Taljaliikkeet parhaita!

tuli vain mieleen

Lihaksen muotoilun ja kasvattamisen kanalta ehdottomast parhaita liikkeitä ovat taljaliikkeet. Jos nyt verrataan esim. maastavetoa ja kulmaoutu taljassa liikkeitä keskenään, niin kyllähän taljassa suoritetussa kulmasoudussa saa lihakseen parhaan tuntuman ja staattisen pidon, koska taljassa saa tukevan asennon eikä mene energia epäergonomiseen ikävään asentoon liikkeen suorituksessa.

Huomasin tänään salilla sen, että esimerkiksi yltalja on tehokas liike ja tuntuu lihaksessa parhaiten siten, että ei päästä käsiä suoraksi missään vaiheessa sarjaa -olen siis aina tehnyt niin, etten ole päästänyt käsiä suortumaan, mutta tänään väsyneenä päästin kädet suoraksi ja se helpotti raudan liikkuvuutta.

Sitten penkistä: Itse tein penkkiä yksi päivä 100 - 120 kilolla niin, että laskin aina tangon rinnalle kiinni ja jätin sihen pariksi sekunniksi, ja sitten vasta tein toiston -kylläpä oli tehokasta. - Tässä taas hyvä esimerkki lihastuntumasta, eli repimällä rauta kyllä liikkuu, mutta se ei kasvata!

8

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli mihin tuli

      Ihanko tuollaista tuli mieleen. =)


      Taidat olla vähän yksinkertainen, eikö vain?

    • iuoyt

      Kyllä yksinkertainen on tämä nimim.tuli mihin tuli, jos joku.

      -Oletko agressiivinen riidanhaastaja-eunukki, joka käynyt salilla muutaman kerran ja nyt kova uho?

      • tuli mihin tuli

        Miten niin agressiivinen?

        Sinäkin olet melko yksinkertainen, vajakkeja olette.


    • Voimista

      massasta lihaksista sen verran. Isompi rauta isommat lihakset. Supermassa marko savolainen kertoi kirjassaa, että tekemällä tuntumalla liikkeet, han pieneni ja voimatasot tippuivat. Siksi hän teki aina 2 sarjaa/liike. Toinen epäpuhtaasti repimällä ja toinen sarja kehonrakennusoppaiden mukaisesti tuntumalla. Tämä treenaus palsta on yleinen treenipalsta voimailuun. Ei ainoastaa kehonrakennukseen. Voimanostajat, heittäjät, painonnostajat, vahvamiehet harjoittelee kaikki vähän eri tavoin. Ei heittäjää kiinnosta nouseeko perse penkistä, vai meneekö kyykky yli 90 astetta. Vai nosteleeko pelkää persettä tangon sijaan. Heittäjä tarvitsee paljon räjähdysmäistä voimaa, eikä lihasmassaa. Mut eikö se ole keharille vähän noloa, et on kauhean isot lihakset, mutta siltikään ei rauta liiku.

      • ei pahal

        Se roinapelle nyt ei natuna olis saanut mitään aikaiseksi. Leuka sillä ainaki kasvoi!


    • Sulla on

      huono kunto etkä jaksa tehdä maastavetoa.

    • olet oikeassa

      Iha turhaan repiä pää alas päin, kun voi tehdä saman mukavammassa asennossa keskitetysti.

    • isänkäjestä.

      haettel te vajukit LOOKKIA VAI KUNTOA. bodarit hakee kuntoo.hodarit huomiota ja me monipuoliset kuntoilijat jotka hyötyllikunnasta lähtien liikkuvat fyysisesti ovat oikeesti kunnossa koska liikumme monipuolisesti. sinä salipelle joka käyt 6x salilla viikos etkä jaksa cooperissä edes 2500m ole HUONOKUNTOINEN! yleenskäin kaikki laiskat hyötyliikkujat on huonoja koska niiillä ei oo mitään säännöllisyyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      580
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    Aihe