Raamatussa ilmauksella ”juhlallinen lupaus” tarkoitetaan Jumalalle annettavaa lupausta tehdä jotakin,
esittää jokin uhri tai lahja,
astua johonkin palvelukseen tai tilaan
tai karttaa jotakin sellaista, mikä ei sinänsä ole lainvastaista.
Juhlallinen lupaus oli vapaaehtoinen tahdonilmaus.
Juhlallinen lupaus oli yhtä sitova kuin vala tai vannominen,
ja toisinaan nämä kaksi ilmausta esiintyvätkin Raamatussa yhdessä
(4Mo 30:2; Mt 5:33).
”Juhlallinen lupaus” on enemmänkin aikomuksen julistamista, kun taas ”vala” merkitsee korkeampaan vallanpitäjään vedoten annettavaa vakuutusta julistuksen totuudellisuudesta tai sitovuudesta.
Liitto vahvistettiin usein vannomalla valoja (1Mo 26:28; 31:44, 53).
esittää jokin uhri tai lahja,
astua johonkin palvelukseen tai tilaan
tai karttaa jotakin sellaista, mikä ei sinänsä ole lainvastaista.
Juhlallinen lupaus oli vapaaehtoinen tahdonilmaus.
Juhlallinen lupaus oli yhtä sitova kuin vala tai vannominen,
ja toisinaan nämä kaksi ilmausta esiintyvätkin Raamatussa yhdessä
(4Mo 30:2; Mt 5:33).
”Juhlallinen lupaus” on enemmänkin aikomuksen julistamista, kun taas ”vala” merkitsee korkeampaan vallanpitäjään vedoten annettavaa vakuutusta julistuksen totuudellisuudesta tai sitovuudesta.
Liitto vahvistettiin usein vannomalla valoja (1Mo 26:28; 31:44, 53).
Vastaukset 6
Vanhimmat
. Loppujen lopuksi
juhlallisella lupauksella ei ole mitään arvoa Jumalan silmissä,
ellei se ole sopusoinnussa hänen vanhurskaiden lakiensa kanssa ja
ellei se ole lähtöisin oikealaatuisesta sydämestä ja hengestä (Ps 51:16, 17).
Juhlallisesti luvatun käyttö....
Juhlallisen lupauksen täyttämiseksi voitiin Jehovalle uhrata ihminen tai omaisuutta, mm. maata, paitsi sellaista, minkä jo Laki määräsi asettamaan erilleen Häntä varten, nimittäin esikoiset, ensi hedelmät ja kymmenykset jne. (3Mo 27:26, 30, 32).
Se, mikä oli juhlallisesti luvattu ”pyhitetyksi” (hepr. qo′deš ’jotakin, mikä on asetettu erilleen pyhänä, pyhää käyttöä varten’),
voitiin lunastaa tietyllä pyhäkköön maksettavalla hinnalla (paitsi puhtaita eläimiä) (3Mo 27:9–27).
Mutta sellaista, mikä oli ”vihitty” (hepr. ḥe′rem), ei voitu lunastaa, vaan sen oli määrä olla kokonaan ja pysyvästi pyhäkön omaisuutta, tai jos jokin oli vihitty tuhon omaksi, se piti ehdottomasti tuhota (3Mo 27:28, 29)
Erikoislupausten täyttämiseksi uhrattiin polttouhreja (4Mo 15:3; Ps 66:13). Esitettäessä Jehovalle ”yhteysteurasuhri juhlallisen lupauksen täyttämiseksi” vaadittiin uhraamaan virheetön eläin, josta osa poltettiin alttarilla
(3Mo 22:21, 22; 3:1–5).
Jeftan juhlallinen lupaus.......
Jefta näki , että taistelu Ammonin kanssa oli Jumalan tahto.
Jumalan hengen voimalla hän johti armeijansa taisteluun.
Jefta teki juhlallisen lupauksen – samoin kuin Jaakob oli tehnyt noin 600 vuotta aikaisemmin
– joka osoitti, että hän halusi koko sydämestään Jehovan ohjausta ja jonka mukaisesti hän antoi kaiken kunnian mahdollisesta menestyksestään Jehovalle (Tu 11:30, 31;
1Mo 28:20–22).
Jehova kuuli tämän lupauksen, suhtautui siihen myönteisesti, ja ammonilaiset alistettiin (Tu 11:32, 33).
Oliko Jeftalla mielessään ihmisuhri, kun hän lupasi antaa polttouhriksi ensimmäisen, joka tulisi ulos hänen talostaan?
Jotkut kriitikot ja tutkijat ovat tuominneet Jeftan hänen tekemänsä lupauksen vuoksi, koska heidän näkemyksensä mukaan Jefta noudatti muiden kansakuntien tapaa ja uhrasi tulessa tyttärensä ihmispolttouhrina.
Kyse ei kuitenkaan ollut siitä.
Olisi loukkaus Jehovaa kohtaan,
hänen lakinsa vastainen iljettävyys,
uhrata kirjaimellinen ihmisuhri.
Hän kielsi Israelia jyrkästi: ”Et saa opetella jäljittelemään niiden kansakuntien inhottavuuksia. Keskuudestasi ei saa löytyä ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi – –. Sillä jokainen näitä harjoittava on Jehovasta inhottava, ja näiden inhottavuuksien tähden Jehova, sinun Jumalasi, ajaa heidät pois edestäsi.” (5Mo 18:9–12.)
Jehova ei suinkaan siunaisi sellaista ihmistä vaan kiroaisi hänet.
Nimenomaan ammonilaiset, joita vastaan Jefta taisteli, uhrasivat ihmisuhreja jumalalleen Molekille. (Vrt. 2Ku 17:17; 21:6; 23:10; Jer 7:31, 32; 19:5, 6.)
Jeftan tytär hyväksyi isänsä lupauksen ja suostui vapaaehtoisesti isänsä tahtoon tässä asiassa.
Hän meni kuitenkin sitä ennen kahdeksi kuukaudeksi itkemään neitsyyttään muiden naisten kanssa.
Jos hänet olisi aiottu tappaa, niin hän olisi todennäköisesti itkenyt elämänsä menettämistä ja sur-ma-tuk-si tulemistaan eikä vain neitsyyttään.
Tämä puhuu sen puolesta, että Jefta antoi hänet Jumalan temppeliin eliniäksi ja hän joutui tekemään selibaattilupauksen.
Näin ollen Jefta ei saanut itselleen jälkeläistä, koska tytär oli hänen ainoa lapsensa.
Tämä oli suuri menetys hänelle, koska hänen omaisuutensa oli joutuva jonkun muun kuin hänen oman jälkeläisensä haltuun.
Vanhan liiton aikana oli mahdollista tehdä lupaus Herralle,
mikä tarkoitti ihmisen antamista hänen palvelukseensa koko loppuelämän ajaksi.
Silloin tätä ihmistä ei tietenkään TAPETTU vaan hän palveli JHVHaa koko ikänsä.
Osa näistä palvelijoista oli leskiä ja osa ilmeisesti naimattomuuslupauksen tehneitä naisia. (2Moos 38:8; vrt. Luuk 2:36-38.)