Ajattelin olevani kyselyiässä ja tarkastelevani maailmaa uudestaan niinkuin olisi hiljattain tänne tupsahtanut.
Huomaan, että uskonnot ja uskomukset jumaluudesta muokkaavat ihmispsyykkeen sisältöä kaltaisekseen. Psyyken kasvusuunnan määrää pitkälti huomion kohdistamisen suunta ja se keskittymisen teho, jonka kohdistamme tuohon suuntaan. Pitkässä juoksussa ihmisen elämän tapahtumat värittyvät sisäänohjelmoidun mielikuvamallin mukaisesti. Jos esimerkiksi uskomme että ihmiset ovat ystävällisiä ja maailma on ystävällinen paikka elää, niin suhtaudumme ihmisiin ystävällisesti ja siten näemme ihmiset ystävällisessä valossa. Panemme painoarvon tuolle ominaisuudelle toisten ominaisuuksien jäädessä taka-alalle.
Tätä havainnollistaa käsite itseään toteuttava ennuste:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Itsensä_toteuttava_ennuste
Sitä siis saamme mitä tilaamme.
Muutamia näkökohtia mietittäväksi. Ovatko jumaluudet olleet alunperin olemassa, vai ovatko ihmiset kuvitellessaan ja uskoessaan niihin luoneet jumaluudet, näin luoden kuvitelmistaan todentuntuista? Onko välimuotoja? Esim. jumaluuksia on alunperinkin, mutta ihmiset ovat värittäneet todellisuutta mielikuvituksellaan? Onko tarpeellista jättää uskomatta ei-rakentaviin jumaluuksiin, jos ne eivät palvele yhteiskunnan harmonista kehitystä? Onko siis jumaluudet itsetarkoitus vai väline, jonka kautta muutamme itseämme ja itse muututtuamme maailma muuttuu? Mikä tarkoitus jumaluuksilla ylipäänsä on?
Olisiko mahdollista nähdä jumaluudet tasa-arvoisina kumppaneina niin, ettemme projisoisi halujamme ja pelkojamme heidän kauttaan, vaan päättäisimme itsenäisesti itse? Tyyliin: antaa jumalten olla omissa oloissaan ja kyselemme sitten heiltä, niinkuin tuttavilta kyselemme, jos tulee probleemi. Emme liimaudu heti kaikissa asioissa heidän kauttaan elämään, sillä emmehän ole sopuleita. Missä määrin on järkevää elää itsenäisesti, vain onko se egoismia? Pitääkö meidän olla riippuvaisia jumaluuksista? Jos kyllä, niin voimmeko valita mistä jumaluuksista otamme oppia? Onko ihmisellä vapaata tahtoa valita?
Jos elämme jumaluuden kautta, niin minkälainen jumaluus olisi riittävän väljä ja avara, että voisimme päättää itse kyselemättä mitään? Vai pitääkö jumaluuden olla määräävä auktoriteetti joka sanoo missä kaappi seisoo? Haluammeko olla orjia, ja jos kyllä, niin missä määrin?
Voiko ihminen valita ja jos voi niin missä määrin? Voi ihminen valita olevansa erossa jumaluudesta?
Huomaan, että uskonnot ja uskomukset jumaluudesta muokkaavat ihmispsyykkeen sisältöä kaltaisekseen. Psyyken kasvusuunnan määrää pitkälti huomion kohdistamisen suunta ja se keskittymisen teho, jonka kohdistamme tuohon suuntaan. Pitkässä juoksussa ihmisen elämän tapahtumat värittyvät sisäänohjelmoidun mielikuvamallin mukaisesti. Jos esimerkiksi uskomme että ihmiset ovat ystävällisiä ja maailma on ystävällinen paikka elää, niin suhtaudumme ihmisiin ystävällisesti ja siten näemme ihmiset ystävällisessä valossa. Panemme painoarvon tuolle ominaisuudelle toisten ominaisuuksien jäädessä taka-alalle.
Tätä havainnollistaa käsite itseään toteuttava ennuste:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Itsensä_toteuttava_ennuste
Sitä siis saamme mitä tilaamme.
Muutamia näkökohtia mietittäväksi. Ovatko jumaluudet olleet alunperin olemassa, vai ovatko ihmiset kuvitellessaan ja uskoessaan niihin luoneet jumaluudet, näin luoden kuvitelmistaan todentuntuista? Onko välimuotoja? Esim. jumaluuksia on alunperinkin, mutta ihmiset ovat värittäneet todellisuutta mielikuvituksellaan? Onko tarpeellista jättää uskomatta ei-rakentaviin jumaluuksiin, jos ne eivät palvele yhteiskunnan harmonista kehitystä? Onko siis jumaluudet itsetarkoitus vai väline, jonka kautta muutamme itseämme ja itse muututtuamme maailma muuttuu? Mikä tarkoitus jumaluuksilla ylipäänsä on?
Olisiko mahdollista nähdä jumaluudet tasa-arvoisina kumppaneina niin, ettemme projisoisi halujamme ja pelkojamme heidän kauttaan, vaan päättäisimme itsenäisesti itse? Tyyliin: antaa jumalten olla omissa oloissaan ja kyselemme sitten heiltä, niinkuin tuttavilta kyselemme, jos tulee probleemi. Emme liimaudu heti kaikissa asioissa heidän kauttaan elämään, sillä emmehän ole sopuleita. Missä määrin on järkevää elää itsenäisesti, vain onko se egoismia? Pitääkö meidän olla riippuvaisia jumaluuksista? Jos kyllä, niin voimmeko valita mistä jumaluuksista otamme oppia? Onko ihmisellä vapaata tahtoa valita?
Jos elämme jumaluuden kautta, niin minkälainen jumaluus olisi riittävän väljä ja avara, että voisimme päättää itse kyselemättä mitään? Vai pitääkö jumaluuden olla määräävä auktoriteetti joka sanoo missä kaappi seisoo? Haluammeko olla orjia, ja jos kyllä, niin missä määrin?
Voiko ihminen valita ja jos voi niin missä määrin? Voi ihminen valita olevansa erossa jumaluudesta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Evoluutiolla ja jumaluuksilla on sinänsä aika vähän tekemistä keskenään. Taipumus ja kyky ajatella jumalia voidaan kyllä selittää evoluution sivutuotteeksi, joka näyttää esiintyvän vain ihmisillä. Tuo ei silti vastaa kysymykseen, onko jumaluuksia olemassa muuallakin kuin ihmisen mielen luomuksina; tätä varten pitäisi myös ensin tarkentaa, mitä jumaluudella tarkoitettaisiin. Esimerkiksi muualta tulleita, voimakkaiksi ja paljon tietäviksi koettuja ihmisiä on menneisyydessä useinkin ensin luultu jumaliksi.
Jos pitää evoluutiota ja elämän mahdollisuutta muualla kuin Maassa todellisina, on lähes pakko uskoa myös ihmistä älykkäämpien elämänmuotojen olemassaoloon. Riittävän edistynyt tapaus voisi täyttää melkoisen osan jumaluudelle asetetuista kriteereistä.
Muut pohdintasi menivät niin pitkälle uskontofilosofian puolelle, etten yritä vähine tietoineni niihin vastata. Palstakin on siihen jo hiukan väärä.