Olen viimeaikoina pohdiskellut paljon tuota silarin poistoa itseltäni. Siksi kovasti kiinnostaisi, mihin ja miksi päädyit niiden poistoon.?
Onhan noita muitakin konsteja saada suurennusta rintaan, mutta siitäkään en ole ihan tietoinen, miten se minulle onnistuisi? Rasvansiirto esimerkiksi.?
Täytyyköhän vatsassa olla paljonkin rasvaa että sellaiseen operaatioon voi ryhtyä. Vaikuttaako siihen vatsanmuoto, vai mikä se kriteeri on?
Voiskos joku kertoa noista minua askarruttavista jutuista, edes jotain
Onhan noita muitakin konsteja saada suurennusta rintaan, mutta siitäkään en ole ihan tietoinen, miten se minulle onnistuisi? Rasvansiirto esimerkiksi.?
Täytyyköhän vatsassa olla paljonkin rasvaa että sellaiseen operaatioon voi ryhtyä. Vaikuttaako siihen vatsanmuoto, vai mikä se kriteeri on?
Voiskos joku kertoa noista minua askarruttavista jutuista, edes jotain
Vastaukset 29
Vanhimmat
Implanttien poiston jälkeen (jos ei siis laiteta uusia tilalle) voi siirtää rasvaa. Tosin ei se vastaa implanttia, mutta on selkeästi tyhjää parempi. Ja voi siirtää myöhemmin lisää, koska osa lähtee aina pois. Rasvaa voi ottaa melkein mista vaan, mutta pitää sitä olla jonkin verran. Kysy paikoista jotka tekevät sekä implantteja että rasvansiirtoja, osaavat varmaan neuvoa paremmin. Suomessa löytyy useampi paikka.
Mutta-mutta... Nuo rasvansiirtoja tekevät klinikat anatavat liian positiivia kuvauksia. Täällä on jo useampikin kertonut että todellisuudessa ruiskutettavaa rasvaa jää erittäin vähän yhdellä siirtokerralla. Kun vielä yksi kerta maksaa saman kuin silarit, pitää olla todella paljon löysää rahaa että pystyy toistamaan hoitoja usean kerran ja silti pysynyt rasvamäärä on melko pieni, silkkareihin sitä ei voi koskaan verrata.
Vain rintasyöpäleikkauksissa vatsan rasvakudoksesta tehtävässä rinnan rekonstruktiossa siirre säilyy koska siirteen verenkierto rakennetaan kuntoon.
Hei, itseltäni poistettiin silikonit viiden vuoden jälkeen. Toinen implantti alkoi kapseloitumaan (kenties imetyksen jälkeen) Ja nyt siis poistosta jo jokunen aika ja itselleni ei laitettu mitn tilalle. Iho on aika kivasti palautunut, arvet tosin jää tietenkin ja niitä nyt tässä koitan hoidella parhaani mukaan. Itselläni niin pienet rinnat ja implantit myös olivat kohtuulliset joten palautuminen sen takia varmaan hyvä.Nyt vaan itse koitan tehdä rintatreeniä muun treenin ohella ja saada näin muotoa rintaan- kokoon se tuskin kauheasti vaikuttaa. Itse olen tyytyväinen poisto päätökseeni, tosin välillä kaipaisin lisää rintavarustukseeni mutta kun rahaa ei ole ylenmäärin, niin tuskin lähtisin itse laitattamaan uusia implantteja ja ottaisin riskin että jotain taas tapahtuisi.
En suosittele rasvansiirtoa. Multa poistettiin silarit 2 v sitten, ja rasvaa on siirretty nyt kolme kertaa. Lähtötilanne A, silareilla C, nyt ei B täyty ja silarien venyttämää nahkaa on aivan hitosti, roikkuu ja on ryppyinen. Mulle annettiin AIVAN harhaanjohtava kuva mitä rasvansiirrolla saavutetaan. Todellakin suurin osa on sulanut pois ajan kuluessa, vaikka puolesta tai yli puhutttiin. 15 000 e mennyt...
Jollain voi olla hyviäkin kokemuksia, mulla vain petetty olo:(
Ai niin ja mullakin oli silarit kovettunut imetyksen myötä. Ajattelin, että jos kuitenkin laittais uudet. Tietääkö joku miten iso on riski että nekin kovettuu? Lisää lapsia en aio tehdä ja ennen raskautta silarit oli 5 v ilman ongelmia. Rasvansiirto ei siis mua auttanut.
nahkis ja vastanneet
Olikos sun kovettunut silari kovinkin kipeä tai miten se sua vaivas, ennen kuin se poistettiin. Jaksaisitpa vielä kertoa tuostakin kapselistasi.
Kiitti jo edellisistä vastauksista. Helpottaa kun saa opastusta ja kokemuksia asian tiimoilta
Ei mun kapseli ollut kipeä tai mitään, rinnat vaan oli luonnottoman kiinteät. Halusin pehmeät luonnolliset rinnat ja ajattelin että kun tarpeeksi monta kertaa siirtää rasvaa rintoihin niin sillä sen saa. No litra on yhteensä siirretty rasvaa per puoli ja jäljelle jäänyt hyvä jos desi, että näin. Kyllähän se harmittaa kun ensin laitoin 7 tonnia silareihin ja sitten15 tonnia rasvansiirtoon rintoihin, ja jäljellä ryppyiset nahat. Että 22 000 euroa tisseihin ja kansallispuvun taskut tossa on. Jos nyt vielä ne yhdet silarit investoin ja jos nekin kovettuu niin sitten annan olla.
Tää tuntuu niin tyhmältä, ei olis pitänyt uskoa noita rasvasiirtojuttuja.
Missä kolme siirtoa tehtiin ja käytettiinkö siinä kantasolusiirrettä mukana? Joo ajatus kiva että olis omaa kudosta, mutta tuo kesto tai pysyvyys mietityttää ja kustannukset
Nahkikselle kiitos vastailustasi
No varmaan sua kovasti harmittaa, kun olet noin kovasti parannuksen eteen satsannut.
Mun pohtiminen jatkuu vielä, että ottattaisko pois. Täytyis varmaan keskustella henkilökohtaisesti asiantuntijan kanssa. Toi kapseloituminen niin pelottaa.
Mutta noi teidän kokemukset ovat aika ratkaisevia, tosta rasvansiirto hommelista
Ja tollasta rahasummaa en kyllä raaski noihin rintoihini sijoittaa...
Ehkä mennään näillä tai sitten ei???
Jos jollakulla on vielä jotakin lisättävää, niin kaikki tieto on terrvetullutta.
Otatin silarit pois psyykkisistä syistä, ei siis ollu kapselia. Tissit on melkein samannäköiset kuin ennenkin, eli pienet nahkapussit. Edelleen pidän silareita kauniina mutta näitä nykyisiä normaaleina ja luonnollisina.
Rasvansiirtoihin en halua, ainakaan vielä. Ei ole sitä rasvaa ja ajatus rasvaimusta ei kiinnosta... Siinäkin on riskinsä; tulee kuoppaista jälkeä ja tunnottomuutta(?)
Rasvansiirrolle: Helsingissä tehtiin, kirurgi osasi kyllä asiansa mutta sanoi JÄLKIKÄTEEN että eihän tuloksista voi kukaan mitään luvata. Paikkaa tai nimiä en ala manitsemaan, sillä en usko vian olleen tekijässä.
tehtiin ilman kantasoluja, nehän on uusi juttu ja mulle aloitettiin siirrot muutama vuosi sitten, viimeisin 10kk sitten. Kantasolusiirrrossahan rasvaa tarvitaan 1-2 litraa per siirto, eli aika runsasmuotoinen pitää olla jos niihin lähtee. Eihän koko siirto, tavallinenkaan, hoikalle käy, pitää olla kunnon makkara mistä imeä. Viimeisessä siirrossani kantasolut oli jo tarjolla mutta ei ollut niin paljon läskiä että olisi voinut siihen lähteä. Jos joutuu ottamaan laajoilta aluieilta niin tulos on aika varmasti huono. Mullahan se oli sitä muutenkin, vaikka mun piti olla ihannetapaus eli hyvät makkarat ja löysät tissit. Mutta toisin kävi.
Onko mitään konstia, että tommosen kapseloitumisen voisi estää. Tuleeko se jos on tullakseen. Voiko sen ennustaa, mistään ennen kuin silkaria on laitettu.
Kertooko jokin iholaadusta, joka on herkempi muodostamaan arpikudosta.?
Tossa CityKlinikka mainoksessa on jutskaa rasvanpoistosta. Pitäisköhän sijoittaa pennoseni mielummin tohon rasvanpoistoon vyätärölta ja unohtaa noi silkkari pelot. Olisi varmaan terveydelle eduksi päästä eroon pallosta ja saada vyätärö paremmin esiin.
Millasia kokemuksia, jos joku kirjoittais jotain, mitä vaan, kertokaa kannattaako?
Kapseloitumista ei voi kovin hyvin ennustaa. Mikäli on keloiditaipumusta, se voi ennustaa kapseloitumista mutta sekään ei ole varmaa.
Eräät implanttivalmistajat opastavat hieromaan rintoja jotta implantit eivät tarttuisi kiinni kudoksiin ja tämän kerrotaan torjuvan kapseloitumista.
Rasvaimulla ei ole varsinaista terveysvaikutusta vaikka vyötäröltä saataisiin kaikki pintarasva poistettua. Terveydelle vaarallisempaa on sisäelimien ympärille kertyvä rasva ja sitä ei voida poistaa rasvaimulla vaan se lähtee laihduttamalla. Yleensä pallomahassa on melko suuri osa vatsaontelon sisäistä rasvaa. Tästä nähtiin hyvä esimerkki telkkarissa parhaillaan pyörivässä Suurin pudottaja -ohjelmassa kun magneettikuvissa nähtiin miten laihtuminen oli vähentänyt vatsaontelon rasvoja.
Minä lohduttaudun sillä että tuo vatsamakkarani on todella hyvä varaosa jos joskus sattuu tulemaan paha rintasyöpä ja rinta joudutaan poistamaan kokonaan.
Jos otat silkkarit pois niin sitten se maha vasta tuleekin esiin...
Kannattaa katsoa implanttien valmistajien sivuilta, yleensä jokaisesta implanttimerkistä on saatavissa tieto kapseloitumisriskistä. Muistaakseni Mentor on tällä hetkellä markkinoiden turvallisin, oisko se riski ollut jotain 0,1-0,3 % luokkaa. Yleensäkin karheapintaiset pyöreät turvallisemmat. Ja ruo hierominen on hyvä neuvo, varsinkin alkuvaiheessa.
Neuvosi voi olla joskus tärkeäkin. Nyt kun olen tosiaan hieroskellut rintaa, niin se ei ole kipeä mutta hieman kovalta se silari tuntuu. Mulla on niin pieni silari eiköhän sen vain vois ottaa vex, sitten kun se tulee kipeeks tai ruttaantuu
Enpä ole vielä päättänyt mitä mä teen.
Nyt on päätös tehty..Se sai poistotuomion.. Olen nyt jonossa..Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole olemassa,vaan jotain uutta koitetaan saada aikaan..
Tytteli vaan. Eli lähdetkö koittamaan tilalle rasvansiirtoa vai uusia implantteja?
Joo. silarista haluan eroon. En halua enää uutta kapselia..Kerta riitti mulle.
Rasvansiirtoa päädyttiin.kokeilla. Tiedossa on varmaan useampia siirtoja...Jos sillä rasvalla saisi sopivaa pyöreyttä. Kovin suuresta rinnasta kun ei ole kyse.
Pohditkos samallaista asiaa, vai mikä sua kiinnostaa?
Kokeneilta haluaisin tietoa, miten on teille tuota rasvansiirtoa tehty. Eli käsitin, että sitä tehdään päiväkirurgisesti puuduttamalla tai sitten oikein nukuttamalla. Mulle tuli heti mieleen, että haluaisin toimenpiteen nukuttamalla. En tiedä mutta musta tuntuu, että jos kuulee sitä rasvan horinaa ja kanyylejä näkee. alkaa etoa?
Voi kun joku kertoisi kokemuksistaan toimenpiteestä ja tuntemuksistaan.
Mulle on tehty kolme rasvansiirtoa rintoihin, kaikki nukutuksessa. Pikkujuttu itse toimenpide, ei mitään toipumisaikoja tms, melkein lounastunnilla menisi.
Toinen jutu on sitten se että sen teho on ollut mulle aika iso pettymys: näiden kolmen siirron kokonaissaldo on max puoli kuppikokoa, sellainen desi ehkä yhteensä jäänyt. Alkuun on aina näyttänyt tosi hyvältä mutta sitten se hiipuu ja hiipuu. Että ei ole mun pienirintaisuusongelmaa ratkaissut!
Mutta eikö sulla ollutkin kyse tosi pienen implantin (80cc?) korvaamisesta ja vain toisessa rinnassa? Ton vois just muutamalla siirrolla saada aikaan. Pienten puolierojen tasoitteluun sitä ehkä suosittelisinkin, en varsinaiseen rintojen suurennukseen. Rahaa palaa sairaasti ja laihat tulokset.
Kiitos.. kokemuksesi kirjoituksesta fat transfer
Noinhan se mulla on toi ongelma. Pieni implantti vain toisessa rinnassa. Ja vieläkin se rinta on silkkarista huolimatta pienempi. Minulle lupaavasti kerrotiin, että kun minulla on se kapseli, niin sitä ei poisteta,vaan ainoastaan silikooni sieltä sisältä. Kapselista voisi olla apua, sen rasvan säilymisessä..No aika näyttää..
Onkos tuollaisesta kapselin jätöstä ja siihen rasvansiirrosta kokemuksia?
No kas kun sattuikin. Multa juurikin poistettiin kapseloituneet 225cc implantit ja on tosiaan kokeiltu tota rasvansiirtoa tilalle. Jätettiin kapseli mutta ei ilmeisesti auttanut, vai olisiko tulos ollut puhdas olla muuten? Mutta tosiaan kolmella siirrolla voi arvella että ehkä kolmannes noista implanteista on korvattu, eli sulla se just voisi riittääkin. Sen tiedän että tulokset vaihtelee hurjasti, joillain toimii hyvinkin ja joillain ei ollenkaan. Jos julkisella saat (ymmärsinkö oikein?) niin go for it! Jos itse maksaa niin en suosittele.
"puhdas olla" siis tietenkin nolla:)
En ole saanut selvää miten tuo rasvansiirto toteutetaan. Jotenkin on jäänyt mieleen ettei sitä ruiskuteta yhtenä annoksena esimerkiksi poistetun implantin jättämään tyhjään taskuun. Koska rasvansiirtoja tehdään myös ennestään leikkaamattomiinkin rintoihin, olen käsittänyt että rasvaa ruiskutettaisiin useisiin eri paikkoihin rintojen sisällä. Osaisiko joku rasvansiirrossa käynyt kertoa tai tietääkö edes kukaan miten siirto on itselle tehty (sitähän ei näe itse). Koska minulta puuttuu rinnoista rasva, tuo rasvansiirto olisi paras ratkaisu, mutta tuon epäluotettavuuden vuoksi laitoin implantit.
Rasva ruiskutetaan ohuina noroina tasaisesti ihonalaiskerrokseen ja lihakseen, ei siis miksikään klöntiksi. Implantteihin rinnastettava menetelmähän se ei missään tapauksessa ole, jo desin implanttia vastaavaan vaikutukseen joutuu käymään useammassa siirrossa ja jos saman efektin haluaa kuin pienetkin n 200cc implantit niin alkaa olla jo käytännön mahdottomuus. Pienissä epäsymmetrioissa tai ihan pientä vaikutusta hakiessa ok menetelmä, kun vain ottaa huomioon epävarmuuden eli kukaan ei voi luvata että mitään tulosta tulee.
Kuinkas monta rasvansiirtoa voi kaikenkaikkiaan tehdä? Mikä muu vaikuttaa siirtojen määrään kuin lopputulos? Päättääkö sen lääkäri vai potilas? Useammatkin täällä puhuvat kolmesta siirtokerrasta. Kuinkahan pitkät aikavälit on siirtojen välillä.? Onkos sekin yksilöllistä, kuinka nopeasti se rasva haihtuu tai todetaan, että, oho ,eipä sitä jäännytkään sinne siirretyyn kohtaan. Taas olen asiaa mietiskellyt ja uusia kysymyksiä syntynyrt.
Noi asiat ainakin jäi kysymättä viime vastaanotto käynillä.
Jos noista kysymyksistä, edes joihinkin saisin vastauksia, niin tietäisin minäkin vähän enemmän..
Eiköhän tuossa ole ensisijaisena rajoituksena rahapussin paksuus koska jokainen siirto maksaa noin implanttileikkauksen verran. Sitten lienee rajana se että vartalosta löytyy riittävästi siirrettävää rasvaa. Ilmeisesti rasvan ruiskuttaminen rintojen kudokseen voi aiheuttaa arpikudosta rinnan sisään joten sekin voi rajoittaa. Taitaa olla niin että rajaksi on käytännössä tullut liian suuret kulut saatuun hyötyyn nähden. Siinä vaiheessa kun rahaa on kulunut viisinumeroinen määrä ja ensimmäinen numero on pyörähtänyt kakkoseen, todennäköisesti mietitään että kannattaako.
".(ymmärsinkö oikein?) niin go for it!.".. Ymmärsit.. Keväälle menee jos ei peruutusaikoja ennemmin.
Onhan se hyvä puhdaskin olla..Mutta toivottavasti tulos ei ole nolla..
Kiitos vastauksistasi..fat transfer