eräs ihminen avasi silmäni

Eiköhän meistä jokaisesta ole johonkin? Se lienee pääasia, että itse arvostaa, ja välittää itsestään. Jos yksi ihminen ajattelemattomuuttaan päästelee suustaan tuollaisia loukkauksia, ne voi huoletta antaa mennä toisesta korvasta ulos. Ystävien ja läheisten tehtävä on olla toistensa tukena, eikä lannistaa..
En ymmärrä, enkä tule koskaan ymmärtämään, miksi ihmiset haluavat päättää elämänsä. Ympärillä on niin paljon kaunista/ihanaa, näistä asioista pitää osata nauttia.
Se suru, tuskainen kaipaus, minkä poislähtenyt jättää jälkeensä, on omaisille, ystäville..niin hirveää, eikä se koskaan väisty. Nuoret ihmiset, elämä edessä, jos on murheita, huolia, niihin täytyy hakea apua. Olen läheltä katsonut äitiä, joka menetti nuorensa (oman käden kautta) Se on niin järkyttävän murheellista, että sitä ei kenenkään pitäisi kokea elämässään.

"En ymmärrä, enkä tule koskaan ymmärtämään, miksi ihmiset haluavat päättää elämänsä. Ympärillä on niin paljon kaunista/ihanaa, näistä asioista pitää osata nauttia."

Kun oma lapsi (20v) kuolee sairauden kautta, on äidin suru ja ahdistus välillä niin suurta, ettei näe sitä kaunista asiaa, jota ympärillämme on. Olen itsekin miettinyt synkkiä ajatuksia suruni kipeällä polulla. Ainakin toistaiseksi olen jaksanut elää.

Ja toivon, että muutkin ihmiset, jotka kokevat surua, ahdistusta, yksinäisyyttä, mitä tahansa, jaksaisivat elää. Yrittäkää etsiä jotain sellaista, joka tuo mielekkyyttä elämäänne. Jollakin se on luonnossa käveleminen, juokseminen, käsityöt, lukeminen, yhdessä olo läheisten kanssa.

Olkaa oma itsenne, aidosti. Jutelkaa asioistanne läheisillenne, jotta he tietävät miltä teistä tuntuu. Alku on vaikeaa, mutta siitä se hiljalleen etenee.