MUSLIMIT RUKOILEMASSA HOPLOPIN LEKKIPUISTOSSA

IS ja IL: Muslimien rukoushetkestä syntyi kiista Hoplop-leikkipuistossa
Kuva: EERO LIESIMAA - Iltalehden arkisto
Aamulehti

Muslimien rukoushetki vantaalaisessa Hoplop-leikkipuistossa hämmensi Vantaalla tiistaina. Tapauksesta kertovat Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

2,5-vuotiaan poikansa kanssa sisäleikkipuistoon mennyt mies kertoi tapauksesta Ilta-Sanomille Hänen mukaansa leikkipaikka oli täyttä paaston päättymistä juhlineita muslimeja.

Iltapäivällä he pitivät rukoushetkensä puistossa, mikä isän mukaan heräti hämmennystä muissa asiakkaissa. Isä otti rukoilijoista kuvan kännykällä, mikä aiheutti sanaharkan.

Isän mukaan henkilökunta ei osannut reagoida tilanteeseen mitenkään, lopulta hän pyysi paikalle seikkailupuiston päällikön Mona Göösin. Hän pyysi rukoilijoita lopettamaan, koska kulkuteitä ei saa tukkia.

Hoplopin toimitusjohtaja Tomi Pulkki kertoo Iltalehdelle, ettei rukoilemista ole kielletty Hoplopeissa.
0188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


JOKIN RAJA SENTÄÄN. kirjoitti:

IS ja IL: Muslimien rukoushetkestä syntyi kiista Hoplop-leikkipuistossa
Kuva: EERO LIESIMAA - Iltalehden arkisto
Aamulehti

Muslimien rukoushetki vantaalaisessa Hoplop-leikkipuistossa hämmensi Vantaalla tiistaina. Tapauksesta kertovat Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

2,5-vuotiaan poikansa kanssa sisäleikkipuistoon mennyt mies kertoi tapauksesta Ilta-Sanomille Hänen mukaansa leikkipaikka oli täyttä paaston päättymistä juhlineita muslimeja.

Iltapäivällä he pitivät rukoushetkensä puistossa, mikä isän mukaan heräti hämmennystä muissa asiakkaissa. Isä otti rukoilijoista kuvan kännykällä, mikä aiheutti sanaharkan.

Isän mukaan henkilökunta ei osannut reagoida tilanteeseen mitenkään, lopulta hän pyysi paikalle seikkailupuiston päällikön Mona Göösin. Hän pyysi rukoilijoita lopettamaan, koska kulkuteitä ei saa tukkia.

Hoplopin toimitusjohtaja Tomi Pulkki kertoo Iltalehdelle, ettei rukoilemista ole kielletty Hoplopeissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu