Näiden syiden takia Lipposta EI valita presidentiksi ja hyvä niin.
1. - Svenska.nu -järjestön keulahahmo ja puheenjohtaja (vahva pakkoruotsittaja)
- valehteli elintarvikeviraston sijoituksesta Suomeen
- venäläisen öljyputken lobbari ja edunsaaja
- Stasilistalla
- Pokkasi härskisti Freudenthal rasistimitalin
- pokkasi 8000€ palkinnon suomalaissen identiteetin vähättelystä
- pakkoruotsittaja kansan vastaisesti, ei kannata demokratiaa kielipolitiikassa
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi. Hän pitää suomalaista identiteettiä alisteisena ruotsalaiselle identiteetille.
2. Paavo Lipponen: Mehän olemme ruotsalaisia
Paavo Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhuja. Lipponen kertoo, miten hän itse oppi ruotsin, missä taidosta on ollut hänelle hyötyä ja mikä perimmäinen oivallus Suomen suhteesta Ruotsiin meidän tulee tajuta.
Paavo Lipponen oli 11-vuotias koulupoika, kun hänelle tarjoutui tilaisuus viettää kesä suomenruotsalaisessa perheessä. Hyöty oli molemminpuolinen: Perheen pojat Georg ja Marcus sekä kuopus Louise oppivat Lipposelta suomea, ja samalla kesävieras pääsi osaksi ruotsinkielistä arkea.
- Kyllähän se sitten auttoi koulussa, vaikka en minä ollut mitenkään erityisen hyvä ruotsin kielessä. En saanut laudaturia, piti cum laudeen tyytyä, Lipponen kertoo.
Sujuvan ruotsin kielen taidon Lipponen omaksui lopulta poliitikon toimenkuvansa myötä. Lipponen on osallistunut aktiivisesti pohjoismaiseen keskusteluun aina vuodesta 1965.
- Alku oli todella vaikeaa, kun paneeleissa oli tanskalaisiakin. Varsinkin työssäni sosiaalidemokraattisessa puolueessa käytin kansainvälisissä tehtävissä paljon ruotsin kieltä. Olin tilanteissa, joissa olin viikkokaupalla ruotsalaisten ihmisten keskuudessa; siinä sitä oppi. "Mehän olemme ruotsalaisia"
3. Lipponen ilmoitti tiedotustilaisuudessaan osallistuvansa presidenttikampanjaan ensiksi ruotsin kielellä ja vasta sen jälkeen suomeksi.
Ledarstick: Och samma på finska
När Paavo Lipponen i går meddelade att han vill bli SDP:s presidentkandidat valde han att gå ut med nyheten på svenska, för att sedan upprepa sitt budskap på finska.
Älyllinen rämettyminen Suomessa lipposen mielestä:
Lipponen själv har på kännspakt manér talat om "en andlig och intellektuell degenerering" i Finland. Det troliga är att han upplever sig ha en uppgift i ett sådant samhällsklimat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näiden syiden takia Lipposta EI valita presidentiksi ja hyvä niin.
1.
- Svenska.nu -järjestön keulahahmo ja puheenjohtaja (vahva pakkoruotsittaja)
- valehteli elintarvikeviraston sijoituksesta Suomeen
- venäläisen öljyputken lobbari ja edunsaaja
- Stasilistalla
- Pokkasi härskisti Freudenthal rasistimitalin
- pokkasi 8000€ palkinnon suomalaissen identiteetin vähättelystä
- pakkoruotsittaja kansan vastaisesti, ei kannata demokratiaa kielipolitiikassa
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Hän pitää suomalaista identiteettiä alisteisena ruotsalaiselle identiteetille.
2. Paavo Lipponen: Mehän olemme ruotsalaisia
Paavo Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhuja. Lipponen kertoo, miten hän itse oppi ruotsin, missä taidosta on ollut hänelle hyötyä ja mikä perimmäinen oivallus Suomen suhteesta Ruotsiin meidän tulee tajuta.
Paavo Lipponen oli 11-vuotias koulupoika, kun hänelle tarjoutui tilaisuus viettää kesä suomenruotsalaisessa perheessä. Hyöty oli molemminpuolinen: Perheen pojat Georg ja Marcus sekä kuopus Louise oppivat Lipposelta suomea, ja samalla kesävieras pääsi osaksi ruotsinkielistä arkea.
- Kyllähän se sitten auttoi koulussa, vaikka en minä ollut mitenkään erityisen hyvä ruotsin kielessä. En saanut laudaturia, piti cum laudeen tyytyä, Lipponen kertoo.
Sujuvan ruotsin kielen taidon Lipponen omaksui lopulta poliitikon toimenkuvansa myötä. Lipponen on osallistunut aktiivisesti pohjoismaiseen keskusteluun aina vuodesta 1965.
- Alku oli todella vaikeaa, kun paneeleissa oli tanskalaisiakin. Varsinkin työssäni sosiaalidemokraattisessa puolueessa käytin kansainvälisissä tehtävissä paljon ruotsin kieltä. Olin tilanteissa, joissa olin viikkokaupalla ruotsalaisten ihmisten keskuudessa; siinä sitä oppi.
"Mehän olemme ruotsalaisia"
Paavi Lipposen sekoilu jatkuu täällä....
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1207963
3. Lipponen ilmoitti tiedotustilaisuudessaan osallistuvansa presidenttikampanjaan ensiksi ruotsin kielellä ja vasta sen jälkeen suomeksi.
Ledarstick: Och samma på finska
När Paavo Lipponen i går meddelade att han vill bli SDP:s presidentkandidat valde han att gå ut med nyheten på svenska, för att sedan upprepa sitt budskap på finska.
http://hbl.fi/opinion/ledare/2011-08-12/ledarstick-och-samma-pa-finska
HS-presidenttigallup: Niinistö selvästi suosituin, Lipponen kaukana takana
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-presidenttigallup Niinistö selvästi suosituin Lipponen kaukana takana/1135268916996
Älyllinen rämettyminen Suomessa lipposen mielestä:
Lipponen själv har på kännspakt manér talat om "en andlig och intellektuell degenerering" i Finland. Det troliga är att han upplever sig ha en uppgift i ett sådant samhällsklimat.
http://hbl.fi/opinion/ledare/2011-08-11/lipponens-val-ar-avgorande