Näin tänään kokoomuksen voimatrion.

Minä maalaispoika kävin Helsingissä tänään. Espalla sattui kummia. Aika pysähtyi, korvissa alkoi humista. Vieno tuulenvire heilutteli lehtiä kadun varren puissa. Ihmiset liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Sitten se tapahtui.

Lomatekstiileihin pukeutuneiden tavisten ja turistien keskeltä erottui vaikuttava näky. Keskellä leveää jalkakäytävää vastaani käveli, kuin hidastetussa Dressmanin mainoksessa, Miehet mustissa. Men in black. Ben keskellä, Vapaavuori hänen vasemman kätensä puolella, Sasi toisella sivustalla. Kahden viimemainitun henkilöllisyydestä en ole täysin varma, sillä minä hämmennyin. Tuijotin keskellä talsivaa pientä miestä, pysähdyin, ja ihmiset valuivat pysähtyneessä ajassa ohitseni.

Ilma oli sakeana legendaarisuudesta. Kuin kolme mustaa Rolls Roycea hiljakseen ja arvokkaasti vyöryisi liikennevaloihin Toyotojen ja Volkswagenien sekaan.
"...Jyrkihän sanoi..." kuulin Benin lausuvan. Se oli kuin olisi hunajaa valunut kieleltä suoraan korvalehdelleni.
Tuulenpyörre seurasi heitä, hiukseni heilahtelivat, lintujen laulu alkoi taas kuulua. Vereni ei enää virrannut vain yläpäästä vain alapäähän.

Sitten aika jatkoi kulkuaan.
858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kas, kas! Kimmokin jalkaisin liikkeellä? Olikohan taas ajanut autollaan jonkun päälle?

Äänestä
  • Olisikohan Kimmoa voinut päästää ruumisauton puikkoihin? Siinä olisi tullut varmaan paljon uusiakin "asiakkaita" meinaan?

    Kimmollahan ei taida olla oikein ne refleksit enää kohdillaan ja on ilmeisesti saanut sikapiikinkin, kun niin nukahtelee jopa rattiinkin että ihmisiäkin tuppaa kuolemaan siinä rytäkässä.

    Mutta Kimmoahan ei taida sellaiset asiat surettaa? Suurin osa meistähän on vain tavisveronmaksajia, ja meitähän riittää yliajettaviksin...?

    Äänestä

Holkeria viimeiselle matkalle.

Äänestä
  • Tosiaan. Sehän se olikin. Ihmettelinkin miksi kaikkialla oli liput puolitangossa.

    Äänestä

Minä taas näin eräänä kesäkuisena kuumana päivänä erään Vihreiden, Vihr (Det gröna) puolueen nimeltä mainitsemattoman edustajan.

Hänen perässään tuli Lassila&Tikanojan jäteauto, joka siivosi katua hänen jälkeensä. Housunlahkeesta tuli jotakin ruskeaa (samanväristä kuin ihonsakin on) aika ajoin. Taisi olla jokin tiiviste pettänyt alapäässä?

Voi sitä kärpästen ja lokkien paljoutta siinä sitten. Minulle tuli mieleen Hitchcockin "linnut". Melkoinen kauhuskenaario kyllä oli.

Onko teillä mahdollisesti ollut vastaavia kokemuksia?

Äänestä

Tuossa on voinut olla kyseessä lannoittaminen. Kaikkihan tiedämme, että uloste on oivallista lannoitetta, mutta että tämä järkyttävä tapaus sattui kaupungissa?
Siinä voisi kyllä olla kyse jo hajuhaitoista, mutta jos kyseessä oli vihreä (det gröna) niin hän varmaan hoitaa luonnonsuojelu asiat ihan itse?

Että seuraavan kerran kun kaupungissanne tuoksahtaa, niin sen ei tarvitse olla mitään massatehtaan hajuja, vaan kyseessä voi olla myös vihreiden (det gröna) edustajakin menossa jonnekin jostakin.

Vihreäthän (det gröna) haluavat olla hyvin lähellä luontoa.

Äänestä

Kyllä. Kyseessä ovat kuluneet tiivisteet.

Hänen onnekseen niitä saa tilata varaosina nykyään.

Tuo tapahtuma kyllä voi täyttää luonnonsuojelu rikoksen tunnusmerkit?

Äänestä

Minulle tulee mieleen Trasformers kokoomuslaisista....

Tai teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat.... Varsinkin viimeinen sana tuossa yhdyssana hirviössä----

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Landelta Kaupunkiin kirjoitti:

Minä maalaispoika kävin Helsingissä tänään. Espalla sattui kummia. Aika pysähtyi, korvissa alkoi humista. Vieno tuulenvire heilutteli lehtiä kadun varren puissa. Ihmiset liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Sitten se tapahtui.

Lomatekstiileihin pukeutuneiden tavisten ja turistien keskeltä erottui vaikuttava näky. Keskellä leveää jalkakäytävää vastaani käveli, kuin hidastetussa Dressmanin mainoksessa, Miehet mustissa. Men in black. Ben keskellä, Vapaavuori hänen vasemman kätensä puolella, Sasi toisella sivustalla. Kahden viimemainitun henkilöllisyydestä en ole täysin varma, sillä minä hämmennyin. Tuijotin keskellä talsivaa pientä miestä, pysähdyin, ja ihmiset valuivat pysähtyneessä ajassa ohitseni.

Ilma oli sakeana legendaarisuudesta. Kuin kolme mustaa Rolls Roycea hiljakseen ja arvokkaasti vyöryisi liikennevaloihin Toyotojen ja Volkswagenien sekaan.
"...Jyrkihän sanoi..." kuulin Benin lausuvan. Se oli kuin olisi hunajaa valunut kieleltä suoraan korvalehdelleni.
Tuulenpyörre seurasi heitä, hiukseni heilahtelivat, lintujen laulu alkoi taas kuulua. Vereni ei enää virrannut vain yläpäästä vain alapäähän.

Sitten aika jatkoi kulkuaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu