Olen 18 v perusterve nainen.
Minulle on jo kolmesti, vähän alle puolen vuoden välein, tullut samanlaisia oireita joille lääkärit eivät ole millään kerralla löytäneet syytä.
Näitä oireita ovat vatsakipu (yleensä vasemmalla, muuten sijainti vaihtelee ylhäältä alas ja siltä väliltä), lievät virtsaamisongelmat, yskä (tai nuha, tämä tulee ensimmäisenä), lievä lämpö (yleensä kuitenkin alle 38 C), ruokahaluttomuus sekä jonkinlaista ihottuma kyynärpäissä, polvissa ja toisinaan myös rystysissä ja nilkoissa. Ihottuma ei ole erityisen kutisevaa eikä hilseile. Jäljet ovat eri kokoisia läiskiä ja yleensä pyöreitä, reunoilta punaisia ja keskeltä yleensä hieman vaaleampia, tosin nyt ne ovat olleet myös melkein violetteja.
Tulehdusarvo nousee nopeasti (tiistaina se oli 70, torstaina jo 140, minkä jälkeen se nousi vielä vähän) ja laskee sitten itsestään suurinpiirtein yhtä nopeasti. Yleensä tätä kestää 1 - 2 viikkoa, oireiden ilmestymisestä niiden häviämiseen.
Syiksi on epäilty mm. myyräkuumetta, joitain keuhkosairauksia sekä naistentauteja, vaikka kokeissa ja 'tunnusteluissa' ei ole löydetty mitään näihin viittaavaa. Kahdella ensimmäisellä kerralla oireita hoidettiin kohtutulehduksena ja minulle määrättiin kahdet antibiootit sekä näiden lisäksi särkylääkettä. Nyt minulle ei ole annettu mitään lääkkeitä mutta silti oireet ovat häviämässä viikon oireilun jälkeen.
Osaako kukaan sanoa mitä tämä voisi sitten olla?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.