Demareiden Paavo Lipponen on valittu puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Valinta on hyvä, ja perusteluja on monia.
Keskustalainen tai vihreä homo eivät ole varteenotettavia ehdokkaita pres.vaalien toiselle kierrokselle, joten he ovat poissa pelistä.
Toisen kierroksen kahdesta paikasta kamppailevat nykyinen suursuosikki Sauli Niinistö, nyt kilpaan tullut lähes virallinen ehdokas Paavo Lipponen ja persujen mahdollinen ehdokas Timo Soini. Jos Soini ei lähde ehdokkaaksi, presidentinvaalit ovat kahden kauppa.
Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen ovat toisaalta hyvin samantyyppisiä ehdokkaita, mutta erojakin löytyy. Niinistö ja Lipponen pitävät sisäisissä asioissa tärkeänä yrittäjyyttä ja että työrauha on kunniassa. Toisaalta EU-politiikkaa pidetään tärkeänä, kuten myös NATO:n jäsenyyttä. EU- ja NATO-politiikan vastustus voisi olla Timo Soinin pienen pieni mahdollisuus lyödä kiilaa kahden suuren taistolle.
Niinistön ja Lipposen erot löytyvät poliittisen ajattelun laaja-alaisuudesta, poliittisen- ja yleisen filosofian tuntemisesta, sekä henkilökohtaisten huippukontaktien määrästä. Niinistö sai aikoinaan toiminnallaan kokoomuksen hyppysiinsä, oli mainio ja vittumainen valtionvarainministeri, sekä omintakeinen pragmaattinen päivänpoliittinen ajattelija. Niinistön paettua päivänpolitiikkaa EU-pankkiin, hänet unohdettiin nopeasti. Ilmeisesti Niinistö ei erityisemmin pärjännyt pankkiirina, koska asiaan ei myöhempinä vuosina ole palattu. Se Niinistön pankkiirivuosista on jäänyt mieleeni, että hän ajeli mielellään Jaguaarilla. Punto-ajat tulivat myöhemmin.
Paavo Lipposen ura on ollut toisenlainen. Nuorena stipendiaattina Yhdysvalloissa hän imi "Vapaan Maailman" siemenen itseensä, joka sitten alkoi kasvaa hedelmää Kekkosen-ajan loppupuolella, Mauno Koiviston henkilökohtaisena avustajana. Filosofiaan tutustuneen Paavo Lipposen oli helppoa havaita historian muutoksen merkit. Neuvostoliiton murtuminen ja EU-jäsenyys-mahdollisuus toivat oikeistopoliitikkojen ohella myös Lipposen EU-rintaman kärkeen. Siinä missä oikeisto korosti taloutta, Lipponen piti myös rauhanprojektia esillä (siihenhän koko liitto perustui). Myöhemmin Ahon tuhohallituksen rauniolle perustettu Lipposen Jälleenrakennus-hallitus antoi Lipposelle mahdollisuuden näyttää kykynsä, Suomi lähti nousuun, joka Lipposen kahden kauden jälkeen katkesi kepulaisen myyrän toimintaan. Kahta vaalikautta ja kolmea kepureppanaa myöhemmin Suomi on saamassa valtiomiehen presidenttiehdokkaaksi.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kunhan ei vanhus kuole enen sitä
SDP ajat alkaa olla tajkana jo.
Akka trio kaapannut puolueen ex piispa.
Jos ei ortodoksi pastori olisi ollut EU menijänä, tuskin sinne olisi muita valittu.
Se tätäpäivää SDP:ssä.
Työväki ajatus kaukana.
SAK herrat oman etunsa takia puhuu työväestä.
Heillä varmaan 10 000 e kuussa palkka
Vähän matematiikkaa. Lipponen on sosialisti ja koko vasemmiston kannatus on jotain 27%. Lipposen pitää saada noiden 27%:n lisäksi 24% muiden puolueiden äänestäjistä taakseen. Voi olla vaikeata, kun lipponen muistetaan äreänä ja herkkähipiäisenä miehenä.
Hän on kunnostautunut eläkepäivillään haukkumalla kaikkea ja kaikki. Tasapuolisesti kyllä demaritkin. Venäjälle kaasuputki ja USA:lle tietoja maanpetosta lähennellen
Ainakaan ensimmäisellä kierroksella Lipponen ei saa edes vasemmistoliiton kannattajia kokonaisuudessaan taakseen. Suuri osa heidän äänistään menee Soinille, osittain Väyrysellekin (määrä riippuu tämän kampanjasta). Mikään ihme ei olisi, vaikka Niinistökin kykenisi antamaan itsestään vähemmän porvarin kuvan kuin Lipponen ja vetoamaan osaan vasureista.
Silti en lähde tässä vaiheessa arvailemaan, kuka ehdokkaista on toisella kierroksella Niinistöä vastassa. Väyryselle gallupit eivät menestystä ole luvanneet, mutta hänen kampanjansa saattaa yllättää. Soini pelaa pimennossa olemalla jotain ihme peliä, johon saattaa liittyä taas joku taktinen viisaus. Lipposen niukka jatkoonpääsy on kuitenkin perusrealismia, täytyy myöntää.
Halla-Aho on juuri pelannut Soinin ulos presidenttipelistä. Se johtuu siitä, että Soini väkivaltaisesti ajaa persujen pääideologin ulos eduskuntaryhmästä (määräajaksi). Persujen ryhmä on siis hajoamassa, koska Halla-Aholla on suurta kannatusta persujen eduskuntaryhmässä.
Niinistön ja Lipposen välillä se viimeinen kisa käydään.
Toisaalta Soini saattaa jopa kerätä sympatiaääniä niiltä, jotka muuten vieroksuvat persuja juuri näiden halla-ahojen takia. Ja vaikka persut olisivat hajonneetkin presidentinvaaleihin mennessä, eipä jakomäkeläisillä äänestäjillä ole "parempaakaan" vaihtoehtoa, mikäli vaaliuurnille vaivautuvat.
Olet oikeassa siinä, että äänisaalis saattaa ensimmäisellä kierroksella hajota ennalta-arvaamattomasti.
Väyrynen tuskin hyötyy tilanteesta, hän on kaukana?
Arvioinkin jo tuossa ylempänä, että Väyrysen lähtötilanne on erittäin huono, mutta hänen kampanjansa voi yllättää onnistumisellaan. Ei tarkoita vain sitä, miten se toteutetaan, vaan kuinka hyvin hän haistaa kansan perimmäiset toiveet. Väyrysen persoona ainakin on vahva, jos sellaiselle on nyt tilausta. Niinistön suosio lähti nousuun aivan päinvastaisessa taloudellisessa ja kansainvälisessä tilanteessa kuin missä nyt eletään, joten siihen voi tulla kovakin pudotus.
Hyvä havainto. Väyrynen on parhaimmillaan presidentinvaaleissa yltänyt pronssille, joten kyllä hänelle hopeankin soisi, sinnikkyydestä. Ikään kuin semmoinen "Kunnia-Presidentiys".
Ihailen Väyrysen kyvykkyyttä ilmaista vahvaa tahtoaan kaikkia tosiasioita vastaan. Sitähän politiikka on, konfliktien ratkaisua sovitulla menetelmällä.
Mitä mahtaa Soini tehdä? En oikein usko että hän hirveästi haluaisi ehdokkaaksi. Uskon, että jos Soini ei ole kaitsemassa Persuja niin se porukka hajoaa riitoihin. Arvailen, ettei Soini lähde koko kisaan vaan keskittyy jo kunnallisvaaleihin.
Hyvin hiljaa hän on joka tapauksessa ollut ehdokkuudesta. Ja nyt tuli vielä Halla-ahon blogikirjoitus ja siitä seurannutSoinin kurinpalautus. Uskon, että persut pysyy "yhtenäisenä" vain Timon tarkassa valvonnassa, ei siihen mahdu vaalikampanja
Otanpa osaa teidän asialliseen mielipiteenvaihtoon.
Halla-Ahon tämän päiväinen kirjoitus, jossa hän vaati sotilasjunttaa ja tankkeja kadulle varmasti säikyttää nuoria työläismiehiä pois persujen joukoista.
Hämmästyttävää kuinka kovan kannatuksen Halla-Ahon sanoma sai persujen saitilla.
Osa ennen keskustalaisia äänestänyt saattaa palata, onhan keskustalla historiassaan myös kansanvallan, siis edustuksellisen demokratian kannattajia kuten Kyösti Kallio, joka irtisanoutui Lapuan Liikkeen terrorista.
Tätä saittia lukiessa tuntuu, varsinkin kun niitä tappo-, muilutus- ja rajan ylivientiuhkauksia on tullut niin paljon, että keskusta on kokonaisuudessaan terrorin kannalla.
Kaikissa presidentivaaleissa, mitkä on käyty suorana kansanvaalina on tapahtunut erittäin suuria "yllätyksiä" siis muutoksia vaaliennusteissa.
Mienkähän käy nyt?
...-löisin vetoa, jos tietäisin lopputuloksen---
Pari kommenttia. Lehtitietojen mukaan halla-ahoa kannattaa julkisesti kymmenen edustajaa. Se että soini joutui muuttamaan ennen kokousta esittelemäänsä kuukauden eroa kahdeksi viikoksi kertoo mielestäni siitä ettei persujen ryhmä ole täysin Soinin hallussa. Jaksaako/uskaltaako Soini lähteä aikaa ja voimia kysyvään kampanjaan. Kuka pitäisi ryhmän kasassa?
"että keskusta on kokonaisuudessaan terrorin kannalla." Tuo meni ihan politikoinnin puolelle. Kepussa ei ole ollut terroria kannattavia ryhmittymiä. Erilaiset linjat ovat koskeneet muita asioita.
..-löisin vetoa, jos tietäisin lopputuloksen- Niin minäkin, nyt en uskalla, mahdollisuudet on kuitenkin moninaiset. Yksi teikijä joka on uusi on eu, kansalaisten tunteet käyvät aika kuumana sen suhteen. uskon että kepun vaalitappion yksi merkittävä syy oli siinä ettei Mari sitä ottanut huomioon.
Kaksi ehdokkaista on EU myönteisiä ja ennakkosuosikkeja, kaksi EU vastaisia. Etukäteen pidän suosikkeina Niinistöä ja Lipposta, tässä järjestyksessä, mutta pidän kuitenkin mahdollisena Lipposen tipahtamista toiselta kierrokselta.
Kun persut eivät ole nimenneet ehdokastaan on ennustaminen erityisen vaikeata
Paavo Lipponenkin on rasisti joka halveksii suomalaista identieettiä. Siksi hän onkin itse kääntynyt ruotsalaiseksi. Ruotsalaisna hän sitten ilkkuu suomalaisille ja haukkuu kansan syyttäen rasisimista ym.
-
Näiden syiden takia Lipposta EI valita presidentiksi ja hyvä niin.
1.
- Svenska.nu -järjestön keulahahmo ja puheenjohtaja (vahva pakkoruotsittaja)
- valehteli elintarvikeviraston sijoituksesta Suomeen
- venäläisen öljyputken lobbari ja edunsaaja
- Stasilistalla
- Pokkasi härskisti Freudenthal rasistimitalin.
Lue: http://www.sci.fi/~eiry/alersuom.html
Alempirotuiset suomalaiset.
- pokkasi 8000€ palkinnon suomalaissen identiteetin vähättelystä
- pakkoruotsittaja kansan vastaisesti, ei kannata demokratiaa kielipolitiikassa
Toivon että Lipponen yrittää Ruotsin kuninkaaksi eikä Suomen presidentiksi.
Hän pitää suomalaista identiteettiä alisteisena ruotsalaiselle identiteetille.
-
2. Paavo Lipponen: Mehän olemme ruotsalaisia
Paavo Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhuja. Lipponen kertoo, miten hän itse oppi ruotsin, missä taidosta on ollut hänelle hyötyä ja mikä perimmäinen oivallus Suomen suhteesta Ruotsiin meidän tulee tajuta.
Paavo Lipponen oli 11-vuotias koulupoika, kun hänelle tarjoutui tilaisuus viettää kesä suomenruotsalaisessa perheessä. Hyöty oli molemminpuolinen: Perheen pojat Georg ja Marcus sekä kuopus Louise oppivat Lipposelta suomea, ja samalla kesävieras pääsi osaksi ruotsinkielistä arkea.
- Kyllähän se sitten auttoi koulussa, vaikka en minä ollut mitenkään erityisen hyvä ruotsin kielessä. En saanut laudaturia, piti cum laudeen tyytyä, Lipponen kertoo.
Sujuvan ruotsin kielen taidon Lipponen omaksui lopulta poliitikon toimenkuvansa myötä. Lipponen on osallistunut aktiivisesti pohjoismaiseen keskusteluun aina vuodesta 1965.
- Alku oli todella vaikeaa, kun paneeleissa oli tanskalaisiakin. Varsinkin työssäni sosiaalidemokraattisessa puolueessa käytin kansainvälisissä tehtävissä paljon ruotsin kieltä. Olin tilanteissa, joissa olin viikkokaupalla ruotsalaisten ihmisten keskuudessa; siinä sitä oppi.
"Mehän olemme ruotsalaisia"
Paavi Lipposen sekoilu jatkuu täällä....
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1207963
-
3. Lipponen ilmoitti tiedotustilaisuudessaan osallistuvansa presidenttikampanjaan ensiksi ruotsin kielellä ja vasta sen jälkeen suomeksi.
Ledarstick: Och samma på finska
När Paavo Lipponen i går meddelade att han vill bli SDP:s presidentkandidat valde han att gå ut med nyheten på svenska, för att sedan upprepa sitt budskap på finska.
http://hbl.fi/opinion/ledare/2011-08-12/ledarstick-och-samma-pa-finska
SOINI ON LIIAN HYVÄ PRESSAKSI.tyhjän toimittajan toimi.ei pressaa tarviis ollenkkaan.tilat,joita pressa käyttää,vois muuttaa kokous tiloiksi.tulla vaikka kiinan keisari kylään.vieras ,maja paikoiksi.jos haluja ilis säästää.niin paikka säästölle olis avoin.
No niin, nythän palstalla käydään kunnon Depanttia, Perssavaaleista. Nämä molemmat pääehdokkaat, ovat laisiaan "Vastarannan kiiskejä". Sehän vaan lienee hyväksi, että eivät kaikenlaisten "Satusetien" jorinoita kuuntele.
Perassa voi tulla kummasta hyvänsä, riippuu siitä, kumman puolelle Soini porukkansa värvää, "Lopullisessa ratkaisussa", kyllä näin on näreet.
Järjestääkö Lipposka sitten vihdoinviimein sen mielenosoituksen (Tampereen MURHAPOLTTO 23.11.2010) mistä se syytti koko Suomen kansaa blogissansa
Jos (ennenmin lehmätkin lentää) Lipponen valitaan pressaksi.
"Päivi Lipposen muistolause murha poltetuille omaisille.
Pidän siitä huolen.
"Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi tai naureskellen.
Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.
Poliisi on saanut viitteitä, että Tampereella tapahtunut ravintolan palo onkin tuhopoltto. Kaksi mustapukuista henkilöä oli poistunut ravintolasta ennen palon leviämistä. Ravintolasta palo levisi kerrostaloon ja aiheutti kolmen asukkaan kuoleman ja neljän vammautumisen.
Kyseessä on törkeä tuhotyö, kuoleman tuottamus ja vamman tuottamus.
Tahallaan aiheutettua paloa voi kutsua suorastaan murhapoltoksi.
Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan. Jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Tällaista toimintaa ei enää voida hyväksyä ja näin ajattelevia ihmisiä on VALTAVASTI. Liian paljon pahaa on maailmassa aiheutunut sen tähden, että ihmiset ovat olleet hiljaa.
Varsin hyvin muistetaan kuinka 1930-luvulla Saksassa juuri näin ulkoparlamentaarisin toimin aiheutettiin pelkoa.
Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan.” "
Nauruksi menee kun presidenttiehdokas puuttuu kansan valitseman eduskunnan jäsenten toimiin. Ei oikein sovi suurten valtiomiesten linjoihin, paremminkin Berlusconin tyyliin, selvää pikkusieluisuutta.