Paratiisissa kaikki oli hyvin, lämmintä ja
mukavaa.Ihmiset olivat hyviä.
Sitten luonto/luoja muuttui pahaksi,kylmäksi,tuli
jääkausi.Ihmiset alkoivat pelkäämään luontoa,
taistelemaan sitä vastaan.
Luonto muuttui pahaksi, ihmiset sen mukana.
Pahuus synnytti pelon, pelosta syntyi pahuus.
Mitä pelokkaanpi sen pahempi.
Tämä pätee kaikkialla luonnossa.
Pahuus ei vaadi rohkeutta.
Uskonnot ovat vallankäytön välineitä.
mukavaa.Ihmiset olivat hyviä.
Sitten luonto/luoja muuttui pahaksi,kylmäksi,tuli
jääkausi.Ihmiset alkoivat pelkäämään luontoa,
taistelemaan sitä vastaan.
Luonto muuttui pahaksi, ihmiset sen mukana.
Pahuus synnytti pelon, pelosta syntyi pahuus.
Mitä pelokkaanpi sen pahempi.
Tämä pätee kaikkialla luonnossa.
Pahuus ei vaadi rohkeutta.
Uskonnot ovat vallankäytön välineitä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
!!
asiassa on jotain uutta sanomaa voihan sen toistaa.
Uskovaiset ei muuta teekkään kun toistelee vanhoja.
Mun käsitys pahuuden synnystä:
Jumala halusi ihmisen rakastavan häntä, mutta
aito rakkaus ei voi olla pakotettua. Sen tähden
hän antoi ihmiselle vapaan tahdon, koska aito
rakkaus vaatii vapauden rakastaa tai olla
rakastamatta. ELI: Pahuus (rakkaudettomuus)
syntyi siksi koska ihmisellä on vapaa tahto!
Erittäin!
Heh
Aikojen alusta, eli tarkemmin siitä lähtien kun
elämää tällä pallolla alkoi esiintymään, elämä
oli vain elämää, ilman minkäänlaisia syntejä tai
moralistisia arviointeja (näin ainakin
kuvittelisin). Olemassaolon taistelu on aina
ollut, on ja tulee olemaan "raakaa". Nopeat syö,
hitaat ei ja vahvat syö heikommat, näin
yksioikoista ja käytännönläheistä se elämä vaan
on. Kun ihminen astui kuvioihin asiat
mutkistuivat. Ihminen loi "moraalikäsitteensä" ja
havaitsi olevansa "parempi" kuin muut (ainakin)
eläimet (tunsi ensi kerran sydämessään
jumalallisen hengen täyttymyksen) - siitä se
tarina sitten alkoi. En kerro tätä minään suurena
uutisena - sellaiseksi se on liian tuttu, en
myöskään pyri tarinallani ketään
käännyttämäänkään (selvennykseksi sellaiselle,
joka sitä ei hyväksy), kerronpa muuten vaan...
Mutta edelleenkään kaikesta kovuudestaan
huolimatta luonto ei ole paha, ainoastaan ihminen
kuvittelee niin. Ihmisellä ajattelevana ja
abstrahoivana eläimenä on tiettyjä etuoikeuksia
muiden eläimien suhteen, mutta myös
velvollisuuksia kanssaveljiään ja -sisariaan,
kuin myös koko luontoa kohtaan, mikäli aikoo
säilyttää tätä palloa edes jossakin määrin
siedettävänä paikkana tulevien polvien asua.
Minusta edes tällaisten asioiden tajuaminen ja
ihmisen motivoiminen käyttäytymään vaikkapa vaan
alkeellistenkin inhimillisten periaatteiden
mukaan olisi jo huomattava edistysaskel
ihmiskunnan taivalluksessa tällä pallolla.
Mistään paratiisista on aivan turha edes lähteä
unelmoimaan...