Ystävystyimme erään tytön kanssa muutamia vuosia sitten. Puolisen vuotta opiskelun päättymisen jälkeen minulle selvisi vahingossa, että hän on Jehovan Todistaja. Loukkaannuin hieman, sillä olin omalta osaltani kertonut avoimesti uskostani (ev.lut.) Toisaalta tuo selvitti muutamat pienet ihmeellisyydet, jotka siihen asti olin tulkinnut siten, että meitä on moneksi.
Nyt viimeisen vuoden aikana emme ole tavanneet kuin muutaman kerran, hän on perunut muutamia sovittuja tapaamisia, hän ei välttämättä vastaa viesteihini ja muutenkin minä olen koko opiskelun jälkeisen ajan joutunut olemaan se aktiivisempi osapuoli - toisaalta se käy minulta luonnostaan.
Kysyin häneltä suoraan missä mennään ja eikö ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista, eikä pelkästään toisen aktiivisuuden varassa. Vastaukseksi sain, että on pitänyt tietoisesti etäisyyttä, koska ei ole suotavaa jatkuvasti olla tekemisissä ns. maallisten ihmisten kanssa.
Kommentoikaa !!!
Minä ainakin loukkaannuin. Ensinnäkään en pidä itseäni kamalan syntisenä ja hänkin kuitenkin käy esim. bailaamassa ja ryyppää (joka esim ei sovi maailmamkuvaani). Ja eikö ystävyyden itsessään pitäisi olla kauniin ja hyvän asian riippumatta uskonnollisista näkemyksistä - en ymmärrä uskoa, joka rajaa sen kenen kanssa voi olla ystävä - erityisesti jos kunnioitetaan molempien uskoa (ei siis yritetä käännyttää). Ja miksei ystäväni ajatellut asiaa siinä vaiheessa kun tutustui minuun (oli kuulemma jo silloin JT)?
Nyt viimeisen vuoden aikana emme ole tavanneet kuin muutaman kerran, hän on perunut muutamia sovittuja tapaamisia, hän ei välttämättä vastaa viesteihini ja muutenkin minä olen koko opiskelun jälkeisen ajan joutunut olemaan se aktiivisempi osapuoli - toisaalta se käy minulta luonnostaan.
Kysyin häneltä suoraan missä mennään ja eikö ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista, eikä pelkästään toisen aktiivisuuden varassa. Vastaukseksi sain, että on pitänyt tietoisesti etäisyyttä, koska ei ole suotavaa jatkuvasti olla tekemisissä ns. maallisten ihmisten kanssa.
Kommentoikaa !!!
Minä ainakin loukkaannuin. Ensinnäkään en pidä itseäni kamalan syntisenä ja hänkin kuitenkin käy esim. bailaamassa ja ryyppää (joka esim ei sovi maailmamkuvaani). Ja eikö ystävyyden itsessään pitäisi olla kauniin ja hyvän asian riippumatta uskonnollisista näkemyksistä - en ymmärrä uskoa, joka rajaa sen kenen kanssa voi olla ystävä - erityisesti jos kunnioitetaan molempien uskoa (ei siis yritetä käännyttää). Ja miksei ystäväni ajatellut asiaa siinä vaiheessa kun tutustui minuun (oli kuulemma jo silloin JT)?
Vastaukset 1
Vanhimmat
>>Ensinnäkään en pidä itseäni kamalan syntisenä
Jehovantodistajien pysyväisohje on seurustella ainoastaan hengellisesti kypsien jehovantodistajien kanssa. Ulkopuolisen henkilön syntisyyden asteella ei ole silloin merkitystä. Jehovantodistajien seurakunnassakin saatetaan henkilö leimata huonoksi seuraksi, vaikka henkilöä ei erotetakaan.
>> ja hänkin kuitenkin käy esim. bailaamassa ja ryyppää (joka esim ei sovi maailmamkuvaani).
Nuorilla on nuorten tavat. Jehovantodistajat ovat moraaliltaan parempia ainoastaan omasta mielestään. Jehovantodistajuuden jättäminen tarkoittaa Vartiotorniseuran ohjeen mukaan, että muut jehovantodistajat karttavat häntä, omat vanhemmat mukaanlukien. Siinä eräs syy miksi monet istuvat kahdella pallilla.