juurihoidosta

Onko kellään sellaista ongelmaa tullut juurihoidon yhteydessä eteen, että juurikanavia olisikin mahdollisesti 4, vaikka niitä yleensä on 3? Kun juurihoidettava hammas on arka eikä ala parantua, niin tällöin saattaa ilmeisesti olla 4 kanavaa juuressa.
4582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voipi olla noinkin, että on useampi kanava kuin alunperin arvellaan. Esim. yläkutosessa joskus 4 kanavaa, vaikka kolme on tavallisempi. JA sitten täytyy muistaa sekin, että ei kaikki hampaat parane juurihoidolla, joskus hammas joudutaan poistamaan.

Äänestä

Juurihoito on tehtävä huolellisesti.

Minulla kolme eri hammaslääkäriä ei saanut tulehdusta loppumaan ja joka kerralla söin tulehduslääkkeitä. Hampaan poisvetämistä suositeltiin. Lopulta sain ajan terveyskeskuksesta, jossa hammaslääkäri puhdisti kanavat ja laittoi väliaikaispaikan. Hän kertoi lääkkeiden syönnin vain viivästyttävän tietoa ettei kanava tullut kerralla puhtaaksi. Hänen mielestään lääkkeiden popsiminen olisi ollut turhaa, joten ei lääkeitä. Jonkin ajan jälkeen juuret täytettiin ja siitä on nyt kulunut vuosia.

Minä olen käynyt jopa hammaslääkärillä, joka puhdisti hampaan juurikanavat niin huonosti, että seuraavana päivänä minulla oli sietämättömät kivut. Ensiapua antava hammaslääkäri päivitteli, että miten tässä kunnossa ollut hammas on voitu laittaa kiinni. Saamieni tietojen mukaan juurihoidossa laitetaan tulehdusta estävää lääkeainetta juurikanaviin ja suljetaan väliaikaispaikalla. Koska aina on kuitenkin mahdollista, että hoidolla on vain lyhytaikaista vaikutusta, niin.. minä maksoin lystin.

Äänestä
  • mulla oli viisi kanavaa, joista vika löytyi vasta 2 kk päästä. se putsattiin ja sitten vasta loppui särky

    Äänestä

On.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jippis kirjoitti:

Onko kellään sellaista ongelmaa tullut juurihoidon yhteydessä eteen, että juurikanavia olisikin mahdollisesti 4, vaikka niitä yleensä on 3? Kun juurihoidettava hammas on arka eikä ala parantua, niin tällöin saattaa ilmeisesti olla 4 kanavaa juuressa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu