Eli valtio hoitaa veroista perusravinnon ihmisille.
Sosiaalitukia voidaan leikata tämän perusravinnon verran ihmisiltä sekä palkoista napsaista perusravinnon hinta pois koska se olisi jokaiselle ilmaista.
Sosiaalitukia voidaan leikata tämän perusravinnon verran ihmisiltä sekä palkoista napsaista perusravinnon hinta pois koska se olisi jokaiselle ilmaista.
Vastaukset 187
Vanhimmat
Peruste:
1) Ruuasta maksetaan jokatapauksessa. Kaikki syövät. Tällöin ei ole tietyn perusravitsemuksellisen ruuan suhteen mitään järkeä pyörittää rahaa pientä piiriä, vaan maksaa ruuantuottajiklle siitä että ruokkivat kansakunnan.
2) Oikeus ravintoon on perustuslaillinen oikeus. Jos rahanpuute estää ravinnon saamisen ei ihmisellä silloin ole tätä oikeuttakaan, jolloin perustuslakia kategorisesti rikotaan. Ruuan ilmaisuus on kaikille perustuslain alaisille ihmisille siis KANSALAISOIKEUS joka ei nyt toteudu.
3) Ruuasta ei ole tai tule pulaa, ellei ruokahuoltoa tietoisesti ja pitkäjaksoisesti näivetetä. Tämän näivettymisen ehkäisemiseksi yhteisön ehdottomaksi velvollisuudeksi jää ruokkia itsensä, jolloin ruokahuoltoa ei voida lain mukaan laiminlyödä koskaan.
Lisäksi - maaorjuuden välttämiseksi mutta ruokahuollon turvaamiseksi - pitää olla mahdollista pakkotyöllistää ihmisiä ruuantuotannon tarpeisiin. Tämä on kansalaisvelvollisuus - mutta maaorjuuden välttämiseksi tästä pakkotyöllistämisestä - mikäli sitä tehdään - on maksettava kansallisen keskiansion mukainen palkka.
Tällä tavalla taataan että ihmisiä ei orjuuteta yksipuolisesti ruuantuotantoon, koska ruokaa on halvempaa tuottaa orjuuttamatta. Jos pakkotyötä käytetään tarkoittaa se sitä että kansakunta on niin syvässä kriisissä että ruuan varmistaminen on ykkösprioriteetti myös jaettavien korvauksien suhteen.
Painu metsään poimimaan marjoja - niin ksusn kuin siitä maksetaan jopa 5000€/kk, ennen kuin tukia leikkaamalla pakotetaan sinunlaisiasi ehdottamaasi pakkotyöhön.
Jos tukia leikataan ja pakkotyöstä ei maksateta kohtuullista pakkopalkkaa työnantajalla joudutaan minut konkrettisesti pakottamaan työhön, ja kukapa sitä ilmaiseksi tulisi minun lapasiani nostelemaan?
Juuri tämän takia kaikkien kannalta helpompaa ja halvempaa on helpottaa työn saamista, ja maksaa siitä käypä palkka. Muuten joudutte maksamaan jollekulle siitä että se tulee pakottaan mua :)
Näettekö? Nää typerät uhkailut vaan ei toimi, niiden toteuttaminen on kalliimpaa ja hankalampaa kuin joko tukien maksaminen tai sitten ihan suoraan töiden antaminen. Olen edelleenkin velvoitettu ottamaan työtä vastaan kun työkkäri sitä tarjoaa, ja jos työkkäri ei sitä tajoa ja te kuitenkin veroistanne tuette työkkärin setää ja tätii - niin se on teidän ongelmanne että työkkäri ei tee sitä mitä työkkärin pitäis tehdä.
Just sen takia että olette idiootteja ja luulette että kyrpiintynyt syljeskelynne merkitsee mitään maailmalle ja etenkään tosiasioille ... niin no, siksi mikään ei koskaan muutu parempaan suuntaan. Te olette näköalattomia ja ainakin minä koen olevani sen näköalattomuuden uhri.
nimenomaisest PAKKOTYÖTÄ - ei siitä mitään makseta. Hoidat homman tai tulee piiskaa.
No miksi sitten ei voida suoraan skipata suoraan sinne mihin toi johtaa, tulkaa suoraan piiskaamaan jos pystytte? Tuo ei kelpaa minulle, en osallistu työhön ja puolustan itseäni vaikka väkivallalla koskemattomuuteni taatakseni mahdollisimman pitkään.
Turha tässä on jauhaa työstä, koska se ei tule toteutumaan, kyse on halusta käyttää väkivaltaa ja siihen tämä tulee johtamaan jos tuota linjaa ajetaan.
Ja siis, oletteko te jotain lapsuudenkodissanne pahoinpideltyjä kun pelkäätte ja kunnioitatte "piiskaa"?
Onko teistä siis jo lapsena pahoinpitelemällä leivottu tahdottomia identiteetittömiä työläisiä jotka hilaatte pankkiriin ja osakesijoittajan taakkaa, ja parin työttömän - siitä hyvästä että saatte joskus hiukan YRITTÄÄ vittuilla anonyymisti netissä jollekulle?
Tämäkö on se miten suomalaiset työntekijät on tehty, kuriin ja nuhteeseen kotona varvulla pieksettynä?
Ihmekös ettette te ajattele itse, kyllähän piiskaa heiluttava äiti/isi tiesi niipaljo paremmin.
Maailmaa nähneenä tosin tiedän mitä se on. Äänesi kellossa tulee muuttumaan kun täällä pohjolassa joudutaan turvautumaan äärimmäiseen diktatuuriin alati kasvavan budjettivajeen seurauksena. Turha luulla että EU:n suurmaat tulevat tätä pohjolaa pelastamaan.
Kohta täällä eletään niin kuin P-Korean työleiripelloilla.
Kyllä minä sen tiedän.
Ei tämä ole sivistynyt hyvinvointi-länsimaa.
"kun täällä pohjolassa joudutaan turvautumaan äärimmäiseen diktatuuriin alati kasvavan budjettivajeen seurauksena."
Niin, siis miksi tuossa tilanteessa tulee turvautua diktatuuriin?
Vain siksi että edes kriisin aikana itsekkyys ei lakkaa, eikä aleta tekemään koko kansan kannalta hyviä ratkaisuita - vaan hyvätuloinen haluaa pysyä hyvätuloisena ja alkaa rakentaa diktatuurista järjestelmää köyhiä alistaakseen.
Vaihtoehto on se että kansakunta kokoaa itsensä, ja alkaa toimimaan tilanteen mukaan yhtenä yksikkönä, yhteisellä asialla.
Tähän en usko, koska minun mielestäni ihmiset ovat typeriä ja pahoja, joten oletan että tulen kuolemaan toisinajattelijan kuoleman jossain saunan takana.
Vain siksi että edes kriisin aikana itsekkyys ei lakkaa, eikä aleta tekemään koko kansan kannalta hyviä ratkaisuita - vaan hyvätuloinen haluaa pysyä hyvätuloisena ja alkaa rakentaa diktatuurista järjestelmää köyhiä alistaakseen.
Eli piiskaa kaikille luevassa.
Ja kai se ruoka pitäisi valmiiksi laittaakin näille uusavuttomille, ja osalle kai syöttääkin ...))
ja eikös alkoholikin pitäisi olla ilmaista tuon teorian mukaa..
kaikkea täällä aikuset, joutilaat terveet ja varmaan työkykyiset ukot viitsi ijauhaa...kaikki vaan ilmaista ja mitään ei itsens tarviis tehdä.
Sulle neuvoksi että jätäppäs muutama ateria väliin, jos rahaa ei kerran ole...Kevenee se vyötäröllä kannettava kuormakin siinä hieman, ja ehkä työkyky ja motivaatiokin nousee..::))
"ja eikös alkoholikin pitäisi olla ilmaista tuon teorian mukaa.."
Ei koska alkoholi ei ole välttämättömyys kansakunnan toimimiselle. Alkoholi on haittoja tuova aine jota pitää verottaa haittojensa mukaan, ja jos haitat ovat suurempia kuin verokertymä alkoholinkäyttöön pitää puuttua jotenkin muuten.
Yhteisödiktatuuri on toista mieltä, koska alkoholin orjuuttamat ja sulattamat aivot eiväh halua että heidän pulloonsa kosketaan.
Harva oikeasti avun tarpeessa oleva vastustaisi tätä ajatusta.
Sensijaan yhteiskunnan loisina oleville rikkaiden kotirouville tämä olisi huonoja uutisia - sillä se että nämä kotirouvat saisivat ilmaisia porkkanoita ei heitä lohduta, koska nyt pöydässä on sisäfileettä joka saadaan suhteessa halvemmalla koska yhteiskunta osallistuu kotirouvan korkeisiin elinkustannuksiin osaltaan.
Kaikki se "vapaa raha" mitä yhteiskunta avokätisesti jakelee joka voidaan muuttaa konkreettisiksi tuotteiksi joita tarvitaan peruselämään... köyhät tarvitsevat noita perustuotteita, mutta varakkaat loiset tarvitsevat sitä rahaa koska heillä on jo se perustuote saatavissa nykyiselläkin tulotasolla.
Mielestäni valtion ei pitäisi antaa köyhille juuri lainkaan rahaa, vaan ruokaa, saippuaa, hammasharjan ja -tahnaa ja sukat yms. Tällöin rahan takia loisiminen niille jotka eivät tarvi perushyödykkeitä loppuisi.
Tämä olisi kunnon veronmaksajien etu.
Kyllä on taas mukava ja raukea olo, kun tuli syötyä vähän pihviä ja otettua viiniä työpäivän jälkeen.
Mitähän se ruoka maksaa, pitää kysyä joskus kotiapulaiselta.
Voi sua raukkaa kun olet kateellinen, tottakai rikkaat rouvat fileensä ansaitsevat, onhan heillä vauraat miehet elättämässä...Mitäs sulta kenenkään fileet on pois, mene töihin....
Mites muuten sun rouvas, onko kotirouvana...taidat siksi ollakin kade...katsos jotkut osaa valita oikein puolisonsa, mitäs köyhää ja työtöntä ottamaan, jos voi saada varakkaan ...
tai olisitkin etsinyt sinäkin "rikkaan rouvan" joka kantais sullekin kaipaamas fileet pöytään..:)!!
ei rikas tarvi olla että erilaiset fileet ja paistit pöydästä löytyy. Tosiasiassa köyhän ei kannata ostaa muuta kuin parasta, sillä kun ostat vaikka sen paremman lihan ,niin siitä syöt useamman kerran kuin siitä halvemmasta lihasta josta jänteet ja rasvat muodostaa suurimman osan ja niitähän ei syödä vaan poistetaan viimeistään kypsänä. Kannattaa kokeilla osta vaikka possun sisäfile ja valmista se , siitä syö hyvin2henkilöä 2 kertaa ja jos lisäkkeitä, siis kasviksia ,on tarpeeksi niin vielä 3.kin päivä menee samalla fileellä. Mutta jos ostat jonkin huonomman osan niin etpä saa syödyksi kuin 1kerran. Eli kalliimpi on edullisempi. Tästä se poru taas aikaiseksi saadaan , mutta kannatta ihan oikeasti kokeilla.
Itse olin ollut kotirouva, enkä mikään tukea saanut, vaan omalta miehiltä riittävästi rahaa. Hän ei ollut mikään rikas, mutta ent. virkailija eläkkeellä! Minä olin kotona kun töitä en saanut koska en puhunut hyvin suomea. Nyt asia on eri, ja töitä minulla on. Se, että alkoholivero nousee vaan sen takia että saatte ilmaista ruokaa, on törkeä! Työttömän on saatava riittävästi rahaa. Itse mielulään ostan vaaatteet, kengät ja kosmetiikkaa kun ruokaa, ja viini ja tupakkakin maistuu.
Miksi jonkun piti saada ruokaa ilmaiseksi? Se ei ole missään maassa? Ranskassa ruokaa maksaa saman verran kun Suomessa!, ainoastaan viini on halvemoi noin 3-4 kertaa. Mutta ei missään maassa ole ilmaista ruokaa.
Kaikki maksaa, ja jopa enti. itäblogin maissa hinnat nousivat niin kun koko itä bloogi meni EU.n.
Teillä on todella kierro ajatusmaailma, Kukkomies. Jos halautte parempaa ruokaa, etsikää töitä, ja opiskelkaa uuteen ammattiin. Esim. kolutettu ja kielitaitoinen voi saada hyvää töitä ja hyvää palkkaa. Minulla on nyt aika hyvää työpaikkaa. Ja en ole natiivi suomalainen. Hävetkää, Kukkomies, kun olette Suomessa syntynyt ettekä mennestynyt omassa maassa, ja kerjätte ilmaisia porkkanoita. Itse mielulään ostan hyvää ja laadukkasta ruokaa kuten kalaa, ja vaan kokolihaa, vaikka poron lihaa.En vaadi siitä kuitenkin ilmaiseksi, vaan ostan kaupassa.
Kukkomies, olet vaan kateelinen, saamaton surkimus.
Leipäjonoon vaan, ja kassi kainaloon!
Mielestäni olet osittain väärässä. Ilmaiseksi ruokansa saava ei välttämättä "jaksa" keksiä keinoja kohentaa elämäänsä. Ilmaiseen perusruolkaan voisi tietysti yhdistää aivotoiminnan pysäyttäjän, niin silloin huoletkin loppuisivat samalla, kuin elämänhalu.
Ihminen on aktiivinen olio.
No tuota, voin vannoa että ruuan hankkiminen ei tälläkään hetkellä aivotoimintaa rassaa.
Mietin vain että mikä itu siinä on että täytän saman lapun kuukausittain jonka kiikutan sossuun, ja sitten saan tilille rahaa ja rahansiirtely näkyy täsmälleen siten että näpyttelen visa electronini koodin lukijalaitteeseen että saan rahaa?
Ts. Ruokani ei ole ilmaista - minun täytyy "ansaita" se :
- Kirjoittamalla henkilötietoini kerran kuussa yhdelle a4-lapulle
- Näyttämällä kassalla hankinnan peritarpeellisuuden ja siirrettävän arvon kannalta merkityksetöntä muovinpalaa.
Kai tajuat että "Ihminen on aktiivinen olio" lausahdus tässä kontekstissa on naurettava?
Koska käytössäni ei ole koskaan sellaisia rahoja joilla voisin ostaa mitään sen ihmeellisempää, ihmettelen miksi minun tarvii kerta toisensa jälkeen todistaa että joo, kyllä mä saan tänäänkin viedä tän maitopurkin tästä kaupasta pois.
Jos taas mielin jotain parempaa einestä niin silloin siirrän hyllyn takana kyseisen eineksen reppuuni ja varastan sen, koska se on jokatapauksessa ainoa tapa saada kyseistä tuotetta.
Ainoa mitä ruuan hinta aiheuttaa on turha monimutkaisuus joka kuitenkin muuttuu ruuan tarvitsijalle äärimmäiseksi yksinkertaisuudeksi kuitenkin, joten jos aivotoiminta näivettyy niin se näivettyy jo nyt noita typeriä maksukortteja vilautellessa.
Paljon helpompaa olisi jos "Oleellisesti arvokkaat tuotteet" olisivat paremmin vartioidulla puolella kauppaa, ja sitten ilmaispuolella seurattasiiin lähinnä pääpiirteissään paljonko perunaa tai porkkaa siirtyy kassalta ulos, ja tästä sitten kirjoiteltaisiin menekkejä. Valtio maksaisi ruuan tuottajille siitä että tuottavat ruokaa ihmisille (niinhän tekin maksatte nyt jokatapauksessa, ja minä maksan) sekä kaupalle siitä että jakelevat tätä ilmaista sapuskaa (me maksamme jo nyt).
Monet tuotteet ovat niin halpoja suhteessa toisiinsa ettei niitä oikeastaan kannattasii erikseen hinnoitella tai punnitakaan kuin silmämääräisesti, ja kaupoille voisi maksaa lähinnä siitä että tarjoavat noita tuotteita muiden - hinnoiteltujen - tuotteiden ohella.
Miksi ihmeessä omistatte noita numerologisia fetissejä laskea asioita?
Miksi et nikkaroi vaikkapa linnunpönttöjä, tai väsää jotain muuta? Kaikkialla on löysää rahaa ja ostohaluisia ihmisiä. Oletko jo orjaantunut? Silloin sun hyvätkään ideat eivät ole muuta kuin sananhelinää.
Minun mieltä ei ylennä varastaa ruokaa, jos ei äärimmäisestä hädästä ole kyse. Yllättävän hauskaa muuten on etsiä ansaitsemiskeinoja, joista oikeasti rahaa saa ihan vilpittömästi.
Ei ole työtiloja.
Vitut.
Ite väsään linnunpöntöt ja kuusipallot- kranssit- sekä köynnökset keittiössäni. Pönttöjen osat sahaan ulkona, mutta kasaan ne ja maalailen sisätiloissa.
Olet laiska teoreetikko. Osaisitko enää edes tehdä töitä, jos joku keksisi tarjota sulle sellaista? Tietysti 50€/h, koska ei sun henkilökohtainen lama vähemmällä loppuisi.
No, olen laiska teoreetikko täsmälleen niin kauan kuin töitä ei ole tarjolla.
Kun töitä asiallisella korvauksella on tarjolla teen niitä ahkerasti.
Ja saat olla kiitollinen siitä etten tule kilpailemaan kanssasi noiden juttujen kanssa, luultavasti teet duuniasi niin halvalla ettei edes kannattaisi.
jopa 5000€/kk - verottomana.
Painu metsään siitä tienaamaan, ja ole hiljaa!
Pummit voi syödä ilmaiseksi metsässä ja roskiksista. Sinullekin sopisi puun juuret, niin voisi mieli kirkastua ja veltot koivet kulkeutua työnhakuun.
Työnhaku ei ketään elätä.
Sinäkin syöt metsän antimia, joita minä olen kerännyt ja myynyt hyvällä hinnalla, Nosta perseessi siitä ja jos ei se enää jaksa nousta edes lähikauppaan, niin laita viestiä. Voin tehdä sen puolestasi pienellä maksulla.
Enimmäkseen syön tehomaatalouden ylituotantoa jonka reaalihinta on noin 10centtiä per kilo, jos sitäkään.
kakkamies on saamaton surkimus.
Mietippä millä verovaralla tämä kustannettaisiin? Mistä se otettaisiin pois, kun nytkään ei verovaroilla pystytä huolehtimaan siitä että kaikki saavat kaiken tarvittavan vaan on pakko ylläpitää järjestelmää jossa hyväksikäyttäjät joutuvat pois ilmaisten tukien ja apujen piiristä jos eivät ole valmiita näkemään vaivaa oman elatuksensa suhteen? Ei ole järkevää antaa ilmaista ruokaa työtävieroksuvalle ihmiselle, tai vaikkapa narkomaanille. Teeppä laskelma paljonko tämä suunnitelmsi kustantaisi valtiolle vuodessa jos jokainen ihminen olisi oikeutettu ilmaiseen perusravintoon.
Palataan asiaan sitten kun sinulla on laskettuna miten tämä toimisi käytännössä.
"Mietippä millä verovaralla tämä kustannettaisiin?"
Sillä mitä sinä ja minä käytämme jokatapauksessa ruuan ostamiseen kultapieni. Me käytämme sen rahan jo nyt, väistämättä - muuten sinä tai minä olisimme jo kuolleet nälkään?
MISSÄ ON AJATTELUKYKYSI HEI HALOO?
Katsokaas, ainakin minulle on aivan sama maksanko 100 euroa kuussa ruuasta - jota ostan jokatapauksessa - vai saanko ilmaista ruokaa jota puputan ja saan 100 euroa vähemmän toimeentulotukea.
Samoin jos itse syöt perusruokaa suunnilleen satasen arvosta on aivan sama maksatko sen kaupalle vai maksatko sen jo veroissasi ja saat satasen vähemmän kouraan.
Ymmärrätkö?
Ilmainen perusruoka kuluttajalle takaa sen että ruokaa on aina saatavilla, tällöin oikeus tähän ravintoon (joka on perustuslain tuoma oikeus!) koskee JOKAISTA, niin köyhää kuin rikastakin. Rikas voi vaan valita sitten myös sitä valmiimpaa ja parempaa hienompaa ruokaa rahaa vastaan jos niin haluaa tehdä. Köyhä puolestaan ei voi, koska hänen varansa eivät riitä muuhun kuin ilmaiseen.
Mutta ilmeisesti se että sairaaloihin tulee jotain aliravittuja nistejä kalliiseen hoitoon VEROVAROILLA koska he ovat käyttäneet ruokarahansa huumeisiin ei ole mikään merkitsevä asia, henkisesti tai rahanmenon kannalta?
Mitä nyt ne nistit eivät ainakaan sairastelisi niin paljoa jos saisivat ravintoa kunnolla, eivätkä vetäsi niin paljon huumeita koska eivät saa niin paljoa rahaa jolla hankkia niitä, ainakaan sossusta.
Mutta tämäkin on aivokuolleille jotenkin enigmaattisen vaikea tajuta, että antamalla ilmaista ruokaa he voisivat säästää nimenomaan sosiaalikustannuksissa? :)
Onkos nistit jotenkin alempiarvoisia kuin sinä...)))Mieluummin annan veroni nistien ja alkoholistien hoitoon, heillä on sentään syynä riippuvuus etteivät pysty huolehtimaan itsestään, ja ainahan joku voi raitistuakin ja kuntoutua työelämään veronmaksajaksi..
.Toisin kuin Kukkomiehen kaltaiset, parhaassa työelämässä olevat , terveet, laiskat miehet...joilla taitaa vaan laiskuus olla perimmäinen syy ettei pysty elättämään itseään...
Sitäpaitsi monet alkoholistit käyvät työssä, ainakin tilaapäisesti.
nm. vakityössä käyvä veronmaksaja.
No tuota, itseasiassa yksi yrittämästä luopumisen syy on juuri se että minua kohdellaan kuten nistiä, vaikka olen parhaassa työiässä oleva terve mies.
Miksi ihmeessä arvostaisin ja palvelisin yhteisöä joka arvottaa asiat tällä tavalla?
Nisti tarvii lähinnä katkon touhuilleen, minä tarvin työtä ja palkkaa. Jos homma on tehty niin vitun hankalaksi kaikkinensa saada asiallista työtä, niin se on minun rangaistukseni systeemille etten osallistu.
Millä ajattelitte mut saada houkuteltua mukaan? Väheksymällä ja teettämällä ilmaista työtä? "Näpäyttämällä"?
Jo se osoittaa kuinka typeriä te olette. Tämän takia teidän on keksittävä jokin tekosyy selittää omien toimienne typeryys, ja se tekosyy on se että minä olen muka "laiska".
Me voimme minä päivänä tahansa mitata tätä laiskuutta, kunhan pistätte rahaa kouraan työtä vastaan. Mutta koska olette itaria köyhiä itseriittoisia paskoja näin ei tule tapahtumaan, etenkään koska "Olen näin vittumainen".
Sen että olen vittumainen tässä asiassa ei vaikuta työsuoritteeseeni, mutta se tietenkin vaikuttaa siihen kuinka kärkäs BigBrotherin koulima maailma on dissaamaan kaltaisiani yksinkertaisesti sosiaalisista syistä.
Sensijaan olen huomannut että maailma tarvitsee kipeästi syntipukkeja koska ihmiset voi henkisesti helvetin huonosti. Tekin olette sekaisin kuin käkikellot, vihaisia ja vittuuntuneita. Minä en ole teidän potkittava koiranne.
Ja joku jonka identiteetti on "vakityössä oleva veronmaksaja" on menettänyt identiteettinsä totaalisesti.
Jos tuo on se mikä "sinä" olet niin voi jumalauta, VARAA AIKA PSYKOLOGILLE.
Ja hyvä "vakityössä oleva veronmaksaja".
Unohdit vielä ilmoittaa palkkasi että "suuruttasi" oltaisiin voitu vertailla toisten "vakityössä olevien veronmaksajien" kanssa :)
Vai vielä ilmaista ruokaa.....Entäs jos menet töihin maukumasta ilmaista ruokaa, kenties sitten saat kadehtimaasi sisäfilettä pöytään..:))
Häpeä jos osaat, mies vielä...!!!Ja ruokakin pitäisi antaa ilmaiseksi.
Ei muuta kuin toimeentulo tuet laikoilta pois, eiköhän työhaluja taas joillekin löytyisi..
"Ei muuta kuin toimeentulo tuet laikoilta pois"
No ei muuta kuin äänestämään pelle, niinhän sinä olet tähänkin asti äänestänyt sitä ja tätä ja tuota ja tässä jamassa maa nyt on :)
Kukkomies ei ole mikään mies, mutta saamaton sossupummi, joka ei saa ikinä sisäfiletta eikä naista. Kuka nainen olisi halunut olla sellaiset pumin kanssa, joilla ei ole varaa edes tarjoaa naiselle illallista ravintolassa, lahjoista puhumattakaan. Kuinka sellinen surkimus olisi pystynyt elättää naista? Thyj. kuvottava tyyppi olette kukkomies, en koskisi Teitä edes keppilla.
Haha. Mua on aina alkanut virnistyttään siinä vaiheessa kun puhe tulee rahasta ja varallisuudesta ja sen liittyvyydestä etenkin parisuhdeasioihin ;)
Siitä näkee että tyypeillä on niin saatanan huono itsetunto että töissä on pysyttävä jo ihan siksi että kelpaisi jollekin naiselle. Eiks teillä parempaa oo tarjota?
Mä tykkään sattuneista syistä aika tavalla semirentun roolistani, en ole koskaan digannut muutenkaan "elintasonaisista", mut sellaiset pehmeet suloiset lempeet naiset on olleet hyvinkin paljon mieleen. Ja vaikka mulla ei oliskaan taskussa kuin kakskytä senttiä...
Aijoo, ja olettaen että tää nykyinen suhde ei sitten kestäisikään loppujen lopuksi, niin ihana ja toimiva kuin muruseni onkin suhteessa muhun ... niin ajattelin että voisin alkaa väkertää ihan piruuttanikin penskoja tähän maailmaan niinku sarjatuotantona.
Maailmahan on täynnä naisia jotka haluaa perheenlisäystä ja odottaa vaan että joku tulee ja suostuu faijaksi.
Kustannukset maksaa kunnollienn veronmaksaja, koska muutaman tuollaisen mukulan jälkeen ei olisi enää mitään toivoakaan että koskaan saisi mitään elareita millään työllä maksettua.
Siispä omat geenit jakoon toisten kustannuksella; minä noudatan Darwinin kaavaa, Te keynesläistä talouslogiikkaa. Tässä on mun Plan B. Siittää naisia.
Kuka nainen katseleis sisäfilemiestä? Illallinen ravintoloissa on tuhlausta, kun ruokaa voi tehdä kotonakin. Baariin mennään etukenossa kun pohjat juodaan himassa.
Naista ei tarvitse elättää, se elää ihan ite.
Pumi on koirarotu, ihan hauska sellainen.
Kukkomies on SURKIMUS JA KUVOTTAVA LIMANULJASKA, YÄÄÄÄK, MIKÄ TYYPPI.
No, silti huudat nimeeni. Olisko sua vaikka trollattu ja huolella?
kukkomies=kakkamis, paskapää.
Minä en ymmärrä todellakaan miksi tämä ajatus saa näin negatiivisen vastaanoton.
Liittyykö tämä siihen että jos et voi OSTAA ruokaasi niin silloin et koe arvoa ihmisenä?
Vai onko kyseessä sairas vallanhalu jossa halutaan pitää optiona se että ihmisiä pakotetaan nälällä?
Mikä estää ihmisiä hamstraamatta ruokaa, jos se on kerta ilmaista?
Luuletko että jos ruoka olisi ilmaista, sitä silloin riittäisi kaikille?
No senkun hamstraatte, siinähän ihmettelette mitä teette kaikilla niillä perunoilla jotka mätänevät kellarissa.
Minä annan vinkin: Koiranpaska on ilmaista, mene hamstraamaan sitä. Pikkukivet ovat ilmaisia, ei muuta kuin kaapit täyteen. Samoin vettä saa hakea järvestä niin paljon kuin sielu sietää! Ajattele kuinka paljon .... KAIKKEA .... saat kun menet vaan hakemaan!
Jos PERUS ruoka on ilmaista eivät ihmiset kovin paljoa jaksaisi sitä hamstata. Tähän voitasiiin pistää vaikka sellainen systeemi että kuitata saa ilmaiseksi tietyn määrän ruokaa, jotta piikkikulutus pysyisi hallussa. Siis ilmaista ruokaa, muttei rajottamattomia määriä.
Ja ruoka koritille.
Avot.
Miksi rupeat puhumaan koiranpaskasta, kun joku esittää sinulle kysymyksen, etkö kestä kritiikkiä?
Entäpä tuo rajoittaminen ihmisille. Mitkä tuotteet rajoitetaan ja mitkä eivät? Mikä on tämä niinsanottu PERUSruoka. Onko se kassi perunoita, pari hedelmää ja jauhelihapaketti?
Mitenkäs sitten, jos joku ei syö lihaa, tai joku toinen on VHH ravinnolla... tai jos joku onkin allerginen niille hedelmille? Pitääkö heidän sitten hakea jokin erikoislipuke että saavat jotain eriruokaa?
Mitenkös jos jotain ei tee mieli syödä sitä perunaa ja jauhelihaa, heiltä siis viedään kokonaan pois mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä he syövät?
Sinä et taida tietää paljon ihmisistä ja siitä, miten he käyttäytyvät. Jos jotain saa ilmaiseksi, sitä kaavitaan ihan kuin maailmanloppu olisi tapahtumassa. Sitten kun ihmiset näkevät että hyllyt on tyhjillään, se kasvattaa vain entistä enemmän ihmisten halua rynnätä kauppoihin ekana ja ottaa kunnolla tavaraa mukaan, koska ei sitä tiedä, vaikka huomenna hyllyt olisivat taas tyhjänä.
"Sinä et taida tietää paljon ihmisistä ja siitä, miten he käyttäytyvät. Jos jotain saa ilmaiseksi, sitä kaavitaan ihan kuin maailmanloppu olisi tapahtumassa. "
En näe ihmisiä kantamassa koirankakkaa muovipussitolkulla vaikka se on ilmaista, enkä näe samaa pikkukivistä tai vedestä.
Tottuminen ilmaiseen tapahtuisi siten että ensin kenties ihmiset hamstraisivat, mutta kun aina käsiä kolottaa kantaa sitä 20 kilon perunasäkkiä ja ne 10 edellistäkin ovat jo autotallissa tiellä niin että mersu tarvii parkkeerata pihalle, niin jossain vaiheessa laiskuus veisi voiton. Katsos, ilmainen on samalla "arvoton" - tai ruuan tapauksessa vain ravitsemusarvoinen. Ei ihmisten tarvisi kuin hoksata että tavaraa riittää - ja siksi sitä ei kannata ottaa oman mukavuuden takia kuin sen verran kuin ihan oikeasti tarvii.
Toisekseen, vain perusruoka olisi ilmaista. Hyllyt eivät tyhjenisi koskaan ilmaisen hamstraamiseen.
Mutta toisaalta ymmärrän että pidät ihmisiä keskimäärin typeryksinä. Niin minäkin teen.
"Tottuminen ilmaiseen tapahtuisi siten että ensin kenties ihmiset hamstraisivat, mutta kun aina käsiä kolottaa kantaa sitä 20 kilon perunasäkkiä ja ne 10 edellistäkin ovat jo autotallissa tiellä niin että mersu tarvii parkkeerata pihalle"
Joo ei nää pihit tua kotioon yhtään ylimääräistä ruokaa koteihinsa.
Kaikki ruoka mikä jää yl,i joutuu viemään kaatopaikalle tai johkin keräyspisteelle tahi kompastoriin.
Siitä ei tule kuin ylimääräistä työtä ja laskua.
Jos vertaisit ruokaa johonkin vähän tärkeämpään asiaan kuin koiranpaskaa, sinun väitteesi voisi olla jopa järkevä, mutta heität mitä typerämpiä vertauskohteita.
Huomasin kuitenkin ettet pysty edes vastaamaan esitettyihin kysymyksiin, joten tämä keskustelu onkin tässä.
Hanki aivot, tule sitten tänne kertomaan viisauksiasi.
Kukkomies on vähän niin kuin känninen autoilija; ei tiedä kumpaa kaistaa pitäisi ajaa, ja vaikka tietäisi, niin ei pysty, vaan vetelee koko ajan kiemurrellen oikeaa ja vasenta kaistaa - enkä nyt sano että on keula koko ajan menosuuntaan päin....
Tää kuulostas tosi hyvälle.
Kaikille suomen kansalaisille passiavilauttamalla perusruoka ilman.
Viälä kun kehitetään valtiolle oma kauppaketju josta saa ilman sitä ruokaa.
Vois nää nykyiset "rosvoavat" kauppaketjut pistää ovensa kiinni, saatais sieltä sitten ammattitaitoista väkee.
Nostettas verotusta (tuloveroo) tarvittavan määrän, muita avustuksia vois sit vähentää vastaavasti.
Sama ruoka olis ministereille kuin työttömillekin ilmasta, olis sitten ministerin päätettävissä kelpako ruoka sille.
"Viälä kun kehitetään valtiolle oma kauppaketju"
Mutta tätähän ei haluta tehdä koska "valtio" koostuu hallinnosta jonne äänestetään median perusteella ennakkovalikoituja eri eturyhmittymien mannekiinejä, jolloin päättävässä hallinnossa ei ole koskaan sellista porukkaa joka ei haluaisi ajaa oman eturyhmänsä etua.
Koska ruokamafia on jo nyt miljardibisnestä on selvää että ruokamafian edustajat ovat aina enemmistönä, kun ei niiden sopivien kansanedustajien valikoimimen ja heille mediasta media-ajan ostaminen ole kustannuserä eikä mikään tälle mafiaryhmittymälle.
Rahalla saa ja sitähän tuolla taholla on käytettävissä yllin kyllin.
Tämä on kaikkien asiaan liittyvien etu. Kukaan noista tahoista ei piittaa siitä että kansalaiset voisivat saada ruokansa halvemmalla toisin toimimalla, vaan tätä ruokamafiaa käytetään yhtenä rikkaiden rikastamisen ja köyhien köyhdyttämisen välineenä.
Jooo, sehän on, melkein ainakin: alat vaan kasvattaa ja viljellä, kerätä kesäisin ja syksyisin peltojen ja metsien satoa, jne. Niissä puuhissa jopa tyhjempiaivoisen korvien välissä alkaa liikkua jotain.
"Jooo, sehän on, melkein ainakin: alat vaan kasvattaa ja viljellä"
Menenkin pyytään sossulta tukee kuokkaan ja maapalan hankintaan.
..sossua, kun alat viljelemään. Viljeltäviä alueita löytyy vaikka kuinka, kun vain viitsii nähdä vaivaa vähänkään. Kyllä yksi "kukkopoika" perunoita kasvattaa vaikka parvekkeella vanhoissa autonrenkaissa. Kimpassa voi viljellä isompaakin aluetta, kaupungisakin löytyy paljon viljeltävää peltoa ja maalla vielä enmmän. Peltoa voi vuokrata, hehtaarin vuokra on 100-500€ ja hehtaarille sopii monta "kukkopoikaa" viljelemään. Itse maksan 140€/ha vuokraa pellosta ja hehtaarilta saa perunaa 30000kg! Eli aika monelle perheelle riittää tuosta hehtaarista viljeltävää, parin aarin kasvimaa maksaa vuokrattuna porukalla n. 3€, ei ole hinnasta kiinni.
Jooo, ja sinä tarviit sossua metsään menemiseenkin, oletan. Luoja ruokkii linnutkin, mutta ei ilmaiseksi.
Midä viddua vingut vielä ilmaisesta ruuasta, kun jo nyt ruoka on ilmaista. Kukaan ei varmasti kuole maassamme nälkään ihan perusruuan puutteeseen, ihan ostamallakaan siihen ei saa kulumaan 20€/kk enempää ja joka on vähänkään viitseliäs, niin tuon rahan saa, löytää taikka pummii, ellei sitten joltain luukulta kolahda tilille tuota summaa.
Juuri katsoin tilastoja ruuanhinnasta, niin Suomi ei ollut lainkaan kalleimmasta päästä. http://www.hameensanomat.fi/?article=168011
Itse käyn töissä, tuloni eivät ole suuret, tulojen puolesta minut luokitellaan virallisesti köyhäksi, en kuitenkaan koe itseäni mitenkään köyhäksi, pystyn ostamaan kaiken tarvitsemani ja elättämään vielä perheenkin. Ruoka ei ole todellakaan mikään ongelma!
"...Ruoan hintataso Suomessa ilman arvonlisäveroa on alhaisempi kuin monissa muissa Euroopan maissa..."
Siis, ILMAN ARVONLISÄVEROA !!!
Eihän suomessa polttoainekaan siis maksa "yhtään mitään" kun verrataan sen verotonta hintaa muiden euroopan maiden verottomiin hintoihin.
Ja kun suomi liittyi EU:hun, todettiin että suomessa on euroopan halvimmat autot - ilman veroja. Tällöin muita EU kansalaisia kehoitettiin tulemaan suomeen auto-ostoksille, ja ottamaan mukaan printatut EU-säädökset, kun muissa maissa moiset verot on kielletty.
Niin.
Jos ruoka olisi "ilmaista", ts. ei ilmaista mutta kaikkien olisi pakko maksaa yhdelle firmalle eli valtiolle, katoaisi vähäkin motiivi kilpailla.
Nykyisin ruuan hintaan sisältyvä kate (olematon, tuottajat/kaupat pärjäävät myyntivolyymillä) olisi pikku juttu verrattuna siihen kustannusten nousuun mitä seuraisi kun valtio ottaisi ohjat. Miettikääpä sitä virkamiesten armeijaa joka varmistaisi laadun ja pyrkisi jotenkin selvittämään millaista ruokaa ne kansalaiset nyt haluavat. Ja kun mahdollisuutta asioida muualla ei olisi, hällä väliä saavatko kansalaiset tismalleen haluamansa...tai onko se palvelu kaupan kassalla ystävällisempää kuin KELAssa tai verotoimistossa...tai löytyykö tuotteita aina hyllystä. Jos ei suju, aina voi vaatia valtiolta lisää rahaa ja vaikka neuvotella palkankorotuksista. Ruuan hinta nousisi, takuuvarmasti.
Miksi ylipäätään täällä haaveillaan kommunistisen Neuvostoliiton mallista, kun ei homma toiminut sielläkään? Onko taistolaiset vanhemmat syöttäneet harhaoppejaan lapsille vai mitä?
"Jos ruoka olisi "ilmaista","
En puhunut kaikesta ruuasta - vaan PERUS ruuasta.
Kilpailu voisi toteutua edelleen esim siten että laadukkaat tuotteet syrjäyttäisivät laaduttomat, eli ne tuottajat joilla olisi laadukkaampi tuotantoprosessi saisivat yhteiskunnan tuet - ja ne jotka koittaa tunkea paskaa ilmaismarkkinoillekin jäävät ilman tukia.
Kilpailu voi toteutua ilman rahaakin, esim. asiakkaan tyytyväisyyden muodossa.
Ja mitä jalostetumpi ja työintensiivisempi tuote niin senhän ei enää tarvitsekaan olla ilmainen, eli hintakilpailu voisi toimia siitä eteenpäin.
Ei kaadu laatu tai kilpailu ilmaisuuteen, koska ilmaisuus toteutuu vain loppukuluttajalle. Tuottajat kilpailevat edelleen tuotantopalkkioista.
Tällöin esim. kauppaliikkeet voisivat miettiä asiaa siten että "Jos tarjoamme mätiä ilmaisia perunoita ja naapuriliike tarjoaa erittäin hyvälaatuisia ilmaisia perunoita niin naapuriliike menestyy paremmin".
Tällöin ilmaiset tuotteet ovat itseasiassa sisäänheittotuote kauppiaille. Jos he saavat tästä jakelupalkkion jokatapauksessa on kauppiaan etu järkätä jokatapauksessa parasta asiakkailleen - ilmaisissa kun on eronsa niissäkin.
Ja mikäänhän näistä ei kuitenkaan ole "ilmaista". Köyhät saavat vähemmän suoraa rahallista tukea ruokajärjestelmän muutoksen takia, ja muut maksavat myös suhteessa oman ilmaisen eränsä jokatapauksessa.
Lopullinen kustannuserä ilmaisista tuotteista muodostuisi siis ilmaisen tavaran todellisen menekin mukaan, ja menekin mukaan noita "ennakkomaksuja" sitten kerättäisiin kansalaisilta.
Kun tätä TV-lupasysteemiäkin ollaan nyt hommattu pakolliseksi riippumatta siitä että onko taloudessa telkkaria, niin miksei ruuan ilmaisuuttakin voitaisi taata pakkomaksatuksella riippumatta siitä että käyttääkö tätä tilaisuutta hyväkseen vai ei? Yhteiskunnallisesti tilanne on jo nyt sellainen että osa kansalaisista maksaa toisten ruuat, joten sinänsä mitään "uutta" ei tapahtuisi, vaan organisoinnista tulisi selvempi ja perustuslain hengen mukaisempi.
Kaikki se mitä ilmainen perusruoka vaatisi on jo toteutettu tai toteutumassa muodossa tai toisessa yhteiskunnassamme huomattavasti vähemmän merkityksekkäissä asioissa, ja nimenomaan siinä mielessä missä sen voi kokea olevan "väärin" jotakuta kohtaan.
"Ei kaadu laatu tai kilpailu ilmaisuuteen, koska ilmaisuus toteutuu vain loppukuluttajalle. Tuottajat kilpailevat edelleen tuotantopalkkioista."
Siis miten ilmaisuus toteutuisi loppukuluttajalle? Kyllä loppukuluttaja (tai osa loppukuluttajista: me jotka nettona maksamme veroja) yhäkin maksaisi lystin.
Jos maksaminen sosialisoidaan, kaikki haluavat laatua välittämättä todellisesta hinnasta, koska sen voi suurelta osin maksattaa muilla. Nykyjärjestelmän vahvuus on siinä että voit päättää kuinka suuren osan tuloistasi haluat sijoittaa ruokaan, ja kuinka paljon muuhun. Jos ihmiset pitäisivät laadukasta ruokaa nykyistä tärkeämpänä, he ostaisivat kalliimpia pk-viljelijöiden luomutuotteita jo nyt. Kun valinnan tekee omalla lompakollaan, onkin mietittävä ei pelkästään laatua vaan myös hintaa. Kun valinnan tekee muiden lompakolla, hinnalla ei olekaan väliä.
"Kun tätä TV-lupasysteemiäkin ollaan nyt hommattu pakolliseksi riippumatta siitä että onko taloudessa telkkaria, niin miksei ruuan ilmaisuuttakin voitaisi taata pakkomaksatuksella riippumatta siitä että käyttääkö tätä tilaisuutta hyväkseen vai ei?"
Siksi koska TV-lupamaksusysteemi on huono. Jos katsoo miten paljon rahaa YLE kuluttaa ja mitä saamme tästä vastineeksi, joku mättää. YLE:llä on hyvät palkat ja työsuhde-edut, vaan kuluttajan etu jää toisarvoiseksi.
Ps. Taidan olla melkoisen suosittu tällä foorumilla, kun täältä löytyy Särkimies75, Kärkimies75 ja nyt vielä Ekonomistimies jonka mielipiteetkin ovat kuin omista kirjoituksistani lainattuja :-)
Ilmaisuus toteutuisi loppukuluttajalle siten että perusruokaa saisi kaupasta niin veronmaksaja kuin loinenkin, myös siinä tapauksessa että lompakko unohtui kotiin.
Tällöin siis ruoka olisi varma kaikille, tilanneriippumattomasti. Tämä olisi myös varmuustekijä veronmaksajille, koska - niin no - oletetaan että jääkaappi on tyhjä, pankkiliikenne on tilapäisen häiriön takia katki ja kassalla ei voida prosessoida maksuja ja automaatista on setelit loppu (olen ollut tälläisessä tilanteessa pari kertaa elämäni aikana).
Jos saatavissa kuitenkin on ilmaisia elintarvikkeita aina, niin ei tarvi tälläisessä poikkeustilanteessakaan jäädä ostosreissulla ruuatta kun ei ole käytössä maksupalveluita vaikka rahaa sinänsä olisikin. Nythän tuollaisessa tilanteessa tuotteet jää kassan väärälle puolelle ja niin veronmaksaja kuin tukiensaajakin palaa tyhjin käsin kotiin.
Takaamalla ilmaisen perusruuan yhteisön perustoiminta itseasiassa muuttuisi hiukan turvatummaksi ja jouheammaksi - KAIKILLE.
Ja tälläkään hetkellä veronmaksajat eivät välty millään muotoa kustannuksilta jotka tukia saavien perusruoka aiheuttaa, sensijaan niissä tapauksissa joissa tukia ei käytetä terveelliseen perusravintoon tuottaa nykyinen systeemi veronmaksajalle vain isomman laskun lopulta kun aletaan hoitelemaan jotain huumeiden, alkoholismin ja aliravitsemuksen yhteisongelmia.
jo sanoin tuolla aiemmin.
Kun yhteiskunta syytää rahaa niin avokätisesti, se in täysin yksilön vastuulla miten nämä rahansa käyttää.
Osa elää terveellisesti, ja havahtuu siihen että on vihdoinkin aikaa käydä lenkillä, punttisalilla, jne...
Toiset jäävät sohvapeunoiksi, ja ryystämään kaljaa. Osa siirtyy huomattavsti vahvempiin aineisiin, mikä pääsääntöisesti aina johtaa rikolliseen toimintaan.
Alkoholisoituminen ja syrjäytyminen voidaan ehkäistä vain ottamalla kaikki tuet pois, sekä ohjaamalla työttömät erillisiin koulutus- ja kuntotuskeskuksiin, joissa opetetaan hyödyllisiä taitoja ja tarjoillaan terveellistä ruokaa.
älä välitä 'Kukkomies' näistä, keljuilevat vaan kun ottaa päähän sinun luontainen lahjakkuuskirjoittamiseen ja sanankäytön taito, olet suorastaan loistava verbaalisessa ulos annissa.. Oletko koskaan ajatellut kirjallista uraa tai vaikka pienimuotoista pakinointia jonkin lehden sivuilla. Aiheita ei varmaan puutu ja lukijoita saisit varmasti paljon. Niin kyllä näillä palstoillakin ,mutta nämä menevät tavallaan hukkaan, täällä vain samat tyypit kinaavat vastaan, kun eiv välttämättä aina aukene, mitä tarkoitit, takertuvat johonkin yhteen sanaan tai lauseeseen.Kirjoittamisesta saattaisi aueta ura vaikka pidemmäksikin aikaa, jostainhan jokainen on aloittanut.
Jos minä välittäisin muiden mielipiteistä en enää kirjoittelisi lainkaan.
Tämä on minulle eräänlainen kutsumus, en yritä tehdä kirjoittamisesta väkisin ammattia koska tiedän että heti jos "yritän" kirjoittaa omaksi edukseni katoaa tarinaltani luultavasti pointti. Jos joskus kirjoitan jotain suoraan omaksi edukseni, ammattina tms. - niin silloin se tulee tapahtumaan luonnostaan sellaisessa yhteydessä jossa voin yhdistää vapaan ajatuksen ja ilmaisun siihen että siitä on mahdollisesti välitöntä hyötyä.
Olen näet ymmärtänyt sen että kirjoitusteni laatu (ja välillä myös laaduttomuus jonka haluan pitää - ihan jo aitouden takia.) - perustuu siihen että teen tekstiä tekemisen takia, en palkkiosta, en suosiosta - vaan siksi että koen että asioista kirjoittaminen on tärkeää. Uskon että tämä näkyy sekä yksittäisissä teksteissä että kirjoittajan jatkumossa hävyttömänä suoruutena ja aitoutena, aitoutena myös omassa riittämättömyydessäni ja typeryydessäni joita en edes yritä kiistää.
Eli, miksi yrittää jotain teennäistä hyödyn takia jos voi myös antaa aidon parhaansa?
Toisekseen, johan minulle maksetaan köyhien kirjailijoiden toimeentulotukea siitä hyvästä että olen riesananne ;)
kirjoittaminen on aina aitoa jos sen antaa vaan tulla niinkuin on tullakseen, se tavallaan jatkuu itsestään ...kun aloittaa jotain niin siinä tehdessään se itsestään suoltuu ja jatkuu.. olet varmaan huomannut... Ei se väkisin tekeminen onnistu.. ja teennäinen vielä vähemmän. Kirjoita jotain ihan huviksesi itsellesi, anna ajatuksen kulkea mihin se sitten kulkeekin , tee joku kohtuullisen mittainen teksti omaksi iloksi, ilman mitään teennäisyyksiä, niinkuin tännekin kirjoitat ja tarjoa paikkakunnan lehteen tai paikallisradioon. Toivoisin että hyödyntäisit lahjaasi meidän kaikkien iloksi jakamalla sitä aitoa parasta, ja jos siitä saisit korvaustakin niin en panisi pahakseni ollenkaan.Tekemisen ilosta ne parhaat jutut aina syntyy.
Missä maassa olitte saanut ilmaista ruokaa? Monissa Euroopan maissa on pienempi ALV ruokaan, esim. Ranskassa se on jotain 5%, mutta ruokaa siellä maksaa lähe saman veran kun Suomessa. Ainoa mitä on halvempi on viini ja kasvikset, hedelmät. Mutta kalaa, lihaa on samahintainen. Sveitsissa on osaa ruoasta kalliimpaa kun Suomessa, ja vaatteet samahintaiset.
Saksassa on vähän halvempaa ja Tsekinmaassa myös. Mutta Tsekin keskipalkkaa on 800euroa, Ranskassa suuri osaa tavallisista ihmisistä saavat palkkaa ne 1500 euroa netto, Suomessa se on kuitenkin yli 2000euroa. Vero saisi olla pienempi, ja toivon viinejä ruokakauppoihiin niin kun jokaisessa keski Euroopan maissa, koska viini kuuluu ruokapöytään. Mutta itse ruokaa, ei ole niin kallista verrattuna muihin maihiin.
Kosmetiikka ja vaatteet ovat Suomessa sama hintatasolla Ranskan kanssa. Ei kauppa voi jakaa ruokaa ilmaiseksi, koska pitää laskea, kate, kaupan vuokraa, työntekijöiden palkkaa, ja jokainen yrittäjä haluaa voittoa. Se on jokaisessa maassa. Mikä Neuvostoliitto Kukkomies haluaa`? Ei ede ent- Itä blogin maissa mitään ilmaista ollut. Se oli hyvin halpaa, mutta palkat olivat niin pienet.
OK. Noin 20 vuotta sitten Prahassa meni kuukaudeksi ruokaan ja erittäin hyvän ruokaan noin 100 euroa, ja oli parhaat herkut. Mutta silloin siellä tavalliset palkta olivat noin 400 euroa. Eli ei voi vertailla noin. Suomessa on eri palkkataso ja erihintataso. Ranskassa hinnat samanlaiset ja palkta pienemmat kun Suomessa. Pitää katsoa muihin EU maihiin ja vertailla sitten, eikä vaaditta että Suomesta tulisi joku kommunistinen maa. Se ei toimi.
"Missä maassa olitte saanut ilmaista ruokaa?"
No, suomi voisi välillä olla yhteiskunnallisen kehityksen kärkimaa. En usko että muualla maailmassa on sen vähempää itseriittoisia taloudellisia pyrkimyksiä jotka estävät yhteisön rakentamisen, joten en oletakaan että muualla asiaa olisi hoidettu näin.
TOSIN. Esimerkki ilmaisesta lounaasta on olemassa, nimittäin Amerikasta - jossa laman aikaan baarit tarjoilivat asiakkaille ilmaista ruokaa siinä toivossa että he ostasiivat myös paukun tai pari. Nämä olivat aitoja ilmaisia lounaita jotka ruokkivat lama-aikaan miljoonia amerikkalaisia.
Ja ilmainen perusruoka ei ole kommunismia millään mittapuulla mitattuna, se ei estä kauppaa - vaan väitän että se edistää kauppaa ja parantaa maan sosiaalista ja taloudellista infrastruktuuria yksinkertaisesti jo siksi että _ihmiset ovat varmasti ravittuja ja siksi jaksavat tehdä_.
Siis ilmainen ruoka ja kuljetus toimistolle kaikille työntekijöille, että he jaksavat paremmin.
Itseasiassa työaikojen lyhentämiseksi tuokin voisi tulla kyseeseen, siis se että tuottavassa työssä olevia palveltaisiin yhteiskunnan puolesta paljon paremmin jotta näillä olisi esim. enemmän vapaa aikaa. Tällöin toisarvoisten tehtävien suorittaminen työaikana (kuten esim. ruuan omatoiminen haku jne) voisi olla asia jossa voidaan työntekijöitä palvella paremmin kuin nykyään.
Tässä näen asian niin että jokainen sellainen ihminen joka palvelee sellasiessa ammatissa joka tuottaa yritykselle - eli yhteisölle - ulkomailta valuuttavirtaa pitäisi saada parempaa palvelua kuin nykysin. Ei siksi että hän on lapsi, vaan siksi että hän on kansantaloudellisesti äärimmäisen tärkeässä asemassa. Tällöin esim työttömien työllistäminen tähän ruokahuoltoon ja palveluihin on siltä kannalta äärimmäisen järkevää - tosin tätä ei tietenktään voi tehdä orjaperustaisesti, vaan palveluverkostolle on tarjottava palkkaus. Tämä on mielestäni paljon järkevämpää sosiaalipolitiikkaa valtion kannalta kuin se että työntekijöt joutuvat huolehtimaan itse kaikesta - ja samalla toisilla ei ole mitään tekemistä.
Nythän ruokahuolto perustuu siihen että nämä työntkeijöt omaehtoisesti hakeutuvat jonkun ruokalapalvelun piriiin, ja tuhlaavat tähän omaa aikaansa ja rahaa sekä usein myös paljon vaivaa. Se on sinänsä mukavaa varmasti, mutta entä jos ruokatunnin voisikin hoitaa saapumalla suoraan katettuun pöytään ja sitten pitää ihan omaa aikaa vartin - ja tästä huolimatta suoritua työpäivästä entistä nopeammin jolloin muulle elämälle jää aikaa?
Tällöin siis ns. työläiskulttuuri jossa kaikki tehdään itse on yksi asia joka haittaa sekä yleisen palvelusektorin kasvua että myöskin syö nykyisiltä työntekijöiltä voimavaroja ja aikaa - ja usein myös rahaa.
Siis kaikki työttömät on asetettava palvelemaan mainitsemasi kaltaisia ihmisiä, jotta nämä työntekijät voivat tuottaa enemmän voittoa tekemällä pari ylimääräistä tuntia töitä joka päivä kun ei enää tarvitse juosta kauppaan ja asioille kun on oma orja hoitamassa kaikki juoksevat asiat, takamässä ruokaa, siivomassa, pesemässä pyykit jne....
Sellainen pieni virhe että eiväthän he olisi sitten työttömiä. Probleemi on siinä että mistä löytää tälle palvelutyölle tarpeellinen arvostus ja yhteiskunnallinen periaatepäätös ja myöskin nykyisten työntekijöiden sitoutuminen ja ymmärrys siihen että tämä palvelutyö hyödyttää kaikkia osapuolia ja se tarkoittaa että osa tuotoksesta luovutetaan näille palvelijoille.
Mutta kyllä, työllistäminen voisi tapahtua noinkin ja siitä olisi kansallisesti etua hyvinkin paljon itseasiassa jokaiselle koituvan elämänlaadun kannalta.
Ja itseasiassa ei niitä töitä tarvi tehdä enemmän, vaan tämä mahdollistaisi monessa tapauksessa sen että niitä tehtäisiin tehokkaammin. Tosin työn hyöty jakautuisi palveluperustaisesti laajemmalle joukolle, mutta ainakaan kukaan ei loisisi - ja uusi kulutus puolestaan kohentaisi taloutta ja palauttaisi rahaa tässä verkostossa siten myös niille jotka näitä palveluita käyttävät.
Mutta olisiko suomalaisesta työntekijästä arvostamaan palveluammattia, vai heittäytyisikö nämä palveltavat jonkinlaiseen etuoikeutettuun sikarooliin? Pelkään pahoin että kusi kihahtaisi nuppiin.
Jaaa meinaat, että laiskuus johtuu siitä, että ei ole ruokaa eli ravintoa ? Hmmm, ehkä osittain, ravintoaineilla on suuri vaikutus ihmisen terveyden tilaan. Mutta laiskuus on kuitenkin luonnejuttu ja jaksaminen syntyy muustakin kuin ravitsemustilasta. Asenteesta nimittäin; työhön, elämään, maailmaan, olemiseen, tekemiseen ...
Ahkeruus on yhtälailla asennevamma jos se estää elämän tai johtaa kanssakulkijoiden väheksymiseen.
Kilahtaisi nuppiin. Näinhän käy muutenkin koko ajan. Tosin, itselläni ei ainakaan voisi kilahtaa nuppiin - en edes ymmärrä miksi kenelläkään voisi. Olo olisi niin hyvä kun ei tarvitsisi tehdä mitään ylimääräistä ja tarpeetonta. Kotiin tullessa olisi ruoka pöydässä odottomassa, kaikki pyykit pesty ja ripustettu, sekä kaikki nurkat luututtu. MITEN kenelläkään voisi tuollaisessa euforiassa alkaa kilhtamaan nuppiin? Noh, sillä palvelijalla varmasti....
Ja tässä on nimenomaisesti ajatuksena työttömyyden kitkeminen - kun työtön asetetaan palvelijaksi jollekin maintsemaan ryhmään kuuluvalle yksilölle, ei hän tietenkään enää olisi työtön - pointti on juuri tässä. Hän hyödyttäisi yhtä tai muutamaa yhteiskunnan kannalta merkityksellistä solua mitä suunnattomimmin, eikä olisi olisi häpeällinen rahaa kuluttava tilastoläikkäluuseri.
Yhteiskunta voisi monin eri tavoin opastaa työttömiä tämän tyyppiseen palveluammattitoimintaan helposti; otetaan kaikki tuet pois, ja osoitetaan työttömät asumaan erillisiin kolutuskeskuksiin joissa sitten opetetaan näitä taitoja. Sitten kun homma on hanskassa ja palvelualttiutta löytyy, niin pääsee tähän palveluammattiin.
Mutta onneksi se on hyvä "asennevamma", jolla luodaan, tehdään ja aikaansaadaan asioita ja tuloksia, ei todellakaan estetä mitään. - Sun ei tartte huolehtia kenenkään muun "kanssakulkijoiden väheksymisestä" kuin omastasi.
"Yhteiskunta voisi monin eri tavoin opastaa työttömiä tämän tyyppiseen palveluammattitoimintaan helposti; otetaan kaikki tuet pois, ja osoitetaan työttömät asumaan erillisiin kolutuskeskuksiin joissa sitten opetetaan näitä taitoja. Sitten kun homma on hanskassa ja palvelualttiutta löytyy, niin pääsee tähän palveluammattiin. "
Entäpä jos se olisikin niin yksinkertaista että luvataan takuutöitä ja takuupalkka niille jotka lähtee projektiin mukaan?
MIksi pakottaa jos voi houkutella porkkanalla.
Vai puhummeko me tässä työsuhteista joiden arvo "alempana" olisi noin 750euroa kuukaudessa?
No. Sitten ymmärrän miksi "tuet pois", koska jollainhan se olisi saatava porukka orjuutettua.
Pidät kansainvälisissä yrityksissä työskenteleviä silkkipersetyöntekijöitä, jotka siis tuovat ulkomaista rahaa kotosuomeemme elättääkseen kaltaisesi lusmut niin suuressa arvossa, niin voidaan tästä vetää derivaatta että jokainen tämän silkkipersetyöntekijän tekemä ylimääräinen työtunti tuo enemmän ulkomaanvaluuttaa maahamme.
Tosin, tämähän ei onnistu, kun näillä silkkipersetyöntekijöillä on aina niin kiire kauppaan, hakemaan lapset tarhasta/koulusta/harrastuksista ja ties mitä muuta, niin olisihan se yhteiskunnallisesti merkittävää antaa tällaisen työntekijän käyttöön yksi tai useampi palvelija.
Työtön saisi oikeaa tekemistä, eikä syrjäytyisi tai alkoholisoituisi, joten koko maa hyötyisi huomattavasti. Sairauskulut ja -poissaolot vähenisivät myös.
Ei tässä voi puhua suoraan työsuhteesta - eihän työtönkään ole työsuhteessa, mutta saa rahaa ja avustuksia siitä huolimatta.
"Mutta onneksi se on hyvä "asennevamma", jolla luodaan, tehdään ja aikaansaadaan asioita ja tuloksia, ei todellakaan estetä mitään."
No, jos joku ahkera varaa resursseja sillä verukkeella että on ahkera ja samalla leipoo itsellensä niin nivelrikkoa kuin mielisairautta koska ei koskaan lepää - niin silloin joku toinen jää ilman resursseja ja katsoo mitään tekemättömänä vierestä.
Olisi paljon parempi että välillä tää "laiska" käy kalauttamassa "ahkeraa" takaraivoon" niin että ahkera pääsee pariksi päiväksi sairaslomalle lepäämään ja miettimään elämälleen muutakin sisältöä kuin ainainen duunaaminen, ja tämä "laiska" pääsisi tekemäänkin välillä.
Tulee mieleen lasteni äidin piirre josta häntä oikaisin siihen asti kunnes hän tajusi mistä on kyse. Kun lapseni halusivat tehdä jotain hyödyllistä ja äidillään oli liian kova kiire meni homma siihen että äiti teki aina kaiken lastensa puolesta. Puutuin tähän siksi että lapset saisivat kerrankin rauhassa tehdä ja harjoitella tiettyjä perusasioita, mokatakin ja tuhlata aikaa oppiakseen ne - ilman että "osaaja ja ahkera asioita järjestelevä äiti" tulisi tekemään ne heidän puolestaan.
Kun tämä puolesta tekemisen piirre oli saatu kitkettyä mutsista pois oli lopputulos se että lapset alkoivat todellakin kehittyä, heitä ei hylätty - vaan heitä opetettiin kaikessa rauhassa. Lapseni ovat sattumoisin ikäryhmänsä terävintä kärkeä - toisaalta valitettavasti sillä esim. poika tylsistyy esikoulussa kuoliaaksi koska osaa jo melkein lukea - kun monien kersat tavaavat vastaa aakkosia.
Ahkeruus on usein itseriittoista ja toisten tarpeille sokeaa ryysimistä. Hävetkää.
Ja jos te vain teette ja teette omianne niin onko ihmekään ettette koskaan tule ajatelleeksi näitä asioita. Eihän teillä ole edes aikaa sellaineen - ajattelemiseen.
Tämä muuten näkyy hyvin usein työteliäiden jumalattomana tyhmyytenä.
Mitäs itse sitten teet? Istut päivät pitkät laput silmillä tekemättä mitään, paitsi yrittäen esittää fiksua näillä palstoilla.
Jos tämän sijasta käyttäisit kaiken ajan ja energian työnhakuun sekä yritysideoiden kehittämiseen, olisi meillä kohta yksi hyvä veronmaksaja lisää.
Ilmaista ruokaa, sanotaanko näin, mutta on kyllä baareja joissa rahani ei kelpaa.
En silti "hyödynnä" tätä mahdollisuutta. Ja näiden paikkojen omistajat toki tietävät sen. Muutenhan alkoholisoituisin ja kuolisin pois, ja baarit vamasti menisivät konkkaan.
On se kuitenkin mukavaa kun on mukavia ja ystävällisiä paikkoja joihin voi aina välillä mennä rauhassa istumaan mukavasti, rauhoittumaan sekä juttelemaan mukavia.
Ja olen tavallinen kaduntallaaja - en poliitikko tai yritysmaailman vaikuttaja.
Mukava heppu noin muuten tosin...
Näin teikin aikani ja kuvittelin että aktiviisuudella ja sensellaisella olisi jotain merkitystä. EI ole.
Työharjoitteluija naurettavalla ylläpitokorvauksella olen tehnyt "saadakseni jalan oven väliin" - ja en saanut jalkaa oven väliin joten lopetin senkin paskan koska siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä.
Mutta jos sinulla on tiedossa varma työpaikka kymen alueella niin totta vitussa kiinnostaa.
Sehän on lähellä Kotkaa??? Mene satamaan töihin ahtaajaksi tai johonkin muuhun vastaavan hommaan - varma työ ja hyvä palkka.
On siellä kemian teollisuuttakin. Varmasti sinne yksi trukkikuski mahtuu.
Kuulostaa sen verran pieneltä paikalta, että kaikki varmaan tuntevat toisensa, eli seuraavan kerran kun menet Hesburgeriin tai paikalliseen räkälään, niin jutteleppa mukavia jonkun em. firman esimiehen kanssa - seuraavalla vikkolla oletkin jo töissä.
Teollisuudessa on se hyvä puoli että niillä on yleensä myös 3-vuorotyötä.
nami nami.
Menisin itse heti 3-vuorotyöhön jos tilaisuus tarjoutuisi.
Mutta noin muuten, TÄSSÄPÄ HOMMA SULLE:
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7771608&index=25&anchor=7771608
Ja ne muut:
http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&municipalities=kotka&province=---&search=Etsi&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&rentalLabour=---&searchphrase=#resultList
Iske kiinni ja maista!
Meinasit sitt viedä päätäntä vallan ihmisiltä. Sovjet russia anto tosta hyvän esimerkin aikanaan.
Jollet ole tietoinen niin päätäntävaltasi on jo viety...
Ja mä haastan sut kympillä, sun ei tarvi tehdä mitään muuta kuin selittää järkevästi miten "päätäntävalta" liittyy tähän aiheeseen jotenkin oleellisesti saati sitten miten ilmainen perusravinto olisi missään muodossa päätäntävaltaa vähentävä asia?
Saat kympin kun perustelet järkevästi.
Onnistuuko? :)
Ja puhutaan muutenkin hetki päätäntävallasta.
Milloin olet saanut päättää onko perusruoka suomessa maksullista vai ei?
Sekin on asia jota DEMOKRATIASSA voitaisiin oikeasti punnita, ja johon sinun pitäisi pystyä voida antamaan oma mielipiteesi äänestämällä - ja nimenomaan tuossa asiassa.
Milloin tässä asiassa on kuultu sinun demokraattiasta päätäntävaltaa?
Ei koskaan, kuten ei missään muussakaan asiassa sitten EU:hun liittymis-kansanäänestyksen.
Joten on aika noloa puhua päätäntävallan menettämisestä tässä asiayhteydessä, kun se on kansallisella tasolla menetetty jo jokseenkin kokonaan aikapäiviä sitten.
Tällöin itseasiassa se että yleensäkin puhun aiheesta on enemmän todellista (teoreettistä) päätäntävaltaa kuin se "turpa tukkoon ei saa ajatella" tyylinen kommentointi jota täällä tulee vastaan jatkuvasti.
Me emme sentään ole Parempi Korea jossa asioista ei saa puhua, vaikka näemmä teillä kova hinku sellaiseen systeemiin onkin.
EI OLE MAKSULLISTA!!!!
MARS LEIPÄJONOON SIITÄ TOTEAMAAN ASIA IHAN HENKILÖKOHTAISESTI!!!
Päätäntävalta
a) "turpa tukkoon ei saa ajatella" tyyliseen kommentointiin
b) Parempi Korea jossa asioista ei saa puhua,
Eihän noilla ole mitään tekemistä päätäntävallan kanssa. Jokaisella on oikeus kommentoida asioita miten haluaa. Onko tämä sitten sitä yksilöllistä päätäntävaltaa? Eli, "kommentoinko nyt taas tuon täysin tyhmän kukkomiehen idioottimaisia juttuja"?
Ja Paremmassa Koreassa saa puhua juttuja - kunhan osa niistä jää neljän seinän sisään.
Päätäntävaltaa sen sijaan osoittaisi, jos saisin PÄÄTTÄÄ että nyt selvitetään kukkomiehen IP-osoite ja estetään hänen pääsynsä tähän palveluun ikiajoiksi. Tähän valitettavasti en kykene. Ei ole päätäntävaltaa, mutta olen täysin kyekenvä ja vapaa ilmaisemaan MIELIPITEENI kuinka käyttäisin PÄÄTÄNTÄVALTAA jos minulla sellaista suinkin vain olisi!!!
No, tuo oli äärimmäisen huono vastaus mihinkään koska oikeastaan kaikki mitä sanoit on että PÄÄ KIINNI - mutta hyvin sumeassa ja epäselvässä muodossa.
Mutta se jäi epäselväksi että miten päätäntävalta ja ilmainen ruoka muka liittyivät toisiinsa mielestäsi, siitä horisit aluksi sovijet russia meiningissä.
Haluan kuulla selityksesi koska se on väistämättä viikon parasta huumoria ;)
Viimeisimpään viestiisi, jossa selitit jotain päätäntävallasta.
Ilmaista ruokaa saa leipäjonoista. Joku tosin käyttää PÄÄTÄNTÄVALTAA tässäkin asiassa, eli tuleeko ruokakassia anovalla olla esim. TE-toimiston kortti, suomen henkilökortti tms. ennen kassin antamista...
Mikäli vastaukseni tosin oli todellakin äärimmäisen huono, kuten annat ymmärtää, niin annappa sitten oikea esimerkki PÄÄTÄNTÄVALLASTA!
Toisaalta, jos se olisi DIKTATUURIA että sinut saataisiin pidettyä pois näiltä palstoilta, olisi sekin PÄÄTÄNTÄVALLAN käyttöä.
No, jos se minusta ja minun päätöksestäni kiinni on takaan kaikille ruuan ettei kenenkään tarvi siitä puolesta huolehtia vaan voivat keskittyä ylempiin arvoihin - jos pystyvät. Ja vaikkeivät pystyisikään niin olisi ainakin pötsi täynnä. En näe sitä millään muotoa vahingollisena.
On alhaista koittaa ohjata ihmisiä nälällä, ja on alhaista ajatella että näillä perustarpeilla pitäisi olla joku hinta maailmassa jossa ruokaa on yllinkyllin jokaiselle syödä.
Mutta mene sinä mutisemaan kommunisminvastaisia lauseitasi vaikken ymmärrä lainkaan miten kommunismi tähän asiaan liittyy. Sensijaan ymmärrän oikein hyvin miksi kapitalisti haluaa leivänkänttyrällä olevan ehdottomasti hintalapun määriteltynä vähintään kahteen desimaaliin - sehän kuuluu ns. "touhun luonteeseen".
Mutta jos sinua huolettaa niin paljon pärjäämisesi maailmassa joka saattaa muuttua tavalla tai toisella, niin kerro minne voin lähettää muutaman euron - koska se on näköjään ainoa joka sinun kaltaisiasi ihmisiä liikuttaa tai huolettaa. Et vaikuta niin fiksulta että pärjäät ihan vähällä, siis ota toki almuni vastaan. Se on sinulle ja mielestäni olet sen asenteellasi jopa ansainnut. Itselleni se on kokonaishyvän kehittymistä jos sillä sinut saadaan paremmalle tuulelle ja ajattelemaan asioita.
Jos raha on ainoa mikä sinulta puuttuu niin olkoon vaikka koko maailman rahat sinun taskussasi, niin voit sillä ostaa kaiken leivän mikä liikenee jos siltä tuntuu. Ollaan me muut sitten ilman.
Joo, näin se menee, leipäjonosta saat perusruuan ilmaiseksi, kun vain vaivaudut paikalle ja pienellä "teatteriesityksellä" saat ruuan suoraan kotiin.
Ihan hyvää perusruokaa saat muovikassillisen, nimi vaan listaan ja kävelet seuraavaan paikkaan, nimi listaan ja on kaksi kassillista, mahdollisesti pahvilaatikollinen ruokaa.
Monta kertaa myös lahjoitetaan ruokaa taikka ruuaksi kelpaavaa http://keltainenporssi.fi/ilmoitus/Lahjoitetaan/LAMPAITA/29394315;jsessionid=86F03068686081DC61C7FE5E761E3A38?rowId=12
Monta kertaa myös kaupoista saa hävikistä ihan hyvää ruokaa, jos sitä nyt ei jaksa lähteä muista ilmaisista paikoista etsimään.
Ruoka, asuminen ja terveydenhuolto on jo taattu kaikille - ei siinä sen enempää päätäntävallan käyttöä enää tarvita.
"Ruoka, asuminen ja terveydenhuolto on jo taattu kaikille"
Miksi sitten jotkut suomalaiset näkevät nälkää koska heillä ei ole rahaa ostaa ruokaa?
Miksi sitten meillä on asunnottomia hyvinkin paljon?
Ja erittäin sairaita?
MITÄÄN NOISTA EI OLE OIKEASTI TAATTU.
Miks siitä pitää tehdä tuollainen show ja miksi ilmainen ruoka ei voi olla kansalaisoikeus etenkin siltä kantilta että jokainen nyt kuitenkin syö?
Mä luulen että tässä on sellainen yksinkertainen henkinen juttu kuin että porukka kokee että he on "arvokkaampia" jos he maksaa ruuasta rahalla. Eli ruuallakaan ei ole perustason ravitsemusarvoa, vaan sillä on jokin egoistinen arvo ja siksi siihen on sotkettava raha mukaan.
Jos jokainen saisi ruuan ilmaiseksi ei siinä voisi olla "parempi toista".
Nyt tällaisessa yhteiskunnassa vain ei ole mahdollinen, koska mieltymyksiä on niin monia.
Joku syö aamulla puuroa, toinen muroja. Kolmas juo aamulla kahvia, neljäs teetä, jne...
Tällaisten yksilöllisten kokonaisuuksien kasaaminen ja kustantaminen verovaroin olisi mahdotonta, puhumattakaan tämän seurauksena tulevasta köyhien piipityksestä, joten on siis parempi että jaetaan tukia, jotta köyhät työttömät voivat tarvittaessa käyttää kaikki rahansa alkoholisoituakseen ja ollakseen tyytyväisiä.
Paras vaihoehto olisi, että otetaan kaikki tuet pois ja tungetaan kaikki köyhät työttöttömät kolutuskeskuksiin opettelemaan yhteiskunnan kannalta tärkeitä asioita. Ruoka, koulutus ja kaikki olisi ilmasita, ja loppuisi se kaljalla läträily.
Jokainen arpa voittaa.
1) Moni näkee nälkää koska juo mieluummin kaljaa kuin ostaa ruokaa.
2) Moni on uusavuoton, eikä osaa tehdä ruokaa - joutuu ostamaan puolivalmiita mikroaaltoeineksiä koko ajan, mikä on kalliimpaa kuin perusruoka.
Ei ole mahdollista että jollakin ei ole rahaa ostaa ruokaa - perustoimeentulo on taattu kaikille, jolla voi ostaa ruokaa. Ruokakasseja voi hakea.
Tästä voidaan vetää derivaatta, että MIKSI perusruoan tulisi olla ilmasita, kun osa ihmisistä ihan oikeasti ei edes osaa laittaa ruokaa!?!?!?!?!?!??!
(Tästä muuten ovat köyhät valittaneet kun hakevat ruokakasseja - eivät osaa edes puuroa keittää)
Asunnottomia on paljon siitäkin syystä että niin moni pyrkii kaikesta huolimatta valumaan pääkaupunkiseudun kuntiin, eikä pysymään maalla missä on paljon tyhjiä ja huomattavasti halvempia asuntoja.
Erittäin sairaan ihmisen syy voi olla huonot elintavat, huumeet tms. Korkemmin koulutetut ovat terveempiä ja saavat parempaa hoitoa kun pystyvät kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa paremmin - tämäkin on tutkittu.
On myös tutkittu että köyhät työttömät eivät todellakaan saa niin hyvää hoitoa kuin työssäkäyvät. On todella raakaa ajatella, muttä miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa lähes 50.000€ sydänleikkaus köyhälle työttömälle, kun sama aika ja hoito voidaan varata työssäkäyvälle veronmaksajalle. Työtön köyhä saa siis vain betasalpaajaa ja pillereitä, sekä .... poistuu keskuudestamme aiheuttamatta enempää kustannuksia. Tämäkin on tutkittu.
Kuitenkin, KAIKKI ON TAATTU. Ei ketään kansalaista käännytetä terveyskeskuksesta ulos; hoitoa saa....
"On todella raakaa ajatella, muttä miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa lähes 50.000€ sydänleikkaus köyhälle työttömälle,"
Kenties siksi että täten kenties saataisiin työntekijä?
MIksi ajattelet että ihmiset olisivat kertakäyttöhyödykkeitä.
Tuo on surullisin ja huonolaatuisin ihmiskuva ja yhteisökuva jonka olen aikapäiviin nähnyt.
Jos työttömän korjaamiseen menee kaksi vuotta ja 50000 euroa, ja tämän seurauksena hänestä saadaan 30 vuodeksi työntekijä joka tuottaa 250000 euroa verotuloja niin missä mielessä kauppa on ollut huono?
Vai olisikohan asia niin että kvartaalitalous ei näe elämässä kolmea kuukautta pidempiä ajanjaksoja.....
Ja montako veronmaksajaa esim. Breivik tappoi, montako miljoonaa hän tuhosi yhteisöltä verotuloina hetkessä? - Me menetämme myös pahoinvoinnin ja sen aiheuttamien ongelmien takia jatkuvasti rahaa.
Asioiden korjaaminen voi olla kallista mutta niiden korjaamattomuus on VIELÄ kalliimpaa.
"Nyt tällaisessa yhteiskunnassa vain ei ole mahdollinen, koska mieltymyksiä on niin monia."
Hetkinen, miksi ilmaisen PERUS ruuan pitäisi miellyttää mieltymyksiä?
Olkoot maksulliset ruokatuotteet sitä mikä miellyttää kunkin mieltä, peruspöperö on peruspöperöä! Ei sen tarkoitus ole "laajentaa kulutusmahdollisuuksia" - vaan maksullinen ruoka olisi se jonka kautta ihmiset pääsisivät laajentamaan tuota makukysymystä.
Voi voi jos olet köyhä ja et tykkää perunasta, porkkanasta ja lantusta. Ne ovat ainoat ilmaiset. Ilmaisuuden tarkoitus ei ole miellyttää ihmisiä vaan taata ravinto perusmuodossan.
Miksi tämä on näin vaikea sisäistää? Kahvikerman ja pullapaketin ostaisit niinkuin nytkin, koska tykkäät niistä. Sensijaan sinun ei tarvitsisi maksaa perunoista ja porkkanoista koska ne ovat ilmaista, ja sinun ja köyhän keiton ero olisi se että sinun keitossasi olisi ilmaisten perunoiden ja porkkanoiden ohella maustetta ja lihaa - jotka ovat maksullisia hyödykkeitä.
"Paras vaihoehto olisi, että otetaan kaikki tuet pois ja tungetaan kaikki köyhät työttöttömät kolutuskeskuksiin opettelemaan yhteiskunnan kannalta tärkeitä asioita. Ruoka, koulutus ja kaikki olisi ilmasita"
Ymmärrätkö että tälläinen toimintatapa olisi äärettömän epäinhimillinen, turha ja veronmaksajille kallis - tai jos se ei olisi kallis (eli laadukas ja tuloksekas) niin silloin siitä ei olisi mitään hyötyä.
Mutta sinänsä, onko jossain tuollaisia laitoksia joista voi suoraan valmentautua ja etenkin päästä suoraan työelämään? Paitsi poliisikoulu?
Minua ei tarvitsisi pakottaa tuollaiseen laitokseen tai koulutukseen jos sen luvataan takaavan kohtuullinen paikka yhteisössä!
Minua ei tarvi pakottaa, olen tulossa ilomielin moiseen järjestelmään KUNHAN SIITÄ ON MINULLEKIN HYÖTYÄ!
Ja mä taas vitutan teitä - mutta demonstroin tänään aivan käytännön tasolla silkkaa vittumaisuuttani ja ilkeyttäni että millainen on meidän systeemimme tänäpäivänä ja kuinka "järkevä" se on ruokahuollion kannalta.
Menen tänään ja ostan Hesburgerista Megamättö-aterian, isolla juomalla, isoilla ranskalaisilla. Tämä ateria on minulle TÄYSIN ILMAINEN koska sossu tunkee taskuihini rahaa eikä valvo millään tavalla miten ne käytän.
Jos minulle annettaisiin ilmaiseksi porkkanoita ja perunoita, muttei rahaa - en todellakaan voisi mennä ja törsäillä tukirahojani tällä tavalla.
Mutta muistakaa, ajatukseni ilmaisesta perusruuasta on huono - ja koska nykyinen systeemi on mitä ilmeisimmin ruokasysteemien kannalta likimain täydellinen menee yksi Kukko Heseen syömään teidän verorahoillanne - tuottamatta teille minkäänlaista muuta hyödykettä kuin vittuilua netissä.
Hupaisaa on se että tämä toimintamalli ei olisi mahdollista omassa ehdotuksessani, jossa saisin ruuakseni vain kaupan peruselintavikkeita enkä juuri lainkaan rahaa.
En ymmärrä teitä ja asenteitanne ollenkaan, minä teen parhaani kehittääkseni yhteiskuntaa paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi kaikille, ja te puolestaan sanotte sitä huonoksi ideaksi mutta samalla tarjoilette ilmaisia heselounaita "loisille"... vaikka ainakin tämä "loinen" olisi valmis kaikkien kannalta hyvään sopimukseen kunhan sellaiselle tarjoituisi tilaisuusa.
Kysymys herää: kuka tässä kuviossa on se aasi jota vedätetään?... ... :)
Noh, nytpä heseen, lähetän vaikka illemmalla palstalle digikuvan
ILMAISESTA (= ei minkäänlaista vaivannäköä vaatineesta) ATERIASTANI.
Koetaa ymmärtää että elämää ilman rahaa on epäinhimmkilistä. YMMÄRRÄTKÖ ETTÄ OVAT IHMISET JOTKA EIVÄT SYÖ PERUNA JA PORKANA? Peruna turvottaa ja lihottaa. Tomaatit, oliivit, salaati ja KEVYT ruokaa on paras vaihtoehto. On myös sairaudet, että ei jokainen pysty syömään mainitsemai ruoat.
Parempi vaihto on nostaa tuet peruspalkan tasalle, silloin ei olisi köyhyyttä ja JOKAISELLA PITÄÄ OLLA OIKEUS KÄYTÄÄ RAHAA MIHIN HALUAA!!! Vaikka kaljaan, tai merkivaateesiin. lopettakaa tuo typerat kirjoittukset, Kukkomis!! Te kanatatte totaliteeti natsi systeemi. Jokaisella pitää olla oikeus saada sen verran rahaa, että pärjää ja voi ostaa ruokaa MIKÄ HALUAA!!! Vaikka sisäfilettä.
Peruna voi alkaa tympiä jo 2 päivää ja itse en syö perunoita lankaan vaan kasvis ja salatteja, enkä käy Hesburgerissa, enkä ahmi, vaan tykkään laadukasta ruoasta ja pienet annokset.
"JOKAISELLA PITÄÄ OLLA OIKEUS KÄYTÄÄ RAHAA MIHIN HALUAA!!!"
Mitenniin? Mikä tämän oikeuden on kenellekään antanut?
Nyt kyllä keksit asioita omasta päästäsi :)
Ja toisekseen, tokihan PERUS ruualtaan ilmaisessa systeemissä rahaa todellakin voisi käyttää niinkuin haluaa, eihän sitä mikään estä.
Ja tuo koko "koska minä haluan" perustelu on naurettava, kuten myös se että ts. kulutusoikeutta jossain muodossa pitäisi jakaa jokaiselle tasaisesti riippumatta siitä kuinka paljon hän hyödyttää toisia.
MInusta ainoa mitä pitää taata on :
- Että mahdollisuus hyödyttää toisia toteutuu helposti ja laajalti
- Että korvaus toisten hyödyttömisestä on mahdollisiman tasa-arvoinen (mutta sisältää kuitenkin asioiden todellisen tarpeellisuuden tuomat arvostuserot).
Eli siis olen loisimisvastainen mutta symbioosimyönteinen.
Sekä "Ilmaisen vastikkeettoman rahan lapioiminen laiskoille" että "elitistinen työkulttuuri" ovat molemmat prinsiiippieni vastaisia. Ihmisten pitäisi pystyä tekemään työtä joustavasti, päästä työelämään helposti ja saada siitä KOHTUULLINEN korvaus varmasti. Erinomaisille ansioille pääseminen puolestaan pitäisi olla vaativaa ja noita erinomaisia ansioita antaa vain sellaisille joista on erityisen suuri hyöty yhteisölle.
Jokaisella pitää olla oikeus työttömyysturvaan ja vanhusten eläkeen, ja siitä rahaa saa käytää mitä haluaa. Kun minä tienän rahaa vaikka web sivujen teolla, ja päätään että ostan vaan merkkivaatteet, niin käytään rahojani vaateesiin.
PAINUKAA NATSI SAKSAAN Kukkomies!! Niin typeriä ajattuksi en kauan lukenut.
Te haaluatte että Suomi palaa 40 luvulle ja ihmiset syövät vaan perunaa?? Ei edes sita aikana niin niukaa ollu, ja ihmiset söivät lihaa aja kalaa, ja mitä haluavat.
JOKAISELLA ON OIKEUS KÄYTÄÄ RAHAA VAIKKA KALJAAN TAI KULTTUURIIN JA MATKOIHIN!!! Itse teen töitä ja nasiatsen omaa raahaa ja minulla on oikeus tehdä mitä haluan. Joulukuussa lähden Ranskaan, matka on jo maksettu, mutta en ole mikään sossupummi, aina olin jotain eläntösnä eteen tehnyt niin kauan kun olin opetelut suomea. PAINUTKAA NATSI SAKSAAN mielipiteene kanssa.
Mutta terveydenhuollon oalta tutkimukset osoittavat juuri näin.
Tilastoja voidaan vääntää, ja matemaattisesti voidaan toki todistaa mitä tahansa.
Ammattikouluista ja -oppilaitoksista, kuten myös ainakin Yliopiston oikeustieteellisestä ja lääketieteellisestä tiedekuunnasta saa suoraan ammatin.
Käyttöä nytkään mikään estä.
Jos on rahasta puutetta, niin voi käydä leipäjonossa tai mennä metsään poimimaan marjoja 5000€ verottomalla kuukausipalkalla.
Tyypillistä.
Kun minä alan keskustelemaan puolet porukasta haukkuu kommunistiksi ja toinen puoli natsiksi.
Noh, cant fucking please all the people all the time.
Pääsemästä työelämään, ja saamaan siitä kohtuullinen korvaus?
Ala kuule kyykkimään TE-toimiston luukulla joka ikinen päivä ja tunti sen sijaan että käyt "viisastelemassa" näillä palstoilla, niin ne aikanaan kyllästyttyään naamaasi ja hajuusi kyllä työntävät sinut johonkin toimistoon.
Itseasiassa harrastin tuota 1,5 vuotta tuloksetta.
Winners never quite and quitters never win but those who never win and never quit are idiots.
että et ole valmis millään lailla sopeutumaan vallitsevaan yhteiskuntaan, vaan kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja heti?
Sen sijaan, että piipität näillä palstoilla, voisit kysellä neuvoja työpaikan saantiin tai yrityksen perustamiseen, sekä käyttää aikasi paremmin näiden asioiden hoitamiseksi TE-toimistolla.
Jos rahasta on puutetta, niin mene leipäjonoon tai metsään poimimaan marjoja.
Sinua ei näköjään kukaan tai mikään enää pysty tyydyttämään.
... hmmm. Tää muuten oli uutta. Pistän lapun monitorin kylkeen ja alan katsoon tosta mahdollisuuksia kun tulen Hesburgerista työttömänaterialtani.
Väitätkä siis että joku tai jokin rajoittaa omien rahojesi käyttöä, ja siitä syystä et voi hakea työtä tai perustaa omaa firmaa?
Korviesi välissä taitaa olla enemmänkin vikaa kuin kukaan pystyy kuvittelemaan, ja ... niitä ääniä ei nyt välttämättä tarvitse kuunnella, eikä varsinkaan argumentoida niiden kanssa.
Nyt TAAS JÄLLEEN KERRAN PUHUT OMIA AATTEITASI VASTAAN!!!
Ensin haluat ilmaisen tuokahuollon, ja sitten se ei kelpaa kun et voisi käyttää ilmaiseksi saamiasi yhteiskunnan varoja epäterveelliseen roskaruokaan.
Ja sitten ihmettelet miten meillä on niin paljon sairaita ihmisiä?
Onhan niitä, kun yhteiskunta sulloo taskut täyteen rahaa niin että voi käydä joka päivä syömässä roskatuokaa pikaruokalassa.
Sitten ihmetellään kun paisutaan kultakalaksi kun verisuonet ova kovempia kun rautatieaseman kivipatsaat, eikä yhteiskinta muka hoida, vaan jättää sairastelemaan.
Onko siis todellakin niin, että yhteiskunnan avokätisesti syytämät tuet generoivat enemmän vahinkoa kuin jos jätettäisiin tuet pois?
Tällöin ilmainen ruokahuolto pakottaisi syömään hyvin ja terveellisesti.
Nyt USAssa mennään siihen suuntaan että sosiaalihuollosta saatavilla ruokakupongeilla (vrt. suomen maksusitomus) ei enää saa ostaa kaupasta virvoitusjuomia, eli limsaa, eli mm. kokista, gantaa spraittia jne....
Käyköhän tässä niin, että mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä...?
ET siis antanut kaikkeasi.
Sinun pitää saada virkailijat niin v*ttuuntuneiksi että keksivät jotain.
Nyt muuten voi haastaa firmoja oikeuteen ikäsyrjinnästä. Korvauksia kuvassa up to 16.000€...
Itseasiassa en sopeudu idiotismiin ja jos idiotismi on vallitseva yhteiskunta silloin en todellakaan sopeudu vallitsevaan yhteiskuntaankaan. Vaadin parempaa.
Jos sinä sopeudut niin mitä se kertoo sinusta? Sen että olet idiootti-yhteensopiva ... (?) :)
Ja siis, tässä puheenaiheessa on ollut kyse ilmaisesta perusruuasta - ei ilmaisista kanarianmatkoista tai ilmaisista henkilöautoista. Osaako idiootti-yhteiskuntaan hyvin orientoitunut lukija erottaa tämän "pienen" eroavaisuuden?
Olen saanut jo esimerkiksi ilmaisen hengitysilman, ja ilmaisen auringonpaisteen. Koitan vain kohtuullisesti levittää ilmaisen käsitettä sinne mistä siitä olisi yhteiskunnallisesti hyötyä jo ihan senkin takia että järkevään yhteisöön integroituminen olisi minulle henkisesti helpomaa. On siis oma lehmä selvästi ojassa :)
"Jos rahasta on puutetta, niin mene leipäjonoon tai metsään poimimaan marjoja."
... PS. Leipäjonossa ei jaeta rahaa. Jos minulla olisi kovakin puute halvoista hiilihydraateista niin toki menisin leipäjonoon. Ei ole puute halvoista hiiihydraateista.
"Sen sijaan, että piipität näillä palstoilla, voisit kysellä neuvoja työpaikan saantiin tai yrityksen perustamiseen, sekä käyttää aikasi paremmin näiden asioiden hoitamiseksi TE-toimistolla."
TE-toimisto on osoittautunut olevansa täysin hyödytön lafka työllistymisasioissa. Olen jo käynyt niiden puolesta monessa työkokeilussa toiveena että saisin jalkaa oven väliin - tai ihan vain kyllästymisen takia - mutta koska ne ei pysty järkkään mulle muuta kuin äärimmäistä paskaa eikä mikään niistä erittäin hyvistä arvosteluista huolimatta johtanut työsuhteeseen lopetin sen pelleilyn jo ihan siksi että vaadin työstäni hyötyä myös itselleni.
Ilmeisesti et ole kyseisen puljun kanssa ollut kovin paljoa tekemisissä tai ammattisi tai CV:si on sen näköinen että pääset helposti töihin. Itselläni rehottavat pitkät työttömyysjaksot tiputtavat minut selvästikin hakijoiden keskikaartiin - ja jos on kymmenen hakijaa niin niistä yksi otetaan ja minä en viitossijalla saa paikkaa tälläkään kertaa.
Ne mihin pääsisin ovat niin surkeita palkaltaan että se ei KANNATA taloudellisesti, ehkä sitten jos olisin velaton ja nuori tai muuten sellaisen sosiaalisen piirin jäsen jonka kautta voisi hankkia jtoain etuisuuksia - mutta kun en ole niin vastaan tulee yksinkertaisesti se että työstä ei makseta niin paljoa että sitä kannattaisi tehdä ja uhrata kahdeksantuntisensa kun saman köyhyyden saa ilmankin.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan: Uskon että tilanteeni on sellainen että halustani ja motiivistani huolimatta en pääse OK työpaikkaan ja kehittämään omaa elämääni koskaan, vaan olisin vain ainainen "työllistämistoimenpiteiden kohde".
Varmaan arvaat ettei nappaa. Tähän ei auta sen kiljuminen että "sun pitää yrittää". Se ei pidä paikkaansa; johtuen mun ominaisuuksista ja työelämän ominaisuuksista mun ei kannata yrittää koska edelleytyksiä onnistumiselle ei ole.
Hyvä mies menee ihan hukkaan, eikä se jaksa mua enää oikeastaan hirveesti surettaa. Ompahan kuitenkin aihe mistä purnata netissä satunnaisille tukipilareille.
"Väitätkä siis että joku tai jokin rajoittaa omien rahojesi käyttöä"
Onks luetun ymmärtämisessä jotain vikaa?
Tuo yksi pelle sanoo että on jonkinlainen lähtökohtainen "oikeus" käyttää rahaa mihin haluaa, kysyin vain että mikä tämän oikeuden antaa tai mikä sen takaa?
Lain mukaan et saa ostaa esim. huumausaineita. SIinä nyt yksi selkeä rajoite. Ja siis rahan maaginen kaikkivoipaisuus on jotain mikä voidaan ottaa milloin tahansa pois jos niin päätetään ja asiaa ajetaan. Tuon rahan käyttäminen mihin tahansa siis ei ole itsestäänselvyys tai "oikeus". Se on vain tällä hetkellä status quo.
"Väitätkä siis että joku tai jokin rajoittaa omien rahojesi käyttöä, ja siitä syystä et voi hakea työtä tai perustaa omaa firmaa?"
Tottakai rajoittaa.
Koska saan niin vähän rahaa niin kaikki rahani kuluvat käytännössä asumiseen, perushygieniaan, ravintoon ja vaatetukseen sekä bussilippuun ja muutamaan väistämättömään elämän kannalta hyvin oleelliseen laskuun. Eli siis peruselinkustannukset aiheuttavat sen etten voi käyttää rahaa muuhun, tai jos niin teen on se hyvin typerä valinta.
Rahan niukkuus rajoittaa hyvin tehokkaasti sitä mihin rahansa voi reaalisesti laittaa.
Eikö tämä muka ole ns. tampioselvä asia?
"Antanut kaikkesi"?
Mitä vittua, millaista maailmankuvaa sä oot oikein kehittänyt itsellesi? Tuohan on aivan sairasta.
Jos TE-keskus ei hoida asioitaan niin hyvin että siellä normaalilla asioinnilla saa töitä, niin silloin se ei ole asiakkaan vika, vaan TE-keskuksen saamattomuutta tai sitä että maailmassa yksinkertaisesti ei ole työpaikkoja tarjolla.
Mitä olen heidän kanssaan jutellut suorasanaisesti niin he ovat sanoneet : "Mitään sopivaa ei ole, töitä ei ole. Otamme yhteyttä jos jotian tulee ilmi".
Se riittää minulle totuudeksi. Mutta voit soitella Kotkan T&E keskukseen ja haukkua ne pataluhaksi jos susta siltä tuntuu.
Mitenniin puhun omia aatteitani vastaan?
Ei, vaan aatteeni ovat yksi asia, ja käytännön idiotsimi jota voin vapaasti ja laillisesti käyttää hyväkseni tällä tavalla on toinen asia. Jos eläisin aatteeni mukaisesti varastaisin porkkanoita ja perunoita kaupasta. En tee niin, koska se rikkoisi lakia.
Hallitus ja enemmistö on päättänyt millainen maailma on, ja vaikka aatteellisesti olen täysin eri mieltä siitä miten asioiden pitäisi mennä en kieltäydy käyttämästä hyväkseni niitä oikeuksia ja mahdollisuuksia joita minulla on.
Mitä vaikeaa tämänkin hahmottamisessa nyt on?
Mä vaan kerron teille että asiat vois hoitaa fiksumminkin ja siten edustan aatteellisesti itseäni, ja käytännössä nautin niistä täysin vastikekettomista hedelmistä joita saan edukseni. Tavallaan tässä on kaksoishyöty mulle: Mun ei tarvi laulaa sen lauluja jonka leipää syön.
Läläläälääläääää läää.
Ja rahan käyttöä rajoittaa mm. terveydenhuollon pakkokeinolait hoitoonsaattamisen suhteen. Eli jos käytät rahaasi aivan sairaalla tavalla niin joudut hullujenhuoneelle.
Eli siis rahan käyttämisessä on rajat, ne eivät tule normaalisti esiin - mutta ne rajat on kuitenkin ja niitä voidaan tarpeen tullen lisätä rajattomiin aina rahankäytön kieltoa myöten koska laki ei turvaa rahankäyttöoikeutta millään tavalla.
Eli et siis myöskää laula ja piiptä kun tukia leikataan.
Ja käytä siellä olevaa työnhakuun tarkoitettua tietokonetta.
Printtaa mielenkiintoiset työpaikat ulos.
Vaadi virkailijalta työhönosoitus printtaamiasi paikkoja kohtaan.
Hae työtä. Työhönosoitus liitteeksi mukaan.
Jos et saa työtä tai pääse haastatteluun, vaadit TE-toimistoa selvittämään asian ja toimittamaan kirjallisen selvityksen.
Kun tämä toistuu tarpeeksi useasti, ja jos et saa työtä, on TE-toimiston tehtävä laatia arvio minkälaista koulutusta tarvitset työllistyäksesi, ja ohjata kolutukseen.
Näin se meneem ja on muuten virallinen TEMin ohje.
Mutta ei täällä kukaan valvo ostatko huumeita vai et - edelleen, se on täysin vapaa valinta. Tosin, jos jäät kiinni, siitä on seurauksensa.
Edelleen, jos sosiaalipummilla ei ole "tarpeeksi rahaa" käytössään, voi miettiä muita vaihtoehtoja, kuten vaikka painua metsään poimimaan marjoja tai käpyjä - verovapaasti.
Ilmaa, mutta mielestäsi sekin pitäisi saada verolle:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10121896
On se vaan hassua miten ensin puhut yhtä, ja sitten toista. Taidat vain olla huomattavasti tylsistyneempi kuin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10037669
Ja jos mielipiteesi on, tai oikestaan TERMISI jolla olet minut kategorisoinut, että olen idiootti-yhteensopiva, niin ilmeisesti se sitten on niin, ja varmaan myös selitys miksi myös pärjään työelämässä työkavereiden sekä johtaijien kanssa niin hyvin.
Ja kyllä, olen ollut paljon tekemisissä - aikonani - sekä TE-toimiston (ent. työvoimatoimisto) kuten myös sosiaaliviraston ja muiden kanssa.
Käytin vapaa-aikani hyödyksi, ja luin mm. lakia, säädöksiä sekä oikeden päätöksiä, joilla pystyin argumentoimaan noiden toimistojen idiootteja vastaan, kuten myös uhkasin haastaa heidät oikeuteen.
Noh, ei tarvinnut kauaa heidän asiakkaanaan olla...
Jos se johtaa reaalisten mahdollisuuksien parantumiseen jossain muualla niin en, mutta jos se johtaa vain siihen että rikas rikastuu ja köyhä köyhtyy niin noilla jutuilla on jopa minusta riippumattomia seurauksia.
Uskokaa pois, tukien leikkaaminen ei MINUA hermostuta juurikaan, mutta minä en ole ainoa köyhä maailmassa enkä edusta kuin vähäistä marginaalia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tunnistatko-kuvan-miehia-tohrijat-iskivat-junan-kimppuun-keskella-paivaa/art-1288412420933.html?ref=rss
Tuossa on sellainen väki joka tulee olemaan heti valmis toimintaan. Röyhkeyden ja pokan määrän kertoo uutinen. Minä koitan (jostain ihmeellisestä syystä) vielä järkitasolla.
No mitään tollasta ei käytännössä sovelleta, johtuisikohan siitä että työttömiä on yksinkertaisesti liikaa? :)
"Ilmaa, mutta mielestäsi sekin pitäisi saada verolle:"
No, se on vaihtoehto. Ihminen tarvii kahta hyödykettä elämäänsä: Ruokaa ja ilmaa. Näistä toinen on nyt enimmäkseen maksullinen, ja toinen ilmainen.
Ellet jo hoksannut niin toin julki tätä ristiriitaa, molemmista asioista huolehtimisessa on suuri määrä kuluja ja kustannuksia - joista vain toisen kustannukset näkyvät tuotteen hintana.
Onhan olemassa esim- purkitettua paineilmaa tai erikoiskaasuja jotka on otettu ilmakehästä ja nämä ovat maksullisia, mutta juuri siksi puhuinkin ruoka-kontekstissa PERUS ruuasta aivan kuin ilma-kontekstissa PERUS ilmaista. Toinen on ilmainen, toinen maksullinen eikä tähän ole tarvetta tai järkevää syytä.
Ilma voitaisiin laittaa maksulliseksi ja ilmanhoidon maksut maksattaa ihmisillä, sosiaalitukeen vain vaikka 15 euron kuukausittainen korotus joka kuitenkin siirretään suoraan ilmaveron maksuun ilman että se koskaan realisoituu ilman köyhälle kuluttajalle. Veronmaksajat sittten maksaisivat kaikkien maksulliset ilmat, niinkuin nyt maksavat kaikkien maksulliset ruuat - vaikka vaihtoehto on saattaa nämä perushyödykkeet kaikille ilmasieksikin.
Kunhan tuon asiaan uusia näkökulmia, enkä sinänsä sanele mitä mieltä asioista pitäisi olla. Minun oma henkilökohtainen järkeni sanoo että ilmainen ilma ija ilmainen perusruoka ovat oikein käyttökelposiet ideat.
"Käytin vapaa-aikani hyödyksi, ja luin mm. lakia, säädöksiä sekä oikeden päätöksiä, joilla pystyin argumentoimaan noiden toimistojen idiootteja vastaan, kuten myös uhkasin haastaa heidät oikeuteen."
Tää on mielenkiintoista. Mä maksan sulle 200 euroa jos pystyt auttaan mua noissa asioissa kun tunnet lakia, maksan heti kun pääsen asiallsieen duuniin!
Ilman verolle paneminen on vaihtoehto .... siis MIHIN tai MILLE?
Ja juuri eräässä toisessa viestiketjussa ihailit eräitä kehittyvä aasian maita.
Kannattaisi ehdottomasti käydä tutustumassa noihin maihin, ja ... erityisesti nuuhkimaan sitä paikallista ilmaa!
Purkitettua ja paineistettua ilmaa toki on, enkä nyt tiedä kuka muu sitä käyttäisi kuin sukeltajat, palomiehet ja vuorikiipeilijät.
Tästä syystä moni tuontitavara on niin halpaa kun eräissä maissa vaan ei välitetä ympäristönsuojelusta eikä terveydenhuollosta. Länsimaissa nämä kun ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, näkyy se tietysti osaltaan länsimaisten tuotteiden korkeana hintana.
Ja miksi sosiaalitukeen pitäisi laittaa 15€ korotus ilmaveron takia? Koko sosiaalitukijärjestelmähän on vain tulonsiirto rikkailta rikkaille, koska rikkaat maksavat veroa, joka annetaan sosiaalitukena köyhille, jotka käyttävät sen ostaakseen tuotteita, ja näin ollen rikastuttavat kauppiaita.
Miten voit väittää että ilmainen ilma olisi käyttökelpoinen idea, KUN SE JO KERRAN ON ILMAISTA, NIIN KUN ON AIKOJEN ALUSTA ASTI OLLUT!?!?!?!?
Ja jos sinulla on ongelmia oikeustieteen tai päätösten tulkintojen kanssa, niin ota yhteyttä paikalliseen oikeusaputoimistoon. Te köyhät paskiaiset saatte tuonkin ilmaiseksi! Jos minä tarvitsen oikeita oikeudellisia neuvoja, niin joudun maksamaan tuhansia euroja asianajajalle saadakseni asian hoidettua.
Onneksi liitto hoitaa ilmaiseksi tiettyjä lakiasioita....
www.oikeusmurha.com
Minua huolettaa enemmänkin se että mitään oikeutta ei ole lähtökohtaisesti saatavissa....
Onneksi on EIT.
Eurooppa tulee ja opettaa.
Euroopan kautta emme saa kuin saman paskan mutta vielä etäisemmässä ja välinpitämättömämmässä muodossa.
Jos kaikki samat negatiiviset ilmiöt jotka koskevat omaa hallintoamme pikkutasolla ovat jo nyt nähtävissä suuressa euroopan tasossa ja euroopan periaatteilla niin miksi kehitys olisi kansalaisen kannalta lainkaan parempaa?
Euroopan unioni ei toimi.
Niin, tämä siksi että palkkatyötä ei ole tarjolla 500k ihmiselle koska hyväosaiset eivät halua jakaa työstä saamaansa "pottia" työperustaisesti.
Tämä johtuu vain siitä, että TE-toimiston virkailijat ovat aivan samanalaisia lusmuja kuin sinä. Heidän tosin on vain "pakko" vääntäytyä sinne toimistoon kuluttamaan aikaansa netissä surffaillen ja kahvia juoden.
Nilltä on pakko vaatia "palvelua" ja selvityksiä koko ajan. Ja kaikki käteesi saamasi paperit on tarkastettava heti, että kaikki on kunnossa. Ei ole mitään hauskempaa kuin huopmauttaa niitä virheestä, jonka jälkeen he joutuvat uudelleen nostamaan p*rseensä tuolista ja tekemään saman asian uudelleen.
Koulutuksiin hakeminen on myös mukavaa. Pyydät asiaa koskevat paperit, ja täytät ne käsin - TE-toimistossa istuskellen. Sitten annat ne virkailijalle, ja pyydät kaikki kopiot yms. mukaan.
Niilä TE-toimiston "Muuttuvan työelämän" kursseilla yms.
Itse en tosin aikanaan (~20v sitten) työvoimatoimistossa asioineena ymmärtänyt miten ko. kurssi vastasi silloisia työelämän kriteerejä, mutta ... toivottavasti jonkin toimiston ja TEMin tantoista kuitenkin sai jotain...
Tarjolla ja paljon.
Ongelmat ovat ainakin seuraavat, minkä näkee jo näitä palstoja lueskellessa:
1) Väittävät että palkkatyöstä saatava korvaus on niin p*ska, että ei moisella summalla töitä tehdä.
2) Palkan siis pitäisi olla vähintään 5000€/kk, ennen kuin voi nostaa p*rseensä sohvan pohjalta ja alkaa vääntäytymään työmaalle.
3) Yhteiskunnalta saatavat tuet ja korvaukset ovat niin hyviä.
4) TE-toimisto on tehoton ja saamaton.
Tästä on vedettävä derivaatta, että tukien leikkaaminen on ainoa konsti saada työt maistumaan ihmisille.
Tukien maksatusta ja leikkaamisen porrastuksia on muutettava niin, että TES-palkkojen mukaiset hommat alkavat kiinostamaan.
Vastaavasti, TE-toimistojen virkailijat on saatava tulosvastuullisiksi, eli TE-toimistojen henkilöstön palkkojen tulee määräytyä tehdyn työn ja osoitusten mukaisesti - alkaa niitäkin sitten vähitellen "kiinnostamaan" sen työn tekeminen, johon heidät itse asiassa on palkattu.
Molemmat asiat ovat valtiovallan päätettävissä.
Tulee mieleeni joskus vuosikymmen-pari sitten televisiossa olleet rahalaitosten mainokset, "Lainaa vaikka vartissa", joka valtiovallan painostuksesta jouduttiin muuttamaan muotoon "Lainatarjous vaikka vartissa".
TE-toimistojen on mentävä samaan suuntaan, ja alkaa markkinoimaan palvelujaan "Työhön- tai koulutukseen osoitus vartissa".
Sitten homma organisoidaan kuten yksityisillä lääkäriasemilla; Jokaiselle toimitetaan vastaanottoaikoja postitse kotiin. Sitten on mentävä TE-toimistoon.
Jokaiselle TE-toimiston asiakkaalle on vartin tapaaminen TE-toimiston virkailijan kanssa, jolloin saa työhön- ja/tai loulutukseen osoitukset käteen.
Nämä paperit pitää täyttää, ja palauttaa seuraavan viikon vartin tapaamisella, kuten myös osoittaa hakeneensa työtä - samalla voi saada uuden nivaskan paperia käteen.
Tätä tehostettua rinkiä jatketaan niin kauan kun työllistyminen tai koulutus on järjestetty. Jos TE-toimiston asiakasta järstely jostain syystä ei miellytä, niin leikattakoon työmarkkinatuki kokonaan pois, ja asia jää sosiaaliviraston tanttojen kontolle. On heilläkin keinonsa saada työt maistumaan...
Euroopan unioni toimii, kuten myös EIT.
Täällä havumetsien ihmemaassa johon aurinko tuskin edes paistaa, ei vain osata mitään - tai haluta tehdä.
Kannattaa lukea noita EIT:n päätöksiä, erityisesti mitä tänne pohjolaan on langetettu...
Huomattavaa on, että mm. suomi on useaan otteeseen määrätty maksamaan korvauksia ihmisille - jopa samasta asiasta. Ei siis riitä että suomi saa tuomion yhden kerran; se vain ei istu oikeuslaitosten ajatusmaailmaan, vaan aina tuomitaan miten sattuu, ja sitten isoveli tulee ja sanoo muutaman painavan sanan.
Harvapa tulee vaatineeksi oikeudenkäymiskaaren 1:12 noudattamista...
Ei, vaan he ovat ahkeria työntekijöitä ja palkansaajia jotka koittavat tehdä joka päivä parhaansa työllisyystilanteen parantamiseksi.
Sinä panettelet ihmisiä ;)
No kuinkas edelleen voit olla työtön?
Juurihan tuolla aiemmin sanoit:
"Ala kuule kyykkimään TE-toimiston luukulla joka ikinen päivä ja tunti sen sijaan että käyt "viisastelemassa" näillä palstoilla, niin ne aikanaan kyllästyttyään naamaasi ja hajuusi kyllä työntävät sinut johonkin toimistoon."
Kukkomies
17.9.2011 16:35
Itseasiassa harrastin tuota 1,5 vuotta tuloksetta.
Winners never quite and quitters never win but those who never win and never quit are idiots.
Eli siis vika ei ole TE-toimiston virkailijoissa, vaan sinussa itsessäsi - et siis edes halua työtä. [Paitsi jos siitä maksettaisiin se 5000€, jonka tosin saa nettona marjanpiminnasta]
1) Väittävät että palkkatyöstä saatava korvaus on niin p*ska, että ei moisella summalla töitä tehdä.
TOTTA
2) Palkan siis pitäisi olla vähintään 5000€/kk, ennen kuin voi nostaa p*rseensä sohvan pohjalta ja alkaa vääntäytymään työmaalle.
No 2750 euroa olisi aika passeli, eli vajaa puolet mitä sinä "uumoilet"
3) Yhteiskunnalta saatavat tuet ja korvaukset ovat niin hyviä.
Eivät ole, ne ovat surkeita mutta mielummin nostelen surkeita tukia kuin teen surkeasti palkattua työtä.
4) TE-toimisto on tehoton ja saamaton.
Ei, vaan he ovat kansakunnan kanssa samassa jamassa: Töitä ei ole. He koittavat keksiä itselleen tekemistä kun työtä - jota ei ole ihmisille tarpeeksi - saataisiin "välitettyä".
TE-toimistolta puuttuu valta sanella asioita nimenomaan työnantajien suuntaan niin että saataisiin mielenkiintoisia työtilaisuuksia.
Tätä tehdään vain siksi että saataisiin valtaa ja uskottavuutta suomen yli.
Kun kansallisvaltio on tuhottu niin hyväksikäyttö ja epäoikeudenmukaisuus voidaan päästää irti.
Kaikki valtaapitäjät - siis entiset sellaiset - kun EU tulee ja jyrää, kokevat tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, kun heillä ei enää ole valtaa ja mahdollisuutta huippupalkkioihin tehtävässä jossa he nytkään eivät tee yhtään mitään.
Oman mielipiteesi mainitsemiini kohtiin, jotka ovat derivaatta siitä minkä olen tehnyt näitä palstoja seuraamalla.
Hienoa että 2750€/kk riittää sinulle palkaksi. Nyt vain alat käymään läpi niitä aiemmin toimittamiani työpaikkalinkkejä.
Mitä showta tämä muka on? Ja miksi vänkäät selvää asiaa, kun jo nyt perusruoka on ilmaista, sen kun vain menee jonoon ja odottaa kassiaan, pistää nimen listaan ja lähtee mussuttamaan ruokia.
Sitten jos haluaa jotain extraa, niin siihen pitää hieman jo voimistella, mutta se heille suotakoon, jotka eivät tyydy ilmaiseen ruokaan.
Sitten tuo "Jos jokainen saisi ruuan ilmaiseksi ei siinä voisi olla parempi toista" juttu, Neuvostoliitossa oltiin aika lähellä sitä, kaikilla oli mahdollisuus saada leipää, shamppanjaa ja oopperalippuja. Systeemin piti olla tasa-arvoinen, vaan mitä ihmettä, eipä ollutkaan, ei sinne päinkään. Tavallinen rivi-neukku oli täysin eri asemassa, mitä puolueen kellokas taikka keskuskomitean porukka. Neukkulassa oli niin monen kastin porukkaa, että tasa-arvo oli kaukana.
Niin? Se että yksi humpuukieliitti korvautuu toisella - vielä etäisemmällä ja raadollisemmalla humpuukieliitillä ei ole mitenkäänpäin hyvä asia suomen kannalta.
Raadollisempaan suuntaan mennään - (poliittisten) päättäjien kannalta.
En nyt sano että tämä on huono asia. Tällä hetkellä täällä ei ainakaan osata yhtään mitään.
Onko Teillä oikeasti kiinnostus vaan ruumin ravitseminen? Entä Sielu? Kulttuuri, harrastukset, spiritualiteetti? Ei ole tarkein vaan ruokaa, ruokaa, mutta kulttuuria, harrastukset, lukeminen. Itse käytään enemmään rahaa vaateesiin, kirjoihiin, DVD, CD, ostelen kirjoja ymppäri Eurooppaa koska historiaa kiinnostaa. Autoon menee paljon rahaa bensaan ja korjauksiin, viiniin, tupakaan, mutta ruokaan minule menee vähän rahaa. Ruokaa ostan vaan kerran viikossa, hyvää ja laadukkasta pitää olla, mutta itse syön erittäin niukkaasti.
Kalaa, lihaa, kasvikset, mutta teen todella pienet annokset. Leipä syön vaan patonkeja ja 1 patonki per päivää minulle riittää hyvin.
Tarkeampi minulle on kulttuuri, kirjoja, ja vaikak 2 ulkomaamatkoja vuodessa. Ruokaa, ja ruumiin ravitseminen ei ole elämässäni tarkein. Ihminen voi olla hyvin toimeentuleva, mutta siltti syösä tosi niukkaasti. Vaikka ruokakapuasas minun laskuja ovat yli 100 euro per viikko, niin suuri osaa ostoksista on kalaa, lihaa, vaikka possun tai poron pihvejä, laadukkaat juustot, oliivit, muut kasvikset..mutta esim perunoita en paljon syö, mielulään teen lisukkeeksi hyvää salaatti ja päälle vaikka FETA juusto. Teen hyvin kevyet ruaot. Ei mitään vehnäpitpista, ei mitään lihottavaa vaan kaikki kasvis-kala-lihaa.
No, aikaisemmin kun olin töissä oli varaa käydä livekeikoilla eli tukea artisteja, ostaa mediaa ja viihdettä ja kulttuuripalveluita.
Kun työttömyys iski on partureilta kadonnut yksi asiakas, kulttuuritahto eivät saa enää rahaani jne jne. Köyhä ei kuluta kun ei ole mitään millä hankkia kulutushyödykkeitä.
Köyhyys tuhoaa terveitä yltäkylläisiä talousjärjestyksiä yksinkertaisesti siksi että maksullisten peruspalvelujen käyttö vähenee, jolloin yrityskantakin supistuu. Tämä johtaa siihen että lopulta yrityksissä on vain sellaisia jotka palvelevat huipputuloisten elämänkaavaa.
tai laita yritys pystyyn, ja tuota verorahoja. Köyhyys alkaa sitten vähitellen katoamaan esimerkkisi myötä.
Luultavaa on että päätyisin vain köyhäksi pienyrittäjäksi. Jos joskus totean omaavani sellaisia kykyjä joiden kanssa kannattaa kokeilla siipiään niin toki, mutta nyt koen että optimipaikka on jo jonkun valmiin systeemin osana oleminen.
Ei sitä yrittäjäksi kannata ryhtyä ilman käsitystä siitä että mikä toimisi, ja kuten ehkä olet huomannut niin aika matalalentoinen olen.
Laita siivousfirma pystyyn.
Entä opiskelua, että saisitte uuden ammatin? Ylippistolla voivat opiskella myös vanhempi ihmiset.
Kuinka monta ammattia ihminen tarvii elämänsä aikana?
Olis kolmas, toisekseen mulla on perhettä, lapsia - enkä asu yliopistopaikkakunnalla. Tällöin siis arvottaa oma vanhemmuus alemmaksi kuin korkeakouluopiskelu...
Aint gonna happen, ei ellen saa matkustutukea tai isoa opiskelijakämppää lasten kanssa olemista varten.
Eli siis olet todellakin tehnyt vakaan päätöksen että työnteko ei sinua kiinnosta, vaan olet mieluummin loisiva soppapummi.
Itse tosin olin valmis muuttamaan tuonne naapurivaltioon kun siellä oli eräs mielenkiintoinen omaa ammattiani täydentävä koulutusjakso, ihan siitä syystä että ko. kolutus kiinnosti minua, olisin saanut viimeisintä tietoa alasta, ja koulutus olisi nostanut arvoani työmarkkinoilla ja auttanut uuden työpaikan löytymisessä.
Ei minua kinnostanut asunto, sen koko, tai että kuinka usein näkisin vaimoani tai lastani. Minua kiinnostaa vain yhteinen tulevaisuutemme.
Sinua ilmeisesti ei kiinnosta mikään.
Kerroppa, miksi kaiken työnteon ja opiskelun pitää olla maailmanympäri-tivolimatka?
99,5% asioista joita voi tehdä sijoittuu jokatapauksessa lähiympäristön tarpeisiin.
Ja toisekseen, kuten sanoin - voin opiskella jos elämän kaikkein tärkeimmistä perusasioista ei tarvi luopua. Vakituisesti toteutuva perhe-elämä on takuuvarmasti asia josta voidaan ja josta kannattaa huolehtia. Tällöin taataan että nuo kaksi pikkutipua joskus myöhemmin kehittyvät normaaleiksi ihmisiksi jotka osallistuvat omalla panoksellaan sekä sinun että minun eläkkeiden maksamiseen.
Missä kohtaa te olette muuttuneet tyhmiksi ja välinpitämättömiksi? *huokaus*
leikataan kaikkea mahdollista, ja tämä on teknologinen takapajula.
Jos haluat viimeisintä tietoa yleisesti käytössä olevista teknologioista, on vaan pakko lähteä ulkomaille - ja minä ainakin olen valmis siihen.
Hyvällä tuurilla pääsee myös muuttamaan täältä kokonaan pois, paremmista plkoista ja pienennistä veroista puhumattakaan!
Opiskelijat saavat valtiolta eli meiltä veronmaksajilta huomattavan matkustustuen eli 50%:n alennuksen matkalippuihin,
Eri kokoisia opiskelijakämppiäkin on tarjolla.
Mutta ihan ensiksi sinun pitää hommata itsesi sisään johonkin oppilaitokseen. Muuten ei opiskelija-alennuksia sentään tipu.
Oletko ajatellut hakeutumista työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen? Siinähän edut ja tuet ovat huomattavat.
Muistan opiskelija-alennukset.
Hupaisaahan tuossa on se että opiskelija saa huonompaa korvausta ahkerasta opiskelustaan kuin minä saan perseenkaivelusta.
Vaikka matkaliput olisivat 75% halvempia minulle en silti juurikaan matkustelisi koska ne olisivat vielä suhteellisen kallit. Tämän perusteella - ja muistaen että opiskeluaikanakaan ei ollut alennuksista huolimatta varaa matkustella...
TOTUUS: Kun ei ole rahaa, niin suurikaan alennus ei hyödytä yhtään mitään.
Kysyn vain, mikä pointti on nuukailulla yhteiskunnallisesti jos junat ajavat penkit tyhjänä?
Kiinteät kustannukset ovat samat, oli mukana lihaa tai ei.
Junaliikennettä hoitavat VR ja pääkaupunkisudun lähiliikenne.
Molemmat ovat tulosvastuullisia yhtiöitä. [Se, miten tulosvastuullisuus korostuu, on sivuseikka tässä esimerkissä.]
Yhteiskunta ei ole liikelaitos. Yhteiskunta on riippuvainen saaduista verotuloista, ja toimii näiden rajoitusten puitteissa.
Jos verotuloja ei ole tarpeeksi, vaikka syystä että on liikaa työttömyyttä ja sosiaalipummeja, niin sitten pitää karsia jostain, vaikka leikkaamalla tukia ja kenties nostaa veroja - eli nuukailla.
Yhtiö ei nuukaile. Se kykenee ragoimaan muutoksiin välittömästi. Nytkin VR kehitti järjestelmää uudelleen tyhjänä matkustavia junia varten; Otettiin käyttöön ruuhkamaksu, eli tietyillä kellonajoilla liput maksavat enemmän.
Tarkoitus on kompensoida tyhjien penkkien ajeluttamisesta aiheutuvien kiinteiden kulujen kattamista, sekä ohjata liha täyttämään penkkejä tasaisesti.
Minusta taas ei ole ollenkaan hupaisaa, että sinä saat takalistosi kourimisesta vieläkin enemmän rahaa kuin opiskelija opiskelustaan.
Yhteiskunnan sinulle maksamat korvaukset ovat liian suuret, koska he halvaannuttavat sinut niin, ettet kykene opiskelemaan etkä tekemään työtä. Jos niitä ei maksettaisi, saisit sinäkin liikettä niveliisi.
ja tämä on aivan totta. Kukkomies on laiska mun mikä, jopa minä olin työttömänä opiskelut, kävin kursseilla, opiskelin suomea! Mikä saamatomutta!!
Eihän tässä ole kysymys matkustelusta vaan matkoista opiskelupaikkakunnalle. Yliopistossa ja muissakin oppilaitoksissa osan opinnoista voi suorittaa kirjatentteinä, jolloin ainoiksi matkoiksi jää matka tenttiin ja sieltä pois. Joitakin kursseja voi suorittaa kokonaan etänä.
Matkusteluun ei monellakaan opiskelijalla ole aikaa eikä varaa. Silti monet haluavat opiskella, jopa niin monet, että pyrkijöistä vain 5-20% pääsee haluamaansa koulutukseen.
Joka opiskeli Yliopistolla tokaisi että "Luennot ovat lukutaidottomia varten".
Homma tosin on tässä vuosien varrella muuttunut hieman, ja luennosta riippuen on oltava tietty läsnäolo-% täynnä, joka .... tarvittaessa hoituu kun kaveri vetäisee pari muuta nimmaria paperiin omansa lisäksi...
Mutta, muuten juuri noin. On tiettyjä tiedekuntia joihin on suunnaton tunku, ja sisäänpääsyprosentti todella pieni.
Moni yrittää USEITA kertoja mm. Oikeustieteelliseen ja Lääketieteelliseen tiedekuntaan.
Jaa, noinkohan tuo kompensaatio toimii? Tarkistin mitä iltajuna jonka tiedän olevan aina lähes tyhjä maksaisi sinne minne minun useimmiten pitäisi päästä sosiaalisia tarpeitani täyttämään.
Menomatkan hinta : 39,82e
Eli ei matkustella edelleenkään. Kukko painaa 85kiloa, oletetaan että minut kuviteltaisiin vaikkapa kuraksi junan pohjassa, ylimääräiseksi painoksi josta ei ole hyötyä vaan lisään vain menoa. Paljonko 85 kurakilon kuljettaminen junan pohjassa maksaisi liikenneyhtiölle?
Se maksaa kuluneena sähkönä ja dieselinä noin 1 euron.
Oletetaan siis että maksukyvyttömyyteni vuoksi matkustaisin vaikkapa neljä matkaa kuukaudessa, ja saisin maksaa matkastani 5 euroa.
Tällöin minusta tulisi kuitenkin 16 euroa katetta. Tällä hetkellä minusta ei ole lainkaan hyötyä junayhtiölle, vaan siellä kuvitellaan että minä maagisesti tästä rikastun jollain tavalla ja sitten käytän VR:N palveluja. Nyt en voi käyttää, koska ei ole rahaa maksaa lippuhintaa (kilpailla matkustusoikeudesta varkkaampien kanssa vaikka absoluuttiselta kustannuserältäni voisin olla edelleenkin tuottoisa sikäli kuin pystyn!).
VR on elitisöitynyt palvelemaan tiettyä maksukykyistä asiakasryhmää ja lipputaksojen muutoksesta huolimatta matkustusmahdollisuudet eivät koske köyhiä lippujen kalleuden takia. Tämä on osa näkymätöntä vankilaa joka köyhyys luo, vapaus mennä minne tahansa on - rahaa sensijaan ei ole.
Oman kustannukseni kuluneessa dieselissä ja penkkien verhoilussa pystyisin kattamaan, ja antamaan muutaman euron siihen päälle. Nyt tämä kuitenkaan ei käy päinsä vaan junat ajavat edelleen tyhjänä.
Jos on tyhjiä penkkejä jo(i)llain vuoroilla alinomaa, tulee VR liikelaitoksena puuttumaan asiaan ja lakkauttamaan vuoroja, jotka korvataan kaukoliikenteen linja-autoyhteyksin, kuten nyt on jo tehty - vuosia.
Tällainen muutos ei nyt yhdessä yössä VR:n kokoisen liikelaitoksen kyseessä ollessa ole mahdollinen, SILLÄ se vaatii neuvotteluja liikenneminosteriön kanssa lakkautettavista vuoroista, näiden hyväksymisen, sekä neuvottelut kaukoliikenteen autoyrittäjien kanssa reiteistä ja aikatauluista.
Kiinteät kustannukset toki juoksevat koko ajan niin kauan kun näitä neuvotteluja käydään, jotka on katettava muiden matkustajien lippujen hintoja säätämällä - kuten nyt juuri on tehty.
Epäselvää on, tavoitteleeko VR voittoa tällä lippu-uudistuksella, mikä varmasti on yksi tavoite kun kerran kyseessä on liikelaitos; VAI tekeekö tutkimusta selvittääkseen ohjaako tämä uudistus läskiä tyhjille penkeille, millä tietysti saadaa suoraan liiketoiminnan kannalta välttämätöntä tietoa siitä mikä OIKEASTI on kannattavaa, ja mikä ei, jonka tiedon pohjalta tietysti, no, tehdään sekä liiketoimintaan liittyviä että kiinteiden kustannuksien karsimiseen tarvittavia päätöksia ja muutoksia.
Ja bussiliput eivät ole sen halvempia... joka johtaa bussivuorojenkin karsimiseen.
Noh, sittenpähän saamme ghettoja joissa eivät kulje mitkään bussit tai junat, suomessa yksi juna joka raahaa kourallista rikasta vähemmistöä tampereen ja helsingin väliä, ja erikoistilauksesta muihin suuriin kaupunkeihin jos kaupunginjohtajalla on matkoja tiedossa ;)
Juuri tähän suuntaan ollaan menossa. Tämä on yksi hallituksen salajounista.
Kaikki kynnelle kykenemättömät sullotaan varovaisen hiljaisesti ja salaisesti mitä erilaisimpiin ghettoihin jotta heistä ei olisi enää sen suurempaa vaivaa.
Viihtykää.
Kukkomiehellä on sana hallussa.
Mitä loppuen lopuksi ihminen tarvii elääkseen, ainakin ruokaa ja turvaa.
Tällä älykkyydellä ja viisaudella mitä meillä on, nämä asiathan pitäisi olla aivan päivänselviä asioita!
Toisaalta kannalta... eihän me olla nälkään kuolemassa, tai ei olisi kattoa päänpäällä, mutta olisi se kiva jos tietäisi 100% että nämä minä saan ja sitten vaan voisi keskittyä muihin asihoihin.
Itse olen 40 vuotias ja asun Savossa, haen opiskelua Helsingissä tai Jyväskylässä, koska ala kiinnostaa. Minulla on 2 kissa. en tarvi iso asunto, yhdelle riittää yksiö, opiskelua ajattelen työn ohella. Se olisi http.//www.helsinki.fi/ranska/ koska kiinnostaa Ranskan historiaa ja filologiaa. Osaa tutkinnosta voin suorittaa Ranskassa. Minulle ei ole este matkustaminen, vaan voin etsiä asuntoa Helsingissä kun pääsisin opiskelemaan. Tai Jyväskylään ja siellä halvemmat vuokrat, ja minulle matka 100km.
Kun halusitte jotain, aina löytyy keino toteuttaa sen. Nyt kun kesällä en matkustanut missään, ainakin tein web sivuja http://www.chateauxmedievaux.com/ ja lisäksi teen muut sivut kaikenlaisille yrityksille. Kirjoitan noin 14 tuntia päivässä. Töihin menen maanantaina 4 tunniksi.
'kukkomies' vs muut.... kukkomies voitti komiasti... voitto kotiin... hyvä 'kukkis'.