Mistä leikataan toveri Urpilainen?

Palstan demarikommentaattorit olivat vielä hurjana kevättalvella Suomen valtion velkaantumisesta. Nyt valtion velkaantumiskehitys ei enää ilmeisesti huoleta näitä demareita, kun toveri Urpilainen on ottanut vetovastuun valtiovarainministerinä.

Urpilainen on sanonut, että kovemmat leikkaustoimet otetaan käyttöön jos nyt kaavaillut 2,5 miljardin sopeutukset eivät johda tuloksiin.

Urpilainen ja palstan demarikommentoijat tuntuvat kuitenkin nyt olevan tyytyväisiä siihen, että Suomi velkaatuu suunnitelmien mukaan tänä vuonna 8,3 miljardia ja ensi vuonnakin 6,8 miljardia. Vuoden 2012 ennuste kuitenkin pohjautuu oletuksiin hyvästä talouskasvusta. Mikään taloudessa ei viittaa kasvuun, vaan päinvastoin. Mistä siis ryhdytään leikkaamaan. Kysymys on mielenkiintoinen, koska ennen vaaleja demarit sanoivat lisäävänsä työpaikkoja 100.000, pysäyttävänsä valtion velan kasvun, lisäävänsä kuntien valtionosuuksia, lisäävänsä verotuloja ja nostavansa kaikenlaisia etuuksia.

Nyt populistipuolueella alkaa olla toinen ääni kellossa. Kuntien valtionosuuksia leikataankin yli 600 miljoonalla eurolla. Missä on nyt ne demarit, jotka vastustivat tasaverojen kasvua ja olivat huolissaan kuntien palvelujärjestelmän ylläpitämisestä.

Työllisyysasteen tilastojen parantamiseksi tilastoista on siivottu pois 100.000 henkeä työvoimapoliitiisiin toimenpiteisiin. Nämä henkilöt on siis enemmän tai vähemmän "palkattu valtion leipiin". Ilman näitä toimenpiteitä työttömyysasetekin olisi 13 %:n tuntumassa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Neljän viimeisen vuoden aikana et ollut kertaakaan huolestunut lisääntyvästä velanotosta, mutta nyt kun demari on valtionvaranministerinä niin..........
Miksi ei valkoiset teloittaneet kaikki, hiukankin punaiseen päin kallellaan olevat, niin olis sinunkin vihaltasi säilynyt.

Äänestä
  • Vai että sisällissotaan palaa mielesi ja melkein sadan vuoden taakse. Minä huiskin sanan säilällä, enkä tartu aseisiin niin kuin punaiset sisällissodassa. Kai muistuu mieleesi raamatun sananparsi siitä, että ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

    Minun kritiikkini koskee nimenomaan puheiden ja tekojen vastaamattomuutta. Kaikkia meitä ei ole luotu samalla ymmärryksellä, joten minua ainakin tympäisee nähdä politiikkajulistuksia, joissa ei ole päätä eikä häntää.

    Minä olen tuonut aikaisemmin usein kirjoituksissani esiin sen, että valtion velkaantumiselle ei tosiasiallisesti ollut mahdollisuutta panna stoppia. Se olisi vaatinut liian suuria leikkauksia ja verojen korotuksia. Palstan demarikirjoittajat lässyttivät ihan jotain muuta. Myös SDP vaalipuheissaan kritisoi velanottoa ja maalaili kuvaa, kuinka kaikki muuttuu, kun he pääsevät päsmäreiksi. Kaikki oli kuin entisaikojen silmänkääntäjän ja ihmeparantajan puheita. Kun vastuunpaikka oli tullakseen, ei asioille kyetä tekemään sitäkään vähää mitä toiset.

    Puolueista SDP:ssä kohtaa kaikkein selvimmin puheiden ja tekojen vastaamattomuus. Siinä on minun kritiikkini kärki. Minä kirjoitan asiasta ja luvut, joita ilmoitan pitävät paikkansa. Miksi totuus satuttaa sinua niin kovasti, että sinulle tulee mieleen nostaa vuosisadan takaiset sisällissodatkin esiin? Oletkos rehellisesti koskaan miettinyt mokomaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyyris Tyllerö kirjoitti:

Palstan demarikommentaattorit olivat vielä hurjana kevättalvella Suomen valtion velkaantumisesta. Nyt valtion velkaantumiskehitys ei enää ilmeisesti huoleta näitä demareita, kun toveri Urpilainen on ottanut vetovastuun valtiovarainministerinä.

Urpilainen on sanonut, että kovemmat leikkaustoimet otetaan käyttöön jos nyt kaavaillut 2,5 miljardin sopeutukset eivät johda tuloksiin.

Urpilainen ja palstan demarikommentoijat tuntuvat kuitenkin nyt olevan tyytyväisiä siihen, että Suomi velkaatuu suunnitelmien mukaan tänä vuonna 8,3 miljardia ja ensi vuonnakin 6,8 miljardia. Vuoden 2012 ennuste kuitenkin pohjautuu oletuksiin hyvästä talouskasvusta. Mikään taloudessa ei viittaa kasvuun, vaan päinvastoin. Mistä siis ryhdytään leikkaamaan. Kysymys on mielenkiintoinen, koska ennen vaaleja demarit sanoivat lisäävänsä työpaikkoja 100.000, pysäyttävänsä valtion velan kasvun, lisäävänsä kuntien valtionosuuksia, lisäävänsä verotuloja ja nostavansa kaikenlaisia etuuksia.

Nyt populistipuolueella alkaa olla toinen ääni kellossa. Kuntien valtionosuuksia leikataankin yli 600 miljoonalla eurolla. Missä on nyt ne demarit, jotka vastustivat tasaverojen kasvua ja olivat huolissaan kuntien palvelujärjestelmän ylläpitämisestä.

Työllisyysasteen tilastojen parantamiseksi tilastoista on siivottu pois 100.000 henkeä työvoimapoliitiisiin toimenpiteisiin. Nämä henkilöt on siis enemmän tai vähemmän "palkattu valtion leipiin". Ilman näitä toimenpiteitä työttömyysasetekin olisi 13 %:n tuntumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu