Mikä pelastaa maailman ?

rainbow1964

Maailmaa eivät pelasta puoluejärjestelmät eivätkä nuorison kapinointi vanhempiaan vastaan.

Sen sijaan maailman pelastaa ihmisten pyyteettömyys, mikä on mahdollista saavuttaa tiedon lisäämisen ja ymmärtämisestä seuraavan henkistymisen kautta.

Henkistyminen ei tarkoita vanhoihin valtarakenteisiin tukeutumista, minkä osoituksena uskontojen uskottavuus ja merkitys ihmisten elämässä on vähenemässä.

Puolueiden tärkein tehtävä on tuottaa voittoa omalle puolueelleen, jotta sen toiminta voidaan varmistaa jatkossakin.

Tämä sisäänrakennettu pakkomekanismi tuottaa vääristynyttä kilpailua ja valhetta yhteiskuntaan, koska se estää puolue-edustajia tunnustamasta koskaan olevansa väärässä.

Nykyisessä puoluevaltarakennelmassa kokoomus toimittaa vanhempien roolia eli se edustaa vanhoillisuutta ja muuttumattomuutta.

Kapinoivat puolueet edustavat perheen nuorisoa, jotka ovat tyytymättömiä etupäässä vanhempien rikkaaseen asemaan, johon he itsekin haluaisivat.

Nuorison kapinointi on merkityksetöntä, koska suurin osa nuorisosta haluaa ainoastaan yhtä paljon varallisuutta ja valtaa kuin näkevät vanhemmillaan olevan.

Ja kun nuoriso varttuu vanhemmiksi, eivät he halua muuttaa mitään toisin, koska ovat jo itse pääseet turvattuun ja rikkaaseen osaan yhteiskunnassa.

Mikä paljastaa nämä vanhoilliskapinalliset, on heidän enemmän yhteiskuntaa rikkovat kuin rakentavat puheensa, sekä toisten puhumisen kieltäminen ja puheen mitätöiminen ilman perusteluja.

Nuorten vanhoilliskapinallisten vanhemmat ovat kieltäneet nuorisoa puhumasta asioista, joita he eivät ymmärrä, ja joka tuottaa heille taloudellista vahinkoa.

Niin nämä kapinalliset pikkuhiljaa oppivat samaan muottiin, missä heidän vanhempansakin elävät, ja odottelevat suut, silmät ja korvat kuuroina perintöään.

Se siitä nuorison kapinoinnista ja pienten puolueiden kapinoinnista...

7

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toistaposkeatyrkylle

      Pyyteettömyys. Se on sitä että teet toiselle mutta toinen ei tee sinulle mitään.

    • "Pyyteettömyyden"

      käsite ei ilmene missään yhteiskuntafilosofiassa,vaikka olen tutkinut sitä kirjalli-
      suutta jo lähes 40 vuotta.

    • Antimonetaristi

      Se ei todellakaan ole markkinafundamentalismin eli talousjuutalaisuuden käsite. Tuossa ideologiassahan kaikki ihmisen toiminta on selitettävissä taloudellisella vaihdannalla. Niin se varmaan USA:n juutalaisilla onkin.

      Yhteiskunta joka rakentuu pyyteettömyyden varaan edellyttää toimeenpanokelpoista moraalijärjestelmää. Se taas edellyttää kansan korkeaa sivistystä. Sitä ei Suomessa enää ole. Tarvitaan moraalittomien perkaaminen pois.

    • Hyvän moraalin lisäksi tarvimme myös luonnonfilosofiaa,jotta kestävä kehitys olisi mahdollinen,niinpä käsite "pyytettömyydestä" ei ilmene ainakaan yhteiskuntafilosofian historiallisessa kirjallisuudessa.

    • 1-3

      Raimbowille vastausta. Unohdit listastasi kertoa että myös sosialistiset puolueet ja vasemmistolaiset sekä kommunistiset aatteet myöskin edustavat vanhoillisuutta ja taantumuksellisuutta. Kannattaa olla tarkkana mitä kirjoittaa.

      • 1-3

        Sitä paitsi kuulunet kirjoituksesi perusteella idealisteihin. Idealismilla ei ole tulevaisuutta. Kehoittaisinkin idealisteja siirtymään venäjälle tai kuubaan.


    • 7+87

      Tieto ja järki pelastavat. Pahuus on saatava hallintaan ihmisluonnossa.
      Kaikki pahantekijät on pantava vastuuseen ja sitä kautta ajettava pois maailman johdosta.
      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=999
      Kun ihminen alkaa ymmärtää niin hänen moraalinen tasonsa nousee.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2639
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      213
      2442
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2302
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1308
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe