Kyllä läski tummuu ja liha mätänee mutta...

Oletusta tuo on, ei siis tietoa.

Pohditaanpa tässä oletuksena sellaisen hengen olemusta, joka nimen ja omaan haluaa jatkaa tietoisuutena läsästä,,mielummin tietty tiukaan runkoon, mutta käy se läskikin paremman puutteessa.

Tietoisuuden kestävyyshän riippuu ilmeisesti siitä, että sen yksi merkittävä ominaisuus on nautinnollisuus,,sillä ei kai ainakaan vapaaehtoinen pidempi tietoisuus olisi kivaa vain kivuliaana?
Nautintoa tietoisuus saa tunteesta jossa se mm. huomataan, sillä ei kai tietoisuuden ole kiva haahuilla yksinäisyydessään?
Olemukseltaan "kiertävän/maallistuneen" tietoisuuden tarve liittyy muihin ja nautintoon, sillä ollakseen olemassa(nautinnolla) Itseolevaisesta poiketen sellainen ei voisi hallita olemassaoloaan ilman toisten tietoisuuksien tuomaa tilaa, näkökenttää tai esiintymistä?
Voimakkaalla esiintulollta tietoisuus siis ikään kuin varmistaa ärsykkeillään halunsa tulla näkyväksi, eli olemassaolonsa, halunsa päästä itsekeskeisesti huomion keskipisteeksi ja vaikuttamalla muiden tietoisuuksien mielikuviin itsestään.

Tietoisuuden (eli hengen) olemassaoloon liittyy niin auditiivista ja narratiivista nautintoa.
Siis suomeksi sanoen, sanallista "anonyymiä" olemassaoloa, kuin myös raskaampaa eli materialistista olemassaoloa.
Maailman olemus liittyy tietoisuuden haluun ottaa tietoisuus haltuunsa, kaikki mukaansa omaan yksityiseen tarinaansa tai fantasiaansa.
Esiin työntyvä tietoisuus/henki ottaa kuulijan/katselijan/ihailijan rooliin mielikuvissaan ja vangitsee ne "eläviksi" valitulle yleisölleen ominaisuuksin, joissa kakkien fantasiassa olevien roolihahmojen on ollatava mukautuvia,,eli pirullisessa kiikissä.
Itsekäs tietoisuus/henki ei siis halua, uskaltaudu eikä edes kykene todelliseeen vastavuoroiseen suhteeseen koskaan, koska se merkitsee sen alistamista muiden mahdollisten luojien, henkien, tietoisuuksien voimille ja maailmoille.