Viimeistään toukokuussa 1973 lyötiin lukkoon Israelia vastaan suunnatun uuden arabihyökkäyksen ajankohta: Se olisi 6. lokakuuta 1973! Juuri silloin koko Israel vietti suurinta juutalaista juhlapäiväänsä "jom kippuria" (suuri sovintopäivä). Se pohjautui Mooseksen lakiin kirjoitettuihin Jumalan sanoihin (3. Moos. 16). Suurin osa juutalaisista oli joko kotonaan tai synagoogassa. Ihmiset rukoilivat ja paastosivat. He tunnustivat Jumalalle syntinsä ja anoivat anteeksiantoa itselleen ja kansalleen. Koko Israelin julkinen liikenne oli pysähdyksissä. Yksikään israelilainen linja-auto ei ajanut. Yksikään israelilainen lentokone ei lentänyt. Yksikään juna ei kulkenut. Yksikään juutalainen yksityisauto ei ollut liikenteessä. Israelin radio oli mykkä. Televisiossa ei ollut ohjelmaa. Yksikään juutalainen ei käyttänyt puhelinta. Kadut olivat miltei tyhjät. Vain jokunen rukousviittaan pukeutunut henkilö oli liikkeellä. Harras hiiskumaton hiljaisuus lepäsi koko maan yllä.
Yhtäkkiä klo 14 aikoihin sireenit alkoivat vonkua kaikkialla Israelissa. Vähää ennen Israelin radio oli katkaissut hiljaisuuden ja ilmoittanut Egyptin ja Syyrian keskitetystä yhtäaikaisesta hyökkäyksestä; yksiköt vastasivat likimain NATO:n asevoimien "rauhan aikaista vahvuutta". Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto ei ollut tosissaan uskonut arabien hyökkäävän juuri "jom kippurina". Sen vuoksi Israel ei ollut valmistautunutkaan juuri tuona päivänä arabihyökkäykseen. Muuan jerusalemilainen silminnäkijä kuvasi syntynyttätilannetta tähän tapaan:
"Sotilaskuorma-autoja pysähtyi Jerusalemissa synagoogien eteen ja reserviläiset haettiin rukoushuoneista... Väestöstä kaikki tuntui epätodelliselta, sillä nythän oli "jom kippur", suuri sovintopäivä, juutalaisten suurin juhlapäivä... Tuota pikaa meille kävi selväksi, että kahden arabinaapurin joukkojenkeskitykset, joista tosin pari päivää sitten oli ilmoitettu, mutta joita oli vähätelty, olivatkin olleet totisinta totta ja valmistelleet sovintopäivän hyökkäystä. Arabiradiolähetysten julistaessa, että vain uusi sota voisi hyvittää kuuden päivän sodassa 1967 kärsityt tappiot, Jerusalemin vanhan kaupungin kapeilla kujilla israelilaiset ja arabit kulkivat toistensa ohi eikä heistä suinkaan voinut huomata välien viilenemistä, vaikka sotarintamalla olikin leimahtanut. Länsimuurilla oli rukoilemassa tuhansia harrasuskoisia. He rukoilivat samoin kuin heidän esi-isänsäkin vuosituhansien ajan olivat rukoilleet ja huutaneet Messiasta, jonkaq saapuminen vihdoin toisi maan päälle ikuisen rauhan."
Ensimmäisten kahdeksan päivän ajan sota eteni murhaavalla voimalla. Se oli luonteeltaan totaalista sotaa huippuunsa kehitetyn tekniikan ansiosta. Israel kävi jälleen kerran katkeraa kamppailua elämästään ja olemassaolostaan.
Se, joka tahtoo hävittää Israelin, ei pelkästään asetu poikkitelon Jumalan lupausten tielle, vaan saa myös vihollisekseen Jumalan, taivaan ja maan Valtiaan. Sen vuoksi arabiarmeijoiden salakavala hyökkäys juuri sinä päivänä, jolloin juutalaiset erityisesti rukoilivat Jumalaa ja tunnustivat syntejään, olikin saava Jumalan tuomion. ja tuomio langetettiin!
Siitä huolimatta, että hyökkäävät arabiarmeijat olivat sotilaallisesti ja strategisesti edullisessa asemassa ja Israel huomattavasti huonommassa asemassa, sota kääntyi - vaikkakin viime hetkellä - Jumalan väliintulon ansiosta Israelin voitoksi ja Egyptin ja Syyrian tappioksi. Kahden ja puolen viikon taistelujen jälkeen Golanin kukkuloilla oli tuhottu yli 100 syyrialaista panssarivaunua, ja suurin osa Syyrian armeijaa oli kukistettu. Israelin asevoimat valtasivat väliaikaisesti menettämänsä asemat Golanin kukkuloilla ja Hermonin vuoristossa ja miehittivät vielä lisäksi t'rkeän Hermonin huipun, josta saattoi tarkkailla ja "kontrolloida" laajoja alueita Libanonin ja Syyrian puolella. Lisäksi Israelin panssarijoukot miehittivät laajoja alueita Golanin kukkuloiden takana. Israelin panssarijoukot jopa työntyivät vain 40 km päähän Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta.
Etelärintamalla kävi samoin. Israelin panssarijoukot löivät sodan loppuvaiheessa egyptiläiset takaisin ja valtasivat lisäksi Suezin kannavan ja muodostivat sen länsirannalle sillanpääaseman, josta he vielä työntyivät Egyptin alueelle. Yli 3000 vuoden kuluttua israelilaiset astuivat nyt siihen maahan, jota vanhalla ajalla kutsuttiin "Goosenin maakunnaksi" ja josta heidän esi-isänsä olivat vaeltaneet "Luvattuun maahan", Kanaanin maahan, paetakseen Egyptin faaraon, Ramses II:n orjuutta.
"Goosenista" kotiin lomallepalaavat sotilaat kertoivat Egyptin 10 vitsauksen (2.Moos.7-12) vieläolevan voimassa. Pahin oli neljäs vitsaus (paarmat), joka teki elämän helvetiksi. Mutta myös erään loiseliön aikaansaamaa veren väristä vettä, joka ei kelpaapesuvedeksi eikä juotavaksi, oli vielä olemassa. Israelilaiset sotilaat kertoivat myös miellyttäviä juttuja "Goosenin maasta": Kun he ryhtyivät tanssimaan "horrahia", egyptiläiset sotavangit tanssivat mukana. Muuuan lomalle tullut sotilas kertoi: Meitä vastaan ajoi panssariajoneuvo. Kuljjettajan vieressä istui egyptiläinen sotavanki. Kun tiedustelin vangista tarkemmin, kuljettaja vastasi: Otin hänet vangiksi viikko sitten. Kun kysyin,miksei hän vielä ollut luovuttanut vankia, hän vastasi: Me olemme niin hyviä ystäviä.
Enne kuin israelilaiset lähtivät alueelta, suoritettiin sydämelliset hyvästijättö- ja veljeysseremoniat heidän ja egyptiläisten kesken. Vaihdettiin muistoesineitä ja luvattiin kirjoittaa tai tavata Tel Avivissa ja Kairossa, kun "parempi aika koittaa". Ja vain vähän aikaisemmin he olivat ampuneet toisiaan...
Israelin armeija oli puolustautunut menestyksekkäästi neljännen kerran 25 vuoden aikana surkeista olosuhteista huolimatta. Miten se oli mahdollista? Vastatkoon tähän kysymykseen juutalainen tri Pinchas E. Lapide, joka sanoi mm. "Emme me näitä neljää sotaa voittaneet, sillä nyrkkimme eivät sentään ole niin vahvoja emmekä ole niin viisaita, että kykenisimme selviytymään 40-kertaisesta ylivoimasta. Ei, 40 yhtä vastaan käy ehkä kerran, mutta ei sentään neljää kertaa peräkkäin 25 vuoden aikana. Ei, sellainen ei ole mahdollista! Voin nyt iloisena kertoa, että ylimielisimmätkin israelilaiset - meidän joukossamme on valitettavasti heitäkin - ovat lopulta kypsyneet ymmärtämään, että me emme taistelua voittaneet, koska se yksinkertaisesti ei ole mahdollista... Vastaus: Jos meillöä juutalaisilla on ongelma emmekä löydä siihen vastausta, ja sellaisia sattuu kome, neljä kertaa viikossa, silloin me tartumme Kirjojen Kirjaan!
Yhtäkkiä klo 14 aikoihin sireenit alkoivat vonkua kaikkialla Israelissa. Vähää ennen Israelin radio oli katkaissut hiljaisuuden ja ilmoittanut Egyptin ja Syyrian keskitetystä yhtäaikaisesta hyökkäyksestä; yksiköt vastasivat likimain NATO:n asevoimien "rauhan aikaista vahvuutta". Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto ei ollut tosissaan uskonut arabien hyökkäävän juuri "jom kippurina". Sen vuoksi Israel ei ollut valmistautunutkaan juuri tuona päivänä arabihyökkäykseen. Muuan jerusalemilainen silminnäkijä kuvasi syntynyttätilannetta tähän tapaan:
"Sotilaskuorma-autoja pysähtyi Jerusalemissa synagoogien eteen ja reserviläiset haettiin rukoushuoneista... Väestöstä kaikki tuntui epätodelliselta, sillä nythän oli "jom kippur", suuri sovintopäivä, juutalaisten suurin juhlapäivä... Tuota pikaa meille kävi selväksi, että kahden arabinaapurin joukkojenkeskitykset, joista tosin pari päivää sitten oli ilmoitettu, mutta joita oli vähätelty, olivatkin olleet totisinta totta ja valmistelleet sovintopäivän hyökkäystä. Arabiradiolähetysten julistaessa, että vain uusi sota voisi hyvittää kuuden päivän sodassa 1967 kärsityt tappiot, Jerusalemin vanhan kaupungin kapeilla kujilla israelilaiset ja arabit kulkivat toistensa ohi eikä heistä suinkaan voinut huomata välien viilenemistä, vaikka sotarintamalla olikin leimahtanut. Länsimuurilla oli rukoilemassa tuhansia harrasuskoisia. He rukoilivat samoin kuin heidän esi-isänsäkin vuosituhansien ajan olivat rukoilleet ja huutaneet Messiasta, jonkaq saapuminen vihdoin toisi maan päälle ikuisen rauhan."
Ensimmäisten kahdeksan päivän ajan sota eteni murhaavalla voimalla. Se oli luonteeltaan totaalista sotaa huippuunsa kehitetyn tekniikan ansiosta. Israel kävi jälleen kerran katkeraa kamppailua elämästään ja olemassaolostaan.
Se, joka tahtoo hävittää Israelin, ei pelkästään asetu poikkitelon Jumalan lupausten tielle, vaan saa myös vihollisekseen Jumalan, taivaan ja maan Valtiaan. Sen vuoksi arabiarmeijoiden salakavala hyökkäys juuri sinä päivänä, jolloin juutalaiset erityisesti rukoilivat Jumalaa ja tunnustivat syntejään, olikin saava Jumalan tuomion. ja tuomio langetettiin!
Siitä huolimatta, että hyökkäävät arabiarmeijat olivat sotilaallisesti ja strategisesti edullisessa asemassa ja Israel huomattavasti huonommassa asemassa, sota kääntyi - vaikkakin viime hetkellä - Jumalan väliintulon ansiosta Israelin voitoksi ja Egyptin ja Syyrian tappioksi. Kahden ja puolen viikon taistelujen jälkeen Golanin kukkuloilla oli tuhottu yli 100 syyrialaista panssarivaunua, ja suurin osa Syyrian armeijaa oli kukistettu. Israelin asevoimat valtasivat väliaikaisesti menettämänsä asemat Golanin kukkuloilla ja Hermonin vuoristossa ja miehittivät vielä lisäksi t'rkeän Hermonin huipun, josta saattoi tarkkailla ja "kontrolloida" laajoja alueita Libanonin ja Syyrian puolella. Lisäksi Israelin panssarijoukot miehittivät laajoja alueita Golanin kukkuloiden takana. Israelin panssarijoukot jopa työntyivät vain 40 km päähän Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta.
Etelärintamalla kävi samoin. Israelin panssarijoukot löivät sodan loppuvaiheessa egyptiläiset takaisin ja valtasivat lisäksi Suezin kannavan ja muodostivat sen länsirannalle sillanpääaseman, josta he vielä työntyivät Egyptin alueelle. Yli 3000 vuoden kuluttua israelilaiset astuivat nyt siihen maahan, jota vanhalla ajalla kutsuttiin "Goosenin maakunnaksi" ja josta heidän esi-isänsä olivat vaeltaneet "Luvattuun maahan", Kanaanin maahan, paetakseen Egyptin faaraon, Ramses II:n orjuutta.
"Goosenista" kotiin lomallepalaavat sotilaat kertoivat Egyptin 10 vitsauksen (2.Moos.7-12) vieläolevan voimassa. Pahin oli neljäs vitsaus (paarmat), joka teki elämän helvetiksi. Mutta myös erään loiseliön aikaansaamaa veren väristä vettä, joka ei kelpaapesuvedeksi eikä juotavaksi, oli vielä olemassa. Israelilaiset sotilaat kertoivat myös miellyttäviä juttuja "Goosenin maasta": Kun he ryhtyivät tanssimaan "horrahia", egyptiläiset sotavangit tanssivat mukana. Muuuan lomalle tullut sotilas kertoi: Meitä vastaan ajoi panssariajoneuvo. Kuljjettajan vieressä istui egyptiläinen sotavanki. Kun tiedustelin vangista tarkemmin, kuljettaja vastasi: Otin hänet vangiksi viikko sitten. Kun kysyin,miksei hän vielä ollut luovuttanut vankia, hän vastasi: Me olemme niin hyviä ystäviä.
Enne kuin israelilaiset lähtivät alueelta, suoritettiin sydämelliset hyvästijättö- ja veljeysseremoniat heidän ja egyptiläisten kesken. Vaihdettiin muistoesineitä ja luvattiin kirjoittaa tai tavata Tel Avivissa ja Kairossa, kun "parempi aika koittaa". Ja vain vähän aikaisemmin he olivat ampuneet toisiaan...
Israelin armeija oli puolustautunut menestyksekkäästi neljännen kerran 25 vuoden aikana surkeista olosuhteista huolimatta. Miten se oli mahdollista? Vastatkoon tähän kysymykseen juutalainen tri Pinchas E. Lapide, joka sanoi mm. "Emme me näitä neljää sotaa voittaneet, sillä nyrkkimme eivät sentään ole niin vahvoja emmekä ole niin viisaita, että kykenisimme selviytymään 40-kertaisesta ylivoimasta. Ei, 40 yhtä vastaan käy ehkä kerran, mutta ei sentään neljää kertaa peräkkäin 25 vuoden aikana. Ei, sellainen ei ole mahdollista! Voin nyt iloisena kertoa, että ylimielisimmätkin israelilaiset - meidän joukossamme on valitettavasti heitäkin - ovat lopulta kypsyneet ymmärtämään, että me emme taistelua voittaneet, koska se yksinkertaisesti ei ole mahdollista... Vastaus: Jos meillöä juutalaisilla on ongelma emmekä löydä siihen vastausta, ja sellaisia sattuu kome, neljä kertaa viikossa, silloin me tartumme Kirjojen Kirjaan!
Vastaukset 1
Vanhimmat
ketä kiinnostaa...