Miksi seura ei kerro ovityössä faktoja?

Vt seuran oppiinhan kuuluu että jehovan todistajat ovat Jumalan käyttämä ainoa oikea tosiuskonto ja nykyihmisistä vain seuraan kuuluvat pelastuvat.

Miksi siis ovityössä ja jaettavissa vartiotorneissa ei painoteta tätä asiaa että ihminen tullaan harmageddonissa tapppamaan ellei hän kuulu seuraan?

Tuo asiahan on koko uskon perusta ja kaikkein olennaisin asia. Tosiasiassa seura opettaa näin ja tällätapaa rivitodistajat uskovat.

Luulisi että tuota asiaa kerrottaisiin kaikkein eniten koska ihmisiä tulisi varoittaa ja saada pelastuksen tielle eli seuraan.

Syy sille miksi seura ei tätä asiaa painota tai mielellään kerro lainkaan ovityössä, lienee se, että se saisi ihmiset pitämään todistajia aivan hulluina. Siksi halutaan vaieta tästä asiasta ja opista siksi kunnes ihminen on mukana tässä aivopesussa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eikö se niin mene että eka annetaan hillitty rento kuva uskonnosta ja kun ihminen on haksahtanut mukaan, alkaakin se tiukka kuri ja ohjailu ja kaikki kakka.näin ainakin siis tämmöisissä kuin jehovan todistajat, mormoonit, lestadiolaiset. lahkomaisia piirteitä kaikissa. eniten ehkä jehovissa.lestat on tainneet rauhoittua menneiltä vuosikymmenilltä. se oli aika hurjaaa vielä 80-luvulla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vartsikkgga kirjoitti:

Vt seuran oppiinhan kuuluu että jehovan todistajat ovat Jumalan käyttämä ainoa oikea tosiuskonto ja nykyihmisistä vain seuraan kuuluvat pelastuvat.

Miksi siis ovityössä ja jaettavissa vartiotorneissa ei painoteta tätä asiaa että ihminen tullaan harmageddonissa tapppamaan ellei hän kuulu seuraan?

Tuo asiahan on koko uskon perusta ja kaikkein olennaisin asia. Tosiasiassa seura opettaa näin ja tällätapaa rivitodistajat uskovat.

Luulisi että tuota asiaa kerrottaisiin kaikkein eniten koska ihmisiä tulisi varoittaa ja saada pelastuksen tielle eli seuraan.

Syy sille miksi seura ei tätä asiaa painota tai mielellään kerro lainkaan ovityössä, lienee se, että se saisi ihmiset pitämään todistajia aivan hulluina. Siksi halutaan vaieta tästä asiasta ja opista siksi kunnes ihminen on mukana tässä aivopesussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu