Hei!
Kysymykseni on, että aiheuttaako energiajuominen juonti sekä tupakointi ripulia?
Juon joka päivä energiajuomaa ja tupakoin...
Vatsa on melkeen joka päivä sekaisin...
Vatsa aina sekaisin
8
2889
Vastaukset
- ei energiajuomia
Energiajuomat kyllä.
- D325OH
Tupakka myös! Tupakka tuhoaa suolistonnukkapintaa.
- 100µg
Sokeriton, älä edes ajattele sitä!
Ennen joulua Ilta-lehdessä kerrottiin norjalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan mm. huippusuositun Coca-Cola Lightin makeutusaineena käytettävä aspartaami on myrkky joka tuhoaa aivosoluja. Että se tekee pikkuhiljaa tyhmäksi. Tutkimuksen suorittaja, tutkija Elisabeth Hetle kertoo lopettaneensa kevytjuomien käytön kokonaan.
Norjan luonnontieteellisen ja teknisen yliopiston hyväksymän tutkimuksen mukaan erityisesti lapset ovat vaarassa, sillä aine vaikuttaa tuhoavasti juuri siihen osaan aivoista, jossa oppiminen tapahtuu.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi tutkimuksen julkistuksen jälkeen, että amerikkalaisissa tutkimuksessa todettiin jo viisi vuotta sitten aspartaamin ja aivokasvainten lisääntymisen yhteys, mutta rajoituksia ei olla saatu aikaan, vaan aspartaamin käyttö sen kuin yleistyy.
Edelleen Ilta-lehden mukaan Coca-Colan Pohjolan johtajan mielestä asiaa on vaikea uskoa todeksi, ja samoilla linjoilla on myös Suomen elintarvikeviraston ylitarkastaja Pirkko Kostamo.
Ohessa lisää väittämiä tuosta, tappavaksi hermomyrkyksi luonnehditusta nollakalorista.
http://www.minaolen.com/lehti/art3_102.html
Muista syödä D-vitamiinia.- ei kannata nauttia
Edelleen coca-colalla on syöpää lisäävä vaikutus johtuen siinä käytetystä askorbiinihapon ja natriumbensoaatin yhdistelmästä. Siksi nuo myrkyt juuri on kiellettykin esim. Englannissa.
- ei ikinä myrkkyä
ei kannata nauttia kirjoitti:
Edelleen coca-colalla on syöpää lisäävä vaikutus johtuen siinä käytetystä askorbiinihapon ja natriumbensoaatin yhdistelmästä. Siksi nuo myrkyt juuri on kiellettykin esim. Englannissa.
Energiajuomissa saattaa olla jopa kofeiinia, jota siinä käytetään piristeenä, ettei uni tule puseroon. Kahvin parkkihapothan aiheuttavat vatsan eritteiden happamoitumista, mikä aiheuttaa esim. pohjukkaissuolihaavan kehittymiselle otolliset olosuhteet.
- PATELA VESKA
Mulla on kans aina pakki sekaisin,syömpä sitten mitä tahansa.
Toisin oli armeija aikoina eipä patela veska lentänyt kuin sunnuntai aamuisin kun sai kahvia.
En tosin kyllä sinuna joisi noita paskoja,taitaa vain luoja tietää mitä myrkkyjä nuo litkut sisältävät.
Makeutus aineet saavat ainakin pakkini sekaisin.
Ja tuskimpa kahvi,tupakka ja kaljakaan mitään vatsalääkkeitä ovat. - myrkkyjä.
Light-limsat eivät ehkä ole niin harmittomia kuin minä niitä monet pitävät. Uudessa 9-vuotisessa seurantatutkimuksessa keinomakeutettujen light-limsojen juonti oli yhteydessä 48 prosenttia suurempaan aivohalvauksen tai sydäninfarktin riskiin. Sama tutkijaryhmä on aiemmin havainnut, että runsassuolaisuus on yhteydessä suurempaan aivohalvausriskiin myös verenpaineesta riippumatta.
http://www.facebook.com/pages/Aamiainen-ruohikolla/135616813161069 - Anonyymi
real
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014