Jutta neuvottelee pers aukisten kanssa

Nehän voi luvata vaikka 100 miljardia takuiksi.

Hallitus aiheuttanee ongelmansa ihan itse, ilman opposition apua.

Eilen kerrottiin, että Kreikan talous on ennakoituakin huonommassa jamassa. Niin huonossa, että EU:nkin lainaneuvottelijat poistuivat maasta vetämään henkeä.

Sinnikkään Suomen valtiovarainministeri Urpilainen kuitenkin jatkaa vakuuksien vaatimista persaukisilta. Pääministeri Katainen näyttää jo epäilevän, että mahtaako yksi suomalainen ministeri pärjätä Saksalle, Ranskalle, Kansainväliselle valuuttarahastolle ja parille muulle.

Menee Kreikka, vakuudet tai koko apupaketti nurin, niin persuja naurattaa, ainakin salaa. Valtaosa kansasta vastustaa persujen tapaan muidenkin kriisimaiden tukemista, joten hauskaa piisaa pitkään.

Hallitus meinaa säästää 2,5 miljardia, mikä on asiantuntijoiden mielestä aivan liian vähän ja opposition mielestä väärästä paikasta. Enempää on vaikea säästää, kun ministerit tappelevat keskenään jo pikkurahoistakin: ympäristöministeri Niinistö haluaa rahaa ympäristönsuojeluun, sisäministeri Räsänen poliisille, kuka mihinkin.

Peruspalveluministeri Guzenina-Richardson puolestaan painaa kaasua kuin aikanaan moottoritiellä: hän taistelee sekä hallitusohjelman yksityistämishenkeä, että hallituskumppani kokoomuksen kasaamaa vanhuspakettia vastaan.

Hallituskabinettien ulkopuolella pyörivässä maailmantaloudessa on paha rytmihäiriö, jonka suomalaiset kuluttajatkin jo tuntevat. Hallituksen pitäisi samaan aikaan säästää ja elvyttää.

Se on sen verran vaikeaa, että Katainen puheleekin mieluummin lähiruuan lisäämisestä kouluihin. Soinille se on aivan sama, hänellä jatkuu vaaleista alkanut elämänsä kevät.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keskusta niin sekavassa tilassa että pitää yrittää kiinnittää huomiota oman hallitus aikansa aiheuttamiin sotkuihin ja syyttää niistä nyt muita. Surkeata touhua.

Äänestä

Surkeassa tilassa koko Suomen hallitus. Kaksi kuukautta yrittäneen ja aina vain huonompaan ollaan menossa. Kuka mokomaan uskoo enään.Hallitus nurin ja Persujen vähemmistöhallitus korjaamaan tilanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi ? kirjoitti:

Nehän voi luvata vaikka 100 miljardia takuiksi.

Hallitus aiheuttanee ongelmansa ihan itse, ilman opposition apua.

Eilen kerrottiin, että Kreikan talous on ennakoituakin huonommassa jamassa. Niin huonossa, että EU:nkin lainaneuvottelijat poistuivat maasta vetämään henkeä.

Sinnikkään Suomen valtiovarainministeri Urpilainen kuitenkin jatkaa vakuuksien vaatimista persaukisilta. Pääministeri Katainen näyttää jo epäilevän, että mahtaako yksi suomalainen ministeri pärjätä Saksalle, Ranskalle, Kansainväliselle valuuttarahastolle ja parille muulle.

Menee Kreikka, vakuudet tai koko apupaketti nurin, niin persuja naurattaa, ainakin salaa. Valtaosa kansasta vastustaa persujen tapaan muidenkin kriisimaiden tukemista, joten hauskaa piisaa pitkään.

Hallitus meinaa säästää 2,5 miljardia, mikä on asiantuntijoiden mielestä aivan liian vähän ja opposition mielestä väärästä paikasta. Enempää on vaikea säästää, kun ministerit tappelevat keskenään jo pikkurahoistakin: ympäristöministeri Niinistö haluaa rahaa ympäristönsuojeluun, sisäministeri Räsänen poliisille, kuka mihinkin.

Peruspalveluministeri Guzenina-Richardson puolestaan painaa kaasua kuin aikanaan moottoritiellä: hän taistelee sekä hallitusohjelman yksityistämishenkeä, että hallituskumppani kokoomuksen kasaamaa vanhuspakettia vastaan.

Hallituskabinettien ulkopuolella pyörivässä maailmantaloudessa on paha rytmihäiriö, jonka suomalaiset kuluttajatkin jo tuntevat. Hallituksen pitäisi samaan aikaan säästää ja elvyttää.

Se on sen verran vaikeaa, että Katainen puheleekin mieluummin lähiruuan lisäämisestä kouluihin. Soinille se on aivan sama, hänellä jatkuu vaaleista alkanut elämänsä kevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu