Miksi Jumala vaatii lähes sokeaa uskoa itseensä? Miksei hän voisi ilmoittaa itsestään? Jos Jumala on kaikkitietävä ja läsnä kaikessa ajassa, miksi hän luo ihmiset joiden tietää joutuvan helvettiin?
Miksi Jumala vaatii uskoa?
hghhhg
2676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Itse uskovaisena näen ja koen sen uskoni näkevänä uskona, en "sokeana". Usko on myös luottamista Jumalaan, silloinkin kun ei itse kaikkea ymmärrä. Jumala ilmoittaa itsensä Raamatussa. Raamatun mukaan Jumala ilmoittaa itsensä myös luonnossa. Itse koen Jumalan läsnäoloa ja rauhaa usein rukoillessani.
Ihmisen vapaa tahto on erikoinen asia, itsekkin olen sitä ihmetellyt. Mitä ilmeisemmin Jumala antaa vapaalle tahdolle suuren painoarvon.
Samaa mieltä Juhanin kanssa.Uskova äitini sanoi minulle,kun olin nuori ja epäilijä:Jumalan voi laittaa koetukselle!Jos et usko,pyydä,että Jumala ilmaisisi sinulle olemassaolonsa.Nyt raamattua lukeneena tiedän,että ainakin Jeesuksen sanat:Te tulette tietämään,onko tämä oppi Jumalasta,vai puhunko minä omiani"vahvistavat äitini neuvon.Minä muuten kokeilin.Elämässä alkoi pikkuhiljaa tapahtua asioita,joita en parhaan kykynikään mukaan pystynyt selittämään järjellä.
Hyvä kysmys en tiedä tätä ja uskovainen sukulainen jolta asiaa olen kysynyt suuttui minulle ja käski pitää suuni kiinni.
Miksi jumala vaatii uskoa, tietysti sen takia että voi hallita ihmistä ja se tapahtuu kärsimysten, väkivaltaisuuden ja tuskan javulla
Ellei ihminen kärsis, niin tuo jumala menettäis voimansa, sillä se elää vain ihmisen pahuudesta, joten se on ihmisen oma luomus.
Ihmisen normaalitila on tuo paratiisitila jossa hän eli ennen materiasta kehityksen kautta syntynyttä egoa sielua joka sitoi ihmisen henkisesti aikaan, eli tuon syntyneen egon vangiksi
Tuo ego sielu sitten seuraa meitä psykologisena perimänä eli perisyntinä sukupolvesta toiseen niin kauan kun hän ymmärtää itsenså, että mikä hän on ja miten tuo perisynti on syntynyt
Se ei ole aatamin ja eevan mädänneestä omenan syönnistä syntynyt vaan ajatus on tietämättään sen luonut, joten syy on yksinomaan ihmisen
Kun ihminen alkaa ymmärtämään tuon kaiken ja vapauttuu uskontojen ja aatteiden kahkleestaniin kaikki kärsimykset ja tuska päättyvät ikuiseksi ajaksi
ja voimme elää jo täällä maanpäällisessä paratiisissa elämämme ajan.
Valitettavasti oppis ei tuo rauhaa sisimpään, minusta sinun jumalas on suoraan sanottuna minun s.....a. Ihminen valitettavasti ei "hurskaannu", läpeensä paha, ellei Pyhä Henki saa vapauttaa ja tehdä uutta.
Jumalahan ei vaadi mitään vaan ihminen vaatii itseltään että toisiltaan, koska ihminen on kautta aikojen kuvitellut, että Jumala vaatisi meiltä jotain. Tämä kaikki johtuu erillisyyden harhasta jossa olemme eläneet ja jossa elämme.
Ihmiskunta on kuitenkin pikkuhiljaa heräämässä syvemmästä unestaan suurempaan ykseyteen. Se vie meidät kohti parempaa huomista, että suurempaa ymmärrystä siitä keitä todella olemme.
Esität erittäin tärkeitä kysymyksiä, joita olen itsekin esittänyt aikoinani kun lähdin etsimään vastauksia. Suosittelen sinulle erästä kirjaa nimeltä "Keskusteluja Jumalan kanssa". Googleta jos kiinnostaa. Uskon, että saat monia vastauksia kysymyksiisi tämän kirjan avulla. Itse sain kirjalta paljon uutta ajatusta Jumalan olemuksesta.
Muista että olet rakastettu. Aina. Jumala on paljon suurempi rakkaus ja ymmärrys kuin mikään uskonto meille opettaa.
Rakkaus,
valo,
syvin olemuksemme.
Kiitos kun olet.
Kirjoitettu on.
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
"Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät."
Miksi uskominen on otolsta mutta tietäminen ei?
Hyvä kysymys.
Kuka uskoo ja kuka tietää?
Mikä on niiden ero?
Sanana usko minulle viittaa uskomukseen. Ei omakohtaiseen kokemukseen. Suurin osa uskosta ja uskomuksista perustuu pelon energiaan ja suurin osa ihmisten uskomuksista (uskosta) on ulkoa opittua.
Tietämys taas viittaa johonkin missä on omakohtainen kokemus asiasta. Siihen mitä olemme tunteneet. Tunteiden kautta voimme kasvaa syvempään tietämykseen. Näin käy kun lopetamme kuuntelemasta kaiken maailman ulkoisia totuuksia vaan enemmän ja enemmän käännymme kuuntelemaan oman sydämemme totuutta asioista.
"Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät."
En tiedä onko tämä lause otettu Raamatusta vai mistä, mutta itse tulkitsen tämän niin, että kun ihminen on otollisessa hetkessä selvittämään itselleen mihin ja millaiseen Jumalaan hän haluaa uskoa, hän myös usein löytää vastauksen jollain tavalla. Tämä tietenkin vaatii ensin jonkinlaista uskoa siihen, että Jumala ensinnäkin on ehkä olemassa. Pienikin uskon siemen voi johtaa uudenlaiseen henkiseen kasvuun. Kuitenkin pieni epäilys on myöskin hyvästä. Se auttaa löytämään oikean polun itselleen ettei heti ole hyppäämässä ensimmäisen kelkkaan kun joku esittelee, että tälläinen Jumala on, usko sinäkin tähän. Näin ei ole tarkoitus tapahtua.
Usko liittyy oleellisesti siihen millaisia uskomuksia haluat kantaa mukanasi. Näiden uskomusten (ajatusten että tunteiden ja tekojen) kautta luomme oman todellisuutemme. On siis oleellisen tärkeää tiedostaa omat uskomuksensa ja niiden todellisen luonteen ja alkuperän. Suurin osa uskomuksistamme on meille syötetty ulkoapäin totuuden torvina. Tällä hetkellä kenelläkään ei ole kovinkaan suurta hajua siitä mitä suurempi kokonaisuus sisältää, joten olkaa tarkkana kun valitsette sen mihin uskotte. Tutkikaa tarkasti onko jokin uskomus teille sopiva.
"Tietämys taas viittaa johonkin missä on omakohtainen kokemus asiasta."
Minun mielestäni uskovat kyllä selittävät uskoaan nimen omaan omakohtaisena kokemuksena, sellaisena jota ei voi jakaa.
Tietämys taasen on sellaista että kaikki voivat tehdä samoissa olosuhteissa saman havainnon/kokeen toistuvasti aina samoin tuloksin. Esimerkkinä nyt vaikka painovaoima: kuka hyvänsä voi milloin hyvänsä pudotella esineitä ja havaita painovoiman toimivan.
Miksi tuollainen tietämys ei ole Jumalalle otollista? Miksei Jumala halua tarjota mahdollisuutta yksinkertaiseen kaikilla mahdolliseen kokeeseen/havaintoon.
Tässä jotain omia ajatuksiani aiheeseen liittyen. Ups, tulipas pitkä vastaus. Ajaiduin varmasti sivuraiteille paikoitellen :) Toivottavasti jaksat lukea. Selvennän näin heti alkuun, että en ole uskova perinteisessä mielessä. En kuulu mihinkään uskontokuntaan.
Kyllä, olet oikeassa, kun asioita tulkitaan tieteen näkökulmasta. Tähän päivään mennessä tiede ei ole ottanut mitään muuta kantaa kuin havainnollisten ja toistettavissa olevien kokeiden kautta tapahtuvaan todistukseen. Kun sitten mietimme jokaisen ihmisen elämää tai kokemuksia niin yksikään ihmiselämä tai yksittäinen kokemus ei ole toistettavissa. Miksi näin on? Tiede ei pysty selittämään vielä kuin pienen osa siitä keitä me todella olemme. Myöskään kenenkään ihmisen kokemuksia ei voida siirtää toiselle ihmiselle suoraan. Miten sinä todistat itsellesi että olet olemassa? Tarvitsetko siihen tieteellisiä kokeita? Mitä sellaiset kokeet voisivat olla?
Henkilökohtainen kokemusmaailma ei kuulu tieteen piiriin, joten emme voi yhtä aikaa puhua samassa lauseessa tieteestä ja henkisyydestä (Jumalasta). Henkisyys on omakohtaista kokemusta kuten uskokin. Valitettavasti Jumala kuuluu tähän henkisyyden pariin, ei tieteen pariin....ainakaan vielä.
Miksi sitten Jumalan pitäisi olla tieteellisesti todistettavissa? Ehkäpä tärkeämpi kysymys olisi (ja joka olisi hyvä selvittää itselleen) miksi kaipaan todistusta Jumalasta? Mitä lisäarvoa se toisi omaan elämääni, jos tietäisin, että Jumala on olemassa? Miten tämä tieto muuttaisi minua ihmisenä? Olisinko ylipäätään valmis jonkinlaiseen muutokseen, jos näin kävisi?
Mikä on tai mitkä ovat ne perimmäiset syyt miksi todistusta tahdotaan? Tähän kysymykseen vastaaminen voi oleellisesti auttaa myös löytämään itselleen niitä tarvittavia todisteita.
Tässä kohden tarkennan vähän omaa ajatusmaailmaani siitä, että uskonto ja henkisyys eivät ole täysin sama asia. Uskonnot ovat perustuneet joidenkin tiettyjen ihmisten omiin kokemuksiin ja heidän uskomuksiinsa asioista. Meidän ei kuitenkaan ole tarkoitus uskoa samanlailla kuin naapurimme uskoo. Tätähän uskonnot vaativat meiltä. Ne haluavat että jokainen uskoisi samoin ja samanlailla asioista. Tästä syntyy ristiriita, joka ilmentyy monentasoisina asioina aina sodista toisten tuomitsemiseen asti aivan arkielämässäkin. Näistä ristiriidoista saamme esimerkkejä vaikka täältä keskustelupalstalta. Henkisyys taas ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon tai tiettyihin uskomuksiin vaan olemme täysin vapaita valitsemaan sellaisen polun kuin itse katsomme parhaaksi. Tätä eivät uskonnot opeta eivätkä voikkaan opettaa koska se olisi uskontojen loppu sellaisena kuin ne tunnemme.
Uskontojen ulkopuolella on siis olemassa täysin vapaata henkisyyttä. Se ei ole sidottu mihinkään opinkappaleisiin eikä mihinkään tiettyihin sääntöihin tai tiettyihin uskomuksiin. Se on täysin vapaata ottamaan sellaisen muodon kuin itse kukin tuntee sydämessään oikeaksi. Kun vaihdamme tuomitsevan Jumalan ehdottoman rakkauden Jumalaan voimme antaa kaikkien kukkien kukkia vapaasti. Meidän ei tarvitse tuomita naapuriamme siitä että hän uskoo tavalla kuin uskoo. Myöskään vastaavasti naapurimme ei tuomitse meitä. Emmekö me lopulta kaikki toivo tälläistä ilmapiiriä ympärillemme? Meidän ei myöskään tarvitse saada todistusta siitä Jumalasta johon jokin toinen uskoo vaan meillä jokaisella on omanlainen Jumalamme riippuen siitä millaista henkistä elämää haluamme toteuttaa. Tunnen, että tämä on seuraava askel ihmisevoluutiossa. Tälläinen tietoisuus vie meitä eteenpäin ymmärtämään ja kokemaan suurempaa yhteyttä toisiimme että myös Jumalaan. Kun erillisyyden harha hiljalleen katoaa, ymmärrämme että kaikki on yhteydessä toisiinsa. Silloin monikaan ei kaipaa enää tieteellistä todistusta Jumalasta vaan me jokainen astumme omaan voimaamme ja ymmärrämme, että se mitä itse koemme ja tunnemme on totuus meille itsellemme eikä meillä ole tarvetta puristaa itseämme samaan muottiin/samoihin uskomuksiin toisten ihmisten kanssa. Totuus ei ole pysyvä tekijä vaan muuttuva, joka laajenee jatkuvasti kun ihmisen tietoisuus laajenee. Yhden ja ainoan totuuden saarnaamisen aika on tällöin ohitse. Vapaan henkisyyden toteuttaminen ihmisissä tulee voimistumaan ja tietyissä ihmisissä tämä vapaan henkisyyden tie tuntuu erityisen omalle ja kutsuvalle. Tämä tie on vapaa säännöistä ja ulkopuolisista puolitotuuksista. Tällä tiellä käännytään sisäänpäin ja tutkitaan omaa sisäistä ajattelua, siellä olevia uskomuksia ja tuntemuksia, totuuksia että harhoja ilman tuomioita itseään kohtaan. Niitä ei tule myöskään Jumalan taholta riippumatta siitä mitä valitsemme polullamme.
Jos siis olet valmis tutkimaan itseäsi, omia ajatuksiasi, uskomuksiasi, tunteitasi ja omaa tietoisuuttasi, tämä on paras vinkkini sinulle minkä voin antaa ja joka toimii mitä suurimmalla todennäköisyydellä jos asiaan paneutuu. Tämä vaatii aikaa ja vastaus ei välttämättä tule heti tai edes seuraavana päivänä, sillä henkinen kasvu on koko ihmiselämän kestävää. On eräs kysymys joka voi johtaa tietoisuutesi laajentumiseen ja syvempään ymmärrykseen ja jota emme useinkaan kysy itseltämme. Tämän kautta voi löytää etsimiään vastauksia henkisiin kysymyksiin (ei tieteellisiin), joita on saattanut kaivata jo pidemmän aikaa. Joka aamu tai millon ikinä satutkin olemaan peilin edessä, pysähdy ja kysy itseltäsi ja katso samalla silmiisi "Kuka minä olen?" Odota vastausta...kuuntele...tunne...hiljenny.....vastaus voi tulla tai olla tulematta (se ei välttämättä tule sanojen muodossa), mutta tällä kysymyksellä avaat jo uusia ovia itsellesi. Mitä useammin sitä kysyt itseltäsi sitä selkeämmin alat saamaan vastauksia.
Raamatussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen itsensä kaltaiseksi. Tämäkin lause voi antaa vinkin siitä, että Jumala löytyy ensisijaisesti meistä itsestämme ei meidän ulkopuoleltamme. Kuten varmasti ymmärrät niin tiede ei hae todistuksia itsemme sisäisistä tunteista tai kokemuksista vaan itsemme ulkopuolelta. On ehkä siis "väärä" polku etsiä todistuksia Jumalasta itsensä ulkopuolelta. Eräs ajatus johon olen myös törmännyt on, että ihminen on Jumala kokemassa itseään. Tässä lauseessa nimenomaan viitataa kokemukseen, ei tieteellisiin eli ulkopuolisiin todistuksiin. Olisiko siis sinussa jotain jumalallista mistä vain et ole tietoinen tällä hetkellä? Olisiko se mahdollista? Vain sinä voit oman tuntemuksen kautta vastata tähän kysymykseen. Tämä vaatii vain omaan sisäiseen maailmaan tutustumista. Ihminen on opetettu kautta aikojen piilottamaan omat tunteensa niin että me emme enää ole yhteydessä omaan itseemme, miten voisimme siis olla yhteydessä Jumalaan? Ja kun meille vielä opetetaan siihen päälle, että totuus löytyy itsemme ulkopuolelta kuten jostakin tietystä kirjasta, niin eipä ole ihme, että oma jumaluutemme, tietoinen ymmärryksemme itsestämme ja suuremmasta kokonaisuudesta, on ollut melkoisen saavuttamattomissa.
Tänä päivänä on kuitenkin ilmassa muutoksia. Me itse haluamme ja kaipaamme niitä. Me tunnemme jossain sisimmässämme, että kaikki ei voi olla tässä. Ehkäpä tästä pienestä kipinästä nousemme uudenlaiseen henkiseen kasvuun ihmiskuntana. Toivon sitä sydämestämme, sillä tämä tie mikä on tässä nyt ei tyydytä moniakaan ja sen jatkuminen ei vie meitä kovinkaan onnelliseen elämään. Vai näetkö sinä ihmiskunnan tulevaisuuden ilman muutosta kovin positiivisena? Minä en, mutta muutoksen kautta voimme saavuttaa kaiken sen mitä kaipaamme. Tämä muutos lähtee yksilöstä. Puhutaan henkilökohtaisesta transformaatiosta, jossa uudenlainen syvempi yhteys ja yhteenkuuluvuus luodaan itseemme, toisiimme ja kaikkeen siihen mikä antaa meille elämän.
Henkisyys on vain heräämistä siihen mitä todella olemme. Kaikki on tässä ja nyt. Vastaukset ovat tässä ja nyt sinussa itsessäsi. Tämä vaatii meltä aivan uudenlaista ajattelua ja hyväksyntää itseämme kohtaan sellaisena kuin olemme. Monesti olemme koko ikämme vain uineet vastavirtaan. Emme ole olleet todella läsnä. Olemme tästä monesti jollakin tavalla tietoisia itsekin, mutta emme ole osanneet todella pysähtyä ja antaa aikaa itsellemme tutkia keitä todella olemme. Tämä tarkoittaa uudenlaista yhteyttä itseemme. Voimme luoda tämän syvemmän yhteyden itseemme, mutta se tapahtuu vain ja ainoastaan omasta vapaasta tahdostamme. Jumala ei vaadi sitä. Jumala ei pakota. Jumalalla on kaikki aika odottaa niin kauan kuin me aikaa tarvitsemme tämän yhteyden luomiseen. Laajentamalla yhteyttämme itseemme, toisiin ihmisiin, luontoon ja Lähteeseen voimme kasvaa ihmisinä kokemaan syvempää rakkautta ja ilmentämään tätä rakkautta ajatuksina, tunteina ja tekoina. Tällöin suurempi ja syvempi olemuksemme meissä herää henkiin, jota joissakin piireissä myös Jumalaksi tai Pyhäksi Hengeksi kutsutaan. Me itse olemme niitä, joita olemme odottaneet pelastukseksi. Ketään ulkopuolista pelastajaa ei ole. Mitään pelkoa on turha kantaa, kun kaiken takana on aina ja ikuisesti ehdoton rakkaus.
Mielelläni jatkan keskustelua kanssasi.
Kysymyksiä sinulle:
Millä tavalla Jumala voisi tarjota yksinkertaisen tieteellisen kokeen tai havainnon itsestään kaikille? Miten tämä voisi käytännössä tapahtua niin että jokainen maailman ihminen olisi asiasta samaa mieltä, että tässä on nyt kyse yhdestä ja samasta Jumalasta eikä mistään muusta ja niin että havainto tai sen havainnon tulkinta olisi jokaisella aivan sama?
On myös eräs kirja jota voisin suositella
http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-huomisen.html
"Miksi sitten Jumalan pitäisi olla tieteellisesti todistettavissa? Ehkäpä tärkeämpi kysymys olisi (ja joka olisi hyvä selvittää itselleen) miksi kaipaan todistusta Jumalasta?"
Noinhan sitä usein kysytään, unohtaen että kaikki mitä ihminen jokapäiväisessä elämässään tekee, pohjautuu siihen että on jotain kättä pitempää tietoa asioiden paikkansapitävyydestä. Tiedetään että kaupasta ei saa tavaraa ilman rahaa, että punaisia päin ei ole hyvä mennä ym, ym... Jotenkin vain uskovilla on taipumus unohtaa tuo nimen omaan jumalansa tapauksessa. Jumala oletetaan olevaksi ilman tietoa, ja siitä johdetaan kaikenlaista ohjetta siitä miten pitäisi toimia, ilman tietoa siitäkään onko niillä johtamismekanismeilla todellisuuspohjaa.
Tietysti, jos olemassaolo on vain sellaista "akateemista" kiinnostusta, josta ei seuraa mitään mikä pitäisi ottaa huomioon jokapäiväisessä toiminnassa, niin silloin on tietysti sama vaikka todisteita ei olekaan. Kyseessä on vain ajatusleikki, jonka järkevyys kyllä on kyseenalainen. Mitä järkeä on pohdiskella sellaisen olemassaoloa, joka ei vaikuta mihinkään millään tavalla?
Mutta jos olemassaolosta seuraa jotain huomioon otettavaa, pitäisi tietysti olla todistepohjaa sekä olemassaolosta että mekanismeista, joiden kautta siitä huomioon otettavaa seuraa.
Tuo kaikki menee kumminkin hieman aiheen vierestä. Alkuperäinen kysymys koski sitä että, olettaen Jumalan olevan olemassa, minkä takia hänelle itselleen on arvokkaampaa se että ihmiset eivät tiedä. Niin täytynee olla, koska kyseessä on kaikkivaltias, eikä siitä huolimatta kenelläkään ole tähän päivään mennessä ollut olemassaolon todistetta esitettävänä.
"Kun sitten mietimme jokaisen ihmisen elämää tai kokemuksia niin yksikään ihmiselämä tai yksittäinen kokemus ei ole toistettavissa."
Ei tosiaan ole.
"Miksi näin on?"
Tämän tiede pystyy selittämään: Viime kädessä on kyse kvantti-ilmiöistä ja Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta.
"Tiede ei pysty selittämään vielä kuin pienen osa siitä keitä me todella olemme."
Ei tosiaan, ainakaan vielä pysty selittämään kuin osan. Vaikea arvioida onko se iso vai pieni osa kun ei tiedetä paljonko selitettävää kaikkiaan on.
"Henkilökohtainen kokemusmaailma ei kuulu tieteen piiriin, joten emme voi yhtä aikaa puhua samassa lauseessa tieteestä ja henkisyydestä (Jumalasta)."
Tässä teet mielestäni luvattoman oletuksen/päätelmän: Siitä että kaikkea ei vielä tiedetä, ei mielestäni seuraa että kokemusmaailma ei kuulu tieteen piiriin. Etenkin kun jo tiedetään että testiolosuhteissa kyetään erilaisin (tieteen) menetelmin aiheuttamaan ihmisille nimen omaan henkilökohtaisia kokemuksia.
"Henkisyys on omakohtaista kokemusta kuten uskokin."
Seuraa tuosta luvattomuudestasi joten ei välttämättä päde tämäkään. Ja saman luvattomuuden takana on myös kirjoituksesi jatko koskien henkisyyttä, jumalia yms.
Kuten jo aikaisemmin sanoin "Henkisyys on omakohtaista kokemusta kuten uskokin. Valitettavasti Jumala kuuluu tähän henkisyyden pariin, ei tieteen pariin....ainakaan vielä."
Tällä viittaa siihen, että yleisesti nämä kaksi asiaa on eroteltu toisistaan...ainakin vielä. Jos ja kun tiede yleisesti alkaa hyväksymään henkilökohtaiset kokemukset todistukseki niin voimme palata asiaan siinä vaiheessa. Henkilökohtaisia kokemuksia voidaan aiheuttaa vaikka minkä kautta miksei tieteenkin, mutta onko ne päteviä todistuksia yleisesti tieteeseen elämänsä perustavalle ihmiselle, siitä en tiedä.
"Seuraa tuosta luvattomuudestasi joten ei välttämättä päde tämäkään. Ja saman luvattomuuden takana on myös kirjoituksesi jatko koskien henkisyyttä, jumalia yms."
Jos sinä koet jonkun luvattomaksi niin se on ihan sinun oma henkilökohtainen kokemuksesi asiasta. En pidä sitä mitenkään pätevänä todisteena totuudesta eikä se ole toistettavissa itseeni.
"Alkuperäinen kysymys koski sitä että, olettaen Jumalan olevan olemassa, minkä takia hänelle itselleen on arvokkaampaa se että ihmiset eivät tiedä."
Näin nimenomaan se voidaan nähdä kun egosta käsin sitä katsomme, kunnes erillisyyden harha katoaa ja ymmärrämme sen keitä todella olemme. Jumala ei kaipaa todistusta itsestään. Se tietää jo olevansa olemassa vain ihminen ei tiedosta sitä.
Jumalan olemassaolo on lopulta hyvin yksinkertaista. Jumala ei leiki piilossa vaan ihminen itse on esteenä tälle jumaluuden ilmentymiselle itsessään. Sinä olet se tie ei kukaan tai mikään ulkopuolellasi itseäsi.
Kuulusin mielelläni ajatuksia koskien näitä kysymyksiä.
Millä tavalla Jumala voisi tarjota yksinkertaisen tieteellisen kokeen tai havainnon itsestään kaikille? Miten tämä voisi käytännössä tapahtua niin että jokainen maailman ihminen olisi asiasta samaa mieltä, että tässä on nyt kyse yhdestä ja samasta Jumalasta eikä mistään muusta ja niin että havainto tai sen havainnon tulkinta olisi jokaisella aivan sama?
Esitän väitteen, että Jumala ei voi millään tavalla todistaa itseään ihmiselle niin, että jokainen ihminen kokisi sen samanlailla. Täten Jumalalla ei ole mitään tarvetta tai halua todistella itseään, koska Jumalan tarkoitus alunperinkään ei ole, että me kokisimme Jumalan/jumaluuden täysin samanlailla.
Kaikkivoipaisuuteen en ota kantaa, sillä se ei kuulu omiin uskomuksiin.
Tarkoitin siis kaikkivaltiuteen, johon kait kaikkivoipaisuuskin voidaan laskea.
Löysin juuri tälläisen videon...kuvastaa hyvin sitä mitä itse ajattelen.
http://www.youtube.com/user/enerchiTV#p/u/28/5D6tv3u2NUY
Isän Jumalan olemukseen. Pojassahan myös Isä tuli ihmiseksi ja oli sen ajan näkemistä eikä pelkästään uskomista ilman näkemistä niinkuin Jeesuksen taivaaseennousemisen jälkeen ja samoin ennen työnsä aloittamista. Tietysti aika lyhyt on tuo noin kolmen vuoden jakso verrattuna kuuteen vuosituhanteen.
Tietysti ihmisen olemus lihana ja verenä, niinkuin Poikakin tuli ihmiseksi, on niin erilainen kuin Isä hengellisenä kirkkautena ja voimana. Jumala antoi meille pyhät kirjoitukset palvelijoittensa kautta, jotta oppisimme tuntemaan tahtonsa. Lisäksi annettiin Pyhä Henki Opettajaksi ja Puolustajaksi ja autuaat ne, jotka Herraan turvaa ja armoaan ja totuuttaan anoo.
Niinkuin on tehty, niin on Isä hyväksi nähnyt tehdä. Jokainen joka tekee Jeesuksen opetuksen mukaan tulee tietämään, että on Jumalasta eikä ihmisestä yksistään.
Kun pelastus on uskosta, niin kukaan ihminen ei voi kerskata omallaan, sillä usko annetaan lahjana anoville ja sen mukaan kuin Jumala ihmisissä vaikuttaa. Meitä on kuitenkin kehotettu anomaan ja etsimään Jumalan valtakuntaa ja samoin on luvattu, että jokainen etsivä löytää ja anova saa, joten samalla viivalla olemme sen suhteen armon kerjäläisinä ja kiittävinä ja anovina, niinkuin hyvä on.
Usko merkitsee, minä olen arvollinen, käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen.
Ihminen tuntee välillä vähäpätöisyytensä, kuitenkin meillä on Jeesuksen kautta iankaikkisuusarvo.
Kaikenlaisissa oloissa voimme turvata Jumalaan, omasta aloitteesta, ei muilta kysyen, ennenkuin olet saanut varmuuden että tosiaan sait vastauksen.
Jos kokee itsensä huonoksi, ja toiset vahvistavat tätä käsitystä, hekään eivät voi olla taivastiellä.
Usko on tahdon asia, päätän uskoa, olenhan nähnyt Jumalan huolenpidon, miksei näin olisi tulevaisuudessakin.
Olet arvokas ja rakastettu juuri sellaisena kuin olet.
Rakasta itseäsi ja opit rakastamaan koko maailmaa.
rakastaa Jeesustakin tekemällä tahtoaan, kun noin tahdot paljon rakastaa.
On sääntöjä
On oppeja
On tuomioita
On vaatimuksia
Mihin väliin se rakkaus mahtuisi?
Jeesus on yksi osanen kokonaisuutta, rakkautta. Ei sen vähempää tai enempää.
Tahtoa minulla on henkiseen kasvuun, joka tarkoittaa sen ymmärtämistä kuka todella olen.
Mitä sinä tahdot itseltäsi? Oletko miettinyt omaa elämääsi ja sen tarkoitusta?
Kuulisin mielelläni ihan rehellisen vastauksen.
Itse ajattelen: Ei Jumala VAADI uskoa. Kun me kuolemme, Jumala nostaa meidät korkeampaan tilaan, jossa näemme Jumalan valossa kaikki kauheat tekomme. Jumala ei vaadi uskoa, vaan haluaa ANTAA uskon , että tuolla hetkellä kun näemme nuo tekomme, meillä olisi jo usko siihen, että hänen ristinkuolemansa, siis sovitus, on voimallinen pyyhkimään nämä teot pois ikään kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.(Raamatussa sanoo: Hän on tekevä tyhjäksi Perkeleen teot). Koska siirrymme ikuisuuteen, on hyvä, etteivät tällaiset teot enää paina mieltä ikuisuudessa.
Kristityllä on se etu puolellaan, että hän jo täällä näkee osan niistä teoista ja saa tavallaan harjoitusta kuoleman hetkeen. Itse kilvoittelu minulle ei tarkoita uskoa Kristukseen, sen Jumala on jo antanut, vaan ennemmin sitä, kun huomaan kauhistuttavat tekoni ja varmasti uskon, että ne ovat anteeksiannetut, siitäkin huolimatta, että yhä toistaa voimattomana tätä samaa pahantekoa, vaikka ei enää tahtoisi.
Tietysti Jumala on tarkoitettu myös tähän elämään, ken haluaa vastaanottaa.
Usko on sillä tavalla tärkeä vastaanottaa, siis annetaan, ei vaadita, että sekä tässä elämässä, että kuolemassa Kristus on ikään kuin kompassi, jonka avulla suunnistaa. Kuollessa on erittäin hyvä olla tämä kompassi, siirrynhän rajan tuolle puolelle, toisenlaiseen ulottuvuuteen ja olotilaan. Mystisyyden puolelle tässä silti moni asia jää ja saa jäädäkin.
Olet ymmärtänyt mielestäni oleellisen.
Jumala ei VAADI mitään. Tässä on ydin. Kun sen ymmärtää, asettuu moni asia paikoilleen aivan itsestään. Loppuu taistelu ja sota itseään vastaan että muita vastaan.
Anteeksianto on suurimpia asioita mitä voit antaa itsellesi, sillä Jumala on ne jo antanut anteeksi aivan jokaiselle riippumatta siitä mihin uskoo.