Neuvostoajan suorasuinen taloustieteilijä möyhentää suomettunutta eliittiä.
Julkaistu: 23.8.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
http://www.hs.fi/tulosta/HS20110823SI1KU0237d
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun Suomen naruttajilta loppui köysi/HS20110823SI1KU0237d
Kun Suomen naruttajilta loppui köysi
Jukka Tarkka
Kylmän sodan aikaisessa Suomessa ei ollut sopivaa käyttää klassista akateemista tutkimusmenetelmää Neuvostoliiton talouden ja yhteiskunnan arviointiin. Asiantuntijan ura saattoi äkkiä katketa jos hän niitä käsitellessään käytti normaalikielestä tuttuja nimikkeitä arkipäiväisten havaintojensa erittelyyn. Tauno Tiusaselle (s. 1941) oli vähällä käydä niin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos torjui 1970-luvun lopulla hänen palveluksensa. Sen hallintoelimissä istuneet idänkaupan mahtimiehet ilmoittivat, että kaikki Neuvostoliittoa koskeva tarpeellinen tieto saadaan virallisista neuvostolähteistä.
Tiusasen artikkelit ja luennot herättivät kauhua muuallakin yhteiskunnallisesti oikein ajattelevien ihmisten keskuudessa. Hän kehtasi sanoa ääneen sen, minkä jokainen Neuvostoliitossa käynyt oli omin silmin nähnyt: siellä erittäin alhainen elintaso yhdistyi lähes täydelliseen ympäristökatastrofiin.
Tiusanen kuvasi, miten neuvostojärjestelmä perustui keskinkertaisuuksien johtamaan kollektiiviseen vastuuttomuuteen. Talonpoikaisjärkeen perustuva talouslaskenta oli mahdotonta. Järjestelmä perustui resurssien tolkuttomaan tuhlaukseen.
Tšekkoslovakian miehitys 1968 oli kohtalokas erehdys, josta alkoi Neuvostoliiton tuho. Jos Prahan kehittelemästä ihmiskasvoisen sosialismin mallista olisi otettu oppia, neuvostojärjestelmä olisi ehkä voitu uudistaa toimintakelpoiseksi. Tiusanen nimeää Leonid Brežnevin neuvostovastaisuuden perikuvaksi.
Suomettumisajan ideologiset kaikentietäjät eivät sietäneet tällaista. He tiesivät tutkimattakin, että Neuvostoliitossa vallitsi alati kasvava hyvinvointi ja innostus suuren yhteisen asian edistämiseen. Ihmiset ja kansat olivat veljet keskenään, maa, metsät ja vedet kukoistivat kilvan tuotannon ja ihmisten onnen kanssa.
Näin oli, koska naruttajat niin sanoivat, ihan riippumatta siitä, miltä todellisuus näytti ja tutkimus tiesi.
Huonosti käyttäytyvä Tiusanen oli poliittisesti erittäin epäsuosittu henkilö. Hänestä tuli kuitenkin korkeakoulujen ja vientikoulutuksen kurssien suosittu luennoitsija, mutta puolisalaa, ja hallintoelinten kauhistelusta huolimatta. Tiusasen käyttäminen asiatuntijana uhkasi oppiorganisaation mainetta. Entäpä jos joku alkaa uskoa hänen puheitaan?
.
.
.
Erityisen huvittuneen kohtelun saa emeritusprofessori Matti Klinge, joka vielä 2000-luvulla julkaistussa artikkelissa perusteli Neuvostoliitto-analyysiään pääsihteeri Nikita Hruštšovin 1960-luvulla esittämällä talousohjelmalla. Sen mukaan Neuvostoliiton oli määrä saavuttaa Yhdysvaltain elintaso 1970-luvulla.
Se oli niin tökeröä propagandaa, että neuvostoviranomaiset itsekin ymmärsivät kerätä paperin pois jakelusta ja vaieta sen häveliäästi kuoliaaksi. Klinge käyttää sitä kuitenkin edelleen osoituksena Neuvostoliiton elinvoimasta. Hän tulkitsee Neuvostoliiton antaman esimerkin niin vahvaksi, että Ranska ja Ruotsikin olivat vielä 1980-luvulla ihan vähällä luiskahtaa sosialismiin.
Samantyyppisiä tiedon turnajaisia Tiusanen järjestää muidenkin professorikollegojen kanssa, Kaarle Nordenstrengin, Risto Alapuron ja J.-P. Roosin. Sitä on nautinto lukea, sillä Tiusanen ei kuurmota tavanomaisia vasemmistoliturgian tuhertajia vaan suomettuneen maan akateemista aatelistoa.
Peli on reilua. Kun Tiusanen iskee syvälle, hän samalla avaa sivustansa vastaiskuille.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.
Tauno Tiusanen: Narutettu sukupolvi. Suomettumisen ilot ja murheet.Edita. 161 s. 32 e.
Julkaistu: 23.8.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
http://www.hs.fi/tulosta/HS20110823SI1KU0237d
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun Suomen naruttajilta loppui köysi/HS20110823SI1KU0237d
Kun Suomen naruttajilta loppui köysi
Jukka Tarkka
Kylmän sodan aikaisessa Suomessa ei ollut sopivaa käyttää klassista akateemista tutkimusmenetelmää Neuvostoliiton talouden ja yhteiskunnan arviointiin. Asiantuntijan ura saattoi äkkiä katketa jos hän niitä käsitellessään käytti normaalikielestä tuttuja nimikkeitä arkipäiväisten havaintojensa erittelyyn. Tauno Tiusaselle (s. 1941) oli vähällä käydä niin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos torjui 1970-luvun lopulla hänen palveluksensa. Sen hallintoelimissä istuneet idänkaupan mahtimiehet ilmoittivat, että kaikki Neuvostoliittoa koskeva tarpeellinen tieto saadaan virallisista neuvostolähteistä.
Tiusasen artikkelit ja luennot herättivät kauhua muuallakin yhteiskunnallisesti oikein ajattelevien ihmisten keskuudessa. Hän kehtasi sanoa ääneen sen, minkä jokainen Neuvostoliitossa käynyt oli omin silmin nähnyt: siellä erittäin alhainen elintaso yhdistyi lähes täydelliseen ympäristökatastrofiin.
Tiusanen kuvasi, miten neuvostojärjestelmä perustui keskinkertaisuuksien johtamaan kollektiiviseen vastuuttomuuteen. Talonpoikaisjärkeen perustuva talouslaskenta oli mahdotonta. Järjestelmä perustui resurssien tolkuttomaan tuhlaukseen.
Tšekkoslovakian miehitys 1968 oli kohtalokas erehdys, josta alkoi Neuvostoliiton tuho. Jos Prahan kehittelemästä ihmiskasvoisen sosialismin mallista olisi otettu oppia, neuvostojärjestelmä olisi ehkä voitu uudistaa toimintakelpoiseksi. Tiusanen nimeää Leonid Brežnevin neuvostovastaisuuden perikuvaksi.
Suomettumisajan ideologiset kaikentietäjät eivät sietäneet tällaista. He tiesivät tutkimattakin, että Neuvostoliitossa vallitsi alati kasvava hyvinvointi ja innostus suuren yhteisen asian edistämiseen. Ihmiset ja kansat olivat veljet keskenään, maa, metsät ja vedet kukoistivat kilvan tuotannon ja ihmisten onnen kanssa.
Näin oli, koska naruttajat niin sanoivat, ihan riippumatta siitä, miltä todellisuus näytti ja tutkimus tiesi.
Huonosti käyttäytyvä Tiusanen oli poliittisesti erittäin epäsuosittu henkilö. Hänestä tuli kuitenkin korkeakoulujen ja vientikoulutuksen kurssien suosittu luennoitsija, mutta puolisalaa, ja hallintoelinten kauhistelusta huolimatta. Tiusasen käyttäminen asiatuntijana uhkasi oppiorganisaation mainetta. Entäpä jos joku alkaa uskoa hänen puheitaan?
.
.
.
Erityisen huvittuneen kohtelun saa emeritusprofessori Matti Klinge, joka vielä 2000-luvulla julkaistussa artikkelissa perusteli Neuvostoliitto-analyysiään pääsihteeri Nikita Hruštšovin 1960-luvulla esittämällä talousohjelmalla. Sen mukaan Neuvostoliiton oli määrä saavuttaa Yhdysvaltain elintaso 1970-luvulla.
Se oli niin tökeröä propagandaa, että neuvostoviranomaiset itsekin ymmärsivät kerätä paperin pois jakelusta ja vaieta sen häveliäästi kuoliaaksi. Klinge käyttää sitä kuitenkin edelleen osoituksena Neuvostoliiton elinvoimasta. Hän tulkitsee Neuvostoliiton antaman esimerkin niin vahvaksi, että Ranska ja Ruotsikin olivat vielä 1980-luvulla ihan vähällä luiskahtaa sosialismiin.
Samantyyppisiä tiedon turnajaisia Tiusanen järjestää muidenkin professorikollegojen kanssa, Kaarle Nordenstrengin, Risto Alapuron ja J.-P. Roosin. Sitä on nautinto lukea, sillä Tiusanen ei kuurmota tavanomaisia vasemmistoliturgian tuhertajia vaan suomettuneen maan akateemista aatelistoa.
Peli on reilua. Kun Tiusanen iskee syvälle, hän samalla avaa sivustansa vastaiskuille.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.
Tauno Tiusanen: Narutettu sukupolvi. Suomettumisen ilot ja murheet.Edita. 161 s. 32 e.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tunnettuja valinnan vapauden vastustajia kieliopinnoissa on em. nimissä ainakin.
J-P Roos
Kaarle Nordenstreng
Matti Klinge
Kaikki he olivat väärässä Neuvostoliitonkin suhteen.
Nämä herrat J-P Roos, Kaarle Nordenstreng ja Matti Klinge olikin vähä-älymystön oivallisinta kermaa.
Anonyymi kirjoitti...
http://kemppinen.blogspot.com/2011/08/vihapuhe.html
Kemppinen kirjoitti mm. "poliitikkojen ääliömäisyydestä ja heidän lajitovereittensa, median edustajien, tolkuttomasta typeryydestä."
1970-luvulla joukko intelligentsijaamme (tapanani oli silloin käyttää vihapuhesävyistä termiä vähä-älymystö) nimitti poliiseja mm. sioiksi ja suurpääoman kätyreiksi. Nyt poliisia huudetaan apuun tukkimaan toisten suita. Ja kuinka ollakaan, huuto kuuluu paljolti ns. samoista kurkuista. - Takkia voi käännellä, mutta rakkaus totalitarismiin säilyy.
Kun siis johtaja päästää ilmaa, aina löytyy joukko, joka ihastelee: "Hyvin sanottu!" Tätä logiikkaa noudattaa ajankohtainen vihapuheet vihaisesti tuomitseva joukko, jossa kaikki haluavat kuulua kultapossukerhoon. "Riittävätkö sanat tukkimaan kaikkien suut?", kysyi kahvilafilosofi S. J. Lec (puolalainen, kuinkas muuten)
Tulipa mieleeni, ilman sen kummempaa konkretiaa, viitata Einojuhani Rautavaaran "Ikonit"- pianosarjan viimeiseen osaan: "Arkkienkeli Mikael kukistaa Antikristuksen". - Tätä rönsyä kirjoittaessani emme vielä tiedä sen taistelun lopputulosta.
Vieläkö se paskiainen saa "fyrkkaa" kirjoittelemalla homeisia teoksia kaljuuntuneesta rillipäästä Runebergista.
Runebeg oli nuorista tytöistä kiinnostunut, nykyisen lainsäädännön mukaan lähinnä pedofiiliksi luokiteltava valepukki! Hän kertoi runomittaan sommiteltuna itse sepittämiään satuja Suomen sodasta 1808-1809. Tarinat on pääosin täysin vailla todellisuuspohjaa ja on tehty kymmeniä vuosia sodan jälkeen jonkinlaisen Ruotsia nuolleen hurmahengen innoittamana.
Kiistelty Runeberg, sankari vai nuorten tyttöjen liehittelijä ja haihattelija?
Jospa kyseessä onkin perusteellinen harhautus, jossa melkein kaikki suomalaiset on saatu juhlimaan Ruotsia ihannoivaa ja kaihoavaa pervertikkoa ja hänen sepittämiään ruotsalaisia loruja sodasta, jossa tämän miehen todellinen ja henkinen kotimaa hävisi puoli valtakuntaa?
Ruuneperin tarinat on kovin outoja fantasioita taisteluista, joissa ei ollut mitään sankarillista. Totuus oli paremminkin pelkkiä tappioita, päitä ja pernankappaleita. Pitääkin kysyä MIKÄ oli se Ruuneperin ihannoima isänmaa? Vastaan saman tien: RUOTSI! Onkin hullua että tuollaista satusetää pidetään Suomen kansalliskirjailijana. Tarinatkin sepitettiin kymmeniä vuosia tapahtumien jälkeen.
Ruuneperiahan kiinnosti vanhemmalla iällä enemmänkin nuoret ja arvostelukyvytömät tytöt, joille hän läyrysi hengentuotteitaan ja lieppä pitänyt "polvellaankin". Nykyään tällaista setää sanottaisiin pedofiiliksi!
Kuulostaako TÄMÄ säe isämaalliselta vaiko lähinnä vanhan ukon päiväunelta: "Sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan..."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maamme
Vänrikki Stoolin tarinat, ensimmäinen osa, 1848
Vänrikki Stoolin tarinat, toinen osa, 1860
"Viimein kai Runeberg itse huomasi, että oli vain yl´oppilas."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg
"Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomenruotsalainen runoilija, kirjailija ja toimittaja. Hänen tuotantonsa on hyvin isänmaallista. Runeberg vaikutti tuotantonsa kautta myös Ruotsin kirjallisuuteen, koska hän kirjoitti kaikki teoksensa ruotsiksi."
Jotenkin tuli mieleen rinnastaa Tiusanen ja Tala, sekä NL ja RKP.
Runebergille Baltia ja Suomi oli aina puskurivyöhykkeitä. Toisin sanoen Runebergin mielestä jokaisen suomalaisen ja virolaisen oli kuoltava jotta Tukholman kiimaiset nartut saa nukkua yönsä rauhassa.
Olkaamme iloisia että eteläiset balttialaiset veljemme säästyivät tältä sikamaisuudelta ja raukkamaisuudelta. Vilnaa ja Kaunastahan ruotsalaiset eivät hallinneet. Kaunas oli miehitettynä alle kuukauden kunnes Venäjä vapautti sen. Riikakaan ei ollut kuin jotain kolmekymmentä vuotta ruotsalaisessa hallinnassa.
Meidän ja virolaisten kohtalo ei ollut ihan yhtä onnekas kuin eteläisten geneettisten sukulaistamme.
Ruotsissa Runebergia pidetään ruotsalaisena ei suomalaisena. Runeberg syntyi Ruotsissa, ennen vuotta 1809 kun Suomi erotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjään.
'Maamme ' ei voi olla kansallislaulumme koska siinä ei mainita alkuperäiskielellä ruotsilla sanaa 'Suomea' tekstissä. 'Vårt land' nimi ei vastaa suomenkielisen version 'Maamme Suomi' nimeä.
Ruotsinkielisessä versiossa mainitaan ainoastaan 'vårt land' = ' maamme'. Sehän tarkoittaa Ruotsissa syntyneelle ruotsinkieliselle sanoittajalle Runebergille Ruotsia, eikä Suomea.
Oikea Suomen kansallislaulu on Finlandia. Sen on sanoittanut V.A.Koskenniemi.
"Oikea Suomen kansallislaulu on Finlandia."
Niin mutta säveltäjä on Suomen ruotsalainen Sibelius.
Klinge on kuulemma myös harmissaan siitä, että 1950-luvulla Suomessa "nousi voimakas neuvostokielteisen kirjallisuuden ja kirjoittelun aalto, jonka tunnetumpia ilmauksia ovat Arvo 'Poika' Tuomisen muistelmat ja Unto Parvilahden 'Berijan Tarhat'.
Tiusanen, Narutettu Sukupolvi, s114
Sveko ja suomettunut lammas - voiko alemmaksi nöytyä. Unto Parvilahden 'Berijan Tarhat' on hyvä kirja suosittelen.