Maalaisliitto/Keskusta on aina pystynyt tuottamaan korkeasti koulutettuja ja arvostettuja johtajia sekä puolueelle että koko Suomelle. Samaan aikaan kuitenkin puolueen peruskannattajajoukko on ollut ja on maamme takapajuisinta, ennakkoluuloisinta ja vähiten koulutettua väkeä. Nyt nämä ihmiset ovat löytäneet poliittisen kotinsa Perussuomalaisista, ja tämä syö nimenomaan Keskustaa, vaikka muutkin puolueet kärsivät. Paavo Väyrysestä on tullut jonkinlainen poliittinen psykopaatti, joka selittää kaiken toimintansa Suomen ja puolueen edulla, vaikka hänen ainoa silmämääränsä on oma etu, hän viis veisaa Keskustasta tai isänmaasta. Kannattajakunnan järkyttävä tyhmyys on ollut puoluejohdon tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta asialle ei ole tehty yhtään mitään. Välillä juhlitaan Olli Rehniä suurena sankarina ja puolueen pelastajana, välillä - kuten nyt - haukutaan EU alimpaan helvettiin. Joko olemme fiksujen ihmisten vastuullinen puolue, tai jäämme räkyttämään ja liitämme Maalaisliitto/Keskustan persuihin.
Puolueemme ikiaikainen dilemma/jäsen vsta -68
Soon Kaappoo
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.