Perussuomalaisten pitää valmistautua Hallitukseen menoon.

Perussuomalaiset teki aivan oikeen kun jäivät pois Hallituksesta joka oli menossa jakamaan euroja huijaripankeille Euroopassa.Kreikka esteen poistuminen avaa uuden tilanteen Perussuomalaisille. Hallitus neuvottelut pitäisi käydä uudelleen.Leikkauslistat on valmiina,kiviniemen hallituksen jäljiltä jäi paljon korjatavaa. Vaalien suuriman voittajan Perussuomalaisten ja Kokoomuksen suurinpana puolueena pitää hakea yhteislinjaa ilman Kreikka ym tukipaketteja.Perussuomalaisilla oli vaalien aikaan jo tiedossa Kreikkan tilanne ja kotimaan taloustilanne,leikkaustarve on suuri kiviniemen hallituksen jäljiltä.Kansan tahto on että Perussuomalaiset ovat Hallituksessa.
1493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miksi hallitusneuvottelut pitäisi käydä uudelleen? Ei 2007 vaaleissakaan kolmanneksi tullut puolue (Silloin SDP, suuremmalla äänimäärällä kuin persut näissä 2011 vaaleissa) vaatinut itselleen pääministerin paikkaa, sehän olisi ollut aivan hullua. Ja aivan pähkähullua se on nytkin. Ettekö te vieläkään tajua; se mikä persuille oli näissä vaaleissa "jytky" oli itse asiassa huonompi tulos kuin SDP:n kaikkien aikojen surkein. Siis huonompi, käsitättekö: huo-nom-pi. Noin se vaan nousee päähän pikkupuolueella pieni menestys.

Äänestä

Kyllä jytkyläisillä menee hitaasti jakeluun että Soini sulki heiltä hallitus tien ainakin tällä vaalikaudella.

Äänestä
  • Hallitustie on yhdyssana. Se kielivirheistä.

    Moni uskoo, että nykyinen sekasikiöhallitus ei kestä vuottakaan. Toivon niin.

    Äänestä

Hallitusneuvottelut on yhdyssana. Se kielivirheistä.

Olet oikeassa siinä, että jos kerran EU-politiikka oli este Perussuomalaisten hallitukseen pääsemiselle, esteen poistuttua vaalien suurimman voittajan pitäisi päästä hallitukseen.

Äänestä
  • Muistitko ottaa lääkkeesi??

    Äänestä

Oli miten oli mut kohta on tilinteon aika.

Äänestä

Soinillahan oli jo tilipäivä? Se riitti. Nyt hän näyttää Suomen kansalle p...settä! Älytöntä.

Äänestä

Kohta tulee vielä isompi tilipäivä ja se on suomen kansa onni se vaikka sitä ei ehkä kaikki ymmärrä.

Äänestä
  • Joskus nuo persurasistit suorastaan pelottavat. Ei muuten, mutta kun me historiaan tutustuneet tiedämme, mitä tapahtui Saksassa ja Italiassa 1930-luvulla ja sen jälkeen.. Sellaista yhteiskuntaa en tänne halua.

    Mitä nuo haluavat? Tehdä Suomesta rasistisen ja fasistisen valtion? Onneksi heitä on vain vähän. Järki-ihmiset saavat heidät kuriin ihan silkalla lukumääräisellä ylivoimallaan. Sauri näytti esimerkkiä Helsingissä, siitä hänelle pisteet ja aplodit. Toivottavasti aggressiiviset persurasistit eivät kuitenkaan ehdi aikaansaada mitään kovin pahaa ennen kuin kunnon ihmiset huomaavat, missä mennään. Täällä ei tarvita pommimiehiä eikä Breivikejä.

    Äänestä

  • Onko lannoitteet jo tilattu? Syyslannoitus olisi nyt tehtävä.

    Äänestä

Norjan poika roikkui maahanmuuttokriittisillä ja islaminvastaisilla sivustoilla.
Tässä lehtijuttua kotimaastamme. jos jossain lamppu syttyis.....

"Perussuomalaisille Hommaforum on ollut tärkeä. Sen kautta levisi tieto maahanmuuttovastaisen ideologin Jussi Halla-ahon näkemyksistä ja hänen suosittamistaan eduskuntavaaliehdokkaista. Heitä oli yhteensä 14 kymmenessä eri vaalipiirissä.
Halla-ahon listalta valittiin viisi: Juha Eerola Kymestä, James Hirvisaari Hämeestä, Olli Immonen Oulusta, Ari Jalonen Satakunnasta, Maria Lohela Varsinais-Suomesta sekä lisäksi Hommafoorumilla mainetta saanut Hanna Mäntylä Lapista. Kun Halla-aho (Helsinki) luetaan mukaan, perussuomalaisten sisällä on seitsemän kansanedustajan kuppikunta, joka jakaa hommalaisen ulkomaalaisideologian.
Se voi karkeimmillaan olla hyvin karu ja rasistinen. Näin kirjoitti esimerkiksi kansanedustaja Immonen Facebookissa, heti kun ensimmäiset viestit kiirivät Norjasta:
”Ovatkohan kyseessä olleet jälleen muslimit vai joku muulla tavoin häiriintynyt taho?” Ja hetkeä myöhemmin:
”Kohta alkaa taas mediassa hirveä hyysäys ja vakuuttelu, jonka mukaan islam on todellisuudessa rauhan uskonto...”
Toinen hyväkäs, kansanedustaja James (ent. Erkki) Hirvisaari (ps.) ilmoitti puolestaan Helsingin Sanomien haastattelussa (28.7.):
”Norjan verilöyly oli hirveä ja tuomitsen sen täysin, mutta en oikeastaan ihmettele sitä, että se tapahtui juuri Oslossa. Siellä näet viime vuosien aikana KAIKKI (100 %) useisiin kymmeniin hyökkäysraiskauksiin syyllistyneet ovat olleet länsimaiden ulkopuolelta tulevia maahanmuuttajia / ulkomaalaisia. Tapahtuman voi siis hyvin arvella olevan osaltaan seurausta väärän maahanmuuttopolitiikan aiheuttamista vakavista lieveilmiöistä.”
Tapahtuman voi myös ”arvella olevan osaltaan seurausta” liioittelua, yleistyksiä, vääriä väittämiä ja rasismia sisällään pitävästä kansankiihotuksesta, jolle netti on tarjonnut väylän.
Siis sellaisesta kiihotuksesta mitä kaksi edellä esiintynyttä kansanedustajaa tekee. Immonen iski heti rasistisen leiman, vaikka ei tiennyt tapauksesta edes perusasioita. Hirvisaaren luoma mielikuva taas ei tietenkään pidä paikkaansa. Syntyperäiset norjalaiset osaavat kyllä raiskata.
Immoselta ei paljon voi odottaakaan. Hänellä ei ollut muuta vaaliohjelmaakaan, kuin vastustaa maahanmuuttoa.
Hirvisaaren puhe on vaarallisempi. Hänhän ymmärtää murhaajan motiiveja."

http://www.suomenmaa.fi/kolmossivu/soinilla_puuttumisen_paikka_5388849.html

Äänestä

Haluaako joku tosissaan Hommafoorumin SS lauman hallitukseen???

Äänestä

Kieli oppi virheitä löytyy. Mutta se ei muuta itse asiaa. Tuolla vaali voitolla olisi persujen kuulunut mennä hallitukseen. Miksi ei menty? Soini tietää että puolueen kokemattomuus olisi syönyt kannatuksen. :D ..... Paljonkohan kielivirheitä tällä kertaa? :))

Äänestä

"Kreikka esteen poistuminen avaa uuden tilanteen Perussuomalaisille."

Mikä este Kreikka on ja mihin se on poistumassa? Ei kreikka millekään muulle puolueelle este ollut, eikä "este ole mihinkään katoamssa. Soini valitsi kynnyskysymyksen huolella silmälläpitäen sitä että "ongelma" pysyy koko vaalikauden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rivikansalainen kirjoitti:

Perussuomalaiset teki aivan oikeen kun jäivät pois Hallituksesta joka oli menossa jakamaan euroja huijaripankeille Euroopassa.Kreikka esteen poistuminen avaa uuden tilanteen Perussuomalaisille. Hallitus neuvottelut pitäisi käydä uudelleen.Leikkauslistat on valmiina,kiviniemen hallituksen jäljiltä jäi paljon korjatavaa. Vaalien suuriman voittajan Perussuomalaisten ja Kokoomuksen suurinpana puolueena pitää hakea yhteislinjaa ilman Kreikka ym tukipaketteja.Perussuomalaisilla oli vaalien aikaan jo tiedossa Kreikkan tilanne ja kotimaan taloustilanne,leikkaustarve on suuri kiviniemen hallituksen jäljiltä.Kansan tahto on että Perussuomalaiset ovat Hallituksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu