkin suomalainen politikko.

        Jeesus luetteli merkkejä, jotka ovat kuin lehtiä keväisesssä puussa. Tarkoittaa siis ainoastaan sitä. kun näette niiden tapahtuvat, tiedätte, että aika on lähellä.

        Jeesuksen sukupolven aikana kaikki jo siellä Israelissa tapahtui.

      • kyssärit
        peto 666 kirjoitti:

        Voihan siihen mikrosiruun syöttää myöskin uskontosi, ja jos sinulle sunnuntai käy niin ei mitään hätää se näkyy silloin mikrosirussa ja niin voit ostaa ja myydä, eikä sinua vainota.

        Sapatinpyhittäjä taas ei voi ottaa sellaista jossa on merkintä sunnuntaista ja näin ollen ei voi ostaa, eikä myydä.
        Tuli mieleeni tälläinen ajatus kun mainitsit mikrosirun.

        By the way. Oletkos sä se peto 666. Kuka s' oot :)

      • Jenkkiparat!
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Usko Raamattua perintötestamenttia älä etsi opettajia korva syyhyyn !

        Elia ja Eenok ovat öljuupun oksia , jaloja oksia (room.11) ! Halleluujah ! :)))

        Missä heidän heidänkin Herra ristiin naulittiin ?...... JERUSALEMISSA !

        ETTEKÖ TE TIEDÄ ETTÄ RAAMATTUA EI SAA MUUTELLA JA VÄÄRISTÄ !
        NYT KUN TE SITÄ TEETTE TULETTE SAAMAAN VITSAUKSIA !

        Pitää paikkansa että valhemesias tekee hirveyksiä koko Israelissa ja juutalaiset jotka eivät ota vastaan Yeshuaa iloitsevat pedon hirmutöistä yhdessä maailman kanssa.

        Tämän johdosta Yeshua puhdistaa omaisuus kansansa Israelin ja, viimeisen 3½ vuoden jaksolla Yeshua puhdistaa Israelin väestöstä jopa 2/3 , vain 1/3 pelastuu ! (sak.13-14)

        Näiden 1/3 joukossa on silloin ne 144.000 jotka eivät ole itseään saastuttaneet. He ovat Israelin 12 heimon jäseniä.

        ps. Morsiusseurakunta temmataan lopunajan 7.vuoden alussa tai puolessa väliä.

        lähde;

        Ilm.11:8
        Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

        .......................................................

        Ylöstempaus, valhemessias esiin 14.5.2011
        14.5.2011 21.2.2011 21:43
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9682185

        Tapahtumat kiihtyy lopunajalla !
        Iranin sotalaivat menee suezin kanavanläpi tiistai-keskiviikkona kertoi tänään TV7 Israel uutiset klo:21.
        Irani haluaa provosoida Israelia ja länsimaita !
        Samalla Muslimaissa kuohuu ja valtavaihtuu diktaattoreilta ja kuningassuvuilta, puolueille ja muslimiveljenskunnalle.

        Tuleeko nyt ennen syksyä lähi-itään ja maailmaan joku vakavakriisi josta voisi seurata jopa ydinsota ?

        Kääntyykö koko maailma Israelia vastaan ja Israel ottaa vastaan valhemessiaan joka tekee 7.vuoden valhe rauhan ?

        Kaksi väärää profeettaa ja suurta maailmanlaajuista johtajaa antaa valtansa ja voimansa viimeiselle antikristukselle. Hän on henkilö joka tulee esiin viimeisen 7 vuoden alussa ja saa aikaan Israelissa ja maailmassa 3½.vuoden valherauhan ennen viimeisiä sotia joissa alkuaineet kuumuudessa palavat (ydinaseet).

        Tovottavasti linkki toimii ?
        http://www.facebook.com/photo.php?fbid=1326571223821&set=o.127541706723
        (Yllä suuntaa antava kuva lopunajasta)

        Kun viikunapuu (Israel) tekee hedelmää niin tietää että se Herran päivä on lähellä.
        Israelin valtion uudelleen perustamisen nähneet näkee myös Yeshuan tulon. Israelin valtion uudelleen perustaminen 14.5.1948 Raamatussa sukupolvenikä 70-80 vuotta.
        Lopunaika ennen 1000.v rauhanvaltakuntaa on 3½ 3½=7vuotta. Jumalan sallimuksesta tuona 7 vuoden aikana on vallassa antikristus hoviväki (NWO).
        Tuo viimeinen 3½.v on suurta ahdistusta koko israelissa ja maailmassa.
        Alempana Herran tulo eritavoin laskettuna. Ylöstempaus on 7v lopunajan puolessa välissä
        tai 7.v alussa. Morsiusseurakunta lähtee silloin tuuliin ja pilviin.
        Sen jälkeen voi pelastua enään marttyyrikuolemalla, kun ei ota 666 microsirua. Israelin 12 heimosta asukkaista pelastuu 1/3 lopunajan
        Israel vastaisen sodan jälkeen. Hesekiel kertoo että Herra puhdistaa kansansa vasta Israelissa (hes.20:41-44, hes.36:21-28, sak.13:8-9). Israel ottaa vastaan valhe messian, antikristuksen, silti Israelin vastaan hyökkäävät tuhoaa Yeshua koska Israel kääntyy Messiaansa Yeshua Hamashiach puoleen (sak.13-14). Lopunajalla koko maapallon väestöstä kuolee miljardeja ihmisiä sodissa, kulkutaudeissa, luonnonmulistuksen kautta jne...

        End of times - Lopunaika

        14.5.1948 70.v = 2018 - 7.v = 2011
        14.5.1948 70.v = 2018 - 3½.v = 2014½
        14.5.1948 80.v = 2028 - 7.v = 2021
        14.5.1948 80.v = 2028 - 3½.v = 2024½

        The End Times - Lopunajat 1of7
        http://www.youtube.com/watch?v=cihcMqBgmPs

        ONKO USA:n OBAMA VALHEMESSIAS ?

        ps.lue Sakarja.13-14 se kertoo lopunajan tapahtumasta

        Obama on muslimi! Googlatkaa obama muslim jos ette usko!

    • Sekobääksiköjään?

      Onko se tosiaan niin että kaksi todistajaa ovat joko laki ja evankeliumi tai kaksi seurakuntaa tai Vanha ja Uusi Testamentti? Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla?

      Tässä kokeeksi sovitettu eri vaihtoehtoja ja anteeksi kauhiasti Jumalan Sanan tärvely! Mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta sopii kaikkiin kohtiin?

      Lailla ja evankeliumilla on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
      Ja kun Testamentit ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät. Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
      Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän (kahden seurakunnan) ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
      Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
      Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
      Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin laki ja evankeliumi nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.

      • Elia+Eenok

        1. kahdelle todistajalleni =........> kaksi ihmistä on jotain nähnyt ja heidän pitää jotain tietää, olla myös henkilökohtaisesti kokenut, jotta he voivat myös todistaa Yeshuasta !

        2. "kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida" =.......> kaksi ihmistä

        3. "profetoida" (profeetalle) =........> sanalla tarkoitetaan ihmistä !!!
        - Vain ihminen voi profetoida !
        - kirjat VT ja UT jo nyt vie sanomaa Yeshuasta eteenpäin

        4. "tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan" =.........> ennen tämän 3½ vuoden aikaa on tapahtunut ylöstempaus
        - miksi ihmeessä pitäisi tässä vaiheessa vielä erikseen mainita että Raamattu vie sanoma eteen päin ?
        Kun se on jo tuhansia vuosi sitä tehnyt !

        5. "Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla" =........> keho jota kuoleman jälkeen kutsutaan ruumiiksi on ihmisillä (ei kirjalla taikka Israelilla)

        6. "eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan." =..........> Raamttu kirjaa ei laiteta hautaan vaan ihminen

        7. "meni heihin Jumalasta elämän henki" =.......> kirjaan ei mene YHWH:n henki ja nosta miljoonia kirjoja ylös taivaaseen, vaikka Raamatun sanassa on elämä leipä ja Abba Isän puhetta koko ihmiskunnalle

        8. "ja he nousivat jaloilleen," =........> he nousivat jaloilleen vain ihminen voi nousta jaloilleen ei miljoonat kirjat tai Israelin valtio

        9. "ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät." =..........> kun heidän ylösnouseminen ja heidän näkeminen voi nähdä , pitää heidän olla konkreettisesti näkyvillä kuten ihminen

        Tempauksen jälkeen vain marttyyri kuolemalla voi pelastua ! Mutta silloin ei kaikkien ruumiit ole Jerusalemin kadulla vaan ympärimaailmaa. Joten tämä ei voi tarkoittaa silloin maanpäällä eläviä ja ympärimaailmaa Yeshuan vastaan ottavia ihmisiä, jotka olisi Jerusalemin kadulla.

        ....................................................
        Ilm.11
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 11:1&rnd=1298558378618
        1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
        2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.

        3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."

        4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

        5 Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.

        6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
        (....... vain vanhanliiton aikaisilla patriarkoilla on ollut tämänlainen valta Herralta. Yeshua sanoi omilleen jos teillä olisi uskoa edes sinapin siemen verran... )

        7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.

        8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
        (..... sanat "jossa myös heidän Herransa ristiin naulittiin" Elian ja Eenokin Herra oli/on Yeshua koska he ovat osa Israelin heimoa, jaloja öljypuun oksia)

        9 Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
        10 Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
        11 Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
        12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.

      • taivas on matkani mä

        Marttyyrikuolemat on ennen Jeesuksen toista tulemista marttyyrit tulevat siis pedon vainoissa. Kun Jeesus tulee toisen kerran vainoojat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään paholainen sidotaan ja maa on autio ja tyhjä 1000-vuotta.
        Uskovat Jeesus vie 1000-vuodeksi taivaaseen jonne Hän on mennyt valmistamaan heille sijaa.

      • Elia+Eenok
        taivas on matkani mä kirjoitti:

        Ympärimaailmaa !
        Ei minun tarvitse mitään peloitella muslimeilla, muslimien teot siellä missä valtiojohdossa on muslimeja kertoo kaiken. Pitää paikkansa että myös EU ja NWO on myös uhkakuvia kaikille jotka haluavat itselle lapsilleen ja lastenlapsille ihmisoikeuksia.... Tätä EU liittymistä kannatti ekumenia ja evlut suuntauksen vapaamuurarit ja temppelinherrat, sekä evlut suuntauksen kirkkojen puoluepoliittisin perustein valittu vanhemmistot.

        MUSLIMIT OVAT RASISTEJA YMPÄRIMAAILMAA !
        Islamin kriittinen tutkiminen koraanilla on niin vaarallista että Zakariasta on luvattu 60.000.000$ palkkio ?

        Marttyyri kristittyjä tulee EU-suomessa ja maailmalla !
        http://www.facebook.com/group.php?gid=369311148074&v=wall
        Muslimit ovat rasisteja kaikkialla missä he hallitsee valtiota, mutta lännessä on kiva leik......kiä "hyvää" muslimia, koska se ei ole vielä valtauskontona.
        http://ihmisoikeus.blogspot.com/
        http://www.stefanus.fi/
        http://www.stefanus.fi/linkit.html
        http://www.marttyyrikirkonystavat.fi/

        Kerro joku maa jossa Islam on valtauskonto ja siellä on kaikien uskontojen edustajilla ihmisoikeudet. Ja siellä Islam edistää kaikkien kansalaisten ihmisoikeuksia sanan ja tiedonkulun vapautta.
        Älä tule tähän facebook ryhmään väittelemään täysin perättömiä väitteitä islamista, täysin perättömiä.

        Zakarias pappi on itse entinen muslimi ja pystyy keskustelemaan arabiankielisen koraanin ja selitysteokset tuntien kaikkien muslimi imaami oppineiden kanssa, ja kumoavan heidän väitteensä rauhan Islamista.

        ps.lataa tuo PDF tiedosto ja lue se.

        Lue Isä Zakarian haastattelu (Joulukuun 2010 Itäportti-lehdessä ollut juttu, pdf)
        http://www.irr-tv.fi/images/stories/downloads/pdf/itaportti_erikoisraportti-islam.pdf

      • totuus..

        Marttyyreita ei tule enää Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä silloin peli on pelattu.

        Jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen tulemuksestaan, ja pyhät Jeesus vie taivaaseen 1000-vuodeksi.

        1000-vuoden jälkeen on jumalattomien yläsnousemus ja tuomio. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulinen järvi.

        Luodaan uusi taivas ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu.

      • Armon alla per päivä
        taivas on matkani mä kirjoitti:

        Marttyyrikuolemat on ennen Jeesuksen toista tulemista marttyyrit tulevat siis pedon vainoissa. Kun Jeesus tulee toisen kerran vainoojat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään paholainen sidotaan ja maa on autio ja tyhjä 1000-vuotta.
        Uskovat Jeesus vie 1000-vuodeksi taivaaseen jonne Hän on mennyt valmistamaan heille sijaa.

        Kuuntelin eilen erään Messiaanisen juutalaisen opetusta tästä kahdesta todistajasta.
        Hän on ollut uskossa n. 45 vuotta, asuu Jerusalemissa ja tutkii kirjoituksia
        mm. heprean ja aramean kielten kautta. Tässä alla otan muutamia otteita hänen puheestaan.

        Hänen mukaansa kyse on kahdesta henkilöstä (kaksi öljyllä voideltua, jotka seisovat Herran edessä Sak. 4:14)
        ja mm. homous on silloin valallaan niinkuin aikanaan sodomassa ja gomorassa, esim. heprean kielen homo sana pitää
        sisällään "sodoman ja gomorran poika" merkityksen, jolloin kaupunki "jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi
        ja Egyptiksi" olisi Jerusalem. Heidän todistuksen aika on 1260 päivää. Säkkipukuun pukeutuminen kertoo siitä, että
        ollaan ihmiskunnan viimeisen vaiheen käsillä ja silloin on kyse näkyvästi ns. joko tai tai tilanteesta, myös maailman
        ihmisten toivon kannalta. Sillä tämän jälkeen on vuorossa kolmas voi ja viimeinen tuomio Kristuksen näkyvän 1000-vuotisen
        Kuningaskunnan jälkeen.

        Lisäksi se, että heidät jätetään virumaan kadulle kuolleina eikä haudata, merkitsee lähi-idän tavoilla. Jotta heitä halveksitaan
        syvästi, ettei heille suoda edes hautaamis kunniaa, vaan jätetään tarkoituksella julkisesti häväistettäväksi.
        Tiedotusvälineet viestivät heidän kuolemaansa ja maailman monet asukkaat riemuitsevat siitä. Sitten hymyt hyytyy,
        kun Kristus herättää heidät kuolleista ja heidät tempaistaan Taivaan kotiin.

        (sitten omat lisäykseni). Eli kahden todistajan tuloa ennen on tullut jo mullistuksia maailmassa ja näiden kahden todistajan kautta
        tulee vitsauksia tämän hengellisen Sodoman ja Egyptin edessä, aivan kuten Mooses ja Aaron menivät Egyptin faaraon eteen vaatimaan
        kuuliaisuutta Jumalalle vapauttaa Jumalan kansa. Nyt nämä kaksi todistajaa tulevat koko maailman edessä mm. tiedotusvälineiden edessä
        vaatimaan kuuliaisuutta Jumalalle Kristuksen kautta ja vapauttamaan Kristukselle ne, jotka vielä voivat Kristuksen löytää. Mutta tämä
        hengellinen Egypti (Uudestisyntymättömät ihmiset) paaduttavat sydämensä sekä Jumalan Sanan vaatimusten edessä valitsevat turmeltuneen
        sydämensä mukaisen tien. Kun Raamatussa sanotaan "Jumala paadutti heidän sydämensä", eli Jumala asetti heidät Sanansa kautta ns. totisen
        valinnan paikalle, jolloin samalla tulee esille todellinen ihmisen sydämen tila. Tässä valinnan paikalla ihminen tekee täysin itse vastuulisen
        valinnan, joko Kristuksen puoleen elämäksi tai Kristuksesta eroon kuolemaksi.

        Ehkä maailma on silloin suurimmalta osaltaan peto hallitsijan alaisuudessa, koska tällöin se taho, jolta peto hallitsija saa voimansa, niin se
        syvyyden peto tulee sotimaan näitä kahta todistajaa vastaan, jolloin nämä kaksi todistajaa saa surmansa. Tällöin voimansa tunnossa menee peto hallitsija
        julistamaan itsensä jumalaksi, kolmannessa temppelissä, jolloin Kristus tulee takaisin ja surmaa sen suunsa henkäyksellä samalla tullen perustamaan
        näkyvän Kuningaskuntansa (Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan
        sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen . Juuda 1:14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra
        tulee tuhannen tuhansine pyhinensä). Sitä ennen on tempaistu Kristuksessa kuolleet ja elävät Karitsan häihin, jotka palaavat samalla Karitsan kanssa
        maan päälle.

      • Jumalan armosta
        totuus.. kirjoitti:

        Marttyyreita ei tule enää Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä silloin peli on pelattu.

        Jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen tulemuksestaan, ja pyhät Jeesus vie taivaaseen 1000-vuodeksi.

        1000-vuoden jälkeen on jumalattomien yläsnousemus ja tuomio. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulinen järvi.

        Luodaan uusi taivas ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu.

        "Jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen tulemuksestaan, ja pyhät Jeesus vie taivaaseen 1000-vuodeksi."
        Mistä Raamatun kohdasta löytyy tälläinen lause, jota tämän tästä esität, itse en löydä?
        Jeesus tulee Öljymäelle josta hän myös nousi taivaaseen.

      • hmm...
        totuus.. kirjoitti:

        Marttyyreita ei tule enää Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä silloin peli on pelattu.

        Jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen tulemuksestaan, ja pyhät Jeesus vie taivaaseen 1000-vuodeksi.

        1000-vuoden jälkeen on jumalattomien yläsnousemus ja tuomio. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulinen järvi.

        Luodaan uusi taivas ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu.

        tuntuu olevan älyttömästi erillaisia selityksiä eri uskontokunnilla...oon huomannu että eri uskontokunnat opettaa tiettyä juttua eikä he oo valmiita ikinä myöntämään että oltiin väärässä..sen takia on ymmärrettävää että jos joku on esim adventisti taikka jehovan todistaja taikka jonkun muun uskontokunnan edustaja,niin se ihminen ei voi ajatella toisin kuin on opetettu...se on todella vaikeeta...itse henkilökohtaisesti olen kasvanut erään uskontokunnan vaikutuspiirissä ja pienestä asti olin oppinut "ulkoa" erillaisia säädöksiä ja oppeja joita siel opetettiin ja sitten sain tulla elävään uskoon eli sain uudesti syntyä ylhäältä,niinkuin Jeesus kertoi että ei voida nähdä taivasten valtakuntaa jos ei olla uudestisynnytty ylhäältä,Jumalan sanasta ja hengestä...niin sen jälkeen kun sain tulla elävään uskoon,niin sen jälkeen raamattu rupes ihmeellisesti aukenemaan ja ne opit joita olin pienenä saanu,niin huomasin että ne ei ollutkaan raamatun mukaan niin...eli meidän pitää tulla Jeesuksen omiksi ja saada Jumalan Pyhä Henki opettajaksi ja näin me voidaan ymmärtää Jumalan sanaa...että kannattaa pyytää Herraa Jeesusta että Hän uudestisynnyttäisi lapseksensa ja antais viisautta ymmärtää sanaa oikein...ja kannattaa ymmärtää ettei kukaan ihminen voi toista pelastaa vaan kaikki ihmiset joutuu kerran henk kohtasesti Jumalan tuomittavaksi...silloin ei kukaan ihminen voi vedota siihen että joku järjestö opetti väärin taikka joku hengellinen opettaja opetti väärin vaan jokaisella ihmisellä on henk koht selonotto velvollisuus...sen takia on todella vaarallista olla ihmisten taikka järjestön orja...esim on vaarallista aatella että kyl viisammat tääl järjestös tietää miten asiat on yms...vaan kannattaa henk koht ettiä Jumalan tahtoa elämäänsä ja Herra ihan varmasti vilpittömälle etsijälle kirkastaa pelastuksen tien!Herran siunausta kaikille etsiville....:)

        Aamen !toi oli tosi hyvä toi nimimerkki armon alla per päivä:n laatima juttu!...:)

      • käytetty uhriveitsi

        Panehan kaikki uusiksi, sillä kolmatta uhritemppeliä ei tulla enää rakentamaan, sillä Jeesus puhui oman ruumiinsa temppelistä sanoessaan: Hajoittakaa maahan tämä temppeli, niin minä sen kolmessa päivässä rakennan uudelleen.

        Jeesus ei tullut rakentelemaan kirkkoja, vaan seurakuntia ja taivaalliseen pyhäkköön Hän on mennyt rukoilemaan meidän puolestamme ja tästä kertoo Dan.8:14 luku.

        Antikristukselle voi kyllä rakentaa kirkkoja ja pyhäkköjä mihin tahansa, ja vaikkapa Jerusalemiinkin, ja siihen ne teidän oppinne kelpaavatkin.

      • Armon alla per päivä
        käytetty uhriveitsi kirjoitti:

        Minusta sinulla tulisi olla enemmän vastuullisuutta tutkia ja harkita asioita ja niiden taustoja, kuin heittää ylpeänä kevyitä kommentteja. Sillä kaikista turhista sanoista me kaikki joudumme myös tuomiolle, olen saanut itsekkin tehdä turhista sanoista usein parannusta. Temppelillä tarkoitetaan sitä temppeliä, jonka juutalaiskansa tulee rakentamaan Jerusalemiin. Näin mm. suuren peruskiven kolmannelle rakennettavalle temppelille, joka oli vasta louhittu. Sitä kuljetettiin suuren rekka-auton lavetilla. Eli juutalaisilla on tarkoitus ja tavoite rakentaa temppeli vielä kolmannen kerran.

      • 250.000
        totuus.. kirjoitti:

        Marttyyreita ei tule enää Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä silloin peli on pelattu.

        Jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen tulemuksestaan, ja pyhät Jeesus vie taivaaseen 1000-vuodeksi.

        1000-vuoden jälkeen on jumalattomien yläsnousemus ja tuomio. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulinen järvi.

        Luodaan uusi taivas ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu.

        Marttyyrien veri huutaa taivaasta koska kostat meidän veremme ? !!!!!!

        ps.evlut suuntaus tappoi omia jäseniä "aarmonvuonna 1917-18" 38.000 pelkästään nälkään heistä 8000 ja tuhansia lapsia jäi orvoiksi. 30-vuotisessa sodassa protestantit ja katolliset tappoi toisiaan yli 3 miljoonaa.
        Saatika 1 ja 2 maailman sota jne.... palkkapaimen papisto jotka on vapaamuurareita ja illuminaatteja siunaa tämän hirveyden.

      • Elia+Eenok
        hmm... kirjoitti:

        tuntuu olevan älyttömästi erillaisia selityksiä eri uskontokunnilla...oon huomannu että eri uskontokunnat opettaa tiettyä juttua eikä he oo valmiita ikinä myöntämään että oltiin väärässä..sen takia on ymmärrettävää että jos joku on esim adventisti taikka jehovan todistaja taikka jonkun muun uskontokunnan edustaja,niin se ihminen ei voi ajatella toisin kuin on opetettu...se on todella vaikeeta...itse henkilökohtaisesti olen kasvanut erään uskontokunnan vaikutuspiirissä ja pienestä asti olin oppinut "ulkoa" erillaisia säädöksiä ja oppeja joita siel opetettiin ja sitten sain tulla elävään uskoon eli sain uudesti syntyä ylhäältä,niinkuin Jeesus kertoi että ei voida nähdä taivasten valtakuntaa jos ei olla uudestisynnytty ylhäältä,Jumalan sanasta ja hengestä...niin sen jälkeen kun sain tulla elävään uskoon,niin sen jälkeen raamattu rupes ihmeellisesti aukenemaan ja ne opit joita olin pienenä saanu,niin huomasin että ne ei ollutkaan raamatun mukaan niin...eli meidän pitää tulla Jeesuksen omiksi ja saada Jumalan Pyhä Henki opettajaksi ja näin me voidaan ymmärtää Jumalan sanaa...että kannattaa pyytää Herraa Jeesusta että Hän uudestisynnyttäisi lapseksensa ja antais viisautta ymmärtää sanaa oikein...ja kannattaa ymmärtää ettei kukaan ihminen voi toista pelastaa vaan kaikki ihmiset joutuu kerran henk kohtasesti Jumalan tuomittavaksi...silloin ei kukaan ihminen voi vedota siihen että joku järjestö opetti väärin taikka joku hengellinen opettaja opetti väärin vaan jokaisella ihmisellä on henk koht selonotto velvollisuus...sen takia on todella vaarallista olla ihmisten taikka järjestön orja...esim on vaarallista aatella että kyl viisammat tääl järjestös tietää miten asiat on yms...vaan kannattaa henk koht ettiä Jumalan tahtoa elämäänsä ja Herra ihan varmasti vilpittömälle etsijälle kirkastaa pelastuksen tien!Herran siunausta kaikille etsiville....:)

        Olen miettinyt samanlaisia asioita kuin sinä.
        On lohduttavaa jarohkaisevaa tietää että on veljiä ja sisaria Yeshuassa jotka etsivät totuutta ja rakastavat sitä.

        Kiitos Yeshua että sain keskustelu ketjuun tämän viestin : )

        Pelkään että suomi24 sensuuri ,ekumeenikot ja evlut nettimafia poistaa tämän viestin ja koko aloitusviesti ketjun, koska se kriittisesti Raamatun sanalla arvostelee ekumeniaa ja evlut suuntausta.

      • kirjoitukset
        Elia+Eenok kirjoitti:

        1. kahdelle todistajalleni =........> kaksi ihmistä on jotain nähnyt ja heidän pitää jotain tietää, olla myös henkilökohtaisesti kokenut, jotta he voivat myös todistaa Yeshuasta !

        2. "kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida" =.......> kaksi ihmistä

        3. "profetoida" (profeetalle) =........> sanalla tarkoitetaan ihmistä !!!
        - Vain ihminen voi profetoida !
        - kirjat VT ja UT jo nyt vie sanomaa Yeshuasta eteenpäin

        4. "tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan" =.........> ennen tämän 3½ vuoden aikaa on tapahtunut ylöstempaus
        - miksi ihmeessä pitäisi tässä vaiheessa vielä erikseen mainita että Raamattu vie sanoma eteen päin ?
        Kun se on jo tuhansia vuosi sitä tehnyt !

        5. "Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla" =........> keho jota kuoleman jälkeen kutsutaan ruumiiksi on ihmisillä (ei kirjalla taikka Israelilla)

        6. "eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan." =..........> Raamttu kirjaa ei laiteta hautaan vaan ihminen

        7. "meni heihin Jumalasta elämän henki" =.......> kirjaan ei mene YHWH:n henki ja nosta miljoonia kirjoja ylös taivaaseen, vaikka Raamatun sanassa on elämä leipä ja Abba Isän puhetta koko ihmiskunnalle

        8. "ja he nousivat jaloilleen," =........> he nousivat jaloilleen vain ihminen voi nousta jaloilleen ei miljoonat kirjat tai Israelin valtio

        9. "ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät." =..........> kun heidän ylösnouseminen ja heidän näkeminen voi nähdä , pitää heidän olla konkreettisesti näkyvillä kuten ihminen

        Tempauksen jälkeen vain marttyyri kuolemalla voi pelastua ! Mutta silloin ei kaikkien ruumiit ole Jerusalemin kadulla vaan ympärimaailmaa. Joten tämä ei voi tarkoittaa silloin maanpäällä eläviä ja ympärimaailmaa Yeshuan vastaan ottavia ihmisiä, jotka olisi Jerusalemin kadulla.

        ....................................................
        Ilm.11
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 11:1&rnd=1298558378618
        1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
        2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.

        3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."

        4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

        5 Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.

        6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
        (....... vain vanhanliiton aikaisilla patriarkoilla on ollut tämänlainen valta Herralta. Yeshua sanoi omilleen jos teillä olisi uskoa edes sinapin siemen verran... )

        7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.

        8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
        (..... sanat "jossa myös heidän Herransa ristiin naulittiin" Elian ja Eenokin Herra oli/on Yeshua koska he ovat osa Israelin heimoa, jaloja öljypuun oksia)

        9 Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
        10 Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
        11 Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
        12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.

        Olt täysin pielessä.Toivottavasti selviät edes suureen valkopukuiseen joukkoon.

      • kirjoitukset
        totuus.. kirjoitti:

        Marttyyreita ei tule enää Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä silloin peli on pelattu.

        Jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen tulemuksestaan, ja pyhät Jeesus vie taivaaseen 1000-vuodeksi.

        1000-vuoden jälkeen on jumalattomien yläsnousemus ja tuomio. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulinen järvi.

        Luodaan uusi taivas ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu.

        voi voi,millaisia uskovat ovat,kun ei tunne Raamattu,mutta siitä huolimatta kirjoittavat siitä.Huh

      • tieto valttia
        kirjoitukset kirjoitti:

        voi voi,millaisia uskovat ovat,kun ei tunne Raamattu,mutta siitä huolimatta kirjoittavat siitä.Huh

        Voi voi kun kun sinä itse sekoilet kirjoituksillasi.

      • En sekoksijää

        En tarkoittanut esimerkkivertailua sinulle, mutta kiitos kuitenkin uudesta selvityksestä. Minunkin käsityksen mukaan todistajat ovat kaksi ihmistä.
        Tarkoitin vertailun luettavaksi noille, jotka väittää milloin kirjoja milloin lakia ja evankeliumia milloin valtaisaa ihmisjoukkoa noiksi todistajiksi - että näkisivät miten järkevästi heidän tulkintansa sopii yhteen Raamatun tekstin kanssa. Järkeähän hekin metsästävät, tai sitä oikeaa ymmärtämystä.
        Mutta tuskinpa he miettivät näitä meidän selityksiä, kun ovat niin lujasti omansa päähänsä saaneet. Itse koetan olla avoin ottamaan myös uusia selvityksiä vastaan mutta heidän selityksensä ovat kovin kaukaa ja vääntämällä väännettyjä.

      • kirjoitukset
        kirjoitukset kirjoitti:

        voi voi,millaisia uskovat ovat,kun ei tunne Raamattu,mutta siitä huolimatta kirjoittavat siitä.Huh

        Näin on.Mutta eikö tämä ole aikoja sitten ennustettu.Katsot VT:n tai UT:n puolelta.Kuitenkin kirjoittaittavat ikään kuin Raamatusta jotain tietisisivät.Pysykäämme pois heidän sekaannuksistaan.

      • kirjoitukset
        tieto valttia kirjoitti:

        Voi voi kun kun sinä itse sekoilet kirjoituksillasi.

        Pimeys pimeys,voi heitä.

      • 8+3
        totuus.. kirjoitti:

        Marttyyreita ei tule enää Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä silloin peli on pelattu.

        Jumalattomat vainoojat saavat surmansa Hänen tulemuksestaan, ja pyhät Jeesus vie taivaaseen 1000-vuodeksi.

        1000-vuoden jälkeen on jumalattomien yläsnousemus ja tuomio. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulinen järvi.

        Luodaan uusi taivas ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu.

        Niin ja Ilmestyskirja 20 luvun alussa on kuolleiden ylösnousemus ja tempaus.
        Sitä ennen eletään täällä petoineen sun muineen Jeesuksen siipien suojassa.

      • 16+16
        hmm... kirjoitti:

        tuntuu olevan älyttömästi erillaisia selityksiä eri uskontokunnilla...oon huomannu että eri uskontokunnat opettaa tiettyä juttua eikä he oo valmiita ikinä myöntämään että oltiin väärässä..sen takia on ymmärrettävää että jos joku on esim adventisti taikka jehovan todistaja taikka jonkun muun uskontokunnan edustaja,niin se ihminen ei voi ajatella toisin kuin on opetettu...se on todella vaikeeta...itse henkilökohtaisesti olen kasvanut erään uskontokunnan vaikutuspiirissä ja pienestä asti olin oppinut "ulkoa" erillaisia säädöksiä ja oppeja joita siel opetettiin ja sitten sain tulla elävään uskoon eli sain uudesti syntyä ylhäältä,niinkuin Jeesus kertoi että ei voida nähdä taivasten valtakuntaa jos ei olla uudestisynnytty ylhäältä,Jumalan sanasta ja hengestä...niin sen jälkeen kun sain tulla elävään uskoon,niin sen jälkeen raamattu rupes ihmeellisesti aukenemaan ja ne opit joita olin pienenä saanu,niin huomasin että ne ei ollutkaan raamatun mukaan niin...eli meidän pitää tulla Jeesuksen omiksi ja saada Jumalan Pyhä Henki opettajaksi ja näin me voidaan ymmärtää Jumalan sanaa...että kannattaa pyytää Herraa Jeesusta että Hän uudestisynnyttäisi lapseksensa ja antais viisautta ymmärtää sanaa oikein...ja kannattaa ymmärtää ettei kukaan ihminen voi toista pelastaa vaan kaikki ihmiset joutuu kerran henk kohtasesti Jumalan tuomittavaksi...silloin ei kukaan ihminen voi vedota siihen että joku järjestö opetti väärin taikka joku hengellinen opettaja opetti väärin vaan jokaisella ihmisellä on henk koht selonotto velvollisuus...sen takia on todella vaarallista olla ihmisten taikka järjestön orja...esim on vaarallista aatella että kyl viisammat tääl järjestös tietää miten asiat on yms...vaan kannattaa henk koht ettiä Jumalan tahtoa elämäänsä ja Herra ihan varmasti vilpittömälle etsijälle kirkastaa pelastuksen tien!Herran siunausta kaikille etsiville....:)

        Tämä on niin totta. Jokaisen on itse otettava vastuu ja alettava selvittään Raamatun kautta rukoillen Sanaa. Sekään ei ole auvvoista vaan vaatii taistelua. Siis hengellistä taistelua. Voimia kaikille etsiville ja kolkuttaville.

    • hebraa

      Saamme nähdä vanhat profeetat :)

      Puhuuko he suomea vai ruotsia vai kiinaa ?

      • Elia+Eenok

        EKUMENIAA OHJAA PALKKAPAIMENET JOITA KIINNOSTAA LAMPAIDEN VILLA, HENGELLINEN JA MAALLINEN VALTAASEMA JA KATOAVA IHMISKUNNIA.

        Ekumenialla ja siinä olevien ihmisten ohjaaja on saatana , noituuden henki !
        Koska heidän johtajat on vapaamuurareita ja temppelinherroja joita ohjaa antikristus murhahenki noituuden henki !

        Näin on ollut jo tuhansien vuosien ajan !!!!!!

        Hengellinen väkivalta, ylimielisyys ja alistaminen evlut suuntauksen lahkoon !
        Tätä on tehty jo satojenvuosien ajan miljoonien perheiden kohdalla!
        http://www.eroakirkosta.fi

        Minun 11 syytä evlut suuntaukseta eromiseen

        1. Naispappeutta (1.moos.3:16, 1.kor.11, 1.kor.14:33-34, 1.tim.2:8-15, 1.tim.3:12, ef.5:22-33, 1.piet.3:1-7),
        2. homoja/lesboja (room.1:18-32),
        3. sotapappeja (joh.18:36) ,
        4. okkultisteja vapaamuurarit ja temppelinherrat,
        5. liberaaliteologiaa (miik.3:11),
        6. Israel vastaista korvaustelogiaa (room.11, ef.2:14),
        7. puolue klaaneja srk:n vanhemmistossa (kok,kesk,sdp,rkp,vihr),
        8. veljesmurhaajia 1917-18, 1930, 1939-45, 2009
        9. palkkapaimenia joita kiinnostaa villa ei lampaat (miik.3:11) arkkipiispan palkka 126.000€/vuosi
        10. "lapsikaste" ja "rippikoulu" pelastaa vaikka ei uudestisynny ja tule uskoon
        11. tuomiokirkkoja, tuomiorovasteja Armon aikana (ei teillä ole mitään oikeutta tuomita ketään)

        Näitä ekumenian portto babylonin ja sen tytären (evlut suuntaus) syntejä on mm;

        12. noitavainot
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavaino
        13. ristiretket ja juutalaisten ja muiden tappamiset
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket
        14. 30 vuotinen sota jossa katolliset ja protestantit tappoi yli 4.miljoona ihmistä
        http://fi.wikipedia.org/wiki/30-vuotinen_sota
        15. I ja II maailmansota ja tuleva kolmas maailmansota
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_maailmansota
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_maailmansota
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmas_maailmansota
        16. evlut arkkipiispan ja palkkapaimenien siunaamat tappamiset, veljesmurhat ja köyhällistön sorto Suomessa "armonvuonna"... 1917-18, 1930, 1939-45, 2010

        Vähäinenhapatus hapattaa koko taikinan, eikä tuossa ole mistään vähäisestä määrästä kyse, Jokainen joka jää sinne syö hapattunutta leipää !

        Tässä 100 muuta syytä !
        http://wwnet.fi/users/veijone/kirkko.htm

        Usko Jeesusta ja ojennaudu sanan mukanaan........ jer.51:6-9, 2.kor.6:14-18, ilm.18:4-5

        Lue Nehemia.5 luku
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Neh. 5:1&rnd=1259087437292
        Siinä lyhyesti ja suuntaa antavasti evlut suuntauksen jäsenten toimista, jotka on myös maan johdossa. Yrtittäjien EK rikollisjärjestössä kaikkien heidän toimista maan muita Jeesuksen seuraajien kohtaan tekemä.
        http://www.adressit.com/kirje_yklle
        Riittävä sosiaaliturva kuuluu ihmisoikeuksiin
        http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Riittävä sosiaaliturva kuuluu ihmisoikeuksiin/HS20080721SI1MA01v7p

        Vaikeesti kannetavia taakkoja laittavat ihmisten harteille ja hajottavat ihmiset, mutta eivät itse koske niihin taakkoihin sormellakaan, ekumenia ja evlut palkkapaimenet ja jäsenet mielistelevät valtaa pitäviä EU-suomessa oman etunsa tähden.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8646445
        Hedelmistään puu tunnetaan he tappaa ihmisiä eri tavoin !

        Suomen vainotut kristityt - Persecuted Christian of Finland | Facebook

        Luterilainen kirkko on alunperin syntynyt harhauskoa vastustavaksi kirkoksi.

        Pietismin aikakausi etsii syvempää sisältöä hengelliseen elämään ja opetuksiin, jonka kautta monet herätysliikkeet saivat alkunsa joita vieläkin näkyy pirstaloituneena useissa herätysliikkeissä.

        Kaikkia Katolisenkirkon erheitä ei ole pystytty välttämään, sillä Katolinen kirkko ei ole yksinomaan perustettu valheellisille rakennelmille, vaan siinäkin on jotakin oikeaa.

        Nykyiseen Luterilaiseen kirkkoon nähden Katolisella kirkolla on ollut tutuuden mukaisempi näkemys mitä tulee naispappeuteen, homo ja lesboliittoihin, ja abortteihin.

        Ekumeeniset asenteet ovat johtaneet Luterilaista kirkkoa lähemmäs Rooman vaikutusvaltaa kirkollisissa liturgioissa, jossa Piispan vihkimykset ja messut seuraavat katolisia perinteitä.
        Luterilaisen opin vastakkaisina nämä toiminnot johtavat pitämään Lutherin pitämää antikristusta pyhänä isänä ja johtavat yhä syvempään luopumukseen Luterilaisesta uskosta.

        Suurin virhe Luterilaisessa kirkossa oli muuttaa viikkonpäivä järjestystä, muuttamalla sunnuntai viikon seitsemänneksi päiväksi v.1973 joka muuttaa degalogin, jossa sanotaan "MUISTA" "ÄLÄKÄ MUUTA" Herran asettamia päiviä pois paikoiltaan.

        Katolisen kirkon värityksenä Helakanpuna ja purppura eivät pysty kokonaan peittämään totuutta, sillä marttyyreiden veri tulee vielä kerran värjäämään petokirkon valtapyrkimykset, ennen Jeesuksen toista tulemista.
        7-vuotista antikristuksen vainon aikaa Raamattu ei tunne marttyyreineen, joka kestäisi 7-vuotta, vaan vähän aikaa.
        Jeesus sanoo, tämä sukukunta ei tule katoamaan ennenkuin kaikki on tapahtunut kirjoitusten mukaan. Ilm.17:12. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa, eikä se tule olemaan 7-vuotta vaan kestää yhden hetken, eli vähän aikaa.

        Raamatusta he noukkivat vain osan !

        Ei evlut suuntaus ole sitä mitä se oli Lutterin eläessä. Saatika että sitä mitä Apostolien eläessä.
        Tuo suuntaus muutti opetusta 1980 -luvulla ja salli naispapittaret joka on niskoittelua Jumalan sanaa vastaan ja siten verrattavissa noituuden syntiin. Menikö heillä sitten satoja vuosia harhaopissa kun eivät sallineet naispapittaria ? Ja vasta 1980-luvulla löysin oikean opetuksen salliessa naispapittaret !!!!!

        Katollisuus ja protestantit tappoivat toisiaan 30 vuotisen uskonsodan aikana yli 4 miljoonaa. Heidän hengelliset ja maalliset johtajat ovat siitä vastuuussa vielä tänäkin päivänä koska synti seuraa sitä koko lahkoa, ja Abba Isämme sanoo sitä lahkoa portto babyloniksi ja sen tyttäriksi josta täytyy lähteä ulos. Heidän toiminta periytyy vaikka sukupolvensa vaihtuu ja vuodet vierähtää. Koska sielllä on palkkapaimenia joita kiinostaa hengellinen ja maallinen valtaasema, katoava ihmiskunnia, ja mielistelee jumalatonta esivataa oman edun ja katoavan ihmikunnian tähden. HE siunaa EU:n joka on uudelleen nousut Rooman Imperium !

        Vaikka ilosanomaa pitää yllä porto babylon ja sen tyttäret ja useat pienet lahkot. Ei se sanna heille oikeuksia tappaa ahnehtii, harjoittaa noituttaa, naispappien pitämistä, syli vauvakasteeseen, vapaamuurariuteen, temppelinherroihin, tappamiseen sodissa, kansalaisten ja heimoveljien sortamiseen jne...

        Tuo pyhäpäivän eli Shabatin vietto lienee yksi harhaan mennyt opetus ja asia muiden joukossa, ovathan he vääntäneet katekismuksessa 10 käskyä muuksi mitä se on Mooseksen kirjassa. Tämän näkee jo hengellinen lapsikin vaikka olisi juonut pelkästään maitoa eikä syönyt vahvaa ruokaa.

        Israelin juutalaisilla on sen viettoon ja suhteen oikea hetki ja päivä !
        http://elianpaivat.blogspot.com/p/10-kaskya.html
        http://elianpaivat.blogspot.com/search/label/raamatullinen kalenteri

        Shabbat Shalom !

        (lisäystä ja kirjoitusvirheiden korjausta)

        EI EVLUT SUUNTAUS OPETA KOKO TOTUUTTA. He tarvittaessa "blokkaa kirjoituksia" pois. Raamatusta he noukkivat vain osan !

        Tuo suuntaus muutti opetusta 1980 -luvulla ja salli naispapittaret joka on niskoittelua Jumalan sanaa vastaan ja siten verrattavissa noituuden syntiin. Menikö heillä sitten satoja vuosia harhaopissa kun eivät sallineet naispapittaria ? Ja vasta 1980-luvulla löysivät oikean opetuksen salliessa naispapittaret !!!!!

        Katolliset ja protestantit tappoivat toisiaan 30 vuotisen uskonsodan aikana yli 4 miljoonaa. Heidän hengelliset ja maalliset johtajat ovat siitä vastuuussa vielä tänäkin päivänä, koska synti seuraa sitä koko lahkoa.

        Abba Isämme sanoo sitä lahkoa portto babyloniksi ja sen tyttäriksi, josta täytyy lähteä ulos. Heidän toiminta periytyy vaikka sukupolvensa vaihtuu ja vuodet vierähtää.
        Koska sielllä on palkkapaimenia joita kiinostaa hengellinen ja maallinen valtaasema, katoava ihmiskunnia, ja he mielistelee EU-suomen jumalatonta esivaltaa oman edun ja katoavan ihmikunnian tähden. HE siunaa EU:n joka on uudelleen nousut Rooman Imperium ! Ennemmin pitää kuunella Jumalaa kuin ihmistä ja jumalatonta esivaltaa, näin on tänään kaikkialla maailmassa.
        http://ihmisoikeus.blogspot.com/
        http://www.stefanus.fi/
        http://www.stefanus.fi/linkit.html
        http://www.marttyyrikirkonystavat.fi/
        http://www.facebook.com/group.php?gid=369311148074&v=wall
        http://www.antislavery.org/english/

        Vaikka ilosanomaa pitää yllä porto babylon ja sen tyttäret ja useat pienet lahkot. Ei se sanna heille oikeuksia tappaa, ahnehtii, harjoittaa noituttaa, naispappien pitämistä, syli vauvakasteeseen, vapaamuurariuteen, temppelinherroihin, tappamiseen sodissa, kansalaisten ja heimoveljien sortamiseen jne...

        että nämä kaksi todistajaa ovat kaksi lampunjalkaa ja kaksi öljypuuta. Lampunjalat ovat kaksi seurakuntaa, kutan raamattu suoraan sanoo Ilm 1,20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaissuus on tämä, ne seirsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnnan enkelit jane seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa.
        Kaksi öljypuut ova taas suoraan raamtusta luettavissa. Jalo öljypuu, joka on Israel ja on metsäöljypuu, joka on pakanakristytty. Room 11:17.24.
        Room 11:17. Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet päässyt oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta.
        Room 11:24. Sillä jos sinä olet laikettu luonnollisesta metsäöljypuust ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljon enemmin nämä luonolliset oksat ttuelva toksastettaviksi omaan öljypuuhunsa.

        Vääristelet asia yhteyttä ja kopsaat lisäksi jotain mitä ilm.11 kohta ei ilmoita !!!!

        Ne 2 säkkipukuista on kaksi konkreettista ihmistä JOILLA ON RUUMIS !!!!!!

        LUE uudelleeen ruumis !!!!! RUUMIS JOKA MAKAA JERUSALEMIN KADULLA !!!!

        EI SIIS..........

        Israel ja morsiusseurakunta

        Tuo sinun eksytysopetus on portto babylonin ja sen tyttärien, saatanaa palvovien okkultisti vapaamuurarien ja temppelinherrojen, korvausteologien ja palkkapaimenien hapatusta.
        Jolla he haluaa hengellistä ja maallista valtaa ja katoavaa ihmiskunniaa !!!!!!!!!!!!! Ei heitä kiinosta lampaat vaan lampaiden villa ja katova ihmiskunnia !!!!!!!!!!!!!

      • tosi on

        Kaksi säkkipukuista todistajaa ovat Vanha ja Uusitestamentti, näin on varma.

      • #."@

        joka vain kusettaa uskovia. Itse ei ole uskossa, vaan pelleilee uskovien kanssa, selvillä Raamatun vastaisilla harhoillaan. On visaampi hänet hyllyttääharhoihinsa.

      • Elia+Eenok
        #."@ kirjoitti:

        Ekumenialla ja evlut suuntauksella ja niiden jäsenillä , on ihmisten elämän pilaamisesta , tuhoamisesta ja tappamisesta vuosisatojen kokemusta ! Kuten myös ihmisten vaientamisesta !

        Näin he tekevät ja sanovat sen olevan heidän "jumalansa" tahtoa !

        Siunattua päivää sinulle ja teille !!!!

        Herra Yeshua HaMashiach on Herrani !!!! :) Hän on lihaantullut Jumalan ainutsyntyinen Poika !

      • Elia+Eenok
        tosi on kirjoitti:

        Kaksi säkkipukuista todistajaa ovat Vanha ja Uusitestamentti, näin on varma.

        Sitä päivää ei tulee , joten miksi sitä odotat ?

      • Elia+Eenok kirjoitti:

        Sitä päivää ei tulee , joten miksi sitä odotat ?

        Syntikkahan ne VT:N ja UT:N jo puhuu, ja jokaisessa WIndowssissa on englannikielinen syntikka perusohjelmistona. Mutta vielä hetki aikaa, niin saadaan kone mikrofonilla ymmärtämään puhetta, tai ainakin tunnistamaan merkit. Toivottavasti ilmainen imuroitava Windowssin päivitys SINÄ PÄIVÄNÄ!
        Suomen kieli on PARAS siinä asiassa, siitä väitteestä en tingi, hebrealaiset joutuu tuplaäänteissä pistämään aalefin alle pisteitä tai viivoja tuplaäänteille.
        Ö ja Ä, niiden pitäisi lisätä, mutta ei taida NIIDEN korva niitä erottaa, en tiedä.

        Linux hävis ja mix? PuuCee paskantaa kaikkien vanhoja koneita muistelevien päälle....

      • Aukino
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Ekumenialla ja evlut suuntauksella ja niiden jäsenillä , on ihmisten elämän pilaamisesta , tuhoamisesta ja tappamisesta vuosisatojen kokemusta ! Kuten myös ihmisten vaientamisesta !

        Näin he tekevät ja sanovat sen olevan heidän "jumalansa" tahtoa !

        Siunattua päivää sinulle ja teille !!!!

        Herra Yeshua HaMashiach on Herrani !!!! :) Hän on lihaantullut Jumalan ainutsyntyinen Poika !

        Yeshua oli pappissuvun isä, noin 200eKr makkabealaisotien aikaan.
        Kauheesti Israel kiemurtelee Jeesuksestaan vielä irti.

      • Sherlokki
        tosi on kirjoitti:

        Kaksi säkkipukuista todistajaa ovat Vanha ja Uusitestamentti, näin on varma.

        Perustele miksi todistajat olisivat Vanha ja Uusi Testamentti! Miten niiden ruumiit makaavat kadulla ja sitten nousevat taivaaseen pilvessä!

      • KATSOlyhytVIDEO 7min
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Luterilainen kirkko on alunperin syntynyt harhauskoa vastustavaksi kirkoksi.

        Pietismin aikakausi etsii syvempää sisältöä hengelliseen elämään ja opetuksiin, jonka kautta monet herätysliikkeet saivat alkunsa joita vieläkin näkyy pirstaloituneena useissa herätysliikkeissä.

        Kaikkia Katolisenkirkon erheitä ei ole pystytty välttämään, sillä Katolinen kirkko ei ole yksinomaan perustettu valheellisille rakennelmille, vaan siinäkin on jotakin oikeaa.

        Nykyiseen Luterilaiseen kirkkoon nähden Katolisella kirkolla on ollut tutuuden mukaisempi näkemys mitä tulee naispappeuteen, homo ja lesboliittoihin, ja abortteihin.

        Ekumeeniset asenteet ovat johtaneet Luterilaista kirkkoa lähemmäs Rooman vaikutusvaltaa kirkollisissa liturgioissa, jossa Piispan vihkimykset ja messut seuraavat katolisia perinteitä.
        Luterilaisen opin vastakkaisina nämä toiminnot johtavat pitämään Lutherin pitämää antikristusta pyhänä isänä ja johtavat yhä syvempään luopumukseen Luterilaisesta uskosta.

        Suurin virhe Luterilaisessa kirkossa oli muuttaa viikkonpäivä järjestystä, muuttamalla sunnuntai viikon seitsemänneksi päiväksi v.1973 joka muuttaa degalogin, jossa sanotaan "MUISTA" "ÄLÄKÄ MUUTA" Herran asettamia päiviä pois paikoiltaan.

        Katolisen kirkon värityksenä Helakanpuna ja purppura eivät pysty kokonaan peittämään totuutta, sillä marttyyreiden veri tulee vielä kerran värjäämään petokirkon valtapyrkimykset, ennen Jeesuksen toista tulemista.
        7-vuotista antikristuksen vainon aikaa Raamattu ei tunne marttyyreineen, joka kestäisi 7-vuotta, vaan vähän aikaa.
        Jeesus sanoo, tämä sukukunta ei tule katoamaan ennenkuin kaikki on tapahtunut kirjoitusten mukaan. Ilm.17:12. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa, eikä se tule olemaan 7-vuotta vaan kestää yhden hetken, eli vähän aikaa.

        EKUMEENISESTA KATOLLISUUDESTA LYHYT VIDEO 7min
        666:n Henkilöllisyys Johanneksen Ilmestys Kirjassa
        http://www.youtube.com/watch?v=bSF44aaaptE
        ..

        MITEN RIKKINÄINEN NAINEN TAI MIES VOI TULLA TERVEEKSI MIEHEKSI JA NAISEKSI TURUN ILPOISTENPIIRISSÄ ???

        NYT KUN EDES EVLUT SUUNTAUS PIIRIN VANHEMISTO EI PYSY RAAMATUN OPETUKSESSA JA RAITTIISSA USKOSSA ?

        TUULAA JA LASSEA KIINNOSTAA KATOVA IHMISKUNNIA !!!

        naispappeus
        (1.moos.3:6, 1.kor.11, 1.kor.14:33-35, 1.tim.2:8-15, 1.tim.3:12, ef.5:22-33, 1.piet.3:1-7)

        GLOBAALI EVLUT SUUNTAUS ON ISRAEL VASTAISTA KORVAUSTEOLOGIAA OPETTAVA SUUNTAUSTA, VASTOIN RAAMATTUA.
        Israel vastainen korvaustelogia
        (room.11)
        1. esimerkki
        "Jerusalemin julistus"
        Jerusalemin roomalaiskatollisen, syyrialaisortodoksisen, episkopaalisen ja luterilaisen kirkon johtajat allekirjoittivat elokuussa 2006 Jerusalemin julistuksen, jossa tuomittiin kristillinen sionismi erheellisenä oppina."

        4. homo/lesbo papit ja heidän siunaukset,
        (1.kor.6:9-10, room.1:18-32, room.3:23, room.6:23, juud.1:4, gal.5:17-26, 1.moos.19:5-7, 3.moos.18:22, 3.moos.20:13 )

        5. Israel vastainen korvaustelogia
        (room.11)
        1. esimerkki
        "Jerusalemin julistus"
        Jerusalemin roomalaiskatollisen, syyrialaisortodoksisen, episkopaalisen ja luterilaisen kirkon johtajat allekirjoittivat elokuussa 2006 Jerusalemin julistuksen, jossa tuomittiin kristillinen sionismi erheellisenä oppina."

        6. pappien armeija myönteisyys
        (joh.18:36)
        Sano Ei Naton miehitykselle - No Nato army in EU-finland | Facebook
        http://www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=135969353307

        7. evlut suuntauksen tutkimuslaitos hyväksyi okkultistisen vapaamuurariuden kristinuskoksi
        http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita
        http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=104&Itemid=550
        http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurareiden-uusin-jasenluettelo-salatut-nimet
        http://markkupapinniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54138-ei-todellista-itsenaisyytta-ilman-demokratiaa-hyva-veli-seurat-demokratian-jarruna
        http://www.facebook.com/notes/eero-kavasto/rukous-vapaamuurariudesta-hvapautumiseksi/148104305253343

        8. evlut pappeina ja vanhemmistossa vapaamuurareita ja temppelinherroja, liberaaliteologeja, ateisteja, homo tai lesbo suhteessa eläviä

        9. evlut suuntauksen vanhemmistojen valinta puoluepoliittisin perustein (kok,kesk,sdp,rkp ja partiolaisten vaalilistoiltta)

        10. Varallisuuden käyttö evlut suuntauksessa.
        - Turun ja Kaarina seurakuntayhtymän tulot 2006 oli 250milj/€ , josta Turun ja Kaarinan diakonia ja leipäkassi työhön annettiin alle 1% vuoden tuloista, tuo summa oli vain 250.000€ .

        11. Ekumenia ja kirkkojen maailmanneuvosto = portto babylon. Yeshuaan uskovat lähtee ulos portto baabelista Yeshuan käskystä jotta ei tule heidän synteihin osalliseksi (jer.51:6-9, jes.52.12, psalmi.1, 2.kor.6:14-18, ilm.17, ilm.18:4-5, ef.5:27, room.1:18-32, juud, hebr.13:12-13)
        Ojentautumiskehoitus hebr.11:1, room.12:2, apt.2:40).

        Suomen vainotut kristityt - Persecuted Christian of Finland | Facebook
        http://www.facebook.com/group.php?gid=369311148074&v=info&ref=share

      • 5+8
        penttiz kirjoitti:

        että nämä kaksi todistajaa ovat kaksi lampunjalkaa ja kaksi öljypuuta. Lampunjalat ovat kaksi seurakuntaa, kutan raamattu suoraan sanoo Ilm 1,20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaissuus on tämä, ne seirsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnnan enkelit jane seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa.
        Kaksi öljypuut ova taas suoraan raamtusta luettavissa. Jalo öljypuu, joka on Israel ja on metsäöljypuu, joka on pakanakristytty. Room 11:17.24.
        Room 11:17. Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet päässyt oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta.
        Room 11:24. Sillä jos sinä olet laikettu luonnollisesta metsäöljypuust ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljon enemmin nämä luonolliset oksat ttuelva toksastettaviksi omaan öljypuuhunsa.

        Olen samaa mieltä.
        1. srk on 24 vanhinta, jotka ovat Vanhan Testamentin profeettoja ja
        2. srk on 4 olentoa eli 4 evankelistaa; härkä, kotka, leijona ja ihmiskasvoinen.
        Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Ovat Uudessa Testamentissa myös.

        Ovat todistaneet, lähteneet kaupungin ulkopuolelle maailmaan.
        Hautaamisesta en tiedä.

      • 5+8
        5+8 kirjoitti:

        olen siis samaa mieltä penttiz:n kanssa.
        Tarkennos

    • filadelfi

      Sakarjan öljypuu symboli ja lanpunjalka on selitetty UT ja Ps.
      Ps.52:10. Mutta minä olen kuin viheriöivä öljypuu Jumalan huoneessa...
      Ja hänen lapsensa ovat kuin öljypuun vesat 128:3
      Sak.4:14 Hän sanoi: >Nämä ovat ne molemmat öljyllä voidellut, jotka seisovat kaiken maan edessä

      • Pelek

        "kahta hmistä vastaan? Ei mahdu kaaliin.

      • Elia+Eenok

        Profeetta Elia eli pyhä profeetta Elia Tisbeläinen on sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa ja Jeesuksen ajan juutalaisuudessa Mooseksen jälkeen ja hänen rinnallaan tärkein ja arvostetuin profeetta. Elia eli 800-luvulla (eaa.) Pohjois-Israelissa Gileadin Tisbessä. Elia vastusti epäjumalanpalvelusta ja sai kuningatar Isebelin ja Israelin kuninkaan Ahabin vihat niskoilleen. Kun kuningatar yritti surmauttaa hänet, hän nousi taivaaseen tulisissa vaunuissa. Eliasta käytetään Suomessa ortodoksisessa kirkossa myös karjalaista nimeä Ilja.

        Raamatussa on mm. seuraavissa kohdissa mainintoja profeetta Eliasta:

        * 1 Kun 17:1 Elia ennusti Israelia kohtaavan kuivuuden. Saman mainitsevat vielä lähes 1000 vuotta myöhemmin Jeesus (Luuk 4:25) ja hänen veljensä Jaakob (Jaak 5:17).

        * 1 Kun 17:2-6: Elia on piilossa Keritinpurolla Herran ja korppien ruokittavana. *

        * 1 Kun 17:7-16: Elia on sarpatilaisen lesken luona Sidonissa. Ruoka riittää käsittämättömästi. *

        * 1 Kun 17:17-24: Elia herättää henkiin lesken pojan. *

        * 1 Kun 18:1-20: Elia palaa kuninkaan luo ja haastaa tämän sekä Baalin ja Astarten profeetat.

        * 1 Kun 18:21-46: Karmelinvuorella tapahtuu voimien mittelö Elian ja epäjumalien profeettojen välillä.

        Merkillä * merkittyihin kohtiin liittyy Raamatun kertomuksessa ihme (ihmeteko).

        Mainintoja profeetta Eliasta on paljon muuallakin Raamatussa. Malakian kirjassa ennustetaan, että ennen Messiaan tuloa Jumala lähettää profeetta Elian takaisin maan päälle. Uudessa testamentissa tätä tulkitaan tarkoittavan Johannes Kastajaa.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Elia_(profeetta)

        Enoch (Hebrew: חֲנוֹךְ, Modern H̱anokh Tiberian Ḥănōḵ; Arabic: إدريس‎ ʼIdrīs) is a figure in the Generations of Adam. Enoch is described as Adam's greatx4 grandson, through Seth, and the text reads—uniquely in the Generations — that Enoch "walked with God: and he was not; for God took him," avoiding the mortal death ascribed to Adam's other descendants. Additionally, Enoch is described as the father of Methuselah and great-grandfather of Noah (Genesis 5:22-29). Enoch is the son of Jared.

        Despite the brief descriptions of him, Enoch is one of the main two focal points for much of the 1st millennium BC Jewish mysticism, notably in the Book of Enoch. Additionally, Enoch is important in some Christian denominations: He is commemorated as one of the Holy Forefathers in the Calendar of Saints of the Armenian Apostolic Church and the Armenian Catholic Church on July 26. And he also features in the Latter Day Saint movement.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Enoch_(Bible)

        Mainintoja profeetta Eliasta on paljon muuallakin Raamatussa. Malakian kirjassa ennustetaan, että ennen Messiaan tuloa Jumala lähettää profeetta Elian takaisin maan päälle.

        ps.Johannes ei ollut Elia !

      • Elia+Eenok kirjoitti:

        Mainintoja profeetta Eliasta on paljon muuallakin Raamatussa. Malakian kirjassa ennustetaan, että ennen Messiaan tuloa Jumala lähettää profeetta Elian takaisin maan päälle.

        ps.Johannes ei ollut Elia !

        Matteuksen evankeliumi:
        11:14 ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän (Johannes) on Elias, joka oli tuleva.

        Ei ole pakko uskoa Jeesuksen sanomaa...

      • filadelfi
        Pelek kirjoitti:

        "kahta hmistä vastaan? Ei mahdu kaaliin.

        Supervalta on nostanut sotavoimat Saddam Husseinin ja Bin Ladeninkin tähden. Käsitä, saatanan hengen valtaamaa antikristuksen vihaa, 2 profeetan tapettua sanan voimalla vastustajia, ja vaikuttaen veden saantiin ja sen pilaantumiseen, saaden siten vitsauksia kuin Egypti paatuneen Faaraon tähden.
        Nouseva peto syvyydestä, on käyvä sotaa heitä vastaan Jumalan sallimuksesta, että Hänen Herruutensa ja ylösnousemusvoimansa saatettaisiin kaiken maailman tietoisuuteen.

      • Elia+Eenok
        KTS kirjoitti:

        2 SÄKKIPUKUISTA TODISTAJAA JOILLA ON KEHO JOTKA KOKEE RUUMIILLISEN KUOLEMAN JERUSALEMIN KADULLA !
        Aivan samoin kuin Yeshua oli 12 opetuslapsen paimen ollessaan maan päällä. Elia ja Eenok asettaa asioita kohdalleen ennen Yeshuan toista tulemista, he on paimenia joilla on valta aja voima joka on saatu Abba Isältä. Silloin portto babylonin ja sen tyttärien (ekumenia evlut kat "vapaatsuunnat") okkultistinen hengellinen ja maallinen valtamurtuu.
        Abban Isämme lapset iloitsee kun saavat nähdä tämän kaiken. Paavi tai arkkipiispat palkkapaimenet tai hänen hoviväki ei ole silloin vallassa , saatika mitään paimenia : )
        Vaan maanpäälliset globaalit johtaja morsiusseurakunnalle jaloille ja metsäpuunoksille on silloin 2 jaloa oksaa 2 säkkipukuista todistajaa Elia ja Eenok. Samaan aikaan on myös antikristuksen hengessä 2 valhe profeettaa jotka antaa valtansa ja voimansa viimeiselle antikristukselle.

        Elia ei kokenut kuolemaa vaan...
        Elia otettiin "tuulispäässä taivaaseen" tulisten hevosten vetämissä tulisissa vaunuissa,

        2.Kun. 2:1-12

        Silloin, kun Herra oli vievä Elian tuulispäässä taivaaseen, kulkivat Elia ja Elisa
        2. Ja Elia sanoi Elisalle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Beeteliin asti." Mutta Elisa vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he menivät Beeteliin.
        3. Niin Beetelissä olevat profeetanoppilaat tulivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa sinun herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
        4. Ja Elia sanoi hänelle: "Elisa, jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jerikoon". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he tulivat Jerikoon.
        5. Niin Jerikossa olevat profeetanoppilaat astuivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
        6. Ja Elia sanoi hänelle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jordanille". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Niin he kulkivat molemmat yhdessä.
        7. Mutta myös profeetanoppilaita lähti matkaan viisikymmentä miestä, ja he asettuivat syrjään jonkun matkan päähän näiden kahden pysähtyessä Jordanille.
        8. Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten.
        9. Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi". Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa".
        10. Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä."
        11. Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.
        12. Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi.

      • Westsider
        filadelfi kirjoitti:

        Supervalta on nostanut sotavoimat Saddam Husseinin ja Bin Ladeninkin tähden. Käsitä, saatanan hengen valtaamaa antikristuksen vihaa, 2 profeetan tapettua sanan voimalla vastustajia, ja vaikuttaen veden saantiin ja sen pilaantumiseen, saaden siten vitsauksia kuin Egypti paatuneen Faaraon tähden.
        Nouseva peto syvyydestä, on käyvä sotaa heitä vastaan Jumalan sallimuksesta, että Hänen Herruutensa ja ylösnousemusvoimansa saatettaisiin kaiken maailman tietoisuuteen.

        joita vastaan sota käytiin. Eikä vain noita miehiä vastaan.
        Ilmestyskirjan jakeiden tueksi on luotettavampaa käyttää uuden testamentin, ja mieluummin vain ilmestyskirjan jakeita. Vanhasta testamentista vain ne profetiat, joissa sanotaan sen koskevan
        kaukaista lopunaikaa. kuten Danielin kirjassa on sanottu. (Dan 8:26)

        Dan 7:25 profetoi samat asiat, kuin Ilm.11: Pyhille tapahtuu. aivan viimeisinä tapahtumina, ennen tuomioita.

        "Joka kestää loppuun asti se pelastuu"

      • Westsider

        kaiken maan Herran edessä"
        Ilm.7: mukaan Jumalan valtaistuimen edessä seisoo kaksi joukkoa, 144.000 Israelin heimoista ja
        toinen "Suuri joukko jota kukaan ei voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä"

        "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat"( Ilm. 7:14) (Matt 24:21-31) (Ilm 15:2)

        "He ovat vittaneet Karitsan veren kautta ja todistuksen sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti." (Eivät hakeutuneet käpykaartiin)

      • filadelfi
        Westsider kirjoitti:

        joita vastaan sota käytiin. Eikä vain noita miehiä vastaan.
        Ilmestyskirjan jakeiden tueksi on luotettavampaa käyttää uuden testamentin, ja mieluummin vain ilmestyskirjan jakeita. Vanhasta testamentista vain ne profetiat, joissa sanotaan sen koskevan
        kaukaista lopunaikaa. kuten Danielin kirjassa on sanottu. (Dan 8:26)

        Dan 7:25 profetoi samat asiat, kuin Ilm.11: Pyhille tapahtuu. aivan viimeisinä tapahtumina, ennen tuomioita.

        "Joka kestää loppuun asti se pelastuu"

        Siis minkä sille mahtaa kun se on tekstissä: ...on peto, se joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja tappava heidät. Dan.7:25 kerrotaan 3,5v. pedon täyden vallan aika, jolloin myös kaksi tuomion profeettaa toimivat, jonka seurauksena syntyy uskon kuuliaisuutta joita se hävittää.
        Jumalan valtasuuruus tulee ilmi kahden todistajan vaikutuksesta, joiden ylösnousemuksen seurauksena järistyksessä kuolee 7000 ihmistä, ja muut peljästyvät ja antavat Jumalalle kunnian.

        Jumala näyttää voimansa ensin 2 todistajan kautta maailmalle, ja sitten kuinka heitä ei voi surmata kuin vasta määräaika on kulunut, ja silloinkin siihen tarvitaan sotavoimat, joka on sensaatioesitys median välityksellä.

      • filadelfi
        filadelfi kirjoitti:

        Siis minkä sille mahtaa kun se on tekstissä: ...on peto, se joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja tappava heidät. Dan.7:25 kerrotaan 3,5v. pedon täyden vallan aika, jolloin myös kaksi tuomion profeettaa toimivat, jonka seurauksena syntyy uskon kuuliaisuutta joita se hävittää.
        Jumalan valtasuuruus tulee ilmi kahden todistajan vaikutuksesta, joiden ylösnousemuksen seurauksena järistyksessä kuolee 7000 ihmistä, ja muut peljästyvät ja antavat Jumalalle kunnian.

        2 tuomion profeettaa saavat toiminta ajalleen vallan Kaikkivaltiaalta, jossa leikki on kaukana.
        Kuolemaa raivoavat demonivoimat joutuvat väistymään, kuin Mooseksen vastustajille avautuen maa jalkojen alla syösten heidät elävältä tuonelaan. Tuolloin vaimo (Israel) on joutunut pakenemaan Jumalan johdattamalle alueelle ja takaa ajavat vihollisjoukot joutuvat samoin maan avautessa sen nielemäksi.

      • Ihmet-televä
        Pelek kirjoitti:

        "kahta hmistä vastaan? Ei mahdu kaaliin.

        Millä tavalla sinä ymmärrät sotaa käymisen? Panssarivaunuineen, pommeineen vai miekkoineen keihäineen? Mutta Jeesus ilmoittaa sotivansa suunsa miekalla nikolaiittain oppeja pitäviä ihmisiä vastaan Ilm.2:16.
        Kun sotii jokin asia tai ihminen toista vastaan, se voidaan tehdä siis monella tavalla.
        Voinpa väittää niinkin, että käsitys kahdesta todistajasta sotii sinun "kaaliasi" vastaan. Pedon sodan käynti on tietenkin konkreettista ja tappavaa koska ruumiita jää kadulle makaamaan mutta yhtä lailla voidaan julistaa sota yhtä ihmistä kuin tuhattakin vastaan ja siinä ovat sitten kaikki keinot luvallisia.
        Todistajathan ovat vaarallisia vastustajia koska heillä on Jumalan voidellun voima lyödä maata vitsauksilla, sulkea taivas ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa saa surmansa sillä tavalla. Ja vastustajat kuluttava tuli lähtee heidän suustaan.
        Ihmettelen miten laki ja evankeliumi tai Uusi ja Vanha Testamentti kykenisivät tällaiseen toimintaan?

      • Pakstori
        Elia+Eenok kirjoitti:

        Mainintoja profeetta Eliasta on paljon muuallakin Raamatussa. Malakian kirjassa ennustetaan, että ennen Messiaan tuloa Jumala lähettää profeetta Elian takaisin maan päälle.

        ps.Johannes ei ollut Elia !

        ps.Johannes ei ollut Elia !
        Johannes ei ollut Elossa?

        Elias Lönnruut? Suomessa semmonen on Kajaanin kaduilla ainakin nähty ja Eenok Rymättylä on Arto Paasilinnan lukijoille tuttu?

        Olisi ihan suomen tapaista omaan maahan tehdä niin vaikeasti yhdisteltävä ennusmerkki, että varsinkaan sika< ei siitä ota selvää...

      • 111119
        Westsider kirjoitti:

        joita vastaan sota käytiin. Eikä vain noita miehiä vastaan.
        Ilmestyskirjan jakeiden tueksi on luotettavampaa käyttää uuden testamentin, ja mieluummin vain ilmestyskirjan jakeita. Vanhasta testamentista vain ne profetiat, joissa sanotaan sen koskevan
        kaukaista lopunaikaa. kuten Danielin kirjassa on sanottu. (Dan 8:26)

        Dan 7:25 profetoi samat asiat, kuin Ilm.11: Pyhille tapahtuu. aivan viimeisinä tapahtumina, ennen tuomioita.

        "Joka kestää loppuun asti se pelastuu"

        Niin ja Bibladen on Obama. Yks ja sama henkilö.

      • 18+4
        filadelfi kirjoitti:

        Supervalta on nostanut sotavoimat Saddam Husseinin ja Bin Ladeninkin tähden. Käsitä, saatanan hengen valtaamaa antikristuksen vihaa, 2 profeetan tapettua sanan voimalla vastustajia, ja vaikuttaen veden saantiin ja sen pilaantumiseen, saaden siten vitsauksia kuin Egypti paatuneen Faaraon tähden.
        Nouseva peto syvyydestä, on käyvä sotaa heitä vastaan Jumalan sallimuksesta, että Hänen Herruutensa ja ylösnousemusvoimansa saatettaisiin kaiken maailman tietoisuuteen.

        >Hänen Herruutensa ja ylösnousemusvoimansa saatettaisiin kaiken maailman tietoisuuteen. >
        Sanassa lukee:
        Ilm11:9: Ja pite näkemän MUUTAMAT Sukukunnista ja kansoista ja kielistä ja pakanoista heidän ruumiinsa kolme päivää ja yhden puolen päivän ja eivät he salli heidän ruumiitansa hautoihin panna.

    • kannattaisko

      keskittyä siihen ennemmin, että kun aika tulee niin on valmis?

      • Westsider

        Jumalan sanasta, Raamatusta.
        Eksyttäjän harhoja kun on pilvin pimein liikkeellä.

      • Jekstori
        Westsider kirjoitti:

        Jumalan sanasta, Raamatusta.
        Eksyttäjän harhoja kun on pilvin pimein liikkeellä.

        Te kyllä tutkitte kirjoituksia kun luulette, että teillä niissä on elämä, mutta nehän todistavat minusta.

        Mikä kohta Bööbölissä ja kuka sanoi? 50% helppo arvata, uskoisin jokaisen sen arvaavan, mutta tuohon toisen tarvitsee jo MikroRabbin sanahauan...

        Ja : Pyhiä kirjoituksia EI VOI TEHDÄ TYHJIKSI?

        Kuka tuon sanoi ja mikä kohta?

      • kirjoitukset
        Westsider kirjoitti:

        Jumalan sanasta, Raamatusta.
        Eksyttäjän harhoja kun on pilvin pimein liikkeellä.

        Aivan samaa mieltä.Mutta eikö Jeesus ennustanut tätäkin.Lisäksi muut apostolit ja VT.Nprofeetat.

    • Elia+Eenok

      Eenok (Hanok)

      hepr. í£nÓà, vihitty, kreik. henÐà suom. Hanok (VT), Eenok (UT).

      1. Kainin vanhin poika. 1Moos. 4:17,18.

      2. Jeredin poika, Metusalahin isä. UT:ssa häntä sanotaan Eenokiksi, ks. t.

      1Moos. 5:n sukuluettelossa on myös lyhyt kertomus Hanokista (jj. 21-24); hänen ilmoitetaan olevan seitsemäs Aadamista. Hän vaelsi Jumalan kanssa, ja Jumala otti hänet pois 365-vuotiaana. Jae 24 kuuluu sananmukaisesti: »Ja Hanok vaelsi Jumalan kanssa, eikä häntä ollut, sillä Jumala otti hänet pois.» Vrt. mitä sanotaan 6:9:ssä ja Eliasta 2Kun. 2:11:ssä.

      Apokryfisessa Siirakin kirjassa (Sir. 44:16) kerrotaan Hanokista: »Eenok oli Herralle otollinen, ja hänet otettiin pois; hän oli parannuksen esikuva tuleville polville.» Ja 49:14 sanoo: »Ei ole yhtään luotu maan päälle Eenokin vertaista, sillä hänetkin otettiin maasta ylös taivaaseen.» Sir. 44:16a on toisinto LXX:n kääntämästä 1Moos. 5:24:sta: »Ja Eenok oli Jumalalle otollinen, eikä häntä nähty, sillä Jumala otti hänet pois.»

      Hanokin suuri osuus eräiden myöhäisjuutalaispiirien uskonnossa johtuu siitä vertauskuvallisuudesta ja salaperäisyydestä, mikä liittyy hänen keskeiseen asemaansa 1Moos. 5:ssä, ja hänen persoonansa kuvauksesta siinä. Riemujuhlien kirjassa (2. vuosisadan lopulta eKr.) on tiivistelmä senaikaisesta Hanokia koskevasta runsaasta perimätiedosta. Tässä kirjoituksessa Hanok ottaa vastaan ja vaalii jumalallisia salaisuuksia välittäen niitä tuleville sukupolville. Hänet Jumala tempasi pois ja korotti, ja sen jälkeen hänen asuinpaikkanaan on Eedenin (ks. t. 2) maa. Jumala on asettanut hänet kirjuriksi ja todistajaksi, joka todistaa ihmisten puolesta sekä heitä ja langenneita enkeleitä vastaan. Hanok esitetään taivaalliseksi ylimmäiseksi papiksi, joka suitsuttaa (taivaallisessa) pyhäkössä. Hänen ylöstempaamisensa johtuu hänen vanhurskaudestaan.

      Meidän ajallemme on säilynyt kolme ns. Eenokin kirjaa, ts. kirjoituksia, joissa Eenok esitetään profeettana. 1. Eenokin kirja on luultavasti aluksi kirjoitettu arameaksi ja hepreaksi (säilyneet katkelmat on kirjoitettu hepreaksi), ja se on säilynyt etiopialaisena käännöksenä. Siihen sisältyy useita osia, jotka on luultavasti kirjoitettu eri aikoina, vanhimmat ennen makkabilaisten esiintymistä, ennen v. 168 eKr, viimeiset n. v. 70 eKr. 1. Eenokin kirjan sisältö on erikoinen: se kertoo enkeleistä, taivaallisten maailmojen salaisuuksista ja tähdistä. Erittäin tärkeä osa, ll. 37-71, ns. vertaukset t. kuvapuheet, kuuluu kirjan myöhäisimpiin osiin. Pääaiheena siinä on Ihmisen Poika, Valittu. Tämän tunsivat hyvin ne juutalaiset, joille Jeesus julisti evankeliumia. Senkin vuoksi Hän nimitti itseään Ihmisen Pojaksi (ks. t.). Näin he saattoivat paremmin aavistaa, kuka Hän oli ja miten Hän halusi tehtävänsä sekä sanomansa tulevan ymmärretyksi. 1. Eenokin kirja on ilmeisesti syntynyt Galileassa, ja se on ollut siellä erityisen hyvin tunnettu. Siellä Jeesuskin ensin esiintyi julistaen olevansa Ihmisen Poika. UT:ssa on kuin suora lainaus 1 Een 1:9:stä, nim. Juud. 1:14, 15:ssä. Muutenkin 1 Een:ssa on melkoisesti samankaltaisuutta Juudaan kirjeen kanssa. Ks. Apokryfiset kirjat.

      2. Eenokin kirja on säilynyt vain slaavilaiselle kielelle käännettynä. Kirja lienee kirjoitettu suunnilleen ajanlaskumme alussa kreikan kielellä. Sitä luettiin ahkerasti kristillisen ajan alussa, ja kirkkoisät ottivat siitä lainauksia kirjoituksiinsa. Kirjassa kerrotut ilmestykset ovat ikään kuin Eenokille annettuja ja hänen välittämiään, nivellettyinä kertomukseen Eenokin pois tempaamisesta ja lopullisesta korotuksesta lähinnä korkeimmaksi ylienkeliksi. Ylennettyä Eenokia sanotaan Jumalaa lähellä olevaksi t. »Jumalan kasvojen» enkeliksi, vrt. Matt. 18:10.

      • Elia+Eenok

        3. Eenokin kirja on säilynyt hepreankielisenä, jolla se on alkuaan kirjoitettukin. Sen vanhimmat osat ovat 1. vuosisadalta jKr. Sen lienee koonnut rabbiinikoulun käynyt kirjoittaja, joka on koettanut sangen pitkälle sovittaa mukaan rabbiinien kuvitelmia Hanokista. Mielenkiintoisinta tässä kirjassa on Hanokin kuvaaminen ruumiiseen (lihaan) tulleena taivaallisena olentona, joka elää maan päällä. Hänet otetaan taivaaseen sekä korotetaan Jumalan varahallitsijaksi. Hänellä on samanlainen valtaistuin kuin Jumalalla ja korkein jumalallinen nimi. Korotettua Hanokia kutsutaan sen tähden »pikku JHVH:ksi» t. »pienemmäksi JHVH:ksi». Vrt. Herra.

        Eenokin kirjat ovat sekä muotonsa että sisältönsä ansiosta suurena apuna UT:n taustan ja sanoman ymmärtämisessä. Eenok, jonka nimeä on käytetty tässä perimätiedossa, luetaan Hebrealaiskirjeessä vanhan liiton aikuisiin uskonsankareihin. Hebr. 11:5:n mukaan hänet otettiin uskon kautta pois »näkemättä kuolemaa». Ennen pois ottamistaan hän sai todistuksen, »että hän oli otollinen Jumalalle» (vrt. edellä olevaa LXX:n käännöstä 1Moos. 5:24:sta). Tämä soveltuu kaikkina aikoina ja eri olosuhteissa eläviin ihmisiin: »Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on, ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät», Hebr. 11:6.

        3. Aabrahamin ja Keturan pojan Midianin poika. 1Moos. 25:4, 1Aik. 1:33.

        4. Ruubenin vanhin poika, hanokilaisten kantaisä. Esim. 1Moos. 46:9.

        5. Kaupunki Noodin maassa Eedenin itäpuolella. Kain rakensi sen ja antoi sille vanhimman poikansa nimen. Hanok on ensimmäinen Raamatussa mainittu kaupunki. Sitä ei ole kyetty paikallistamaan. 1Moos. 4:17.

        Hebr.11:5.
        Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
        6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

        5. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
        6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

        EENOK KERTOO ITSE LOPUNAJAN VIIMEISESTÄ SUKUPOLVESTA !
        (koko ihmiskunta on kaikkina aikakausina ollut aivan samanlaista, ei uutta auringon alla rikkaat sortaa köyhiä. Nyt meillä EU Rooman Imperiumissa on antikristilliset klaanipuolueet kokoomus keskusta rkp sdp yrittäjien EK-järjestöt, portto ekumenia ja sen tyttäret evlut katol "vapaatsuunnat" vapaamuurarit loosit ja eliitin sisäpiiri lahkot jne...)

        Juud.1:14
        14. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
        15. tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".
        16. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.

      • EEkstori
        Elia+Eenok kirjoitti:

        3. Eenokin kirja on säilynyt hepreankielisenä, jolla se on alkuaan kirjoitettukin. Sen vanhimmat osat ovat 1. vuosisadalta jKr. Sen lienee koonnut rabbiinikoulun käynyt kirjoittaja, joka on koettanut sangen pitkälle sovittaa mukaan rabbiinien kuvitelmia Hanokista. Mielenkiintoisinta tässä kirjassa on Hanokin kuvaaminen ruumiiseen (lihaan) tulleena taivaallisena olentona, joka elää maan päällä. Hänet otetaan taivaaseen sekä korotetaan Jumalan varahallitsijaksi. Hänellä on samanlainen valtaistuin kuin Jumalalla ja korkein jumalallinen nimi. Korotettua Hanokia kutsutaan sen tähden »pikku JHVH:ksi» t. »pienemmäksi JHVH:ksi». Vrt. Herra.

        Eenokin kirjat ovat sekä muotonsa että sisältönsä ansiosta suurena apuna UT:n taustan ja sanoman ymmärtämisessä. Eenok, jonka nimeä on käytetty tässä perimätiedossa, luetaan Hebrealaiskirjeessä vanhan liiton aikuisiin uskonsankareihin. Hebr. 11:5:n mukaan hänet otettiin uskon kautta pois »näkemättä kuolemaa». Ennen pois ottamistaan hän sai todistuksen, »että hän oli otollinen Jumalalle» (vrt. edellä olevaa LXX:n käännöstä 1Moos. 5:24:sta). Tämä soveltuu kaikkina aikoina ja eri olosuhteissa eläviin ihmisiin: »Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on, ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät», Hebr. 11:6.

        3. Aabrahamin ja Keturan pojan Midianin poika. 1Moos. 25:4, 1Aik. 1:33.

        4. Ruubenin vanhin poika, hanokilaisten kantaisä. Esim. 1Moos. 46:9.

        5. Kaupunki Noodin maassa Eedenin itäpuolella. Kain rakensi sen ja antoi sille vanhimman poikansa nimen. Hanok on ensimmäinen Raamatussa mainittu kaupunki. Sitä ei ole kyetty paikallistamaan. 1Moos. 4:17.

        Eenok:
        http://apokryfikirjat.com/

        Tämän jälkeen jo 27000 Tuomaksella menee rikki?
        Rikki? No se on vain sanonta, toivottavasti ei sinivalkoinen lippu vasta silloin ole pesussa?

      • Aukino
        EEkstori kirjoitti:

        Eenok:
        http://apokryfikirjat.com/

        Tämän jälkeen jo 27000 Tuomaksella menee rikki?
        Rikki? No se on vain sanonta, toivottavasti ei sinivalkoinen lippu vasta silloin ole pesussa?

        Mitenkähän TUOMAS tulkitsee SEN merkin, että nyt menee jo 1 260 00 lopullisesti kiinni?
        3: MINÄ annan kahdelle todistajalleni:(Siskon pojat), tehtäväksi julistaa sanaani SUKKAVAATTEESEEN puettuna 1,26 päivää:-)
        Itse olen jo meuhkannut netissä MELKO TARKKAAN 12,6 vuotta, uskokaa tai älkää?
        4: NÄMÄ todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan herran edessä(TV ja Tietokone)...
        Kyse on ENSISIJASSA ihmisen pojista, ei Eenok ja Elia enää ihmisiksi syntyneet vaan ihmisen pojiksi, mm. Traktoriksi ja hiireksi.

    • Elia+Eenok

      Elia

      hepr. îêl÷j¡(hç), JHVH on Jumala.

      1. Profeetta Gileadin Tisbestä, 1Kun. 17:1. Hän toimi pohjoisessa kuningaskunnassa (Israelissa) kuningas Ahabin ja Ahasjan aikana. Hänen sukujuuristaan ei ole tietoa. Elian esiintymisen aiheutti lisääntynyt epäjumalanpalvelus Ahabin (874-853 eKr.) valtaistuimelle nousun aikoihin. Foinikialaisen vaimonsa Iisebelin harhaanjohtamana kuningas rupesi palvomaan Baalia ja Aseraa. Pääkaupunkiinsa Samariaan hän rakensi Baalin temppelin alttareineen ja teetti myös Aseran kuvan. Baalin palvontaan osallistui satoja profeettoja, mutta Herran profeettoja vainottiin, 1Kun. 16:30-33, 18:4,19.

      Tässä tilanteessa Elia astui odottamatta kuninkaan eteen julistaen Herran rangaistustuomiota: maa ei saisi kastetta eikä sadetta muutoin kuin hänen sanansa kautta. Sen jälkeen hän Herran käskystä vetäytyi syrjään ja kätkeytyi Keritin purolle, missä kaarneet elättivät häntä. Puron kuivuttua profeetta sai johdatuksen mennä erään leskivaimon luo Sarpatiin, Siidonin alueelle, missä hän Jumalan ihmeen kautta sai tarpeellisen elatuksen. Hän herätti kuolleista leskivaimon pojan. 1Kun. 17.

      Kolmen vuoden kuluttua Elia sai jälleen Herralta käskyn mennä Ahabin luo, tällä kertaa ilmoittamaan tulevasta sateesta. Jumalaapelkääväisen palatsinpäällikkö Obadjan ansiosta hän pääsi kuninkaan eteen, jota hän väitti syylliseksi maata kohdanneeseen onnettomuuteen. Syyksi hän mainitsi sen, että kuningasperhe oli luopunut Herran käskyistä ja palvonut baaleja. Elia kehotti kuningasta kokoamaan kansan kaikkine epäjumalanprofeettoineen Karmelille. Kuningas totteli käskyä. Vuorella sekä Baalin profeetat että Elia valmistivat uhrin. Päätettiin, että se jumala, joka vastaisi tulella, olisi totinen Jumala. Baalin profeetat ponnistelivat turhaan, mutta Elian rukoillessa Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumalaa tuli iski alas taivaasta kuluttaen uhrin, halot ja alttarikivet, vieläpä veden alttarin ympärillä olevasta ojasta. Tämän nähdessään kaikki kansa lankesi kasvoillensa tunnustaen: "Herra on Jumala, Herra on Jumala". Profeetan käskystä kaikki Baalin profeetat tapettiin Kiisonin purolla. Heti tämän jälkeen alkoi rankkasade. 1Kun. 18. Ks. Karmel 1.

      Baalin profeettojen kohtalon vuoksi Iisebel päätti ottaa Elian hengiltä. Vielä kerran profeetan oli kätkeydyttävä, tällä kertaa Beerseban erämaahan, jossa hän masentuneena istuutui kinsteripensaan juureen toivoen kuolevansa. Herran käskystä hän kuitenkin kulki ruumiiltaan ja sielultaan vahvistettuna Hooreb-vuorelle, missä Jumala ilmestyi hänelle antaen uusia tehtäviä. Hänen oli voideltava Hasael Aramin (Syyrian) kuninkaaksi ja Jeehu Israelin kuninkaaksi. Lisäksi hänen oli voideltava Elisa seuraajakseen. Kaiken tämän hän teki Herran sanan mukaan. 1Kun. 19.

      • Elia+Eenok

        Kun Ahab muutamaa vuotta myöhemmin surmasi Naabotin ja anasti tämän omistaman viinitarhan, Elia sai käskyn mennä kuninkaan luokse julistamaan tuomiota hänelle ja hänen suvullensa. 1Kun. 21.

        Kun Ahabin pojalle ja seuraajalle Ahasjalle (853-852) oli sattunut tapaturma ja hän sairasvuoteeltaan lähetti sanansaattajia Baal-Sebubin pappien luo Ekroniin kysymään toipumisestaan, Elia tuli sanansaattajia vastaan ja lähetti heidät takaisin kuninkaan luo mukanaan tieto, ettei kuningas koskaan astuisi alas vuoteesta, johon hän oli noussut. Kuningas lähetti moneen kertaan sotaväkeä profeetan luo käskien tätä luoksensa. Mutta taivaasta lankesi tuli kuluttaen sanansaattajat. Lopuksi Elia kuitenkin Herran enkelin kehotuksesta tuli sairaan kuninkaan luokse. Hän ennusti kuninkaan äkillistä kuolemaa, ja ennustus kävi toteen jonkin ajan kuluttua. 2Kun. 1.

        Profeetan maanpäällinen elämä alkoi lähestyä loppuaan. Elisan kanssa hän lähti Gilgalista Beeteliin, sieltä Jerikoon ja edelleen Jordanille. Siellä hän löi viitallaan veteen, joka jakaantui, ja molemmat profeetat pääsivät kuivin jaloin toiselle rannalle. Elisa pyysi nyt Elialta kaksinkertaista osaa tämän hengestä. Sen jälkeen nämä kaksi Jumalan miestä erosivat toisistaan. Elia otettiin "tuulispäässä taivaaseen" tulisten hevosten vetämissä tulisissa vaunuissa, 2Kun. 2:1-12.

        Elia oli voimallinen profeettahahmo, ja vanhan liiton profeettojen joukossa hänellä on erikoisasema. Hänen merkittävyytensä korostuu myös uudessa liitossa. Jeesuksen edelläkävijänä Johannes Kastaja sai vastaanottaa erityisen Eliaan hengen, Luuk. 1:17, ja Jeesus itse vahvisti, että Johannes oli Elia (kreik. Elias, ks. t.), joka oli tuleva, Matt. 11:14, vrt. Mal. 4:5. Kirkastusvuorella Elia oli vanhan liiton edustajana Mooseksen seurassa puhumassa Jeesuksen kanssa tämän edessäolevasta kärsimyksestä ja kuolemasta, Matt. 17:3. Jotkut käsittivät Jeesuksen ristiltä huutamat sanat "Eeli, Eeli, lama sabaktani" siten, että hän kutsui Eliaa. Tämä osoittaa että Elian paluun odotus oli yleistä, Matt. 27:46-49. Jaakobin kirjeessä Elia mainitaan esimerkkinä vanhurskaan ihmisen hartaan rukouksen voimasta 5:6, 5:17.

        Elia on apokalyptisen kirjallisuuden päähenkilöitä; tunnetaan mm. ns. Elia-apokalypsi. Elian asema on yhtä merkittävä Talmudissa ja sen jälkeisessä kirjallisuudessa.

        Elian perinnöksi jättämää, 2Kun. 2:9-15

        1) Elian vaippa, j. 13. 2) Elian Jumala, j. 14. 3) Elian henki, j. 15.

        2. Benjaminilaisen Jerohamin poika. 1Aik. 8:27.

        3. Pappi Haarimin jälkeläisiä. Esra 10:21.

        4. Eelamin jälkeläisiä. Hän oli ottanut muukalaisen vaimon. Esra 10:26.

        SEURAKUNNAN LOPUNAJAN PAIMENET MAANPÄÄLLÄ ON ELIA JA EENOK (HANOK) ILMESTYSKIRJA.11 !!!!
        NÄMÄ PROFEETAT JOTKA EI NÄHNYT KUOLEMAA , NÄMÄ 2 SÄKKIPUKUISTA TODISTAJAA JOILLA ON KEHO JOTKA KOKEE RUUMIILLISEN KUOLEMAN JERUSALEMIN KADULLA !
        Aivan samoin kuin Yeshua oli 12 opetuslapsen paimen ollessaan maan päällä. Elia ja Eenok asettaa asioita kohdalleen ennen Yeshuan toista tulemista, he on paimenia joilla on valta aja voima joka on saatu Abba Isältä. Silloin portto babylonin ja sen tyttärien (ekumenia evlut kat "vapaatsuunnat") okkultistinen hengellinen ja maallinen valtamurtuu.
        Abban Isämme lapset iloitsee kun saavat nähdä tämän kaiken. Paavi tai arkkipiispat palkkapaimenet tai hänen hoviväki ei ole silloin vallassa , saatika mitään paimenia : )
        Vaan maanpäälliset globaalit johtaja morsiusseurakunnalle jaloille ja metsäpuunoksille on silloin 2 jaloa oksaa 2 säkkipukuista todistajaa Elia ja Eenok. Samaan aikaan on myös antikristuksen hengessä 2 valhe profeettaa jotka antaa valtansa ja voimansa viimeiselle antikristukselle.

        Elia ei kokenut kuolemaa vaan...
        Elia otettiin "tuulispäässä taivaaseen" tulisten hevosten vetämissä tulisissa vaunuissa,

        2.Kun. 2:1-12

        Silloin, kun Herra oli vievä Elian tuulispäässä taivaaseen, kulkivat Elia ja Elisa
        2. Ja Elia sanoi Elisalle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Beeteliin asti." Mutta Elisa vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he menivät Beeteliin.
        3. Niin Beetelissä olevat profeetanoppilaat tulivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa sinun herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
        4. Ja Elia sanoi hänelle: "Elisa, jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jerikoon". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Ja he tulivat Jerikoon.
        5. Niin Jerikossa olevat profeetanoppilaat astuivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti".
        6. Ja Elia sanoi hänelle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jordanille". Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua". Niin he kulkivat molemmat yhdessä.
        7. Mutta myös profeetanoppilaita lähti matkaan viisikymmentä miestä, ja he asettuivat syrjään jonkun matkan päähän näiden kahden pysähtyessä Jordanille.
        8. Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten.
        9. Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi". Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa".
        10. Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä."
        11. Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.
        12. Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi.

      • =%##

        Muuen ihan OK, mutta, " kaksi ihmistä Jerusalemin kadulla makaamassa"
        On Höpö höpö ja löyhyllöyhyn..
        Mene apukoulun erityis luokalle, oppimaan, edes tavaamaan oikein.

      • Aukino
        =%## kirjoitti:

        Voit itsekin tulla kuuluisax, jos sinne meet, koska Jumala lupaisi nostaa sinut kolmen päivän päästä HENKIIN! Samalla tuli Japanissa MAANJÄRISTYS...

        Tietääkseni Jerusalemin kaduilla on tälläkin hetkellä noin 11000 SPURGUA!
        Kaikki eivät ihan reporankoja, mutta kuitenkin!

      • Karppi maan päällä
        Aukino kirjoitti:

        Voit itsekin tulla kuuluisax, jos sinne meet, koska Jumala lupaisi nostaa sinut kolmen päivän päästä HENKIIN! Samalla tuli Japanissa MAANJÄRISTYS...

        Tietääkseni Jerusalemin kaduilla on tälläkin hetkellä noin 11000 SPURGUA!
        Kaikki eivät ihan reporankoja, mutta kuitenkin!

        Ja he KUOLEVAT vasta ?.7.2011 !
        Kytätkää mitä Hesuleumin tai Tamuelumin kaduilla TUOLLOIN tapahtuu?
        Ei, en oikeasti usko, että NIIN ERI kaupunki se Jerusalemi kuitenkaan on....

        Syvyyden pedon saatte nähdä myös, en ole varma, että tuleeko suuri hauki tai karppi niitä vastaan?

        Tai jokatapauksessa joku jonka Vittu on sulanut...

      • Hisktori

        Älkäämme pöliskö historiaa, vaan kertokaamme kuinka se vaikuttaa nykyaikaan....

    • Aukino

      Äiti ei anna niiden säkkiä pukea päälleen vaan SUKKAPUVUN:-)
      Katsomaan taas KORIPALLOA kun kaksi joukkuetta kohtaa???

      • Tauqqino

        1,7:s VOE-huuto on alkanut, ja kuinka kauan kestää?
        Fujizut varmaan hajoaa joka talossa, kun se Furakawa vai mikä se oli kosahti?
        Pistin oman Siemenssini lukemaan koko Ilmestysrkirjan ja Hesekielin ja paljopa se siitä ymmärsi, kertoi Computer ohimennen olevansa jopa Beelsebub ja sitä ei ollutektissä, ei ainakaan siinä kohdassa...

    • Sakarja.13-14

      Selkää on tuo Raamatun ilmoitus kahdesta säkkipukuisesta ihmisestä.
      Kiitos Herralle siitä : )

    • kirjoitukset

      Täysin väärää.Et tiedä mitään Raamatun profetiasta ja vielä kirjoittelet niille,jotka tuntevat Raamatun,kuin omat taskunsa.Häpeä.

      • USKOAA RAAMATTUA !

        Taas vain ekumenian ja maailmankirkojenneuvosto , palkkapaimenet ja kirkkoruhtinaat tietävät sen oikean Raamatun tulkinnan koska se on heille eduksi !

        He tätä oman edun oppiaan levitää radiossa, netissä, kirkoissa jne.. ja Raamatun sanaa tuntematon kirkossa käyvä kansa uskoo !

        NUO 2 SÄKKIPUKUISTA ON KAKSI IHMISTÄ "ELIA JA EENOK" HE EIVÄT KOKENEET KUOLEMAA !!!

        TUOSSA ILMESTYSKIRJAN KOHDASSA KERROTTU KAHDEN SÄKKIPUKUISEN LÄHTÖ JUMALAN LUO EI OLE MORSIUSSEURAKUNNAN YLÖSTEMPAUS !!!!

        MORSIUSSEURAKUNNAN YLÖSTEMPAUS ON LOPUNAJAN 7 VUODEN (3½ 3½=7vuotta) ALUSSA TAI PUOLESSA VÄLISSÄ !! Nuo kaksi taistelee kolme ja puolivuotta maan päällä, joten 7.vuoden alussa se ei voi olla.

        ILMAN KEHON KUOLEMISTA JA YESHUAN RISTINTYÖTÄ ELIA JA EENOK EI PÄÄSE IANKAISUUTEEN JA VALTAKUNTAAN JOKA ON VALMISTETTU JUMALAN LAPSILLE.

        VAIN NÄIN HEKIN VOI PÄÄSTÄ AABRAHAMIN IISAKIN JA JAAKOBIN JUMALAN LUO IANKAIKKISEEN VALTAKUNTAAN !!!

        KOSKA IANKAIKKISUUTEEN JA JUMALAN LUO KUKAAN EI VOI MENNÄ MUUTEN KUIN YESHUAN KAUTTA !!!

    • Kritik

      Ka mistäpä kohtaa Raamattua sie ntempasit tuon "Morsiusseurakunnan?

      • Sivusta seuraaja....

        Se Yeshuan morsian löytyy ilmestyskirjasta! :)

      • tietysti löytyy
        Sivusta seuraaja.... kirjoitti:

        Se Yeshuan morsian löytyy ilmestyskirjasta! :)

        meistä kaikista uudestisyntyneistä pyhistä! Samoin Uusi Jerusalem taivaassa Jeesuksen kotikaupunkina on Morsiamensa ja sinne kutsuu sillä siellä on paljon tilaa, ihan varmasti kaikille ihmisille Aadamista viimeiseen ihmiseen ennen Herran paluuta eli miljardeja asuinsijoja. Valitettavasti silti vain harvat perille voittajina pääsee, sillä suurin osa rakastaa Mammonaa Jeesuksen sijaan, sillä niin on kirjoitettu.

    • VT UT AA

      voi kun VT UT AA

    • kirjoitukset

      Voi tätä pimeyttä???Tyhmyys vaan lisääntyy.Et tunne Raamatun profetioita.Itse itsensä korottaja.Tulet näkemään,onko asia näin,koska olet silloin maan päällä.Ei ole ihme jos Jeesus sanoi,valitutkin pyritään eksyttämään.Amen

    • Israelin Pyhät

      Korvausteologit, palkkapaimenet ja ekumeenikot selittää aivan muuta mitä Raamatun Ilmestyskirjassa kerrotaan. Sen he tekevät omanedun ja katoavan ihmiskunnian tähden.

      Tosiaan 2 säkkipukuista on mitä ilmeisemmin Elia ja Eenok !

    • Herodes Fariseukset

      Varokaa Herodeksen ja Fariseusten henkeä! Varoittaa Jeshua !

      Patricia King - Ikuinen rakkaus : Politiikan henki

      Jaksonumero: 47
      Ensilähetys: 11.1.2012 19:30

      Vieraana Faisal Malick.
      http://www.tv7.fi/vod/player/?program=18296

      Herodeksen hapatus on politiikan henki ja Fariseusten hapatus on uskonnollisuuden henki (eri uskonnoissa).

      Jeshua varoittaa Fariseusten ja Herodeksen hapatuksesta!

      Mark.8:15 Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta".
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Mark. 8%3A1&rnd=1326644920527

      Evlut suuntaus valitsee vanhemmiston puolupoliittisin perustein kok kesk sdp vas rkp ps vihr jne...

      Samalla ekumeeniset kirkkoruhtinaat ovat vapaamuureita ja temppelinherroja!

      Ilm.17-18 kertoo heistä ja käskee lähtemään ulos portto babylonista!
      Jotta ei tule osalliseksi heidän synteihin!
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 17%3A1&rnd=1326644706866
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 18%3A1&rnd=1326644708571

      Vapaamuurarit kirkkojen johdossa = Hengellinen kuolema !
      Lisääjä: ELOHIM Seurakunta - Turku · Päivitetty noin 3 kuukautta sitten

      TV7 Isännän pöydässä - Haastateltavana entinen vapaamuurari Juhani Julin
      Ohjelma nauhoitettiin kesäkuun 6. päivänä 2011 ja Jumala kutsui Juhani Julinin Taivaan kotiin kesäkuun 23. päivänä.
      http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=15677
      Tietoisesti taikka tietämättään antikristusta palvovat Vapaamuurarit tuovat ja saavat aikaan looseihinsa, seurakuntiin ja kirkkolaitos instituutioihin hengellisen kuoleman.

      Heitä on tänään EU-suomessa noin 8000 (piispoja, pappeja ja vanhemmistoa).
      Armon vuonna 1986 75% heistä kuului myös evlut suuntaukseen kertoi tutkija Harri Heino kirjassaan vuonna 1986 .

      Hymy-lehdissä 6/2008 ja 7/2008 julkaistut vapaamuurari-listat
      http://vaparit.blogspot.com/2008/10/vapaamuurarit-eli-vaparit.html

      Vapaamuurarius ja Kristinusko
      - Suomalaisen vapaamuurariliikkeen uskonnollisuuden ja etiikan tarkastelu
      kirj; Harri Heino
      ISBN 951-693-115-4
      ISSN 0781-898-x
      Kirkontutkimuskeskus sarja A 46. 1986

      Tuossa videossa Juhani Julin kertoo tästä kirjasta

      Vapaamuurarien salaiset opit
      kirj; John Ankerberg ja John Weldon
      kirj suomalaisen liiteosasto; Kuva ja Sana Leo Meller 1995
      suomalainen kustantaja: Kuva ja Sana 1995
      ISBN 951-585-013-4
      alkuperäisteos; The Secret Teachings of The Masonic Lodge 1990

      Ekumeenisen evlut suuntauksen tutkimuslaitos hyväksyi okkultistisen vapaamuurariuden kristinuskoksi Kertoo Harri Veijonen .

      http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita

      http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurareiden-uusin-jasenluettelo-salatut-nimet

      http://markkupapinniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54138-ei-todellista-itsenaisyytta-ilman-demokratiaa-hyva-veli-seurat-demokratian-jarruna

      http://www.facebook.com/notes/eero-kavasto/rukous-vapaamuurariudesta-hvapautumiseksi/148104305253343

      • 1213

        >Herodeksen hapatus on politiikan henki ja Fariseusten hapatus on uskonnollisuuden henki (eri uskonnoissa).

        Kun sillä välin kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin, niin että he polkivat toisiaan, rupesi hän puhumaan opetuslapsillensa: "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.
        Luuk. 12:1

    • Jeesuksen todistajia

      ovat kuten on kirjoitettu, ei ole Isä antanut enempää tietoa Ilmestyskirjassa, joten ei ole tärkeää. Se on tärkeää että ymmärtää heidän olevan Jumalasta ja tuomiot kohtaavat maan piiriä ja kansoja. Katsotaan ettei sodita Jeesuksen Isää ja Jumalaa vastaan.

      • antonia1

        Taitaa olla yhtä vaikea kuin Danielin kirjakin tulkita. Kyllä Jumalan tiet ja Sana on ihmeellinen. Siinä ihminen nöyrtyy Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Niinkuin kuuluukin.

        Kuinka kauan tätä on tutkittu 2000 vuotta?
        Ei, noin 1910 vuotta!

        Tutkiminen tuntuu sellaiselta kuin olisi aloittelija ja kirjoittelis alkuajatuksia Raamatun lehdille. Pitäisköhän polttaa kaikki alkututkimukset eri vaihtoehdot, etteivät ne sekoita tulevia sukupolvia enempää. No nykyisin tietokoneet hoitavat sen homman kätevästi. Kun jumittaa tai tökkii, niin ei muuta kuin recovery manager käyntiin : ).

    • lölpötilöpöti

      Kun lukee näitä teidän juttujanne tuntuu tosi kummalliselta että päivittäisessä elämässä vastaantulevat ihmiset voi keskustella tälläisistä älyttömyyksistä ihan vakavissaan. Toki hieman hupsut ihmiset tunnistaa olemuksesta ja puheista, mutta jotenkin tuntuu että olette täysin normaaleja ihmisiä joilla on vaan tosi oudot jutut.
      Ainoa ihminen lähipiirissä joka on puhunut samanmoisia juttuja on ollut edesmennyt mummoni. Muistan hänen tarinoineen minulle jo todella pienenä jeesuksesta ja paholaisista, ilmestyskirjan pedosta ym.
      Hurjia juttuja jotka piti tapahtua ihan lähiaikoina, mummo sanoikin aina meillä käydessään että ei tule enää käymään koska hänet on temmattu taivaaseen.
      No mummo kuitenkin kävi vielä 35 vuotta, mutta jutut muuttui koko ajan hurjemmiksi, uskonto oli kaikessa mukana, kaikissa keskusteluissa mitä kävimme aivan tuiki tavallisista asioista päättyi juttu aina saarnaan jumalasta.
      Juttuihin puutui aikalailla ja kun mummolle tuli lisää ikää alkoi jo käymään sääliksi kun hän kuunteli ilman ajantajua radiodeitä saaden sieltä viestejä tuonpuoleisesta ym.
      Mummo piti itseään hyvänä uskovaisena ihmisenä jolle oli taivaspaikka varattuna, jotenkin vaan tuntui monesti että hän nosti itseään vähän jalustalle ja oli kova tuomitsemaan muita ihmisiä. Itsekin sain monesti kuulla kuinka hevimusiikki tai ylipäätään musiikki muut kuin virret oli syntiä samoten pelikortit ym täysin naurettavat asiat. Naimisiin mentyänikin mummo piti syntisenä että kävimme ravintolassa syömässä ja juomassa oluet vaimon kanssa.

      No vähän ennen mummon kuolemaa sain äitiltäni kuulla että mummo sairasti skitsofreniaa joten se selittääkin aika paljon.

      Harmitonta pähkäilyähän tämä teidän raamatun tarinoiden vääntely on, tuntuu vaan tosiaan niin oudolle kun tälläisiä juttuja näkee kirjoitettavan.

      Mukavaa talvea kaikille!!!

    • Yli 3000 vuotta v.?

      Näittekö sen Tv7:kan elokuvan, missä kaksi JÄRKYTTÄVÄN VANHAN näköistä juutalaista miestä oli Nikolai Karppenlöövin(väitetty Antikristus) tms. elokuvassa itkumuurilla, ja niitä ampui muutama sotilas, ja niiden suusta lähti lieskat ja sotilaat paloi. En tiedä, kuinka pahat vammat itse saivat luodeista, mutta ne luodit siis muuttuivat tuleksi suihinsa....
      Niitä meni haastattelemaan nuori amerikkalainen toimittaja, ja joku lakia noudattava piispa tai kapitalisti, ja äijät puhuivat vain hebreaksi....

      • Pakstori

      • Pakstori

      • Perintöä...
        Pakstori kirjoitti:

        Elian Ilmestys:
        http://apokryfikirjat.com/elia.htm

        Elia kirjoittaa:
        Nyt minä kerron teille hänen merkkinsä, niin että te tuntisitte hänet. Sillä hänellä on kaksi poikaa, yksi oikealla ja yksi vasemalla. Oikeanpuoleisella on demoniset kasvot ja hän taistelee Jumalan nimeä vastaan. Tuosta kuninkaasta laskeutuu neljä kuningasta. Kolmantenakymmenentenä vuotenaan hän tulee Memphisiin ja rakentaa temppelin Memphisiin. Tuona päivänä hänen oma poikansa nousee häntä vastaan ja tappaa hänet. Koko maa muuttuu. Tuona päivänä hän julistaa määräyksen, että maan papit ja kaikki pyhät otetaan kiinni sanoen: "Te maksatte kaksinkertaisesti jokaisen lahjan ja kaikki hyvät asiat, jotka minun isäni antoi teille." Hän sulkee pyhät paikat, hän ottaa heidän talonsa. Hän ottaa heidän poikansa vangeiksi. Hän antaa käskyn, ja uhrauksia, kauhistuksia ja katkeria pahuuksia tehdään maassa. Hän ilmestyy auringon ja kuun eteen. Tuona päivänä maan papit repivät vaatteensa.

        http://personal.inet.fi/koulu/karppi/kortti.htm

        Näette tuosta, että SE DEMONINEN oikeanpuoleinen poju taistelee Jumalan nimeä eli USKONTOA vastaan...
        Myös meidän perheessä Isällämme on kaksi poikaa ja siskollakin on kaksi poikaa, mutta en kyllä heti silti olisi samaistumassa tuon kertomuksen perheeseen....

        En itse kyllä milään vaatisi tuollaista asiaa, kuin tuo poika, tiedän kuinka tiukassa on rahat nykyään, eikä mitään "tuplahintoja" tulisii mieleenikään pyytää mistään vaikka Isä olisi antanut ties mitä lahjoituksia.... Mutta jos proffa Elia haluaisi ton esim. mun isukille maksaa, koska joutui jopa iskä äitini perintöni mltei minulta poistamaan, kun Isä muutti asuntoa, eikä muut maksanut välityspalkkoita, niin en tietenkään vastaankaan pistäisi:-)

    • Lainaa: Elia
      Hän ilmestyy auringon ja kuun eteen. Tuona päivänä maan papit repivät vaatteensa.
      http://personal.inet.fi/koulu/karppi/JOHDANTO.htm

      Hups, taitaa sittenkin päteä minuun tuo demonisen näköinen poikalapsi....
      Olen järkyttävän LYHYT mies muuten, vain 157 cm pii per kax...

    • Säkkipukuiset 2 on..

      Eivät voi olla ekumeeninen kirkkolaitos instituutio tai Israelin valtio !
      Koska molempien kädet on jopa pyhien ja marttyyrien veressä!

      Ekumeeninsn Kirkkolaitos instituutiot on Babylon porttoa ja sen tyttäriä, josta kertoo jer.51:6-9, 2.kor.6:14-18, ilm.17-18 . Heistä täytyy lähteä ulos jotta ei tule heidän synteihin osalleksi

      Ilmeisemmin tulevat kaksi säkkipukuista todistajaa ovat kaksi ihmistä Elia ja Eenok !

      • Kritik

        Näin näkevät ne, jotka ovat sokeita.

    • KTS (Ei kirj.)

      Onkohan myös nämä "kaksi säkkipukuista" sitten "antisemitistejä" ja "korvaustelogeja", kun Jerusalemin asukkaiden takapuolia liekinheittimillään lämmittelevät...?

    • Shavuot

      Shalom! Shavuot!
      http://koti.phnet.fi/petripaavola/Herran vaikuttama helluntai

      Herranpäivänä Israelin pelastuneita on vain 1/3 koko väestöstä! Lue Sak.13:7-9 !
      (Miksi ihmeessä Israelin ystävät ja järjestöt, eivät kerro koko totuutta juutalaisille tai Jeshuan seuraajille?
      Edes TV7 kanavan Israel ohjelmissa, heidän lehdissä ja nettisivuilla!)

      Lopunajalla Israel ottaa vastaan valhemessisaan, ennen Jeshuaa! Ja tuonkin synnin tähden vain 1/3 Israelin väestöä pelastuu. Tämä tapahtuu maailmanlaajuisen Morsiusseurakunnan ylöstempauksen jälkeen!
      Lopunajalla Israel ja juutalaiset tappavat Jerusalemin kaduille 2 säkkipukuista todistajaa (ehkä Elia ja Eenok) maailman kansakuntien iloitessa heidän kuolemasta.

      Joten ei Israel mikään synnitön ole! Katso Israelin historiasta miksi kansa jakautui ja miten kävi pohjoisen Israelin 10 heimoa ja eteläisen Juudan 2 heimon kun he ottivat vastaan epäjumalanpalvelun.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_ja_Juudan_historia

      Jeshuan seuraajien ei pidä / pitäisi olla mukana kenenkään osapuolen sotilaallisissa tappamistoimissa! Vaikka ympärimaailmaa valtioiden esivallat siihen tulee käskyttämään!
      (sama koskee myös muita käynnissäolevia ja tulevia sotia ja selkkauksia (joh.18:36,ef.6:12))

      Israel on viikunapuu

      Hoos 9:10
      Niinkuin rypäleet erämaassa minä löysin Israelin; niinkuin varhaishedelmät viikunapuussa, sen alkurunsaudessa, minä näin teidän isänne. He tulivat Baal-Peoriin, vihkiytyivät häpeäjumalalle ja tulivat kauhistaviksi, niinkuin tuo heidän rakastettunsa.
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hoos. 9:1&rnd=1338116063207

      Raamattu sanoo, että Israel on viikunapuu. Myös Uuden Liiton kirjoitukset vahvistavat saman.

      LAPSUKAISET ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ!
      KUN TE NÄETTE ETTÄ VIIKUNAPUU (Israel) TEKEE HEDELMÄÄ (hyvää hedelmää) NIIN TE TIEDÄTTE ETTÄ SE PÄIVÄ ON LÄHELLLÄ!

      Matt 24:
      32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. 33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. 34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat
      http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus8.html

      Miik.3:9
      Kuulkaa tämä, Jaakobin heimon päämiehet ja Israelin heimon ruhtinaat, te, jotka halveksitte oikeutta ja vääristätte kaiken suoran,
      10 rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä.
      11 Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: "Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta."
      12 Siitä syystä, teidän tähtenne, Siion kynnetään pelloksi, Jerusalem tulee kiviraunioksi ja temppelivuori metsäkukkulaksi.
      - Miik.3:9-12
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Miika 3:1&rnd=1337923321750
      Sak.13:7-9
      7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.
      8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
      9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sak. 13:1&rnd=1334434155554

      Synti on synti kaikille osapuolille! Älä tapa!

      Syntiä ja hirveyksiä on tehnyt ja tekee juutalaiset, arabit, muslimit ja länsimaat!

      Abba Jahve ei katso henkilöön! (ef.6:9)

    • Taitaa olla muutaman vuoden kuluttua nuo säkkipukuiset miehet Jerusalemin kadulla.
      Koska Jerusalemin jakamista vaaditaan.
      Nyt on jo ensimmäiset 3. temppelin kivet lähellä Temppelivuorta....
      Ilm. 11:2 ilmoittaa temppelin olevan valmiina ja käytössä juutakaisille.
      TULEEKO LUOVUTUS RAJA KULKEMAAN TEMPPELIVUOREN LÄPI?
      Koska esipihaa ei saanut mitata koska sitä muut kansat tallaavat sitä. ?????? !!
      ahdasta tulee pienellä vuorella.

    • On profetoitu...

      Elia ja Eenok kaksi ihmistä on tulossa Jerusalemin kaduille ennen Herranpäivää!

    • Wake up!

      Yes wake up!

    • ...

      ....

    • :?:

      Ei ....,vaan paremmikin ???? siksi,ettei noista tarinoista parista säkkipukuisesta juutakaisesta (juutalaisesta) Jerusalemin kaduilla kohta ota selvää itse vanha vihtahousukaan.

    • Ingenjör_81

      Olette kaikki oikeassa, mutta myös kaikki väärässä.

      Raamatun profetioista on ymmärrettävä, että niissä on monesti esi-täyttymys ja sitten varsinainen täyttymys. Ne myös voidaan tulkita eritavalla, mutta se ei automaattisesti tarkoita että vain YKSI tulkinta olisi OIKEA, vaan myös jokainen tulkinta voi olla oikea niin kauan kun ne voidaan niin ajatella.

      Nämä säkkipukuiset miehet voidaan ajatella kirjaimellisesti, jolloin ne ovat Elia ja Eenok (tai Mooses). Itse uskon että Elias ja Eenok.

      Mutta tämä EI poissulje sitä että ne MYÖS tarkoittavat "juutalaisia" ja kristityttäjä", "Israelia ja seurakuntaa" ja "VT:tä ja UT:ta". Itse paljon lopun aikoja tutkineena olen huomannut tämän monta kertaa, että asiat voidaan tulkita useammalla kuin yhdellä tavalla mutta molemmat voivat pitää paikkaansa. Kuitenkin tulkitseminen pitää aloittaa siitä, että ei käytetä vertauskuvia jos mahdollista ja sen jälkeen ajatellaan vertauskuvallisesti.

    • 2 Profeettaa tulossa

      Herramme tulee oletko valmis?

      Ja nämä kaksi säkkipukuista ihmistä (ehkä Elia ja Eenok) on 7 vuoden ajanjakson ajalla maanpäällä ehkä hekin toimivat jo saman aikaa kuin ne kaksi väärää profeettaa jotka antaa valtansa ja voimansa sille viimeiselle antikristukselle!

    • Tulemus ehkä v2023 ?
    • Melkisedekin papisto

      Ei ole paljon muita vaihtoehtoja kuin Elia ja Eenok!

      Evlut kirkko ja ekumenia hirvetyksineen ja murhineen ne eivät voi olla!

      Saatika Israel ja kirkkojen maailman neuvosto ja ekumenia!

      Koska nekin ovat syylistyneet ja syylistyy hirveyksiin ihmisiä kohtaan.
      Palkkapaimen papiston vaietessa näistä koska ovat osa valtion kirkkolaitos instituutiota!

    • Keitä ovat 2 säkkipu

      Tässä keskustelu ketjussa vastauksia

    • Varokaa eksytystä!

      VAROKAA TÄÄLLÄ PALSTALLA ON... Omaksi ja lahkonsa ja loosinsa eduksi kirjoiteleva "ekumeeninen trolli lössi"!

      Joku totuudesta eksynyt "EKUMEENINEN trolli porukka" joka on sisällä portto babylonissa (ekumeniassa) levittää täällä suomi24 profetia palstalla eksytystä ja valhetta että evlut suuntauksen kirkko ja ekumenia yhdessä Israelin kanssa olisi kaksi säkkipuikuista todistajaa! LOL!

      Katsoisi ja tutkisi mitä hirvittävyyksiä heidän jäsenet portto Babylonin ekumeniassa ovat aikaan saaneet historian ja tämänpäivän ajalla! Heitähän ohjaa antikristuksen palvontaan perehtyneet kirkonmiehet, kirkkoruhtinaat, paavit ja piispat Valtionuskontona myös valtionpäämiehet ja johtajisto erinlaisissa valtaeliitin looseissa ja lahkoissa.

      Myös tätä eksytystä kuuluu että VT ja UT kirjat olisi mukamas kaksi säkkipukuihin puettua todistajaa joidenka ruumis makaavat vielä Jerusalemin kadulla! LOL!

      Lopunajalla ihmiset eksyvät kun eivät tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa!
      Lapsukaiset älkää eksykö, älköönkä kovin moni teistä pyrkikö opettajiksi!

      Kellä korvat kuulkon mitä Pyhähenki haluaa ilmoittaa tässä suomi24 profetiapalstan keskustelu ketjun Raamatun mukaisissa oikeissa tiedonsanoissa ja todistuksissa!

    • Ekumenia = portto

      Onneksi tässä keskustelu ketjussa on totuutta, eikä ekumeenikkojen makeaa valhetta. Karvas totuus ei heille kelpaa, vaan makea valhe.

      Vaan nyt he sepittelevät hädässään omia lihanmielen tulkintojaaan!

      Ekumenia ja kirkkojen maailmanneuvosto = portto babylon!

      Yeshuaan uskovat lähtee ulos portto baabelista Yeshuan käskystä jotta ei tule heidän synteihin osalliseksi (jer.51:6-9, jes.52.12, psalmi.1, 2.kor.6:14-18, ilm.17, ilm.18:4-5, ef.5:27, room.1:18-32, juud, hebr.13:12-13)
      Ojentautumiskehoitus hebr.11:1, room.12:2, apt.2:40).

      Suomen vainotut kristityt - Persecuted Christian of Finland

    • Herra on tulossa!

      Jeesusta odotetaan takaisin - kamerat pyörivät jo

      Jerusalemissa odotellaan Jeesuksen toista tulemista kamerat valmiina.
      Anna Palmén
      Julkaistu: 5.11.2012 13:01
      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288513719752.html?ref=rss

      Jeesuksen mahdollinen toinen tuleminen ei jää ilman mediahuomiota. Siitä pitää huolen kaksi yhdysvaltalaista kristillistä televisioyhtiötä.
      Teksasilainen Daystar Television Network on asettanut videokameransa kuvaamaan ympärivuorokautisesti Jerusalemin Öljymäkeä. Kristityt uskovat Jeesuksen ilmestyvän kyseiselle kukkulalle, kun on paluun aika.

      Jos Jeesus siis sattuisi tulemaan parin tunnin päästä, tapahtumia voisi seurata suorana televisioyhtiön nettisivuilta.

      Kalifornialainen Trinity Broadcasting Network ei ole halunnut jäädä huonommaksi, vaan on hankkinut itselleen kamerapaikat teksasilaisyhtiön käyttämän talon viereisestä rakennuksesta, kertoo The Christian Post.

      Öljymäkeä voi seurata oheisesta linkistä. Tätä kirjoittaessa tunnelma oletetulla tapahtumapaikalla vaikuttaa seesteiseltä.

      Katso lähetystä täältä (Daystar Television)
      http://www.daystar.com/israel/live/

    • xgweryaeyer

      Ovatkin varmaan maailmanhistorian ainoat...

    • Suomineidon tuskaa..

      Tässä YLE Radiossa tullut 6.20min puhe Suomineidon tilasta, tähän tilaan on evlut suuntauksen jäsenet sen saattaneet (poliittisessa ja hengellisessä maanjohdossa).

      Kuunneltavissa 25.10.2012 -> 24 päivää
      http://areena.yle.fi/radio/1717673

      • Erotkaa kirkosta

        Tuon miehen pitäsi ojentautua yllä perusteltujen Raamatun kohtien mukaan ja erota evlut lössin lahkosta, koska sitä suuntausta ei pysty parantamaan. Sen jäsenet tulee osalliseksi sen synteihin.

        Eromalla kirkosta et eroa Herran yhteydestä vaan yhdestä lahkosta!

        http://eroakirkosta.fi/

        ps.kirkko sanaa ei löydy Raamatusta, kirkko on rakennus ei mikää pyhien yhteys!

        Herra Pelastaa!

    • Vakava varaa alkanut
    • 1 pappi saarnasi?

      Pappi Sadinmaan jouluevankeliumi: 'Ja he synnyttivät pankkiirien pojan, Euroopan liittovaltion'
      http://areena.yle.fi/radio/1768824
      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=6100
      Siihen aikaan antoi keisari Manuel Barroso käskyn, että koko Euroopassa oli toimitettava uusi talouskurisopimus, koska ei ole vaihtoehtoja, koska euro on pakko pelastaa, muuten tulee tuho ja hävitys. Tämä talouskurisopimus ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen.

      Kaikki Euroopan mahtimiehet menivät Brysselin kaupunkiin allekirjoittamaan sopimuksen, niin myös Oy Suomi Ab:n käskynhaltija lähti unionin itäisestä provinssista, Helsingin kaupungista Brysseliin sillä hän kuului eurokraattien sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa, Oy Suomi Ab:n pääkassanhoitajan kanssa, kätilöimään uuden Euroopan syntymistä.

      Heidän siellä ollessaan tuli eurokraattien synnyttämisen aika, ja he synnyttivät pojan, esikoisensa, Euroopan liittovaltion. Tämän vuosisataisen, vuosituhantisen unelman: uuden Rooman, Euroopan linnakkeen, mahtavuudessaan ja voimassaan vertaansa vailla.

      Sillä seudulla oli poliitikkoja ja kirkonherroja paimentamassa levotonta ja kapinoivaa kansaa, hämäämässä heitä, kiinnittämällä heidän huomionsa muualle viihdyttämällä heitä kertomalla satua harmittomasta ja hajuttomasta joulunlapsesta. Kuohitusta, voimattomasta Kristuksesta, myymällä kansaan uppoavaa kirkollista joulutunnelmointia. Lupaamalla taivaspaikkoja, tyynnyttämällä, lohduttamalla, rauhoittamalla heitä että kunhan vaan jaksatte odottaa, niin kirkkaamman kruunun vielä saatte - sitten joskus tulevaisuudessa tai tuonpuoleisuudessa.

      Yht´ äkkiä poliitikkojen ja kirkonherrojen edessä seisoi kaikessa kirkkaudessaan mahtava median väki, tv, sanomalehdistö, koko journalismin kärkikaarti.

      Pelko valtasi poliitikot ja kirkonherrat, mutta median tähdet sanoivat heille: "Älkää pelätkö! Me ilmoitamme teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Brysselin kaupungissa syntynyt vapahtaja, Euroopan liittovaltio. Se on herrojen herra, maanpiirin vapauttaja joka vapauttaa kansat, myös Oy Suomi Ab:n viimeisistä rasittavista itsenäisyyden rippeistä. Enää teidän ei tarvitse miettiä, mitä kansakunnan rahoilla tehdään; mitä niillä ostetaan ja mitä ei, tai millaista politiikkaa ylipäänsä harjoitetaan. Vapahtaja liittovaltio tekee sen teidän puolestanne."

      Ja tämä on merkkinä teille: Te löydätte liittovaltiolapsen puettuna teräksiseen haarniskaan, rautaisella talouskurilla varustettuna, korkeat m

      jatkuu....

      • 1 pappi sarrnasi?

        jatkoa...

        Ja tämä on merkkinä teille: Te löydätte liittovaltiolapsen puettuna teräksiseen haarniskaan, rautaisella talouskurilla varustettuna, korkeat muurit ympärillään. Aseistettuna päästä varpaisiin niin ettei kukaan köyhä ja nälkäinen pääsisi sen hedelmistä nauttimaan", ja samalla hetkellä median tähtien ympärillä oli suuri taivaallinen pankkiirien kuoro, joka ylisti uutta Eurooppaa sanoen:

        "Pääoman on kunnia korkeuksissa, maan päällä yltäkylläisyys ja hyvinvointi rikkailla ihmisillä, joita hän rakastaa. Ja nälkä ja kurjuus köyhillä ihmisillä, joita hän vihaa. Sinä teet runsaaksi eliitin riemun, annat suuren ilon."

        He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.

        Ikeen, joka painaa köyhien hartioita, valjaat, jotka painavat olkapäitä sinä teet vielä raskaammiksi. Ja heidän käskijänsä sauvan vielä ankarammiksi. Ja kaikki viimeisetkin kaupan esteet poistetaan, koko julkinen talous yksityistetään ja valtiot murskataan. Ne joutuvat tulen ruuaksi, sillä liittovaltiolapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas.

        Osakkeenomistajat, jotka pimeydessä vaeltavat, näkevät suuren valon. Pankeille, jotka asuvat kuolemanvarjon maassa, loistaa kirkaus. Ylistys tuloverojen ja epäoikeudenmukaisuuden kasvulle, rikkaiden rikastumiselle ja köyhien köyhtymiselle. Ylistys yksityistämiselle, kirous ja kuolema julkiselle sektorille. Ylistys ja kunnia vahvoille, kirous heikolle ainekselle. Ylistys Euroopan rautaiselle linnakkeelle, ylistys eurokratialle. Kirous demokratialle.

        Ylistys vallalle, voimalle ja kunnialle.

        Kun pankkiirit olivat menneet takaisin pankkitaivaaseen, poliitikot ja kirkonherrat sanoivat toisilleen: "Nyt Brysseliin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä median väli meille ilmoitti."

        He lähtivät kiireesti, ja löysivät Oy Suomi Ab:n käskynhaltijan ja pääkassanhoitajan yhdessä muiden eurokraattien kanssa hyppimässä tasajalkaa riemusta, hakkaamassa toisiaan selkään, kilistelemässä shamppanjalasejaan ja kuittaamassa uusia eurokäskynhaltijoiden virkoja.

        Oy Suomi Ab:n käskynhaltija ylisti pääomaa, ja sanoi: "Herra, nyt sinä annat uskolliselle palvelijallesi istuimen oikealta puoleltasi niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet rikkaille valmistanut; valon, joka koittaa vahvoille; kirkkauden, joka loistaa Oy Suomi Ab:n omistajille."

        Tämän nähdessään poliitikot ja kirkonherrat kertoivat, mitä median väki oli heille lapsesta sanonut. Kaikki, jotka kuulivat nämä sanat olivat ihmeissään. Mutta käskynhaltija ja pääkassanhoitaja kätkivät sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut ja tutkiskelivat sitä syvällä hartaudella.

        Kun median väki, poliitikot ja kirkonherrat, käskynhaltija ja pääkassanhoitaja olivat tehneet kaiken, mitä pääoman laki vaati, he palasivat Oy Suomi Ab:n kotikaupunkiin kiittäen ja ylistäen pääomaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nahneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. Ja niin liittovaltiolapsi kasvoi, vahvistui. Suuri on hänen valtansa, ja ahdistus ja kärsimys loputon eurokraattien valtakunnassa.

        Vääryys ja väkivalta on sen perustus ja tuki, nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Pääoma, pyhä kiivaus. Aamen.

    • Aiheeseen liittyvää

      Juutalaiset pitävät tärkeänä sitä, että Raamattu kertoo, että ennen kuin Messias tulee (ts. palaa), tulee Elia. Joka pääsiäinen (pesach) avataan ulko-ovi ja varataan yksi malja Eliaa varten, jonka uumoillaan palaavan piankin. Malakian kirja kertoo, että Elian palvelutehtävä liittyy ennalleenasettamiseen. (Mal. 4:4-6)

      Mistä profeetta Elia muistetaan parhaiten? Varmaankin Karmel-vuoren tapahtumista. (1.Kun.18:17-40) Mutta kuinka moni muistaa, mitä Elia sanoi? Eliahan EI sanonut: "Miksi te pölvästit palvotte Ba'alia, jolla ei ole silmiä eikä korvia". Eikä hän sanonut: "Miksi olette hyljänneet Israelin Jumalan, sen ainoan, joka antaa teille elämän". Hän sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos JHVH on Jumala, seuratkaa häntä. Jos Ba'al on Jumala, seuratkaa häntä." Ongelma ei ollut se, ettei olisi ollut JHVH'n palvelijoita. Ongelma oli, että JHVH'n palvelijat eivät enää erottuneet Ba'alin palvelijoista. JHVH'n palvelijat viettivät samoja juhlia kuin Ba'alin palvelijat, söivät samaa ruokaa kuin Ba'alin palvelijat, ja noudattivat samoja sääntöjä kuin Ba'alin palvelijat.
      Elia varoittaa, samalla tavalla kuin Herra itse, sotkemasta ja sekoittamasta pyhää ja epäpyhää. Ilmestyskirja varoittaa vakavasti, että kunpa olisitte kylmiä tai kuumia (palavia), mutta kun te olette haaleita (penseitä). Haaleat, eli ne, jotka sotkevat kylmän ja kuuman sekaisin, hän oksentaa suustaan ulos.

      Jeshua sanoi, että älkää panko lamppuanne vakan alle. "Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne, ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa." (Matt. 5:16)
      Lampun kätkemistä vakan alle on myös se, kun sekoitetaan yhtä ja toista. Nykyaikana kristinusko on yhtä yhteensekoittamista. Jumalanpalvelusmenoissa on ammennettu pakanallisesta, ja pakanallisiin menoihin on lisätty kristillisiä piirteitä jo sitten Konstantinuksen aikojen.

      Nyt on alkanut hanukka-juhla, joka kertoo Aleksanteri Suuren jälkeisistä tapahtumista, joissa sen aikaiseen Kreikan valtakuntaan, johon myös Juudea oli liitetty, kuului se että hajanaiset kansat yritittiin yhdenmukaistaa hellenistisen kulttuurin alle. Näin myös Jumalan sanasta alettiin tehdä kompromissia. Myöhemmin Jumalan sana, ja siihen kuuluvat Herran määräämät käytännöt juhlat, kuten ympärileikkaus ja sapatti, jopa julistettiin laittomiksi kuoleman uhalla. Vanhurskas vanha juutalainen perhekuntineen nousivat vastarintaan pakkohellenismiä vastaan, ja valloittivat takaisin itselleen Herran temppelin, joka oli jo ehditty "pyhittää" Zeukselle, ja jossa oli teurastettu sikoja. Jumala vastasi ihmeellä. Ilman vanhan Mattatiaksen tekoja Jeshuaa koskevat profetiat eivät olisi voineet edes täyttyä.

      Tutkimalla historiaa voimme oppia paitsi tulevaa ja nykyaikaa, myös asioita Raamatusta ja miten ne soveltuvat omaan elämäämme. Suosittelen hanukan viettämistä tai siihen tutustumista kaikille kristityille, vaikka se ei olekaan yksi Herran asettamasta seitsemästä juhla-ajasta. Hanukka (hebr. chanuka, pyhittää/omistaa/vihkiä) on uudelleenpyhittäytymisen ja omistautumisen aikaa, ja valon juhla. Älkää kätkekö lamppuanne!

      • 1213

        Hyvä teksti :)

        Kristittyjen olisi hyvä puhdistautua kaikesta epäpuhtaasta pakanauskonnollisuudesta, jota kristillisyyteen on ahdettu vuosisatojen aikana.

      • Kritik
        1213 kirjoitti:

        Juuri niin se on kuten kirjoitit. Baalia on paljon ympätty kristin uskoon, kuten sunnuntai, joka jo nimikin sanoo, on auringon jumalan palveluspäivä, siis peräisin Baalin uskonnosta.

      • KTS (Ei kirj.)
        1213 kirjoitti:

        Hyvä teksti :)

        Kristittyjen olisi hyvä puhdistautua kaikesta epäpuhtaasta pakanauskonnollisuudesta, jota kristillisyyteen on ahdettu vuosisatojen aikana.

        Meidän hyväksi todettua kalenteriamme kiroaville epätoivoisille massikoille tiedoksi vaan, että myös juutalainen kalenteri on pakanallista alkuperää.

        Massikat yrittävät uskotella, että nykyajan juutalainen kalenteri olisi jotenkin "alkuperäisempi" kuin meidän upea ja käytännöllinen kalenterimme. Juutalaisen kalenterin kuukausien nimet ovat kuitenkin peräisin babylonialaisesta kalenterista, missä ne omistettiin babylonialaisille jumalille.

        Juutalaiset kuukaudet nykyään kuukalenterikierron mukaisesti:

        1. Nisán, 30 päivää
        2. Ijjár, 29 päivää
        3. Siván, 30 päivää
        4. Tammúz, 29 päivää
        5. Ab, 30 päivää
        6. Elúl, 29 päivää
        7. Tišrì, 30 päivää
        8. Hešván, 29/30 päivää
        9. Kislév, 29/30 päivää
        10. Tevét, 29 päivää
        11. Sevat, 30 päivää
        12. Adár, 30 päivää, lisäkuukausi
        13. Adár II, 29 päivää

        Ja vastaavat jumalat, kuukalenterikierron mukaisesti tässä:

        1. Arax Nisânu, Sumerilainen ITU BARAG.ZAG(.GAR). Omistettu jumalille Anu ja Bel
        2. Arax Âru, Sumerilainen ITU GUDDA.SIDI. Omistettu Ea-jumalalle
        3. Arax Simanu, Omistettu Sin-jumalle, Tähtimerkki: Kaksonen
        4. Arax Du'uzu (DU.ZID, Dumuzi, Tammuz), Omistettu Adar-jumalalle
        5. Abu, Sumerilainen NE.NE.GAR, Tähtimerkki: Leijona
        6. Ulûlu, Omistettu Ishtarille (Venukselle), joka on Raamatun Esterin esikuva.
        7. Tiš-ri-tum, (the Piel of šurru) Omstettu Shamashille. Sumerilainen ITU DU.U.AZAG
        8. Arax-samna, (Palrymenian Kanûn), Sumerilainen ITU APIN.GAB(.BA) Omistettu Mardukille (Jupiter), joka on Raamatun Mordokain esikuva, Tähtimerkki. Skorpioni
        9. Arax Kislimu, Sumerilainen ITU KAN.KAN.NA, Omistettu Nergalille, Tähtimerkki: Jousimies
        10. Arax Ṭebêtum, Sumerilainen ITU AB.BA.UD.DU Omistettu Pap-sukkalille, Tähtimerkki Kauris
        11. Arax Šabaṭu, Sumerilainen ITU AŠ.A.AN, Omistettu Rammanille, Tähtimerkki: Vesimies
        12. Addaru, Adâr, Sumerilainen ITU ŠE.KIN.DUD, Omistettu Dibbaralle Tähtimerkki: Kalat
        13. Addari (Ve-adâr), Omistettu Ashurille

        Ollaan nyt vaan ihan rohkeesti pakanoita, juhlitaan joulua ja sunnuntaita niin että massikkalössi kiukusta halkeaa, sillä Paavalikin meitä aikoinaan rauhoitti sanoen, ettei Jumala suinkaan ole juutalaisten yksityisomaisuutta.

        HYVÄ!

    • Viimeiset 7vuotta ja

      Tuo Herranpäivä ja lopunajan päivät ovat lähellä.
      Kun viikunapuu (Israel) tekee hedelmää niin tietää että se Herran päivä on lähellä.

      Israelin valtion uudelleen perustamisen nähneet näkee myös Yeshuan tulon. Israelin valtion uudelleen perustaminen 14.5.1948 Raamatussa sukupolvenikä 70-80 vuotta.

      Lopunaika ennen 1000.v rauhanvaltakuntaa on 3½ 3½=7vuotta. Jumalan sallimuksesta tuona 7.vuoden aikana on vallassa antikristus hoviväki (NWO).
      Tuo viimeinen 3½.v on suurta ahdistusta koko israelissa ja maailmassa.

      Alempana Herran tulo eritavoin laskettuna. Ylöstempaus on 7v lopunajan puolessa välissä tai 7.v alussa. Morsiusseurakunta lähtee silloin tuuliin ja pilviin. Israelin heimoista 144.000 12 heimosta aloittaa ilosanoman julistuksen koska pakanoiden täysiluku on sisälle tullut (ilosanoma joh.3:16-21).

      Sen jälkeen voi pelastua marttyyrikuolemalla, kun ei ota 666 microsirua. Maailmanväestöstä ja Israelin 12 heimosta asukkaista pelastuu 1/3 lopunajan Israel vastaisen sodan jälkeen (Ilm, sak.13:7-9).

      Hesekiel kertoo että Herra puhdistaa kansansa vasta Israelissa (hes.20:41-44, hes.36:21-28, sak.13:8-9).

      Israel ja koko maailma ottaa vastaan valhemessian, antikristuksen. Silti Yeshua tuhoaa Israelin vastaan hyökkäävät koska hirveessä ahdistuksessa Israel kääntyy Messiaansa Adonai Yeshua Hamashiach puoleen (sak.13-14).

      Lopunajalla koko maapallon väestöstä kuolee miljardeja ihmisiä sodissa, kulkutaudeissa, luonnonmulistuksen kautta jne... vain 1/3 jää jäljelle (Ilm).

      End of times - Lopunaika

      14.5.1948 70.v = 2018 - 7.v = 2011
      14.5.1948 70.v = 2018 - 3½.v = 2014½
      14.5.1948 80.v = 2028 - 7.v = 2021
      14.5.1948 80.v = 2028 - 3½.v = 2024½

      Mielenkiintoien lopunajan video...

      The End Times - Lopunajat 1of7
      http://www.youtube.com/watch?v=cihcMqBgmPs

      ONKO USA:n OBAMA VALHEMESSIAS ?

      ps.lue Sakarja.13-14 se kertoo lopunajan tapahtumasta

      • 1213

        Luulenpa, että viikunapuuvertaus on ymmärretty väärin ja se tarkoittaa oikeasti Jumalan seurakuntaa. Kun Jumalan seurakunta virkoaa "elämän vedestä", Jumalan sanasta ja peseytyy raskaasti painavasta fariseusten hapatuksesta, silloin voi "viikunapuun lehti jälleen virota".

      • KTS (Ei kirj.)
        1213 kirjoitti:

        Luulenpa, että viikunapuuvertaus on ymmärretty väärin ja se tarkoittaa oikeasti Jumalan seurakuntaa. Kun Jumalan seurakunta virkoaa "elämän vedestä", Jumalan sanasta ja peseytyy raskaasti painavasta fariseusten hapatuksesta, silloin voi "viikunapuun lehti jälleen virota".

        Juuri näin.

      • 12+9

        Obama on muslimi. Jos et usko niin googlaa obama muslim

    • heylel

      Valheen henki on voimakas ja vaikuttanut todella todella kauan, siksi nyt sanonkin, se joka raamattua lukee sanasta sanaan ja uskoo sen, on asioista varmasti perillä, mutta nämä lampaat ei näe noiden kirjoitusten taakse sen enempää kuin niitä kirkossa saarnailee.
      Sen tähden näille lampaille (suuren suurille ihmislaumoille) tulee monta monta yllätystä vielä.

      http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jer.7.html

      Säkkipukuset tulee vielä.

      Korkeimman kautta, amen.

    • 13+16

      24 vanhinta on 24 vanhantestamentin profeettaa, joiden 24 kirjaa on vanhassa testamentissa. Profeetat vaikuttavat edelleen vanhan testamentin kautta tänäkin päivänä.

      Samoin 4 olentoa ovat 4 uuden testamentin evankelistaa; härkä, kotka, leijona, ihmiskasvoinen. Ovat ihmisiä, mutta heidän kirjoitusten kautta vaikuttavat edelleen.

      • 8+9

        Ev. Joh mukaan todistajia on kolme; veri, henki ja vesi.
        Jeesuksen veren kautta veri, Pyhän Hengen todistus ja kaste, vesi.
        Vesi liittyy kasteeseen esim Johannes Kastaja ja Jeesus (armo, veri.)

        Jeesus lähetti uskovat maailmalle pareittain.
        Jeesus on esikoinen.

      • filadelfi

        Vanhin, Raamatun opetuksen mukaan on seurakunta;
        Uskon esikuvat antaa ratkaisevan vastauksen; Hebr.11
        39. Vaikka nämä kaikki olivat uskon kautta saaneet todistuksen, he eivät silti saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu.
        40. Jumala oli näet varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he pääsisi täydellisyyteen ilman meitä.

        Kuoltuansa, uuden liiton aikana uskossa oleva siirtyy täydellisyyteen;
        Hebr.12:22. Te sitä vastoin olette tulleet Siionin vuoren ja elävän Jumalan kaupungin, kymmenientuhansien enkelien ja juhlajoukon luo,
        23. esikoisten seurakunnan luo, niiden, joiden nimet ovat kirjoitettuina taivaissa, Jumalan luo, joka on kaikkien tuomari, ja tädelliseksi tulleiden vanhurskaiden henkien luo.

        Neljä olentoa ei ole symboli, koska ei ole selitetty, ovat niin kuin kirjoitettu on.

      • 7+7

        Kuka tässä pelkästä symbolista puhukaan. He olivat lihaa ja verta. 4 ihmistä, evankelistaa, (joiden symbolina opetetaan kuten yllä mainitaan.) Johanneksen kirjoitushetkellä he ovat taivaassa kuten myös 24 vanhinta.

        24 vanhinta olivat Israelin historian eri aikoina profeettoina. Jotka on koottu Vanhaan testamenttiin kirjoiksi. Voit laskea niiden lukumäärän. Silloin oli myös Israelin seurakunta.

        En kirjoittanut iältään vanhimmasta vaan 24 vanhimmasta.
        Enkä myöskään siitä, kuka on paras.
        Jokaisella on osansa, tehtävänsä kulloisenakin aikana.
        Eikä heidän tehtäväänsä saa väheksyä.

    • lopun aikojen tarina

      Millä perusteella kaksi säkkipukuista todistajaa ovat ehdottomasti ihmisiä?

      http://www.youtube.com/watch?v=L3iScH72n5k
      http://www.youtube.com/watch?v=FkcG3asHhkI

      New York = Uusi Jerusalem
      Britannian York sai aikoinaan nimensä Jerusalemin nimenmuunnoksena. Sittemmin Yorkin perusteella nimettiin New York Amerikassa.

      Raamatun mukaan kaupunki jossa säkkipukuiset todistajat tulevat olemaan, on samanaikaisesti sekä Jerusalemin että hengellisessä mielessä myös Sodoman ja Egyptin vastine. Näillä tarkoitettiin aikoinaan vertauskuvallisesti moraalisen rappion tyyssijaa.
      New Yorkissa kiteytyy nuo kaikki. Raamattua ei pidä tulkita yksioikoisesti tai vain tietyillä silmälaseilla, koska se kertoo lopun aikojen maailman tilanteesta kokonaisuutena. Vain nykyiseen Israelin valtioon keskittyvät selitysmallit ovat pääsääntöisesti vääriä.

      • 4+2

        Uusi Jerusalem on taivaallinen Jerusalem. Sen vastakohtana tulee mieleen portto, jonka teot ovat tuonelasta eikä taivaista.

        Hengellisesessä mielessä Egypti on maa ja Sodoma sen kaupunki. Homostelukaupunki. Jo aikoinaan Abram taisteli sitä ja 3 muuta sen liittolaiskapinoitsijaa vastaan. Pelasti Lootin ja perheen noilta vastustajilta. Nuo olisivat haluneet ihmiset itselleen, mutta olisivat antaneet Abramille heidän omaisuutensa vastapalvelukseksi. Jeesus ristiinnaulittiin Kaupungin (Jerusalemin) ulkopuolella, voidaan sanoa hengellisesti Egyptissä. Kaanaanin isähän oli Misraim (Egypti). Kaanaanin alue ulottui Siidonista Gerariinpäin, aina Gassaan asti sekä Sodomaan ja Gomorraan, Admaan ja Seboimiin päin.

        2 todistajaa voivat olla 2 eri ryhmää. Toinen Israelin 12 heimoa, jotka ovat sinetöidyt Jumalan palvelijat sekä suuri joukko kansoista ja kielistä.

      • 1+15
        4+2 kirjoitti:

        Sorry, ei vastannut kysymykseen.

        Kannattaa verrata edellistä kommenttiani toiseen USAn tilannetta koskevaan kommenttiin, joka löytyy ketjun "USA! Pian täällä?" loppupäästä. Siinä on paljon linkkejä mm. FEMA-videoihin. Kaikki nämä tapahtumat koskevat USA:ta, lopun aikoina maailmaa hallitsevaa, mutta romahtamassa olevaa suurvaltaa, jonka tarina on sama kuin Ilmestyskirjan tarina.

        Säkkipukuiset todistajat liittyvät samaan kokonaistarinaan, kuin esim. "tuo laiton", "Suuri Babylon joka tuhoutui yhdessä hetkessä" ja "kaupunki jossa on maan kuninkaiden kuninkuus" =Yhdistyneet kansakunnat, joka käyttää valtaa yli nykyisten maan kuninkaiden ja hallitusten. Siis: Uusi Jerusalem, jossa nuo kaksi säkkipukuista todistajaa seisoivat, on sama kaupunki kuin se, "jossa on maan kuninkaiden kuninkuus" eli Yhdistyneiden Kansakuntien pääkonttori. Ja tämä kyseinen kaupunki tulee vielä tuhoutumaan. Esim. Wilkersonin näky New Yorkin tuhosta sopii tähän kokonaiskuvaan. Hän sanoi että 911 oli pikkurapinaa siihen tuhoon nähden, joka on tulossa.

        Jos sanotaan että "säkkipukuiset todistajat seisovat maan Herran edessä", niin mitä se tarkoittaa?
        On totuttu ajattelemaan, että maan Herra tarkoittaa jumalallista Herraa. Millä perusteella? Vastaukseksi ei riitä, että näin asia on totuttu tulkitsemaan. Tiedetään. Tulkinta vain on väärä. Ei auta vaikka kuinka moni korkea kirkonmies tai miljoonat uskovat ovat niin tulkinneet. Tulkinnalle ei ole yhtään sen enempää perusteita. Niin on vain opittu ajattelemaan, eikä moisen ajattelun kyseenalaistamista pidetä edes sopivana. Juttu vain on niin, että ihmisen valtuuksissa ei ole päättää, mikä näissä asioissa on sopivaa ja mikä ei. Totuutta ei voi ihminen päättää, se pitää selvittää tutkimalla ja vertaamalla asioita toisiinsa, kaikkeen muuhun mitä lopun ajoista on sanottu. Mikä on sellainen tulkintatapa, että palapelin palat osuvat toisiinsa? Raamatussa sanotaan: "etsikää niin te löydätte" ja "ymmärrys lisääntyy". Siis lopun aikoina. Opittuihin tulkintatapoihin lukkiutuminen on pahimmillaan itsensä ja muiden harhaanjohtamista ja totuuden löytymisen estämistä.

        Maan Herran voi kirjoittaa myös pienellä. Maan herra. Ei maapallon, siis Maa-planeetan, jumalallinen Herra, vaan lopun aikojen johtavan suurvallan maallinen herra. Kyseisen maan herra. Iso johtaja sinänsä kylläkin. Nyt kun katsotaan näitä säkkipukuisia todistajia, niin ne seisoivat maan herran edessä, New Yorkissa joka nyt ei ole mahdottoman kaukana Washingtonista, jossa on maan herran temppeli, eli valkoinen talo. Kovasti se on temppelin näköinen valkoinen rakennus, ja tämä on tärkeää: käytännössä jokainen nykyaikana elossa oleva maapallon asukas tuntee tuon rakennuksen. Se on nykyajan johtavan (ei kauan) suurvallan päämiehen asuinrakennus. Siis jossain mielessä myös maapallon herran 'temppeli', koska siellä käytetään valtaa joka koskettaa tavalla tai toisella kaikkien muidenkin maiden ihmisiä.

        Ne säkkipukuiset todistajat siis todistivat, ja tavallaan edelleen todistavat jostain. Maan herraa vastaan, joka tuolloin oli Bush nuorempi. Todistavat mistä? Tämä vaatii toisen tekstin.

        Raamattu kertoo lopun aikojen tarinan kuvakielisenä kertomuksena, jonka keskiössä on lopun aikojen johtavan suurvallan tapahtumat. Kaikkina aikakausina asioista on kerrottu muissakin yhteyksissä kyseisen ajan johtavan suurvallan näkökulmasta. Raamatussa on haluttu antaa lopun aikojen tapahtumien seuraamiseen sellaiset johtolangat, joita kuka tahansa maapallon asukas pystyy seuraamaan. Jokainen tällä planeetalla tietää WTC-tornien tuhon ja ns. terrorismin vastaisen sodan. Koko nykyinen maailmantilanne, eli käytännössä lopun aikoina vallitseva kansainvälisen politiikan kuva, perustuu tornien tuhoon ja siitä käynnistyneisiin lukuisiin sotiin ja muihin operaatioihin, kansalaisvapauksien kaventamiseen ja turvallisuusorganisaatioiden paisuttamiseen. Näin on tapahtunut globaalisti, mutta erityisesti USA:ssa.

        Samaan aikaan valtaan on tullut Obama, josta enemmän siellä toisessa ketjussa. Obama on vienyt läpi Obamacare-terveydenhuoltouudistuksen (josta tosin nytkin riidellään), johon sisältyy kaikkien USAn kansalaisten siruttaminen. Tämä on tosiasia. Se ei kiistämällä poistu. Se on siellä säädöstekstin seassa ja siruttamisen tulee olla tehtynä 2017 mennessä. Tutkikaa.

      • lopun aikojen tarina
        lopun aikojen tarina kirjoitti:

        Se toinen kommenttini linkkeineen olikin melko lailla alkupäässä ketjua "USA! Pian täällä?". Niiden linkkien kautta avautuu videolistat, joista pääsee eteenpäin tuhansiin USAn tilanteeseen liittyviin filmeihin.

      • yurki1000

        Kiitos lopun aikojen tarina.

        Minusta on surkeaa, etteivät Suomen valtamedian toimittajat palvele kansaansa, vaan ovat asettuneet eksyttäjien puolelle. Mielestäni heille maksetaan tyhjästä.

        paz
        jyrki

      • yurki1000 kirjoitti:

        Kiitos lopun aikojen tarina.

        Minusta on surkeaa, etteivät Suomen valtamedian toimittajat palvele kansaansa, vaan ovat asettuneet eksyttäjien puolelle. Mielestäni heille maksetaan tyhjästä.

        paz
        jyrki

        Minusta on taas surkeaa se, että kaltaisiasi latvalahoja typeryksiä, jotka eivät ymmärrä pitää turpaansa kiinni on edes yksi. Yksikin on liikaa.

    • Tietäkää tämä!

      Herra varjee profettojaan

    • vesa1

      Ilmestyskirjan 11. luvun jakeen alku kuuluu luotettavimpien tekstilaitosten mukaan (mm. Westcott & Hort): "Heidän ruumiinsa viruu . . ." Siis yksikössä. Vaikka he ovatkin 2 henkilöä, niin Jeesuskin puhui heistä kuin yhdestä. He ovat siis Elia ja Johannes Kastaja. Tämä sopii yhteen Raamatun kokonaiskuvan kanssa.

    • rjtyj

      Raamattu osoittaa selkeesti että ne kaksi säkkipukuista tulee olemaan kaksi vanhaa profeettaa!

    • Heitä vihataan

      Ovat Herran lähettämiä profeettoja, ihmisiä, ei kirkkokuntia tai valtioita.

    • Jumalan voiman ja

      Ihmeiden aika ei ole vielä ohi kertoo Raamatun profetiat, he ovat kaksi ihmistä!

    • -jarmo-

      Toinen tulee Suomesta, Inarin järven tuntumasta ja toinen Israelista.
      Kumpikaan ei ole mitään entisiä- tai nykyisiä kirkon tai seurakunnan mukana kasvaneita ja olleita millään tavalla, vaan he tulevat aivan puskista, kenenkään heitä ennen mitenkään noteeraamatta. He ovat Jumalan itsensä kasvattamia.

      Inarin järven mies tulee Jerusalemiin aikanaan, jossa tämä toinen on tehnyt omaa palvelustyötään koko sen ajan. Heidän profetoimisensa aika on 1260 päivää ja he saavuttavat toisensa vasta kun aika on täysi ja saavat lopuksi surmansa Jerusalemissa. Kolmantena päivänä he kaikkien silmien ja videokameroiden edessä virkoavat ja nousevat Taivaaseen kuin Jeesus 2000 vuotta ennen heitä.

      • säkkipuku

        molemmat suomesta-toinen nainen ja toinen mies.Herra on johdattanut profeetat tutustumaan toisiinsa suurta tehtävää varten!

    • nämä todistajat

      Se että on säkkiin puettu tarkoittaa hylkiönä pitämää ihmistä : Snowden ja Assange? Esim? tosin taitavat olla feikkejä...

      • Ovat he ateisteja?

        joo niin voipi olla?
        Ne kaksi säkkipukuista ei ainakaan he ei pröystäile ajele kallilla autoilla ja elä leveesti kuin jenkki saarnaajat ja evlut suuntauksen maallikko saarnaajat esim; Pirkko Jalovaara ja ekumeenin Leo Meller ja evlut suuntauksen suuripalkkaiset kirkkoruhtinaat ja johtajat. Arkkipiispa 128.000€/vuosi samalla köyhät lampaat on leipäjonoissa, evlut yrittäjät ja ateisti yrittäjät kokkoomuksen ja muiden porvari puolueiden avulla mahdollistaa köyhällistön sorrron ja riisätmisen (neh.5, hes.34, mal.3:5, jes.58, psl.72, psl.73, miik.3:11, jaak.2:14-18, vuorisaarna jne...
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorisaarna

        Herra ei jaa kunniaansa ihmisille, ei minulle eikä sinulle!
        Katollisten paavia kohdellaan kuin kuningasta. Hänellä on vaatturit, suutarit, lääkärit, henkivartijat, vartiokaarti, autokuski, sihteerit, kokit, talousneuvojat ja sijoitusneuvojat, lentokoneet ja lentäjät, pansaroidut autot, korskeat asunnot ja huvilat, jne...

        Elohimin Seurakunta koostuu Uudestisyntyneistä sekä kastetuista Elohimiin Yeshua HaMashiach uskovista. Elohimin Seurakunnan toiminnan määrittelee Raamatun kokonaisvaltainen opetus eikä se ole sidoksissa minkään eri uskonsuunnan opetuksiin. Aivan kuten Apostoli Paavali kirjoitti: ""Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" ( 1 Kor.4:6)

        SEURAKUNNAN JOHTO:
        Seurakunnan johtotehtävissä eivät voi toimia monta kertaa avioituneet (paitsi jos jommankumman osapuolen kuolema on lopettanut liiton), Seurakunnan johtotehtävissä eivät voi toimia naiset, ahneet, juomarit, pikavihaiset eivätkä muutoinkaan ihmiset, jotka eivät elä sopusoinnussa Raamatun Kirjoitusten kanssa.

        Apostoli Paavalin sanoin:"seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Elohimin huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen; hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. " (Tiit.1:7-9).

        Seurakunnan kaitsija / kaitsijat ei voi olla nainen, lesbo, bi tai homoseksuaalinen.

        - Raamattu / naispaimenet
        (1.moos.3:16, 1.kor.11, 1.kor.14:33-35, 1.tim.2:8-15, 1.tim.3:12, ef.5:22-33, 1.piet.3:1-7)

        - Raamattu / homot & lesbot ja papit (pappien rukoukset parisuhteenpuolesta ja siunaukset homoliittojen puolesta on vastoin Raamattua).
        (1.kor.6:9-10, room.1:18-32, room.3:23, room.6:23, juud.1:4, gal.5:17-26, 1.moos.19:5-7, 3.moos.18:22, 3.moos.20:13 )

      • filade

        Pyhä Sana ilmoittaa Elian tulevan:
        Mal.3:23. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja pelottava.
        Johannes kastaja täytti seuraavan jakeen alkupuolen (Mal.3:24); Hän kääntää jälleen isien sydämet lasten puoleen- (Luuk.1:17. Hän kulkee Herran edellä Elian hengessä ja voimassa kääntääkseen isien sydämet lasten puoleen..),

        Mutta ennen Herran päivää on toteutuva Malakia profetiajakeen loppuosa, vihanajan loppupuolella, joista toinen heistä on Elia;
        ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi.

    • KUULKAA HERRAA !!!

      TULOSSA ON HERRANPÄIVÄN ITKUHERÄTYS ISRAELIIN !!!

      KUTEN PROFEETTA SAKARJA KERTOO KOHDASSA SAK.13:7-9 !!!

      EI TULE PRO-ISRAEL HURMOS HEÄRÄTYSTÄ !! JOKA IHMISEN LÄHTEE LIHANMIELESTÄ !! VAIKKA JUUTALAISILLA JA ON RAAMATUN MUKAAN OIKEUS VALTIOONSA !!!

      ISRAELISSA VIHATAA, SORRETAAN JA HALVEKSITAAN JO TÄNÄÄN JEESUKSEEN JA JESHUAAN USKOVIA JUUTALAISIA JA PAKANA KANSOIHIIN KUULUVIA USKOVIA !!!

      LOPUNAJALLA TULEE MYÖS ISRAELIN VALTION JA ULKOISESTI JUUTALAISTEN TOIMESTA SUORANAISTA VAINOA JA IHMISTEN TAPPAMISIA KOSKA OSA JUUTALAISTAUSTAISITA KANSALAISTA USKOO JESHUAAN !!!

      NUO SÄKKIPUKUISET 2 PROFEETTAA ON HEIDÄN JOUKOSSA !!!

    • Efraim+Juuda

      Shalom Elia ja Eenok !
      Luultavasti nuo kaksi säkkipukuista kyllä viimeistään kertoo sen missä ja ketkä on Juudan ja Efraimin jälkeläiset, he maksaa siitä hengellään, kun Jerusalemissa juutalaiset tappaa heidän kadulle.

      SÄKKIPUKUISET 2 IHMISTÄ - Profetiat – Suomi24

      JOIDENKA RUUMIIT MAKAVAT JERUSALEMIN KADUILLA ! On selkeesti ja kiistatta kaksi ihmistä!

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9685543

      Leif "Yakov(suomi24.fi)" kirjoitti kahdesta säkkipukuisesta todistajasta tämän...

      >>> - Jakeessa 3 mainitut kaksi säkkipukuista profeettaa profetoivat Jerusalemissa 1260 pv eli 3,5 vuotta. Syy miksi aikamäärää ei ole ilmoitettu kuten jakeessa 2 kuukausina (42 kk), lienee siinä, että näiden kahden säkkipukuisen profeetan palvelusaika ajoittuu viimeisen 7-vuotiskauden alkupuoliskoon(?). Tämä tuntuisi loogiselta siksi, että Sakarjan kirjan lukuja 12-14 ja etenkin lukua 14 lukemalla päätyy siihen, että Jerusalem vallataan pois Israelilta juuri ennen, kuin Adonai Yeshua saapuu maan päälle kostamaan sen valloittajille eli pakanakansoille, Sak.14:1-9.

      - Keitä sitten ovat nuo kaksi säkkipukuista todistajaa? Useita ehdotuksia on esitetty. Minä oletan heidän olevan Aadamista laskien 7. eli Enok eli Hanok ja profeetta Elia. Perustelu: kumpikaan heistä ei ole vielä kuollut, vaan heidät otettiin ylös näkemättä kuolemaa ja heidänkin on jossakin vaiheessa kuoltava, mikä käy ilmi jakeesta Hebr. 9:27 ”Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio,” Jakeen mukaan myös Enokin eli Hanokin ja Eliaankin on kerran kuoleminen ja se voisi tapahtua juuri jakeen Ilm. 11:7 mainitsemalla tavalla ja ajalla.

    • -jarmo-

      Uskon että nuo säkkipukuiset kulkevat Eliaan ja Mooseksen hengessä, muttei ruumiissa. He (toinen Israelin messaiaaninen juutalainen ja toinen suomalainen) saavat nuo henget tukemaan kulkuaan, kuin Pyhän Hengen johtamana. Kommunikointi noiden välillä saattaa olla hyvinkin konkreettista?

    • Evankeliumin aika

      Onpas taas monenmoista tarinaa ja laskelmia ja ties mitä. Elia ja Eenok ovat molemmat kuolleet, heidän liharuumiitaan ei ole enää olemassa, he ovat ylösnousemusruumiissa, jossa heidät otettiin pois taivaaseen. Heillä ei ole enää ruumista, johon voisivat palata.

      Säkkipukuiset ovat silloin eläviä ja olevia ihmisiä, kun se aika tulee, Jumalan kutsumia ja lähettämiä.

      Adventistien oppi tulee amerikasta asti ja jos joku adventisti alkaa sitä omien Raamatuntutkistelunsa perusteella muuttamaan, heidät erotetaan seurakunnasta välittömästi. Monet adventistit ovat tosin salaisesti hyljänneet monet harhat, joita adventistien amerikan opit sisältävät ja uskovat niinkuin ovat itse Raamatusta totuuden löytäneet, mutta he eivät voi sitä julkisesti kertoa.

      Emme ole vielä lopun ajoissa, paljon on tapahtumatta vielä, mitä pitää tapahtua, ennenkuin olemme lopun ajoissa. Me emme näe sitä aikaa, meidät kukin otetaan yksitellen kuoleman kautta Jeesuksen luo. Mutta voi olla, että Isis on Danielin neljän valtakunnan ensimmäisen pedon edeltäjä uusi Assurin valtakunta, joka tulee myös vihaamaan Israelia, niin kuin muinoinenkin Assur ennen Babylonian valtakuntaa vihasi Israelia. No siitä ei Raamattu kerro mitään.

      Jeesuksen tulon laskelmia on tehty vuosisatojen kuluessa ja kaikki ne ovat menneet pieleen, on sitten monia muutettukin ja onpa jotkut jopa myyneet kaiken ja menneet odottamaan Jeesuksen tuloa ja pettyneet sitten katkerasti tyhjiin lupauksiin. Miksi meille ei riitä se, että ahkeroimme niitä toimia, joita itsekukin olemme Herraltamme Jeesukselta saaneet. Miksi meidän pitää tehdä itsemme naurettaviksi uskomattomien silmissä, kun julistamme pieleen meneviä laskelmia. Kaikki laskelmat tulevat menemään pieleen, koska ei ole mitään varmoja aikamääriä, mistä voisi mitään laskea.

      Jokatapauksessa profeetallisiin tapahtumiin kuluu aikaa ja niistä voimme päätellä vain joidenkin askelmien kestoja. Odotetaan nyt sitä tapahtumaa ensin, kun Niilin virta kuivuu ja Israel valloitetaan ilmasta käsin ja miehitetään kokonaan vihollisen toimesta ja Egypti joutuu tylyn herran käsiin ja monet pakenevat. Niistä voi sitten alkaa laskeskella taas jotain eteenpäin.

      Jeesus haluaa, että evankeliumi tavoittaa vielä monia kansoja ja kieliä ja heimoja kaikkialla maailmassa, siksi lopun ajan tapahtumat siirtyvät ja siirtyvät yhä kauemmas, koska me hänen omansa, emme ole ahkeroineet.

    • Armossa eletään

      Jumala on armollinen ja odottaa vielä maan kallista hedelmää taivaan aittoihin korjattavaksi. Vielä on paljon tilaa iankaikkisessa valtakunnassa, vasta pieni määrä on sisälle tullut.

    • Lukekaa Sanaa

      '14.5.1948 70.v = 2018 - 7.v = 2011
      14.5.1948 70.v = 2018 - 3½.v = 2014½
      14.5.1948 80.v = 2028 - 7.v = 2021
      14.5.1948 80.v = 2028 - 3½.v = 2024½'

      Näitä laskelmia on tehty aika ajoin ja tämäkin on yksi sellainen laskelma, joka ei voi Raamatun ilmoituksen mukaan toteutua, koska se perustuu johonkin, jota ei ole sanottu.

      Matt 24:
      32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
      33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
      34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat

      Jeesus sanoo siis, että kaikki nämä tapahtumat tapahtuvat yhden sukupolven aikana - mikä se sukupolvi on, sitä ei tiedetä, se on salattu. Israelin kansan synty ei ole mikään merkki mihinkään - Jeesus vain sanoo, että puiden kierron te osaatte arvioida - samoin kun näette näiden tapahtumien alkavan - ne ovat niin poikkeuksellisia - että te tiedätte siitä, että nyt on lopun aika.

      Israelin kansa elää tänään sellaisessa luopumuksessa, että tuo Mooseksen kirjan ennustus tulee toteutumaan - koskaan ei ole lentäen valloitettu Israelia vielä, niinkuin:
      5. Moos. 28:49
      Herra nostaa sinua vastaan kaukaisen kansan, joka tulee maan äärestä lentäen niinkuin kotka

      Tuo valtio siis miehittää Israelin ja ne jotka pääsevät pakoon, lähtevät.

      Lopun ajan laskelmat menevät siis täydellisesti uusiksi, ehkä uskotte sen vasta, kun edellä oleva Mooseksen profetia toteutuu.

      • KTS (Ei kirj.)

        Eli:
        5. Moos:
        28:49 Herra nostaa sinua vastaan kaukaisen kansan, joka tulee maan äärestä lentäen niinkuin kotka, kansan, jonka kieltä sinä et ymmärrä;
        28:50 tuimakatseisen kansan, joka ei armahda vanhaa eikä sääli nuorta.
        28:51 Se syö sinun karjasi hedelmän ja maasi hedelmän, kunnes sinä tuhoudut; se ei jätä sinulle mitään, ei jyviä ei viiniä eikä öljyä, ei raavaittesi vasikoita eikä lampaittesi karitsoita, kunnes on tehnyt sinusta lopun.
        28:52 Ja se ahdistaa sinua kaikissa porteissasi, kunnes korkeat ja lujat muurisi, joihin sinä luotit, kukistuvat kaikkialla maassasi. Se ahdistaa sinua kaikissa porteissasi kaikkialla sinun maassasi, jonka Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antanut.
        28:53 Siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon sinun vihollisesi saattaa sinut, sinä syöt oman kohtusi hedelmän, syöt poikiesi ja tyttäriesi lihaa, jotka Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antanut.
        28:54 Hempeästi ja hekumallisesti elänyt mies sinun keskuudessasi katselee silloin karsaasti veljeänsä ja vaimoaan, joka hänen sylissänsä on, ja jäljellä olevia lapsiaan, jotka hän on jättänyt henkiin;
        28:55 kenellekään heistä hän ei anna lastensa lihaa, jota hän itse syö, kun hänellä ei ole mitään muuta jäljellä, siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon vihollisesi saattaa sinut kaikissa sinun porteissasi.
        28:56 Hempeästi ja hekumallisesti elänyt nainen sinun keskuudessasi, joka hekumassaan ja hempeydessään ei edes yrittänyt laskea jalkaansa maahan, katselee silloin karsaasti miestä, joka hänen sylissänsä on, ja poikaansa ja tytärtänsä
        28:57 eikä suo heille jälkeläisiä, jotka tulevat hänen kohdustansa, eikä lapsia, joita hän synnyttää, sillä kaiken muun puutteessa syö hän ne salaa itse siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon vihollisesi saattaa sinut sinun porteissasi.
        28:58 Jos et tarkoin noudata kaikkia tämän lain sanoja, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan, niin että pelkäät tätä kunniallista ja peljättävää nimeä, Herraa, sinun Jumalaasi,
        28:59 niin Herra panee sinun ja sinun jälkeläistesi kärsittäväksi erinomaisia vaivoja, suuria ja pitkällisiä vaivoja, pahoja ja pitkällisiä sairauksia.
        28:60 Hän kääntää sinua vastaan kaikki Egyptin taudit, joita sinä pelkäät, ja ne tarttuvat sinuun.
        28:61 Ja kaikkinaisia muita sairauksia ja vaivoja, joista ei ole kirjoitettu tässä lakikirjassa, Herra nostattaa sinua vastaan, kunnes sinä tuhoudut.
        28:62 Ja teistä, jotka ennen olitte monilukuiset kuin taivaan tähdet, jää jäljelle ainoastaan vähäinen joukko, koska et kuullut Herran, sinun Jumalasi, ääntä.
        28:63 Ja niinkuin Herra ennen iloitsi teistä, siitä, että teki teille hyvää ja antoi teidän lisääntyä, niin Herra silloin iloitsee teistä, siitä, että hävittää ja tuhoaa teidät. Ja teidät temmataan irti siitä maasta, jota sinä menet ottamaan omaksesi.
        28:64 Ja Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen, ja sinä palvelet siellä muita jumalia, joita sinä et tunne ja joita sinun isäsi eivät tunteneet, puuta ja kiveä.
        28:65 Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun.
        28:66 Ja sinun elämäsi näyttää sinusta olevan hiuskarvan varassa, yöt ja päivät sinä olet pelon vallassa etkä ole varma hengestäsi.
        28:67 Aamulla sinä sanot: 'Jospa olisi ilta!' ja illalla sanot: 'Jospa olisi aamu!' - sellaista pelkoa sinä tunnet sydämessäsi, ja sellaisia näkyjä sinä näet silmissäsi.
        28:68 Ja Herra vie sinut laivoilla takaisin Egyptiin samaa tietä, josta minä sanoin sinulle: 'Et ole sitä enää näkevä.' Ja siellä teitä kaupitaan vihollisillenne orjiksi ja orjattariksi, mutta ostajaa ei ole."

    • -jarmo-

      Huom! Säkkeihin ei voi pukeutua muut kuin langenneet, jotka nousevat kuin Paavali nousi. He eivät voi olla nykyistä seurakuntaa ja kasvaneet tehtäväänsä varten uskossa. Säkkipuku on ennekaikkea katuvan luopion merkki.

      Jesaja 3:10-26 Sanokaa hurskaasta, että hänen käy hyvin, sillä he saavat nauttia tekojensa hedelmiä.
      Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle.
      Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.
      Herra asettuu käymään oikeutta, nousee kansoja tuomitsemaan.
      Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja sen päämiesten kanssa: Te olette raiskanneet viinitarhan; teidän taloissanne on kurjilta ryöstettyä tavaraa.
      Kuinka saatatte runnella minun kansaani ja ruhjoa kurjien kasvot? sanoo Herra, Herra Sebaot.
      Ja Herra sanoi: Koska Siionin tyttäret korskeilevat, kulkevat kaula kenossa ja silmillään vilkuillen, astua sipsuttelevat ja nilkkarenkaitaan kilistelevät, tekee Herra Siionin tytärten päälaen rupiseksi, ja Herra paljastaa heidän häpynsä.
      Sinä päivänä Herra poistaa koreat nilkkarenkaat, otsanauhat, puolikuukorut, korvarenkaat, rannerenkaat, hunnut, juhlapäähineet, jalkakäädyt, koruvyöt, hajupullot, taikahelyt, sormukset, nenärenkaat, juhlavaatteet, kaavut, vaipat, kukkarot, kuvastimet, aivinapaidat, käärelakit ja päällysharsot. Silloin tulee tuoksun sijaan löyhkä, vyön sijaan nuora, käherretyn tukan sijaan kaljuus, korupuvun sijaan säkkiverho, kauneuden sijaan polttomerkki. Sinun miehesi kaatuvat miekkaan ja sinun sankarisi sotaan. Ja Siionin portit valittavat ja vaikeroivat, ja typötyhjänä hän istuu maassa

    • Minä ajattelen, että he olisivat Elia ja Johannes Kastaja. Jeesus sanoi että Elia on jo tullut ja tulee, tarkoittaen kastajaa. Malakian lopussa on selkeä Elian paluun profetia.

      Tunnusmerkkinä säkkipuvut, joita korostetaan kerrottaessa Elian ja Johanneksen asuista.

      Silloin on minun ajatukseni mukaan Elia kolmatta kertaa ja Johannes toista kertaa ruumiissa maan päällä.

      En silti kinastele kenenkään kanssa, voi olla että ollaan kaikki väärässä.

      • -jarmo-

        Elian paluu on profetoitu ja hän voisi hyvinkin tulla, mutta mielestäni tämän paluu sijoittuu siihen aikaan, jolloin säkkipukuiset ovat jo menneet. Pakanakansojen ajat ovat päättyneet ja sitten alkaa Israelin vastuu viedä evankeliumi päätökseen ja se päätöshän tehdään Israelissa sen sisällä. Sinne Eli mielestäni ilmestyy.

        Tämä nyt on vain se kuuluisa kehäpäätelmä vaan.

      • -jarmo- kirjoitti:

        Ei paha, ihan siistii... tääpäs onkin hyvä aihe.

    • pohjois Israel

      Morsiusseurakunnan ylöstemapauksen jälkeen tapahtuu... ilm.11 profetia!

      Kahdella säkkipukuisella juutalaisella on evankeliumi ilosanoman (joh.3:16-21) kertomisen lisäksi tärkeä kerto Israelin väestölle ja koko maailmalle ketkä ja misssä on Israelin 12 sukukunnan geneettiset jälkeläiset. Heiltä luulatavasti saa pyytämällä myös geeninäytteen posken sisiä pinnalta.

      https://www.facebook.com/LostTribesOfIsrael

      lisää aiheesta 12 heimoa
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/13259370

      • Anonyymi

        Jeesus vie toisessa tulemisessaan omansa tuhanneksivuodeksi taivaaseen. Tapahtuu myöskin niin, että KAIKKI jumalattomat saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään, vuorten rotkotkaan ei anna heille suojaa.

        Tuhannen vuoden jälkeen herätetään jumalattomat kuolleista, myöskin paholainen päästetään vankeudestaan vähäksi aikaa. He nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin. Viimeinen tuomio: Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema jumalattomille.

        Tämän jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.

        1234567---

    • ProfetiatTäyttyy

      Kohta he ilmestyy, meidän sukupolven aikana.

    • NIMESSÄNI
    • Israelin armeija ei tykkää näistä säkkipukuisista vaan tappaa ne. Kolmen päivän päästä he saavat kintuilleen.

    • Anonyymi

      Aikainmerkit täyttyvät, kuten on kirjoitettu Raamatussa.

      • Anonyymi

        2 Todistajaa.
        Ilm. 11:4 "Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne KAKSI LAMPUNJALKAA, jotka seisovat maan Herran edessä."
        Ilmestyskirja:1:20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."
        Roomalaiskirje: 11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
        11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
        Koska seitsemän lampunjalkaa kuvaa seitsemää seurakuntaa ja öljypuut ovat mersäöljupuu on pakanat ja öljypuu on Israel. Eli Isreal on oikeita oksia öljypuussa, joka kuvaa Jeesusta ja pakanat ovat siihen oksastettu oikeiden oksien joukkoon,elihe ovat myös Jumalan lapsia Jeesuksen sovituksen kautta.
        Eli kaksi todistajaa on messiaaniset Juutalaiset ja pakana seurakunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö juttuja, profeettojen ruumiit makaa Jerusalemin kadulla, joten kyseessä on kaksi ihmistä.

        Samaan aikaan on maanpäällä myös kaksi väärää profeettaa, he tekee pahoja tekoja .

        Ainoastaan patriarkka Jaakobin geneettiset jälkeläiset ovat jalonpuun oksia. Kuka vaan voi kääntyä johonkin juutalaisuuden suuntaukseen, mutta välttämättä hänellä ei ole Jaakob esiisänä minkään sukupuu linjan kautta.
        Ei tuo messiaaniset ja pakanat juttusi pidä paikkansa, koska ainoastaan Jaakobin geneettiset dna jälkeläiset suorassa isälinjassa, suorassa äitilinjassa, isä äiti sekalinjojen kautta. Voi olla Jaakobin geneettisiä jälkeläisiä, joille on lupaukset. YHWH tietää keitä he ovat vielä tuhansienkin sukupolvien jälkeen(Psalmi. 105).

    • Anonyymi

      Viis niistä. Minä haluan nähdä ne heinäsirkat, joilla on kultaiset seppeleet, ihmiskasvot, naisen tukka, leijonanhampaat ja rintapanssarit, ja pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla!

      (Tämmöisiä kirjaimellisesti kiistatta Raamatun mukaan siis tulee.)

    • Säkkipukuiset ovat maapallolla elävä lopunajan messias ja taivaan Jerusalemissa temppelipalvelustaan tehnyt Jeesus.

      Elokuussa 2020 on heidän "kuolemansa", osana lopunajan tapahtumia ja siirtymistä lopulliseen uuden temppelin aikaan.

      Jeesus pukeutui "taas" osaltaan säkkipukuun kun taivaan Jerusalemin temppeli sortui 20.10.2019

      Uuden temppelin peruskivi asetetaan paikalleen 23.12.2019, jossa lopunajan messias on sen kulmakivi eli Jumalan valittu.

      Lopunajan messias etenee tehtävässään, jotta elokuussa 2020 totutuisi hyvä sanoma.

      Asian seuranta:
      https://www.facebook.com/groups/2164875823789361/

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      up ylös , lopunajan profetiaa

      • Anonyymi

        Käymme uskossa vaan
        https://www.youtube.com/watch?v=kDZCmLHZfDE

        Psalmit 84
        1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin viininkorjuulaulu; koorahilaisten virsi.(84:2) Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
        2 (84:3) Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.
        3 (84:4) Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.
        4 (84:5) Autuaat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat! He kiittävät sinua alati. Sela.
        5 (84:6) Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat!
        6 (84:7) Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.
        7 (84:8) He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.
        8 (84:9) Herra, Jumala Sebaot, kuule minun rukoukseni, ota se korviisi, Jaakobin Jumala. Sela.
        9 (84:10) Jumala, meidän kilpemme, käännä katseesi, katso voideltusi kasvoja.
        10 (84:11) Sillä yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin tuhat muualla; mieluummin minä olen vartijana Jumalani huoneen kynnyksellä, kuin asun jumalattomien majoissa.
        11 (84:12) Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.
        12 (84:13) Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka sinuun turvaa!

    • Anonyymi

      Arvaillaan sitten. Kaksi säkkipukuista todistajaa ovat katolinen ja ortodoksinen kirkko ja niiden silloiset johtajat paavi ja ortodoksisen maailman kunniapuheenjohtaja Konstantinopolin patriarkka. Nämä kaksi kirkon johtajaa makaavan tuolla suuren kaupungin kadulla.

    • Anonyymi

      Monet lentolaite dronet voi kuvat 2 säkkipukuisen ruumiita todella kaukaa.

      Venäjän vs. Ukrainan sodassa kuvaavat videoita joissa sotilaat ryömii pakoon pommeja tiputtavia drone lennokkeja mutta ei he taida pakoon päästä jos kohteeksi joutuvat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      198
      2044
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      64
      1416
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1165
    4. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      65
      1112
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      153
      1042
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      85
      979
    7. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      84
      855
    8. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      828
    9. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      63
      775
    10. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      759
    Aihe