Oletetaan, että kaikki elolliset ja elottomatkin, ovat älykkään suunnittelun tulosta.
Onko kreationisteilla minkäänlaista ehdotusta, kuka tai mikä on toteuttanut nuo suunnitelmat, ja ennen kaikkea MITEN?
Tuossa olisi tutkittavaa (epä)tieteelliselle kreationismille.
Odotamme hienoja teorioita, mieluummin vakuuttavien näyttöjen ja kokeellisten tutkimustuloksien kera (kuten tiede yleensäkin vaatii).
Onko kreationisteilla minkäänlaista ehdotusta, kuka tai mikä on toteuttanut nuo suunnitelmat, ja ennen kaikkea MITEN?
Tuossa olisi tutkittavaa (epä)tieteelliselle kreationismille.
Odotamme hienoja teorioita, mieluummin vakuuttavien näyttöjen ja kokeellisten tutkimustuloksien kera (kuten tiede yleensäkin vaatii).
Vastaukset 10
Vanhimmat
varmaa on vain se että tämä älyllinen suunnittelija olisi syntynyt jonkilaisen luonnonvalinnan ja evoluution tuloksena.
Arvasinhan. Jollei älykkäitä suunnitelmia voida toteuttaa, koko ID-touhu on sillä automaattisesti torpattu.
Luonnosta löytyviä täysin nurinkurisia rakenteita katsoessa ei voi tulla kuin johtopäätökseen, että vaikka suunnittelija oli kuinka älykäs, toteuttaja oli varsin taitamaton.
Näin siis, jos olettaa, että elolliset olennot on suunniteltu.
Koska ne kuitenkin ovat evoluution tuloksia eivätkä suunniteltuja, ei mitään ongelmaa tietenkään ole.
Suosittelen tutustumaan Urantia-kirjaan,niin hyvin monet asiat alkavat valkenemaan.
Todellakin. Se yksi ainoa ja vastausta vailla oleva kysymys on edelleen; MITEN luominen tapahtui? En siis ole kiinnostunut minkään vertaa siitä kuka, milloin, missä ja millä luominen tapahtui. Kysymys kuuluu yksinkertaisesti MITEN.
Tähän pyytäisin järkevältä kreationistilta vastausta, mutta turhaa lienee, koska heitä ei tällä palstalla ole yhtäkään.
Miksi ihmeessä kreationitien pitäisi tietää luomisen tai edes alkusynnyn mekanismi?
Kyseessähän on selvästi havaittava tapahtumasarja joka ylittää ihmisen tutkimuskyvyn niin korkealta ettei ihminen ole päässyt lähellekään edes elämän alkulähteitä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elämän_alkuperä
Yritetty on.
Asioita joita tiede ei kykene parhaalla tahdollakaan selittämään kutsutaan yliluonnollisiksi tapahtumiksi.
Joten vastaus avaukseen on se että ihminen on kyvytön selvittämään luomisen mekanismeja.
Ja huomaa, että tämä koskee myös kuvitteellista evoluutioteoriaa. Tietokirjojen mukaan meillä ei ole olemassa suoria havaintoja edes evoluutiosta. Ihminen on tieteensä kanssa täysin kyvytön sanomaan varmasti että miten jokin evoluution mekanismi toimii. Kovasti asiaa tutkitaan mutta todelliset tulokset ovat varsin laihoja epäsuoria todisteita jotka voidaan ihan kaikki selittää toisinkin kuin evoluutioon kuuluviksi.
Wiki tunnustaa suoraan että makroevoluution mekanismeja ei tunneta, ja että on vain erilaisia ehdotuksia sen mekanismeiksi.
Vaikka elämästä ja eliöistä tiedetäänkin "paljon" niin todellisuudessa vasta ihan viime vuosikymmeninä kehittyneillä välineillä ja menetelmillä on päästy hiukan raapaisemaan eliöiden olemusta. Vielä on kosolti opittavaa.
Elämän alkusynnystä emme tiedä todellisuudessa yhtään mitään.
"Miksi ihmeessä kreationitien pitäisi tietää luomisen tai edes alkusynnyn mekanismi?"
Jos jotain asiaa ei tiedä, niin se on eräs tutkimisen aihe. Jos kyseistä asiaa on tutkittu, niin sitä voi opiskella. Jos opiskelu ei kiinnosta, niin ihminen pysyy tyhmänä ja uskoo kaikenlaisia humpuukimaakareita.
Näin on käynyt sinulle.
Saanen yrittää vastata kysymykseen "miten luominen tapahtui" vaikken olekaan kreationismin kannattaja sen enempää kuin evoluutioteoriankaan (evoluution kylläkin). Maailmankaikkeuden luominen on prosessi, joka tapahtuu kaiken aikaa. Eli vastaukseni on, ettei luomista tapahtunut joskus (ajalla ei ole väliä); alku sille kylläkin on täytynyt olla jolloin alkutasapainon tilassa,energioiden kodissa, nollatasossa, "tyhjyydessä" joka ei ole meistä nähden mitään, mutta joka on kaiken perustana oleva voima ja syy, hajosi kahdeksi voimaksi ("Bigbang"), positiiviseksi ja negatiiviseksi. Kaikki on saanut alkunsa näiden kahden voiman välisestä uusiutumisleikistä tietoisuuden ohjaamana. Kenen se tietoisuus sitten on? Ainoa mitä voin ajatella tähän, että se on Kaikkeuden, Jumalaksikin kutsutun, Alkulähteen Itsensä tietoisuus... ja meissäkin, meidän kauttammekin se jatkaa luomistaan!
Se mitä havaitsemme todellisuutena eli materiana ja tapahtumina ajassa, on meissä/kaikessa olevan ja johtavan korkeamman tietoisuuden luomaa "mielikuvaa" sen perususkon mukaisesti jonka olemme perineet DNA:ssa ja kaikessa oppimassa ja kokemassamme. Olemme myös riippuvaisia ja hyvin herkästi saammekin vaikutteita globaalisesta, maapallon tietoisuuden kentän saavuttamasta tasosta. En siis tarkoita tässä ainoastaan yksilöllistä mielen tietoisuutta, joka on vain pieni osa edellämainitusta ja vieläkin pienempi kosmiseen tietoisuuteen verrattuna.
Materiaalista maailmaa ei siis oikeasti ole 'materiana'. Kaikki on alkuenergian (joka tasapainon tila, meistä nähden siis "tyhjyys") ja tietoisuuskentän ja siinä olevien olentojen yhteistyönä luoma virtuaalimaailma tapahtumineen. Ja kaikki se uudistuu ja jatkuu ikuisessa NYT-hetkessä, mutta meistä jokainen poimii siitä omaan tietoisuuteensa yksilöllisesti.
Vaikka maailmamme vaikuttaa todelta ja uskomme niin olevankin, koska havaintokykymme on rajoittunut ja riippuvainen aistiemme välittämästä tiedosta. Esimerkkinä materian 'olemattomuudesta' voimme tarkkailla atomia , joka on todellakin suurimmalta osaltaan tyhjyyttä ja energiaa, joka "romahtaa" hidastuu havaittavaksi 'materiaksi' kenen tahansa tarkkailijan/olennon (jopa solutasolla olevien) tietoisuuden ohjauksessa. Materian perusolemusta eli ns. jumalhiukkasta ei ainakaan toistaiseksi ole löydetty. Oma veikkaukseni on, ettei sitä tulla koskaan löytämäänkään, koska sitä ei ole olemassakaan!
Varmaan arvaatkin mitä seuraa siitä, ettei tiede hyväksy yliluonnollisia selityksiä, ja siitä, ettei kreationismi toimi ilman yliluonnollista selitystä?
Hienoa, että lopultakin tunnustat, ettei kreationismissa ole mitään tieteellistä.
Eikös sellainen selitysmalli, jonka toiminnallisuutta ei voi edes arvailla (havainnoinnista puhumattakaan) luulisi olevan ensimmäisenä hylättyjen listalla.
Nyt jotkut kahjot pitävät tällaista jopa todennäköisimpänä selityksenä, ja kehtaavat vielä väittää uskomustaan tieteelliseksi.