Polvi ja lonkka...

Toukokuussa lähdin pikku patikalle metsään, noin 12 kilometriä tasaisessa maastossa. Ei olisi kannattanut, molemmat lonkat ja polvet kipeytyivät niin, etten päässyt eteenpäin kuin konttaamalla. Acutassa kävin ja sieltä passitettiin vuodelevolle ja Buranalle kotiin.

Kolme viikkoa siitä sain antibiootti- ja kipulääkekuurin, joka vei kivut vasemmasta lonkasta ja polvesta. Oikeaan lonkkaan ja polveen kipu jäi. Tuntemus on lonkassa suoraan nivelen kohdalla, polvessa taas lumpion molemmilla puolilla.

Lääkäreillä olen luonnollisesti rampannut ja alustavia diagnooseja on tullut kondomalasiasta ja pehmytkudosreumasta. Kumpaankaan en oikein luottaisi...

No, eilen tältä kipeältä puolelta (oikealta, kuten muistanette) lähti kaikki tunto ja voima, en pysty varaamaan jalalle yhtään. Olen kaatunut portaissa jo kolmasti. Tänään käväisin Acutassa kun en siis saanut jalkaa toimimaan mitenkään ja kipu on infernaalinen. Vessassakin on nyt vähän vaikeaa käydä, kun kyynärsauvat kolahtelevat, jalka vempsahtelee mihin sattuu... Vastauksena oli yleislääkäriltä että halvausoireita ei ole, pidä saikkua tämä viikko.

Alkaa jo hirvittämään, kun olen sentään vasta 18-vuotias. Joutuuko tässä näin nuorena pyörätuoliin kun ei jalka pidä.

Onko kenelläkään ideoita, mikä tässä voisi mahdollisesti olla vikana? Erikoislääkärille on aika ensi viikolla, mutta jos voisitte hyvät kanssaihmiset vähän rauhoitella minua täällä, etten panikoisi jalkojeni vuoksi läpi yötä!
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Erikoislääkärin vastaanotolla kyllä oireesi syy selvitetään vaikka lisätutkimuksilla. Minulla selkä antaa samantyyppisiä oireita, mutta olen jo 57-vuotias ja kolmanteen selkäleikkaukseen menossa ensikuussa. Kyllä se siitä lähtee asia eteenpäin rullaamaan. Hyvää syksyä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auts outs kirjoitti:

Toukokuussa lähdin pikku patikalle metsään, noin 12 kilometriä tasaisessa maastossa. Ei olisi kannattanut, molemmat lonkat ja polvet kipeytyivät niin, etten päässyt eteenpäin kuin konttaamalla. Acutassa kävin ja sieltä passitettiin vuodelevolle ja Buranalle kotiin.

Kolme viikkoa siitä sain antibiootti- ja kipulääkekuurin, joka vei kivut vasemmasta lonkasta ja polvesta. Oikeaan lonkkaan ja polveen kipu jäi. Tuntemus on lonkassa suoraan nivelen kohdalla, polvessa taas lumpion molemmilla puolilla.

Lääkäreillä olen luonnollisesti rampannut ja alustavia diagnooseja on tullut kondomalasiasta ja pehmytkudosreumasta. Kumpaankaan en oikein luottaisi...

No, eilen tältä kipeältä puolelta (oikealta, kuten muistanette) lähti kaikki tunto ja voima, en pysty varaamaan jalalle yhtään. Olen kaatunut portaissa jo kolmasti. Tänään käväisin Acutassa kun en siis saanut jalkaa toimimaan mitenkään ja kipu on infernaalinen. Vessassakin on nyt vähän vaikeaa käydä, kun kyynärsauvat kolahtelevat, jalka vempsahtelee mihin sattuu... Vastauksena oli yleislääkäriltä että halvausoireita ei ole, pidä saikkua tämä viikko.

Alkaa jo hirvittämään, kun olen sentään vasta 18-vuotias. Joutuuko tässä näin nuorena pyörätuoliin kun ei jalka pidä.

Onko kenelläkään ideoita, mikä tässä voisi mahdollisesti olla vikana? Erikoislääkärille on aika ensi viikolla, mutta jos voisitte hyvät kanssaihmiset vähän rauhoitella minua täällä, etten panikoisi jalkojeni vuoksi läpi yötä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu