Hei! Tällä alueella on eitämättä kyllä sorsittu pahoin kehitysapua noin yleensä, mutta siitä huolimatta...
Olen säästänyt jonkin verran rahaa, ja haluaisin lahjoittaa sen (n. 100 euroa) johonkin hyvään tarkoitukseen. Haluaisin käyttää sen mieluiten ihmisten auttamiseksi, kaikista mieluiten siellä missä apua kaivattaisiin kipeimmin. En kuitenkaan ole varma, mikä olisi paras tapa sijoittaa rahat. Haluaisin, että summasta olisi mahdollisimman paljon apua... epäusko kuitenkin vaivaa, kun en tiedä, mihin auttamismetodeihin voi luottaa ja mihin ei.
Eräs lahjoitus jota mietin olisi jokin Toisenlainen Lahja Kirkon Ulkomaan Avun kautta, ja näistä Lukutaito-lahja vaikuttaisi parhaimmalta: http://www.toisenlainenlahja.fi/fi/lukutaito/ Sitä paljon kaivattua koulutusta.
Kannattava kehitysapu-/hyväntekeväisyyskohde?
3
231
Vastaukset 3
- Glad
Jos järjestö on Ulkoministeriön kumppanuusjärjestö kertoo se luotettavuudesta, koska silloin varainkäytöstä pitää raportoida. Järjestöt kertovat kumppanuudestaan kyllä omilla sivuillaan. Onko sinulle tärkeätä, että järjestö on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton vai esimerkiksi kristillinen? Sekin voi kertoa, mitä asioita työssä painotetaan. Esimerkiksi Plan on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, kun taas World Vision ja tietenkin Kirkon ulkomaanapu ovat uskonnollisia järjestöjä.
Kaikilla näillä on eettisiä lahjoja ja mukana koulutusta, joka on tärkeätä. - Voi sinua....
kerjääjähuijarit hierovat käsiään ja astelevat koeajamaan uutta mersua.
- Jussi.
Kirkon ulkomaanapu on hyvä siinä mielessä että se kertoo että mitä avulla saadaan aikaan ja avun voi kohdentaa juuri noihin lahjavaihtoehtoihin.
En itse kuulu kirkkoon mutta tuen silti tuota järjestöä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57551