Olipa Karavan-lehdessä iskevä juttu "Jäsenkeskustelun tasosta". Siinä tuotiin esille oleellisia asioita, jotka pilaavat koko asian. "Huumori"-henkilöt vievät asian hakoteille - Pieni svittuilu, muiden "aliarviointi", "Larsen" jne jne. Selvää vetäytymistä on tapahtunut lehden ilmestymisen jälkeen - osa on lähtenyt häpeemään...
Oli hyvä kannanotto!
Oli hyvä kannanotto!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä oli juttu ja kuvasi hyvin tilannetta nettisivustolla. Luulisi, että karavaanari-asioista löytyisi enemmän asiallistakin keskusteltavaa edes jotenkin ko. aiheeseen liittyvää ja jäsenten harrastusta edistävää. Kyseessähän on karavaanari-järjestön ylläpitämä sivusto eikä mitä tahansa sivusto.
Mitä siellä on tapahtunut?
Pistetty vähän ojennukseen vuosikausia jatkunutta viisaiden ryhmän terroria. Ovat saaneet siipeensä pahemman kerran, ei ole seriffiä enään kaverina. Ilmeisesti ylläpitokin sai jo tarpeekseenviisaiden terroristisista kirjoituksista, koska eivät ole apua antaneet. Lienevätkin häpeilevän kirjoituksiaan saunan takana.
Ei pärkkele, ei voi olla totta. Miksi tuollaista piirileikkiä? Miksi jotkut tarttuu toisen asettamaan syöttiin ja silloinhan on kaksi hullua, kun parempi olisi yksi hullu. Aina yksi kerrallaan näyttää olevan tietyn ryhmän hampaissa ja murjottavana. Tosella kertaa joku toinen.
Ehdottaisin, että nämä pukarit siirtyisivät vaikkapa skypen tai fb:n sisäpiiriryhmään tai sähköpostittelukin kävisi? Saisivat temmeltää siellä niinkuin haluavat.. Prkl
Muka huumorin varjolla siellä on "ojennettu" omasta mielestään fiksumpien toimesta mahdollisesti eri mieltä olevia sanoen "kyllä huumoria pitää kestää". Ja tätä sisäpiirin huumoria on kestänyt pitkään. Eipä siihen myllyyn viitsi paljon uudet jäsenet asiaa kirjoitella. Tällä menolla pysyy pääasiassa vain ns. viisaiden ryhmän omana henkilökohtaisena hiekkalaatikkona. Vahinko SF-karavaanin uudempien jäsenten kannalta. Perustaisi kööri oman taistelu- ja huumorisaittinsa "kuninkaansa" johdolla.
On niilä omakin saitti. Ja kaverit kokoajan melskaa vielä kaiken päälle, että kaikkien pitää kirjoittaa omalla nimellä. Mutta eivät ne näköjään tuota uskalla julkisella palstalla tehdä, vaan pitää menn' palstalle jonne kaikki ei pääse katsomaan tuota " viisautta ja huumoria".
Joten kovat on uheet tällä akka kerholla. Teot tosin kuin juoru muijalla.
Ja ne pahimmathan löytyy kun googlettaa kääkkä
Kyll minäkin ihmettelen köörin "taistelua" isoin kirjaimin. Ei kai sille voi mitään, kun tulee lasten hiekkalaatikkokähinät mieleen. Yksi joukosta ainakin on vetäytynyt taustalle miettimään asioita vähän tarkemmin. Mutta ei ole syytä palata entisiin uomiin?
Et hoc quidem
MIkä se kääkkäporukan oma saitti on? Että tietää kiertää kaukaa jos joskus saa jonkun linkin tms.
Voi herranjestas, lopettakaa nyt tuo turhanpäivänen "taistelu". Tehkää samoin kuin sivuun vetäytynyt.
Totta. Eikö operaattori voisi laittaa näille saitelle pikku kertauksen, miten käyttätydytään fiksun karavanistin tavoin?
J-alkuiset vuoronperään on toisten halveeramina. Ei tuollainen peli vetele.
Anteeksi ny vaa, mutt eikö me äijänköriläät lopeteta tuo ala-arvoinen vouhotus?