..Pyydän vain yhtä todistetta joka edes voisi ehkä kertoa että sellainen on mahdollista. .Tai yhtä asiaa joka todistaisi enemmän älykkään suunnittelun kuin evoluution puolesta.
Antakaa yksi todiste älykkäästä suunnittelusta
bvjkkjktrjukjkfgjlpf
128262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 128
Vanhimmat
Eräs ateisti tiedemies sanoi kerran puhuessaan kosmoksen hienosäädöistä suhteessa maapallon sijaintiin kokoon, muotoon, seuralaisiin, koostumukseen ja abiogeneesiin, että hänestä tuntuu hyvin voimakkaasti siltä maapallo biodiversiteetteeineen oli ikäänkuin valmistautunut vastaanottamaan ihmisen siitä huolehtimaan ja siellä viihtymään.
Kun oikein kovasti mietit näitä asioita niin voit tulla samaan johtopäätökseen, mutta et pidemmälle.
Ateistikin voi tällä tavalla panna merkille järkisyyt jotka mahdollistavat Luojan olemassaolon, mutta jos he eivät koskaan tule lukeneeksi ihan ajatuksen kanssa Raamattua niin heidän on vaikea tulla täysin vakuuttuneeksi Luojan olemassaolosta. Mahdotonta se ei ole, mutta tuo luomakunnan tarkkailun myötä hankittu usko älylliseen Luojaan jää tällöin yleensä vain vajavaiselle teistiselle yleistasolle.
Eli ymmärsitkö yskän. Tullaksesi vakuuttuneeksi Luojan olemassaolosta sinun itsesi tulee nähdä ajattelupuolella hiukan vaivaa. Kannettu vesi, kuten tuo mitä sanoin kosmoksen hienosäädöistä, ei yksistään riitä vaikka tyossa kaikessa olisi kuinka selkeästi tahansa näkyvissä älykäs ja hyväntahtoinen suunnittelu.
Ööö tuota.. missä oli se "TODISTE älykkäästä suunnittelusta"?
Ainoastaan sitä kysyttiin, ja sitähän et tietenkään pystynyt kertomaan.
Ei ollut kyllä mikään yllätys.
Tyhmäkö olet vai lukutaidoton? a. kertoi selkeät todistee esimerkin avulla.
Mutta mitenkäs evokki mitään sellaista tajuaisi. Kaikki pitää aina vääntää rautalangasta.
En kuitenkaan väännä tällä kertaa vaan kehoitan lukemaan a.:n kommentin uudelleen ja hyvin huolellisesti ja hitaasti ja mielellään vielä ääneen jotta jos ei tieto mene perille silmien kautta niin ehkäpä se menee perille korvien kautta.
Kokeile huviksesi.
"Eräs ateisti tiedemies"
Siis kuka?
"hänestä tuntuu hyvin voimakkaasti"
Asian tuntuminen voimakkaasti ei ole mikään tieteellinen todiste.
"Kun oikein kovasti mietit näitä asioita niin voit tulla samaan johtopäätökseen, mutta et pidemmälle."
Asioita on kyllä mietitty, mutta en voi sanoa päätyneeni samaan johtopäätökseen kun tämä nimetön ateisti tiedemiehesi.
"Ateistikin voi tällä tavalla panna merkille järkisyyt jotka mahdollistavat Luojan olemassaolon"
Mitkä ovat nämä järkisyyt, joista oikein puhut?
" tule lukeneeksi ihan ajatuksen kanssa Raamattua"
Luin ja tulin vain hämmentyneeksi kaikista niistä ristiriitaisuuksista ja jumalan jakomielitautisesta käyttäytymisestä. Totesin, että kukaan ei voi pystyä noudattamaan kaikkia raamatun opetuksia ja kuka edes haluaa, koska osa niistä on todella häiriintyneitä, raakoja ja vailla mitään järkeä. Kirkon linja vieläpä poikkeaa raamatun teksteistä melkein täysin. Mitä järkeä siinä on? Miksei kirkko kirjoita itse uutta eri kirjaa, joka ei ole ristiriidassa heidän linjansa kanssa?
"Eli ymmärsitkö yskän."
En todellakaan ymmärtänyt. Voitko vastata kysymyksiini ja selittää tarkemmin?
Mitään tieteellisesti testattuja tai edes testattavissa olevia todisteita ei esitetty. Todisteet eivät siis olleet millään tavalla selkeitä, tai edes todisteiksi millään tavalla kelpaavia.
Miksi tällä palstalla esiintyy aina se sama yleinen kaava, että ensin valehdellaan ja vääristellään, jonka jälkeen jäädään valheesta kiinni ja haukutaan vastapuoli?
Kaikki tuntevat tämä shakkia pelaavan pulun tapauksen, mutta mikähän olisi vastaava sopiva luonnehdinta tästä valehtelu-vääristely-vastapuolen haukkuminen - metodista?
Hirvinautahumppa?
Tässä tapauksessa mytomaanimultinikkimme (joka siis on käyttänyt nikkejä a./jb/viksumpi/korfu/polliisi ja mitä lie muitakin) kehuu itseänsä eri nikillä.
Niin missä se todiste oli? Tyhjäpäinen jankkaaminenko on kreationismi todiste?
"Eräs ateisti tiedemies sanoi kerran puhuessaan ..."
Sinulla noita mielikuvitusystäviä piisaa. Kuvaavaa on, että argumentteina käyttämäsi "tiedemiesten" lausumat tulevat pääsääntöisesti nimettömiltä tahoilta eikä näistä lausumista kukaan muu ole kuullut tai lukenut. Taitavat tulla samasta lähteestä kuin hirvinaudat ja Möttöskän Havajin ja Alaskan väliä säntäilevät pikkulinnut.
"... hänestä tuntuu hyvin voimakkaasti siltä maapallo biodiversiteetteeineen oli ikäänkuin valmistautunut vastaanottamaan ihmisen ..."
Miksihän ihmisen levittäytyminen koko pallolle (eli se, että ihminen on "ollut hedelmällinen ja täyttänyt maan") on aiheuttanut sukupuuttoaallon, jos kerran kaikki oli olemassa vain ihmistä odottamassa?
Minä olen lukenut tieteiskirjallisuutta vuosikymmeniä ennenkuin netti tuli ja mielenkiintoiset lausunnot sai helposti tallennettua esille otettaviksi.
Nyt ne ovat tallennettuina biologiseen datapankkiini. Sieltä ne löytyvät helpommin kuin netistä.
Ihminen piloasi kaiken hetkeksi Aadamin tekosien myötä Mutta Jes 65 luku kertoo että homma palautetaan oikeaan kuosiinsa.
"Minä olen lukenut tieteiskirjallisuutta vuosikymmeniä ennenkuin netti tuli..."
Tätä olet väittänyt ennenkin ja edelleen se on yhtä vaikea uskoa. Miten vuosikymmenien tiedekirjojen lukemisen tulos voi olla se, että väittää hirven risteytyvän naudan kanssa, ei erota ulkokidusta ja evää, ei tunne perusfysiikkaa...
"Ihminen piloasi kaiken hetkeksi Aadamin tekosien myötä "
Sinun todiste älykkäästä suunnittelusta on siis perimmiltään se, että ihminen on onnistunut sotkemaan (väliaikaisesti) tuon älykkään suunnitelman. Ymmärrätkö, jos tuo ei oikein vakuuta.
>>Minä olen lukenut tieteiskirjallisuutta...
Höpö höpö, ei ihminen pilannut muuta kuin kilpikonnien pesimärannat.
Eli sinulla ei ollut ensimmäistäkään ehdotusta todisteeksi, joka tukisi ajatusta älykkään suunnittelun tuloksena syntyneestä biodiversiteetistä.
"Nyt ne ovat tallennettuina biologiseen datapankkiini. Sieltä ne löytyvät helpommin kuin netistä."
Lisäksi ne muuntuvat siellä sopivasti tarpeen mukaan.
>>Minä olen lukenut tieteiskirjallisuutta vuosikymmeniä...
Tietoa ei voi toisille jakaa mutta sitä voi ottaa vastaan!
Revi siitä.
Sen nyt kumminkin ymmärrän että evokeilla ei ole huumorintajua pätkääkään.
Sen vuoksi olen rajoittanut aika voimaasti tuota hupipuolta viime aikoina.
Ei Aadam mitään lopullisesti pilannut. Hän vain sai jälkeläisineen näyttää Jumalan valvonnasta irti olevat kykynsä, eikä hyvältä näytä. Vain Israelin kansan kautta Jumala Moosekesen lain kautta piti esillä omaa vaihtoehtoista elämäntapaansa.
Oletko koskaan kuullut ilmaisua maailmanloppu? Se tulee kun ihminen on tullut Pol Potteineen ja Darwin-moraaleineen tullut matkansa päähän.
Enkös muuten olen jo monesti osoittanut palstalla että Mooseksen laki on hyvä? Et löydä siitä moittimista.
Höh. Sinä olet lukenut satuja ja sen huomaa.
Scifi maailmassa elät evoluutioteorian lumoissa vieläkin. Vai väitätkö että et usko tuon täysin humpuukin olevan sinulle todellisuutta? Hölmö.
Hah hah. Eikös evoluutioteoria muka muutu joka suuntaan tarpeen vaatiessa.?
Olisi kiva jos joku kirjoittaisi ylös vaikkapa vuotuisen evolutioteorian tietämyksen kultakin vuodelta.
Voisin maksaa siitä, sillä niin hauskaa sitä on seurata. Olemattomasta kun saa aikaan vaikka mitä tarinoita.
Eipähän siinä isoja muutoksia usein tule, pikku tarkistuksia lähinnä sekä joka vuosi murskaava määrä lisätodisteita evoluutioteorian puolesta eikä vieläkään yhtään todistetta vastaan.
"Hah hah. Eikös evoluutioteoria muka muutu joka suuntaan tarpeen vaatiessa.?"
Toki se muuttuu todisteiden mukaan. Useimmat perusasiat kertoi kuitenkin Darwin jo yli 150 vuotta sitten eikä niitä ole sen jälkeen tarvinnut juuri muutella, tarkentaa vain. Sinun "datapankkiisi" tallentamasi tiedot sen sijaan muuttuvat mielikuvituksesi mukaan ainaa kun tarvitset valheillesi uusia "todisteita".
"Olisi kiva jos joku kirjoittaisi ylös vaikkapa vuotuisen evolutioteorian tietämyksen kultakin vuodelta."
Evoluutioteorian kehityksestä julkaistaankin vuosittain useita kirjoja, tosin ne ovat liian vaikeita sinun älyllesi. Mutta koetap lukea vaikka Mats Björklundin Evoluutiobiologia, se on kohtalaisen uusi tai vaikkapa sellainen suomalaisten tekemä kirja kuin Evoluutio. Nyt.
"Voisin maksaa siitä, sillä niin hauskaa sitä on seurata."
Ja se on myös hyödyllistä. Eivätkä nuokaan kirjat maksa kuin pari kymppiä.
"Olemattomasta kun saa aikaan vaikka mitä tarinoita."
Niinhän sinä olet osoittanut mm. keksimällä hirvinautoja ja pussieläimiä kantavia enkeleitä ja Raamattuun väitteitä, joita siellä ei ole.
Ai Mooseksen laissako ei ole moittimista? Tässä ihan muutamia poimintoja:
2. Moos. 21:15: "Joka lyö isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla."
2.Moos 21:20-21: "20. Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. 21. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan.
3. Moos. 19:27 27. Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa.
3. Moos 21:16-23: "16. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 17. Puhu Aaronille ja sano: jos jossakin sinun jälkeläisistäsi, tulevissa sukupolvissa, on joku vamma, älköön hän lähestykö uhraamaan Jumalansa leipää. 18. Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton, 19. jalkansa tai kätensä taittanut, 20. kyttyräselkäinen tai surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai kuohittu. 21. Pappi Aaronin jälkeläisistä älköön kukaan, jossa on joku vamma, lähestykö uhraamaan Herran uhreja; hänessä on vamma, sentähden hän älköön lähestykö uhraamaan Jumalansa leipää. 22. Kuitenkin hän syököön Jumalansa leipää, sekä korkeasti-pyhää että pyhää. 23. Mutta älköön hän tulko esiripun luo älköönkä lähestykö alttaria, koska hänessä on vamma, ettei hän häpäisisi minun pyhäkköäni; sillä minä olen Herra, joka pyhitän heidät."
3. Moos. 23:3: "3. Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, pyhä kokous; silloin älkää yhtäkään askaretta toimittako,"
4. Moos. 15:32-36: "32. Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina. 33. Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen. 34. Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä.
35. Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella." 36. Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti."
5. Moos. 22:13 "Jos mies otettuaan itselleen vaimon ja maattuaan hänen kanssaan alkaa tuntea vaimoaan kohtaan vastenmielisyyttä, 14 esittää häntä vastaan perättömiä syytöksiä ja parjaa häntä sanoen: 'Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun makasin hänen kanssaan, huomasin, ettei hän ollut neitsyt', 15 tytön isän ja äidin on vietävä todiste tytön neitsyydestä portin luo kaupungin vanhimmille. 16 Tytön isän tulee sanoa vanhimmille: 'Minä annoin tyttäreni tuolle miehelle vaimoksi, mutta mies alkoi vihata häntä. 17 Hän on puhunut perättömiä ja väittää, ettei tyttö ollut neitsyt. Tässä on todistus tyttäreni neitsyydestä.' Sitten vanhempien tulee levittää veren tahrima vaate kaupungin vanhimpien eteen, 18 ja näiden on ruoskittava mies 19 ja määrättävä hänelle sakkoa sata hopeasekeliä, jotka annetaan tytön isälle, koska mies on mustannut koskemattoman israelilaisen tytön mainetta. Tyttö jääköön miehen vaimoksi, eikä mies saa koko elinaikanaan hylätä häntä. 20 "Jos taas miehen esittämä väite pitää paikkansa eikä voida näyttää toteen, että tyttö oli koskematon, 21 vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin miesten on kivitettävä hänet hengiltä; hän on harjoittanut haureutta ja tuottanut häpeää isänsä talolle ja koko Israelille. Hävittäkää paha keskuudestanne.
5. Moos. 12:1 1. "Nämä ovat ne käskyt ja oikeudet, joita teidän on tarkoin noudatettava siinä maassa, jonka Herra, sinun isiesi Jumala, sinulle antaa, että ottaisit sen omaksesi - noudatettava niin kauan kuin elätte maan päällä."
Matt. 5:17 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään."
Matt. 5:18 "Sillä totisesti minä (Jeesus) sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."
Luuk. 16:17 "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää."
Kukahan tässä elää aivan omassa maailmassaan, jossa luonnonlait eivät tunnu pätevän?
Ihan kivoja kohtia Mooseksen laista löysit, mutta jätit kertomatta sen että mitä vikaa niissä oli?
Esim. mitä pahaa siinä on jos opetetaan kunnioittamaan vanhempiaan?
Et arvaakaan sitä että kuinka moni vanhus kokee jatkuvaa väkivaltaa aineriippuvaisten lastensa taholta varsinkin eläkkeensaantipäivinä jopa siinä määrin että antaisivat tuon parantumattoman Mooseksen lain käsiin jos se olisi mahdollista.
Surullista on se että sinä olet tuollaisen törkeän pahantekijän puolella ja sallit vanhuksia rääkättävän kuolinpäiväänsä asti saamatta hetken rauihaa jatkuvalta pelolta, ja jotka näkevät nälkää kun heiltä viedään elatusrahat.
Ja mietihän sitä että sinulla olisi orja joka tekisi kaiken työn pulestasi ja joka elättäisi sinut. Eikö tuollainen orja olisi arvokas sinulle? Jos vahingossa tapat hänet niin sinä kärsit itse suuren menetyksen. Jos tahallisesti tapat hänet niin ansaitset itsekin tulla surmatuksi. Mooses teki viisaasti eron tahallisen ja vahingossa tehdyn surmaamisen välillä. Siksi oli olemassa turvakaupunkijärjestely joka suojasi vahingossa toisen surmannutta.
Hyvä laki sanon minä.
Surullista on se että sinun mielestäsi tietysti vahingossa toisen surmannut pitäisi myös surmata.
Korkeaa moraalia ja toisten ihmisten korkeammpitasoista moraalisen oivallisuuden kunniassapidon tärkeyttä lienee turhaa teille evokeille edes yrittää opettaa. Onhan se jo nähty että ette te siitä mitään kuitenkaan ymmärrä.
Juuri korkeamman tason moraalinen oivallisuus kaikilla elämän tasoilla erottaa ihmisyyden eläimellisyydestä, mutta koska evokit samaistavat itsensä eläimiin tässä suhteessa ja ottavat turmeltuneet käytösmallinsa eläinmaailmasn bonobonoista niin mahdotontahan teidän on tajuta että mitä on todellinen ihmisyys.
Ja Mooseksen laki on edelleenkin kaikkien tarkasteltavana.
Sitä on pidetty oppineissa piireissä aina äärimmäisen ymmärtäväisenä ja opikeudenmukaisena jo vain pitäydytään sen hengegssä ja ymmärretään se hyvin.
Siihen perustuu koko länsimainen lainsäädäntö, siis sen henkeen. Vaikka valitettavasti siitä onkin jo erkaannuttu varsin kauas. Niin kauas että vanhuksia saa hakata, ja sukupuolinenm oraalittomuus rehoittaa ja avioliitot särkyvät ja murhaajat murhaavat yhä uudestaan ja uudestaan ja paloittelumurhaajat päästetään vapaalle mukiloimaan ja tappamaan ihmisiä. Minähän hetki sitten varoitin siitä että tuo syö vielä jonkun jos se päästetään vapaalle. Melkein jo niin kävikin. Surullista että evokit sallivat tämänkaltaisten riehua aiheuttamassa pelkoa missä liikkunevatkin. Moosesta olisi tarvittu.
On mukavaa että Mooseksen laki ei ole mihinkään kadonnut vaan voimme lukea sitä verrata omia surkeita maamme lakeja siihen ja voimme nähdä että kuinka hyvä ja oikeudenmukainen ja tasapainoinen ja rikoksia ennaltaehkäisevä ja korkeita moraaliarvoja kunnioittava se oli.
On todella valitettavaa että koska evokeilta puuttuvat nuo moraaliarvot niin he eivät kykene näkemään Mooseksen lain erinomaisuutta.
Eikä siinä auta vaikka asia tällä tavalla rautalangasta vääntäisi, eihän? Sillä jos moraalia ei ole, niin sitä ei ole.
"Ihan kivoja kohtia Mooseksen laista löysit, mutta jätit kertomatta sen että mitä vikaa niissä oli?"
Esim. Kuolemantuomoiden jakeleminen pikkurikkeistä oli mielestäni vähän liikaa.
"Esim. mitä pahaa siinä on jos opetetaan kunnioittamaan vanhempiaan?"
Sinusta on siis täysin oikein tappaa lapsi, joka lyö vanhempaansa?
"Mooses teki viisaasti eron tahallisen ja vahingossa tehdyn surmaamisen välillä."
Miten orjan lyömisen jälkeinen elinaika määrittelee tarkasti oliko teko tahallinen vai tahaton?
"Surullista on se että sinun mielestäsi tietysti vahingossa toisen surmannut pitäisi myös surmata. "
Missä vaiheessa sanoin näin?
Jätit vieläpä kaikista mielenkiintoisimmat kohdat kommentoimatta kokonaan:
1. Hiuksia ei saisi mooseksen lain mukaan leikata päälaen ympäriltä, eikä partaa saisi ajaa koskaan. Olen varma, että sinäkin olet rikkonut tätä lakia.
2. Millään tavalla vammainen ei saisi lähestyä herran alttaria. Näkövammaisetkin tuomitaan. Silti kirkossa olen nähnyt kirkossa silmälasipäisiä ihmisiä ja jopa papeilla olen nähnyt silmälasit!
3. Jos sunnuntaina teet minkäänlaista työtä niin rangaistus on kuolema. Jotenkin uskon, että sinäkin olet joskus tähänkin syyllistynyt.
4. Jos nainen ei ollut neitsyt avioituessaan, niin siitä rangaistaan kuolemalla.
Eli todisteen hiventäkään ei ole olemassa. Pitää hurahtaa uskoon, jonka jäljeen alkaa kieltämään todellisuuden. Näin se onnistuu löytää todisteet luomisesta.
Tieteellinen kreationismi ei vaadi uskoon hurahtamista vaan rehellisempää tieteen tutkimustulosten arviointia kuin mihin evokit ikinä kykenevät.
Esimerkiksi Dna kertoo sen että lajirajoja ei voida ylittää, vaan lisääntyminen tapahtuu aina kaikkien tiedemiesten tunnustamalla tavalla vain lajirajojen sisällä.
Evokit kuvittelevat muuta koska heidän on ihan väistämätön pakko keksiä jokin selitys elämän monimuotoisuudelle ja siksi he ovat kehitelleet mitä mielikuvitksellisimpia todistamattomia teorioita siitä että miten elämä on vähitellen kehitttynyt yhdestä alkumuodosta moneksi.
Eli "rehellisempää tieteen tutkimustulosten arviointia" on sitä, että väittää mutta ei perustele tai anna lähteitä ja haukkuu vastustajaa tyhmäksi ja valehtelijaksi.
Taktiikka suoraan ala-asteelta. Onko se siis vielä käymättä?
>>Esimerkiksi Dna kertoo sen että lajirajoja ei voida ylittää, vaan lisääntyminen tapahtuu aina kaikkien tiedemiesten tunnustamalla tavalla vain lajirajojen sisällä.
Mitä kummaa? Yritätkö haastaa minut keskusteluun evoluution perusteista?
Siitä vaan. Anna väite niin katsotaan osaanko kumota sen.
Koko maailma seuraa kiinnostuneena että minkä vastaansanomattoman todisteen evolutiosta aiot esittää. Heh heh kun taas rupesi naurattamaan.
Taidanpa ottaa perjantaipullon pohjat tähän kohtaan. Se virkistää ajattelua Raamatunkin mukaan. Olen huomannut sen todeksi.
Tokihan jälkeläinen on aina samaa lajia vanhempansa kanssa. Kreationistien mielestä näin ei kuitenkaan aina ole (vrt. hirvinauta, Jeesus..)
Olet oikeassa. Mukava että joku ajatteleva ja edes jotitakin asioita erittelemään kykenevä on palstalla.
Melkein oikein. Siis ensimmäisen sukupolven jälkeläinen. Tuhannen sukupolven jälkeen voidaan osoittaa, ettei aina.
No kumoatko näin alkuun vaikka kaikki DNA-todisteet? Perustele myös kunnolla väitteesi.
Suhtautumisesi on kyllä varsin outoa, kun otetaan huomioon, että evoluutiota vastaan ei ole yhtään todistetta, mutta puoltavia todisteita on uskomaton määrä.
Yhdenkin evoluutiota suoraan vastustavan todisteen löytäminen olisi tieteellisesti hyvin merkittävä löytö, joten pane parastasi.
"No kumoatko näin alkuun vaikka kaikki DNA-todisteet? Perustele myös kunnolla väitteesi."
Tässä ilmainen vinkki a.:lle:
DNA:ta en ole koskaan nähnyt ja se on kuulemma hiirtä pienempi, joten se todistaa minulle 0%. Eikä sitä mainita yhdessäkään Raamatun jakeessa.
Toki toki. Sitähän tarkoitinkin.
Multivalehtelija varmaankin tarkoittaa sillä, ettei lajirajoja voi ylittää sitä, ettei jälkeläinen ole eri lajia, ja siinä hän on tavallaan oikeassa. Hän ei vaan ymmärrä, että riittävän kauas eriytynyt populaatio lopulta on kuin onkin eri lajia.
On olemassa valtioita, joilla kahden valtion raja jollain alueella ei ole ollenkaan tarkka. Jos siis kuljemme tällaisesta valtiosta toiseen, ja mietimme jokaisen kuljetun millimetrin jälkeen, kuuluuko tuo äskeinen sijainti samaan valtioon kuin tuo seuraava, voimme vastata joka kerta kieltävästi, kunnes lopulta huomaamme olevamme eri valtion alueella.
Niin, toki voimme päättää myös niin, että ihminen ja simpanssi ON samaa lajia, mutta se ei ole yleinen määritelmä lajille.
Kretuilla tuppaa yleensäkin olemaan ihan omat määritelmänsä ihan yleisillekin asioille. Muistan vieläkin sen tyypillisen kreationistin tällä palstalla, joka väitti silakan ja hauen (tai jotkut vastaavat) olevan samaa lajia, eri rotua vain :D
Ihanko tosissasi kiellät DNA:n olemassaolon, koska et voi sitä nähdä, eikä sitä ole raamatussa mainittu? Jos kiellät asioita noilla perusteilla niin joudut kieltämään melkein koko nykyteknologian, vaikka itse sitä kokoajan hyödynnätkin.
Entäs sitten kaikki fossiilitodisteet? Äläkä yritä valehdella ettei yhtään oikeata välivaihetta olisi löydetty. Asettiko jumala ne hämäykseksi koettelemaan uskoamme?
Tuo umpikorva lappusilmä vain trollailee ymmärryksestä ihan heittäyksissä.
"Hän ei vaan ymmärrä, että riittävän kauas eriytynyt populaatio lopulta on kuin onkin eri lajia."
On saanut monesti kuulla, että evoluutio enemmänkin asettelee uusia lajirajoja entisten sisään kuin ylittelee entisiä. Ei ole ollut kuulevinaankaan.
Tuossa on sen verran perää että lajirajojen sisällä tapahtuu jatkuvasti muuntelua, ja kehälajien sukupuutot eriyttävät lajiensa ääripäitä toisistaan, muuta eipä ole tuolla evoluution kanssa mitään tekemistä.
Ei tuossa mitään varsinaisia uusia lajeja synny.
Koittakaahan evokit panna merkille se että vaikka kehälajeja yhdistävä linkki kuolisikin sukupuuttoon, niin eihän se tapahtuma muuta noita ääripäitä biologisesti yhtään mihinkään. Joten ei tuossa mitään evoluutiota tapahdu. Ei tarvita tuossa mutaatioita eikä luonnonvalintaa tekemään vähittäistä kehittymistä. Ääripäät pysyvät tismalleen samoina kuin ennen linkin kuolemaakin.
"Tuossa on sen verran perää että lajirajojen sisällä tapahtuu jatkuvasti muuntelua, ja kehälajien sukupuutot eriyttävät lajiensa ääripäitä toisistaan, muuta eipä ole tuolla evoluution kanssa mitään tekemistä.
Ei tuossa mitään varsinaisia uusia lajeja synny."
Mikä on sinusta uusi laji? Jos yhden lajin sijasta meillä on kaksi keskenään lisääntymätöntä lajia, niin lajeja on kuitenkin sinun matematiikallasi edelleen yksi? Niinkö?
"Koittakaahan evokit panna merkille se että vaikka kehälajeja yhdistävä linkki kuolisikin sukupuuttoon, niin eihän se tapahtuma muuta noita ääripäitä biologisesti yhtään mihinkään."
Kun sinun itsesi sanoja lainaten "jatkuvasti tapahtuu muuntelua" ja kun kehälajista syntyneiden kahden populaation välinen geenivirta on katkennut, niin mikä estää näitä populaatioita etääntymään toisistaan loputtomasti, jos vain aikaa riitää?
"Tuossa on sen verran perää että lajirajojen sisällä tapahtuu jatkuvasti muuntelua, ja kehälajien sukupuutot eriyttävät lajiensa ääripäitä toisistaan, muuta eipä ole tuolla evoluution kanssa mitään tekemistä."
Valehtelet, sehän nimenomaan on evoluutiota. kehälajien ääripäiden eroavuudet kun johtuvat populaatioiden geenialleellisuhteiden muutoksista, mikä määritelmällisesti on evoluutiota.
"Koittakaahan evokit panna merkille se että vaikka kehälajeja yhdistävä linkki kuolisikin sukupuuttoon, niin eihän se tapahtuma muuta noita ääripäitä biologisesti yhtään mihinkään. Joten ei tuossa mitään evoluutiota tapahdu."
Toki tapahtuu, koska populaatiosta katoaa geenialleelit, jotka mahdollistavat risteytymisen toisen populaation kanssa. Se on jo määritelmällisesti evoluutiota, että populaation geenipooli muuttuu sukupolvien myötä.
"Tieteellinen kreationismi ei vaadi uskoon hurahtamista vaan rehellisempää tieteen tutkimustulosten arviointia kuin mihin evokit ikinä kykenevät."
Epäsuorasti väität, että maailman 500:sta parhaasta yliopistosta jokainen on erikseen päättänyt olla epärehellinen. Nuo tasan samat yliopistot, joiden tutkijat kuittaavat käytännössä kaikki tieteen Nobelit, tekevät kaikki tieteen suuret läpimurrot jne? Tuo on maailman huikein salaliittoteoria.
"Esimerkiksi Dna kertoo sen että lajirajoja ei voida ylittää, vaan lisääntyminen tapahtuu aina kaikkien tiedemiesten tunnustamalla tavalla vain lajirajojen sisällä."
Etkö ole huomannut vuosikymmenten "tieteiskirjojen" lukemisen aikana, että evoluutiossa kyse on lajien kehityksestä ja lajiutumisesta. Ei etupäässä eri lajien risteytymisestä. Darwinin kuuluisan kirjan nimi oli "Lajien synty" eikä "Lajien risteytyminen" - jos et tiennyt.
Se minkä DNA oikeasti kertoo kaikkien johtavien yliopistojen biologianlaitosten yksimielisen tulkinnan mukaan on se, että kaikki tähän mennessä tutkittu elämä on biologista sukua keskenään.
Yliopistoissa on tapahtunut ihan vai se sama perusteeton villitys kuin mitä tapahtui Pipan pyllylle. Sillä on jo miljoonia ihailijoita facebookissa ja oma TV-ohjelma ja ties mitä julkisuutta, vaikka kyseessä on vain ihan tavallinen nuoren tytön takalisto.http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a180776/pippa middleton peppuryhma facebookiin/
Olen aina sanonut että tulevat tiedesukupolvet tulevat vielä jonain päivänä ihmettelemään sitä että miten on mahdollista että niin kovin etätieteellinen ja epäuskottava teoria kuin evoluutioteoria iskostui niin helpolla niin monien mieliin.
"Yliopistoissa on tapahtunut ihan vai se sama perusteeton villitys kuin mitä tapahtui Pipan pyllylle. ..."
Suhteellisuudentaju ei ehkä ole ennenkään ollut vahvin puolesi, mutta tämä vertaus on suhteellisuudentajuttomuudessaan vaikeasti ylitettävä.
Evoluutioteorian asema on vain vahvistunut vuodesta 1859 eli 152 vuotta. Tieteellisenä teoriana evoluutioteorian kestävyys ei ole kiinni mistää "peukku ylös" -tykkäämissestä, vaan sitä testaa kaikki uudet tieteellisethavainnot ja tieteellinen tieto on moninkertaistunut viimeisen puolentoistasadanvuoden aikana.
Totuushan on se, että kaikki keskeiset biologian uudet havainnot mitä on viimeisen 150 vuoden aikana tehty ovat vahvistneet evoluutioteorian selitysvoimaisuutta ja siitä on tullut modernin biologian ydin. Evoluutioteoria on tuonut logiikan biologiaan.
"http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a180776/pippa middleton peppuryhma facebookiin/"
Hanki parempaa luettavaa.
"Olen aina sanonut että tulevat tiedesukupolvet tulevat vielä jonain päivänä ihmettelemään sitä ..."
Viimeisen 150 vuoden aikana on työskennellyt aika monta tieteentekijäsukupolvea ja evoluutioteorian asema on vain vahvistunut.
Evoluutioteoria elää siis vahvempana kuin ikinä, mutta kreationismi aivokuoli viimeistään 25.4.1953, kun Nature-lehdessä ilmestyi artikkeli "Molecular structure of nucleic acids: A Structure for Deoxyribose Nucleic Acid". Siksi kreationismin parissa ei esiinny enää kuin aivotonta refleksitoimintaa.
Asiaa :) faktojen ohittaminen olankohautuksin ja todistustaakan ja vastuun lykkääminen jälkisukupolville ei oikein vakuuta kretiinien tunneälyästä. Tiedeakatemian vertaaminen nuoren tytön tushiin ei liity taaskaan mitenkään aiheeseen, eli jätetään ne näppärät sanaleikit ja pilakuvat Darwninsta sinne omaan komeroon pölyttymään ja keskityttään asiaan. Ne ei tuo yhtään lisää uskottavuutta argumenteille jotka on (taas kerran) ilman lähteiden tukea, ja täysin perustelemattomat.
Mielenkiintoista juuri on se, että viimeisen 150 vuoden aikana evoluutio monen muunkin teorian joukossa on saanut vain lisääntyvää empiiristä tukea ja sen hyväksyntä on kasvannut tiedepiireissä 99% vahvuiseksi. Petosta, populismia vaiko puhdasta sokeutta, kretiinit?? Vai johtuisiko se sittenkin empiiristen todisteiden kestävyydestä? Jos evoluution hyväksyntä johtuu jostain fanitusilmiöstä, niin apua silloinhan mikä tahansa tieteenala voi yhtä hyvin olla puhdasta henkilöpalvontaa (eli hylätään se lääketiede, eikä astronomiastakaan ole mitään hyötyä, peukku ylös- mentaliteetilla on nekin popularisoitu).
Mitä 150 vuoden aikana on tapahtunut?
-Tiede on edistynyt ja kehittynyt
-Evoluutio biodiversiteetin selittäjänä on saanut maailmanlaajuisen hyväksynnän
-Nuoren maan kreationismi on hylätty tyystin tiedepiireissä
-Tulvageologia on menettänyt asemansa eikä sitä enää oteta vakavasti
-Maailman sekä itse universumin synnystä tiedetään yhä enemmän
-Lääketiede on edistynyt roimasti, mm. rokotukset ja patologia on kehittyneet
-Tiede on sekularisoitunut ja niin vapautunut uskonnollisten voimien vaikutukselta, metodologinen naturalismi on korvannut jumaluskon lähtökohtana
Kaikki nämä tapahtumat korreloivat sen kanssa, että tiede on edistynyt. Kretiinin mukaan taas tapahtumien olisi pitänyt mennä näin; "koska evoluutio on huuhaatiedettä, niin tieteen edistyessä sen olisi pitänyt tulla hylätyksi" mutta näin ei ole. Samalla kun kaikkien maailman tieteenalojen edistysaskeleet 150 vuoden aikana ovat selvästi nähtävissä, sama pätee biologiaankin. Lajien synty- ja kehitysmekanismi tunnetaan tänä päivänä, toisin kuin vielä 150v sitten. Tästä saamme kiittää tiedettä, ja sitä että se ei todellakaan toimi millään fanitus systeemillä, tai peukku ylös- protokollalla. Vaan empiirisillä havainnoilla.
Tosi hienosti on evoluutioteoria vahvistuntu kun se tunnustaa ettei ihmisellä olekaan kehitysopillista sukupuuta vaan pensas jonka ainoatakaan oksaa ei ole kyetty määrittelemään ihmiseen johtavaksi.
Sama periaate pätee kaikkiin evoluution perusteisiin. DNA kertoo ettei lajirajojen ulkkopuolella ole elämää.
Fossiilisto ei kerro toivotulla tavalla vähittäisestä kehittymisestä vaan aivan päivänvastaisesta, eli täysin valmiita eliöitä sieltä on tähän saakka ainoastaan löytynyt.
Jokainen älykäs asioista perillä oleva tiedemies myöntää nmä lausumani asiat faktoiksi.
Mutta vaikka tämä tiedetään, niin eihän se edelleenkään estä ketään uskomasta uskonvaraisesti evoluutioon. Koulussa pakkosyötettty ajatus evluutiosta on vain iskostunut mieliiin niin lujasti että päinvastaisista todisteista huolimatta usko evoluutioon säilyy. Oljenkorsina uskosta kiinni pitämiselle kelpaa selitys että evoluution täytyy olla silti totta koska niin monet yliopistot sitä tutkivat. Tutkimustuloksille ei haluta millään antaa sitä todistusvoimaa joka niillä todellisuudessa on. Siis noille joista alussa mainitsin.
Mutta eläkää vain harhoissanne evo-uskontonne kanssa jos niin kovasti haluatte, olette sen ansainneet koskapa kiellätte selkeän ajattelun itseltänne.
»Jokainen älykäs asioista perillä oleva tiedemies myöntää nmä lausumani asiat faktoiksi.»
Taas kaivattaisiin esimerkki mainitsemastasi älykkäästä ja asioista perillä olevasta tiedemiehestä.
Edelleen kaivattaisiin edes yhtä todistetta älykkäästä suunnittelusta.
Miksi arvostelet evoluutiota kun pyydettiin todisteita älykkään suunnittelun puolesta?
Älykkäässä suunnitelussa tietääkseni ei tapahdu evoluutiota vai tapahtuuko siinä sittenkin?
Ja höpö höpö. Tiede on vain todennut sen että on olemassa DNA koodi joka ohjailee biodiversiteetiiä universaalisti.
Mitään vähittäisen kehittymisen jälkiä ei tiede ole havainnut ikinä.
Jos olet eri mieltä niin kerrohan että milloin miten timotei aikanaan erosi ihmisen sukuhaarasta. Ja perustele kertomasi tieteen vahvistamin argumentein. Typerä.
"Mitään vähittäisen kehittymisen jälkiä ei tiede ole havainnut ikinä."
Eli et näe minkään elävän olennon vanhemmissa ja lapsissa tai pelkästään lapsissa mitään eroja?
Ja höpö höpö, Sir Anthony Flewn innoittamana joka vuosi muutamat evoluutiota tutkineet alan huippunimet ovat alkaneet sittää yhä vain rohkeampaa kritiikkiä koko evoluutioteoriaa vastaan ja juuri samasta luonnossa ja muualla niin selvästi näkyvästä taustasyystä johtuen, eli kaikessa näkyy niin kovin selvästi suunnitelmallisuus että se panee älykkäimmät tiedemiehet epäilemään vahvasti sitä että sattumako olisi muka kaiken sen rakentanut minkä nemme.
Leisolan Matti oman alansa asiantuntijana näkee mikrobimaailman kautta vähittäisen kehittymisen evoluutioharhan tavalla olevan mahdottomuus.
Dna ja fossilisto, siis se mitä ne todella kertovat, vahvistaa saman.
No nimeäppä muutama noista "alan huippunimistä" jotka ovat alkaneet esittää rohkeampaa kritiikkiä koko evoluutiota vastaan? Noitahan on sinun mukaasi joka vuosi olisi ilmeisesti enemmän.
Leisolan Matti ei käy esimerkistä. Vanha tapaus ja ei ole saanut kritiikkiään vertaisarvioituihin lehtiin.
Vai puhuitko taas tapasi mukaan lämpimiksesi ja pehmeitä, a'la hirvinauta.
No, onhan valehteleva vajakki nimennyt jo muutaman "alan huippunimen":
Postikorttimaakari Kimmo Pälikkö, kylähullu Joel Kontinen, kunnanpuoskari Pelle Reinikainen, ligniinihutkija Matti Leisola ja kasvatustieteilijä Tapani Suolenmutka.
Eiköhän heidän "kritiikkiinsä" evoluutioteoria kaadu... :)
Sinun "tieteellinen lukemistosi" on ilmeisesti seiska.fi.
Näin ainakin voisi olettaa juttujesi perusteella.
Oletko sinä se oikea pekka? Eikös sinulla ole mitään oikeaa sanottavaa? Vanhalla pekalla oli ennen aika tulistia sanomia.
Sinulla olisi paljonkin sanottavaa, mutta et näköjään kykene vastaamaan meidän tässä ketjussa kysymiimme kysymyksiimme.
Sinulle tyypillisiä, sekä väite että varsinkin perustelu.
"Olen aina sanonut että tulevat tiedesukupolvet.."
Merkillinen harhakuva sinulla; että jos "aina sanot" jotakin, niin se tulee todeksi tai tapahtuu. Muista, että kolmas väitteen toisto ilman perusteluja vie sanojalta lopullisesti uskottavuuden.
Tuohan on tyypillistä uskisten touhua: väite tulee todeksi kun sitä toistetaan tarpeeksi. Jos sen vielä kirjoittaa, niin siitä tulee ehdoton totuus.
Myönnän, että evokki ei sovi esimerkiksi älykkyydestä.
Eikä evokki käy esimerkiksi tiedemiehestä!
Mutta tiedemiehet käyvät esimerkiksi evokeista, sillä käytännössä katsoen kaikki vakavasti otettavat tiedemiehet (ja naiset) pitävät evoluutiota täysin todistettuna.
Höpö höpö, jokaisessa yliopistossa on omat vahvan aseman saavuttaneet tiedemiehensä jotka pitävät evoluutioteoriaa pilkkanaan.
Monet heistä ovat uskaltaneet avata suunsa vasta saavutettuaan niin vakaan aseman ettei heitä voida pois potkia.
Näin se on aina ollut.
Miksi sinä valehtelet?
Miksi tuo evoluutio pitää edes aina sotkea mukaan ja keskittyä pelkästään siihen jos puhutaan älykkään suunnittelun todisteista? Ei evoluution todisteitakaan analysoitaessa keskitytä älykkääseen suunnitteluun ja kreationismiin.
Voisitteko nyt esittää edes yhden todisteen älykkään suunnittelun puolesta sotkematta siihen millään tavalla evoluutiota tai ateismia?
No googlaahan vaikkapa abiogeneesi niin näet että luominen on ainoa vaihtoehto biodiversiteetille.
Googletin ja en kyllä havainnut mitään todisteita älykkäästä suunnittelusta. abiogeneesi oli minulle kyllä jo ennestään tuttu asia. Väännätkö vaikka rautalangasta sen todisteen minulle?
Kelpaisiko lehmän ruoansulatus? Se on aivan liian monimutkainen asia kehittyäkseen vähitellen sillä se muodostuu kokonaisuuksista joista mikään ei toimisi yksin, vaan kaiken on täytynyt olla täysin valmiiina jotta heinä sulaisi ja tuottaisi mm. maitoa vasikoille.
Sattuma on täysin epätieteellinen ja kelvoton selitys asialle.
Voisin kuvitella evokkivastauksen, Jo alkuliemessä alkoi heinänkorren ympärille ihan vaan sattumalta tarttua aineksia pötsitö, verkko- ja juoksutusmahasta ja utarekamarasta ja ne huomasivat että voivat kimpassa toimien saada sulatettua heinäkorresta ravintoa. Siitä se lähti, vai mitä?
A vot, asia on tieteellisesti havainnoitu koska meillä on lehmä.
Eikö tuota palautumatonta monimutkaisuutta ole jo kumottu tarpeeksi monesti? No kumotaan se taas kerran: http://www.talkdesign.org/faqs/icdmyst/ICDmyst.html
"Kelpaisiko lehmän ruoansulatus? Se on aivan liian monimutkainen asia kehittyäkseen vähitellen sillä se muodostuu kokonaisuuksista joista mikään ei toimisi yksin, vaan kaiken on täytynyt olla täysin valmiiina jotta heinä sulaisi ja tuottaisi mm. maitoa vasikoille."
Tarkoitatko, että märehtiminen ei onnistuisi kolmella mahalla, vaan siihen tarvitaan välttämättä lehmän neljän mahan systeemi?
Jumala, on, jos ei, niin ei miksi? Koska Jumalaa voidaan ajatella, hän myös on, koska jos hän ei olisi, olisi koko jumaluus turhaa. Ajattelu mahdollistaa olemassaolon, mutta kuitenkaan, Jumala on aina ollut ajattelun ydin.
"Koska Jumalaa voidaan ajatella, hän myös on, koska jos hän ei olisi, olisi koko jumaluus turhaa."
Tuolla tavalla todistetaan herätyskokouksessa. Tässä taidetaan kumminkin kysellä sellaisia todisteita, jotka pätevät tieteessä tai raastuvassa.
Se, että jotain asiaa voidaan ajatella ei todista sen olemassaolosta yhtään mitään. Voin ajatella mitä tahansa fiktiivisiä olentoja, mutta se ei todista niiden olemassaoloa. Onko sinulla jotain oikeata todistetta väitteesi tueksi?
Raastuvassa ei päde yksikään evoluution nykyinen todiste.
Kas kun pitäisi olla myös sitä näytttöä.
Suomen tunnetuin rikostutkija Rautaheimo on vanha ystäni.........no olkoon.
Miksi taas puhut evoluutiosta? Nyt on aiheena älykäs suunnittelu. Miksi se on niin vaikeata ymmärtää? Onko sinulla niitä todisteita älykkäästä suunnittelusta?
USA:ssahan tuo hiljattain testattiin. Evoluutioteoria kelpasi tieteeksi, mutta ID ei.
Suomessa kävisi ihan samalla tavoin.
Ei ole tullut yhjtään todistetta vieläkään..jännää kun pyydetään todisteita älykkäästä suunnittelusta alkaa kretut vaan haukkumaan evoluutiota naurettavilla väitteillä..
Tyhmä. Selaa nyt vain vähän ketjua niin saat tukittua turpasi ilman apuja.
Ketjusta ei kyllä löytynyt yhtään todistetta?
Ööööö..ei anneta kun raamattu sanoo niin että miten kaikki on luotu..ööö..se ob Jumalan sanelema..ööö..
Todistelistasta on selvästi tulossa yhtä murskaavan massiivinen kuin "tieteellisen kreationismin suurimmat saavutukset" -listasta.
Tässä lista jo esilletulleista älykkään suunnittelun todisteista:
①
Jos odotamme riittävän kauan, tuon numeron perään saattaa ilmestyä jotakin. Ehkä. Tai sitten ei.
Voihan kreationisti, tämä foorumi poisti automaattisesti numeronkin. Ilmaisen turhana.
Tässä todisteita:
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=12084
Jos ihmisellä ei ole käsitystä miten tyhjästä voi syntyä jotain (Mikä ei ole totta, tyhjästä voi tulla jotain: http://scienceblogs.com/startswithabang/2011/02/can_you_get_something_for_noth.php) niin silloin ihminen ei voi ymmärtää eikä sanoa mitään siitä mikä voi syntyä tyhjästä.
Toiseksi mitään tyhjästä luomista ei voi tapahtua jos Jumala on olemassa sillä Jumala ei ole tyhjä vaan jotain.
Kolmanneksi miksi Jumalan pitää hienosäätää?
Neljänneksi miten tämä järki voi olla olemassa ilman materiaa?
Viidenneksi milloin Hitler tulee mukaan kun Stalin on jo mainittu.
Kuudenneksi erittäin epätodennäköisen tapahtuman tapahtumismahdollisuus ei ole nolla.
Seitsemänneksi ei ole olemassa mitään "Sattuma jumalaa".
Kahdeksanneksi kristinuskon jumalan ympärille ei voi rakentaa mitään, koska se on raamatun mukaan mahdoton olento (Itsessään ristiriitainen olento ei voi olla olemassa).
Miksi te yhä esitätte näitä samoja videoita todisteina, vaikka ne on jo useassa ketjussa kumottu?
Ei tuossa videossa kyllä mitään päteviä todisteita annettu evoluutiota vastaan tai älykkään suunnittelun puolesta.
Katsoo itteesi? Näyttääkö älyttömältä?
Tai vaikkapa banaanikärpäsiä kun kattoo, niin ei niin kauheen älyttömiä vaikka ovat pieniä!
Yritätkö tässä nyt todistaa älykkään suunnittelun puolesta vai mitä oikein tarkoitat? Onko sinulla esittää niitä todisteita?
Todisteita evoluutiota vastaan:
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=3834
Linkittämäsi video keskittyi lähes pelkästään evoluutioteorian ja nykytieteen perusteettomaan kritiikkiin, eikä puhuja selvästikään tiennyt yhtään mistä puhui. Täynnä perättömiä lausumia ilman minkäänlaisia todisteita tai minkäänlaista totuuspohjaa. Tuli oikein paha olo tuota videota katsoessa.
Miksi etsitte todisteita evoluutiota vastaan, kun teidän tulisi esittää todisteita älykkään suunnittelun puolesta? Miksi se on teille niin vaikeaa olla tuomatta evoluutiota mukaan keskusteluun kun puhutaan älykkäästä suunnittelusta? Eikö teillä ole mitään todisteita älykkään suunnittelun tueksi vai missä on vika?
Kun katsotaan miten ihminen rakentuu niin miten se voi olla mikään muu kuin eläin?
Tämä tyyppi ei tiedä miten aborttilainsäädäntö toimii. Olipa yllätys. Elämä on tärkeää mutta tämän elämän laatu on myös tärkeää.
Tämä tyyppi ei ymmärrä mitä teoria tarkoittaa tieteessä ja tämä tyyppi ei ymmärrä että voit uskoa jumalan ja myöntää evoluution olemassaolon samanaikaisesti.
Niinpä millainen se selallainen kaikkvaltias jumala olisi? Kaikissa tilanteissa olematon, koska kaikkivaltius eli kyky tehdä mitä tahansa on itsessään ristiriitainen. Edes kaikkivaltias ei voi samanaikaisesti tehdä X:n ja ei X:n.
"jos jumalaa ei ole kaikki on sallittua" Kyllä jos et välittää tai halua tulla toimeen toisten ihmisen kanssa.
Näitä ihmisiä kutsutan yleensä ADP:ksi tai psykopaateiksi. Jos joku oikeasti ajattelee, että usko jumalaan on ainoa syy siihen että käyttäytyy hyvin niin muiden turvallisuuden puolesta tämän henkilön on pidettävä uskonsa.
Jos ihmisen lisääntyminen on evoluution ongelma niin se on jumalan luomisen ongelma jos evoluutio ei ole totta.
Vain täydellinen pässi joka välittävänsä ihmisistä ja halua näiden lisääntyvän loisi ihmiselle tälläisen tehottoman lisääntymistavan.
Ponnistella vapahtajan kaltaiseksi? Miksi? Jeesuksessa on hyvää, mutta hän omasi myös sen ajan moraalitajun, kuten halu, että ihmiset noudattaisivat (kaikkia) lakeja paremmin kuin fariseukset.
Ihminen ei ole kuin "yö ja päivä" verratutna muuhun eläinkuntaan. Ainoa merkittävä ominaisuus joka on ihmisellä on äly, koska fyysisesti ihminen on heikko ja hauras.
Onko gepardi kuin "yö ja päivä" verrattuna muuhun eläinkuntaan kun se on nopein maaeläin tai sinivalas koska se on suurin eläin? Ihminen on älykkäin, koska siitä on selviytymisen kannatalta ollut eniten hyötyä.
"saamme tutkia asioita avoimin mielin" kunhan se on Jumalan määräämissä rajoissa.
Niinpä niin valoa pitää rakastaa enemmän kuin totuutta eli toisinsanoin "todellisuus on liian vaikeaa harhat ovat turvallisia".
Eipä ollut yhtäkään todistetta sitä, että eliöt muuttuvat sukupolvien myötä vastaan.
Voi vitsi mikä moaaliton hitleri oletkaan.
Jotta oman elämän laatu saatisiin paremmaksi niin tapetaan toiset pois edestä.
Olipahan hyvä näyttö evoluutioteorian aikaansaamsta julmasta ja sydämettömästä ja täysin vailla moraalia olevasta ajattelusta.
Mitäpäs jos tehtäisiinkin asia toisin. Annetaan sen abortoiduksi aiotun syntyä ja tepetaan sinut pois sen tieltä että sille saataisiin tilaa.
Mikä oikeus sinulla on elää hänen kustannuksellaan eikä päinvastoin?
Tässä näkyy taasen evolutionismin raadollisuus ja epäinhimiilyys ja pohjaton opportunismi.
Miten ihmeessä moraali liittyy millään tapaa evoluutioon? Se on tieteellinen teoria. Sama asia kuin syyttäisit matematiikkaa moraalittomuudesta.
Keskittyisit mielummin viestissä esitettyjen väitteiden kumoamiseen.
Vähän kaikkialla esiintyvät samankaltaisten erojen ja erilaisten samankaltaisuuksien järjestykset, fraktaalit.
Fraktaalejen rakenne on matemaattisesti melko yksinkertainen, joten ei liene mikään yllätys, että näemme monimutkaisia fraktaalirakenteita luonnossa. Evoluutio itsessään on samantapainen rekursiivinen monimutkaistuva metodi.
Aika outoa logiikkaa mielestäni todistella älykästä suunnittelua fraktaaleilla.
Se, että yksinkertaisuudesta voi muodostua jotain todella monimutkaista, todistaa enemmän älykästä suunnittelua vastaan. Päinvastoin tällaisten toistuvien rakenteiden puute todistaisi älykkäästä suunnittelijasta.
Olipa taas niin tyhmä kommentti että .................
Kerro ihmeessä missä hän oli väärässä ja mikä on oma näkemyksesi?
Dodiih, kun mytomaanimultinikkimme ei tajua asiasta mitään, asian esittäjän kommentti on "niin tyhmä kommentti että ...."
Kukahan tässä tyhmä on?
Hirvinauta, hirvinauta, mytomaanimultinikin paras kaveri ...
No hei ei nimimerkki a. ole itse puhunut täällä vielä yhtään järkevää kommenttia, olen homo ja hän on vain pilkannut minun kaltaisia..tuollaiset hihhulit pitäisi eheyttää mutta en usko että se on mahdollista..sen verran harhainen yksilö kyseessä..
Ja moneenkohan kysymykseen hän jätti tässäkin ketjussa tarkoituksella vastaamatta, kun hänet ajettiin umpikujaan?
Merkkejä älyllisestä suunnittelusta löytyy paljon. Otetaan muutama esimerkki. Lukujono 1,3,5,7 jne.. on selvästi älyllisen suunnittelun tulos. Lähes kaikki tajuavat, että kysymyksessä ovat parittomat numerot. Lukujonosta 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55 ... älyllisen suunnittelun löytäminen on vaatii enemmän älyä.
Jos näemme suomalaisessa lehtimetsässä kaksi kuusentainta, se ei herätä ihmetystä. Jos taimia on kolme, ne ovat rivissä yhtä kaukana toisistaan, sekään ei hämmästytä. Mutta jos lehtimetsässä on kuusi samanikäistä kuusentainta rivissä yhtä kaukana toisistaan, alamme epäillä älykästä suunnittelua kuusirivin syyksi. Jos taimia on rivissä kaksikymmentä, olemme varmoja että rivi on syntynyt istutustyöllä, ihmishiellä ja ihmisälyllä.
Älyllistä suunnittelua on tunnistettavissa kaikissa koneissa esimerkiksi sähkömoottoreissa ja vaikkapa huonekaluissa. Aina kun tunnistamme jonkun esineen, laitteen tai luonnonmuodostelman syyksi ihmisen, tunnistamme myös älyllisen suunnittelun.
Luonnossa havaitsemme lukemattomia mekanismeja, joiden yksinkertaisin ja paras selitys on äly ja kyky toteuttaa älyn tuotos. Esimerkiksi ihmisäly on moninverroin suuremman älyn tuotos. Solun sisältä löytyy moottoreita, jotka ovat ilmiselvästi älyn suunnittelemia http://www.youtube.com/watch?v=W3KxU63gcF4
On huomattava, että älyllisen suunnittelun tunnistamiseen ei tarvita havaintoa itse suunnittelijasta. Kun löydämme maasta kellon, tiedämme että se on älyn tuottama, vaikka emme näe kelloseppää, emmekä ihmistä, joka on kello on pudonnut. Samalla tavalla myös ATP-solumoottorin, solun, ihmisälyn ja maailmankaikkeuden olemassaolo todistaa ylivoimaisen taivaan suunnittrlijan ja rakentajan olemassaolon, vaikka meillä ei ole suoraa havaintoa suunnittelijasta.
Älyllisen suunnittelun tunnistamiseen tarvitaan aina älyä. Vain äly voi tunnistaa älyn tuotoksen. Ehkä tässä on syy, miksi evot eivät löydä luonnosta älyllistä suunnittelua.
Miten jaksat käyttää tuon esiintuomiseen noin paljon energiaa, kun tuo on jo niin monesti kumottu? No, kumotaampa se taas: http://en.wikipedia.org/wiki/Watchmaker_analogy#Criticism
Että ainä olet tyhmä kun uskot älykkääseen suunnitteluun..liian monta kertaa tiputettu lapsena päälleen??
On suuri ero sillä, onko jokin asia merkki suunnittelusta vain sille, joka haluaa siinä suunnittelua nähdä, vai kiistämätön osoitus suunnittelusta jokaiselle rehelliselle ja järkevälle ihmiselle haluista riippumatta. Esimerkksi ovat kaikki ensimmäistä, mutta yksikään ei toista lajia.
Onko tietokone, jolla kirjoittelette kommentteja tänne, älykkään suunnittelun tulos?
Tietokoneen evoluutio:
http://infobucket.hubpages.com/hub/Evolution-Of-Computers
Mukava linkki tietokoneen evoluutiosta. .. näyttää uskovan älykkääseen suunnitteluun, sillä jokaisessa tietokoneen evon vaiheessa on mainittu jopa suunnittelijan nimetkin.
Mikä olisi asianharrastajan mielestä kiistämätön osoitus suunnittelusta? Millaisesta laitteen, tekniikan, ilmiön pitäisi olla, että se kiistatta osoittaisi älykkään suunnittelun?
Tietokone poikkeaa sitten olennaisesti biologisista organismeista - ne kun eivät lisäänny itsestään.
Tietokonetta on siksi turha samaistaa luonnossa havaittavaan, mutta eihän tämä tietenkään estä kreationisteja sekoittamasta asioita keskenään.
Vastaan asianharrastajan puolesta kysymykseesi. Minusta kiistämätön osoitus suunnittelusta olisi evoluution todisteiden täydellinen puuttuminen ja riittävästi tieteellisesti testattavissa olevaa todistusaineistoa älykkään suunnittelun puolesta.
Mikä tai millainen on "tieteellisesti testattavissa olevaa todistusaineistoa älykkään suunnittelun puolesta"?
Hankala sanoa, koska yhtään todistetta ei ole koskaan löydetty. Rehellisesti sanottuna on vaikea kuvitellakaan, mikä se oikein voisi olla. Olisi tieteellisesti todella suuri mullistus jos sellainen löytyisi. Se on vain äärimmäisen epätodennäköistä.
"Mikä olisi asianharrastajan mielestä kiistämätön osoitus suunnittelusta?"
Jos laite yms tiedetään ihmisen suunnittelemaksi, asia on sillä selvä, paitsi jos siinä on osia, jotka kiistatta ovat ihmisen suunnittelukyvyille mahdottomia. Kaikki vähänkin mutkikkaammat ihmisen suunnittelemat laitteet ovat historialliselta ajalta ja niistä on usein kirjallisiakin mainintoja.
Jos suunnittelijaksi on oletettava taho, josta ei ole havaintotietoa, laitteen tms on oltava kiistattomasti mahdoton rakentua itsestään. Tieteen perusajatus on tehdä vain välttämättä tarpeelliset olettamukset.
Yksikään kreationistien väite luonnon "palautumattomasta monimutkaisuudesta" ei ole toistaiseksi ollut lähelläkään kiistatonta.
Lisättäköön vielä, että erityisen hankalaksi todisteiden kuvittelemisen tekee se, kun ei yhtään tiedä millaisesta suunnittelijasta mahdollisesti olisi kysymys ja millä tavoin hän olisi vaikuttanut maailmaamme.
Laitteet ja tekniikka yleensäkin on usein suunnittelun tulos, mutta ei suinkaan aina. Sen sijaan elävistä olioista puhuttaessa evoluution osuus on se pääsääntö. Niitäkin voidaan tosin nykyisin suunnitella ja jalostaa. Näistä esimerkkeinä erilaiset koirarodut ja viljakasvit.
Laite-, tekniikka- ja ohjelmapuolella evoluutioalgoritmeja ja prosesseja on käytetty pitkään. Tässä esimerkiksi evoluutioalgoritmien avulla suunniteltu antenni:
http://scienceblogs.com/goodmath/2008/11/evolution_produces_better_ante.php
Onko evoluutioalgoritmi mielestäsi älykkään suunnittelun tuote?
"Onko evoluutioalgoritmi mielestäsi älykkään suunnittelun tuote?"
Algoritmi on suunniteltu, mutta sen tulokset eivät.
Otetaan esimerkiksi lottokone. Se on suunniteltu, mutta sillä arvottavat numerot eivät ole.
Selvästi ihmistyötä, vaikka sen rakentamistekniikka jäljitteleekin osittain evoluutoioprosessia.
"Onko evoluutioalgoritmi mielestäsi älykkään suunnittelun tuote? "
Tietokoneille ne on suunniteltuja, sen sijaan luonnossa on oma evoluutioalgoritminsa, joka on johdonmukainen seuraus siitä, että ympäristön resurssit ovat rajalliset ja eliöt periyttävät ominaisuuksiaan ja lisääntyvät enemmän kuin niitä voi ympäristössään selvitä lisääntymisikään.
Eiköhän jo voida todeta että älykkäästä suunnittelusta ei ole yhtään todistetta..niitä ei ainakaan ole täällä vielä esitetty..joten eiköhän pidetä ihan todistetussa evoluutiossa vielä..
Molocci myöntää, että on olemassa inhimillistä älykästä suunnittelua, samoin asianharrastaja ja .. Tämä on selvää. Näemme kaikkialla älykästä ihmisen toteuttamaa suunnittelua.
Mistä tämä äly on saanut alkunsa?
Kuka kannattaa pistettä?
( http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuräjähdys )
Kuka kannattaa viivaa?
( http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/maailmankaikkeuden-alku-oli-ehka-yksiulotteinen-viiva.html )?
Mitä tarkoitat älyllä? Mitä äly on?
Ja mitä tarkoitat "tällä älyllä"?
"Mistä tämä äly on saanut alkunsa?"
Se on saanut alkunsa elävässä organismissa, jolle on kehittynyt keskushermosto muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.
"Kuka kannattaa pistettä?
( http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuräjähdys )
Kuka kannattaa viivaa?
( http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/maailmankaikkeuden-alku-oli-ehka-yksiulotteinen-viiva.html )?"
Tosiasia on, ettemme vielä tiedä, mahdollisesti emme koskaan, mitä alkuräjähdyksen ensimmäisten sekunnin murto-osien aikana tapahtui. Se ei silti poista alkuräjähdyksen todisteita.
"Mistä tämä äly on saanut alkunsa?"
Äly on evoluution kehittämä.
Tutustu seuraavaan:
http://thebrain.mcgill.ca/flash/index_a.html
Pahoittelen. Laitoin väärän linkin edelliseen viestiin.
Tässä aloittelijalle sopivampi linkki:
http://thebrain.mcgill.ca/flash/index_d.html
Käsittääkseni evoluutiolla ei ole älyä, tahtoa, eikä käsiä kehittämiseen. Verbien käyttö evoluution yhteydessä on kyseenalaista.
Flash sinänsä on älykäs ja älyn kehittämä tuote. Kuvasarjat ovat sarjakuvia, joissa lehmätkin lentää helposti.
Jäi epäselväksi kannatatko älyn, tietokoneen tai solun sisäisten koneiden (ATP -moottori, DNA-RNA kopiointi jne.) alkuperänä pistettä vai viivaa?
Mallivastauksia, että on helpompi vastata:
Uskon kaiken syntyneen viivasta.
Uskon kaiken syntyneen pisteestä.
Jospa nyt ei juututa turhanaikaiseen sanasaivarteluihisi.
Eläinten, myös ihmisen äly on syntynyt evoluutioprosessilla luonnonvalinnan ohjaamana.
Se, onko alkuräjähdyksen alku ollut piste, viiva tai jotakin muuta on täysin epäolennaista tälle keskustelulle. Sitä ei myöskään tiedetä.
Jospa nyt ei juututa turhanaikaisiin sanasaivarteluihisi.
Eläinten, myös ihmisen äly on syntynyt evoluutioprosessilla luonnonvalinnan ohjaamana.
Se, onko alkuräjähdyksen alkuna ollut piste, viiva tai jotakin muuta on täysin epäolennaista tälle keskustelulle. Sitä ei myöskään tiedetä eikä voida äänestämällä päättää.
Konkreettinen ja täysipainoinen todiste sekä älykkään suunnittelun,että evoluution puolesta on Urantia-kirjan luvut ( 2190s.). Kirja on luettavissa kokonaan myös netissä.