Nooan urakka ja pelastuksen hinta;

Palstalla joku ihmettee kahta asiaa, Nooan arkin lukuisia eläimiä ja pelastuksen rahallista hintaa;

Jeesus vahvisti vedenpaisumuksen. Jos uskoo Jeesukseen on uskottava vedenpaisumukseenkin. Matt 24:37-39.

Mikään yhdistys ei toimi ilman pääomaa ja rahoitusta. Yhdistystä ei saa edes rekisteröityä ellei alkupääomaa ole.
Ketään ei voi pakottaa yleishyödyllisien yhdistyksien rahoittamiseen.
Varainkäyttö on kokonaan vapaaehtoispohjalla.
Ainoa pakollinen maksu mitä uskonnollisessa maailmassa on olemassa on kirkollisvero.
Raamatullinen järjestelmä on ns. kymmenykset.
Sen kirkon palstalla jossa olemme tiedän että vain rahastonhoitaja tietää rahaliikenteen ja on vaitiolovelvollinen joka käänteessä.
Ainoa tilanne jossa kysellään asiaa on virkailijavalinnat, siis maallikkovirat että niihin ei pidä olla ehdolla jos ei asia ole kunnossa, sillä homma vaatii esimerkillisyyttä kaikessa periaatteessa parhaan kyvyn mukaan.
Kymmenyksiensä maksamisesta ei silloinkaan tarvitse puhua halaistua sanaa.
Jeesus sanoi pelastuksen hinnasta näin: Matt 10:8, Apt 8:20.
Utan pengar, alltså.
Kirkossa jonka palstalla olemme on turhaa omaa kunniaa pyytää ja ylpeillä lahjoituksillaan kun vain yksi ihminen tietää ko. rahaliikenteen tiliotteista mutta ei saa mitään puhua.

Nooan arkin eläimet;
- Arkkiin pääsi eläimiä määrätty määrä. Ne marssivat itse kiltisti arkkiin, ei haaveilla ja ansoilla tarvinnut pyytää.
Luku "kaikkia" ei ole varmaankaan aivan kirjaimellinen, olen itse päätellyt että ainakin dinot mm. jäivät ulkopuolelle, ja niitä on sitten löydetty fossiileina.
Että ovat löytyneet fossiileina, merkitsee se sitä että ovat hautautuneet äkisti.
Jos lehmä tai ihminenkin kuolee niitylle, on kuukauden kuluttua jäljellä vain luuranko. Äkkihautautuminen on mahdollistanut fossiilit ja syy on maanjäristys.
Maa oli saanut kosteutensa vesilähteistä, ja nuo "syvyyden lähteet" puhkesivat, ja maapallon pinta sai karttansa suurissa maanjäristyksissä.
Lajien sisällä on tapahtunut muutoksia; - Kissaeläimiä on saattanut marssia arkkiin vain yksi pari ? Siitä on sitten peräisin lajien sisällä muutoksia, gebardit, jellonat, pantterit ja maatiaiskatti. esim.
Lajista toiseen ei koskaan ole tapahtunut muutosta. Lajien sisällä kyllä.
Uusia elikoita jalostuu koko ajan samalla tavalla.

Ei tuo tuon kummempi asia ole.

yst. jari

11

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä luulet

      Olisiko pikkudinot mahtuneet mukaan, siis poikaset.

      • Näin on näreet.

        Eikö olisi kannattanut ottaa vaan dinojen munia? Kyllä jahvetti ne sitten olisi vaikkapa palavana pensaana hautonu ja hetken päästä pikkudinot niistä kuoriutuneet.


    • Niin toki dinosauruksen pienoisia poikasia.

      Kuitenkin Jumalan "kaikkia" eläimiä ei tarvitse olla kirjaimellinen.

      Jumala itse marssitti eläimet arkkiin ja niitä joita hyväksi näki, eikä lajien sisällä kehitys ole ongelma.
      Kehotti Nooaa ottamaan "kaikki" siten ja siten kuin sitten arkkiin marssii.

      Nooan arkista on tarkat mitat ilmoitettu;

      - Pituus 150 metriä, leveys 25, ja korkeus 15.

      Siihen aikaan osattiin veistää puuta ja metalli on aina sulanut ihmisen käsissä jonkunlainen pehmeä alkuun nauloiksi, ja puunaulat eivät ole ongelma. "Maapihka" eli jonkunnäkönen öljymäinen tökötti olisi hyvä tiiviste.
      1 Moos 6-7 luvut.

      On tehty dokumenttielokuva jossa yksi äijä itsii Nooan arkin jäännöksiä Ararat vuorelta. Hän löysi metallinpaljastimen kaltaisella laitteella arkin kehikon johon mitat täsmäsivät. Kysele filmiarkistoista jos kiinnostaa niin paljon.
      Eli Nooan arkki on siis aivan tekniikan ja tieteen sallimin keinoin löydetty.
      Ei sellaista sinne ole kukaan aprillipilan vuoksi.

      yst. jari

    • mene ja tiedä!

      On siinä ollut paskanluomista ukkonoa paralla,että paljonkateeksi käy ja löyhkä hirmuinen. No onneksi tuokin on niitä paimentolaisten nuotion ajakulu tarinoita jotka säilöttiin juutalaiseen historiaan, joka sitten otettiin raamattuun vertauskuvallisena eli symbolisena tarinana. On kai selvää, että ei kukaan vähänkin ymmärryksellä varustettu tollaista potaskaa kirjaimellisena tapahtumana usko.

      No ehkä adventisteissa on sellaisia, jotka on on niin perusteellisesti puhdistettu omasta identiteettisestä ymmärryksestä ja ajatteluvasta, että siitä ei ole jäänyt simentä omakohtaiseen järkeilyyn jäljelle.

    • Jeesus uskoi vedenpaisumukseen.

      Jos uskoo Jeesukseen on uskottava vedenpaisumukseenkin. Matt 24:367-39.

      Jos ei sitten usko, ei usko ja on tehnyt itse valintansa uskon suhteen. Potaskaa siis valinnan päätöksen tulos.

      yst. jari

      • >> Jos uskoo Jeesukseen on uskottava vedenpaisumukseenkin. Matt 24:367-39. >>

        Ei kai siellä niin lue?

        Taitaa olla erään amerikkalaisen höpölahkon omia sääntöjä kuten sekin, että täytyy uskoa 6000 vanhaan elämään Maapallolla.

        Kaille tiedoksi, että eipä ole vieläkään vaihtunut selitykset sivuillanne, vaan ne on ilmestyneet myös uusille sivuille, joten taitaa vahvasti olla lahkosi virallinen kanta älyvapaa ja älyllisesti epärehellinen 6000 vuotta vanha elämä.


      • bushmanni kirjoitti:

        >> Jos uskoo Jeesukseen on uskottava vedenpaisumukseenkin. Matt 24:367-39. >>

        Ei kai siellä niin lue?

        Taitaa olla erään amerikkalaisen höpölahkon omia sääntöjä kuten sekin, että täytyy uskoa 6000 vanhaan elämään Maapallolla.

        Kaille tiedoksi, että eipä ole vieläkään vaihtunut selitykset sivuillanne, vaan ne on ilmestyneet myös uusille sivuille, joten taitaa vahvasti olla lahkosi virallinen kanta älyvapaa ja älyllisesti epärehellinen 6000 vuotta vanha elämä.

        Kiitos tiedosta! Ei kyllä ole yllätys. Lupasin puhua jutusta, kun näin niitä nettisivusta vastaavia runsas viikko sitten, mutta unohdin, kun oli muita akuutempia huolia mielessä ja kun kokous venyi ja venyi ja venyi. :)

        Katsotaan... ehkä juttu muuten hoituu sillä, koko opinkohtia taida vielä olla kirkon uusilla sivuilla. Jos ne sinne siirretään niin tehdään toivottavasti järkevämmin. Vanhoja sivuja ei kannata enää paikata. Riittää, kun käännetään virta pois serveristä. No, pitäisi varmaankin laittaa nettiväelle sähköpostia...

        Kai


    • Älähän nyt

      Jarlau:

      "Jeesus uskoi vedenpaisumukseen.

      Jos uskoo Jeesukseen on uskottava vedenpaisumukseenkin. Matt 24:367-39."


      Älähän nyt, hyvä mies!

      Ei minun raamatussani niin lue.

      Vaan:
      "37. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee.
      38. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin.
      39. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee."

      Yllä näkyvissä jakeissa ei Jeesus sano uskovansa vedenpaisumukseen, vaan hänen kuulijansa uskoivat.
      Jeesuksella oli siis eri usko kuin kuulijoilla, vedenpaisumuksen suhteen.

      Samoin kuulijoilla oli eri usko Messiaan tulon suhteen kuin Jeesuksella. Sekä ensimmäisen tulon että toisen tulemisen suhteen.

      Ei missään päin raamattua väitetä, että siihen olisi merkitty kaikki, mitä Jeesus asioista tiesi.
      Jos olisi merkitty, ihmeen vähän Jeesus olisi tiennyt.

      Ei raamattuun ole kirjattu edes kaikkea sitä, mitä Jeesus teki tai opetti.

    • Raamattua tutkittaessa pitää aina huomioida asiayhteys mistä on kysymys mm.
      kun jotakin asiaa tutkii.

      Eli siis katsoa hiukan mitä jakeiden edessä ja takana lukee.

      Nyt kun teet tämän havaitset että kyse on Jeesuksen puheesta, josta otin nopeasti nuo 4 jaetta. Ajattelin että asia on Sinulle itsestään selvä että Jeesuksen puheesta oli pätkä siinä.
      Toteat asian kun luet mitä siellä sanotaan ja lukee, että Jeesuksen puhe on yksi kokonaisuus josta lainaamani jakeet.

      yst. jari

    • legenta "paisumus"

      Mutta tuolla sanomalla, että "niinkuin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös ihmisen pojan päivänä, ei todellakaan ole ilmenneessä realisessa merkityksessä mitään sen henkisen merkityksen suhteen jota Jeesus tarkoitti? Koska ihmisen Poika on pelkkä laatusana eli Kristus - Rakkaus jolla ei ole hengen elämässä persoonallist olemusta, vaan se ilmaisee laatua.

      Jeesus käyttää äärettömän paljon verttauksia yksistään hahmottamalla erinäisiä tapahtumia joiden pohjalta hän valoittaa kuulijalled sanomaansa, aivan samoin, kuin tämän juutalaisen vedenpaisumustarinan eli legendan jonka he loivat ajatuskuvana, jota sitten Jeesuskin käytti vertaukseensa. Ei siinä sen kummemmasta ole kysymys.

    • NIin että Sinä aiot uskoa Jeesukseen, mutta sitten ajattelet että kertomus Nooasta ja vedenpaisumuksesta olisi sitten Jeesuksen vartausta, ei muuta.

      Sellainenkin tapaus on esim. Lasarus ja rikas oli vanha juutalainen taru jonka Jeesus otti vertaukseensa. Tarua koko homma.

      Nyt kuitenkin pitäisi sitten mitätöidä samalla 1Moos luvusta 6 saakka monta lukua eteenpäin pitäisi sitten jättää pois kokonaan seuraavasta raamatunkäännöksestä.

      Minä uskon että asia liittyy osana siihen kokonaisuuteen mistä Jeesus luvussa puhuu Matt 24 1 Moos 6- perusteella, että tooraan moista on kirjoitettu, tosiasiana pelastushistoriassa.

      Jos toorassa olisi ollut semmonen satu satuna, olisi Jeesus sen sanonut että eläkää hyvät poijat sitä juttua enää siellä pitäkö.

      Suuresta tuhotulvasta muuten löytyy tietoa alkukansojen kaikesta historiankirjoituksesta mitä kaikennnäkösiä savitauluja on kaivettu, on vedenpaisumus mukana pakanakansojen kertomuksissa.

      Siihen aikaan oli akateeminen tapa opettaa vertauksin. Ihan tosi, asia oli akateeminen tapa, ja mitä paremmin opetti vertauksin sen viisaampi ja etevämpi akatemian jäsen. Rahvasta nyt sillä tavalla osaa opettaa, ei ne muutoin ymmärtäneet. Jeesus tietysti päihitti kaikki siinä touhussa.

      Sokrates oli mestari jo tässä. Hän ei muuta tehnytkään, ei koskaan antanut itse vastausta vaan johdatteli vertauksin dialogeissa keskustelukumppanin vastaamaan itse.
      Sokrates oli muutoin homoileva kylähullu, mutta poikkeuksetta kaikki miehet jotka ovat päässeet historiankirjoihin on rahvas sanonut "hulluiksi."

      Mies joka alkasi söpöttämään että laiva voi kulkee potkurilla oli makea naurun aihe ja mies parka pähkähullu.
      Eihän laiva voi tietenkään kulkea potkurilla kun laivoissa on siipirattaat.
      Olisi se hullua ja hassua.
      Nykyajan valistuneille hiukan akatemiassa valotetaan että on olemassa "luovuutta" joka tarkoittaa että vanhojen mallien tilalle kyetään näkemään uusia ja parempia ratkaisuja.
      Minullekin opetettiin käsite "luovuus" ja sen käyttö myynnin ja markkinoinnin toimintakentässä jo 1980 luvulla.
      Se Sokratesta, tuli mieleeni samalla.

      Kävin kesällä museossa, ja siellä oli paikallisesta miehestä joka kulki kävellen Suomen joka kolkan keräten kansanperinnettä 1800 luvun lopulla ja 1900 luvun alussa. Lahjaksi sai lopuksi polkupyrän jossa ei ollut vielä ilmakumeja. Kuinka paljon sitten kulkua helpotti lehmäpoluilla.
      Tuli mieleeni että mitä mahtoi sen ajan isännät ajatella kun olisi pitänyt mennä pellolle tai pajaan, ja mies lähtee patikassa Ivaloon katsomaan jos saisi loruja vihkoonsa ja piirustettua muutaman piiroksen kävellen tuohireppu, ihan tosi selässä ja nahkasalkku kädessä. Tunsin veljenpoikiaan työni puolesta hyvin kymmeniä vuosia, mutta ehtivät kuolla juuri pois eikä koskaan ollut puhetta kansaperinteestä meillä. Harmi. Samalla kuulin museossa että tuo "kylähullu" jonkalaisen maineen varmaan sai sellaisesta on kirjoittanut minun kantaisistäni paljon jotka olivat saman seudun kuuluisia kärryseppiä.
      Hulluuden tekijät pääsevät usein historiaan. Jotkut pyöreään huoneeseen.
      Tuli ajatuksia myönteisestä hulluudesta tämän verran. Kaikki mikä siis poikkesi tavallisesta on ollut muiden mielestä hullua vaikka miehet tekevät tärkeätä työtä ja historiaa jonka arvoa muut eivät tajua.

      Niin se on tänään jokapaivaisessä elämässä. Kun on 18-20 kesäisinä akat saatu ja lapset tehty ja joka aamu saanyt lähteä töihin, niin ei siinä paljon muusta tajua. Ei rikkinäisten kotien aikuisena oireilevia lapsia, ei pätkätöitä, ei rankkoja opintoja ja opintoovelkoja, ei epäonnistuneita parisuhteita, ei työttömyyttä. Ja jos miesparka joku on uupunut vaikeuksiinsa ja masentunut, voi pyhääja sulaa hulluutta kun mies on hullu. Käyttäytyy aivan toisella tavalla kuin itte minä joka, ja on toista mieltä kuin itte minä, joka on aina oikeassa ja silkissä ja sametissa ilman tahroja ja ryppyjä Herran kukkarossa saanut onnestaan nauttia, ei muuta murhetta kuin etteihän ruoka vaan puolella tunnilla myöhästy pöydästä kun akka aina kaiken hyysää nenän eteen ja palvelee auliisti kaikessa yötä päivää.

      yst. jari

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8203
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2572
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      73
      905
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      790
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      776
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe