Mennäänkö hurmahenkisyydessä LIIAN PITKÄLLE?

kyselijä**

18

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pysytää asias

      Uutisoinnissa mennään helposti valheen puolelle, kun ei tunneta kristinuskon toimintatapoja ollenkaan.

      Jos rukoillaan että Jumala herättäisi kuolleen, silloin ei tehdä väärin. Jumala kyllä näkee ja tietää mitä hän sitten tekee!!!

      Hurmahenkisyys on ihan eri asia, se on sellaista ihmisten tunteita voimakkaasti stimuloivaa uskonnollista toimintaa, joka ei perustu Raamattuun kirjoitettuun Jumalan sanaan. Silloin uskontoa tehdää ihmisen kehossa olevien tunteiden voimalla, manipuloimalla tunteita psykologisin keinoin.

    • Mohikaani_27 ei kirj

      * Kaikki tapahtumat, vaikka kuolleet heräisi, ellei se ole Pyhän Hengen vaikuttamaa ja Hänen kauttaan tapahtunut, on vieraita eksyttäviä henkiä. Sielunvoimillakin saadaan ihmeitä aikaan, ja juuri tällä sielun ja ihmisestä itsestään lähtevillä voimilla Markkku Koivisto ns. hengellistä työtään teki, siksi se romahti mahdottomuuteensa, rahalla kun voidaan aikansa näytellä ja teeskennellä ihan mitä vaan.

      • Olen hiukan huolissani kirjoittelustasi Mohikaani.

        Matt 12

        24. Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla."
        25. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä.
        26. Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?
        27. Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
        28. Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
        29. Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
        30. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
        31. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.

      • kalamos kirjoitti:

        Olen hiukan huolissani kirjoittelustasi Mohikaani.

        Paljon enemmän olen huolissani sinun kirjoittelustasi, Kalamos.

        Mohikaanin viesti 1.9.2011 00:04 on paikallaan varoittaessaan niistä epäraamatullisista ilmiöistä ja yhteyksistä, joita Markku Koiviston toiminnassa on jo vuosikausia ollut.

        Riittää, kun mainitsee MK:n yhteydet amerikkalaisiin huijareihin.
        Oletko sinä sitä mieltä, että yhteyksistä sairaisiin karismaattisiin ilmiöihin ei pitäisi olla huolestunut?

        PS.
        Lainaamasi Raamatun kohta liittyy Jeesuksen toimintaan. Koivistosta ja hänen hengenheimolaisistaan siinä EI puhuta.

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        Minä en ottanut mitään kantaa Koivistoon enkä Nokiamission toimintaan.
        Minä olen hyvin murheellinen siitä, mitä on tapahtunut,
        vaikka emme vielä edes tiedä, mitä on tapahtunut.

        Mutta nyt minä olen vilpittömästi huolissani Mohikaanista,
        ettei Mohikaani vain syyllistyisi kirjoittelullaan Pyhän Hengen pilkkaan,
        josta Jeesus tuossa lainaamassani kohden siinä mainituin perustein varoitti.

        PS

        Jos joku kirjoitukseni on sinua huolestuttanut,
        niin kerrothan siitä asianomaisessa keskusteluketjussa.

        En ole tarpeeksi perehtynyt sinun aikaisempiin kirjoituksiisi voidakseni 'huolestua' niistä.

        Mutta ylläoleva kommenttisi Mohikaanin viestiin kertoo sen, että sinä et tunne tai et halua myöntää sitä eksytystä, jota esiintyy hyvin paljon karismaattisuuden piirissä myös Suomessa.

        NokiaMissio valitettavasti on eräs ilmentymä tuosta eksyttävästä karismaattisuudesta. Monet tuon eksytyksen kieltävät ja ovat nielleet. Monille se taas on liian kuuma peruna kommentoitavaksi.

        Sinun tapasi käsitellä eksyttävää uskonnollista toimintaa on painaa se villaisella ja jopa uhkailla arvostelijaa Pyhän Hengen pilkalla. Niinkö, toveri Kalamos?

        "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan." 1.Johanneksen kirje 4:1

        Juuri näin pitää tehdä kuin Johannes tuossa kohden kirjoittaa (1 Joh 4):

        Rakkaani,
        älkää jokaista henkeä uskoko,
        vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
        sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
        Tästä te tunnette Jumalan Hengen:
        jokainen henki,
        joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi,
        lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        ja yksikään henki,
        joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta;
        se on antikristuksen henki,
        jonka olette kuulleet olevan tulossa,
        ja se on jo nyt maailmassa.

    • jaakko777

      Minusta tuota raamatunppaikkaa Matt 12 käytetään jatkuvasti pelotteena, että ei kukaan uskaltaisi avata suutaan/arvostella/arvioida sellaista toimintaa, mikä halutaan vahvasti uskoa Pyhän Hengen työksi, vaikka siinä olisi mukana joitakin sellaisia elementtejä, jotka herättävät joissakin toisissa kysymyksiä ja epäluuloa ja jotka myöskään Raamatun Sanan valossa eivät välttämättä ole kaikilta osin aivan sananmukaisia.

      Se on vieläpä hyvin tehokas keino hiljentää ne jotka eivät pysty nielemään kaikkea sokeasti johtajiin luottaen, ja massan mukana hurmioituen, vaan arvostelevat kaiken omasta kirjahyllystä löytyvän Raamatun perusteella.

      "eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä."

    • Asia on juuri niin vakava kuin edellä lainaamani Jeesuksen sanat antavat ymmärtää, jos esimerkiksi seuraava Mohikaanin lausunto ei pidäkään paikkaansa:

      "siellä on valheteltu tieten tahtoen sairaiden parantuneen, vaikka mitään todellista ei ole koskaan tapahtunutkaan, ja jos olisikin, niin sielunvoimat ja muut pahat henget olisivat sen ihmeen takana, eikä suinkaan Pyhä Henki."

    • Suora vastaus suoraan kysymykseen kuuluu: kyllä.

      Maailmalla ja myös tänne Suomeen rantautuneena on todella paljon sellaista hurmahenkisyyttä, josta Jumalan Henki pysyy kaukana.

      Aika suurella osaa uskovista on ylikorostunut tarve nähdä ns. ihmeitä ja saada kokea jotain sellaisia väristyksiä, jotka tuntuvat "silleen ihan kunnolla". Seuraukset ovat nähtävissämme.

      Jeesus tunsi nuo tarpeet vaeltaessaan Juudeassa ja Galileassa:

      Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko." Joh.4:48

      "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'" Matt.7:22

    • jaakko777

      Kalamos, jos Markku Koivisto kutsuu Benny Hinnin pitämään kokoussarjaa Suomessa, eikö silloin hän ole vastuussa myös siitä, että kuulijat ottavat Hinnin opetuksen vastaan, ja että Hinnin opetus on oikeaa ja se "voitelu" jonka hän tuo tulleessan on Jumalalta tulevaa hyvää ja oikeaa opetusta?

      Kuinka sitten Hinnin opetus on Raamatun mukaista esim tässä:

      Benny itse kertoo saarnassaan: ”Yksi oudoimmista tapauksista sattui muutama vuosi sitten, kun vierailin Aimeen haudalla. Nyt torstaina olen TBN:n lähetyksessä. Perjantaina aion vierailla Kathryn Kuhlmanin haudalla. Se on lähellä Aimeen hautaa… en koskaan unohda mitä näin Aimeen haudalla. Se oli uskomattoman dramaattista. hän oli sellainen nainen, että hänen haudallaan, sen molemmin puolin, seisoivat yli kaksimetriset enkelit kumartuneina haudan puoleen ja kultainen ketju ulottui haudan ympäri…tuntuu uskomattomalta, että joku voi kuolla ja enkelit seisovat haudan vierellä kumartuneena. Tunsin valtavan voitelun, kun olin siellä… Jumalan voima tuli ylleni… uskon voitelun lähteneen Aimeen ruumiista… te, te teidän tulisi tuntea Aimeen haudan voitelu. Se on uskomatonta. Ja Kathrynin. Se on valtava. Olen kuullut ihmisten parantuneen kun he ovat käyneet haudalla… ”

      Uskovat saavat Raamatun opetuksen mukaan Pyhän Hengen voitelun Jumalan kautta, eikä kuolleiden hautojen kautta. Benny puhuu haudan voitelusta, hän siirtää voitelun sellaisiin yhteyksiin, jotka ovat Raamatun opetuksessa kiellettyjä yhteyksiä.

      Jos joku kääntyy vainaja-tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa, 3 Moos 20:6.

    • Minä en ala tässä ketjussa ruotimaan Markku Koiviston tapausta, koska viikon päästä sunnuntaina 11.9. klo 16 alkaen hän on itse Nokia Mission tilaisuudessa kertomassa asiasta, kuten Nokia Mission kotisivulta on nähtävissä.

      Minulla ei ole mitään Mohikaania vastaan.
      Minä olen ollut puolustamassa häntä,
      silloin kun toiset ovat tavoitelleet hänen päänahkaansa.

      Ja pelkästään veljesrakkauden tähden minä nytkin kirjoitin tuon kommenttini.
      Minähän kirjoitin vain, että "olen huolissani".

      En enää vastaa tässä ketjussa kenellekään muulle kuin Mohikaanille,
      jos hän haluaa keskustella kanssani.

      Siunausta kaikille! Ennenkaikkea Mohikaanille!

    • Inhottava realisti

      Helluntailaiset uskovat itseklin mitä irrationaalisimpiin höpötyksiin. On ihmeparantumisia, kuolleista heräämisiä ja enkelinäkyjä. Kaikki uppoaa yhtä hyvin. Todisteita yhtään mistään vain ei löydy.

      • varma lupaus

        Oli sitten hellari tai jokin muumutta armolahjoja ei ole poistettu Raamatusta ja yksi niistä on terveeksitekemisen lahja, väittäkööt vastaan mutta Jumalan lupaukset pysyy.

      • 17+4
        varma lupaus kirjoitti:

        Oli sitten hellari tai jokin muumutta armolahjoja ei ole poistettu Raamatusta ja yksi niistä on terveeksitekemisen lahja, väittäkööt vastaan mutta Jumalan lupaukset pysyy.

        Onhan ne poistettu, heti Apostolisen aikojen päättyessä.

    • Inhottava realisti

      Todisteita minkäänlaisista yliluonnollisten voimien mukanaolosta paranemisissa vain ei ole.

    • Nokia Missiossa
      • Lisää valheita

        Mitähän ne vielä keksii. Kun tuli tämä Koiviston tapaus, niin jotakin oli ja on keksittävä ettei porukka katoa, rahoittajat ainakaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      152
      2864
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      279
      2550
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      39
      1544
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1222
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      319
      946
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe