Vetelin tänään Konalasta Kehä I länteen Liittymän kohdalla junnasi joku hinkkari 75km/h, enkä aivan ennättänyt kiihdyttää ramppia pitkin ohi. Vitkulipellen vierellä vasenta kaistaa vitkasteli Citroen C5.
Tietenkin heittäydyin sitikan taakse, kun se meni aavistuksen ripeämmin kuin HOMO hinkkari. Vaan mitäpä sitten tapahtuikaan?
Sitikkakuski ei tykännyt peräänsä ilmestyneestä loistoautosta, vaan kiihdytti ripeästi pois alta ja vaihtoi kaistaa oikealle. Kiitin ja survaisin pedaalin lattiaan ja singahdin ohi hidastelijoista.
Takanani sitikka vaihtoi jälleen vasemmalle.
En voinut uskoa asiaa todeksi. Vielä on olemassa ajotaitoisia takanaan tapahtuvasta tiedostavia herrasmiehiä. Jospa liikenteessä olisi edes puolet yhtä valveutunutta kuskia voisi ruuhkille sanoa hyvästit. Tuli poikeasti hyvä mieli enkä huutanut pää punaisena kun Granin kohdalla juutuin etana Golfin perään. Vanha ämmä siinä raaviskeli persettään ja survoi banaaneja vittuunsa. Niin hidasta meno oli. Liikenneympyrän jälkeen survaisin ohi ja ämmä paineli torveaan orgasmin merkikisi. Jo on aikoihin eletty!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuli poikeasti?
Älä V I T T U saivartele tai tulee nenä kipeeks--
Antero. Ostatko mulle taas niitä karkkeja??
Joo! Tuu meidän takapihalle niin näytän sulle taikatemppuja
Meinaatko taikoa pienen persreijän puhkottavaksi? Niin minäkin tein kun sain 4v persreikää. UUUHH AGHHHH!!
Mitä nuorempi, sen kireempi