Pitkään YLE:n uutisointia ja toimia seuranneena.

Olen monivuotinen YLE:n uutisoinnin ja toimien seuraaja. Yksi asia mikä kummastuttaa on ruotsinkielisen nimen omaavien osuus ruudussa esiintyvien niin toimittajien kuin haastateltavienkin joukossa. Kun ruotsinkielinen tai joku muu ulkomaalaistyyppinen nimi on kuitenkin prosentuaalisesti melko harvinaista Suomessa niin heidän osuutensa YLE:n uutisoinnissa on hyvin usein jopa 75-80 prosentin luokkaa. Eikö suomenkielisellä ja suomalaisen nimen omaavalla ole mitään sanottavaa vai eikö heidän sanomiselleen anneta minkäänlaista painoarvoa?
Kun muistaa joidenkin poliitikkojen muutamien vuosien takaisia lausuntoja julkisuuteen niin tämä ei ole yllättävää: "vahvan ruotsalaisen pitää näkyä yhteiskunnassa". Ja tietäen sen, että YLE on ruotsalaisuuden äänitorvi ja RKP:n ikioma televisiokanava ei ole yllättävää jos tilanne on se mikä se nyt on.

- Hyvin harvassa maassa jos yhdessäkään yhdellä poliittisella puolueella on ihan omat televisio- ja radiokanavat. RKP:llä on!
89328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

"- Hyvin harvassa maassa jos yhdessäkään yhdellä poliittisella puolueella on ihan omat televisio- ja radiokanavat. RKP:llä on!"

- Näitä kanavia on mutta ei veronmaksajien ja lupamaksujen kustantamina!

Äänestä

då borde ju inte svenskpråkiga betala skatt heller för dom pengarna har vi absolut ingen nytta av eftorsom dom bara går till finska tjänster

Äänestä
  • "då borde ju inte svenskpråkiga betala skatt heller för dom pengarna har vi absolut ingen nytta av eftorsom dom bara går till finska tjänster"

    Finnarna i Sverige har betalat skatt och tv-licens i alla tider men dom har inga egna tv- eller radiokanaler? Inte har svenskarna heller "tvångsfinska" i alla stadier på utbildningstrappan.
    I Finland finns många minoriteter som betalar skatt men inte har dom egna tv-kanaler som bekostas med skatter eller licenspengar.

    Äänestä

  • då borde ju inte svenskpråkiga betala skatt heller för dom pengarna har vi absolut ingen nytta av eftorsom dom bara går till finska tjänster

    - inte har finnarna i Sverige någon finsk söööörviice som finlandssvenskarna har i Finland.

    Äänestä

  • 123... kirjoitti:

    "då borde ju inte svenskpråkiga betala skatt heller för dom pengarna har vi absolut ingen nytta av eftorsom dom bara går till finska tjänster"

    Finnarna i Sverige har betalat skatt och tv-licens i alla tider men dom har inga egna tv- eller radiokanaler? Inte har svenskarna heller "tvångsfinska" i alla stadier på utbildningstrappan.
    I Finland finns många minoriteter som betalar skatt men inte har dom egna tv-kanaler som bekostas med skatter eller licenspengar.

    Läs noga: Finnarna i Sverige är invandrare det är inte finlandssvenskarna i Finland!

    De personer i Sverige som talar finska är huvudsakligen första, andra eller tredje generationens invandrade finnar. De facto börjar kunskaperna i finska redan i den tredje invandrargenerationen bli mycket knaggliga.
    Med undantag av finskättlingarna uppe i Tornedalen finns det ingen gammal finsktalande svensk minoritet i Sverige.

    Vi finlandssvenskarna däremot är lika finska som finnarna för vi har levt här i århundraden men bevarat vårt språk.

    Finlandssvenskarna och sverigefinnarna är alltså inte varandras spegelbilder!

    Med skattepengar bekostar samhället basservicen åt de egna medborgarna och det skall enligt lagen ske på lika grunder.

    Alla finländare bör av myndigheterna behandlas lika oberoende av om deras modersmål är finska eller svenska.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    1960-luvulla puhuivat viimeiset metsäsuomalaiset Värmlannin suomalaismetsissä vielä suomea, enää ei puhuta. Nämä eivät olleet maahanmuuttajia vaan senaikaisen valtion rajojen sisällä muuttaneita suomalaisia. Sama koskee monia Taalainmaan kuin Norlanninkin suomenkielisiä.

    Vallan voimalla näistä ryhmistä ei koskaan ole pystynyt tulemaan toistensa peilikuvia koska ainoastaan toisen ryhmän kielellä on ollut merkitystä.

    Ankkadaamin olisi hyvä lukea vaikkapa Norbottenilaisen entisen poliisin ja suomenkielisen maaherran Ragnar Lassinantin muistelmia kuinka vielä 1930-luvulla raipan voimalla suomenkielisiltä lapsilta kiellettiin suomen puhuminen välitunnilla koulun pihamaalla.
    - On siis täysin ymmärrettävää ettei kansanryhmistä ole koskaan tullut toistensa "peilikuvia"!

    Äänestä

  • -ahaa- kirjoitti:

    Ei Ankdum tuollaisista pikkuasioista välitä. Ankdum vetelee suuria linjoja.

    Ei kukaan kiellä etteikö Ruotsissa olisi kautta aikain asunut suomalaisia ja suomenkielisiä mutta kyse olikin nyt siitä ettei siellä asu vanhaa, suomea puhuvaa ruotsalaista vähemmistöä. Viimeisetkin suomea puhuneet metsäsuomalaiset ovat kuolleet sukuputtoon. Metsäsuomalaisten jälkeläisiä toki on vaikka millä mitalla, meillä tunnetuin lienee Ahvenanmaan kansanedustaja Elisabeth Naucler.

    Mitäs valtaa siellä Ruotsissa nykyään käytetään kun nykyruosutkaan eivät ole onnistuneet vaalimaan kieltään? Niiden -60 -70 luvulla Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten siirtolaisten lapsenlapset enää harvoin osaavat isiensä kieltä.

    Jos ei itse arvosta kieltään niin turha sitä tukea on muiltakaan hakea.
    Ovathan myös romanit onnistuneet säilyttämään kielensä satoja vuosia ja heitä on oikeasti vainottu, toisin kuin suomenkielisiä.

    "Jos ei itse arvosta kieltään niin turha sitä tukea on muiltakaan hakea.
    Ovathan myös romanit onnistuneet säilyttämään kielensä satoja vuosia ja heitä on oikeasti vainottu, toisin kuin suomenkielisiä."

    eiköhän tuo lause viimeistään paljastanut rasistisen asenteesi suomenkielisiä kohtaan...?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ei kukaan kiellä etteikö Ruotsissa olisi kautta aikain asunut suomalaisia ja suomenkielisiä mutta kyse olikin nyt siitä ettei siellä asu vanhaa, suomea puhuvaa ruotsalaista vähemmistöä. Viimeisetkin suomea puhuneet metsäsuomalaiset ovat kuolleet sukuputtoon. Metsäsuomalaisten jälkeläisiä toki on vaikka millä mitalla, meillä tunnetuin lienee Ahvenanmaan kansanedustaja Elisabeth Naucler.

    Mitäs valtaa siellä Ruotsissa nykyään käytetään kun nykyruosutkaan eivät ole onnistuneet vaalimaan kieltään? Niiden -60 -70 luvulla Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten siirtolaisten lapsenlapset enää harvoin osaavat isiensä kieltä.

    Jos ei itse arvosta kieltään niin turha sitä tukea on muiltakaan hakea.
    Ovathan myös romanit onnistuneet säilyttämään kielensä satoja vuosia ja heitä on oikeasti vainottu, toisin kuin suomenkielisiä.

    Asia näyttää nyt Ankdam tältä:

    1. Suomen kieli on ollut köyhän kansan puhumaa kieltä Ruotsissa ja se on ruotsittamalla ankarin keinoin hävitetty eikä yhteinen historia "Itämaan" kanssa velvoita millään tavoin suojelemaan suurta historiallisesti merkittävää Nordenin kieliryhmää maassa, jossa suomalaisugrilaisia kieliä on kuitenkin puhuttu yhtä kauan kuin ruotsia Suomessa. Suomen kieli oli rahvaan kielenä syrjitty jo "Itämaan" kuuluessa Ruotsille ja sitä on tietoisesti syrjitty maahan kuulumattomana elementtinä.

    2. Ruotsin kieli ei ole Suomessa "toinen kansalliskieli" siksi, että meillä ruotsinkielisiä kalastajia ja maanviljelijöitä pitkin rannikkoa, vaan siksi, että ruotsista muodostettiin Ruotsin vallan aikana Suomelle pääkieli (vaikka sen puhujia ei koskaan ollut edes 20% maan väestöstä) ja pääkielen puhujille kasaantui sekä valta, koulutus että omaisuus. Tämän omistavan ja mielestään ainoan "kulturbärande" joukon kieli ei tietenkään ole joutunut minkäänlaisen sorron kohteeksi (ja tämähän on hyvä) mutta samalla sen asemaa on pönkitetty keinoin, jotka eivät ole reiluja ja järkeviä maan kielienemmistön ja uusien kielivähemmistöjen kannalta.

    Tätä ei nyt voi selittää pois vain väittämällä, että suomenkieliset eivät ole "arvostaneet" omaa kieltään. Tilanne on juuri niin rujo, kuin miltä se näyttää.

    Ruotsin kieltä ei saa yrittää hävittää Suomesta samaan tapaan kuin Ruotsissa on hävitetty suomen kieltä - mutta kieliryhmien epäsymmetrinen asema tulisi jo tunnustaa ja antaa suomelle tässä maassa se pääkielen asema, joka sille kuuluu ja valitella historian epäoikeudenmukaista kulkua.

    Äänestä

  • tältä se näyttää kirjoitti:

    Nimimerkki "tältä se näyttää" kirjoitti niistä asioista, joista kirjoitti, melkolailla niin kuin ne ovat. Joudun olemaan olemaan samaa mieltä, mitään siitä poistamatta tai lisäämättä. Täydellinen ja tosi kuvaus tilanteesta!

    Suomenkielisten ja ruotsinkielisten välisessä konfliktissa on täsmälleen yksi ongelma; epäsymmetria. Suomenkielisenä en voi sitä hyväksyä.

    Äänestä

Olen tehnyt saman nimihuomion. Se on nationalistista politiikkaa härskimmillään.

Tulee nyt mieleen kevään eksoottinen keskustelu ihmisoikeuksista, kun Suomen ja ylen eliitti oli siä mieltä ettei enemmistön sorto ole ihmisoikeuskysymys.

Muuallla maailmassa ei hyväksytä enemmistönkään sortoa, ei tietenkään.

Äänestä
  • Miten sinua enemmistön edustajana sorretaan?

    Miten ihmisoikeuksiasi on loukattu?

    Kerro ihmeessä, kiinnostaa kovasti.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Miten sinua enemmistön edustajana sorretaan?

    Miten ihmisoikeuksiasi on loukattu?

    Kerro ihmeessä, kiinnostaa kovasti.

    Olen seurannut argumentointiasi jonkin aikaa ja tullut tulokseen,että jostain syystä et ota vastaan vastapuolen argumentteja ja rakenna siten keskustelua eteenpäin.

    Juuri näistä teemoista on yritetty saada aikaan keskustelua, turhaan.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Miten sinua enemmistön edustajana sorretaan?

    Miten ihmisoikeuksiasi on loukattu?

    Kerro ihmeessä, kiinnostaa kovasti.

    Miten sinua enemmistön edustajana sorretaan?

    Miten ihmisoikeuksiasi on loukattu?

    - Jos viiden prosentin vähemmistö aikoinaan rahvaalta ryöväämiensä varojen turvin suomenkielistä eliittiä lahjomalla ja mielistelemällä saa poliittista päätösvaltaa huomattavasti enemmän kuin tämä viisi prosenttia edellyttää niin ei ole muusta kysymys kuin enemmistön oikeuksien sortamisesta.

    Kaikki nämä ruotsin kielen säilymisen puolesta perustetut Svenska.nu:t, kansalliskielten tukiryhmät ja tällaiset järjestöt osoittavat, että vallan säilyttämisestä pienen vähemmistön ja suomenkielisen pienen poliittisen eliitin hallussa maksetaan mikä hinta hyvänsä. Kuinka kauas ollaan valmiita menemään, aika näyttää!

    "Kiinnostaa kovasti", älä puhu paskaa.

    Äänestä

  • rahaa on? kirjoitti:

    Suomen ruotsinkielisen vähemmistönja ruotsin kielen aseman takaa lainsäädäntö. Lait Suomessa säätää eduskunta hallituksen esityksestä. Suomen ruotsinkielisillä ja ruotsin kielellä Suomessa on asemansa suuren suomenkielisen enemmistön armosta. Noin viiden prosentin vähemmistö ei RKP:n parlamentaarisilla lihaksilla tai ruotsinkielisen pääoman keinoilla kykene säilyttämään omaa tai ruotsin kielen asemaa, jos suuri suomenkielinen enemmistö ei ole sitä halukas säilyttämään.

    Suomen parlamentaarisessa demokratiassa suuri enemmistö on ainakin toistaiseksi ollut ilmeisen halukas säilyttämään ruotsinkielisten ja ruotsin kielen aseman. Sopii kyllä aidosti kysyä, miksi!

    Äänestä

  • HBL:n kestotilaaja kirjoitti:

    "Suomen parlamentaarisessa demokratiassa suuri enemmistö on ainakin toistaiseksi ollut ilmeisen halukas säilyttämään ruotsinkielisten ja ruotsin kielen aseman. Sopii kyllä aidosti kysyä, miksi!"

    Kerrot, että Suomen parlamentaarisessa demokratiassa "suuri enemmistö" on ainakin toistaiseksi ollut ilmeisen halukas säilyttämään ruotsinkielisten ja ruotsin kielen aseman."

    - Ei Suomen parlamentaarinen systeemi kovinkaan montaa lipposta tarvitse, että ruotsinkielisten edut säilyvät. RKP:n isännöimillä säätiörahoilla voidellaan juuri ja ainoastaan ne poliitikot joilla luullaan olevan poliittista valtaa. Loput seuraavat kellokasta. Ei se sen kalliimmaksi tule. Kiiltäviä mitaleita kaulaan ja riihikuivaa stipendirahaa muutamia tuhansia euroja. Näin se homma on hoidettu ja jos Pär Stenbäckiin on uskominen niin jatkossakin tehdään.
    - Stenbäckin tarkoitus on seuloa kaikki poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivit nuoret joilla katsotaan olevan mahdollisuuksia nousta yhteiskunnan huipulle ja tutustuttaa ja ystävystyttää nämä toistensa kanssa. Ruotsalaisen rahan Stenbäck katsoo toimivan yhteensitovana kittinä. Kukapa sitten poliitikan huipulle päästyään tekisi poliittisia päätöksiä jotka menisivät "ystävän" etuja vastaan.
    Tässä on pikkuisen tiivistettynä suomenruotsalaisen RKP:n ajatusmaailman koukerot. Tästä löytyy paljon kirjoitettua aineistoa.

    Äänestä

Ahvenanmaalla suomenkieliset on ajettu jonnekin piiloihin ettei vain
heitä missään näkyisi ei edes presitentti halua tavata Ahvenanmaan vähemmistöön kuuluvia syrjinnän kohteeksi joutuneita suomenkielisiä vaikka hän jossain muualla matkustellassaan heitä niin tapaileekin?. Onko kukaan nähnyt pelokkainta ihmistä mitä Ahvenanmaan suomenkielinen on? Missään ei näy eikä saa näkyä mitään suomalaista ja on se vain niin systemaattisesti järjestettyä ihmisjahtia ja röyhkeää rasismia siellä Ålannissa.

Äänestä

sä niinku meinaat että vaikka on n.s ruotsalainen suku nimi niin ollaan automaattisesti ruotsinkielisiä?? voi teitä hämäläisiä, ja muita

Äänestä

Surujen osuus YLE:n uutisoinnisssa on ainakin moninkertainen lukumääräänsä nähden. Tästä olen varma, koska tulee asiaa seurattua.

Kyseessä tuskin on sattuma, vaan tietoista suosimista. Liittyy taas sekin keinotekoisen kaksikielisyyden mainostamiseen.

Äänestä
  • Nätfennomanerna ser ALDRIG på FSTs program,ändå blev det ett himla hallå,när något program var utan finsk text?

    Äänestä

  • "Kyseessä tuskin on sattuma, vaan tietoista suosimista." Aivan oikein!

    Sitäpä juuri, kielitaidon tietoista suosimista.

    Kaksikielinen menee uutistoimituksessa pomminvarmasti jonkun pelkän suomi-englanti-taitajan edelle. Valtakunnallisessa uutistoimituksessa ei pärjää ilman ruotsin kielen taitoa.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Kyseessä tuskin on sattuma, vaan tietoista suosimista." Aivan oikein!

    Sitäpä juuri, kielitaidon tietoista suosimista.

    Kaksikielinen menee uutistoimituksessa pomminvarmasti jonkun pelkän suomi-englanti-taitajan edelle. Valtakunnallisessa uutistoimituksessa ei pärjää ilman ruotsin kielen taitoa.

    Ankdam näin: "Kaksikielinen menee uutistoimituksessa pomminvarmasti jonkun pelkän suomi-englanti-taitajan edelle. Valtakunnallisessa uutistoimituksessa ei pärjää ilman ruotsin kielen taitoa."

    Siinä on yksi syy monista, miksi Suomesta on tehtävä virallisesti yksikielinen maa kaikkien Itämeren valtioiden tapaan. Olisi totisesti hullunkurista, jos Ruotsissa pienellä suomenkielisellä vähemmistöllä, jonka on välttämättä osattava ruotsia, olisi samanlaiset Ruotsin kaksikielisyydestä johtuvat edut kuin Suomen ruotsinkielisellä vähemmistöllä. Tämä vajaan 0,3 miljoonan vähemmistö voi halutessaan kielellisin perustein pomminvarmasti ohittaa 5-miljoonaisen suomenkielisen enemmistön.

    Jos joku ei vieläkään ymmärrä asian järjettömyyttä, otetaan voimakkaampi rinnastus. Oletetaan, että Suomessa on oma kanava kaikille kansallisille vähemmistökielille (ruotsi on de facto, tosiasiassa vähemmistökieli) ja ruotsinkielisen pitäisi osata saamea saadakseen paikan vähemmistöjen kanavalla. Pomminvarmasti se vaatimus ei tule kelpaamaan ruotsinkielisille, mutta saamelaiset olisivat vaatimuksesta riemuissaan.

    Äänestä

Väittäisin että se johtuu siitä että meikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia. Meikäläiset ovat yleensä kaksikielisiä, pystymme tekemään työtä molemmilla kansalliskielillä ja pystymme seuraamaan Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden uutisia.

Suomen- ja ruotsinkieliset uutistiomitukset yhdistettiin YLE:sä pari vuotta sitten joten kaksikielisyys on etu.

En tiedä missä päin itse asut mutta täällä Etelä Suomessa on ihmisillä paljon ruotsinkielisiä sukunimiä joka tosin ei välttämättä tarkoita että hlö olisi ruotsinkielinen.

Ruotsinkielisyys näkyy yhteiskunnassa nimen omaan meidän kaksikielisyyden takia. Vaikka kuinka olet sitä mieltä ettei ruotsia tarvitse osata niin monessa työpaikassa ajatellaan asiasta toisin ja monessa paikassa ruotsin kielen taito on jopa välttämätöntä.

Äänestä
  • Herra isä, kuinka Ruotsissa uutistoimittajat pärjäävät, kun eivät osaa suomea!

    Ruotsissa on lähes puoli miljoonaa suomalaistaustaista kansalaista ja pohjoismaiset yhteydet kattavat myös yhteydet Suomeen, eikö niin?

    Miten ihmeessä Ruotsissa voidaan tuottaa luotettavia uutisia kun toimittajien kielitaidon taso on noin heikko, eikä heillä ole kaksikielisyyden tuomia etuja, joita Ankdam edellä ylistää?

    Miksi Pohjanmaan rannikon ruotsinkieliset viitsivät seurata Ruotsin TVtä, kun sen tuottajat ovat paljon heikkotasoisempia kuin suomalaiset ?

    Ruotsalaiset toimittajat eivät edes hallitse omaa historiaansa ja kansakuntansa vaiheita, joihin suomi kuului satojen vuosien ajan. He ovat siis täysin sivistymättömiä; ainakin suomalaisia moititaan sivistymättömiksi jos meillä ei osata ruotsia?

    Ankdam, väitteesi ovat puuta heinää. Kaksikielisyys suomi-ruotsi-akselilla ei todellakaan tuo mitään lisäarvoa edes toimittajien työhön!

    Äänestä

  • Ankdam, puuta heinää kirjoitti:

    Herra isä, kuinka Ruotsissa uutistoimittajat pärjäävät, kun eivät osaa suomea!

    Ruotsissa on lähes puoli miljoonaa suomalaistaustaista kansalaista ja pohjoismaiset yhteydet kattavat myös yhteydet Suomeen, eikö niin?

    Miten ihmeessä Ruotsissa voidaan tuottaa luotettavia uutisia kun toimittajien kielitaidon taso on noin heikko, eikä heillä ole kaksikielisyyden tuomia etuja, joita Ankdam edellä ylistää?

    Miksi Pohjanmaan rannikon ruotsinkieliset viitsivät seurata Ruotsin TVtä, kun sen tuottajat ovat paljon heikkotasoisempia kuin suomalaiset ?

    Ruotsalaiset toimittajat eivät edes hallitse omaa historiaansa ja kansakuntansa vaiheita, joihin suomi kuului satojen vuosien ajan. He ovat siis täysin sivistymättömiä; ainakin suomalaisia moititaan sivistymättömiksi jos meillä ei osata ruotsia?

    Ankdam, väitteesi ovat puuta heinää. Kaksikielisyys suomi-ruotsi-akselilla ei todellakaan tuo mitään lisäarvoa edes toimittajien työhön!

    ""Herra isä, kuinka Ruotsissa uutistoimittajat pärjäävät, kun eivät osaa suomea!"

    Ruotsissa pärjäävät vallan mainiosti koska meillä täällä on HBL ja Vasabladet sekä suuri joukko muita ruotsinkielisiä lehtiä ja julkaisua ja koska sekä YLE että STT julkaisee uutisensa sekä suomeksi että ruotsiksi.

    Toisaalta Ruotsissa ei ehkä aivan yhtä tiiviisti ja laajalti seurata Suomen asioita kuin meillä perinteisesti Ruotsia. Tilanne on siellä vissiin vähän sama kuin meillä Viron uutisseuranta, merkittävyys ei ole huippuluokkaa ja toki kielitaidon puutekin varmasti rajoittaa sitä jonkun verran.

    Maidemme talouselämät ja niistä raportoivat tosin seuraavat toinen tosiaan hyvinkin tiukasti. Väitän että Kauppalehteen, Talouselämään ja Taloussanomiin on vaikea päästä toimittajaksi jos ei pysty lukemaan Veckan Affäreria ja muita Ruotsin sekä muiden Pohjoismaiden finanssialan lehtiä.

    Sen lisäksihän Ruotsilla on omakin kaksikielinen reservinsä ruosuissa ja puhumattakaan niistä lukuisista suomenruotsalaisista toimittajista jotka työskentelevät Ruotsin medioissa.

    "Ankdam, väitteesi ovat puuta heinää. Kaksikielisyys suomi-ruotsi-akselilla ei todellakaan tuo mitään lisäarvoa edes toimittajien työhön!"

    Ahaa, no miksi sitten YLE:n uutistoimituksessa on niin paljon niitä joilla on ruotsinkielinen sukunimi / ovat kakskielisiä? Siitähän tässä ketjussa oli kyse.

    Äänestä

  • Ai että suomen- ja ruotsinkieliset uutistoimitukset yhdistettiin pari vuotta sitten.

    Siitähän löytyykin selitys ylen omituiselle "uutiselle" heinäkuussa.
    Ruotsalainen byggmax oli perustanut lautakaupan Vantaalle. Miten mainostaa?
    Mainostaako mainoskanavilla? Kallistahan se olisi.
    Ilmeisesti ankkalammen verkosto toimi kiitettävästi ja niinpä sitten asiasta tehtiinkin oikein tärkeä valtakunnallinen uutinen ylen suomenkelisellä puolella. Byggmaxin johtajaa haastateltiin ja hän ylisti putiikkiaan ja ylen kamera fokusoi firman kylttejä oikein olan takaa.
    Kyllähän sitten annettiin nimellisesti alueen toisenkin firman edustajalle hivenen, pari sekunttia, aikaa mainoksen lopussai sanoa, että hyvä palvelu on valttia.

    Yleenshän public service karttaa avointa fimojen mainostamista.

    Ylellä ei ole sellaisia rajoituksia. Varsinkaan sen ilmeisesti ruotsinkielisten hallitsemalla uutistoimituksella.

    Äänestä

  • "Väittäisin että se johtuu siitä että meikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia. Meikäläiset ovat yleensä kaksikielisiä, pystymme tekemään työtä molemmilla kansalliskielillä ja pystymme seuraamaan Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden uutisia."

    Mistäs se taas johtuu, että jos teikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia niin miksi vaaditaan suomenkielisiltä tönkköruotsin osaamista? Onko se niinkuin Wideroos asian ilmaisi, että ei ole kysymys siitä kuinka hyvin me osaamme suomea koska lakikin vaatii ruotsin osaamista? Se ei kylläkään pidä paikkaansa sillä kenenkään ei ole pakko osata ruotsia ellei itse halua.

    Äänestä

  • torben kirjoitti:

    "Väittäisin että se johtuu siitä että meikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia. Meikäläiset ovat yleensä kaksikielisiä, pystymme tekemään työtä molemmilla kansalliskielillä ja pystymme seuraamaan Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden uutisia."

    Mistäs se taas johtuu, että jos teikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia niin miksi vaaditaan suomenkielisiltä tönkköruotsin osaamista? Onko se niinkuin Wideroos asian ilmaisi, että ei ole kysymys siitä kuinka hyvin me osaamme suomea koska lakikin vaatii ruotsin osaamista? Se ei kylläkään pidä paikkaansa sillä kenenkään ei ole pakko osata ruotsia ellei itse halua.

    "Mistäs se taas johtuu, että jos teikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia niin miksi vaaditaan suomenkielisiltä tönkköruotsin osaamista?"

    Johtuu siitä että me opiskelemme enemmän kieliä (myös enemmän vieraita kieliä) kuin te ja suhtaudumme kielten opiskeluun myönteisemmin.
    Me emme valita pakkosuomesta vaan revimme siitä täyden hyödyn.

    Te netti fennot sitä vastoin olette sitä mieltä että teiltä ei saa ruotsin kielen taitoa vaatia ja että teidän tulisi saada samat edut ja pärjätä yhtä hyvin heikommalla kielitaidolla.

    Yhteiskunta luonnollisesti kohtelee meitä lain vaatimuksesta tasavertaisesti mutta yksittäiset työnantajat tietysti kuorivat kermat päältä ja asettavat työntekijöidensä pätevyysvaatimukset sille tasolle minkä parhaaksi katsoo.

    Suomessa meitä äidinkieleltämme ruotsinkielisiä on se vajaa 6% mutta kuulumme Pohjoismaihin jossa taasen te suomenkieliset olette se kielellinen vähemmistö. Naapurissa on 22 miljoonaa lähiruotsia tai lähiruotsin sukuisia kieliä puhuvaa.

    Lähiruotsin osaamisesta on paljon etua ja hyötyä..
    Vasta Ruotsin takana on se englanninkielinen maailma.

    Miksi vaaditte sitten ruotsinkielisiä palveluja..? Unohda se kansalliskieli höpinä. Alkuperäisessä perustuslaissa ei ollut mitään mainintaa ruotsinkielestä eli muumimurteesta.
    Puhut paskaa.. Maailma alkaa netistä sitten tv:stä, teidän uhka on ne. Nähtävästi se on huomattu, ainakin puheista netin senuurin vaatimuksista sekä huomattavasti lisääntyneestä ruotsinkielen tarjonnasta..! Teitä ei ole 6% ei edes 5% Herää jo , kun kansa todella huomaa, että te pakkoruotsittatte myös mamu:ja pois lukien se hullu entisen Juogoslavian kansalainen Blondi viimeksi tv:ssä , niin on mielenkiintoista huomata mitä tapahtuu.? Teidän asema ja merkitys tulee pienenemään vuosi vuodelta, tässä maassa ja hyvä niin.! Joskus ihan tuntuu että teille tämä lama tuli tilauksesta, koska kansalla on muuta ajateltavaa kuin kielikysymykset..! No hurrit lopetta Suomessa kiitettävästi tomintojaan, siinä ylevää pohjoismaista yhteistyötä.;-)

    Äänestä

  • Äffä ykkönen kirjoitti:

    Ai että miksikö.. entä miksi te vaaditte suomenkielisiä palveluja? Miksi vain minun pitää palvella sinua äidinkielelläsi? Miksi minun tulisi saada palveluni sinun äidinkielelläsi? Miksi sinulla tulisi olla etuoikeus äidinkielisiin palveluihin ja minun pärjättävä vieraalla kielellä? Miksi minun tulisi olla syrjitty, miksi meidän ei sinun mielestäsi tulisi olla tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia Suomen kansalalaisina?

    Ja tuosta Perustuslaista!! Missä ihmeen "alkuperäisessä perustuslaissa" ei ole mainintaa muumimurteesta?? Nefe taas "tietää"! Kannattaisiko joskus ihan oikeasti ottaa asioista selvää? Oletko kuullut puhuttavan hakurobotti Googlesta?

    Suomen ensimmäinen perustuslaki:

    17.07.1919
    Suomen Hallitusmuoto

    22 §

    Lait ja asetukset, niin myös hallituksen esitykset eduskunnalle sekä eduskunnan vastaukset, esitykset ja muut kirjelmät hallitukselle annetaan suomen- ja ruotsinkielellä.

    50 §

    Yleistä hallintoa varten on Suomi edelleen oleva jaettuna lääneihin, kihlakuntiin ja kuntiin.

    Muutoksia läänien lukumäärään säädetään lailla. Muita muutoksia hallinnolliseen jakoon määrää valtioneuvosto, mikäli laissa ei toisin säädetä.

    Hallintoalueiden rajoja uudestaan järjestettäessä on varteenotettava, että alueet, mikäli asianhaarat sallivat, tulevat yksikielisiksi, suomen- tai ruotsinkielisiksi, taikka että toiskieliset vähemmistöt niillä tulevat niin pieniksi kuin mahdollista.

    75 §

    Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään.

    Asevelvollinen on, jollei hän itse muuta halua, mikäli mahdollista, luettava semmoiseen joukko-osastoon, jonka miehistöllä on sama äidinkieli, suomi tai ruotsi, kuin hänellä itsellään, ja saava siinä opetuksensa sillä kielellä. Sotaväen komennuskielenä on suomen kieli.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Mistäs se taas johtuu, että jos teikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia niin miksi vaaditaan suomenkielisiltä tönkköruotsin osaamista?"

    Johtuu siitä että me opiskelemme enemmän kieliä (myös enemmän vieraita kieliä) kuin te ja suhtaudumme kielten opiskeluun myönteisemmin.
    Me emme valita pakkosuomesta vaan revimme siitä täyden hyödyn.

    Te netti fennot sitä vastoin olette sitä mieltä että teiltä ei saa ruotsin kielen taitoa vaatia ja että teidän tulisi saada samat edut ja pärjätä yhtä hyvin heikommalla kielitaidolla.

    Yhteiskunta luonnollisesti kohtelee meitä lain vaatimuksesta tasavertaisesti mutta yksittäiset työnantajat tietysti kuorivat kermat päältä ja asettavat työntekijöidensä pätevyysvaatimukset sille tasolle minkä parhaaksi katsoo.

    Suomessa meitä äidinkieleltämme ruotsinkielisiä on se vajaa 6% mutta kuulumme Pohjoismaihin jossa taasen te suomenkieliset olette se kielellinen vähemmistö. Naapurissa on 22 miljoonaa lähiruotsia tai lähiruotsin sukuisia kieliä puhuvaa.

    Lähiruotsin osaamisesta on paljon etua ja hyötyä..
    Vasta Ruotsin takana on se englanninkielinen maailma.

    Ankdam näin: "Te netti fennot sitä vastoin olette sitä mieltä että teiltä ei saa ruotsin kielen taitoa vaatia ja että teidän tulisi saada samat edut ja pärjätä yhtä hyvin heikommalla kielitaidolla."

    Te "netti svekot" kuvittelette, että teidän pikku vähemmistöllänne on pomminvarma oikeus vaatia 5 miljoonan enemmistöltä ruotsin taitoa. Teidän asianne eivät mukamas vähemmin vaatimuksin hoidu. Muistakaa "netti svekot ": oma apu, paras apu.

    Pohjoismaat kuuluvat puolestaan Eurooppaan, jossa pohjoismaisilla kielillä ei pärjää. "Netti svekojen" mielestä kaikkien suomenkielisten pitää valmistautua ensin Skandinavian noin 20 miljoonan kansalaisen markkinoita varten tajuamatta, että Puolassakin yksistään on voimakkaassa kasvussa 40 miljoonan kansalaisen markkinat, Baltiassa 6 miljoonan, ja pelkästään Pietarissa esikaupunkeineen 10 miljoonan markkinat. Ja nyt sitten nämä "netti svekot" kuvittelevat, että kaikkien suomalaisten on elettävä ensisijaisesti vain Ruotsi ja Suomen piskuinen kielivähemmistö tähtäimessään. Melkoista sakkia nämä "netti svekot", täysin vailla suhteellisuudentajua.

    Linkki unohtu:

    http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1919/19190094001

    Aiheesta lisää:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1919_hallitusmuoto

    Äänestä

  • Nettisuom. (-fenno) kirjoitti:

    Ankdam näin: "Te netti fennot sitä vastoin olette sitä mieltä että teiltä ei saa ruotsin kielen taitoa vaatia ja että teidän tulisi saada samat edut ja pärjätä yhtä hyvin heikommalla kielitaidolla."

    Te "netti svekot" kuvittelette, että teidän pikku vähemmistöllänne on pomminvarma oikeus vaatia 5 miljoonan enemmistöltä ruotsin taitoa. Teidän asianne eivät mukamas vähemmin vaatimuksin hoidu. Muistakaa "netti svekot ": oma apu, paras apu.

    Pohjoismaat kuuluvat puolestaan Eurooppaan, jossa pohjoismaisilla kielillä ei pärjää. "Netti svekojen" mielestä kaikkien suomenkielisten pitää valmistautua ensin Skandinavian noin 20 miljoonan kansalaisen markkinoita varten tajuamatta, että Puolassakin yksistään on voimakkaassa kasvussa 40 miljoonan kansalaisen markkinat, Baltiassa 6 miljoonan, ja pelkästään Pietarissa esikaupunkeineen 10 miljoonan markkinat. Ja nyt sitten nämä "netti svekot" kuvittelevat, että kaikkien suomalaisten on elettävä ensisijaisesti vain Ruotsi ja Suomen piskuinen kielivähemmistö tähtäimessään. Melkoista sakkia nämä "netti svekot", täysin vailla suhteellisuudentajua.

    En minä mitään vaadi, aivan sama minulle mitä sinä osaat tai olet osaamatta!

    Moni työnantaja kuitenkin vaatii, eikä suinkaan mitenkään erityisesti meikäläiset vaan moni muukin työnantaja kaksikelisillä seuduilla.

    Omapa asiasi mutta joudut hyväksymään sen että tulet aina työmarkkinoilla pärjäämään huonommin kuin sellainen joka on pätevämpi ja osaa enemmän kuin sinä.

    Ruotsi on englannin jälkeen Suomen tärkein kieli sanovat netti fennot sitten ihan mitä tahansa!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ai että miksikö.. entä miksi te vaaditte suomenkielisiä palveluja? Miksi vain minun pitää palvella sinua äidinkielelläsi? Miksi minun tulisi saada palveluni sinun äidinkielelläsi? Miksi sinulla tulisi olla etuoikeus äidinkielisiin palveluihin ja minun pärjättävä vieraalla kielellä? Miksi minun tulisi olla syrjitty, miksi meidän ei sinun mielestäsi tulisi olla tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia Suomen kansalalaisina?

    Ja tuosta Perustuslaista!! Missä ihmeen "alkuperäisessä perustuslaissa" ei ole mainintaa muumimurteesta?? Nefe taas "tietää"! Kannattaisiko joskus ihan oikeasti ottaa asioista selvää? Oletko kuullut puhuttavan hakurobotti Googlesta?

    Suomen ensimmäinen perustuslaki:

    17.07.1919
    Suomen Hallitusmuoto

    22 §

    Lait ja asetukset, niin myös hallituksen esitykset eduskunnalle sekä eduskunnan vastaukset, esitykset ja muut kirjelmät hallitukselle annetaan suomen- ja ruotsinkielellä.

    50 §

    Yleistä hallintoa varten on Suomi edelleen oleva jaettuna lääneihin, kihlakuntiin ja kuntiin.

    Muutoksia läänien lukumäärään säädetään lailla. Muita muutoksia hallinnolliseen jakoon määrää valtioneuvosto, mikäli laissa ei toisin säädetä.

    Hallintoalueiden rajoja uudestaan järjestettäessä on varteenotettava, että alueet, mikäli asianhaarat sallivat, tulevat yksikielisiksi, suomen- tai ruotsinkielisiksi, taikka että toiskieliset vähemmistöt niillä tulevat niin pieniksi kuin mahdollista.

    75 §

    Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään.

    Asevelvollinen on, jollei hän itse muuta halua, mikäli mahdollista, luettava semmoiseen joukko-osastoon, jonka miehistöllä on sama äidinkieli, suomi tai ruotsi, kuin hänellä itsellään, ja saava siinä opetuksensa sillä kielellä. Sotaväen komennuskielenä on suomen kieli.

    Mitä syrjimistäm se on että te hoidatte oman kielenne..? Ota huomioon että pakkoruotsi on myös syrjimistä niinkuin virkamiesruotsikin..! Turha noita lakitekstejä tuoda, ne pitää muuttaa länsimaalaista demokratiakäsitystä vastaaviksi. Esimerkiksi Ruotsin kielilaki pääkielenä suomi olisi ihan demokratian mukaista, eikä kielirasimia..Kuten nykyinen joosa kielettään suoranaisesti tai siihen vedoten kielletään suomenkielen käyttö ruotsinkielisissäpäiväkodeissa, -kouluissa, -työpaikoilla..? Onko suurempaa rasimia nähtykään muualla nykyaikana..? Tuokin on vastoin demokratiaa, eikä vastaa mitään tasa-arvoista käytäntöä, missän maassa. Olet tekopyhä oman edun tavoittelija.! Muatta framille nousee vielä kielikysymys, ja se on menoa se, sen jälkeen. Itkekää vaan että tietä sorretaan,. Suomalaisia on soreettu ruotsinvallan ajoista , edelleen..!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    En minä mitään vaadi, aivan sama minulle mitä sinä osaat tai olet osaamatta!

    Moni työnantaja kuitenkin vaatii, eikä suinkaan mitenkään erityisesti meikäläiset vaan moni muukin työnantaja kaksikelisillä seuduilla.

    Omapa asiasi mutta joudut hyväksymään sen että tulet aina työmarkkinoilla pärjäämään huonommin kuin sellainen joka on pätevämpi ja osaa enemmän kuin sinä.

    Ruotsi on englannin jälkeen Suomen tärkein kieli sanovat netti fennot sitten ihan mitä tahansa!

    "Ruotsi on englannin jälkeen Suomen tärkein kieli sanovat netti fennot sitten ihan mitä tahansa! "

    Nyt "netti svekon" suhteellisuuden taju jälleen petti. Työmarkkinoilla on julkinen ja yksityinen puoli. Julkisen puolen vaatimukset ruotsin taidosta ovat keinotekoisia lainsäädännön luomuksia tähän tapaan: Jos työn vaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, automaattisesti vaaditaan myös ruotsin taitoa, on se sitten työnteon kannalta tarpeen tai ei. Moinen vaatimus on suhteeton ja vain yksi esimerkki suhteettomuudesta.

    Yksityisellä puolella kauppavaihto Ruotsin kanssa on noin 10 % kokonaisuudesta, samoin Saksan ja Venäjän. Ruotsin tärkeys on vain 10-15 prosentin tärkeyttä, kun karsitaan pois lainsäädännön luoma keintekoinen tärkeys ja seurustelu-upseerina olemisen viihdearvo tietyissä piireissä.

    Ankdam 21.8.2011 08:04: "Te netti fennot sitä vastoin olette sitä mieltä että teiltä ei saa ruotsin kielen taitoa vaatia ja että teidän tulisi saada samat edut ja pärjätä yhtä hyvin heikommalla kielitaidolla."

    Siinä se "netti svekojen" vaatimus ruotsin taidosta on kätketysti ilmaistu.

    "Omapa asiasi mutta joudut hyväksymään sen että tulet aina työmarkkinoilla pärjäämään huonommin kuin sellainen joka on pätevämpi ja osaa enemmän kuin sinä."

    Tuohan on itsestään selvä asia. Se vain ei ole itsestäänselvyys, mitä lainsäädännöllä voimme itsellemme kohtuudella ja järkisyillä perustellen asettaa vaatimuksiksi suhteessa enemmistöön ja pieneen kielivähemmistöön. Voimmeko esimerkiksi järkisyihin vedoten sorvata lain, jossa asetamme itsellemme pakkosaamen. Siitä syystä työnantaja sitten vaatii saamen taitoa ja tekee siitä niin muodoin 5 miljoonalle suomalaiselle tärkeän kielen. Näin olemme valitettavasti menetelleet itäruotsin suhteen.

    Ruotsin kielellä on tosiasiassa vain 10-15 prosentin tärkeys, kun tärkeydestä poistetaan tarpeeton, perustelematon ja keinotekoinen kuorrutus, puhuitte te "netti svekot" mitä tahansa.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    En minä mitään vaadi, aivan sama minulle mitä sinä osaat tai olet osaamatta!

    Moni työnantaja kuitenkin vaatii, eikä suinkaan mitenkään erityisesti meikäläiset vaan moni muukin työnantaja kaksikelisillä seuduilla.

    Omapa asiasi mutta joudut hyväksymään sen että tulet aina työmarkkinoilla pärjäämään huonommin kuin sellainen joka on pätevämpi ja osaa enemmän kuin sinä.

    Ruotsi on englannin jälkeen Suomen tärkein kieli sanovat netti fennot sitten ihan mitä tahansa!

    "En minä mitään vaadi, aivan sama minulle mitä sinä osaat tai olet osaamatta!"

    Kyllä sinä olet vaatimassa virkamieheltä ruotsia vaikka itärajalla.

    "Moni työnantaja kuitenkin vaatii, eikä suinkaan mitenkään erityisesti meikäläiset vaan moni muukin työnantaja kaksikelisillä seuduilla."

    Ai joo, kaksikielisillä seuduilla. Missäs niitä onkaan?

    http://www.pakkoruotsi.net/ruotsinkieliset_kartalla.htm

    Saahan sitä vaatia jos niin haluaa, erityisesti käytännön syistä, mutta ei keinotekoisista lakipykälin tehdyistä svekosyistä.

    "Ruotsi on englannin jälkeen Suomen tärkein kieli sanovat netti fennot sitten ihan mitä tahansa!"

    Kyllä suomi kotimaisena on ensin ja sitten tulee vieraana kielenä englanti, seuraavaksi tyhjä väli ja sitten saksa, venäjä ja ruotsi rimpsuna, sanokoon sveko mitä tahtoo.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ai että miksikö.. entä miksi te vaaditte suomenkielisiä palveluja? Miksi vain minun pitää palvella sinua äidinkielelläsi? Miksi minun tulisi saada palveluni sinun äidinkielelläsi? Miksi sinulla tulisi olla etuoikeus äidinkielisiin palveluihin ja minun pärjättävä vieraalla kielellä? Miksi minun tulisi olla syrjitty, miksi meidän ei sinun mielestäsi tulisi olla tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia Suomen kansalalaisina?

    Ja tuosta Perustuslaista!! Missä ihmeen "alkuperäisessä perustuslaissa" ei ole mainintaa muumimurteesta?? Nefe taas "tietää"! Kannattaisiko joskus ihan oikeasti ottaa asioista selvää? Oletko kuullut puhuttavan hakurobotti Googlesta?

    Suomen ensimmäinen perustuslaki:

    17.07.1919
    Suomen Hallitusmuoto

    22 §

    Lait ja asetukset, niin myös hallituksen esitykset eduskunnalle sekä eduskunnan vastaukset, esitykset ja muut kirjelmät hallitukselle annetaan suomen- ja ruotsinkielellä.

    50 §

    Yleistä hallintoa varten on Suomi edelleen oleva jaettuna lääneihin, kihlakuntiin ja kuntiin.

    Muutoksia läänien lukumäärään säädetään lailla. Muita muutoksia hallinnolliseen jakoon määrää valtioneuvosto, mikäli laissa ei toisin säädetä.

    Hallintoalueiden rajoja uudestaan järjestettäessä on varteenotettava, että alueet, mikäli asianhaarat sallivat, tulevat yksikielisiksi, suomen- tai ruotsinkielisiksi, taikka että toiskieliset vähemmistöt niillä tulevat niin pieniksi kuin mahdollista.

    75 §

    Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään.

    Asevelvollinen on, jollei hän itse muuta halua, mikäli mahdollista, luettava semmoiseen joukko-osastoon, jonka miehistöllä on sama äidinkieli, suomi tai ruotsi, kuin hänellä itsellään, ja saava siinä opetuksensa sillä kielellä. Sotaväen komennuskielenä on suomen kieli.

    " entä miksi te vaaditte suomenkielisiä palveluja?"
    Voisiko vaatimukseen vaikuttaa se, että asumme Suomessa ja olemme suomalaisia.
    "Miksi vain minun pitää palvella sinua äidinkielelläsi? "
    Paaskat sinun mitään pitää palvella.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Mistäs se taas johtuu, että jos teikäläiset ovat keskimäärin kielitaitoisempia niin miksi vaaditaan suomenkielisiltä tönkköruotsin osaamista?"

    Johtuu siitä että me opiskelemme enemmän kieliä (myös enemmän vieraita kieliä) kuin te ja suhtaudumme kielten opiskeluun myönteisemmin.
    Me emme valita pakkosuomesta vaan revimme siitä täyden hyödyn.

    Te netti fennot sitä vastoin olette sitä mieltä että teiltä ei saa ruotsin kielen taitoa vaatia ja että teidän tulisi saada samat edut ja pärjätä yhtä hyvin heikommalla kielitaidolla.

    Yhteiskunta luonnollisesti kohtelee meitä lain vaatimuksesta tasavertaisesti mutta yksittäiset työnantajat tietysti kuorivat kermat päältä ja asettavat työntekijöidensä pätevyysvaatimukset sille tasolle minkä parhaaksi katsoo.

    Suomessa meitä äidinkieleltämme ruotsinkielisiä on se vajaa 6% mutta kuulumme Pohjoismaihin jossa taasen te suomenkieliset olette se kielellinen vähemmistö. Naapurissa on 22 miljoonaa lähiruotsia tai lähiruotsin sukuisia kieliä puhuvaa.

    Lähiruotsin osaamisesta on paljon etua ja hyötyä..
    Vasta Ruotsin takana on se englanninkielinen maailma.

    Ankdam: "me opiskelemme enemmän kieliä (myös enemmän vieraita kieliä) kuin te ja suhtaudumme kielten opiskeluun myönteisemmin.
    Me emme valita pakkosuomesta vaan revimme siitä täyden hyödyn."

    Totta hemmetissä 5% opiskelee maan pääkielen, joutuu sitä arjessa kuulemaan ja käyttämään alusta asti ja siitä on vielä hyötyä. On jotenkin äärimmäisen loukkaavaa, että käytetään tällaista retoriikkaa. Ihan kuin meitä suomenkielisiä voisi jotenkin pitää vähemmistökielisinä, jotka kieltäytyvät vain opettelemasta arjen tärkeintä käyttökieltä. Lopeta tuollainen!

    Suomenkielisten kielitaidon suuntautumisesta sitten kun kielitaitoa saa vapaasti kehittää, ei vielä voi sanoa mitään. Jo nyt opiskelemme enemmän kieliä kuin Ahvenanmaalaiset tai Ruotsin kansalaiset. Mikset moiti heitä?

    Meitä suomenkielisiä ei pitäisi moittia kielten vähäisestä opiskelusta, kun olemme siinä Euroopan ahkerimpiin kuuluvia, vaikka äidinkielemme on toisesta kieliryhmästä kuin useimpien eurooppalaisten kielet. Me ansaitsisimme jo nyt mitalin.

    Ruotsinkielisten laajaksi väitetty kielitaito Suomessa perustuu kahteen asiaan:

    1) ruotsinkieliset ovat kielivähemmistö ja kielivähemmistöön kuuluvilla on aina ja kaikkialla enemmän kielitaitoa kuin enemmistöllä,

    2) suuri osa ruotsinkielisistä kuuluu vanhoihin sukuihin, joissa edelliset sukupolvetkin ovat osanneet useita kieliä, joten vielä vanha perinne saattaa painaa vaa'assa ja koulujen ilmapiiri painottaa kieliä - matemaattisten aineiden kustannuksella, kuten Pisa kertoo.

    Minä ymmärrän, että haluat olla ylpeä oma kieliryhmäsi tilanteesta. Se on luonnollista ja siihen on varmasti syytäkin. Mutta on surkeaa, että samalla kieltäydyt näkemästä realistisesti meitä suomenkielisiä ja jopa ylimielisesti arvioit meitä tapaan "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään", "eivät arvosta kielitaitoa".

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    ""Herra isä, kuinka Ruotsissa uutistoimittajat pärjäävät, kun eivät osaa suomea!"

    Ruotsissa pärjäävät vallan mainiosti koska meillä täällä on HBL ja Vasabladet sekä suuri joukko muita ruotsinkielisiä lehtiä ja julkaisua ja koska sekä YLE että STT julkaisee uutisensa sekä suomeksi että ruotsiksi.

    Toisaalta Ruotsissa ei ehkä aivan yhtä tiiviisti ja laajalti seurata Suomen asioita kuin meillä perinteisesti Ruotsia. Tilanne on siellä vissiin vähän sama kuin meillä Viron uutisseuranta, merkittävyys ei ole huippuluokkaa ja toki kielitaidon puutekin varmasti rajoittaa sitä jonkun verran.

    Maidemme talouselämät ja niistä raportoivat tosin seuraavat toinen tosiaan hyvinkin tiukasti. Väitän että Kauppalehteen, Talouselämään ja Taloussanomiin on vaikea päästä toimittajaksi jos ei pysty lukemaan Veckan Affäreria ja muita Ruotsin sekä muiden Pohjoismaiden finanssialan lehtiä.

    Sen lisäksihän Ruotsilla on omakin kaksikielinen reservinsä ruosuissa ja puhumattakaan niistä lukuisista suomenruotsalaisista toimittajista jotka työskentelevät Ruotsin medioissa.

    "Ankdam, väitteesi ovat puuta heinää. Kaksikielisyys suomi-ruotsi-akselilla ei todellakaan tuo mitään lisäarvoa edes toimittajien työhön!"

    Ahaa, no miksi sitten YLE:n uutistoimituksessa on niin paljon niitä joilla on ruotsinkielinen sukunimi / ovat kakskielisiä? Siitähän tässä ketjussa oli kyse.

    Ruotsinkielisellä puolella on Suomessa toimittajakoulustusta varsin runsaasti. Ruotsinkielisiä toimittajia on siis suhteessa selkeästi enemmän.

    Ruotsi on ollut Suomessa perinteisesti rahan kieli. Ei ole niinkään kauan siitä, kun ruotsinkieliset omistivat lähes kaiken Suomessa. Tämä näkyy edelleen ruotsinkielisten yliedustuksena esim. avainpaikoilla yrityksissä.

    Suomelle olisi eduksi saada toimittajia, jotka voisivat seurata maailman venäjänkielistä, ranskankielistä tai espanjankielistä mediaa tai muita kieliryhmiä. Se antaisi meille samanlaista globaalia näkökulmaa kuin mitä Ruotsissa tiedonvälitykseltä edellytetään. Ei ole järkeä kierrättää meille asioita vain englannin ja ruotsin kautta.

    Äänestä

  • 8 kirjoitti:

    Suomen paras Venäjän kirjeenvaihtaja ikinä oli Radio Vegan ruotsinkielinen Moskovan / Venäjän kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén joka puhui sujuvaa venäjää.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Suomen paras Venäjän kirjeenvaihtaja ikinä oli Radio Vegan ruotsinkielinen Moskovan / Venäjän kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén joka puhui sujuvaa venäjää.

    Ankdamin kanssa on ilo olla samaa mieltä tästä asiasta. Anna-Lena Laurén lienee suomalaisen median Venäjä-asiantuntijoista ykkönen, vaikka onkin suomeruotsalainen. Hän on Helsingissä viettämiensä vuosien jälkeen jälleen palaamassa Venäjälle HBL:n väreissä, alkuun ainakin puoleksi vuodeksi. Siitä kiitos kuulunee väistvälle päätoimittajalle, suomenkieliselle mutta Tukholman yliopistosta valmistuneelle Hannu Olkinuoralle.

    Anna-Lena Laurénin erinomaista reportaasisarjaa on voinut lukea kuluneena kesänä HBL:n sivuilta. Jutut ovat olleet monipuolisuudessaan ja tasapainoisuudessaan hieman toista luokkaa kuin esimerkiksi tamperelaisen Aamulehden nimeltämainitsemattoman Venäjä-spesialistin yksisilmäiset Putin-vesikauhuiset asennevammaiset pyrskähdykset, joissa toimittajan oma asenne on mennyt objektiivisuuteen pyrkivän journalismin edelle.

    Äänestä

  • realismia kirjoitti:

    Ankdam: "me opiskelemme enemmän kieliä (myös enemmän vieraita kieliä) kuin te ja suhtaudumme kielten opiskeluun myönteisemmin.
    Me emme valita pakkosuomesta vaan revimme siitä täyden hyödyn."

    Totta hemmetissä 5% opiskelee maan pääkielen, joutuu sitä arjessa kuulemaan ja käyttämään alusta asti ja siitä on vielä hyötyä. On jotenkin äärimmäisen loukkaavaa, että käytetään tällaista retoriikkaa. Ihan kuin meitä suomenkielisiä voisi jotenkin pitää vähemmistökielisinä, jotka kieltäytyvät vain opettelemasta arjen tärkeintä käyttökieltä. Lopeta tuollainen!

    Suomenkielisten kielitaidon suuntautumisesta sitten kun kielitaitoa saa vapaasti kehittää, ei vielä voi sanoa mitään. Jo nyt opiskelemme enemmän kieliä kuin Ahvenanmaalaiset tai Ruotsin kansalaiset. Mikset moiti heitä?

    Meitä suomenkielisiä ei pitäisi moittia kielten vähäisestä opiskelusta, kun olemme siinä Euroopan ahkerimpiin kuuluvia, vaikka äidinkielemme on toisesta kieliryhmästä kuin useimpien eurooppalaisten kielet. Me ansaitsisimme jo nyt mitalin.

    Ruotsinkielisten laajaksi väitetty kielitaito Suomessa perustuu kahteen asiaan:

    1) ruotsinkieliset ovat kielivähemmistö ja kielivähemmistöön kuuluvilla on aina ja kaikkialla enemmän kielitaitoa kuin enemmistöllä,

    2) suuri osa ruotsinkielisistä kuuluu vanhoihin sukuihin, joissa edelliset sukupolvetkin ovat osanneet useita kieliä, joten vielä vanha perinne saattaa painaa vaa'assa ja koulujen ilmapiiri painottaa kieliä - matemaattisten aineiden kustannuksella, kuten Pisa kertoo.

    Minä ymmärrän, että haluat olla ylpeä oma kieliryhmäsi tilanteesta. Se on luonnollista ja siihen on varmasti syytäkin. Mutta on surkeaa, että samalla kieltäydyt näkemästä realistisesti meitä suomenkielisiä ja jopa ylimielisesti arvioit meitä tapaan "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään", "eivät arvosta kielitaitoa".

    Asiaa, nimimerkki "realismia"! Mielestäni annoit palautetta Ankdamille asiallisilla argumenteilla ja maltillisella asenteella.

    Luonnollisesti vähemmistö, ja varsinkin noin pieni vähemmistö kuin suomenruotsalaiset, joutuu opettelemaan enemmistön kielen, halusi tai ei. Sehän ei ole tahdon asia - paitsi kv. konventioiden, Suomen perustuslain ja Ahvenanmaan itsehallintolain suojaamalla Ahvenanmaalla sekä joillakin länsirannikon alueilla - vaan pakko, josta on myös mainittua hyötyä.

    Sukuperintönä tullut pyrkimys opiskella useita vieraita kieliä ei kyllä ole kovin uskottava siinä mielessä, että se koskisi valtaosaa suomenruotsalaisista. Ruotsinkielinen sivistyneistö ja osa pääkaupunkiseudun (siis käytännössä Helsingin) muusta ruotsinkielisestä väestöstä varmaan kuuluu tähän mainitsemaasi lajityyppiin, mutta maaseudun ja pikkupaikkakuntien ruotsinkieliset eivät liene sen kummempia tapauksia kuin suomenkielisetkään.

    Myös henkilökohtainen kokemukseni eri suomenruotsalaisista sosiaali-ja muista ryhmistä tukee oletustani. Helsingin Laivurinkadulla asuneen akateemikon perheessä oli kovin laaja kielitaito verrattuna närpiöläisen maanviljelijän perheeseen (jonka kieli nyt ei tainnut edes oikeaa ruotsia ollakaan).

    Totta.

    Ruotsinkieliset esimerkiksi Ahvenanmaalla opiskelevat merkitsevästi VÄHEMMÄN kieliä kuin muut Suomessa, lähes kolmannes yhdeksäsluokkalaisista opiskelee vain englantia äidinkielensä rinnalla, ei muuta. En moiti tätä, mutta pidän outona sitä, että ruotsinkieliset mollaavat jatkuvasti suomenkielisten kielitaitoa ja unohtavat äyskiä ahvenanmaalaisille, joilla ruotsinkielisten oma porttiteoria ei näytä toimivan.

    Äänestä

  • Totuus vain totuus kirjoitti:

    Älä jauha paskaa Ankdam, ihan ensimmäinen perustuslaki luonnos, ei pitänyt sisällään kansalliskieliä, oli vain suomenkieli. Linkkiä ei ole mutta joku joka muistaa vois antaa sen tänne.

    Alkuperäinen viestisi:

    "Alkuperäisessä perustuslaissa ei ollut mitään mainintaa ruotsinkielestä eli muumimurteesta."

    Jonka väitteen minä todistin vääräksi.

    Nyt sitten:

    "Älä jauha ****** Ankdam, ihan ensimmäinen perustuslaki luonnos, ei pitänyt sisällään kansalliskieliä, oli vain suomenkieli.

    Nyt siis puhut luonnoksesta!! (on muuten olla yhdyssana, tulee olla perustuslakiluonnos)

    Niitä luonnoksia oli pilvin pimein ja lopputulosta työstettiin pitkään ja hartaasti mutta mitään painoarvoa niillä luonnoksilla ei tietenkään ole, muuta kuin että ne osoittavat että silloinkin on oltu asioista montaa eri mieltä.

    Joten kukahan se puhuu sitä peetä?

    Suomen ensimmäinen perustuslaki:

    17.07.1919
    Suomen Hallitusmuoto

    22 §

    Lait ja asetukset, niin myös hallituksen esitykset eduskunnalle sekä eduskunnan vastaukset, esitykset ja muut kirjelmät hallitukselle annetaan suomen- ja ruotsinkielellä.

    50 §

    Yleistä hallintoa varten on Suomi edelleen oleva jaettuna lääneihin, kihlakuntiin ja kuntiin.

    Muutoksia läänien lukumäärään säädetään lailla. Muita muutoksia hallinnolliseen jakoon määrää valtioneuvosto, mikäli laissa ei toisin säädetä.

    Hallintoalueiden rajoja uudestaan järjestettäessä on varteenotettava, että alueet, mikäli asianhaarat sallivat, tulevat yksikielisiksi, suomen- tai ruotsinkielisiksi, taikka että toiskieliset vähemmistöt niillä tulevat niin pieniksi kuin mahdollista.

    75 §

    Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään.

    Asevelvollinen on, jollei hän itse muuta halua, mikäli mahdollista, luettava semmoiseen joukko-osastoon, jonka miehistöllä on sama äidinkieli, suomi tai ruotsi, kuin hänellä itsellään, ja saava siinä opetuksensa sillä kielellä. Sotaväen komennuskielenä on suomen kieli.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1919_hallitusmuoto

    Äänestä

  • realismia kirjoitti:

    Ankdam: "me opiskelemme enemmän kieliä (myös enemmän vieraita kieliä) kuin te ja suhtaudumme kielten opiskeluun myönteisemmin.
    Me emme valita pakkosuomesta vaan revimme siitä täyden hyödyn."

    Totta hemmetissä 5% opiskelee maan pääkielen, joutuu sitä arjessa kuulemaan ja käyttämään alusta asti ja siitä on vielä hyötyä. On jotenkin äärimmäisen loukkaavaa, että käytetään tällaista retoriikkaa. Ihan kuin meitä suomenkielisiä voisi jotenkin pitää vähemmistökielisinä, jotka kieltäytyvät vain opettelemasta arjen tärkeintä käyttökieltä. Lopeta tuollainen!

    Suomenkielisten kielitaidon suuntautumisesta sitten kun kielitaitoa saa vapaasti kehittää, ei vielä voi sanoa mitään. Jo nyt opiskelemme enemmän kieliä kuin Ahvenanmaalaiset tai Ruotsin kansalaiset. Mikset moiti heitä?

    Meitä suomenkielisiä ei pitäisi moittia kielten vähäisestä opiskelusta, kun olemme siinä Euroopan ahkerimpiin kuuluvia, vaikka äidinkielemme on toisesta kieliryhmästä kuin useimpien eurooppalaisten kielet. Me ansaitsisimme jo nyt mitalin.

    Ruotsinkielisten laajaksi väitetty kielitaito Suomessa perustuu kahteen asiaan:

    1) ruotsinkieliset ovat kielivähemmistö ja kielivähemmistöön kuuluvilla on aina ja kaikkialla enemmän kielitaitoa kuin enemmistöllä,

    2) suuri osa ruotsinkielisistä kuuluu vanhoihin sukuihin, joissa edelliset sukupolvetkin ovat osanneet useita kieliä, joten vielä vanha perinne saattaa painaa vaa'assa ja koulujen ilmapiiri painottaa kieliä - matemaattisten aineiden kustannuksella, kuten Pisa kertoo.

    Minä ymmärrän, että haluat olla ylpeä oma kieliryhmäsi tilanteesta. Se on luonnollista ja siihen on varmasti syytäkin. Mutta on surkeaa, että samalla kieltäydyt näkemästä realistisesti meitä suomenkielisiä ja jopa ylimielisesti arvioit meitä tapaan "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään", "eivät arvosta kielitaitoa".

    "Suomenkielisten kielitaidon suuntautumisesta sitten kun kielitaitoa saa vapaasti kehittää, ei vielä voi sanoa mitään."

    Suomalaisten kielitaidon kehittymisestä kun pakollisuutta on höllennetty ja "kielitaitoa on vapaasti saanut kehittää" on raudanlujaa näyttöä - Kielitaito on surkastumassa!!

    Aikoinaan kun itse kävin koulua opiskelivat kaikki oppikouluissa kotimaisten kielten lisäksi vähintään kahta vierasta kieltä, yhtä pitkää ja toista lyhyttä. Nykyään kahden vieraan kielen opiskeleminen on harvinaista eikä edes kaikissa kouluissa mahdollista.

    Konteksti!!

    "Totta hemmetissä 5% opiskelee maan pääkielen, joutuu sitä arjessa kuulemaan ja käyttämään alusta asti ja siitä on vielä hyötyä. On jotenkin äärimmäisen loukkaavaa, että käytetään tällaista retoriikkaa. Ihan kuin meitä suomenkielisiä voisi jotenkin pitää vähemmistökielisinä, jotka kieltäytyvät vain opettelemasta arjen tärkeintä käyttökieltä. Lopeta tuollainen!"

    Minä en kirjoittele tälle palstalle arvostellakseni suomenkielisiä, Suomen kansaa tai suomenkielisiä suomalaisia.

    Minä kirjoittelen tälle palstallle näitten netti fennojen opponenttina yrittäen ampua alas heidän valheitaan, meidän ruotsinkielisten perusteetonta demonisointia, kyseenalaistaakseni heidän päättömiä väitteitään ja jakaakseni oikeaa informaatiota.

    "Mutta on surkeaa, että samalla kieltäydyt näkemästä realistisesti meitä suomenkielisiä ja jopa ylimielisesti arvioit meitä tapaan "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään", "eivät arvosta kielitaitoa".

    Huom konteksti:
    Tuon sitaatin olet noukkinut viestistäni joka koski ruotsinsuomalaisia ja sitä etteivät he yleensä enää komannessa sukupolvessa osaa suomea "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään". Itsestähän se kielen säilyttäminen on lähdettävä!

    Netti fennot mielellään nimittäin vertaavat meidän asemaamme ruotsinsuomalaisiin, joka siis on päätöntä koska me emme väestöryhminä ole toistemme peilikuvia.

    Ja mitä sitaattiin "eivät arvosta kielitaitoa" tulee niin eivät ainakaan tämän palstan änkyräfennot yleensä osaa edes suomea.

    Änkyräfennot eivät todellisuudessa kirjoittele tänne saadakseen ruotsin tilalla opiskella ranskaa ja saksaa ja venäjää.. he kirjoittelevat tänne päästäkseen eroon, ei vaan ruotsin opetuksesta vaan päästäkseen eroon kaikesta ruots-alkuisesta ja siihen liittyvästä tässä maassa.

    Esimerkiksi Heikki Talan käymä nettisota pakkoruotsia vastaan on vain tekosyy ja sumuverho hänen omiin ruotsinkielisiin maanmiehiinsä kohdistuvalle vihakampanjalleen.

    Mitä taas ruotsin kielen osaamiseen tulee niin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että siitä on täss maassa suurta hyötyä. Ennen toista kotimaista luettiin vain oppikoulussa nyt tasapäistävän peruskoulun myötä kaikissa kouluissa.

    Kun tätä palstaa lukee niin harvemmin myöskään netti fennot vaativat pakkoruotsia lakkautettavaksi koska he eivät ruotsin kielen taitoa tarvitse vaan siksi koska sitä heiltä usein vaaditaan. Aikamoinen paradoksi!

    Toki kaikki kielitaito on suuri etu mutta se kieli jota todennäköisimmin englannin jälkeen tässä maassa tulee tarvitsemaan, eli toisin sanoen olisi edullista osata, on ruotsi.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Alkuperäinen viestisi:

    "Alkuperäisessä perustuslaissa ei ollut mitään mainintaa ruotsinkielestä eli muumimurteesta."

    Jonka väitteen minä todistin vääräksi.

    Nyt sitten:

    "Älä jauha ****** Ankdam, ihan ensimmäinen perustuslaki luonnos, ei pitänyt sisällään kansalliskieliä, oli vain suomenkieli.

    Nyt siis puhut luonnoksesta!! (on muuten olla yhdyssana, tulee olla perustuslakiluonnos)

    Niitä luonnoksia oli pilvin pimein ja lopputulosta työstettiin pitkään ja hartaasti mutta mitään painoarvoa niillä luonnoksilla ei tietenkään ole, muuta kuin että ne osoittavat että silloinkin on oltu asioista montaa eri mieltä.

    Joten kukahan se puhuu sitä peetä?

    Suomen ensimmäinen perustuslaki:

    17.07.1919
    Suomen Hallitusmuoto

    22 §

    Lait ja asetukset, niin myös hallituksen esitykset eduskunnalle sekä eduskunnan vastaukset, esitykset ja muut kirjelmät hallitukselle annetaan suomen- ja ruotsinkielellä.

    50 §

    Yleistä hallintoa varten on Suomi edelleen oleva jaettuna lääneihin, kihlakuntiin ja kuntiin.

    Muutoksia läänien lukumäärään säädetään lailla. Muita muutoksia hallinnolliseen jakoon määrää valtioneuvosto, mikäli laissa ei toisin säädetä.

    Hallintoalueiden rajoja uudestaan järjestettäessä on varteenotettava, että alueet, mikäli asianhaarat sallivat, tulevat yksikielisiksi, suomen- tai ruotsinkielisiksi, taikka että toiskieliset vähemmistöt niillä tulevat niin pieniksi kuin mahdollista.

    75 §

    Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan, niinkuin siitä laissa säädetään.

    Asevelvollinen on, jollei hän itse muuta halua, mikäli mahdollista, luettava semmoiseen joukko-osastoon, jonka miehistöllä on sama äidinkieli, suomi tai ruotsi, kuin hänellä itsellään, ja saava siinä opetuksensa sillä kielellä. Sotaväen komennuskielenä on suomen kieli.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1919_hallitusmuoto

    Suomen ensimmäinen perustuslaki:

    Tietääkö ankdaami kuinka monennella yrittämällä tämä hallitusmuoto kielen osalta meni läpi?

    17.07.1919
    Suomen Hallitusmuoto

    22 §

    Lait ja asetukset, niin myös hallituksen esitykset eduskunnalle sekä eduskunnan vastaukset, esitykset ja muut kirjelmät hallitukselle annetaan suomen- ja ruotsinkielellä.

    Kohtuuteen taidetaan siirtyä melko pian!

    Ei ole kohtuullista vaatia yli 90 prosentin enemmistöä opiskelemaan pientä ruotsin murretta.

    Kohtuus kaikessa!!!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Suomenkielisten kielitaidon suuntautumisesta sitten kun kielitaitoa saa vapaasti kehittää, ei vielä voi sanoa mitään."

    Suomalaisten kielitaidon kehittymisestä kun pakollisuutta on höllennetty ja "kielitaitoa on vapaasti saanut kehittää" on raudanlujaa näyttöä - Kielitaito on surkastumassa!!

    Aikoinaan kun itse kävin koulua opiskelivat kaikki oppikouluissa kotimaisten kielten lisäksi vähintään kahta vierasta kieltä, yhtä pitkää ja toista lyhyttä. Nykyään kahden vieraan kielen opiskeleminen on harvinaista eikä edes kaikissa kouluissa mahdollista.

    "Aikoinaan kun itse kävin koulua opiskelivat kaikki oppikouluissa kotimaisten kielten lisäksi vähintään kahta vierasta kieltä, yhtä pitkää ja toista lyhyttä. Nykyään kahden vieraan kielen opiskeleminen on harvinaista eikä edes kaikissa kouluissa mahdollista."

    Tämä ei pidä paikkaansa. Jopa 60-70-luvuilla oli mahdollista pitkän matematiikan ja fysiikan lukijoiden lukea vain ruotsia ja englantia. Tämä oli hyvä ratkaisu monille.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Suomenkielisten kielitaidon suuntautumisesta sitten kun kielitaitoa saa vapaasti kehittää, ei vielä voi sanoa mitään."

    Suomalaisten kielitaidon kehittymisestä kun pakollisuutta on höllennetty ja "kielitaitoa on vapaasti saanut kehittää" on raudanlujaa näyttöä - Kielitaito on surkastumassa!!

    Aikoinaan kun itse kävin koulua opiskelivat kaikki oppikouluissa kotimaisten kielten lisäksi vähintään kahta vierasta kieltä, yhtä pitkää ja toista lyhyttä. Nykyään kahden vieraan kielen opiskeleminen on harvinaista eikä edes kaikissa kouluissa mahdollista.

    "Suomalaisten kielitaidon kehittymisestä kun pakollisuutta on höllennetty ja "kielitaitoa on vapaasti saanut kehittää" on raudanlujaa näyttöä - Kielitaito on surkastumassa!! "

    Pötyä. Nyt puhutaan miljoona kertaa parempaa englantia kuin vaikkapa 70-luvulla. Ruotsia ei ole koskaan kunnolla osattu, ei vaikka tunteja oli paljon enemmän. Muutenkin ns. kielitaito oli vain paperilla.

    Ei pidä vertailla kielitaitoa näennäislukuihin muinaisilta vuosikymmeniltä vaan toimivaan kielitaitoon lähimaissa, esimerkiksi Ruotsissa, esimerkiksi Ahvenanmaalla.

    Koko Euroopan mittakaavassa suomalaiset opiskelevat tosi paljon kieliä - vahinko vain, että pakollisena suomenkielisillä on ruotsi, joka supistaa maailmankielien osaamista oleellisesti.

    Totta kai yhden kielen pakollisuus on poissa valinnaisten kielten opiskelusta. Miksi yrität kiertää itsestään selvää asiaa, joka tunnustetaan kyllä kaikkialla ulkomailla - ja siellä suositaan vapaaehtoisia ja valinnaisia kieliopintoja, koska ainoastaan ihmiset itse tietävät, mikä on paras mahdollinen kielitaito juuri heille.

    Miksi kamppanjoit pakollisen ruotsin puolesta, jos se kerran on sinulle evvk?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Konteksti!!

    "Totta hemmetissä 5% opiskelee maan pääkielen, joutuu sitä arjessa kuulemaan ja käyttämään alusta asti ja siitä on vielä hyötyä. On jotenkin äärimmäisen loukkaavaa, että käytetään tällaista retoriikkaa. Ihan kuin meitä suomenkielisiä voisi jotenkin pitää vähemmistökielisinä, jotka kieltäytyvät vain opettelemasta arjen tärkeintä käyttökieltä. Lopeta tuollainen!"

    Minä en kirjoittele tälle palstalle arvostellakseni suomenkielisiä, Suomen kansaa tai suomenkielisiä suomalaisia.

    Minä kirjoittelen tälle palstallle näitten netti fennojen opponenttina yrittäen ampua alas heidän valheitaan, meidän ruotsinkielisten perusteetonta demonisointia, kyseenalaistaakseni heidän päättömiä väitteitään ja jakaakseni oikeaa informaatiota.

    "Mutta on surkeaa, että samalla kieltäydyt näkemästä realistisesti meitä suomenkielisiä ja jopa ylimielisesti arvioit meitä tapaan "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään", "eivät arvosta kielitaitoa".

    Huom konteksti:
    Tuon sitaatin olet noukkinut viestistäni joka koski ruotsinsuomalaisia ja sitä etteivät he yleensä enää komannessa sukupolvessa osaa suomea "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään". Itsestähän se kielen säilyttäminen on lähdettävä!

    Netti fennot mielellään nimittäin vertaavat meidän asemaamme ruotsinsuomalaisiin, joka siis on päätöntä koska me emme väestöryhminä ole toistemme peilikuvia.

    Ja mitä sitaattiin "eivät arvosta kielitaitoa" tulee niin eivät ainakaan tämän palstan änkyräfennot yleensä osaa edes suomea.

    Änkyräfennot eivät todellisuudessa kirjoittele tänne saadakseen ruotsin tilalla opiskella ranskaa ja saksaa ja venäjää.. he kirjoittelevat tänne päästäkseen eroon, ei vaan ruotsin opetuksesta vaan päästäkseen eroon kaikesta ruots-alkuisesta ja siihen liittyvästä tässä maassa.

    Esimerkiksi Heikki Talan käymä nettisota pakkoruotsia vastaan on vain tekosyy ja sumuverho hänen omiin ruotsinkielisiin maanmiehiinsä kohdistuvalle vihakampanjalleen.

    Mitä taas ruotsin kielen osaamiseen tulee niin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että siitä on täss maassa suurta hyötyä. Ennen toista kotimaista luettiin vain oppikoulussa nyt tasapäistävän peruskoulun myötä kaikissa kouluissa.

    Kun tätä palstaa lukee niin harvemmin myöskään netti fennot vaativat pakkoruotsia lakkautettavaksi koska he eivät ruotsin kielen taitoa tarvitse vaan siksi koska sitä heiltä usein vaaditaan. Aikamoinen paradoksi!

    Toki kaikki kielitaito on suuri etu mutta se kieli jota todennäköisimmin englannin jälkeen tässä maassa tulee tarvitsemaan, eli toisin sanoen olisi edullista osata, on ruotsi.

    "Kun tätä palstaa lukee niin harvemmin myöskään netti fennot vaativat pakkoruotsia lakkautettavaksi koska he eivät ruotsin kielen taitoa tarvitse vaan siksi koska sitä heiltä usein vaaditaan. Aikamoinen paradoksi!"

    Sinä tässä elävä paradoksi olet. Jos ei tarpeettoman kielen vaatiminen saa harmittaa, niin jo on aikoihin eletty. Ja kyllä, ruotsi on kaunis ja kiva kieli mutta tarpeeton useimmille. Tarpeellinen se on niille, joilla on suvun tai asuinpaikan vuoksi hyötyä ruotsista - heille olkoon tarjolla entistä parempaa ruotsinopetusta, muille jotain muuta.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Konteksti!!

    "Totta hemmetissä 5% opiskelee maan pääkielen, joutuu sitä arjessa kuulemaan ja käyttämään alusta asti ja siitä on vielä hyötyä. On jotenkin äärimmäisen loukkaavaa, että käytetään tällaista retoriikkaa. Ihan kuin meitä suomenkielisiä voisi jotenkin pitää vähemmistökielisinä, jotka kieltäytyvät vain opettelemasta arjen tärkeintä käyttökieltä. Lopeta tuollainen!"

    Minä en kirjoittele tälle palstalle arvostellakseni suomenkielisiä, Suomen kansaa tai suomenkielisiä suomalaisia.

    Minä kirjoittelen tälle palstallle näitten netti fennojen opponenttina yrittäen ampua alas heidän valheitaan, meidän ruotsinkielisten perusteetonta demonisointia, kyseenalaistaakseni heidän päättömiä väitteitään ja jakaakseni oikeaa informaatiota.

    "Mutta on surkeaa, että samalla kieltäydyt näkemästä realistisesti meitä suomenkielisiä ja jopa ylimielisesti arvioit meitä tapaan "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään", "eivät arvosta kielitaitoa".

    Huom konteksti:
    Tuon sitaatin olet noukkinut viestistäni joka koski ruotsinsuomalaisia ja sitä etteivät he yleensä enää komannessa sukupolvessa osaa suomea "eivät osaa arvostaa edes omaa kieltään". Itsestähän se kielen säilyttäminen on lähdettävä!

    Netti fennot mielellään nimittäin vertaavat meidän asemaamme ruotsinsuomalaisiin, joka siis on päätöntä koska me emme väestöryhminä ole toistemme peilikuvia.

    Ja mitä sitaattiin "eivät arvosta kielitaitoa" tulee niin eivät ainakaan tämän palstan änkyräfennot yleensä osaa edes suomea.

    Änkyräfennot eivät todellisuudessa kirjoittele tänne saadakseen ruotsin tilalla opiskella ranskaa ja saksaa ja venäjää.. he kirjoittelevat tänne päästäkseen eroon, ei vaan ruotsin opetuksesta vaan päästäkseen eroon kaikesta ruots-alkuisesta ja siihen liittyvästä tässä maassa.

    Esimerkiksi Heikki Talan käymä nettisota pakkoruotsia vastaan on vain tekosyy ja sumuverho hänen omiin ruotsinkielisiin maanmiehiinsä kohdistuvalle vihakampanjalleen.

    Mitä taas ruotsin kielen osaamiseen tulee niin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että siitä on täss maassa suurta hyötyä. Ennen toista kotimaista luettiin vain oppikoulussa nyt tasapäistävän peruskoulun myötä kaikissa kouluissa.

    Kun tätä palstaa lukee niin harvemmin myöskään netti fennot vaativat pakkoruotsia lakkautettavaksi koska he eivät ruotsin kielen taitoa tarvitse vaan siksi koska sitä heiltä usein vaaditaan. Aikamoinen paradoksi!

    Toki kaikki kielitaito on suuri etu mutta se kieli jota todennäköisimmin englannin jälkeen tässä maassa tulee tarvitsemaan, eli toisin sanoen olisi edullista osata, on ruotsi.

    "Totta hemmetissä 5% opiskelee maan pääkielen, joutuu sitä arjessa kuulemaan ja käyttämään alusta asti ja siitä on vielä hyötyä. On jotenkin äärimmäisen loukkaavaa, että käytetään tällaista retoriikkaa. Ihan kuin meitä suomenkielisiä voisi jotenkin pitää vähemmistökielisinä, jotka kieltäytyvät vain opettelemasta arjen tärkeintä käyttökieltä. Lopeta tuollainen!"

    Älä yritäkään 5 prosentin ryhmä ei ole mikään muu kuin vähemmistöryhmä eikä ikään miksikään muuksi muutu!
    Viisi prosenttia ei ole 50 prosenttia niinkuin sinä ja kaltaisesi luulevat.

    Äänestä

Viime sunnuntaina Kansan radiossa pari suomenruotsalaista keskustelijaa pääsi ylistämään heidän suvaisevaisuutta ja siitä sai käsityksen että kaikki suomenkieliset ovat suvaitsemattomia ja rasisteja.
Oli ovelasti järjestetty taas että kukaan suomenkielinen ei voinut vastata koska he olivat aivan lopussa.
Kyllä meillä on kummallinen "suomalainen" media.

Toivottavasti ensi sunnuntaina suomenkielinen voi vastata noille parille "herrasmiehelle"

Äänestä
  • Ovat nauhotteita, ei suoria puheluita. Lienet kuunnellut tämän päivän Kansanradion jo, jossa tuotiin onneksi asioiden oikeakin näkökulma esiin, jopa surun kertomana.

    Äänestä

Sama liiallinen ruotsinkielisten sukunimien osuus näkyy

jopa sellaisilla alueilla, joissa Suomen HURRlT ei ole käytännössä yhtään mitään, mutta Suomenkieliset ovat.

Kuten esim. kansainvälinen pop musa, jossa kaikki lista menestyjät maailmalla on Suomenkielisiä ja niitä on paljon, mutta ylen pop-uutisissa se ei näy Suomenkielisten asianmukaisena arvostuksena vaan Suomen HURRlT saa sielläkin suhteellisesti suurimman osan.

Tätä ei voi muuksi selittää kuin HURRlEN suosimisen järjestelmälliseksi suunnitelmaksi ylessä.

Äänestä
  • Hur skall man förklara att det finns släkter som har tagit tillbaks sitt ursprungliga svenska släktnamn?Alla vill inte ha "översättna "namn.Sedan finns det många svenskspråkiga som har finska namn,utan att det stör.

    Äänestä

Jospa nyt taas saisi joitakin konkreettisia esimerkkejä ja todisteita väitteelllesi.

Minusta kun tuntuu että kyse on vain sinun vaikeasta suomenruotsalaisallergiasta ja sen ylireagoimisesta. Ainakin jos väität että meikäläiset saavat ansaitsematonta huomioita suhteessa teikäläisiin.

Toisaalta on todettava että kansainvälisesti menestyneiden artistiemme joukossa on toki väestämäärään nähden aika paljon meikäläisiä mutta kun menestyksen pohjana on kansainvälisyys, taito ja ihmisten musikkimaku niin se kiusallinen tosiseikka sinun on vain hyväksyttävä.

Äänestä

Ankdam. Te olette keskimääräisesti "Pöljempiä" Kuin kantasuomalaiset..! Teillä on kaikenlaIaisia "kiintiöitä" joka puolella , te estätte vapaan kilpailun virkamiesruotsilla, vapaan koulutuksen pakkoruotsilla, onko syytä jatkaa enempää..? Niinkauan kuin muistan on, suomalaisia menestyjiä esimerkiksi urheilijoita , yritetty ruotsittaa mitä älyttömin keinoin.! Historian esimerkkinä Keke, syntyi Ruotsissa ja kun F1 on maailmanlaajuinen, seurattu urheilumuoto niin ilmanmuuta hurrimedia ilmoitti hänen olevan ruotsalainen juuuriaan..? Tällä maininnalla sivuttiin se ikävä tosiseikka että,muualla maailmaa nämä katsottaisiin suomalaisiksi. Mitähän tähän sanoisi entiset "rotusortajat" Geenit kaiken ratkaisee ja ne on suomalaiset, ne geenit.! Näitä esimerkkejä on maailmantappiin asti.!

Äänestä
  • Et siis pystynyt antamaan niitä konkreettisia esimerkkejä, aivan kuten epäilinkin.
    Siitä miten pöljiä me olemme en viitsi ryhtyä kanssasi väittelemään mutta aika kivasti me pärjäämme.

    Kukaan ei ole pyrkinyt ruotsittamaan Keke Rosebergia, eihän hän edes osaa ruotsia! Sinua vain taitaa harmittaa ja allergisoida se että hänellä on ruotsinkielinen nimi.

    Järkyttäviä nuo sinun ainaiset geenipuheesi! Kukaan meikäläinen ei geeneistä ja perimästä täällä palstalla puhu mutta sinä ja rotudosentti te aina vain jaksatte jauhaa tuota 30-luvun ideologiaanne.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Et siis pystynyt antamaan niitä konkreettisia esimerkkejä, aivan kuten epäilinkin.
    Siitä miten pöljiä me olemme en viitsi ryhtyä kanssasi väittelemään mutta aika kivasti me pärjäämme.

    Kukaan ei ole pyrkinyt ruotsittamaan Keke Rosebergia, eihän hän edes osaa ruotsia! Sinua vain taitaa harmittaa ja allergisoida se että hänellä on ruotsinkielinen nimi.

    Järkyttäviä nuo sinun ainaiset geenipuheesi! Kukaan meikäläinen ei geeneistä ja perimästä täällä palstalla puhu mutta sinä ja rotudosentti te aina vain jaksatte jauhaa tuota 30-luvun ideologiaanne.

    " Kukaan ei ole pyrkinyt ruotsittamaan Keke Rosebergia, eihän hän edes osaa ruotsia!"
    Lueppa lehtesi uudelleen, ne suomenkieliset siltä ajalta kun Kekestä tuli maailmanmestari..! Myös Ruotsin ruotsinkieliset iltapäivälehdet.;-(
    Niin hän on suomalainen maailmanmestari, eikä mikään median pelle..!
    Tälle asialle nostan hattua.! Eipä ihme ettei häntä haasteltu paljon suru:mediaan...;-) Puuttuu muumimurre nääs, toki muissa kielissä löytyy esm.Saksa, Englanti Eli on yksi suomalainen elävä todiste siitä että, ilman pakkoruotsiakin pärjää..;-)

    ...siis suomenruotsittamaan.

    Keke oli syntyperältään ruosu (Ruotsin suomalainen ei suomenruotsalainen)

    Ruotsin Wiki:
    "Keijo Erik "Keke" Rosberg, född 6 december 1948 i Solna, Sverige, är en finländsk racerförare. Han är far till racerföraren Nico Rosberg."

    Näin suomenkielinen Wikipedia...;-)

    " Keijo Erik ”Keke” Rosberg (s. 6. joulukuuta 1948 Solna, Ruotsi) on suomalainen entinen autourheilija ja Formula 1:n ensimmäinen suomalainen maailmanmestari (1982)."

    Onko SUOMALINEN vai ruosu= joka on teidän keksimää mediahömppää niille menestyneille jotka on sattunut syntymään Ruotsissa. Niidenhän pitää valita, käsittääkseni kumman maan kansalaiseksi kastetaan..? Oikaiskoon joku joka tietää paremmin..

    Äänestä

Suomalaisen popin ulkomaan valloitus on yksinomaan Suomenkielisten ansiota

Nimiä

-Aleksi Laiho Children of Bodon yhtye Usan Bilboard listan sija 22
-Ville Valo Him-yhtye Usan Bilboard listalla sija 12
-Saksan listaykkösena jo kymmenkunta Suomenkielisten bändiä
-Darude= Ville Virtanen Sinkut Englannin sinkkulistan top kympissä
-Parhaillaan Sunrise Avenue Bändi Saksan albumilistan kärjessä ja uusin albubi myynyt Saksassa jo tupla platinaa-

-Lauri Ylösen Rasmus bändin levyt Saksan ja keski euroopan mm Ranskan lista ykkösina

-Näiden lisäksi monet muut Suomenkieliset menestyy keskieuroopan listojen kärkipaikoilla

Onko Ankdamilla antaa edes yksi esimerkki suomen hurrin kansainvälisestä menestyksestä

Äänestä
  • Lisäksi Bomfunk MCs ja Värttinä

    Äänestä

Ankdam! Teidän oma kylähullunne, Axel Olof Freudenthal, oli sitä mieltä, että suomalaiset ovat alempaa rotua. Te vaikutatte olevan kylähulluja koko hurriporukka. Väittämät, että ruotsi on sivistystä ja kulttuuria, ruotsi kuuluu suomenkielisen identiteettiin, pohjoismainen yhteistyö vaatii ruotsin osaamista, jne. Väittääkseen tällaista täytyy olla vajakki ja kylähullu.

Äänestä
  • Ja teidän oma kylähullunne Heikki Tala jaksaa noita vanhoja, jo edesmenneitä svekomaanisia oppeja toistaa ja niistä muistuttaa.

    Yksikään suomenruotsalainen ei niiden rotuoppien muistoa täällä palstalla eikä missään muuallakaan vaali, eikä liioin kukaan muukaan fiksu ihminen.
    Kaikenlaiset rotu- y.m. teoriat ovat menneen talven lumia aivan kuten nykyään myös tiedetään että maa on pallo eikä pannukakku.

    Siihen maailman aikaan kun AOF vaikutti ja politikoi kiihkofennomaniaa vastaan, suomenruotsalaisen maaseutuväestön kulttuurillisten ja kielellisten oikeuksien puolesta nuo teoriat olivat arvostettua tiedettä ja niihin uskottiin sivistyneessä maailmassa yleisesti. Joten vaihda levyä!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ja teidän oma kylähullunne Heikki Tala jaksaa noita vanhoja, jo edesmenneitä svekomaanisia oppeja toistaa ja niistä muistuttaa.

    Yksikään suomenruotsalainen ei niiden rotuoppien muistoa täällä palstalla eikä missään muuallakaan vaali, eikä liioin kukaan muukaan fiksu ihminen.
    Kaikenlaiset rotu- y.m. teoriat ovat menneen talven lumia aivan kuten nykyään myös tiedetään että maa on pallo eikä pannukakku.

    Siihen maailman aikaan kun AOF vaikutti ja politikoi kiihkofennomaniaa vastaan, suomenruotsalaisen maaseutuväestön kulttuurillisten ja kielellisten oikeuksien puolesta nuo teoriat olivat arvostettua tiedettä ja niihin uskottiin sivistyneessä maailmassa yleisesti. Joten vaihda levyä!

    Älä viitsi jauhaa paskaa. Väittämä, että "ruotsi on sivistystä ja kulttuuria" on teidän omia juttujanne. Hesarissa joku aika sitten oli muutama artikkeli ruotsista. Teidän oma kylähullunne ja vajakkinne kirjoitti, että "ruotsi huokuu sivistystä". Tämä ei ole mitään muuta, kuin freudenthalilaista rasismia. Siihen aikaan kun vajakki ja kylähullu Freudenthal saastutti Suomen ympäristöä, niin suomalaiset saivat taistella, parantaakseen suomen asemaa. RKP jakaa vielä tänäänkin mitaleja rotutieteilijä Freudenthalin mukaan. RKP on rasistinen ja laiton puolue Suomessa. Ruotsalainen Kansan Puolue. Tämän nimisen puolueen tulee toimia Ruotsissa, ei missään nimessä Suomessa.

    Äänestä

Miksi ruotsalaisnimen omaavat näkyvät ja kuuluvat eetterissä suomalaisen nimen omaavaa huomattavasti ahkerammin? Olisiko pelkästään kysymys siitä mitä entinen pääministeri ja nykyinen presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Paavo Lipponen sanoi aikoinaan, että vahvan ruotsalaisuuden pitää kuulua ja näkyä suomalaisessa yhteiskunnassa? Kyllä se näkyy ja kuuluu PAAVO! Ollaan huomattu, että sanoma on mennyt perille YLE:en.

Äänestä
  • Vahva ruotsalaisuus näkyy juuri ylen nimellisesti suomenkielisillä kanavilla.
    Lähes joka ohjelmassa viitataan ruotsalaisuuteen jossain muodossa. Kylttyrellinen Varis sanoo ohimennen "pappamånad" keskellä suomalaista lausetta. Venäjää koskevan ohjelmasarja nimi on" kamrat". Sitten tehdään vastaava ohjelmasarja ruotsalaisista ja se on pääasiassa ruotsinkielinen. Tottakai. Ovelaa.

    Ruotsinkielisten lisäksi on nk pohjoismainen ohjelmisto lisääntynyt suomenkielisillä kanavilla. Nämä pohjoismaiset ohjelmat olisi luokiteltava kyseisen maan sisäpoliittisiksi katselmuksiksi. Niillä ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Valitettavasti yle ei kuitenkaan tuota vastaavia yhteiskunnallisia uusia ohjelmia Suomesta, koska suomenkielisellä puolella säästetään. Niinpä ei enää tuoteta suomenkielisä dokumenttejakaan, vaan ostetaan dokumentteja muista pohjoismaista. SE ON KIELIPOLIIIKKAA.

    Ala-arvoiset sarjat täyttävät suomenkielisen kanavan ikäänkuin turruttamaan kansaa, jottei se liikoja kyselisi tai kyseenalaistaisi. Tai tietäisi.

    Tietyt ohjelmat on pakko tehdä suomeksi. Uutiset, säätiedotus ja urheiluophjelmat. Sitten voikin todeta että suomenkietä ei ruudussa kuule uusien tuoreiden ohjelmien muodossa. Usein on tilanne sellainen että ylen kaikki kanavat ovat ruotsinkielisiä, norjalaisia, tanskalaisia englantilaisia.. samanaikaisesti. Suomenkielisistä ohjelmista on katsojan näkökulmasta suuri pula. On pakko siirtyä kaupallisille kanaville, jos sattuis löytämään jonkin mielenkiintoisen suomenkielisen ohjelman.

    Suomen Yle on poliittinen yhtiö. Se kuvastaa hallituksen linjaa. Se ei ole koskaan länsimaistunut niin, että se pyrkisi jonkinlaiseen älylliseen monipuoliseen tiedon ja tiedottamisen levittämiseen. Se ei koskaan ole palvellut kansaa.
    Se on aina pyrkinyt indoktrinoimaan enemmän tai vähemmän vurgäärin propagandan avulla.
    Nyt se on nykyisen hallituksen työväline. Hallitus jatkaa sitä ruotsalaistamispolitiikkaa ja suomalaisen kansan identiteetin muuntamispolitiikkaa, joka alkoi siinä vaiheessa kun puljun johtajaksi valittiin suomenruotsalainen ylioppilas 1990-luvulla.

    Äänestä

  • ylen propaganda kirjoitti:

    Vahva ruotsalaisuus näkyy juuri ylen nimellisesti suomenkielisillä kanavilla.

    Kevään vaaleissa olisi ollut mainio tilaisuus muuttaa Suomea suomalaisemmaksi mutta hyvin harva otti tilaisuudesta vaarin. Ehkä seuraavalla kerralla jota ei toivottavasti tarvitse odottaa neljää vuotta tilanne muuttuu riittävästi, että ei tarvitse käydä neuvotteluita mitkä puolueet istuvat hallitukseen vaan se näkyy suoraan numeroina.

    Äänestä

  • ylen propaganda kirjoitti:

    Vahva ruotsalaisuus näkyy juuri ylen nimellisesti suomenkielisillä kanavilla.
    Lähes joka ohjelmassa viitataan ruotsalaisuuteen jossain muodossa. Kylttyrellinen Varis sanoo ohimennen "pappamånad" keskellä suomalaista lausetta. Venäjää koskevan ohjelmasarja nimi on" kamrat". Sitten tehdään vastaava ohjelmasarja ruotsalaisista ja se on pääasiassa ruotsinkielinen. Tottakai. Ovelaa.

    Ruotsinkielisten lisäksi on nk pohjoismainen ohjelmisto lisääntynyt suomenkielisillä kanavilla. Nämä pohjoismaiset ohjelmat olisi luokiteltava kyseisen maan sisäpoliittisiksi katselmuksiksi. Niillä ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Valitettavasti yle ei kuitenkaan tuota vastaavia yhteiskunnallisia uusia ohjelmia Suomesta, koska suomenkielisellä puolella säästetään. Niinpä ei enää tuoteta suomenkielisä dokumenttejakaan, vaan ostetaan dokumentteja muista pohjoismaista. SE ON KIELIPOLIIIKKAA.

    Ala-arvoiset sarjat täyttävät suomenkielisen kanavan ikäänkuin turruttamaan kansaa, jottei se liikoja kyselisi tai kyseenalaistaisi. Tai tietäisi.

    Tietyt ohjelmat on pakko tehdä suomeksi. Uutiset, säätiedotus ja urheiluophjelmat. Sitten voikin todeta että suomenkietä ei ruudussa kuule uusien tuoreiden ohjelmien muodossa. Usein on tilanne sellainen että ylen kaikki kanavat ovat ruotsinkielisiä, norjalaisia, tanskalaisia englantilaisia.. samanaikaisesti. Suomenkielisistä ohjelmista on katsojan näkökulmasta suuri pula. On pakko siirtyä kaupallisille kanaville, jos sattuis löytämään jonkin mielenkiintoisen suomenkielisen ohjelman.

    Suomen Yle on poliittinen yhtiö. Se kuvastaa hallituksen linjaa. Se ei ole koskaan länsimaistunut niin, että se pyrkisi jonkinlaiseen älylliseen monipuoliseen tiedon ja tiedottamisen levittämiseen. Se ei koskaan ole palvellut kansaa.
    Se on aina pyrkinyt indoktrinoimaan enemmän tai vähemmän vurgäärin propagandan avulla.
    Nyt se on nykyisen hallituksen työväline. Hallitus jatkaa sitä ruotsalaistamispolitiikkaa ja suomalaisen kansan identiteetin muuntamispolitiikkaa, joka alkoi siinä vaiheessa kun puljun johtajaksi valittiin suomenruotsalainen ylioppilas 1990-luvulla.

    Oiva kirjoitus YLE:stä jossa politiikot käyttävät valtaansa hyväkseen. Oliskko aika vertailla toista public serviceä nimittäin BBC.tä siellähän Iirin kieli kuten Skotinkin kieli on yhtä näkyvissä osissa kuin ruotsinkieli Suomessa..;-) Britannia on vanha demokraattinen maa, se näkyy myös BBC:llä. Siellä lyödään tasapuolisesti kaikkia jotka nk.töppäävät.! Siinä ei puolue paina mitään, ja onko hallituksessa vai ei.? Sinänsä parlamentin työskentely ja puheenvuorot ja sivukommentit ovat näkemisen ja kuulemisen arvoisia. Näin siis vanhassa kunigaskunnassa. Täällä kaikki yritetään sopia kansalta piilossa nk.ruotsalaistemillä "suljettujen ovien takana". Loppujenloppuksi onko se demokratiaa ja onko kansanedustajalla minkäänlaista vastuuta, jos mielipide muuttuu vaalien jälkeen. Pitäsi olla mahdollisuus pudottaa edustaja heti pois.!

    Äänestä

Ylen budjetti on 2011 n 540- miljoonaa € josta FSTV+Radion osuus on n.100- miljoonaa € eli 17 % kun RKP- läisiä on 3-4 % ja Suomea osaamattomia alle 0.1 % jos sitäkään.
Tuosta edellisestä voi päätellä että Ruotsittajille maksetaan n.80-miljoonaa liikaa jota voidaan pitää erittäin VÄÄRÄNÄ

Äänestä

Ylen budjetista menee 17%-20% ruotsinkielisille. Heille kuuluisi 5% budjetista, koska heitä on 5% luvanmaksajista. Yle on kansan kustantama instituutio, joten suomenkieliset "antavat" 12%-15% budjetista ruotsinkieliseen toimintaan. Vaaditaanko kaikilta Ylessä työskenteleviltä ruotsin taito? Kuinka paljon suunnataan yhteisistä varoista ruotsinkielisille? 5%? 10%? 15%? 20%? %?

Äänestä

Olen myös huomannut tämän rutsalaisten esiinmarssin pakonomaisesti ylen kanaville. Sama koskee myös kokoomuslaisia poliitikkoja joiden pläsi on hyvin usein ruudussa pakonomaisesti, ei muidenpuolueiden. Kaikkein huvittavinta on kun olen katsellut telkkarista ja netistä tätä JÄLKIVIISAITA, siällä esiintyy vallanväkisin kokoomuslaisia ämmäiä jotka kuvittelee tietävänsä jotakin yrityselämästä ja verotuksesta. Kalle Isokallio purottelee näitä räksyttäviä ämmiä alas paapelintornistaan kuin räkättejä lankalta. Luulisi kokoomuksesta löytyvän edes kirjanpitotaitoisia esiintyjiä?? , sillä Perussuomalaisista löytyisi useampikin Professori ja Maisteritasonhenkilöä esiintymään näihin a,b,c, tason studioihin.

Äänestä

Ettekö ole huomannut,että tänä kesänä ruotsinkielinen,lahinnä ruotsalainen
ohjelma on lisääntynyt todella paljon.
On iltoja,jolloin suurin osa ohjelma-ajasta on ruostinkielistä ja tämä nimenomaan
suomenkielisellä puolella.
Rkp:llä on aivan oma kanava,jonka ainoa tehtävä on tuoda heidän kielikysy-
myksensä esille.
Millään muulla puolueella ei näin selkeää omalle asialle pyhitettyä kanavaa
ei ole,vaikka vallassaolevat toimittajat kyllä parhaansa tekevät.
Tv-1 tarjonnasta sen verran,että suomenkielistä ohjelmaa ei ole oikeastaan
muut kuin uutiset ja ajankohtaistoimitusten aivopesu.
Katsokaapa kuinka paljon Fst:llä on ruotsinkielistä ohjelmaa ja itse tutotettuja
ohjelmia,mutta heillähän on varaa.
Meille näytetään vain kymmeneen kertaan uusittuja sarjoja.

Äänestä
  • Ei Suomen ruotsalainen kansanpuolue ole oikeasti mikään puolue.
    Se on mitä tarkimmin omaa etuaan lobbaava ja ruotsia varjeleva ryhmittymä.
    Oikeasti sen puolueohjelma on koko maailmaa syleilevä, melkein kaiken ymmärtävä höttöinen sepite.

    Äänestä

  • db602 kirjoitti:

    Ei Suomen ruotsalainen kansanpuolue ole oikeasti mikään puolue.
    Se on mitä tarkimmin omaa etuaan lobbaava ja ruotsia varjeleva ryhmittymä.
    Oikeasti sen puolueohjelma on koko maailmaa syleilevä, melkein kaiken ymmärtävä höttöinen sepite.

    Jokainen puolue on mitä tarkimmin omaa etuaan lobbaava ja äänestäjiensä intressejä varjeleva ryhmittymä. Siitähän demokratiassa on kyse!

    Vai voisitko kenties mainita jonkun puolueen joka ei sitä ole?

    Äänestä

Suomalaisella tutkivalla journalismilla olisi työsarkaa YLE:n tonkimisessa mutta kuka sen tekee? Jos on itse näillä kriteereillä saanut työpaikan YLE:stä niin tuskinpa sitä oksaa sahataan jolla istutaan. Pitäisi olla ulkopuolinen taho joka seuraisi tapahtumia ihan tieteelliseltä pohjalta. Kuka uskaltaa panna uransa alttiiksi?

Äänestä

Ei uutislähetystä ilman, että vahva ruotsalaisuus ei näkyisi henkilövalinnoissa ruudussa.

Äänestä

Olisiko aika tehdä tieteellinen tutkimus YLE:n sisällöstä ettei tarvitsisi arvailla sisällön ja tekijöiden ruotsalaistumista?

Äänestä

Kuka haluaa tehdä edes puolitieteellisen tutkimuksen YLE:n henkilöstöpolitiikasta? Kuinka suuri osuus YLE:n henkilökunnasta on joko ruotsinkielisiä äidinkieleltään tai kuinka monella on ruotsinkielinen nimi?

Äänestä

on se silloin tällöin lottoarvonnan jälkeen tuleva Marcus Grönholm -mainos, jossa tekstit ovat pelkästään ruotsiksi. Miksi ihmeessä näin? Kaiken järjen mukaanhan ne pitäisi olla myös suomeksi, koska kyseessä on suomenkielinen kanava ja valtaosa katsojista suomenkielisiä. Mutta ei.

Äänestä

Koska Marcus Grönholm on jumalainen ruotsinkielinen. Ei junttien tarvitse kaikkea tietää. Jos juntit haluavat ymmärtää, niin juntit voivat alkaa pakko-oppimaan ruotsia jo ensimmäisellä luokalla. Kunnioituksella: Kuppa Herpes Freudenthal

Äänestä

Suomella ja Virolla on samankaltainen ongelma. Suomenruotsalaiset ovat kuten Viron venäläisvähemmistö. Kolonialismin jäänne joka ei ole koskaan sopeutunut asuinmaahansa.

Virossa venäjänkieliset katsovat vain Venäjän televisiota, Viron tv lähettää joitakin venäjänkielisiä uutisia, mutta ne eivät vironvenäläisille kelpaa.

Suomenruotsalaiset vaativat Ruotsin tv näkymistä Ylen kanavilla, heille ei kelpaa Suomen tv. Ei edes se ruotsinkielinen ylimitoitettu osa, joka heille on järjestetty. Suomenruotsalaiset eivät ole edes itse valmiita maksamaan emämaansa tv:n näkymistä, he maksattavat sen suomalaisten luparahoilla. Heikäläisiä on palkattu pilvin pimein suojatyöpaikkoihin Yleen, mutta mikään ei heille riitä.

Suomalaisten tulisi ottaa mallia Virosta ja jämäköityä asenteissa suomenruotsalaisiin. Aivan kuten Viro on tehnyt venäläisvähemmistönsä kanssa, ei myönnytyksiä. Pronssisoturimellakat eivät ole siellä virallinen liputuspäivä kuten täällä on ruotsalaisuuden päivä.

Äänestä

Ottaisivat edes hieman viisaimpia yksilöitä sitä typerää propagandaansa levittämään kuin Ruben Stillerin ja Bettiinan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vahva ruotsalaisuus kirjoitti:

Olen monivuotinen YLE:n uutisoinnin ja toimien seuraaja. Yksi asia mikä kummastuttaa on ruotsinkielisen nimen omaavien osuus ruudussa esiintyvien niin toimittajien kuin haastateltavienkin joukossa. Kun ruotsinkielinen tai joku muu ulkomaalaistyyppinen nimi on kuitenkin prosentuaalisesti melko harvinaista Suomessa niin heidän osuutensa YLE:n uutisoinnissa on hyvin usein jopa 75-80 prosentin luokkaa. Eikö suomenkielisellä ja suomalaisen nimen omaavalla ole mitään sanottavaa vai eikö heidän sanomiselleen anneta minkäänlaista painoarvoa?
Kun muistaa joidenkin poliitikkojen muutamien vuosien takaisia lausuntoja julkisuuteen niin tämä ei ole yllättävää: "vahvan ruotsalaisen pitää näkyä yhteiskunnassa". Ja tietäen sen, että YLE on ruotsalaisuuden äänitorvi ja RKP:n ikioma televisiokanava ei ole yllättävää jos tilanne on se mikä se nyt on.

- Hyvin harvassa maassa jos yhdessäkään yhdellä poliittisella puolueella on ihan omat televisio- ja radiokanavat. RKP:llä on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu