Elämän tarkoitus on oppia tuntemaan maailmansielu ja itsensä oivaltaminen. Oma elämäni on ollut kärsimystä ja menetyksiä täynnä, koska janosin elämää ja se myrkytti mieleni, mutta en enää kärsi.
Fyysisten, henkisten ja aineellisten tyydytyksien puuttuminen tästä elämästä on valmistanut minua. Henkinen rikkaus on myös muuttunut merkityksettömäksi ja epämääräiseksi.
En tiedä pääsenkö määränpäähäni tässä elämässä, mutta lähestyn sitä. Se on ainoa mikä merkitsee.
Elämä syntyy rakkaudesta ja elämän ylläpitämisestä, mutta elämässä on myös hävitys ja kuolema, jotta uutta voisi syntyä. Elämään sisältyy totuus kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä. Ihminen kärsii, jotta hänellä olisi mahdollisuus etsiä jaloja totuuksia. Kärsimys lakkaa kun takertumisen, vihan ja tietämättömyyden myrkyt poistetaan. Usein ihminen myrkyttää itse itsensä tietämättömyyttään. Elämän oikeudenmukaisuus tulee esille siinä, että kuka tahansa voi löytää elämän jalot totuudet ja kuka tahansa voi kärsiä etsiessään todella paljon.
Oman mielensä myrkyttää tavoittelemalla pysymättömyyden ja itsettömyyden sisältäviä asioita sen takia ne ovat kyvyttömiä tuomaan onnea.
Fyysisten, henkisten ja aineellisten tyydytyksien puuttuminen tästä elämästä on valmistanut minua. Henkinen rikkaus on myös muuttunut merkityksettömäksi ja epämääräiseksi.
En tiedä pääsenkö määränpäähäni tässä elämässä, mutta lähestyn sitä. Se on ainoa mikä merkitsee.
Elämä syntyy rakkaudesta ja elämän ylläpitämisestä, mutta elämässä on myös hävitys ja kuolema, jotta uutta voisi syntyä. Elämään sisältyy totuus kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä. Ihminen kärsii, jotta hänellä olisi mahdollisuus etsiä jaloja totuuksia. Kärsimys lakkaa kun takertumisen, vihan ja tietämättömyyden myrkyt poistetaan. Usein ihminen myrkyttää itse itsensä tietämättömyyttään. Elämän oikeudenmukaisuus tulee esille siinä, että kuka tahansa voi löytää elämän jalot totuudet ja kuka tahansa voi kärsiä etsiessään todella paljon.
Oman mielensä myrkyttää tavoittelemalla pysymättömyyden ja itsettömyyden sisältäviä asioita sen takia ne ovat kyvyttömiä tuomaan onnea.
Vastaukset 27
Vanhimmat
lainaa: "Elämä syntyy rakkaudesta,,Oman mielensä myrkyttää"
- Rakastava elämä ei etu-käteen antaisi mm. vielä syntymättömän lapsen sikiönä vahingoittua vammaiseksi ja antaisi syntyneelle fiilistä siitä että vammaisuus on hänen omaa syytään, eikä rakkaus veisi häntä ennenaikaiseen hautaan niin ettei (lähes kukaan) ehtisi oppia ja oivaltaa mm. sitä, ettei hänen lopullinen kohtalonsa riipu syvemmin mm. siitä että "jos et tee sitä tai tätä sinun käy niin ja näin".
Elämä on aina epätäydellistä ja pysymätöntä ja siitä syystä elämä itsessään on kykenemätön tuomaan onnea. Pysyvän onnellisuuden tilan voi vain saavuttaa itsensä oivaltamisella ja vapauttamalla itsensä takertumisesta, vihasta ja tietämättömyydestä. Se joka janoaa elämää, ei ole vapaa takertumisesta. Se joka on katkera, ei ole vapaa vihasta ja myrkyttää itsensä. Se joka ei tiedä pysyvästä onnesta ja tyyneydestä kärsii tietämättömyydestä.
Ihmisen sielu etsii jaloa totuutta ja yhteyttä maailmansieluun ja usein myrkyttää itsensä kaikella turhalla estäen itseään kehittymästä.
Olen yleisestä keskustelusta poiketen tarkka,,tai pyrin olemaan tarkka väärin käsitysten välttämiseksi juuri määrityksistä ja sen vuoksi nostin esiin maailmamme materiaan sitoutuneen elämän realisen rakkaudettomuuden ja epä-oikeudenmukaisuuden, jota ei voi kukaan kiistää.
Kärsimyksemme perus-syyt liittyvät heti itse kontekstiimme, joka "elämä"(pienellä!) on luonteeltaan itsenään itsekkyys ja siksi perus-valhe kontratessa Puhtaaseen Katoamattomuuteen("Rakkaus/Jumala").
Miten ihminen edes voisi olla mm, "myrkyttymättä" kun on causaalinen tuotos? Kun perustat olevaisuudellemme ovat erillisyyden perus-erheeessä ja alku-valintojen viidakossa, johon kuuluu syy&seuraus-lait niin ettei realissa itse ihminen ole voinut vaikuttaa siihen miksi mudostuu niin ihmisen syyttäminen tai kiittäminen on epä-relevanttia ja turhaa.
Ne merkittävät päätökset jotka muuttavat valheellisen perustan (niin ettei ole koskaan enää ihmistä, maapalloa,,, maailmankaikkeutta,, eli epä-täydellisyyttä ja sen kautta mahdollisuutta kärsimykselle) tehdään hengen tasoissa/korkeammissa ajatuksissa,
Sellaiseen ei kukaan/mikään materiaan vielä sitoutunut voi kyetä.
Olen löytänyt helpon tien lopettaa oma elämäni, joka perustui äitini väkivaltaiselle raiskaukselle, lapsikaupalla ja rasismille. En koe syyllisyyttä. Koen vain helpotusta, että pian tämä kaikki on ohi!
Pahuutta ei voi korjata toisella pahuudella, koska pahuus perustuu ymmärtämättömyyteen, takertumiseen, vihaan ja kärsimykseen. Sen takia pahuudella ei voi vapautua kärsimyksen kiertokulusta.
Miksi et tekisi sinulle väärin tehneistä ihmisistä tärkeimpiä opettajiasi sen sijaan, että kuritat itseäsi turhaan maailman epätäydellisyydestä? Se joka sinua vihaa yrittää opettaa sinulle jotain merkitsevää. Ehkä et ole vain katsonut tarpeeksi tarkasti jotta voisit karkottaa ymmärtämättömyyden ja kärsimyksen elämästäsi ja jotta voisit saada sen mitä olet tullut tähän elämään hakemaan.
JH, entä jos päätät unohtaa taustasi, joka sinua näyttää paljon painavan.
Alat elää omana itsenäsi ilman mitään "taustaa".
Unohdat tämän kulttuurin opetukset siltä osin, kuin ne vaativat kunnianhimoa.
Ilman kunnianhimoa ei mikään taustakaan tunnu kohtuuttomalta, siis luulisin näin.
Eikä sinussa mitään huonoja geenejä ole. Ne on varmaan hyvät geenit.
Geeneissäsi on kahden suvun lukemattomien jäsenten geenit vuosisatojen ajalta ja takaa. Suvuissasi on varmaan ollut paljon rakkautta ja hyvyyttä. Jatka siitä.
Sitä paitsi kirjoituksistasi päätellen olet hyvin fiksu, älykäs, asioita pohtiva ja keskusteleva.
Anteeksi että kommentoin tähän "väliin", mutta oletko sitä mieltä että eläimellisyydessämme(vietit,halut,laumallisuus jne) on jotain korkeampaa positiivisuutta, siis muuta kuin elossa-säilymisen "positiivisuus funktio"?
Tarkoitan tällä kysmyksellä sitä että, voiko se harvinainen aito pyytettömyys eli totaalinen itsensä kadottaminen olla ihmiselle luontainen piirre, vai olisiko dualistisesti ajatellen korkeammat arvot(todelliset) ikään kuin ujutettu meihin muusta Lähteestä kuin eläimellisyytemme?
Länsimainen ajattelu korostaa individualismia, joka on ajatusharha. Todellisuudessa kaikki ovat yhteydessä toisiinsa, joka ikinen ihminen, tapahtuma, perhonen, eläin ja niin edespäin. Todellisuudessa yksilökeskeisyyttä ei ole olemassa muuta kuin ajatusharhana. Yksilö ei ole riippumaton suhteessa muuhun maailmankaikkeuteen vaan jokainen teko jonka teemme vaikuttaa maailmankaikkeuden toimintaan, jopa ajatukset vaikuttavat.
Individualismin ja oman itsensä korostaminen johtaa väistämättä kärsimyksen kiertokulkuun. Eikä tästä kärsimyksen kiertokulusta voi vapautua ymmärtämättömyydellä vaan tiedolla individualismin todellisesta luonteesta.
Kaikki elävät olennot kärsivät ja pyrkivät pois kärsimyksestä. Kärsimys on elämässä yhtä väistämätöntä kuin elämä itse. Ainoa keino päästä pois kärsimyksestä on vapauttaa itsensä kärsimyksen kierteestä henkisen kasvun avulla. Tätä on kärsimyksen luonteen ymmärtäminen.
Kärsimyksestä vapautuminen ei ole helppoa vaan edellyttää jatkuvaa tarkkaavaisuutta, oikeanlaisia aikomuksia, oikeaa näkemystä, oikeaa toimintaa ja oikeaa keskittymistä. Jos kärsimyksen lakkaamisen tavoittelu pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen se on täydellisen viisauden tavoittelua ja oman mielen täysin kehittynyttä tilaa.
Kärsimyksestä vapaata elämää ei voi rakentaa yksilökeskeisyydelle vaan elämän kunnioitukselle, myötätunnolle ja rakkaudelle. Elämässä on tärkeää keskitien löytäminen jos olet elänyt elämäsi alkuosan yltäkylläisyydessä vetäydy askeettiseen elämään myöhemmin elämässäsi jos olet elänyt köyhyydessä tavoittele menestystä, mutta siten, että se ei vahingoita mitään eläviä olentoja. Vältä kielteisyyttä jokaisessa ajatuksessa ja teossa jonka tässä elämässä teet.
Kirjoitat mielestäni fiksusti ja käytännön läheisesti varsinkin tuossa kirjoituksesi lopussa, kun kerrot siitä mahdollisuudesta käytännössä kokemisen kautta todeta jotkut asiat turhiksi ja toiset oleellisiksi.
.
Tämä kohta tekstistäsi; "Eikä tästä kärsimyksen kiertokulusta voi vapautua ymmärtämättömyydellä vaan tiedolla individualismin todellisesta luonteesta." kiinnitti huomiotani sikäli, että se sivuaa perimmäistä kysymystä kontekstimme luonteesta.
Tarkoitan jotta että tämä kokonaisuus voi olla itsessään individualismia? Tällöin ongelma onkin monimutkaisempi kuin yksilötaon vapautuminen elämän turhuuksista, nimittäin jos olemme itse se mistä pyrimme pois.
Siinä tapauksessa vaputemme(tietoisuutena) hinta on täydellinen anihiloituminen eli "sielumme kadottaminen" jotta löytäisimme sen.
Minua nimittäin vaivaa se että tätä kontekestia (joka siis perustuu itsensä mieltämiseen aina muista) pidetään ainoana mahdollisuutena mieltää Elämää.
Minusta sellainen ajatus on suppea, sitova, rajoittava ja ei johda "eteenpäin" kohti "jotain oleellisempaa ja aidompaa".
Itse asiassa suurin subjektiivisuus voi olla aina sitä suurinta objektiivisuutta,,jos kuvitellaan täydellisen ykseyden tuovan rauhan.
Mutta tuon subjektiivisuuden laatu vasta takaa onko se kestävää, eli kärsimys-vapaata ja siinä se perus-voima, eli Rakkaus astuu kuvaan ja tärkeään osaan.
Kaikki maailman asiat ovat muuttuvia ja katoavaisia: et voi astua samaan virtaan kahdesti. Mikään maailmassa ei pysy ikuisesti, vaan muuttuu ja katoaa. Jotkut muutokset kestävät pitkään jotkut vain hetken.
Koska mikään maailmassa ei ole pysyvää, ei mikään voi tuottaa lopullista onnellisuutta. Ehdonvaraiset asiat ovat epätyydyttäviä. Tämä ei tarkoita vain fyysisen maailman asioita vaan myös tunteita ja mielentiloja.
Ihminen muuttuu koko elämänsä ajan niin fyysisesti kuin henkisesti ja oikeastaan syntyy uudelleen joka hetki. Ihmisellä ei ole pysyvää omaa olemusta. Itse asiassa millään olemassa olevalla ei ole pysyvää omaa olemusta.
Toisaalta se, että millään olemassa olevalla ei ole pysyvää omaa olemusta on hyvä asia, koska se itsessään mahdollistaa kärsimyksestä vapautumisen. Oikealla ymmärryksellä voi katkaista kärsimyksen mahdollistavan olemassaolon tilan. Mielentäsmentämiseen tähtäävällä keskittymisellä ja viisautta kehittävällä valppaudella. Mieltä ja sen tiloja voi kehittää kuten lihasta voi voimistaa. Täydellisen keskittymisen eri tasoille saakka ja aina pisteeseen jossa mieli saavuttaa täydellisen ykseyden ja liikkumattomuuden tilan, lopulta aina ehdollistuneen tilan uusiutumisen lakkaamiseen.
Tietämättömyydestä johtuen monet ihmiset otaksuvat psyykeen virran sekä karkean kehon olevan konkreettinen itse. Tosiasiassa molemmat ovat ainoastaan toisistaan riippuvaa, tilapäistä materian virtaa. Vihan, pahan tahdon, vieroksunnan, ahneuden, kateuden, petollisuuden, vihan, pelon, aistillisen toiveen, pakkomielteen, intohimon, ärsytyksen, häiriintymisen, koston, murehdinnan ja ruumiillisen kiintymyksen. Ovat mielen saasteita ja ovat vahingollisia itselle ja muille eläville olennoille. Tietämättömyydestä johtuen tämä vahingollinen saaste täyttää mielen ja luo harhan näiden tilapäisten tilojen olemisesta konkreettinen itse.
Katoavaa on tosiaan tämä touhu, ihminen on muistaakseni n. 7 vuoden välein uusinut koko solukkonsa?
Henkinen muutos on ja merkittävä, eli ihminen on eri 20 kuin 50 vuotiaana, elämän kokemus näyttää ettei mm. niitä absoluttisia totuuksia liienmälti ole.
Ihmisenä kasvamisessa on se hyvä puoli, että se toteutuu jollain tavalla kaikilla johonkin suuntaan.
Se tyydyttääkö tapa ja toteutuma itseä riippuu siitä mihin tyytyy.
Jos ja k u n vaatimuksia esittää siitä; "mitä sinun pitää/äisi olla" ulkopuolinen ja niitä vaateita vieläpä kuuntelee, niin se polku on loputon suo.
Hengellinen kasvu syntyy kokemuksesta, kriittisestä tutkiskelusta ja päättelystä sokean uskon sijaan.
Omaa hengellistä kasvuaan voi nopeuttaa viisaita neuvoja seuraamalla, sen pohtimista ja omien kokemustensa arviointia kriteerenä, joiden avulla toimintaa voidaan arvottaa.
Moraalinen perusta on luotava, koska ne antavat mahdollisuuden kehittää jumalallisia ominaisuuksia. Joita ovat rakastava ystävällisyys, myötätunto, sympaattinen ilo ja tasapuolisuus.
Oma paha tahto taltutetaan rakastavalla ystävällisyydellä, halu epämiellyttävyyden pohdiskelulla, hartautta lisätään miettimällä Jumalallisia ominaisuuksia ja kuolemaa pohditaan, jotta vakuututaan harjoittamisen kiireellisyydestä.
Kuolemaa pitää pohtia, jotta voisi vapautua pysyvän olemassa olon harhaluulosta, joka on erittäin yleistä länsimaisilla ihmisillä.
Kun miellyttävä tunne tulee, lankeamme ahneuteen ja takerrumme miellyttävään tunteeseen. Se on halun heikkous. Kun tuskallinen tunne tulee, vastaamme inholla, vihalla ja pelolla. Ne ovat kaikki aggression muotoja. Kun neutraali tunne tulee, emme tavallisesti huomaa sitä tai annamme sen tuudittaa itsemme pettävään turvallisuuden tunteeseen. Se on tietämättömyyden heikkous.
Linkki tunteen ja siitä seuraavan heikkouden välissä voidaan katkaista jos tahdotaan. Heikkous voi päästä pintaan vain jos sen syntyä ei havaita, ja jos hemmottelee sillä itseään sen sijaan että tarkkailisi tilannetta. Jos tekee heikkoudestaan tarkkailun kohteen, tarkkaavaisuus vie siltä ponnen. Sitten, sen sijaan että suhtautuisimme tunteeseen vanhan tavan mukaan halun, vihan tai apatian kautta suhtaudummekin siihen pohdiskellen ja käytämme sitä hyväksi ymmärtääksemme kokemuksen luonteen.
Ahkudd Accina Aytina,
kiitos kun tuot ajatuksiasi esille. Huomaan mielelläni lukevan niitä.
Joo siis jooo,,minusta kirjoituksesi voisi tiivistää kahteen perus-princiippiin; Totuudellisuuteen(itseään ja muita kohtaan) ja Myötätuntoon(itseään ja muita kohtaan).
Siinä koko virsi lyhyesti.
Niistä lukuisista nyansseista, vaikkapa myötätunnon ja totuudellisuuden välisistä hakauksista tässä inhimillisen elämämme tiimellyksessä, voisi kirjoittaa ja pohtia vaikka sivutolkulla.
Tai sitä, mikä on totta ja todellista,,koskapa se totuudellisuus ja myötätunto ja myötätunnon osoittamisen tyyli maailmassamme vaihtelee,,mutta joka ymmärtää sen gluuni,,niin,,,,sen sitten ymmärtää;).
Todellinen viisaus ei synny pelkästä pohdiskelusta vaan oman elämän perusteellisesta muuttamisesta monella eri tasolla. Tätä kutsutaan oikeaksi poluksi.
Viisaus ei näy päällepäin toisin kuin vaikkapa kauniit vaatteet tai muu omaisuus, mutta todellinen viisaus vaikuttaa maailmassa enemmän kuin yksikään toinen voima. Tätä kutsutaan jaloksi totuudeksi.
Viisaus on ainoa mahdollisuus saavuttaa pysyvää onnellisuutta, koska viisaus ei ole ehdonvaraista toisin kuin kaikki muu tässä elämässä. Viisaus kannattelee silloinkin kun kaikki epäpysyvät asiat katoavat.
Todellisessa hengellisessä viisaudessa mieli tunnistaa oman todellisen luonteensa ja kaikki mielen täydelliset ominaisuudet pääsevät esiin.
Tätä oivallus kokemusta usein kuvataan mielestä käsitevapaaksi tilaksi ja se koetaan tuhoutumattomana kirkkaana valona. Mielen todellista luontoa kuvataan myös olemukseltaan pelottomaksi intuitioksi joka on kokemukseltaan spontaania iloa ja joka ilmenee aktiivisena myötätuntoisena toimintana muiden hyväksi.
Tiedosta lähtevä hengellinen tyyneys on kuin vene, jolla voi ylittää elämän rajun myrskyn ja päästä vastarannalle, jossa odottaa itsensä ymmärtäminen, jumalan ymmärtäminen, vapautuminen, nirvana. Itse asiassa nämä kaikki sanat kuvaavat samaa merkitystä, samaa oivallus kokemusta, yksilön yhdistämistä kokonaiseen.
Ainoa mikä estää mieltä kehittymästä täydelliseen potentiaaliinsa ovat erilaiset yksilölle ja muille haitalliset harhat ja mielen saasteet ja myrkyt, jotka täyttävät elämän koko sisällön. Kielteisillä tunteilla, epätyydyttävyydellä, epätäydellisellä, pysymättömyydessä, olemassa olon janolla, aistinautintojen janolla, ikuisen olemassaolon janolla, vihalla ja turhautumisella. Yhteinen nimittäjä näille kaikille on kärsimys. Jokainen epätyydyttävä tila lakkaa kun tarkkaavaisuudella ja pohdiskelulla opitaan tunnistamaan syy tilan syntymiseen, jolloin kärsimyksen loputonta kiertokulkua voidaan heikentää ja katkaista jo ennen sen syntymistä. Kärsimyksen lapsi syntyy ymmärtämättömyydestä mielen todellisesta luonteesta.
Koska mikään elämässä ei ole pysyvää vaan jatkuvassa muutoksessa. Kaikilla olemassa olevilla olennoilla on mahdollisuus tunnistaa mielen todellinen luonne. Seuraamalla oikeaa polkua elämässään.
Jos näin koet. Ehkä vielä ei ole aikasi. Se voi tulla myöhemmin. Joskus aika kertoo sen mikä nyt kertomatta jäi.
Joo kiitosta vaan, ei meistä kukaan valmis ole.
Elämällä on tarkoituksensa, kun Jumala kokee maanpäällä sen mikä Se ei ole.
Tarkoititko, että persoonaton Jumala kokee persoonattomien Sielujen kautta Itsensä?
Tosin'sanoen kokee meidän kaikki tunteemme, ajatuksemme, tekomme ym ja on tavallaan 'meissä' '(onhan hiuksienne lukumääräkin laskettu')? vapaasti tulkittuna.
Et ole oikeutettu tuomitsemaan minua ja minun valintojani! Et tiedä, et voi ymmärtää sitä PUHDASTA HELVETTIÄ jonka minä olen käynyt , ja yhä käyn läpi!
Mutta jos olet kiinnostunut metodista olen valmis jakamaan tiedon kanssasi!
http://suicideproject.org/2011/09/doing-it-with-jones
P.S:Tämä artikkeli ei varsinaisesti liity minuun mitenkään, mutta se antaa pientä osviittaa mitä minun äidilleni tapahtui 30-vuotta sitten!
http://www.wxyz.com/dpp/news/region/macomb_county/man-accused-of-impregnating-11-year-old-girl-appears-in-court
Kuten Pekka Puupäässä se omassa elämsään viinalla lääkkeillä itsemurhan tehnyt 'Pätkää' näytellyt Masa Niemi aloittaisi; "Asiahan ei tietysti minulle kuulu" aloitan minäkin, mutta jatkan sujuvasti ja surutta asiaan.
Monet itsemurhat tehdään psykoosissa, mutta monet myös ennen kaikkea tuskasta kun elämän pelko, tuska ja ahdistus ylittävät kuolemanpelon, silloin se itsemurha tapahtuu. Ihminen on valmis tekemään mitä vain, vaikka tappaman itsensä, päästäkseen hirvittävästä tuskastaan eroon.
Se siis ymmärrettävää, mutta kannustan sinua kuitenkin etsimään ensin muita vaihtoehtoja ja apua 'vaikka mistä' ennen kuin teet ratkaisun joka kyllä ratkaisee kakki ongelmasi kerralla koska se lopettaa olemassaolosi. Se tosin lopettaa myös muunkin siinä samalla.
Vaikutat hieman epätoivoiselta, mutta huomaa se, että saat apua jos vain sitä etsit ja otat vastaan.
Voimia elämään toivoo; "Ei kukaan" :)
JonesHenry mielestäni sinussa on potentiaalia suureen viisauteen. Mikään tässä elämässä ei edes kärsimys ei ole ikuista ja pysyvää.
Keho, ajatukset ja tuntemukset ovat jatkuvan virtaamisen tilassa ja siten kykenemättömiä muodostamaan perustaa todelliselle "itselle". Mielestäni sinun ei tulis pitää itseäsi maalitauluna jai ottaa kärsimystä henkilökohtaisena.
Kärsimys saattaa tuntua nyt pinttyneeltä ja pysyvältä, mutta sitä se ei ole.
On parempi ajatella, että kärsimystä on elämässä, kaikki elävät olennot kärsivät kuin se, että keskittyy pohtimaan omaa kärsimystään. Jo se helpottaa kun ei ota kärsimystä henkilökohtaisesti.
Varmasti jos haluat voit saada elällesi erilaisen polun kuin mitä nyt olet valitsemassa. Kuten pienen polun, jossa pystyt välttämään kärsimystä. Voit myös saada ison polun, jossa pyrit tekemään enemmän toisten hyväksi.
Maailman voi oppia kokemaan rikkaasta ja itsensä vapauttavasta näkökulmasta. Sen näkökulman sijaan mikä sinulla nyt on.
Voitko lähettää minulle yksityistä sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Henkinen tie alkaa aina kärsimyksen kautta. Kokemamme kärsimys synnyttää henkisen etsinnän kipinän. Henkinen etsintä on enemmän kuin kohtalo, joka otetaan passiivisesti vastaan.
Entiset päämäärät ja arvot menettävät merkityksensä ja elämästä tulee kertakaikkisen epätyydyttävää. Sokea ajelehtiminen vallitsevien yhteiskunnan normien mukaan aistinautintojen perässä ei enää tyydytä. Vain silloin kysymysten liekki syttyy ja kun se on kerran sytytetty, se loistaa entistäkin kirkkaammin.
Henkinen tie ei ole pikku puronen jossa varpaat kastellaan. Se on vyöryvä virta joka jyrisee koko elämän maiseman halki.
Henkinen tie on keino hallita elämän kysymyksiä johon emme saa vastausta tässä elämässä.
Kärsimys on läsnä kaikissa elämän tapahtumissa, elämässä syntymän, ikääntymisen ja kuoleman tapahtumissa, se on läsnä alttiudessamme sairastua, joutua onnettomuuksiin ja loukkaantua, nälässä ja janossakin. Se ilmenee siinä miten reagoimme ei-toivottuun surun, vihan, turhautumisen ja pelon tuntein. Kun joudumme eroon rakkaistamme, kohtaamme jotain epämiellyttävää tai epäonnistumme yrityksissä saada sitä mitä haluamme. Nautinnot, vaikka ovatkin miellyttäviä, eivät kestä ikuisesti ja hävitessään ne jättävät puutteen tunteen. Elämämme kuluu näiden nautintojen haussa ja tuskan pakenemisessa.
JonesHenry oman uskomukseni mukaan kärsimys ei lakkaa kuolemassa vaan, sillä kun elämä loppuu yhdessä kehossa, elämä ottaa uuden muodon ja ottaa toisen kehon. Miksi näin käy? Kutsutaan sitä vaikkapa elämän olemassaolon kaipuuksi. Se saa meidät kokemaan syntymän, vanhenemisen ja kuoleman yhä uudelleen. Elämän tarinasi jota nyt koet syntyy uudestaan ja uudestaan.
Elämä on pysymätön olotila, siihen liittyy aina epävarmuus. Tämä epävarmuus juuri on se, mitä kärsimys on syvimmältä merkitykseltään. Jos haluaa päästä eroon kärsimyksestä, on päästävä eroon epävakaasta kiertokulusta. Mikään maallinen saavutus tai arvoasema ei riitä.
Vain sinä voit päättää tarinasi elämän kiertokulussa vapautuen kärsimyksestä.
Olet jo melko lähellä valaistumista. Kuuntele mitä ihmiset sanovat sinulle, äläkä anna itsekkyydelle valtaa. Ongelmasi on tietämättömyys ja sen mukanaan tuoma tuska, koska tavoittelet liikaa. Viisaus ei tule väkisin.
Puhu niiden kanssa jotka kenties ovat jo siellä, sillä olet jo lähellä. Opastusta ei välttämättä sovi ohittaa.
Jos minuun viittasit, olen käynyt läpi pitkän tien. Mielestäni merkitystä ei päämäärällä tai sillä miten pitkällä on. Vain se merkitsee, että kokee kulkevansa eteenpäin ja hyväksyy ja ymmärtää sen, että elämässä ei ole aikaa ikuisesti.
Itsekkyys on kieltämättä ongelma. Kyselen usein mitä on itsekkyys, jonkinlaista sokeutta takertumista elämään. Paljon suurempi voimakkuus on pysyvällä viisaudella kuin pysymättömällä itsekkyydellä. Itsekkyys on haitallista, mutta siihen on helppo juuttua.
Myötätuntoni on elämän kolhimien, vähäosaisten, työttömien, sairaiden, masentuneiden ja muiden kärsivien puolella, koska näen viisauden mikä heidän tilanteeseensa liittyy. Sen takia maailma hymyilee minulle kaiken kärsimyksen keskellä. Tiedän, että olen oikealla tiellä elämässä ja se riittää.
Pääset kyllä määränpäähän, sinne pääsee kaikki.