9.9.2011
Jumalalta, Kristukselta, Kristuksen maanpäälliseltä seurakuntaruumiilta ja sen hallitsemalta Kristuksen maanpäälliseltä kuningaskunnalta varastaville tiedoksi ja varoitukseksi:
Euroopan Unionin Lissabonin sopimuksen voimaantultua käytännössä vuodesta 2010 alkaen koko sen alaisen ja sitä täyttävän Suomen valtion yhteiskuntajärjestys (yhteiskuntajärjestelmä) ja hallinto toimintoineen, sen alaisuuteen alistuneiden organisaatioiden toiminta sekä myös sen alaisuuteen alistuneiden yksityishenkilöiden kaikki verollinen työnteko ja ansaitseminen tämän Lissabonin sopimuksen alaisessa yhteiskuntajärjestyksessä (yhteiskuntajärjestelmässä) etenkin Suomenmaan resursseja hyödyntämällä on ollut laitonta Jumalan ja Kristuksen edessä samoin kuin tämän Jumalan ja Kristuksen edessä laittoman yhteiskuntajärjestyksen (yhteiskuntajärjestelmän) ja hallinnon palkatonkin palveleminen etenkin työtä tekemällä,
poislukien ne henkilöt, jotka ja niinä hetkinä, kun he ovat palvelleet ja/tai auttaneet toiminnallaan ja varoillaan Jumalaa ja Kristusta, Kristuksen maanpäällistä seurakuntaruumista ja Kristuksen maanpäällistä kuningaskuntaa sekä samalla näihin kuuluvia.
Kaikki muu Suomenmaan tai minkä tahansa muun luomakunnan resurssien hyödyntämiseen perustuva järjestäytyminen ja toiminta ilman Jumalalta ja Kristukselta, Kristuksen maanpäälliseltä seurakuntaruumiilta ja Kristuksen maanpäälliseltä kuningaskunnalta varta vasten saatu lupaa tai vastoin näiden tällaista hyödyntämistä koskevaa kieltoa on ollut Jumalan ja Kristuksen edessä laitonta eli syntistä sekä samalla varastamista ja jopa ryöstämistä.
Tällaisia Jumalan ja Kristuksen edessä laittomaan järjestäytymiseen ja/tai toimintaan syyllistyneitä tahoja Lissabonin sopimuksen voimassaolon aikana Suomenmaassa ovat muun muassa tuon sopimuksen alaisen ja sitä täyttävän Suomen (EU-Suomen) koko hallinto viranomaisineen, sopimuksen alaisuudessa toimivat organisaatiot kuten yritykset Suomessa, Suomenmaan resursseja hyödyntävä maa- ja metsätalous, energiantuotanto ja teollisuus, niitä myyvä kauppa, Suomenmaan resursseja irrottavat, kuljettavat ja käsittelevät tahot kuten kuljetusyritykset, metsäkoneyritykset sekä myös yksityiset maan- ja metsänomistajat, jotka ovat suostuneet luovuttamaan hallussaan olevia, mutta Jumalalle ja Kristukselle kuuluvia resursseja vihollisen käyttöön maksusta tai maksutta.
Luonnollisesti poisluettuja tästä Jumalan ja Kristuksen edessä laittomasta yhteiskuntajärjestyksestä (yhteiskuntajärjestelmästä) ja hallinnosta ja muistakin samankaltaisista ovat ne, jotka ovat niistä ulkona ja erossa, eivät niihin ja niiden alaisuuteen kuulu eivätkä alaisuuttaan suhteessa niihin tunnusta eivätkä niitä etenkään työllään palvele.
Jumalalta, Kristukselta, Kristuksen maanpäälliseltä seurakuntaruumiilta ja sen hallitsemalta Kristuksen maanpäälliseltä kuningaskunnalta varastaville tiedoksi ja varoitukseksi:
Euroopan Unionin Lissabonin sopimuksen voimaantultua käytännössä vuodesta 2010 alkaen koko sen alaisen ja sitä täyttävän Suomen valtion yhteiskuntajärjestys (yhteiskuntajärjestelmä) ja hallinto toimintoineen, sen alaisuuteen alistuneiden organisaatioiden toiminta sekä myös sen alaisuuteen alistuneiden yksityishenkilöiden kaikki verollinen työnteko ja ansaitseminen tämän Lissabonin sopimuksen alaisessa yhteiskuntajärjestyksessä (yhteiskuntajärjestelmässä) etenkin Suomenmaan resursseja hyödyntämällä on ollut laitonta Jumalan ja Kristuksen edessä samoin kuin tämän Jumalan ja Kristuksen edessä laittoman yhteiskuntajärjestyksen (yhteiskuntajärjestelmän) ja hallinnon palkatonkin palveleminen etenkin työtä tekemällä,
poislukien ne henkilöt, jotka ja niinä hetkinä, kun he ovat palvelleet ja/tai auttaneet toiminnallaan ja varoillaan Jumalaa ja Kristusta, Kristuksen maanpäällistä seurakuntaruumista ja Kristuksen maanpäällistä kuningaskuntaa sekä samalla näihin kuuluvia.
Kaikki muu Suomenmaan tai minkä tahansa muun luomakunnan resurssien hyödyntämiseen perustuva järjestäytyminen ja toiminta ilman Jumalalta ja Kristukselta, Kristuksen maanpäälliseltä seurakuntaruumiilta ja Kristuksen maanpäälliseltä kuningaskunnalta varta vasten saatu lupaa tai vastoin näiden tällaista hyödyntämistä koskevaa kieltoa on ollut Jumalan ja Kristuksen edessä laitonta eli syntistä sekä samalla varastamista ja jopa ryöstämistä.
Tällaisia Jumalan ja Kristuksen edessä laittomaan järjestäytymiseen ja/tai toimintaan syyllistyneitä tahoja Lissabonin sopimuksen voimassaolon aikana Suomenmaassa ovat muun muassa tuon sopimuksen alaisen ja sitä täyttävän Suomen (EU-Suomen) koko hallinto viranomaisineen, sopimuksen alaisuudessa toimivat organisaatiot kuten yritykset Suomessa, Suomenmaan resursseja hyödyntävä maa- ja metsätalous, energiantuotanto ja teollisuus, niitä myyvä kauppa, Suomenmaan resursseja irrottavat, kuljettavat ja käsittelevät tahot kuten kuljetusyritykset, metsäkoneyritykset sekä myös yksityiset maan- ja metsänomistajat, jotka ovat suostuneet luovuttamaan hallussaan olevia, mutta Jumalalle ja Kristukselle kuuluvia resursseja vihollisen käyttöön maksusta tai maksutta.
Luonnollisesti poisluettuja tästä Jumalan ja Kristuksen edessä laittomasta yhteiskuntajärjestyksestä (yhteiskuntajärjestelmästä) ja hallinnosta ja muistakin samankaltaisista ovat ne, jotka ovat niistä ulkona ja erossa, eivät niihin ja niiden alaisuuteen kuulu eivätkä alaisuuttaan suhteessa niihin tunnusta eivätkä niitä etenkään työllään palvele.
Vastaukset 5
Vanhimmat
(jatkoa edelliseen)
Jumalan Pyhän Sanan ja siihen kuuluvan Pyhän Lain (Tooran) mukaan jonkun varastaminen samoin kuin ryöstäminen Jumalan ja Kristuksen edessä oikeutetulta omistajalta on syntiä, jonka tekemisestä seuraa Jumalan Pyhän Lain mukainen rangaistus tekijöille.
Koko luomakunnan samoin kuin koko maanpiirin omaisuus ja hallinta kuuluu Kaikkivaltiaan Luojan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen eli Pyhän Säätämyksen mukaisesti Hänelle sekä Hänen Sanalleen, Jahushua (Jeesukselle) Kristukselle (Messiaalle),
koko maanpiirin omaisuus ja hallinta edelleen Jumalassa ja Kristuksessa oleville, Kristuksen maanpäälliseen seurakuntaruumiiseen ja Kristuksen maanpäälliseen kuningaskuntaan kuuluville, Jumalan Pyhää Säätämystä noudattaville aidoille Aadamin jälkeläisille ja samalla kuuliaisille Jumalan ja Kristuksen palvelijoille
sekä edelleen Suomenmaan omaisuus ja hallinta Kristuksen maanpäälliseen seurakuntaruumiiseen, Kristuksen maanpäälliseen kuningaskuntaan ja siihen kuuluvaan Venäjän (Russian) Tsaarikuntaan eli Keisarikuntaan ja sen Suomenmaan Suuriruhtinaanmaahan (Suuriruhtinaskuntaan) kuuluville aidoille Aadamin jälkeläisille, joille Jumala ja Kristus ovat tämän Suomenmaan asuttavaksi antaneet.
Niillä, jotka eivät ole Jumalassa ja Kristuksessa eivätkä kuulu Kristuksen maanpäälliseen seurakuntaruumiiseen ja/tai eivät kuulu sen hallitsemaan Kristuksen maanpäälliseen kuningaskuntaan,
ei ole Jumalalta ja Kristukselta saatu oikeutta omistaa ja hallita maata eikä siten mitään oikeutta missään eikä milloinkaan päättää Jumalalle ja Kristukselle kuuluvasta maanpiirin ja luomakunnan resursseista ja niiden hyödyntämisestä.
Tämän Jumalan ja Kristuksen itselleen varaaman sekä edelleen Kristuksen maanpäälliselle seurakuntaruumiille ja Kristuksen maanpäälliselle kuningaskunnalle antaman oikeuden rikkominen on syntiä, josta Jumalan Pyhän Sanan ja Lain mukaan on myös rangaistava syyllisiä.
Ja jos Jumala ja Kristus suovat, näin myös tulee tapahtumaan Kristuksen nimessä ja niin nopeasti kuin Jumala ja Kristus sen sallivat. Varkaiden on turha kuvitellakaan pääsevänsä pakoon varastettuine omaisuuksineen. Jumala ja Kristus tavoittavat kyllä heidät mistä tahansa ja saattavat tuomiolle.
(jatkoa edelliseen)
Jumalan Pyhä Laki (Toora), joka on edelleenkin voimassa Kristuksen todistuksen mukaisesti Hänen Uuden Liittonsa aikana, esittää seuraavaa tiettyjen varkauksien ja näihin syyllistyneiden käsittelystä:
Jos joku varastaa härän tai lampaan ja teurastaa tahi myy sen, antakoon viisi raavasta yhdestä härästä ja neljä lammasta yhdestä lampaasta.
Jos varas tavataan murtautumasta sisälle ja lyödään kuoliaaksi, ei tappaja ole vereen vikapää. Mutta jos aurinko jo oli noussut, niin tappaja on vereen vikapää.
Varas maksakoon korvauksen; mutta jos hänellä ei ole mitään, niin myytäköön hänet varastamansa tavaran korvaukseksi.
Jos varastettu eläin, olipa se härkä, aasi tai lammas, tavataan hänen hallustaan elävänä, niin korvatkoon sen kaksinkertaisesti.
Jos joku turmelee toiselta pellon tai viinitarhan päästämällä siihen karjansa ja syöttämällä sitä toisen pellossa, antakoon korvaukseksi peltonsa tai viinitarhansa parhaimman kasvun.
Jos tuli pääsee irti ja tarttuu orjantappuroihin ja jos kuhilaat tai vilja tai pelto palaa, niin korvatkoon vahingon se, joka on kulovalkean sytyttänyt.
Jos joku antaa toiselle rahaa tai tavaraa säilytettäväksi ja se varastetaan tämän talosta, niin varas, jos hänet tavataan, korvatkoon sen kaksinkertaisesti. Mutta jos varasta ei tavata, astukoon talon omistaja Jumalan eteen ja vannokoon, ettei hän ole kädellänsä kajonnut toisen omaan.
Jokaisessa anastusasiassa, koskipa se härkää tai aasia tai lammasta tai vaatetta tai mitä tahansa kadonnutta, josta joku sanoo: 'Tämä se on', tulkoon kummankin asia Jumalan eteen; ja se, jonka Jumala tuomitsee syylliseksi, korvatkoon toiselle kaksinkertaisesti.
Jos joku antaa toiselle aasin tai härän tai lampaan tai minkä eläimen tahansa säilytettäväksi ja se kuolee tai vahingoittuu tai ryöstetään pois kenenkään näkemättä, niin vala JHVH:n edessä ratkaiskoon heidän välillään, onko toinen kädellänsä kajonnut toisen omaan; omistaja hyväksyköön valan, ja toinen olkoon korvauksesta vapaa. Mutta jos se on häneltä varastettu, korvatkoon sen omistajalle. Jos se on raadeltu, tuokoon sen esiin todistukseksi, eikä hänen tarvitse raadeltua korvata.
Jos joku lainaa toiselta elukan ja se vahingoittuu tai kuolee eikä sen omistaja ole saapuvilla, korvatkoon sen. Jos sen omistaja on saapuvilla, ei tarvitse korvausta maksaa; jos se oli vuokralla, olkoon vuokra korvauksena. (2.Ms.22:1-15)
Koraaniin perustuva islamilainen yhteiskuntajärjestys (yhteiskuntajärjestys) ja hallinto tuomitsee puolestaan seuraavasti varkaita:
Varkailta taasen, olkootpa mies- tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. Jumala on mahtava, viisas. (Koraani 5:38)
Loppuyhteenvetona Jumalalta ja Kristukselta, Kristuksen maanpäälliseltä seurakuntaruumiilta ja sen hallitsemalta Kristuksen maanpäälliseltä kuningaskunnalta varastaville tiedoksi:
Jos Jumala ja Kristus suovat, teidät tullaan tuomitsemaan joko Jumalan Israelille antaman Lain (Tooran) tai Aabrahamin jälkeläisille antaman, Koraanin esittämän Lain (Sharia) mukaisesti sen hetkisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta riippuen!
Jos tuomion toimittaminen ei onnistu ns. kristittyjen toimesta, se onnistuu Koraania noudattavien islaminuskoisten tai muiden toimesta tai sitten Jumala toimittaa itse suoraan tuomionsa. Mutta olkaa huoleti, tuomio tulee joka tapauksessa väärintekijöille eikä kukaan pääse pakoon siltä.
Tiedoksi saattaen sekä Jumalalta ja Kristukselta, Kristuksen maanpäälliseltä seurakuntaruumiilta ja Kristuksen maanpäälliseltä kuningaskunnalta varastavia seurauksista varoittaen
Kaikkivaltiaan Luojan, yhden ainoan Jumalan ja Hänen Sanansa, Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen (Messiaan) palvelija
sekä
Kristuksen maanpäälliseen kuningaskuntaan kuuluvan
Venäjän (Russian) Tsaarikunnan eli Keisarikunnan ja sen Suomenmaan Suuriruhtinaanmaan (Suuriruhtinaskunnan)
laillinen kansalainen ja edustaja Jumalan ja Kristuksen säätämällä auktoriteetilla (oikeudella ja vallalla)
Kaikkivaltias Jumala ja Hänen Sanansa,
Jahushua (Jeesus) Kristus (Messias)
omistavat kaiken ja hallitsevat kaikkea
Jumala ja Hänen Sanansa, Jahushua (Jeesus) Kristus (Messias) omistavat kaiken ja hallitsevat kaikkea taivaassa ja maan päällä aivan kuten Kaikkivaltias Jumala on kumoamattomasti ilmoittanut.
Ja vain niillä, jotka ovat Kristuksessa ja Jumalassa, on oikeus omistaa ja hallita mitään yli maanpiirin.
Kristusta edustaa yli maanpiirin Hänen maanpäällinen seurakuntaruumiinsa, Ekklesia, joka hallitsee Kristuksen maanpäällistä kuningaskuntaa.
Kristuksessa ja Jumalassa ovat ainoastaan ne luodut, jotka lasketaan Heidän kuuliaisiksi palvelijoikseen, toisin sanoen ne luodut, jotka pyrkivät noudattamaan Taivaallisen Isän Pyhää Tahtoa, Totuutta Sanaa, Lakia ja Järjestystä.
Luojan Pyhä Tahto ja Totuus luoduilleen on ilmaistu Hänen Pyhässä Sanassaan ja Laissaan, jotka myös ilmoittavat myös Hänen Pyhästä Järjestyksestään luomakunnassa.
Katso, taivaat ja taivasten taivaat, maa ja kaikki, mitä siinä on, ovat JHVH:n, sinun Jumalasi. (5.Ms.10:14)
Sinun ovat taivaat, sinun on myös maa; maanpiirin täysinensä sinä olet perustanut. (Ps.89:12)
Taivas on JHVH:n taivas, mutta maan hän on antanut Aadamin pojille (lapsille). (Ps.115:16)
…; sillä koko maa on minun. (2.Ms.19:5)
Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun. (Job 41:2)
…, sillä maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani. (3.Ms.25:33)
JHVH:n on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat. (Ps.24:1)
Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat.
Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni.
Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on. (Ps.50:1-2)
Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room.11:35-36)
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen kuningaskunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. JHVH:n Sebaotin kiivaus on sen tekevä. (Jes.9:5-6)
JHVH:n temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä. (Sak.6:13)
Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja JHVH Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen kuningaskunnallansa ei pidä loppua oleman." (Luuk.1:32-33)
Ano minulta, niin minä annan kansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. (Ps.2:8)
Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:18-20)
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,... (Matt.11:27)
Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. (Joh.3:35)
Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. (Joh.10:10)
... koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut. (Joh.17:2)
... jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,... (Ef.1:20-22)
....hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. (1.Piet.3:22)
…, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas;…(Ilm.17:14)
Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra." (Ilm.19:16)
(jatkoa edelliseen)
…niin mikä on ihminen…tai Aadamin poika…panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle… (Ps.8:5,7)
… te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. (1.Kor.12:27)
Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä,… (Room.8:17)
…että näet kansatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jahushuassa (Jeesuksessa) evankeliumin kautta,…(Ef.3:6)
…että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jahushuassa (Jeesuksessa), olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. (Ef.2:12-13)
… ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon…(Room.11:17)
Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.
(1.Kor.3:21-23)
... ,mutta kuitenkin omistaen kaiken. (2.Kor.6:10)
Sillä hänen siunaamansa perivät maan, mutta hänen kiroamansa hävitetään. (Ps.37:22)
Oikeamieliset perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti. (Ps.37:29)
Hän karkoitti kansat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa. (Ps.78:55)
Ja hän antoi heille kansojen maat, ja he ottivat omaksensa kansojen vaivannäöt,
että he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin. Halleluja! (Ps.105:44-45)
Hän ilmoitti kansallensa tekojensa voiman, hän antoi heille kansojen perintöosan. (Ps.111:6)
Sinun kansassasi ovat kaikki oikeamielisiä, he saavat periä maan iankaikkisesti,...(Jes.60:21)
Mutta teitä kutsutaan JHVH:n papeiksi, sanotaan meidän Jumalamme palvelijoiksi; te saatte nauttia kansain rikkaudet ja periä heidän kunniansa. (Jes.61:6)
Nouse ja pui, tytär Siion, sillä minä annan sinulle rautasarvet ja vaskisorkat minä sinulle annan, ja sinä survot murskaksi monet kansat. Ja minä vihin JHVH:lle, tuhon omaksi, heidän väärän voittonsa, kaiken maan JHVH:lle heidän rikkautensa. (Miika 4:13)
Jos hän (jumalaton) kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea, kasatkoon: oikeamielinen pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.
(Job 27:16-17)
... syntisen tavara talletetaan oikeamieliselle. (Snl.13:22)
Sillä hän antaa ihmiselle, joka on hänelle otollinen, viisautta, tietoa ja iloa; mutta syntiselle hän antaa työksi koota ja kartuttaa annettavaksi sille, joka on otollinen Jumalalle. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua. (Saarn.2:26)
....