Sairaanhoitajat saivat YLI 500 € palkankorotusta!

Neljän vuoden takainen taistelu naisvaltaisen hoitoalan palkkojen korotuksesta näyttää poikineen hoitajille kohtuuhyvät palkankorotukset.

Niin kutsuttu tasa-arvotupo toi loppulaskelmien valossa kuvitteelliselle Sari Sairaanhoitajalle yli 500 euroa lisää palkkaa. Matalapalkkaisten hoitajien palkkojen korjaaminen oli kokoomuksen keskeisiä teemoja viime eduskuntavaaleissa.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen vaalilupaus tasa-arvotuposta, eli hallituksen rahallisesta tuesta hoitajien työmarkkinaratkaisuun, muuntui julkisessa sanassa 500 euroksi, joka oli "luvattu" hoitajille.

Vaikka tällaista euromääräistä lupausta kokoomus ei koskaan tehnytkään, hallituksen mukaantulo palkkaratkaisuun 150 miljoonan euron tukipaketilla poiki korotukset, jotka yhteensä ovat tuoneet hoitajille ainakin tuon 500 euron lisän.

Näin osoittavat tuoreet kuntatyönantajan tilastot. Niiden mukaan sairaanhoitajan keskimääräinen kokonaisansio oli vuonna 2006 2487 euroa kuukaudessa ja tänä vuonna arviolta 3011 euroa kuukaudessa.

Lähihoitajan kuukausiansiot nousivat vastaavana aikana keskimäärin 436, lastenhoitajan 340, perushoitajan 457 ja esimerkiksi kätilön 595 euroa.

Tämän vuoden lopussa umpeutuvaan Tehy-sopimukseen sisältyy henkilöstömäärään kytkeytyvä erä, joka toteutuu 1-2 prosentin suuruisena.
Ennen ensi kesää on tilinpäätöksen aika: alaa koskevat usean vuoden tilastoluvut valmistuvat huhtikuun loppupuolella Tilastokeskuksesta.

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola ei halua arvuutella, laukeaako tuottavuuserä vai ei, koska Tehy ja kuntatyönantajat käyvät asiasta parastaikaa neuvotteluja.

– Joka tapauksessa tulee tämä 0,8 prosentin suuruinen paikallinen järjestelyvaraerä kuntasopimuksen kautta, sanoo Laitinen-Pesola perjantain Nykypäivä-lehdessä.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=52471:sari-sairaanhoitaja-sai-500-euron-palkankorotuksensa&catid=1:politiikka&Itemid=30
221385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

!

Äänestä

tais loppua kuin seinään se yhden palstalle kirjoittavan punikin jokapäiväinen kysely siitä, mihin jäi luvattu 500 euron palkankorotus Sari Sairaanhoitajalle! :D :D :D

Äänestä

"2006 2487 e ja tänä vuonna arviolta 3011 euroa kuukaudessa."

> 500e 5 vuodessa eli 100e vuodessa palkannousua.

onko se paljon vai vähän?

Äänestä
  • todella paljon. On monia aloja, joilla palkankorotus on ollut paljon pienempi.

    Äänestä

  • Kerropa joku muu perusduunariala tai muu matalapalkka-ala, jolla palkka on noussut samalla lailla. Kyse on siis KUUKAUSIpalkan korotuksesta, eli 12 x 100 euroa vuodessa lisää palkkaa = 1200 euroa lisää rahaa joka vuosi! Sata euroa on lisätty JOKA AINOAN kuukauden palkkaan kerran vuodessa!

    Äänestä

  • ?!? kirjoitti:

    Kerropa joku muu perusduunariala tai muu matalapalkka-ala, jolla palkka on noussut samalla lailla. Kyse on siis KUUKAUSIpalkan korotuksesta, eli 12 x 100 euroa vuodessa lisää palkkaa = 1200 euroa lisää rahaa joka vuosi! Sata euroa on lisätty JOKA AINOAN kuukauden palkkaan kerran vuodessa!

    rules!

    Äänestä

  • Huippukorotus,noin 8e kuukaudessa,repikää siitä
    Kokkareen imiijät!

    Äänestä

  • Kouluttamattomilla paperiduunareilla yli 5000 e kk!
    Että silleen!

    Äänestä

Pro Kokoomus! Kokoomus on köyhien asialla!

Äänestä

ole koskaan huono palkka ollut, mutta silti eivät viitsi potilaita hoitaa. Monilla teollisuuden aloilla on paljon raskaampi työ ja paljon huonompi palkka, mutta akat ei ole koskaan tyytyväisiä.

Äänestä

Kovat on palkat perusduunarilla helpossa sisätyössä.

Äänestä

On se hauskaa kuinka IDIOOTTEJA kusetetaan. Juuri Kokoomus on se puolue joka pyrkii aina ja kaikessa estämään työntekijöiden palkkakehitysen pääsevän lähellekään samaa tasoa kuin mitä pääomatulolilla keinottelevat tienaavat. Puolue todellakin käyttää kaiken valtansa ns. liippareiden rikastuttamiseksi työntekijöiden kustannuksella.

Kyse ei todellakaan ollut siitä että Kokoomus olisi halunnut palkankorotuksia sairaanhoitajille. Mutta kun siellä huomattiin kuinka juuri tässä asiassa vähä-älyisiä kusettamalla saadaan kansalta kannatusta, niin he kerrankin suostuivat muiden puolueiden vaatimuksiin. Sinällään teko oli järkevä, koska paine sen näyttämiseen että myös palkansaajat joskus saavat jotakin murusia, oli jo liian suuri. Ja kun vielä tällä konstilla saatiin valtaisa joukko vähä-älyisiä kusetetua antamaan äänensä nimenomaan niille, jotka jatkossa käyttävät valtaansa juuri noden äänestäjien oikeuksien polkemiseen, niin kokoomuksessa voidaan olla hyvin tyytyväisä.

Onneksi olkoon sairaanhoitajat ja muut työntekijät jotka olette Kokoomusta äänestäneet. Tekonne on yhtä älykäs kuin pakkasella ulkona palellessa housuihin kuseminen. Kyllä sekin vähän aikaa lämmittää.

Äänestä
  • Sairaanhoitajien palkankorotus laski muitten ostokapasiteettia, eli kauppiaat voittivat kun sairaanhoitajat saivat lisää palkkaa, silloin voitiin nostaa hintoja. Itse ostan tuoteet nykyään Lidistä, ja tilaan vaatteet netsitä ulkomailta. En käytä kovinkaan paljon Suomalaisia kauppoja, laitoin ne poikottiin sen jälkeen kun Zyckovitsi saa S-ryhmästä 50% alenneuksen. Te maksatte politiikkojen ostokset.

    Äänestä

Joo nyt varsinkin kun nokia on ruvella,ja metsäteolisuus pakenee maasta,rupee makasajat olemaan vähissä.siinä saa alvia pumpata ja äyriä kaupungit kilpaa.

Äänestä

Miksei kaikki sitten vaan pyri opiskelemaan hoitajaksi jos kerta palkka on niin hyvä? "Perustaisit oman firman", sanotaan bisneksessä pärjääville. TES:n mukainen palkka on saavutettu etu. Kyllä se raha jostain löytyy - jätetään vaikka sähköjohdot kaivamatta maan alle.

Äänestä
  • opiskellut hoitajaksi, kun se on niin vastenmielistä, ettet hoida hommiasi, mutta palkkaa pitäisi saada enemmän kuin muut työläiset?

    Äänestä

Oletteko huomanneet että Kokoomus osti äänet. Oletteko huomanneet ketkä on Kokoomuslaisia. Monet teidän työnantajista ja pomoista on Kokoomuslaisia, he antoivat sairaanhoitajille palkankorotuksen, mutta kun te vaaditte palkankorotusta, niin sanotaan, että on huonot ajat ei teille voi maksaa, eikä teidän työ ole niin vastuullista että siitä tartee maksaa korkeampaa palkkaa. Oletteko huomanneet sitä, kun tulee ongelma niin johto kääntyy teidänpuoleenne silloin, ei kysytä välipäälliköiltä, koska he eivtä tiedä vaikka nostavat korkeeta palkkaa. Tai jos ollaan firmaa siirtämässä ulkomaille, niin ulkolaiset työntekijät tulee koulutettaviksi teidän tehtaalle. Johtajat tuovat nämä teidä opetettaviksene, te opetatte työn kuinka se kuuluu tehdä ja he oppivat aikansa harjoitellessaan, jolloin Suomessa voidaan lopettaa työt ja siirtää ne vinkuintiaan.

Ammattiliitosta ei ole teille enään mitä turvaa. Optiot tuotiin Suomeen vuosia sitten ja se perusteltiin sillä, että johtajilla on se taito millä rahaa tehdään, he osaavat sillä rahastaa. Te taas annate sen rahanarvoisen taidon muille ilmaiseksi. Ennen oli eri ammattikunnilla killat olemassa ja niissä oli hyvin tarkat säännöt. Killan ulkopuolisille ei annettu ammattitaitoa koskevia salaisuuksia. Vieläkin on olemassa Kilta joka on valtaapitävillä ja rikkailla, se on Vapaamuradien kilta. Vpaamuuradit olivat aikoinaan kirkonseinien muuradeita. He eivat luovuta salaisuuksia muille. Ammattiyhdistysliike tuli aikoinaan kiltojen tilalle ja heidän piti hoitaa killan tehtävät, mutta mites kävi. Te luovutatte rahanarvoisen ammatitaitone ilmaiseksi muille, joilla he tekevät rahaa. Olisiko syytä muutta tapoja, jos ammatiyhdistys ei pysty takaamaan sitä, niin silloin on palattava Kilta järjestelmään.

Äänestä
  • on kokoomuslainen.

    Äänestä

  • Moni duunarikin kirjoitti:

    on kokoomuslainen.

    Siis ainakin luulee olevansa. Elää miltei koko elämänsä velaksi,
    mutta luulevat olevansa porvareita. Päässä kuitenkin kumisee tyhjää, eikä sitä pysty korjaamaan "amerikkalaisen unelman" jahtaamisella.

    Äänestä

  • Moni duunarikin kirjoitti:

    on kokoomuslainen.

    Monta mummoa piti insuliiniruiskuttaa kuoliaaksi,että
    korotus tuli

    Äänestä

Leikkaussalihoitajan palkka yliopistollisessa sairaalassa noin 2500e/kk!
Paperiduunarilla esim rullamiehellä 5000 e/kk!
Repikää siitä kokkareapinat!

Äänestä

Tämän takia äänestän kokoomusta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kiitos, Kokoomus! kirjoitti:

Neljän vuoden takainen taistelu naisvaltaisen hoitoalan palkkojen korotuksesta näyttää poikineen hoitajille kohtuuhyvät palkankorotukset.

Niin kutsuttu tasa-arvotupo toi loppulaskelmien valossa kuvitteelliselle Sari Sairaanhoitajalle yli 500 euroa lisää palkkaa. Matalapalkkaisten hoitajien palkkojen korjaaminen oli kokoomuksen keskeisiä teemoja viime eduskuntavaaleissa.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen vaalilupaus tasa-arvotuposta, eli hallituksen rahallisesta tuesta hoitajien työmarkkinaratkaisuun, muuntui julkisessa sanassa 500 euroksi, joka oli "luvattu" hoitajille.

Vaikka tällaista euromääräistä lupausta kokoomus ei koskaan tehnytkään, hallituksen mukaantulo palkkaratkaisuun 150 miljoonan euron tukipaketilla poiki korotukset, jotka yhteensä ovat tuoneet hoitajille ainakin tuon 500 euron lisän.

Näin osoittavat tuoreet kuntatyönantajan tilastot. Niiden mukaan sairaanhoitajan keskimääräinen kokonaisansio oli vuonna 2006 2487 euroa kuukaudessa ja tänä vuonna arviolta 3011 euroa kuukaudessa.

Lähihoitajan kuukausiansiot nousivat vastaavana aikana keskimäärin 436, lastenhoitajan 340, perushoitajan 457 ja esimerkiksi kätilön 595 euroa.

Tämän vuoden lopussa umpeutuvaan Tehy-sopimukseen sisältyy henkilöstömäärään kytkeytyvä erä, joka toteutuu 1-2 prosentin suuruisena.
Ennen ensi kesää on tilinpäätöksen aika: alaa koskevat usean vuoden tilastoluvut valmistuvat huhtikuun loppupuolella Tilastokeskuksesta.

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola ei halua arvuutella, laukeaako tuottavuuserä vai ei, koska Tehy ja kuntatyönantajat käyvät asiasta parastaikaa neuvotteluja.

– Joka tapauksessa tulee tämä 0,8 prosentin suuruinen paikallinen järjestelyvaraerä kuntasopimuksen kautta, sanoo Laitinen-Pesola perjantain Nykypäivä-lehdessä.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=52471:sari-sairaanhoitaja-sai-500-euron-palkankorotuksensa&catid=1:politiikka&Itemid=30

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu