Mistäköhän johtuu, että olen reenannut nopeutta metronomin kanssa suunnilleen samoilla nopeuksilla vuosia ja homma ei vaan tunnu muuttuvan yhtään nopeammaksi.
Sitten pidän melkeen kuukauden tauon kitarasta kokonaan ja alan taas soittamaan ja parin päivän ensituntuman jälkeen soitan nopeammin kuin koskaan. Olen reenannut tuota nopeuta noin tunnin päivässä muun soittelun lisäksi, eli ei kai tuossa ylireeniä ole voinut tulla?
Mistähän tämä johtuu, että tauon jälkeen onkin nopeampi kuin koskaan?
Nopeuden kehittyminen
Rockman...
15
1286
Vastaukset
- mika2
No tuohon toiseen kysymykseen sanoisin, että "lihakset" kehittyy levossa eli tuttu juttu itsellekin, mutta en tiedä onko kyse psykologiasta eli jonkin sortin "optisesta" harhasta.
Ensimmäiseen kysymykseen sanoisin, että tarkastele sitä treenin sisältöä. Ylitreenaus eli liity yksistään harjoittelun määrään, vaan myös sen monipuolisuuteen. Aika tunnettu sanonta soittajilla on, että treenaamalla oppii treenaamaan ja musiikkia soittamalla oppii soittamaan musiikkia. Kannattaa siis päättää haluatko ilmaista itseäsi vai olla nopea ja säätää harjoittelun fokus sen mukaan.
Itse en ole koskaan systemaattisesti treenannut nopeutta, vaikka kaikenlaisia temppujakin on tullut harjoiteltua. Enemmänkin koitan soittaa sellaisella nopeudella kun se biisi menee ja jos tekniikka tai nopeus ei riitä niin sovitan sen biisin uudelleen sellaiseksi, että pystyn sen soittamaan. Muutenkin minusta soittajien olisi hyvä rohkeasti sovittaa se musiikki uudelleen, koska eihän ole mitään mieltä soittaa samalla tavalla kuin joku muu on jo soittanut.
Sellaiseen yksityiskohtaan kiinnitin huomioni, että olet harjoitellut suunnilleen samoilla nopeuksilla. Kokeilepa muuttaa sitä nopeus harjoitetta enemmän sellaiseksi "punttisalilta" tuttuun maksimivoimaharjoittelun tyyliseksi pyramiditreeniksi. Eli tee harjoitteet niin, että aloitat hitaalla tempolla nostaen sitä asteittain aina sinne maksimiin ja et jää sahaamaan sitä nopeinta vauhtia vaan asteittain jälleen hidastat ja teet noita muutaman aina harjoituskertaa kohti ja pidät taukoja. Soittele välillä sitten ihan musiikkia viihtyäksesi ja saadaksesi sitä monipuolisuutta. Itseasiassa musiikin soittaminen on oivallinen harjoitustapa siksikin, että se musiikki sisältää ihan kaiken mitä tarvitset tekniikat sun muun. Mutta siis ihan treenaamiseen palatakseni suosittelen, että keskityt laatuun sen määrän sijasta ja pyri soittamaan ensisijaisesti puhtaasti ja toissijaisesti nopeasti, niin et mene perä edellä puuhun. Toinen juttu on että mitä soitat siinä nopeusharjoittelussa. Kromaattinen asteikko on yksi, mutta kyllä siinä kannattaa tehdä myös sellaisia treenejä jossa vasen käsi saa myös harjoitusta esim. sellaisia "hämähäkin kävely" tyyppiset etenemiset kehittää vasemman käden motoriikkaa ja sormien voimaa.
Yksi tapa lisätä monipuolisuutta on ruveta soittamaan vaikka bassoa siinä kitaran rinnalla jolloin musiikillisen näkemyksen lisäksi kehittyvät sormivoimat, nopeus ja tekniikka ja saa lisäksi ideoita kitaran soittoon.Olen Mikan kanssa tismalleen samaa mieltä. Nopeus on vain yksi osa soittotekniikkaa. Varsin usein itsekseen treenaavalta jää moni muu olennainen osa-alue treenaamatta. Olen 50 äijä ja treenaan yhä - myös nopeutta. Lisäksi säveltapailu, intervallien kuuntelu ja sointukulkujen rakentelu jne. kuuluvat päivittäisiin harjoituksiin. Nuorena oli tärkeätä osata soittaa kuin joku tietty kitarasankari ja päristellä skaalat läpi apinan raivolla. Nyttemmin pyrin soittamaan kuin minä itte kaikessa kankeudessani.
Treenien ohessa ja jälkeen, on ihan sallittua venytellä sormet, ranteet ja muutkin väsyvät paikat.- Rockman...
Kiitos hienosta vastauksesta.
Tosiaan soitan tuota kromaattista juttua matalimmista nuoteista edeten korkeammalle lopettaen yleensä pikkurillin ollessa 15-17 nauhalla. Aina tuota puhatutta korostetaan ja olen yrittänyt siihenkin panostaa, mutta nopeammaksi mentäessä tietenkin pakka hajoaa. Kromaattista soitan parhaimmillani metronomin ollessa n. 116 paikkeilla, eli aika hidasta taitaa meno olla. Tosin huomasin tuossa hyvänä päivänä pääseväni 120 ja aika puhtaasti soitettuna. Eli tuossa tulee 4 iskua yhdelle metronomin iskulle. Tällaista reeniä jaksan tehdä ehkä 10 min ja sitten on jo sormet niin hapoilla, että ei tule mitään. Alotan hitaasta n. metronomi noin 70.
Lisäksi teen tuota hämähäkin tyylistä välillä. Sitten soitan harjoittelussa metronomin kanssa esim. The Doorsin Light My Fire koskettimilla soitetun alkuriffin kitaralla minkä olen huomannut mainioksi näppäryysharjoitteeksi. Katselin youtubesta kun Paul Gilbert soitti biisin ja otin sen sit harjoitusohjelmaani. Lisäksi käytän joitain soolojen riffejä harjoituksissa, mitä en ole pystynyt soittamaan kappaletta soitettaessa puhtaasti. Eli tällätavalla saatan joskus pystyä soittamaan ne puhtaasti ja harjoittelussa on vähän enemmän mielekkyyttä.
Itseasiassa en pyrikään olemaan supernopea tulevaisuudssa vaan saada vähän lisää huippunopeutta. Jotenkin elän siinä käsityksessä, että jos pystyy soittamaan riffin hieman nopeammin kuin se "kuuluisi" soittaa niin se tulee sitten varmemmin kun sen soittaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Lisäksi soittelen muunneltua blues-skaalaa tausanauhan päälle, ja ainakin duuriskaalaa. Noiden skaalojen kanssa olen vähän hukassa, mutta blues skaala tuntuu sopivan kappaleeseen kuin kappaleeseen. - NoJust...
Rockman... kirjoitti:
Kiitos hienosta vastauksesta.
Tosiaan soitan tuota kromaattista juttua matalimmista nuoteista edeten korkeammalle lopettaen yleensä pikkurillin ollessa 15-17 nauhalla. Aina tuota puhatutta korostetaan ja olen yrittänyt siihenkin panostaa, mutta nopeammaksi mentäessä tietenkin pakka hajoaa. Kromaattista soitan parhaimmillani metronomin ollessa n. 116 paikkeilla, eli aika hidasta taitaa meno olla. Tosin huomasin tuossa hyvänä päivänä pääseväni 120 ja aika puhtaasti soitettuna. Eli tuossa tulee 4 iskua yhdelle metronomin iskulle. Tällaista reeniä jaksan tehdä ehkä 10 min ja sitten on jo sormet niin hapoilla, että ei tule mitään. Alotan hitaasta n. metronomi noin 70.
Lisäksi teen tuota hämähäkin tyylistä välillä. Sitten soitan harjoittelussa metronomin kanssa esim. The Doorsin Light My Fire koskettimilla soitetun alkuriffin kitaralla minkä olen huomannut mainioksi näppäryysharjoitteeksi. Katselin youtubesta kun Paul Gilbert soitti biisin ja otin sen sit harjoitusohjelmaani. Lisäksi käytän joitain soolojen riffejä harjoituksissa, mitä en ole pystynyt soittamaan kappaletta soitettaessa puhtaasti. Eli tällätavalla saatan joskus pystyä soittamaan ne puhtaasti ja harjoittelussa on vähän enemmän mielekkyyttä.
Itseasiassa en pyrikään olemaan supernopea tulevaisuudssa vaan saada vähän lisää huippunopeutta. Jotenkin elän siinä käsityksessä, että jos pystyy soittamaan riffin hieman nopeammin kuin se "kuuluisi" soittaa niin se tulee sitten varmemmin kun sen soittaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Lisäksi soittelen muunneltua blues-skaalaa tausanauhan päälle, ja ainakin duuriskaalaa. Noiden skaalojen kanssa olen vähän hukassa, mutta blues skaala tuntuu sopivan kappaleeseen kuin kappaleeseen."Noiden skaalojen kanssa olen vähän hukassa, mutta blues skaala tuntuu sopivan kappaleeseen kuin kappaleeseen."
No jos tiedät, mikä skaala mihinkin kappaleeseen sopii, niin tottakai sitä voi juoksutella ylös tai alas ja sen sävelethän käy sitt yleensä jotenkuten taustan päälle, koska soinnut muodostuu yleensä sävellajin sävelistä.
Se on helppoa, ku tarvii vaan ajatella yhtä asteikkoa ja tilutella sitä...mutta pitemmän päälle se käy tylsäksi.
Mielenkiintoa ja musikaalisuutta hommaan tulee siinä vaiheessa, kun alkaa huomioimaan taustan ja reakoimaan esim. sointuvaihdoksiin jotenkin.
Monet kitaristit aijattelee hommaa enemmän sointupohjalta ja skaalan säveliä lisäsävelinä soinnun päälle. Tällaisten soittajien soitto on monesti paljon musikaalisempaa ja tarkoituksenmukaisempaa.
Blues-skaala(mollipentatoninen "sininen nuotti"), käy kyllä hyvin monen kappaleen päälle...jotenkuten. Kyllä siitä kuiteski hyvin sellainen "kurvit suoriksi" -vaikutelma tulee, varsinkin duurikappaleen päälle soitettaessa:D No mutta tehokeino kai se tuokin on?! - mika2
Rockman... kirjoitti:
Kiitos hienosta vastauksesta.
Tosiaan soitan tuota kromaattista juttua matalimmista nuoteista edeten korkeammalle lopettaen yleensä pikkurillin ollessa 15-17 nauhalla. Aina tuota puhatutta korostetaan ja olen yrittänyt siihenkin panostaa, mutta nopeammaksi mentäessä tietenkin pakka hajoaa. Kromaattista soitan parhaimmillani metronomin ollessa n. 116 paikkeilla, eli aika hidasta taitaa meno olla. Tosin huomasin tuossa hyvänä päivänä pääseväni 120 ja aika puhtaasti soitettuna. Eli tuossa tulee 4 iskua yhdelle metronomin iskulle. Tällaista reeniä jaksan tehdä ehkä 10 min ja sitten on jo sormet niin hapoilla, että ei tule mitään. Alotan hitaasta n. metronomi noin 70.
Lisäksi teen tuota hämähäkin tyylistä välillä. Sitten soitan harjoittelussa metronomin kanssa esim. The Doorsin Light My Fire koskettimilla soitetun alkuriffin kitaralla minkä olen huomannut mainioksi näppäryysharjoitteeksi. Katselin youtubesta kun Paul Gilbert soitti biisin ja otin sen sit harjoitusohjelmaani. Lisäksi käytän joitain soolojen riffejä harjoituksissa, mitä en ole pystynyt soittamaan kappaletta soitettaessa puhtaasti. Eli tällätavalla saatan joskus pystyä soittamaan ne puhtaasti ja harjoittelussa on vähän enemmän mielekkyyttä.
Itseasiassa en pyrikään olemaan supernopea tulevaisuudssa vaan saada vähän lisää huippunopeutta. Jotenkin elän siinä käsityksessä, että jos pystyy soittamaan riffin hieman nopeammin kuin se "kuuluisi" soittaa niin se tulee sitten varmemmin kun sen soittaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Lisäksi soittelen muunneltua blues-skaalaa tausanauhan päälle, ja ainakin duuriskaalaa. Noiden skaalojen kanssa olen vähän hukassa, mutta blues skaala tuntuu sopivan kappaleeseen kuin kappaleeseen.Olen kanssasi samaa mieltä, että ihan äärirajoilla ei voi soittaa ilmavasti ja on hyödyllistä osata soittaa nopeasti soittaakseen hiukan hitaammin;-)
Unohdin tuossa edellisessä postauksessa mainita sen seikan, että muista rentous ja muista hengittää. Kun hierot sitä kromaattista asteikkoa, niin sen pyrämidin voi aloittaa vieläkin hitaammalta temmolta (esim. Tuomas Väinölä sanoi, että aloitti harjoitteen ihan 40bpm tahdista edeten astittain niin nopeaan kun vaan pystyi). Mun mielestä kuudestoistaosat 120bpm on jo ihan hyvää haipakkaa vallankin jos se menee ihan puhtaasti (en itsekään ole mikään supernopea, mutta tuo tahti riittää jo ihan pitkälle vaikka tilujätkien kulmat ei vielä kohoilekaan). Semmoiseenkin seikkaan voi vielä tehdä, että käy jokaisessa temmossa läpi myös puolinuotit, kolmasosat, neljäsosat, kahdeksasosat ja kuudestoistaosat. Kun teet sen vielä niin, että vaihtelet "lennossa" triolista kvartoliin, etc. niin alkaa olemaan monipuolista se pikkaus. Puhtaus on tärkeää siksi, että alusta saakka oikean ja vasemman käden synkkaus osuu kohdalleen.
Nuo tilujantterit puhuvat paljon siitä soiton taloudellisuudesta eli nopeasti soitettaessa pyritään paitsi rentouteen, niin myös liikeratojen pienuuteen. Tarkkaile sitä miten pikkaat (kierrätkö kyynärvartta, rannetta, lähteekö edestakainen liike kyynärpäästä vai vatkaakto rannetta. Miten pidät plektraa, etc.). Näistä asioista on tilukitaristien keskuudessa erilaisia koulukuntia ja tottapuhuen bluesorientoituneena kitaristina itse hiukan vierastan tällaista "oikeaoppisuus"ajattelua. Mutta kuitenkin jos tavoitteesi on soittaa monipuolisesti ja nopeasti, niin kokeile ja mielellään harjoittele vähän erilaisia tekniikoita esim. sormisilta eli täppinkin, pyyhkäisy eli sviippaus, etc. Ja muista että jokaisen tilukitaristin salainen ase on delay-efekti;-).
Noista skaaloista sen verran, että bluesasteikko on ihan jees, mutta duuri- ja molliasteikoilla pääset jo pitkälle. En tiedä kuinka edistynyt soittaja olet, mutta sanonpa kuitenkin, että älä jää boksiin niiden asteikkojen kanssa eli opettele asteikot aina koko otelaudalta. Asteikot on ihan hyvä tapa opetella otelautaa, mutta ne eivät anna vastausta siihen mitä pitäisi soittaa. Olennaista, että kehität kuulokuvaasi musiikista ja melodiantajua ja tietenkin harmoniantajua, niin ja rytmiikkaa. Asteikkojen lisäksi kannattaa opetella arpeggioita siis kahlata sointuäänet otelaudalta, ne ovat erittäin hyödyllisia soolosoitossa. Myös likkejä ja erilaisia fraaseja kannattaa opetella. Ennen pitkää vastaasi tulee sellainen käsite kuin moodit. Sanoisin, että jos kehitätä kuulokuvaasi ja opettelet duuriasteikon, niin moodit alkavat hahmottua kuin itsestään jo ennen kuin se käsite edes tulee ajankohtaiseksi. Itse olen kokenut hyödylliseksi soittaa musiikkia ihan kaikenlaisia melodioita, koska siellä musiikissa ne kaikki asteikot moodeineen esiintyvät luonnollisessa ympäristössään.
Kromaattinen asteikko, jota olet jo harjoitellut on tietenkin asteikkojen kunigas kun se sisältää kaikkien muiden asteikkojen kaikki äänet. Onkin todellinen taitolaji osasta käyttää sitä soitossaan. Kuuntele miten mestarit sen tekevät niin opit itsekin. Esim. Charlie Parker käyttää paljon kromaattisia sävelkulkuja. Jäljitteleminen on varmasti ihmiselle se kaikkein luonnollisin tapa opetella joten jäljittelemällä mesterieden soittoa opit itsekin, kunnes tulet vaiheeseen että päätät olla vielä parempi ja kehität jotakin ihan omaa.
Pahoittelen, että tuli vähän sekavaa tekstiä kun olen yötyössä ja pitää tehdä töitäkin, niin ajatus katkeilee;-). - mika2
mika2 kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä, että ihan äärirajoilla ei voi soittaa ilmavasti ja on hyödyllistä osata soittaa nopeasti soittaakseen hiukan hitaammin;-)
Unohdin tuossa edellisessä postauksessa mainita sen seikan, että muista rentous ja muista hengittää. Kun hierot sitä kromaattista asteikkoa, niin sen pyrämidin voi aloittaa vieläkin hitaammalta temmolta (esim. Tuomas Väinölä sanoi, että aloitti harjoitteen ihan 40bpm tahdista edeten astittain niin nopeaan kun vaan pystyi). Mun mielestä kuudestoistaosat 120bpm on jo ihan hyvää haipakkaa vallankin jos se menee ihan puhtaasti (en itsekään ole mikään supernopea, mutta tuo tahti riittää jo ihan pitkälle vaikka tilujätkien kulmat ei vielä kohoilekaan). Semmoiseenkin seikkaan voi vielä tehdä, että käy jokaisessa temmossa läpi myös puolinuotit, kolmasosat, neljäsosat, kahdeksasosat ja kuudestoistaosat. Kun teet sen vielä niin, että vaihtelet "lennossa" triolista kvartoliin, etc. niin alkaa olemaan monipuolista se pikkaus. Puhtaus on tärkeää siksi, että alusta saakka oikean ja vasemman käden synkkaus osuu kohdalleen.
Nuo tilujantterit puhuvat paljon siitä soiton taloudellisuudesta eli nopeasti soitettaessa pyritään paitsi rentouteen, niin myös liikeratojen pienuuteen. Tarkkaile sitä miten pikkaat (kierrätkö kyynärvartta, rannetta, lähteekö edestakainen liike kyynärpäästä vai vatkaakto rannetta. Miten pidät plektraa, etc.). Näistä asioista on tilukitaristien keskuudessa erilaisia koulukuntia ja tottapuhuen bluesorientoituneena kitaristina itse hiukan vierastan tällaista "oikeaoppisuus"ajattelua. Mutta kuitenkin jos tavoitteesi on soittaa monipuolisesti ja nopeasti, niin kokeile ja mielellään harjoittele vähän erilaisia tekniikoita esim. sormisilta eli täppinkin, pyyhkäisy eli sviippaus, etc. Ja muista että jokaisen tilukitaristin salainen ase on delay-efekti;-).
Noista skaaloista sen verran, että bluesasteikko on ihan jees, mutta duuri- ja molliasteikoilla pääset jo pitkälle. En tiedä kuinka edistynyt soittaja olet, mutta sanonpa kuitenkin, että älä jää boksiin niiden asteikkojen kanssa eli opettele asteikot aina koko otelaudalta. Asteikot on ihan hyvä tapa opetella otelautaa, mutta ne eivät anna vastausta siihen mitä pitäisi soittaa. Olennaista, että kehität kuulokuvaasi musiikista ja melodiantajua ja tietenkin harmoniantajua, niin ja rytmiikkaa. Asteikkojen lisäksi kannattaa opetella arpeggioita siis kahlata sointuäänet otelaudalta, ne ovat erittäin hyödyllisia soolosoitossa. Myös likkejä ja erilaisia fraaseja kannattaa opetella. Ennen pitkää vastaasi tulee sellainen käsite kuin moodit. Sanoisin, että jos kehitätä kuulokuvaasi ja opettelet duuriasteikon, niin moodit alkavat hahmottua kuin itsestään jo ennen kuin se käsite edes tulee ajankohtaiseksi. Itse olen kokenut hyödylliseksi soittaa musiikkia ihan kaikenlaisia melodioita, koska siellä musiikissa ne kaikki asteikot moodeineen esiintyvät luonnollisessa ympäristössään.
Kromaattinen asteikko, jota olet jo harjoitellut on tietenkin asteikkojen kunigas kun se sisältää kaikkien muiden asteikkojen kaikki äänet. Onkin todellinen taitolaji osasta käyttää sitä soitossaan. Kuuntele miten mestarit sen tekevät niin opit itsekin. Esim. Charlie Parker käyttää paljon kromaattisia sävelkulkuja. Jäljitteleminen on varmasti ihmiselle se kaikkein luonnollisin tapa opetella joten jäljittelemällä mesterieden soittoa opit itsekin, kunnes tulet vaiheeseen että päätät olla vielä parempi ja kehität jotakin ihan omaa.
Pahoittelen, että tuli vähän sekavaa tekstiä kun olen yötyössä ja pitää tehdä töitäkin, niin ajatus katkeilee;-).No niin, heti tuli aivopieru korjattavaksi. Sekosin tuossa metronomien iskuissa. Itse miellän metronomin pulssin neljännesnuotin mittaiseksi (vaikka en käytäkään korostuksia) jolloin mainitsemasi neljä pikkausta pulssille tarkoitti mielessäni kuudestoistaosanuottia, mutta silti puhuin pikkausharjoitteen aloittamisesta puolinuotista, vaikka tarkoitin kahdeksasosaa= kaksi pikkausta pulssille ja trioli= kolme pikkausta pulssille ja kuudestoistaosat (kvartoli on vähän hölmö termi tähän kohtaan, mutta tulin äsken sitä käyttäneeksi joten tätä tarkoitin sillä)= neljä pikkausta pulssille.
No oppineemmat korjannevat asiavirheeni:-) - NoJust...
mika2 kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä, että ihan äärirajoilla ei voi soittaa ilmavasti ja on hyödyllistä osata soittaa nopeasti soittaakseen hiukan hitaammin;-)
Unohdin tuossa edellisessä postauksessa mainita sen seikan, että muista rentous ja muista hengittää. Kun hierot sitä kromaattista asteikkoa, niin sen pyrämidin voi aloittaa vieläkin hitaammalta temmolta (esim. Tuomas Väinölä sanoi, että aloitti harjoitteen ihan 40bpm tahdista edeten astittain niin nopeaan kun vaan pystyi). Mun mielestä kuudestoistaosat 120bpm on jo ihan hyvää haipakkaa vallankin jos se menee ihan puhtaasti (en itsekään ole mikään supernopea, mutta tuo tahti riittää jo ihan pitkälle vaikka tilujätkien kulmat ei vielä kohoilekaan). Semmoiseenkin seikkaan voi vielä tehdä, että käy jokaisessa temmossa läpi myös puolinuotit, kolmasosat, neljäsosat, kahdeksasosat ja kuudestoistaosat. Kun teet sen vielä niin, että vaihtelet "lennossa" triolista kvartoliin, etc. niin alkaa olemaan monipuolista se pikkaus. Puhtaus on tärkeää siksi, että alusta saakka oikean ja vasemman käden synkkaus osuu kohdalleen.
Nuo tilujantterit puhuvat paljon siitä soiton taloudellisuudesta eli nopeasti soitettaessa pyritään paitsi rentouteen, niin myös liikeratojen pienuuteen. Tarkkaile sitä miten pikkaat (kierrätkö kyynärvartta, rannetta, lähteekö edestakainen liike kyynärpäästä vai vatkaakto rannetta. Miten pidät plektraa, etc.). Näistä asioista on tilukitaristien keskuudessa erilaisia koulukuntia ja tottapuhuen bluesorientoituneena kitaristina itse hiukan vierastan tällaista "oikeaoppisuus"ajattelua. Mutta kuitenkin jos tavoitteesi on soittaa monipuolisesti ja nopeasti, niin kokeile ja mielellään harjoittele vähän erilaisia tekniikoita esim. sormisilta eli täppinkin, pyyhkäisy eli sviippaus, etc. Ja muista että jokaisen tilukitaristin salainen ase on delay-efekti;-).
Noista skaaloista sen verran, että bluesasteikko on ihan jees, mutta duuri- ja molliasteikoilla pääset jo pitkälle. En tiedä kuinka edistynyt soittaja olet, mutta sanonpa kuitenkin, että älä jää boksiin niiden asteikkojen kanssa eli opettele asteikot aina koko otelaudalta. Asteikot on ihan hyvä tapa opetella otelautaa, mutta ne eivät anna vastausta siihen mitä pitäisi soittaa. Olennaista, että kehität kuulokuvaasi musiikista ja melodiantajua ja tietenkin harmoniantajua, niin ja rytmiikkaa. Asteikkojen lisäksi kannattaa opetella arpeggioita siis kahlata sointuäänet otelaudalta, ne ovat erittäin hyödyllisia soolosoitossa. Myös likkejä ja erilaisia fraaseja kannattaa opetella. Ennen pitkää vastaasi tulee sellainen käsite kuin moodit. Sanoisin, että jos kehitätä kuulokuvaasi ja opettelet duuriasteikon, niin moodit alkavat hahmottua kuin itsestään jo ennen kuin se käsite edes tulee ajankohtaiseksi. Itse olen kokenut hyödylliseksi soittaa musiikkia ihan kaikenlaisia melodioita, koska siellä musiikissa ne kaikki asteikot moodeineen esiintyvät luonnollisessa ympäristössään.
Kromaattinen asteikko, jota olet jo harjoitellut on tietenkin asteikkojen kunigas kun se sisältää kaikkien muiden asteikkojen kaikki äänet. Onkin todellinen taitolaji osasta käyttää sitä soitossaan. Kuuntele miten mestarit sen tekevät niin opit itsekin. Esim. Charlie Parker käyttää paljon kromaattisia sävelkulkuja. Jäljitteleminen on varmasti ihmiselle se kaikkein luonnollisin tapa opetella joten jäljittelemällä mesterieden soittoa opit itsekin, kunnes tulet vaiheeseen että päätät olla vielä parempi ja kehität jotakin ihan omaa.
Pahoittelen, että tuli vähän sekavaa tekstiä kun olen yötyössä ja pitää tehdä töitäkin, niin ajatus katkeilee;-)."Näistä asioista on tilukitaristien keskuudessa erilaisia koulukuntia ja tottapuhuen bluesorientoituneena kitaristina itse hiukan vierastan tällaista "oikeaoppisuus"ajattelua. Mutta kuitenkin jos tavoitteesi on soittaa monipuolisesti ja nopeasti, niin kokeile ja mielellään harjoittele vähän erilaisia tekniikoita esim. sormisilta eli täppinkin, pyyhkäisy eli sviippaus, etc. Ja muista että jokaisen tilukitaristin salainen ase on delay-efekti;-)."
Kun puhutaan nopeudesta, niin kaikkihan toki on sitä mieltä, että nopeuden harjottelu on ihan ok, mutta oleellisimmat asiat löytyy muualta...mutta sitten kuiteskin, kun näitä keskusteluja lukee, niin sen harjoitteleminen tuntuu olevan tärkein osa kitaralla treenaamista ja siihen panostetaan sikana?!
...ja se sitten hyvin monesti myös kuuluu lopputuloksessa, kun näitä sviippejä, täppinkejä ja juoksutuksia viljellään tahti kerrallaan, ilman varsinaista "päämäärää".
Onhan paljon kitaristeja, jotka hallitsee näitä tekniikoita ja siitä huolimatta soittavat musikaalisesti ja mielenkiintoisesti...mutta just tästä ensinmainitusta ajatusmallistahan syntyy juuri tämä stereotyyppinen kuva tiluttajasta. Sellainen jota kummeliukotkin parodioi:D
Kun sitten mietitään näitä kitarasooloja, joista on tullut suosittuja/pidettyjä, niin ei se suosio useinkaan perustu edes mihinkään virtuoosimaisuuteen vaan ihan puhtaasti melodiseen tarttuvuuteen tai muihin oivalluksiin.
Ihan samalla tavalla, kun tykästytään tarttuvaan laulumelodiaan...vaikka se voi olla hyvinkin simppeli.
Minusta sitä voi yhtälailla harjotella, mutta sen harjoittelusta ei kukaan tunnu olevan samalla tavalla kiinnostunut?!
En tiedä, oonko mä nyt sitten enempi vaan fiilistelijä, mutta tykkään soitella kaikenlaisen musan päälle ja oon kiinnostunut siitä, miten saan luotua toimivia melodioita. Skaalojen tuntemus toki auttaa, mutta oleellisempaa on se, että oppii tietämään miltä mikin asteikon sävel soundaa taustan sointujen päällä. Sitä kautta saa mielenkiintoa soittoon! - mika2
NoJust... kirjoitti:
"Näistä asioista on tilukitaristien keskuudessa erilaisia koulukuntia ja tottapuhuen bluesorientoituneena kitaristina itse hiukan vierastan tällaista "oikeaoppisuus"ajattelua. Mutta kuitenkin jos tavoitteesi on soittaa monipuolisesti ja nopeasti, niin kokeile ja mielellään harjoittele vähän erilaisia tekniikoita esim. sormisilta eli täppinkin, pyyhkäisy eli sviippaus, etc. Ja muista että jokaisen tilukitaristin salainen ase on delay-efekti;-)."
Kun puhutaan nopeudesta, niin kaikkihan toki on sitä mieltä, että nopeuden harjottelu on ihan ok, mutta oleellisimmat asiat löytyy muualta...mutta sitten kuiteskin, kun näitä keskusteluja lukee, niin sen harjoitteleminen tuntuu olevan tärkein osa kitaralla treenaamista ja siihen panostetaan sikana?!
...ja se sitten hyvin monesti myös kuuluu lopputuloksessa, kun näitä sviippejä, täppinkejä ja juoksutuksia viljellään tahti kerrallaan, ilman varsinaista "päämäärää".
Onhan paljon kitaristeja, jotka hallitsee näitä tekniikoita ja siitä huolimatta soittavat musikaalisesti ja mielenkiintoisesti...mutta just tästä ensinmainitusta ajatusmallistahan syntyy juuri tämä stereotyyppinen kuva tiluttajasta. Sellainen jota kummeliukotkin parodioi:D
Kun sitten mietitään näitä kitarasooloja, joista on tullut suosittuja/pidettyjä, niin ei se suosio useinkaan perustu edes mihinkään virtuoosimaisuuteen vaan ihan puhtaasti melodiseen tarttuvuuteen tai muihin oivalluksiin.
Ihan samalla tavalla, kun tykästytään tarttuvaan laulumelodiaan...vaikka se voi olla hyvinkin simppeli.
Minusta sitä voi yhtälailla harjotella, mutta sen harjoittelusta ei kukaan tunnu olevan samalla tavalla kiinnostunut?!
En tiedä, oonko mä nyt sitten enempi vaan fiilistelijä, mutta tykkään soitella kaikenlaisen musan päälle ja oon kiinnostunut siitä, miten saan luotua toimivia melodioita. Skaalojen tuntemus toki auttaa, mutta oleellisempaa on se, että oppii tietämään miltä mikin asteikon sävel soundaa taustan sointujen päällä. Sitä kautta saa mielenkiintoa soittoon!Joo juuri noin. Musiikki on oma kieli ja sen ilmaisu on kaikki kaikessa. Mielestäni asteikot ja niiden opettelu on ihan okei, mutta niiden ei pidä antaa sokaista koska ne eivät vastaa siihen mitä pitäisi ilmaista, vaan tarjoavat ainoastaan teoreettisen viitekehyksen tarkastellaksemme miten ilmaista. Aakkosia voi jauhaa edestakaisin, mutta ne ovat vain kirjaimia. Vasta kun ne kirjaimet asettelee järkevään järjestykseen voi syntyä runoutta.
Minusta stereotyyppisen tilukitaroinnin epämiellyttävin ominaisuus on se, että siinä ei esitetä musiikkia vaan kitaran soittamista. Siksihän jotkut nimittää sitä showkitaroinniksi. Jos musiikkikappaleen ainoa tarkoitus on tarjota kehys jonka puitteissa muusikko saa esitellä "temppujaan", ei kyse ole oikein enää musiikista vaan jostakin performanssista tms.
Mutta, aivan kuten sanoit, on olemassa musikaalisia ja omintakeisia tiluttajia joiden musiikki on kiinnostaa, mutta usein se kiinnostavin osa ei ole se tilutus;-) - Rockman..
mika2 kirjoitti:
No niin, heti tuli aivopieru korjattavaksi. Sekosin tuossa metronomien iskuissa. Itse miellän metronomin pulssin neljännesnuotin mittaiseksi (vaikka en käytäkään korostuksia) jolloin mainitsemasi neljä pikkausta pulssille tarkoitti mielessäni kuudestoistaosanuottia, mutta silti puhuin pikkausharjoitteen aloittamisesta puolinuotista, vaikka tarkoitin kahdeksasosaa= kaksi pikkausta pulssille ja trioli= kolme pikkausta pulssille ja kuudestoistaosat (kvartoli on vähän hölmö termi tähän kohtaan, mutta tulin äsken sitä käyttäneeksi joten tätä tarkoitin sillä)= neljä pikkausta pulssille.
No oppineemmat korjannevat asiavirheeni:-)Eli tuo trioli on kiusannu mua niin kauan kuin olen sen tiennyt olevan olemassa, eli jostain ala-asteelta lähtien. Se on jotenkin sellanen, että kun sitä tekee putkeen niin tietyt kohdat osuvat tahdin iskulle ja jotkut ei. Osaan kyllä soittaa sen ja käytän omassa improvisaatiossa. Ehkä yritän ajatella sitä liian vaikeasti.
Juu olen katsonut noita erilaisia plektran pitoja ja jossain videossa joku nopea soittaja neuvoi, että liikuta ensin vain pekualoa ja etusormea pikatessa, sitten tarvittaessa rannetta ja jos menee vieläkin vaikeammaksi niin sitten koko käsivartta. En kyllä mitenkään tajua miten pikkausliikkeen voisi tehdä hallitusti pekalolla ja etusormella pelkästään, ei onnistu minulta. Rentous on tietysti tärketä niinkuin kaikissa urheilulajeissakin. Elän käsityksessä, että rentoutta ei voi saada muutakuin harjoittelemalla tekniikkaa, jolloin varsinaienn suoritus vaatii aivoilta vähemmän tarkkaavaisuusresursseja ja näin mahdollistaa muiden lihasten rentoutumisen.
Yhdessä videossa annettiin neuvoksi, että pidä muut soremet paketissa mukana, eli kuin käsi nyrkissä kun soitat. Huomasin kauhukseni, että soitan lähes aina muut sormet levällään roikkuen, joskus pikkurilli hakee tasapainoa tai tukea rungosta. Videossa vielä sanoi, että moni nopea soittaja soittaa käsi nyrkissä. Onneksi löysin videoita joissa huippunopeatkin soittavat käsi levällään auki, joten ei taida olla nyrkkiasentokaan nopeauden salaisuus.
Plektrana käytän jazz-3, jolla oon soittanu vuosia. Tollasen "normi" plektran ottaminen käteen tuntuu kömpelöltä sen jälkeen, vaikka toki siihenkin vamaan tottuis takas.
Liikerata juttu oon meittiny kanssa. Joku suosittelee aina alternate pikkausta, joku taas sitä egologista pikkausta (vai mikä se nyt olikaan). Kumpaakin olen reenannnut ja nykyään enemmän alternate. Soitettaessa biisiä en keskity koko asiaan, paitti jotain tiukkaa kohtaa opeteltaessa.
Noita arpeggioita en oo ikinä oppinut. vai onks sen nimi sweet picking, sillain, että sutastaan pelkkää downstrokea ja upstrokea. eli soitetaanko tuossa jonkin soinnun muodostavat nuotit, eli duuriskaalan (tai en tiedä päteekö kaikkiin skaaloihin, joku teroia kurssi olis paikallaan) 1, 3 ja 5 nuotti - mika2
Rockman.. kirjoitti:
Eli tuo trioli on kiusannu mua niin kauan kuin olen sen tiennyt olevan olemassa, eli jostain ala-asteelta lähtien. Se on jotenkin sellanen, että kun sitä tekee putkeen niin tietyt kohdat osuvat tahdin iskulle ja jotkut ei. Osaan kyllä soittaa sen ja käytän omassa improvisaatiossa. Ehkä yritän ajatella sitä liian vaikeasti.
Juu olen katsonut noita erilaisia plektran pitoja ja jossain videossa joku nopea soittaja neuvoi, että liikuta ensin vain pekualoa ja etusormea pikatessa, sitten tarvittaessa rannetta ja jos menee vieläkin vaikeammaksi niin sitten koko käsivartta. En kyllä mitenkään tajua miten pikkausliikkeen voisi tehdä hallitusti pekalolla ja etusormella pelkästään, ei onnistu minulta. Rentous on tietysti tärketä niinkuin kaikissa urheilulajeissakin. Elän käsityksessä, että rentoutta ei voi saada muutakuin harjoittelemalla tekniikkaa, jolloin varsinaienn suoritus vaatii aivoilta vähemmän tarkkaavaisuusresursseja ja näin mahdollistaa muiden lihasten rentoutumisen.
Yhdessä videossa annettiin neuvoksi, että pidä muut soremet paketissa mukana, eli kuin käsi nyrkissä kun soitat. Huomasin kauhukseni, että soitan lähes aina muut sormet levällään roikkuen, joskus pikkurilli hakee tasapainoa tai tukea rungosta. Videossa vielä sanoi, että moni nopea soittaja soittaa käsi nyrkissä. Onneksi löysin videoita joissa huippunopeatkin soittavat käsi levällään auki, joten ei taida olla nyrkkiasentokaan nopeauden salaisuus.
Plektrana käytän jazz-3, jolla oon soittanu vuosia. Tollasen "normi" plektran ottaminen käteen tuntuu kömpelöltä sen jälkeen, vaikka toki siihenkin vamaan tottuis takas.
Liikerata juttu oon meittiny kanssa. Joku suosittelee aina alternate pikkausta, joku taas sitä egologista pikkausta (vai mikä se nyt olikaan). Kumpaakin olen reenannnut ja nykyään enemmän alternate. Soitettaessa biisiä en keskity koko asiaan, paitti jotain tiukkaa kohtaa opeteltaessa.
Noita arpeggioita en oo ikinä oppinut. vai onks sen nimi sweet picking, sillain, että sutastaan pelkkää downstrokea ja upstrokea. eli soitetaanko tuossa jonkin soinnun muodostavat nuotit, eli duuriskaalan (tai en tiedä päteekö kaikkiin skaaloihin, joku teroia kurssi olis paikallaan) 1, 3 ja 5 nuottiEikun se on sweep picking eli pyyhkäisy, mutta arpeggio on eri asia. Arpeggiolla tarkoitin sitä, että soitat pelkästään sointuääniä ympäri otelautaa. Se on tehokas keino soolosoitossa ja sillä keinoin saa mojovia riffejäkin aikaan ja kyllä sitä voi käyttää myös säestyksessä (esimerkiksi Queen orkesin kappaleessa "We Are The Champions " kertosäkeen toisen sekvenssin siirtymässä Brian May soittaa vähennetyn soinnun arpeggiona). Pyyhkäisystä eli sweep pickingistä riittää esimerkkejä runsain mitoin jos kuuntelet Yngvie Malmesteenin melkein mitä biisiä tahansa hän käyttää usein molli arpeggiota pyyhkäisten.
Ymmärsit ihan oikein eli perussoinnun arpeggiossa soitat pelkästään ne soinnun äänet eli priimi terssi kvintti, mutta ei niiden tarvitse olla siinä järjestyksessä ja soitat niitä ympäri otelautaa. Tietenkin voit soittaa arpeggion ihan mistä soinnusta tahansa.
Siitä pikkauksesta ja plektraotteesta sen verran, että ei ole olemassa yhtä oikeaa ja ainoaa tapaa, vaan olet nähnyt aivan oikein että kitaristit etsivät aina itselleen luontevimman tavan soittaa. Ja kannattaa huomata, että se nopeus ei ole pikkauksen ainoa kvaliteetti vaan myös voima, intensiteetti, tuntuma, kontrolli, etc. pitää huomioida ja hakea sopiva kompromissi. Se kitaristi joka neuvoi liikuttamaan vain peukaloa ja etusormea ei varmasti soita niin käsi nyrkissä, vaan pitelee plektraa luultavasti kynäotteessa joka on ihmiselle yksi trakkuusote, mutta se väistämättä vähentää myös kontaktia kieleen mikä voi palvella nopeutta (kun plektra vain hipaisee kieeltä kärjellään), mutta siinä kärsii intensiteetti ja voima. Suhtaudu terveellä kriittisyydellä näihin kaikenmaailman neuvoihin (myös minun).
Kitaran soitto ei ole urheilua jossa haetaan äärimmäistä inhimillistä suoritusta, vaan se on itseilmaisua jossa muusikko asettaa oman sisäisen maailmansa taiteen käyttöön.
Hei Hurja! Pari juttua jäi toteamatta. Tallenna omaa soittoasi, sekä harjoitteluasi, ja kuuntele mitä olet saanut aikaan. Kun joskus kauan sitten kuuntelin omaa soittoani Tascamin 4-raiturilta, nolotti ihan simona. Oonko mä noin huono? Menin sähköpuolella kiireesti efektien taakse piilloon, mutta suora akustinen, tai suora sähköinen ovat edelleen armottomia huijarinpaljastajia.
Jos puhtaus kärsii nopeuden kasvaessa, syy voi olla soittotekniikan lisäksi myös kielisetin ja plektran keskinäisestä toimimattomuudesta uudesa tilanteessa. Eli jos olet kehittynyt teknisesti, mutta jokin junnaa paikoillaan, kannattaa miettiä pitääkö asioita muuttaa etiäpäin menemiseksi,
Jepjoo ja kokeile myös sormisoittoa, riffailua ja juoksutuksia, ei pelkästään kaunonäppäilyä. Lisää yhden elementin osaamiseesi.- mika2
Morjens "Parta-Arska",
Etkös sinäkin ole moottoripyörämiehiä? ihan kuin olisin nähnyt nikkisi tuolla motoristienkin puolella. Syyskesää pukkaa ja kohta alkaa armoton kitaran vinguttaminen kun ei pääse ajamaan;-) ainakin tällä taholla, vaikka kyllä tässä on pikkuisen kesänkin mittaan koitettu pitää tuntumaa yllä.
Sulla oli siis Tascam, itse väkersin demoja Fosteksin neliraiturilla joka ei ollut yhtään niin hieno, mutta oli siinä punainen kasettipesänkansi:-) Tascamissahan oli muistaakseni neljä inputtia ja se oli vähän kalliimpi. mika2 kirjoitti:
Morjens "Parta-Arska",
Etkös sinäkin ole moottoripyörämiehiä? ihan kuin olisin nähnyt nikkisi tuolla motoristienkin puolella. Syyskesää pukkaa ja kohta alkaa armoton kitaran vinguttaminen kun ei pääse ajamaan;-) ainakin tällä taholla, vaikka kyllä tässä on pikkuisen kesänkin mittaan koitettu pitää tuntumaa yllä.
Sulla oli siis Tascam, itse väkersin demoja Fosteksin neliraiturilla joka ei ollut yhtään niin hieno, mutta oli siinä punainen kasettipesänkansi:-) Tascamissahan oli muistaakseni neljä inputtia ja se oli vähän kalliimpi.Moottoripyörän suhteen olet oikeassa, sellainen on plakkarissa. Vanhat c-kasettiraiturit helpottivat huomattavasti demojen tekoa, mutta olivat varsin kalliita laitteita aikanaan.
- Yksikitaramies007
Nojust kirjoitti
"Kun sitten mietitään näitä kitarasooloja, joista on tullut suosittuja/pidettyjä, niin ei se suosio useinkaan perustu edes mihinkään virtuoosimaisuuteen vaan ihan puhtaasti melodiseen tarttuvuuteen tai muihin oivalluksiin.
Ihan samalla tavalla, kun tykästytään tarttuvaan laulumelodiaan...vaikka se voi olla hyvinkin simppeli.
Minusta sitä voi yhtälailla harjotella, mutta sen harjoittelusta ei kukaan tunnu olevan samalla tavalla kiinnostunut?! "
Mun mielestä hyvin sanottu NOjust:lta tuo yllä oleva. Eli tosiaankin sen musiikin sisältö itse on se mikä aiheuttaa korville suloista ja nautittavaa kuunneltavaa eikä se virtuoosimainen taituruus vaikkakin auttaa toteuttamaan teknisesti sen soolon. Siis itse virtuoosimainen taituruus ei ole yhtä kuin hyvä kuultava vaan kyllä se musiikki itsessään on se mikä ratkaisee, toki siis virtuoosimainen taituruus ja nopeuskin mahdollistavat nautittavat juoksutukset ym. mutta taituruus ei ole pelkkää nopeutta, taituruus on myöskin taito yhdistää eri soinnut/sävelet/nuotit mitä moninaisin tavoin nautinnolliseksi kuultavaksi ja tässä auttaa tietysti soittotaito.
Itse treenasin alussa nopeutta metronomin tahtiin ja treenasin sellaista tyhmää 1234 ym. systeemillä kunnes vähän viisastuin ja tajusin juurikin noita asioita mitä Nojust tuossa kertoi eli nopeuttakin voi treenata harjoittelamalla mielekkäästi sellaista soittokuviota joka on korville mukavaa kuultavaa.
Itse treenailen jos minkä näköistä sooloa, on hidasta, on nopeaa, on yhden ja useamman kielen samanaikaista soittoa, on tasa ja on epätahtia, liutuksia, tappinkia ja vaikka mitä ja annan sisällön ratkaista mitä haluan soittaa, on mukavampi treenatakin kun tykkää siitä mitä soittaa ja samalla se nopeuskin nousee treenaamalla. Ekaksi soittaa ja hakee sopivaa ja korvia miellyttävää kuviota eli itse asiassa ikään kuin säveltää sitä sooloa, ja kun sooloon muodostuu haluama nopea juoksutus, olipa se pitkä tai nopea niin sitähän treenataan hitaammasta nopeampaan ja haetaan soittoon vieläkin sitä puhtautta vaikka olisi kokenutkin soittaja, ja treenatessa voi toki soittaa nopeamminkin kuin mitä on lopullinen soolon nopeus, paras kuultavuuden kannalta on nopeus mikä sopii kyseiseen sooloon ja sen kohtaan mukaan lukien se muu osuus musiikista (rummut, bassot, synat ym.) eli kokonaisuus ja sen toimivuus.
Itse tykkään treenata sooloja kun niitä sävellän ja teen, tämä on varsin mukavaa puhaa eikä ole olenkaan ns. kuivaa treenaamista ja ihan yhtä hyvää treenaamista nopeudenkin suhteen ja tarkoituksena on itse asiassa soittaa aina se sävellys niin hyvin kuin mahdollista myös nopeudenkin ym. suhteen.
Tämä ei varmaankaan ole poikkeuksellista koksa kyllähän aika moni huippukitaristi säveltää ja hinkaa niitä omia kuvioitaan myös soolokuvioitaan paremmaksi ja paremmaksi ja myöskin nopeammaksi.
Toivottavasti tästä mun räpellyskirjoituksestani saitte jotain irtikin ;-) - Sakari Östermalm
Speedy on sairaan nopee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1201767
Noniin rakas
Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi991578Lasten hyväksikäyttö netissä - Joka 3. nuori on saanut seksuaalisen yhteydenoton pedofiililtä
Järkyttävää! Lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö verkossa on yhä pahempi ongelma. Ulkolinja: Lasten hyväksikäy481099Kumpi vetoaa enemmän sinuun
Kaivatun ulkonäkö vai persoonallisuus? Ulkonäössä kasvot vai vartalo? Mikä luonteessa viehättää eniten? Mikä ulkonäössä?43974Multa sulle
Pyörit 24/7 mielessä, kuljet mun mukana, mielessä kyselen sun mielipiteitä, vitsailen sulle, olen sydän auki, aitona. M29929Nainen, olen tutkinut sinua paljon
Salaisuutesi ei ole minulle salaisuus. Ehkä teimme jonkinlaista vaihtokauppaa kun tutkisimme toisiamme. Meillä oli kumm50856Mies, eihän sulla ole vaimoa tai naisystävää?
Minusta tuntuu jotenkin, että olisit eronnut joskus, vaikka en edes tiedä onko se totta. Jos oletkin oikeasti edelleen s44812Olet myös vähän ärsyttävä
Tuntuu, että olet tahallaan nuin vaikeasti tavoiteltava. En tiedä kauanko jaksan tätä näin.37780Okei nyt mä ymmärrän
Olet siis noin rakastunut, se selittää. Onneksesi tunne on molemminpuolinen 😘56778Onko sulla empatiakykyä?
Etkö tajua yhtään miltä tämä tuntuu minusta? Minä ainakin yritän ymmärtää miltä sinusta voisi tuntua. En usko, että olet37760