"Karoliinan etsinnät pitää lopettaa"

Karoliinan katoaminen on jo aiheuttanut riittävästi surua ja tuskaa. Miksi vielä pitäisi rasittaa vapaaehtoisia ja tuhlata verorahoja etsimiseen?

En edes ymmärrä mitä järkeä on ensin päästää alaikäinen tyttö juopottelemaan keskellä yötä ja sitten suureen ääneen ihmetellä kun jotain pahaa tapahtuu! Karoliina pitää kirjata kuolleeksi ja sillä sipuli!

Onhan tuo hyvä varoittava esimerkki sielunvihollisen vaaroista ja ikuisen kadotuksen kauhusta, kun nuorille saarnataan.
5200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samaa mieltä, että ei kannata enää etsiä poliisin toimesta pitkään. Eiköhän häntä ole jo riittävästi etsitty, vapaaehtoiset etsivät jos haluavat.

Mielestäni elämästä tulee nauttia ja siihen liittyy olennaisesti myös juhliminen. Tällaiset tapaukset ovat todella harvinaisia, joten aika turha lähteä syyttämään vanhempia. Sen sijaan Karoliinalta huonoa harkintakykyä jos hän lähti vahvassa humalassa ajamaan skootterillaan.

Fyysisistä vaaroista on hyvä varotella ja kuunnella näitä varoituksia, sielun vihollisista saarnaaville kannattaa nauraa päin naamaa.

Äänestä

Ja päätit käyttää tilaisuuden hyväksesi ajaaksesi omaa, sairasta asiaasi?

Äänestä

Jassoo. Minusta äitinä ajattelen asian niin, että olisi surun käsittelyssä parasta jos pääsisi siunaamaan ja hyvästelemään lapsensa. Kun hautaus on suoritettu voi alkaa surutyö. Olen yhden lapsistani joutunut hautaamaan ja tiedän, että hautaamisesta ja siunaamisesta lähtee elämä uudelleen eteenpäin. Nyt kun Karoliina on kateissa, niin veikkaanpa omaisten miettivän yöt ja päivät kaikkea sitä mitä on tapahtunut, missä on tapahtunut ja mitä tyttö on joutunut kärsimään. Vaikka tapahtumien selviäminen ja tytön kohtalon selviäminen on varmasti raskasta ja todella surullista, niin kuitenkin totuuden selviäminen auttaa käsittelemään asiaa. Minusta etsintöjä pitää jatkaa niin kauan, että tyttö löytyy ja omaiset pääsevät konkreettisesti hyvästelemään lapsensa.
Ja mitä tulee tuohon "päästää alaikäisen tytön juopottelemaan" niin sanoisin vain, että tokkopa kukaan vanhempi tekee sitä tietoisesti. Omasta lapsestaan uskoo aina parasta niin kauan kuin tulee esiin muuta. Ja varmaankin monet nuoret puuhaavat sellaista mitä vanhemmat eivät tiedä. Ja jo minun nuoruudessani alaikäiset joivat ja tupakoivat. Ja oli joukossa yhden lestadiolaisperheenkin lapsia. Että turha täällä on ketään vanhemmista syyllistää. Karoliinan katoamisen aiheuttaneet ovat syyllisiä ja toivon todella, että asia pian selviäisi. Ja kaikki mahdolliset voimavarat ja rahat pitää käyttää, että Karoliinan omaiset pääsevät jatkamaan elämäänsä. Kaikki ylimääräiset voimavarani luovutan ajatuksissani heille, tytön lähipiirille. Toivon, että he jaksavat ja selviävät.

Äänestä

Vaan kun se vaara vaanii sielläkin lestadiolaisten riennoissa. Sielunvihollinenko lienee asialla, kun saarnaajasedät käyttävät pikkutyttöjä hyväkseen. Muistaakseni poliisin voimavaroja on jouduttu käyttämään myös näiden "pyhien" tekemisten selvittelemiseen. Joten annahan noiden saarnojesi olla.

Äänestä

Voiko joku oikeasti kirjoittaa noin sydämetöntä tekstiä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lestadiolainen kirjoitti:

Karoliinan katoaminen on jo aiheuttanut riittävästi surua ja tuskaa. Miksi vielä pitäisi rasittaa vapaaehtoisia ja tuhlata verorahoja etsimiseen?

En edes ymmärrä mitä järkeä on ensin päästää alaikäinen tyttö juopottelemaan keskellä yötä ja sitten suureen ääneen ihmetellä kun jotain pahaa tapahtuu! Karoliina pitää kirjata kuolleeksi ja sillä sipuli!

Onhan tuo hyvä varoittava esimerkki sielunvihollisen vaaroista ja ikuisen kadotuksen kauhusta, kun nuorille saarnataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu