Olen lueskellut kirjaa Aikamatka viipuriin. Kirja kertoo Viipurin historiasta kuvina ennen ja tänään. Mielenkiintoinen opas heille jotka ovat loonostunert tämän suomalaisen kelsiaikaisen kaupungin historiasta. Tämä kaupunki on todellinen kulttuuriaarre. Sijainniltaan portti keskieuroopaan, mutta tietty oikean valtion käsissä. Mikäli Viipuri olisi suomalaisten hallussa sataisoom tästä erittäin toimiva kauppakaupunki. Monet suuryritykset ja sijoittajat olisivat taatusti kiinnostuneita avaamaan yrityksiä ja muuta toimintaa alueella. Matkailu tuottaisi myös äärimmäisen paljon. Pietarin seutu saisi aivan uutta elinvoimaa. Olisi hyvä aloittaa Karjalan palautus Viipurista. Mutta miten? Täytyisi saada Venäjä ymmärtämään mikä hyöty heille on palauttamisesta. Mikä on sitten hyöty? No juuri se että pietari hyötyy eu rajan lähentymisestä. Palautus on myös positiivista mainosta Venäjälle=oikeuden mukainen valtio. Kunpa Venäjä oivaltaisi että positiivinen mainos voi stimuloida Venäjän elinkeino elämää. Onhan Venäjä nykypäivänä todellinen byrokraaatti maa ja epäluotettava Yrityksille jotka toimintaansa sinne suunnitelevat. Suomi on avustanut paljon Viipurin ylläpidossa. Eteenkin suomalaiskohteissa ja saanut rahallista apua jopa ruotsilta sekä muilta mailta. Jatkakaamme samaan tahtiin sillä Viipuri palautuu suomelle. Se on vain ajan kysymys.
Viipurin palautus
21
889
Vastaukset
Venäjällä on venäläiset tavat!
Venäjälle olisi suunnattomasti hyötyä Karjalan ja etenkin Viipurin palauttamisesta, mutta Venäjällä on venälaiset tavat, jotka eivät tule vielä muutaman sukupolven aikana miksikään muuttumaan. Luovutettu Karjala ränsistyy ja lahoaa käsiin, mutta eipä se näy venäläisiä haittaavan.
Suunnattomilla öljyrahoilla rikkaat oligarkit rakentelevat vain loistoristeilijöitä ja ostavat Englannista jalkapallojoukkueita. Näitä miehiä Karjalan kurja tilanne ei tunnu haittaavan, sillä Karjala on aika kaukana Lontoosta.- viipurimme
Toivokaamme Venäjän tapojen muuttumista että Viipurin palautus saataisiin käyntiin. Viipurista ei koskaan voi tulla sitä mitä se oli tai voisi olla niinkauan kun Suomi sitä ei hallitse. Tervetuloa Viipuri Suomelle!!!!
- tui tui
Voi teitä raukoja!!!! t. выборжанин
- venäjä raukka
Suomessa voi sentään haaveilla Venäjällä ei edes sitä. Linnaan joutuu. Venäjä se raukka oli kun pikkukansan päälle hyökkäsi.
- Koroljov
venäjä raukka kirjoitti:
Suomessa voi sentään haaveilla Venäjällä ei edes sitä. Linnaan joutuu. Venäjä se raukka oli kun pikkukansan päälle hyökkäsi.
"Suomessa voi sentään haaveilla Venäjällä ei edes sitä."
Venäjällä haaveillaan paljonkin, koska toisin kuin nykylänsimaista, venäläistä ajattelua ei kahlitse sen enempää poliittinen korrektius kuin sitoutuminen mihinkään sellaiseen mikä länsimaiselle ihmiselle on valitettavasti muodostunut ajattelun aluetta rajoittavaksi itsestäänselvyydeksi. Venäläiset haaveet ovat yhtä aikaa arkaaisia ja ultramoderneja, ja siten venäläiset ovat oikeasti "jälkimoderneja" toisin kuin länsimaalaiset - Venäjä on maailman ajattelun "avantgardea". Geopolitiisista syistä ainakin minä uskon, että venäläisistä haaveista tulee tämän vuosisadan mittaan konkreettista todellisuutta. Suomalaistenkin kannattaisi alkaa ymmärtää noita haaveita, koska niihin sisältyy mahtavia mahdollisuuksia koskien myös Suomea. Ja Karjalaakin.
"Venäjä se raukka oli kun pikkukansan päälle hyökkäsi."
Venäjä oli kenties raukka v. 1939, mutta Suomi oli hullu v. 1941. Eipä silti, hulluudellekin on maailmanhistoriassa käyttönsä, kuten Hegel tiesi.
- Mie sinnuu kaepoon
Voe Voe viipur Moe sinnuu nii kaepoon---savolaisittain--- en oo siirtolaisten jälkeläinen mut kuitessii kaepoon!
- Suojärvi
En tiedä mit palautustyön voisi aloittaa Viipurista. Pitää löytää jotain konkreettista josta on hyötyä molemmille osapuolille. Sitähän löytyy. On pitkä lista. Kuka sen listan putinille ja medvedille esittää? Tää on se vaikea paikka.
- Koroljov
"Pitää löytää jotain konkreettista josta on hyötyä molemmille osapuolille."
Huomaan että nyt puhumme kerrankin asiasta karjalanpalauttajien haihattelujen asemesta. Venäjä on aina periaatteessa valmis kauppoihin. Mutta Venäjä kaipaa Suomelta jotain konkreettista ja ennen kaikkea sitovaa - pysyviä takuita. Ja Suomen on heikompana osapuolena oltava aktiivinen, tehtävä aloite, pantava tarjous pöydälle. Jos suomalaiset olisivat käsittäneet tämän 1930-luvulla, talvisota olisi kenties vältetty ja Suomen nykyinen itäraja toisenlainen.
"Sitähän löytyy. On pitkä lista."
Totta. Suomella ja Venäjällä on paljon enemmän yhteisiä intressejä kuin Suomella ja suurilla Euroopan mailla, jostain konkurssikypsästä Amerikan Yhdysvalloista nyt puhumattakaan.
"Kuka sen listan putinille ja medvedille esittää?"
Paavo Väyrynen tai Timo Soini, jos Soini pystyy kehittymään Väyrysen tasolle, kasvamaan poliittisesti aikuiseksi.
"Tää on se vaikea paikka."
Kyllä. Suomalaisissa politiikoissa ei enää ole samaa "rotua" kuin J. K. Paasikivessä ja Urho Kekkosessa, ellei sitten Väyrystä oteta lukuun. Suomella ei ole omaa Putinia, ei omaa Lukašenkaa eikä edes omaa Medvedeviä (noista kolmesta vähäisintä). Suomella on joku Katainen, Urpilainen, Kiviniemi... Luoja paratkoon! Ei mitään ymmärrystä maailmantilanteesta. Ei mitään käsitystä geopolitiikasta. Ei mitään näkemystä siitä, mitkä ovat Suomen ainoat hyvät vaihtoehdot 21. vuosisadalla.
Suomella on jokerina pelissä Soini, mutta mihin Soinista on? Toistaiseksi saavutukset eivät ole olleet häävejä. Pystyisikö Soini katsomaan realiteetteja silmään, neuvottelemaan venäläisten kanssa konkreettisista poliittisista kysymyksistä? Mielestäni Soini ei ymmärrä, että puoluepolitiikan pitää olla alisteista sisäpolitiikalle, sisäpolitiikan ulkopolitiikalle ja ulkopolitiikan geopolitiikalle. Jos ei pysty ajattelemaan näin suurissa ympyröissä, näin suuria kokonaisuuksia, ei kannata pyrkiä Suomen pääministeriksi, ei nykyisenä aikana. Aikana joka on vaikea ja vaikeutuu tulevaisuudessa lisää. - Suojärvi
Koroljov kirjoitti:
"Pitää löytää jotain konkreettista josta on hyötyä molemmille osapuolille."
Huomaan että nyt puhumme kerrankin asiasta karjalanpalauttajien haihattelujen asemesta. Venäjä on aina periaatteessa valmis kauppoihin. Mutta Venäjä kaipaa Suomelta jotain konkreettista ja ennen kaikkea sitovaa - pysyviä takuita. Ja Suomen on heikompana osapuolena oltava aktiivinen, tehtävä aloite, pantava tarjous pöydälle. Jos suomalaiset olisivat käsittäneet tämän 1930-luvulla, talvisota olisi kenties vältetty ja Suomen nykyinen itäraja toisenlainen.
"Sitähän löytyy. On pitkä lista."
Totta. Suomella ja Venäjällä on paljon enemmän yhteisiä intressejä kuin Suomella ja suurilla Euroopan mailla, jostain konkurssikypsästä Amerikan Yhdysvalloista nyt puhumattakaan.
"Kuka sen listan putinille ja medvedille esittää?"
Paavo Väyrynen tai Timo Soini, jos Soini pystyy kehittymään Väyrysen tasolle, kasvamaan poliittisesti aikuiseksi.
"Tää on se vaikea paikka."
Kyllä. Suomalaisissa politiikoissa ei enää ole samaa "rotua" kuin J. K. Paasikivessä ja Urho Kekkosessa, ellei sitten Väyrystä oteta lukuun. Suomella ei ole omaa Putinia, ei omaa Lukašenkaa eikä edes omaa Medvedeviä (noista kolmesta vähäisintä). Suomella on joku Katainen, Urpilainen, Kiviniemi... Luoja paratkoon! Ei mitään ymmärrystä maailmantilanteesta. Ei mitään käsitystä geopolitiikasta. Ei mitään näkemystä siitä, mitkä ovat Suomen ainoat hyvät vaihtoehdot 21. vuosisadalla.
Suomella on jokerina pelissä Soini, mutta mihin Soinista on? Toistaiseksi saavutukset eivät ole olleet häävejä. Pystyisikö Soini katsomaan realiteetteja silmään, neuvottelemaan venäläisten kanssa konkreettisista poliittisista kysymyksistä? Mielestäni Soini ei ymmärrä, että puoluepolitiikan pitää olla alisteista sisäpolitiikalle, sisäpolitiikan ulkopolitiikalle ja ulkopolitiikan geopolitiikalle. Jos ei pysty ajattelemaan näin suurissa ympyröissä, näin suuria kokonaisuuksia, ei kannata pyrkiä Suomen pääministeriksi, ei nykyisenä aikana. Aikana joka on vaikea ja vaikeutuu tulevaisuudessa lisää.No nyt tuli koroljevilta asiallista tekstiä. Taidat olllakin suomalainen. En ole useastikaan samaa mieltä ollut. Jos jotain konkreettista löydetään mielestäni voimme hyvin yhteistyötä Venäjän kanssa käydä. Olemmehan edellen kaksi eri valtiota. Välillemme täytyy luoda luottamus. Sitten voimme aloittaa seuraavan siirron. Tosi on että Propagandan kehittämisellä ei mitään voita. Toinen osapuoli närklstyy ja neuvotteluista ei tule mitää. Prokarelia työskentelee palautusta aika agressivisin keinoin. Toivoisin heidä ottavan esille molemminpuolisen hyödyn mitä palautuksesta aiheutuu sekä kuinka yhteistyötä Venäjän kanssa voitaisiin parantaa niin palutuksen edeltävänä kuin tulevana ajanjaksona. Mikäli negatiivisuus venäjää kohtaan vähenisi prokarelia saisi varmaan uusia kannattajia. Pitäisi kai unohtaa osa vanhoista vihoista ja käyttää eri taktiikkaa vaikka osa asioista on vaikea unohtaa. Olisi kuitenkin sen väärtti jos se auttaisi Karjalan palautuksessa. Haluaisin kysyä sinulta Koroljov, oletko palautuksen puolella jos tämä hoituu asiallisesti??
- ui7e464
Palauttakaa evakot ja niiden kakarat toiseen ulottuvuuteen heti!
- Kateellinen olet
Sä oot vaan kateellinen kun on niin monta jotka kannattaa karjalan palautusta. Mitä sinä siirtolaisia ja heidän lapsiaan haukut.. Monella joka haluaa karjalan palautuva ei edes ole sukujuuria karjalassa.
- Koroljov
Kateellinen olet kirjoitti:
Sä oot vaan kateellinen kun on niin monta jotka kannattaa karjalan palautusta. Mitä sinä siirtolaisia ja heidän lapsiaan haukut.. Monella joka haluaa karjalan palautuva ei edes ole sukujuuria karjalassa.
Puhe "Karjalan palauttamisesta" on provokatorista ja on omiaan tekemään koko Karjalan kysymyksen käsittelyn mahdottomaksi. Yhtä hyvin perusteinhan Venäjä voisi vaatia koko "Suomen palauttamista".
- Ei kannata provokoid
Koroljov kirjoitti:
Puhe "Karjalan palauttamisesta" on provokatorista ja on omiaan tekemään koko Karjalan kysymyksen käsittelyn mahdottomaksi. Yhtä hyvin perusteinhan Venäjä voisi vaatia koko "Suomen palauttamista".
Aivan. Karjalan palautuskeskustelu menee monesti provokatooriselle asteelle. Tämä estää asian etenemistä. Olen huomannut että halveksivia, vihamielisiä lauselmia ei edes kannata kommentoida. Kommentoiminen tekee palauttajien ja ei palauttajien keskuudessa epäsopua. Asiallisuus ja avarakatseisuus vetää asiaa eteen päin. Nykymaailmassa et saa mitään ilmaiseksi. Jos jotain otat on annetava jotain tilalle. Tämä lienee myös Venäjän vaatimus Karjalan palautukseen liittyen.
- Punalihaa
Mihin se väliliha unohtui?
Pitäähän sitä vihaa lietsoa vuorotellen kaikkia venäjän naapureita kohtaan. - Halaus Viipurille
Heippa,
olen samaa mieltä tästä asiasta. Kävin Viipurissa ja kannaksella kesällä ja mielestäni koko alue saisi uutta voimaa jos se joko palautettaisiin tai siitä voitaisiin muodostaa jonkinlainen vapaa kauppaalue Suomen ja Venäjän yhteis-
voimin. Monet suomalaiset ja venäläiset haluaisivat osallistua koko alueen kunnostamiseen jos sille saataisiin uusi hallintomuoto.Kaikki kannaksella
asuvat venäläiset puhuivat suomea. Ei englantia ei ranskaa vaikka kuinka yritin.
Ulkomaalaiset sijoittajat uskaltaisivat myös tehdä uusia investointeja alueella
jos sen hallintomuoto muuttuisi.Viipuri on kansainvälinen kaupunki kannaksen luonto on fantastinen ja sinne tulisi varmasti paljon uutta toimintaa ja elämää jos alue pystyttäisiin elvyttämään ja avaamaan lännelle.Itäsuomalaiset puhuvat venäjää ja Viipurilaiset suomea. Nyt vain puuttuu se viimeinen askel.
Avarakatseisempi politiikka tässä asiassa olisi eduksi ei rajoituneisuus.
Yksityisillä varoilla alueen kunnostaminen saataisiin käyntiin.- Koroljov
Karjalan kysymys ratkeaa itsestään Suomen ja Venäjän suhteiden radikaalin parantumisen myötä. Kun Suomi ja Venäjä aloittavat samanlaisen kiinteän yhteistyön kuin Valko-Venäjä ja Venäjä, raja Karjalassa madaltuu vihdoinkin. Venäjä on Suomen luonnollinen tulevaisuuden kumppani Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian romahtaessa, Naton hajotessa, nykymuotoisen EU:n purkautuessa ja Ranskan ja Saksan lähentyessä Venäjää. Minne Saksa menee, sinne menee yleensä Suomikin - hyvässä ja pahassa. Itämeren kaasuputkihanke symboloi jo Berliini-Helsinki-Moskova-akselin tulevaa syntymää, Suomen toivottavaa poliittista uudelleensyntymää, viime vuosikymmenien "länsittymisen" hylkäämistä.
Aina kun Suomi on "kuulunut länteen", kuten ennen vuotta 1809 ja vv. 1918-1944, Suomi on kulkenut katastrofista toiseen. Aina kun Suomi on "kuulunut itään" kuten vv. 1809-1917 ja 1944-1991, Suomi on kehittynyt ja kukoistanut. Minkä Suomi tällä hetkellä tarvitsee, on valtiomies, joka osoittaa samaa tosiasioiden tunnustamisen kykyä kuin Porvoon valtiopäivämiehet v. 1809 tai Mannerheim ja Paasikivi myöhäissyksyllä 1944. - Suojärvi
Järkeä. Avarakatseista politiikkaa tarvitaan. Tämä avarakatseisuus koskee myös Kansalaisiamme. Muuten tästä ei tule mitään. Ei kannata lietsoa Venäjä vihaa. Tällä emme Karjalaa saa takaisin. Tottakai olemme katkera kansa mutta meidän pitäisi nähdä tulevaisuuteen. Uskon että karjalamme on potentiaali muödosrautua ja elpyä hallintomuodon muuttuessa. Tästä kyllä saisi pietarinkin seutu taloidellistavauhtia. Mielestäni Karjalaa ei voida palauttaa tyhjänä. Ei nykymaailmassa. Tämä ei olisi soveliasta muiden maiden silmissä. Kansalaisuus prosessin voimme hoitaa jonkunlaisella rajatulla aikajaksolla, jonka jälkeen asukkaille myönnetään Suomen kansalaisuus mikäli sitä je toivovat. Tietyt kriteerit täyttäen, tietysti. Palautus tulisi koskea ainoastaan pakkoluovutettuja alueita, ei muuta osaa Karjalaa. Puhuiko enemmistö tosiaankin Suomea kannaksella ja Viipurissa? Tämähän oli miellyttävä uutinen. Mitä jos vaihtaisimme taktiikkaa? Toivon prokarelian myös tekevän sen. Heillä on monta argumenttia ja suunnitelmaa alueiden elvyttämiseksi. Monia hyviäkin ideoita mutta heidän pitäisi lisätä suunnitelmaan jotain enemmän konkreettista ja luopua Venäjän suoranaisesta pilkkamisesta. Katkeruus ja Venäjän syllistäminen olisi hyvä poistua. Taidanpa laittaa viestiä veikolle prokareliaan. Tämä järjestö voisi saadakin jotain aikaa uudella taktiikalla. Ei muuta kun avarakatseisuutta ja Eteenkin uskoa tulevaan. Toivon siirtolaisemmekin ajattelevan positiivisesti.
- ww72
Viipuri oli v. 1939 Suomen toiseksi suurin kaupunki. Kaupungin kulttuurinen ja rakennustaiteellinen (keskiaikaisia taloja sekä runsaasti 1800- ja 1900-luvun alun rakennuksia) arvo Suomelle oli ja olisi todella merkittävä. Koko Kannaksen palautuksen sijasta realistisempi hanke voisi olla Viipurin ja Saimaan kanavan alueen palautus Suomelle. Tätähän jo Kekkonenkin tavoitteli 1960-luvulla.
Kyllä Venäjänkin täytyy ymmärtää, ettei Suomi ole unohtanut Viipurin menetystä. Sehän on verrattavissa siihen, että Venäjä olisi menettänyt kakkoskaupunkinsa eli Pietarin.
On totta, ettei Venäjän mollaaminen auta Karjala-kysymyksen ratkaisussa, muttei myöskään se, että Venäjä kiistää koko kysymyksen olemassaolon. Karjala-kysymys on olemassa niin kauan kunnes se ratkaistaan - myös Suomelle oikeutta tehden.
Toivottavasti Karjala/Viipuri nousee esille myös presidentinvaalikeskusteluissa. Seuraava tasavallan presidentti tuskin voi olla kysymyksessä passivisempi kuin nykyinen.- Kiitos---
Kiitos asiallisesta kommentista. Pitäkäämme peukkuja karjalalle ja Eteenkin viipurillemme.
- paljon vai vähän?
Paljonko Neuvostoliitto maksoi korvauksia suomalaisilta ryöstämästään Viipurista?
- Anonyymi
Olisi otollinen aika iskeä ennakoivasti puolustaen suomea ja otettava omat takaisin korkojen kera.
Suomen täytyy saada monta ydinasetta heti, joilla voidaa tuhota nopeasti koko örkkilauma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229