Onpas täällä hiljaista.
Taidan lähteä nostamaan loput perunat.
Vissiin pitää siirtyä omavaraistalouteen, kun näytti olevan, että Jouluna loppuu kananmunat.
Pari kanaa siihen varmaan tarvitaan, ja lehmä, pitääkö siihen olla sonnikin, että sen saa poikimaan, eihän se muuten lypsä.
Sika, Joulukinkkua varten, mutta miten sen raskiilopettaa.
Ruista sen verran, että leipää saa.
Vehnäkin taitaa menestyä, pitäähän sitä kahvin kanssa pullaa olla, ja pikkuleipiä.
Onkin tiedossa rattoisat eläkepäivät, jos niin kauan elää.
Impi-Vaara
104
169
Vastaukset
Ihan hyvä ajatus.
Mutta kun minä sen maalaistalon (hirsisen) hommaan, (sen loton päävoiton jälkeen) niin sitten myös pitää olla vuohia. Vuohet on ihan ihania.
Niin ja tietty kissoja ja voihan se olla koirakin joka sitten on vahtina.
No joo jos kuitenkin yrittäis vielä elää vain ja ihan tätä päivää.
Hiljaista on ollut täällä, mutta aika aikaa kutaa sano pässi kun päätä leikattiin.- Heikunkeikku
"tulisillallellelle" Heps-kukkuu.
Joo, vuohet on yli-kivoja. Jos nyt taas saan lähteä vaeltelemaan menneisyyteen (minkäs teen, ku joku (te) jotakin kirjotatte ja sitten yhtäkkiä mulle tulee joku juttu mieleen). No joo jatketaan...
Maalla oli vuohia vapaana pihalla ja minä tapasin leikkiä niiden kanssa piilosta.
Yks kiva piilosta-leikki nauratti kovasti. Pihassa oli leikkimökki ja vuohi hyppäsi ensteks isoolle kivelle ja siitä pomppasi leikkimökin katolle. Minä sitten koikkelehdin leikkimökin seinän vierustaa ympäri-ämpäri.
Mökissä oli räystäs, jonka alla yritin piiloskella. Tää vuohi juoksi täysiä katolla ja tuli aina kurkkaamaan, kurkottelemaan, räystään alle, josko olisin siellä.
Vuohen minäkin voisin ottaa. Heikunkeikku kirjoitti:

Vuohen minäkin voisin ottaa.Moi vaan moi Heikunkeikkuli:)
Meillä oli maalla lampaita, mutta jostain syystä en niin kovin lampaisiin ole ihastunut.
Johtuneeko siitä että joskus kovaakin kovempaa sai juosta yhtä pässiä pakoon.
Se oli aina laitettu kiinni, mutta jostain syystä päässyt irti. Kuitenkin se oli ihan siinä paikallaan niin että luultiin sen olevan kiinni ja mentiin kiusaamaan, kunnes nähtiin että taas sai mennä ja kovaa :))
Vuohet taas on jotenkin kauniimpia niissä on jotain, jotain sellaista mitä en sanotuksi saa.
Ja sitten kun olen nähnyt vuorien rinteillä kiipeileviä vuohia niin aina vaan suuri intohimoni niihin on lisääntynyt.
Siis jos olis oma tila niin kyllä vuohillekin olis hyvä piha :)Hirsitalo on hyvä talo.
Hyvin on aikanaan villantekijät (lasivillan) lobanneet, kun kaikki rakennukset takavuosina rakennettiinkappaletavarasta. Hirsitalossa, jos se on kunnolla tehty, ei home-ongelmia ole.
Mutta nuo eläimet, se vuohipuki on niin sottanen, juo oman kusensa ja haisee pahalle, kuulema.
Kissoistakaan ei sisäeläjiksi ole, kissankusi haisee, ja väkevälle.
Ja koira syö, ainakin, mikä minulla oli viimeinen, niin se söi, ja paljon, ainakin kolme kertaa enemmän kun minä.- Heikunkeikku
tulisilla kirjoitti:
Moi vaan moi Heikunkeikkuli:)
Meillä oli maalla lampaita, mutta jostain syystä en niin kovin lampaisiin ole ihastunut.
Johtuneeko siitä että joskus kovaakin kovempaa sai juosta yhtä pässiä pakoon.
Se oli aina laitettu kiinni, mutta jostain syystä päässyt irti. Kuitenkin se oli ihan siinä paikallaan niin että luultiin sen olevan kiinni ja mentiin kiusaamaan, kunnes nähtiin että taas sai mennä ja kovaa :))
Vuohet taas on jotenkin kauniimpia niissä on jotain, jotain sellaista mitä en sanotuksi saa.
Ja sitten kun olen nähnyt vuorien rinteillä kiipeileviä vuohia niin aina vaan suuri intohimoni niihin on lisääntynyt.
Siis jos olis oma tila niin kyllä vuohillekin olis hyvä piha :)Moi-moi vaan pitkästä aikaa:)
Ihan sama juttu munkin pääknupis, että en pahemmin lampaista piittaa. Tylsän näkösiäkin, jotenkin.
Vuohet ovat energisempiä ja ah niin humoristisia. Niillä raksuttaa päässä. Sen totesin monasti silloin muinoin.
Täällä Vaasassa oli olutpanimo Bock nimeltään (Hartwall sen sitten osti jossakin vaihees). Noh, minä asuin lapsena tämän Bockin tehtaan lähellä (aika) ja Bockin talonmies puolestaan asui aivan lähes kotitaloni vieressä.
No niin, annas ku jatkan.
Bockilla oli mainoslemmikkinä Pukki. Isoooooot sarvet. Tämä Pukki oli työainana tehtaan pihassa kytkettynä ja illansuus tämä talonmies sitten otti pukin ja talutti omaan pihaansa.
Oli huvittavaa katsoa, kun tämä mies pukkia talutti jalkakäytävää pitkin. Nimittäin talutus"remmi" ei suinkaan ollut vetelä nahkaremmi, vaan piiiiiitkä puinen keppi. Kepin toises pääs oli mies ja toises pääs iso pukki. :)
- Heikunkeikku
Joo, kovin hiljaista on. Auttaisko jos Huhuilisi. Seireenimäisin sulosävelin päästäisin kurkkuäänet valloilleen, johan alkais porukkaa tulemaan. Hmmm... tai sitten ei.
Meillä oli joskus muinoin saaressa aivan-aivan ihastuttava koristekanapariskunta. Semmosia värikkäitä, joilla nilkoissa sekasotkuinen höyhenrypäskä. Tämä pieni kana muni niin pieniä munia, että kattauksen yhteydessä tälläsin lautasien viereen suurennuslasit.
Tuli pieniä poikasiakin. Liuta keltaisia suloisuuksia. Kun äitee hautoi näitä munia, niin tälläsimme sille syötävää nokan ulottuville. Pieni ruokapöytä täynnänsä herkkuja. Hiiret havaitsivat myös nämä ruuat ja marssivat apajalle. Vaan eivätpä huomanneet hautovaa, aivan liikkumatonta kanaa (oli kuin posliinikoristekana) ja kun hiiret alkoivat herkuttelemaan, nokkaisi kanaäiti terävällä nokallaan hiirtä ja knaps henkihän siinä meni menojaan.
Vähän väliä sai mennä noukkimaan näitä kuolleita hiirejä veks. Tai enhän määäää mennyt, en iljenny, mutta mies ei ollut tommosista asioista moksiskaan.
Asiani meni nyt vähän sivu-urille. Hupsista. Menkööt.:)Ei suinkaan sivu-urille, eläkepäiviä sitä suunnitellaan.
Sitten pitäs ostaa haulipyssy, että riistaa saisi. En kyllä tykkää riistanmausta, mutta kai siihen tottuu.
Nii,in, ja kalaahan saa järvestä.
Verkkoja mulla on vaikka kuinka paljon.
Savustuspöntön pohja oli ruostunut puhki, ei päässyt savustamaan.
Enempi tykkään talvikalastuksesta, ei minua tämä kesäkalastus oikein viehätä.- Heikunkeikku
k-kotton kirjoitti:
Ei suinkaan sivu-urille, eläkepäiviä sitä suunnitellaan.
Sitten pitäs ostaa haulipyssy, että riistaa saisi. En kyllä tykkää riistanmausta, mutta kai siihen tottuu.
Nii,in, ja kalaahan saa järvestä.
Verkkoja mulla on vaikka kuinka paljon.
Savustuspöntön pohja oli ruostunut puhki, ei päässyt savustamaan.
Enempi tykkään talvikalastuksesta, ei minua tämä kesäkalastus oikein viehätä.Toisaaltaan sivu-urat on kivoja. Sivu-urat vieskentelee asioita jos joihinkin, joita ei muuten ees ajattelisi.
Tiedän (muistan), että kuulut siihen "ryhmään", joka henkensä uhalla lähtee vaikka kuinka heikoille jäille verkkoja tälläilemään. Olemme joskus asiasta praatanneet.
Olen nyt sitten tappanut ensimmäisen Kalan. Kauheaa. Oli tosi kauheaa. Inho-olotila tuli.
Tämä tappamistapaus tapahtui viikko sitten. Olin silloin saaressa. Pistin saunan pesään pökkyä ja siinä hulluudessa tuli mieleen, että mitäpäs jos kokeilisin ihan vaan laiturilta heittää virvelillä...
Viuuuuuh ja viuuuh.... kolme-neljä-tais olla viidennellä kerralla, ku vapa meni lähes kaksin kerroin ja siima sai hepulikohtauksen. Minä sain myös hepulikohtauksen ja laituri kastui otsasta helmeilevien hikipisaroiden johdosta.
Apua. Kauhea, KAUHEA tilanne. Pomppasin laiturin viereiselle kivelle ja ujutin tämän pedon lähelle. Sain sen kivelle ja siitä jouduin PALJAIN KÄSIN nostamaan kalan laiturille. Kauhea tilanne. Oli nimittäin isoo hauki.
Luojan kiitos olin palstalla kysynyt neuvoa, miten kala tapetaan.En siis ollut kuitenkaan mikään täysin tietämätön kalastajaeukko.
Tässä yhteydessä tahdon kiittää yohuuhkajaa, joka auliisti opasti minua kirjoittamalla, miten kala mahdollisimman kivuttomasti tapetaan.
Juoksin täysiä sit hakemaan kintaat. Kala oli uistin suussa laiturilla. ikänä en oo niin kovaa juossu. Hain saunasta sopivan puuhalon ja juoksin mahanalus jalakoja täynnä takaasi laiturille. Kala oli valitettavasti vielä siellä.
Rukoilin voimia ja sitten vetäsin kintahat kouraan. Otin tuiman ilmeen ja puristin halkoa niin kovaa, että se meni vähä sisähä päin lommolleen (luulen niin).
Niin, että-jotta, se sitten kuoli.
Jep, olisin voinut toki kirjoittaa pitemmästi :)) - lejanna-
Heikunkeikku kirjoitti:
Toisaaltaan sivu-urat on kivoja. Sivu-urat vieskentelee asioita jos joihinkin, joita ei muuten ees ajattelisi.

Jep, olisin voinut toki kirjoittaa pitemmästi :))Mitä sille kalaruumiille sitten kuului? Söitkö sen? Pystyitkö?
Minä huusin viimeksi apua, kun virveliini tarttui nälkäänähnyt hauki, mökin laiturilla kalastellessani.
Onkiessani vavalla syöttinä oli taikinaa, jonka jotkut sopulit olivat seuraavaan päivään mennessä syöneet.
Ja myyränreikiä oli kartano täynnänsä.
. Heikunkeikku kirjoitti:

Jep, olisin voinut toki kirjoittaa pitemmästi :))Hauska tarina :).
Kirjoitan minäkin oman jutun.
Lähdettiin kerran verkoille naapurin kanssa.
Naapurilla melko mitättömän näköinen uistin.
Siinä pois suodellessa, uitettiin sitä uistinta perässä. Sitten se jysähti, tuntui kuin olisi uppotukkiin tarttunut, riskisti tempoi, saatiin veneen vierelle ja veneeseen.
Sitten alkoi show, Ei meillä ollut mukana mitään astaloita,puukosta puhumattakaan, ei muuta kun lahot airot ja vielä lahompi mela.
Hauki alko pomppia veneessä ja minä hyökkäsin sen niskaan kun rodeossa, muuten se olisi hypännyt veneestä pois.
Minä sillä melalla yritin saada sitä hengiltä, mutta laho mikä laho. Siihen tuli naapurikin lahojen airojen kanssa apuun. Tais siinä tiimellyksessä sattua joku huitaisu minunkin päähän kun kuhmu oli, ei sitä silloin huomannut.
Viimein saatii se hauki rauhoittumaan, Siinä minä sitä käänsin, ja sanoin, että saatiin iso hauki, Silloin se heräs, se hauki, ja meillä uus urakka, että saatiin se hengiltä.
Vaatihan taistelu veronsa, mela poikki ja airo poikki.
Hauki painoi yli seitsemän kiloa.Heikunkeikku kirjoitti:

Jep, olisin voinut toki kirjoittaa pitemmästi :))Heikunkeikku!
No oletpa uroteon kyllä tehnyt.
Ja sitten ansainnut kyllä sen ruuan mitä siitä teit.
Kyllä susta vielä kunnon kalastaja saadaan :)- Heikunkeikku
lejanna- kirjoitti:
Mitä sille kalaruumiille sitten kuului? Söitkö sen? Pystyitkö?
Minä huusin viimeksi apua, kun virveliini tarttui nälkäänähnyt hauki, mökin laiturilla kalastellessani.
Onkiessani vavalla syöttinä oli taikinaa, jonka jotkut sopulit olivat seuraavaan päivään mennessä syöneet.
Ja myyränreikiä oli kartano täynnänsä.
.Minä laitoin semmosen uistimen, joka mielestäni olisi sopinut huomattavasti paremmin meriahvenen suuhun. Olinkin äimänkäkönen, kun siihen änkes Hauki. Oikeastaan en voinut kuvitella, että laiturilta olisin saanut yhtikäs mitään. JOS olisin tiennyt, että kala nappaa, niin en tietysti olisi ruvennut vapaa heiluttelemaan.:)
Jos kala olisi ollut Ahven, niin olisin sen syönyt, mutta tässä tapauksessa se ei ollut Ahven, joten paha-paha-juttu, nakkasin sen kompostiin.
Tämän ikävän välikohtauksen sain karsittua mielestä pois, kun sauna oli lämmin ja minä kiipesin lauteille ja aloin heittämään löylyä lissssääää-löylyä lissää-täähän ei tunnu missssääää. Kovissa löylyissä jotenkin sumenee ajatus:))) - Heikunkeikku
k-kotton kirjoitti:
Hauska tarina :).
Kirjoitan minäkin oman jutun.
Lähdettiin kerran verkoille naapurin kanssa.
Naapurilla melko mitättömän näköinen uistin.
Siinä pois suodellessa, uitettiin sitä uistinta perässä. Sitten se jysähti, tuntui kuin olisi uppotukkiin tarttunut, riskisti tempoi, saatiin veneen vierelle ja veneeseen.
Sitten alkoi show, Ei meillä ollut mukana mitään astaloita,puukosta puhumattakaan, ei muuta kun lahot airot ja vielä lahompi mela.
Hauki alko pomppia veneessä ja minä hyökkäsin sen niskaan kun rodeossa, muuten se olisi hypännyt veneestä pois.
Minä sillä melalla yritin saada sitä hengiltä, mutta laho mikä laho. Siihen tuli naapurikin lahojen airojen kanssa apuun. Tais siinä tiimellyksessä sattua joku huitaisu minunkin päähän kun kuhmu oli, ei sitä silloin huomannut.
Viimein saatii se hauki rauhoittumaan, Siinä minä sitä käänsin, ja sanoin, että saatiin iso hauki, Silloin se heräs, se hauki, ja meillä uus urakka, että saatiin se hengiltä.
Vaatihan taistelu veronsa, mela poikki ja airo poikki.
Hauki painoi yli seitsemän kiloa.No voi HirrRRrveetä, ku oli isoo kala. Voin vallan hyvin kuvitella tilanteen, jossa laholla melalla yritetään tappaa noin isoa kalaa heh heh. Voi kala-raukkaa.
Seitsemän kiloinen hauki ei kyllä ole niitä maukkaimpia kaloja. Puiseva ja kuiva. Meillä oli tapana keittää koirille hauki-peruna/tai tummariisimössöä. Nams, sanoivat koirat.
Oon mieheni kanssa ollut tosi paljon kalassa ja on mullakin takaplakkaris jos joitakin hauskoja kalajuttuja. Toi sun juttus taitaa kuitenkin olla parempi, kuin mun takaplakkarijutut.:)
Kuinka tekin äijänkäppänät silleen lähitte kalaan. Tyhjillä käsillä, ilman tappovehkeitä.:) - lejanna :)
Heikunkeikku kirjoitti:
Minä laitoin semmosen uistimen, joka mielestäni olisi sopinut huomattavasti paremmin meriahvenen suuhun. Olinkin äimänkäkönen, kun siihen änkes Hauki. Oikeastaan en voinut kuvitella, että laiturilta olisin saanut yhtikäs mitään. JOS olisin tiennyt, että kala nappaa, niin en tietysti olisi ruvennut vapaa heiluttelemaan.:)
Jos kala olisi ollut Ahven, niin olisin sen syönyt, mutta tässä tapauksessa se ei ollut Ahven, joten paha-paha-juttu, nakkasin sen kompostiin.
Tämän ikävän välikohtauksen sain karsittua mielestä pois, kun sauna oli lämmin ja minä kiipesin lauteille ja aloin heittämään löylyä lissssääää-löylyä lissää-täähän ei tunnu missssääää. Kovissa löylyissä jotenkin sumenee ajatus:))):))))
Sait saunassa synninpäästön? :))
Kesämökkelin naapurinpoika tuo silloin tällöin meille veden antimia, ja yhdessä savustamme niitä.
Haukeakin, runsaasti suolattuna.
Lapsempana minulla aina alkoi saunassa piipaamaan korvissa.
. Heikunkeikku kirjoitti:
No voi HirrRRrveetä, ku oli isoo kala. Voin vallan hyvin kuvitella tilanteen, jossa laholla melalla yritetään tappaa noin isoa kalaa heh heh. Voi kala-raukkaa.
Seitsemän kiloinen hauki ei kyllä ole niitä maukkaimpia kaloja. Puiseva ja kuiva. Meillä oli tapana keittää koirille hauki-peruna/tai tummariisimössöä. Nams, sanoivat koirat.
Oon mieheni kanssa ollut tosi paljon kalassa ja on mullakin takaplakkaris jos joitakin hauskoja kalajuttuja. Toi sun juttus taitaa kuitenkin olla parempi, kuin mun takaplakkarijutut.:)
Kuinka tekin äijänkäppänät silleen lähitte kalaan. Tyhjillä käsillä, ilman tappovehkeitä.:)Se on muuten riski kala, tuommonen hauki, pois se olisi veneestä hypännyt.
Eihän se kummonen kala enää noin iso ole, mutta kyllä me se fileerausveitsellä halkaistiin, ja kai se runsaassa voissa paistettiin.
Ne on vähän extempore- juttuja nuo kalaanlähdöt, ei niitä päiväkausia suunnitella, jotain voi joskus unohtua :).
Puolukoita meinaan käydä katsomassa.- Heikunkeikku
lejanna :) kirjoitti:
:))))
Sait saunassa synninpäästön? :))
Kesämökkelin naapurinpoika tuo silloin tällöin meille veden antimia, ja yhdessä savustamme niitä.
Haukeakin, runsaasti suolattuna.
Lapsempana minulla aina alkoi saunassa piipaamaan korvissa.
.Pieni lapsi, Lejanna nimeltään, kapusi lauteille äiskän ja iskän väliin.
Isä kaapas nappoon vettä ja pläiskäs kiukaaseen.
Kohta äiskän ja iskän välissä oleva pieni lapsukainen, naamataulu Punaasena, alkoi huutamaan "Pii-Paa, Pii-Paa, Pii-Paa........"
-Tuleekohan tästä lapsesta isoona Poliisi?
-Taipumuksia näyttää olevan
Niin, että ookko nää pollliiisi?
:) - lejanna :)
Heikunkeikku kirjoitti:
Pieni lapsi, Lejanna nimeltään, kapusi lauteille äiskän ja iskän väliin.
Isä kaapas nappoon vettä ja pläiskäs kiukaaseen.
Kohta äiskän ja iskän välissä oleva pieni lapsukainen, naamataulu Punaasena, alkoi huutamaan "Pii-Paa, Pii-Paa, Pii-Paa........"
-Tuleekohan tästä lapsesta isoona Poliisi?
-Taipumuksia näyttää olevan
Niin, että ookko nää pollliiisi?
:)Oikeaan osuit. Usein saunottiin koko perheen voimalla, me kaikki kolme.
Vanhempani erosivat jo 60-luvun alussa, mutta äitini auttoi kaikessa kuolemaansa asti isääni ja hänen äitiään. Minä jatkoin.
Siinä oli kaksi ihmistä, joiden ei olisi koskaan pitänytkään mennä toisensa kanssa naimisiin. :))
Ei heillä ollut eronsa jälkeen miktään hytinää, tuskinpa oli paljon ollut ennenkään.
Emmää mää oo polliisi.
.
- esgavoi
Ja pistä katiska veteen että saat kallaa. :)
Kyllä sekin on siellä, vaan taitaa olla pyrstön puolella, kun heikonlaisesti on tullut.
Ja sitten kun tulee, niin semmosia pikkuahvenia ja-särkiä. joilla ei tee mitään, kehtaa edes siivota.k-kotton kirjoitti:
Kyllä sekin on siellä, vaan taitaa olla pyrstön puolella, kun heikonlaisesti on tullut.
Ja sitten kun tulee, niin semmosia pikkuahvenia ja-särkiä. joilla ei tee mitään, kehtaa edes siivota.Täällä oli vähän aikaa sitten ollut silakkajuhlat yhdessä saaressa.
Kuuden silakan juhlat ja aika monta ihmistä :))tulisilla kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten ollut silakkajuhlat yhdessä saaressa.
Kuuden silakan juhlat ja aika monta ihmistä :))Voi harmi, kun en tiennyt, olisin pitänyt rapujuhlat, katiskassa oli yksi hämähäkin kokoinen rapu.
- Heikunkeikku
tulisilla kirjoitti:
Täällä oli vähän aikaa sitten ollut silakkajuhlat yhdessä saaressa.
Kuuden silakan juhlat ja aika monta ihmistä :))"tulisilla"
Heh, siis kuuden silakan juhlat.
Oliko ne kokattu oikein Juhlaruuaksi. Täytetyt uunisilakat:)) k-kotton kirjoitti:
Voi harmi, kun en tiennyt, olisin pitänyt rapujuhlat, katiskassa oli yksi hämähäkin kokoinen rapu.
Meri on vielä aika lämmin, nyt voi jo pikkuhiljaa alkaa kunnon kylmeneminen kun viime yönä tais olla jonkin verran kylmempi yö.
Kyllä silakka sitten siitä lähtee liikkeelle.
Saaressa kerran olis voinut pitää oikeesti kilkkijuhlat.
Pojat sai niitä verkolla kymmeniä eli ihan yli sata.
Niissä olikin kova kerääminen, ne kun hajoaa käsiin kun jäävät kiinni verkkoon.
Ei ne kyllä juhlia pitäneet raadonsyöjästä :))
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://luontokuva.org/media/kuvaajat/profiilit/196/Kilkki.jpg&imgrefurl=http://luontokuva.org/default.asp?V_DOC_ID=1935&h=740&w=555&sz=145&tbnid=N2qtPZekLLUgRM:&tbnh=90&tbnw=68&prev=/search?q=kilkki&tbm=isch&tbo=u&zoom=1&q=kilkki&docid=_hzMTtOgBzLnwM&hl=fi&sa=X&ei=wMx1TqmICo-n8QOHmKzFDQ&sqi=2&ved=0CDwQ9QEwAw
Oli niissä verkoissa pari kolme ahventakin :)Heikunkeikku kirjoitti:
"tulisilla"
Heh, siis kuuden silakan juhlat.
Oliko ne kokattu oikein Juhlaruuaksi. Täytetyt uunisilakat:))Heikku!
Oli ne kuulemma varuiksi käyneet kalaa hakemassa toriltakin.
Mutta ajatus oli ollut että ihan merestä silakan saisivat.
Seuraavaksi kun ostan silakkaa niin teen kalarullia äidin mukaan, jos onnistuu kun ne vei aina kielen mennessään.- Heikunkeikku
tulisilla kirjoitti:
Heikku!
Oli ne kuulemma varuiksi käyneet kalaa hakemassa toriltakin.
Mutta ajatus oli ollut että ihan merestä silakan saisivat.
Seuraavaksi kun ostan silakkaa niin teen kalarullia äidin mukaan, jos onnistuu kun ne vei aina kielen mennessään.Ai, siis vie kielen mennessään.
Sopiiks kalaruuan kaa Liha?
Seisovaspöydäski otetaan lautaselle ensteks kalaruokia ja sit lihaleikkeleitä eri kerralla.:)
Kasvaaks kieli takas, jos sen vetäsee mahaansa?
Niinku sisilisko, joka kasvattaa uuden hännän. Jotkut hämähämähäkitkin kasvattaa uusia jalkoja. Makee taito.
No hyvä on, kysytään sitten suoraan:
Et viitsisi antaa silakkarullien reseptiä, viittisiks, jos viittisit.
Vai onko se joku sukuresepti, jota säilytetään kassakaapissa, eikä muille näytetä?
:) Heikunkeikku kirjoitti:
Ai, siis vie kielen mennessään.
Sopiiks kalaruuan kaa Liha?
Seisovaspöydäski otetaan lautaselle ensteks kalaruokia ja sit lihaleikkeleitä eri kerralla.:)
Kasvaaks kieli takas, jos sen vetäsee mahaansa?
Niinku sisilisko, joka kasvattaa uuden hännän. Jotkut hämähämähäkitkin kasvattaa uusia jalkoja. Makee taito.
No hyvä on, kysytään sitten suoraan:
Et viitsisi antaa silakkarullien reseptiä, viittisiks, jos viittisit.
Vai onko se joku sukuresepti, jota säilytetään kassakaapissa, eikä muille näytetä?
:)Heikunkeikku:
Mä luulen että se on kyllä ihan vanha kunnon ohje.
Mutta jostain syystä en ole onnistunut saamaan samaa makeutta ja kieleni on aina pysynyt suussa kun olen omaani syönyt, mutta aina uusiksi yritän.
Silakat rullataan kattilan pohjalle.
Suolaa tietysti vähän.
Sitten tehdään makea etikkaliemi.
Etikkaa/ vettä ja sokeria.
Maistaessa pitäis maistua makealle.
Kaadetaan silakoitten päälle ja muutama mustapippuri myös sinne sitten heitetään.
Ja tilliä loppuvaiheessa liemen päälle.
Keittoaikaa en osaa sanoa kun ite keittelen ain jonkun aikaa ja seurailen.
Unohdan aina katsoa kelloa jostain syystä ruokaa tehdessä, sitten alan pähkäilemään jossain vaiheessa mitä se oli.)
Mutta kun se onnistuu on se maailman parasta.
Äidin ruuathan oli aina tehty aika vähillä mausteilla ei kait silloin lapsena kaikkea ollutkaan niin kuin nyt.tulisilla kirjoitti:
Meri on vielä aika lämmin, nyt voi jo pikkuhiljaa alkaa kunnon kylmeneminen kun viime yönä tais olla jonkin verran kylmempi yö.
Kyllä silakka sitten siitä lähtee liikkeelle.
Saaressa kerran olis voinut pitää oikeesti kilkkijuhlat.
Pojat sai niitä verkolla kymmeniä eli ihan yli sata.
Niissä olikin kova kerääminen, ne kun hajoaa käsiin kun jäävät kiinni verkkoon.
Ei ne kyllä juhlia pitäneet raadonsyöjästä :))
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://luontokuva.org/media/kuvaajat/profiilit/196/Kilkki.jpg&imgrefurl=http://luontokuva.org/default.asp?V_DOC_ID=1935&h=740&w=555&sz=145&tbnid=N2qtPZekLLUgRM:&tbnh=90&tbnw=68&prev=/search?q=kilkki&tbm=isch&tbo=u&zoom=1&q=kilkki&docid=_hzMTtOgBzLnwM&hl=fi&sa=X&ei=wMx1TqmICo-n8QOHmKzFDQ&sqi=2&ved=0CDwQ9QEwAw
Oli niissä verkoissa pari kolme ahventakin :)En ole tuommosesta otuksesta kuullutkaan, ei herätä ruokahalua.
Ahven on paras kala näillä korkeuksilla.
Jotkut ei muuta pyydä kun kuhaa, minusta aika mauton kala, haukikin parempi.- Heikunkeikku
tulisilla kirjoitti:
Meri on vielä aika lämmin, nyt voi jo pikkuhiljaa alkaa kunnon kylmeneminen kun viime yönä tais olla jonkin verran kylmempi yö.
Kyllä silakka sitten siitä lähtee liikkeelle.
Saaressa kerran olis voinut pitää oikeesti kilkkijuhlat.
Pojat sai niitä verkolla kymmeniä eli ihan yli sata.
Niissä olikin kova kerääminen, ne kun hajoaa käsiin kun jäävät kiinni verkkoon.
Ei ne kyllä juhlia pitäneet raadonsyöjästä :))
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://luontokuva.org/media/kuvaajat/profiilit/196/Kilkki.jpg&imgrefurl=http://luontokuva.org/default.asp?V_DOC_ID=1935&h=740&w=555&sz=145&tbnid=N2qtPZekLLUgRM:&tbnh=90&tbnw=68&prev=/search?q=kilkki&tbm=isch&tbo=u&zoom=1&q=kilkki&docid=_hzMTtOgBzLnwM&hl=fi&sa=X&ei=wMx1TqmICo-n8QOHmKzFDQ&sqi=2&ved=0CDwQ9QEwAw
Oli niissä verkoissa pari kolme ahventakin :)"tulisilla"
Täälä sanotaan noita otuksia Krunskorveiksi. Ne oli meidän Newfoundlandinkoiran herkkua. Joskus verkkoihin tuli todellakin NIIN paljon krunskorveja, että teki ihan häjyä, kun niitä katteli.
Katsoin kerran erästä luonto-ohjelmaa tv:stä ja siellä näytettiin kaikenmaailman ötököistä, jotka elää oikein-oikein-oikein syvällä, meren kaukaisimmassa pohjassa ja siellä elää juuri krunskorvin näköisiä hirmuja, jotka on aivan VALTAVAN SUUREN kokoisia. Siis kuvittele. Huh. Heikunkeikku kirjoitti:
"tulisilla"
Täälä sanotaan noita otuksia Krunskorveiksi. Ne oli meidän Newfoundlandinkoiran herkkua. Joskus verkkoihin tuli todellakin NIIN paljon krunskorveja, että teki ihan häjyä, kun niitä katteli.
Katsoin kerran erästä luonto-ohjelmaa tv:stä ja siellä näytettiin kaikenmaailman ötököistä, jotka elää oikein-oikein-oikein syvällä, meren kaukaisimmassa pohjassa ja siellä elää juuri krunskorvin näköisiä hirmuja, jotka on aivan VALTAVAN SUUREN kokoisia. Siis kuvittele. Huh.Heh, Kyllä jo tekisin takaperin uinnin maailmanmestaruuden jos suuren suuri tulis vastaan täällä meidän merissä.
Mutta ehkä täällä se että niitä on todella paljon sitten korvaa sen muiden maiden suuruuden.
Yritän opettaa meidän pikkulikalle tuota pienten ötököitten kunnioitusta kaikian tavoin.
Niinpä kun hän sai pojilta sellaiseen astiaan yhden kilkin kesällä ja kuljetteli sitä pitkin rantoja siinä, olin ihan hiljaa sen elämästä.
Viimeisenä päivänä tuli likka vihaisen näköisenä "Mikset sanonut että se on raadon syöjä" Ja ilme oli kiukkuinen.
Totesin vaan siihen että jos olisit tiennyt olisit tappanut tai heittänyt pois.
Että kaikilla ötököillä vaikka sitten onkin raadon syöjä on oma paikka tässä elämässä.
Saihan likka tutkia ihan rauhassa sitä .))
- Rattus sp.
Kun tuolla ulkona ei sada ja satamassa on kalamarkkinat, niin pakkohan sitä oli käydä siskoaan ja yhtä ystäväänsä tapaamassa. Samalla tuli kannatettua suomalaista yritteliäisyyttä eli tuli ostettua puolukkajauhetta ja kolme erilaista hunajaa. Nuo sellaisia elintarvikkeita, jotka saan kulumaan.
Jos joskus alan isommassa mittakaavassa keräämään marjoja itselleni, niin aion tehdä oman aurinkokuivurin. Kerran löysin sellaisen eräästä puukäsityökirjasta ja pahus olen hävittänyt siitä ottamani kopion.
Toisaalta jos maailma menee ihan sekaisin, niin onko sitä väliä elääkö muutaman kuukauden vai vuosikymmeniä? Ajattelin, että helpommalla pääsee aiheuttamalla itselleen nälkäkuoleman. Loppuisihan siinä tapauksessa kituuttelu. Impivaara on rauhallinen paikka.
Siellä lypsetään lehmästä maito, kirnutaan voi.
Sitten karaistaan itsemme ja moljautetaan sialta henki pois, Siitä oivallista uunipaistia.
Omat kanat munivat kananmunia. Omasta vehnästä on hyvä leipoa täytekakkua (kermakin omasta takaa.
Mitäs kituuttelua se sellainen on.Taas tuun sekoomaan väliin:)
Minäpä asuin joskus Impinlinnassa.
Se yksi rappu kerrostalossa oli työsuhdeasuntoja.
Ja meitähän "impiä" asui siellä erittäinkin paljon.
Oli oikein kuuluisa paikka lauttasaaressa hesassa silloin.tulisilla kirjoitti:
Taas tuun sekoomaan väliin:)
Minäpä asuin joskus Impinlinnassa.
Se yksi rappu kerrostalossa oli työsuhdeasuntoja.
Ja meitähän "impiä" asui siellä erittäinkin paljon.
Oli oikein kuuluisa paikka lauttasaaressa hesassa silloin.Sen verran herkkähipiäinen olen, eten pane talon nimeksi impilinnaa.
Yhden rantapalstan nimesin Peikonmäeksi, ja se on totta.- Rattus sp.
k-kotton kirjoitti:
Sen verran herkkähipiäinen olen, eten pane talon nimeksi impilinnaa.
Yhden rantapalstan nimesin Peikonmäeksi, ja se on totta.Ajattelin, että minulle sopisi paremmin venepakolaisuus. Tai sitten tulevaisuuden koti, jossa olisi omat energiajärjestelmät. ja jossa kasvatettaisiin tarkoissa olosuhteissa elintarvikkeita ympäri vuoden. Mikä mukavampaa kuin antureiden tietojen perusteellä säädellä valaistusta, kosteutta ja ravinteita. Olen liian eläinrakas syömään oma kasvattamaa possua. Lopulta kävisi niin, että se "joulukinkku" nukkuisi sängyn jalkopäässä. Kanat vielä jotenkin menettelisi, mutta minulla erillinen "vanhainkoti" munintansa lopettaneille kanoille.
Kairan läpi ajellessa, yllätys yllätys, pari aasia ponien kanssa laitumella.
Jos hommais ....aasin?Minkä makuinen liha siinä on.
Se on kuule elämästä kysymys, Eihän aasista näy talvella hangessa kun korvat.
Vanha eläinlääkäri tuskaili kerran, kun ihmiset ottavat kaikenmaailman lemmikkejä, käärmeitä sisiliskoja, hiiriä rottia ties mitä, Ja niitä tuodaan vastaanotolle. Mitä niiden kanssa tekee.k-kotton kirjoitti:
Minkä makuinen liha siinä on.
Se on kuule elämästä kysymys, Eihän aasista näy talvella hangessa kun korvat.
Vanha eläinlääkäri tuskaili kerran, kun ihmiset ottavat kaikenmaailman lemmikkejä, käärmeitä sisiliskoja, hiiriä rottia ties mitä, Ja niitä tuodaan vastaanotolle. Mitä niiden kanssa tekee.No mut aasi kyl kävis syötäväksi ja vetojuhdaksi? Eikätaida olla kovin nirso ruuastaankaan, niinkuin hevonen on?
Kyl eläinlääkärin pitäs tietää paremmin, sen pitää hoitaa niitä! On lääkärin paikka katsoa uudelleenkoulutustaan jollei ole perehtynyt kaikkiin eläimiin, tietoa on kyl saatavilla.
Ei normi lääkärikään pärjää koko uransa läpi alkukoulutuksellaan...- Rattus sp.
Minulle kelpaisi vieläkin ne islanninhevoset, mutta ennen kuin k-kottonilla alkaa suusta valumaan kuola, niin hevosia ei syödä! Joku raja sentään :(..
Rattus sp. kirjoitti:
Minulle kelpaisi vieläkin ne islanninhevoset, mutta ennen kuin k-kottonilla alkaa suusta valumaan kuola, niin hevosia ei syödä! Joku raja sentään :(..
Joo, se näkee ne jo suolalihana leivän päällä ;)))
Rattus sp. kirjoitti:
Minulle kelpaisi vieläkin ne islanninhevoset, mutta ennen kuin k-kottonilla alkaa suusta valumaan kuola, niin hevosia ei syödä! Joku raja sentään :(..
Enhän minä sinne hevosta ole ottamassa, pitäisin nuo vetohommat konehommina.
Se impivaara on liian isotöistä, jos sinne kaikenmaailman elukoita otetaan tekemään biolannoitetta.- Rattus sp.
k-kotton kirjoitti:
Enhän minä sinne hevosta ole ottamassa, pitäisin nuo vetohommat konehommina.
Se impivaara on liian isotöistä, jos sinne kaikenmaailman elukoita otetaan tekemään biolannoitetta.Hmm.. Jos asuisin maalla, niin se olisi vähintään kolme koiraa ja viisi hevosta eli kai se on parempi, että asun kaupungissa ;)? Täällä riittää se tuleva yksi koira.
Rattus sp. kirjoitti:
Hmm.. Jos asuisin maalla, niin se olisi vähintään kolme koiraa ja viisi hevosta eli kai se on parempi, että asun kaupungissa ;)? Täällä riittää se tuleva yksi koira.
Entäs sitten, kun ne hevoset joskus heittää veivinsä, kai ne sitten voi syödä. Siis teurastaa vähän ennen.
Minne sen kuolleen hevosen saa laittaa.- Rattus sp.
k-kotton kirjoitti:
Entäs sitten, kun ne hevoset joskus heittää veivinsä, kai ne sitten voi syödä. Siis teurastaa vähän ennen.
Minne sen kuolleen hevosen saa laittaa.Tästä vastauksesta et pidä, mutta ystävän tyttären hevonen lopetuksen jälkeen kyllä tuhkattiin. Hevonen on minulle kuin lemmikki, jonka kuolemasta toivutaan yhtä monta vuotta kuin koirienkin kuolemasta. Vaatisi sen pääpotin lotossa, jotta hankkisin hevosen :) tai muuttaisin maalle..
Rattus sp. kirjoitti:
Tästä vastauksesta et pidä, mutta ystävän tyttären hevonen lopetuksen jälkeen kyllä tuhkattiin. Hevonen on minulle kuin lemmikki, jonka kuolemasta toivutaan yhtä monta vuotta kuin koirienkin kuolemasta. Vaatisi sen pääpotin lotossa, jotta hankkisin hevosen :) tai muuttaisin maalle..
Ei se pitämisestä ole kyse, ei minun tarvitse ymmärtää.
Koira elää reilut kymmenen vuotta. Oma surunsa se on, kun se kuolee. Ei sitä vuosikausia pidä alkaa suremaan. Mulla on ollut hevonenkin lemmikkinä muutama vuosikymmen sitten, kun se sairastui, sille piti kutsua teurastamon sairasauto.- Rattus sp.
k-kotton kirjoitti:
Ei se pitämisestä ole kyse, ei minun tarvitse ymmärtää.
Koira elää reilut kymmenen vuotta. Oma surunsa se on, kun se kuolee. Ei sitä vuosikausia pidä alkaa suremaan. Mulla on ollut hevonenkin lemmikkinä muutama vuosikymmen sitten, kun se sairastui, sille piti kutsua teurastamon sairasauto.Hmm.. ainakin hevosen lopettamisen yhteydessä pitäisi teurastamolla olla mukana tuttu ihminen. Jos eläin on kivulias, niin silloin hätälopetus omalla tilalla.
Jos tiloilla kiertäisi teurastaja lopettamassa eläimet omassa tilassaan, niin se olisi eläimelle inhimillisempää. Sekin on inhimillisempää, että eläimen lopettaa oma ihminen.
Eläimistä on tullut tuotantokoneita, joilla ei tunnu enää olevan muuta kuin esineen arvo. Kaikenlainen arvokkuus on kadonnut sekä niiden elämästä että kuolemasta.
Se on varmasti syy, miksi on helpompaa syödä kaloja :). Tai ylämaan lihakarjaa, joka saa viettää luonnollista elämää.
Älä ole noin ymmärtämätön. Takavuosina vanhankansan (hyvä sellainen) eläinlääkäri viimeisinä virkavuosinaan tuskaili, mikä on ymmärrettävää. Kyllä minulle olis vaikeuksia alkaa hiirie tai rottien ja eri lintujen vaivoja hoitaa.
Kyllä vetohommat kannattaa jättää koneiden tehtäväksi, ja eläimet syötäväksi. Muuten Impivaarassa asuminen tulee liian raskaaksi, kon sille konille tai aasille pitää talven rehut tehdä, ja ne syö paljon.Oki, hyvä on , hyvä on....
mUt sainhan mä vähän härnätä, sainhan ;)))
Aattelin vaan tota aasia, kun ei ole aina varmaa et onko koneisiin sitä polttoainetta, toi aasi pelais ihan biomassalla ;)))
Enämpi heppa syö...anjaniina_ kirjoitti:
Oki, hyvä on , hyvä on....
mUt sainhan mä vähän härnätä, sainhan ;)))
Aattelin vaan tota aasia, kun ei ole aina varmaa et onko koneisiin sitä polttoainetta, toi aasi pelais ihan biomassalla ;)))
Enämpi heppa syö...Saat, saat härnätä, minä vaan puolustin vanhaa eläinlääkäriä.
Minua ei tuo aasi kiinnosta, taitaa olla uppiniskainen.
Isältä peritty hevonen minulla on ollut, ja tiedän , mitä se syö.k-kotton kirjoitti:
Saat, saat härnätä, minä vaan puolustin vanhaa eläinlääkäriä.
Minua ei tuo aasi kiinnosta, taitaa olla uppiniskainen.
Isältä peritty hevonen minulla on ollut, ja tiedän , mitä se syö.No joo, ei mull ole aasisympatioita sen kummemmin ;) Mut oli vain yllätys niitä nähdä tuolla, pellolla tepastelemassa.
Mut ei se paha idea kuitenkaan olis.....?
Mut joo, jos meinasi ola omavarainen, niin ekaks pitäs hommata hyvä kalaverkko, haulikko ja sit muutama elukka.
Kanoja, hanhia, possu, lehmä on hiukka ongelmallinen....
Vitsit miten mä voin ajatella noin kaksmielisesti!
Ei tullu Impi-Vaarasta ekana perunan nosto mieleen.. vaan jotain.. oikein itekään tiedä mitä, tai kehtoo sannoo ;)
Aika normirauhallinen viikonloppu takana kuitenkin, mökkeilyä, vähä shoppailua, kulkupelin huollatusta. Rotukissa näyttely.. Yksi lähti esittelyn jälkeen karkuun juokseen, ja ovet nopeasti kiinni, jottei kadulle ehtinyt. Muuten oon enempi maatiaiskissojen ystävä, kun niitä ei ihminen oo yrittäny "muokata" mieleisekseen..
Nimim. kieroutunut mielikuvitus? ;)- Rattus sp.
Eiköhän kirjoittajalla ollut ketunhäntä kainalossa? Toivotaan, että saadaan vastaus kysymykseesi :).
Ennen kuin tulin allergiseksi kissoille, olisin voinut harkita venäjänsinisen tuomista Venäjältä. Rattus sp. kirjoitti:
Eiköhän kirjoittajalla ollut ketunhäntä kainalossa? Toivotaan, että saadaan vastaus kysymykseesi :).
Ennen kuin tulin allergiseksi kissoille, olisin voinut harkita venäjänsinisen tuomista Venäjältä.Mäkö kysyinkin jotain, auts ;)
Aikas pitkä ketju jo aiheesta; "on se ilmoja pidelly"..
:)- Rattus sp.
Sibone kirjoitti:
Mäkö kysyinkin jotain, auts ;)
Aikas pitkä ketju jo aiheesta; "on se ilmoja pidelly"..
:)Kyllä minuakin tuo otsikko sen jälkeen kuin mainitsit :). Hyvä kun on elämää :). Kun saataisiin osa porukasta vielä paremmalle tuulelle..
Rattus sp. kirjoitti:
Kyllä minuakin tuo otsikko sen jälkeen kuin mainitsit :). Hyvä kun on elämää :). Kun saataisiin osa porukasta vielä paremmalle tuulelle..
Taitaa olla 'mission impossible'.. jos ei ees tiedä, ketä pitäis saada paremmalle tuulelle, vois vähä helpottaa jos eivät kurkkis jostain puskasta :\
Ja toisaalta, onko se meidän tehtäväkään.. ? Oon tosi naivi noiden(kin) suhteen.. Miksi?!?
Tulee vaan kurja olo aloittajan ja muiden puolesta, jotka on hauskaakin tässä ketjussa pitäneet.. Enhän mä taaskaan lukenu juuri mitään, muttei se ois mihkään vaikuttanu.. toisinaan tää mun mokkula -masiina hidastelee älyttömästi, nyt ei juuri lainkaan..
Kaikki muut lienee kadonnu täältä jo ;))- Rattus sp.
Sibone kirjoitti:
Taitaa olla 'mission impossible'.. jos ei ees tiedä, ketä pitäis saada paremmalle tuulelle, vois vähä helpottaa jos eivät kurkkis jostain puskasta :\
Ja toisaalta, onko se meidän tehtäväkään.. ? Oon tosi naivi noiden(kin) suhteen.. Miksi?!?
Tulee vaan kurja olo aloittajan ja muiden puolesta, jotka on hauskaakin tässä ketjussa pitäneet.. Enhän mä taaskaan lukenu juuri mitään, muttei se ois mihkään vaikuttanu.. toisinaan tää mun mokkula -masiina hidastelee älyttömästi, nyt ei juuri lainkaan..
Kaikki muut lienee kadonnu täältä jo ;))Kyllähän tuo hyvä henki palautuu myös sillä, että jäljellä olevat eivät huomioi noita ilkeitä heittoja. On myös minulle vaikeaa olla vastaamatta. Hyvät aloitukset ja asialliset vastauksen tunnistettaville nikeille auttavat kummasti palstan tilan nousussa.
Kyllä me vielä k-kottonia vedetään kravatista ja kiskotaan vastaus tuohon aloituksen nimeen. Siihen asti tapaillaan satunnaisesti palstalla :). Rattus sp. kirjoitti:
Kyllähän tuo hyvä henki palautuu myös sillä, että jäljellä olevat eivät huomioi noita ilkeitä heittoja. On myös minulle vaikeaa olla vastaamatta. Hyvät aloitukset ja asialliset vastauksen tunnistettaville nikeille auttavat kummasti palstan tilan nousussa.
Kyllä me vielä k-kottonia vedetään kravatista ja kiskotaan vastaus tuohon aloituksen nimeen. Siihen asti tapaillaan satunnaisesti palstalla :).Saa nähdä, tuleeko vastausta.. oisko palstalaisten pitäny keksiä, en tiedä..
Mutta joo, edes muissa merkeissä kiskoa takaisin.. jostain, vaikka sitte virvelin vavasta tai uistimen tai mitä niitä nyt onkaan.. ;)
- tuulihuljuttaa..
Tankavaarasta ei ole havaintoja pitkään aikaan, tankoineen.
Paljon puuttuu palstalta, välittömyys ja vaihtuvuus, ilmastointikin.
Ummehtunutta on. - Työ kutsuu tekijää
Missä ovat kaikki kivat? Friidu, Otto, Paapuuri, Vantaannainen, Sinimarjanen, Seppä, Tomppa... Ketään ei näy koskaan millään ikäryhmä palstoilla aloittamassa mitään ketjuja. Olivat ennen tosi ahkerasti mukana. Nyt ovat vaan nämä muutama sama kirjoittaja. KYLLÄSTYTTÄÄ minuakin lukea heidän elämäntarinoitaan. Ummehtunutta on.
- Rattus sp.
Muistaakseni Friidu lähti, kun jotkut olivat ilkeilleet hänen tuttavuudestaan hatsan kanssa? Muistaakseni hän mainitsi näin. Olen nähnyt RR-palstalla, kun kävin lukemassa runoja. Paapurilla oli oma nikkinsä myös runopalstoilla ja pidin hänen runoistaan.
Olisitte kirjoitelleet heidän kanssaan sävyisästi silloin kuin olivat paikalla. Saattaisivat olla vieläkin palstalla.
Piristän nyt näin päivääsi ennen kuin aloitan varsinaisen työnteon :). Kaipasit elämäntarinaa. Riittäisikö tilapäivitys? Olen aloittelemassa ensimmäistä teekuppia. Hyvät huomenet vain sinne :)! Ei heti maanantaiaamusta saa mököttää. - ...........
Ollenkaan en usko, että Friidu edelleen kirjoittaisi. Hänen tyylinsä runsaine välimerkkeineen oli täysin vain omansa.
Luulotellahan voi. - Ei pidä paikkaansa
Eikä paapuuri ole varmaan koskaan harrastanu pahansuopaista kirjoittelua. Muistan kun hänet bannattiin jonkun ilkeän kirjoittajan toimesta.
- enusko....
Ei pidä paikkaansa kirjoitti:
Eikä paapuuri ole varmaan koskaan harrastanu pahansuopaista kirjoittelua. Muistan kun hänet bannattiin jonkun ilkeän kirjoittajan toimesta.
Millä pelillä toinen kirjoittaja voi toisen bannata? Menee yli minun ymmärrykseni.
- Ei pidä paikkaansa
enusko.... kirjoitti:
Millä pelillä toinen kirjoittaja voi toisen bannata? Menee yli minun ymmärrykseni.
Valittamalla, valittamalla. Tekemällä kirjallisia ilmoituksia, jos vielä on muutama kirjoittaja sopinut yhdessä. Tätähän tämä on päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. Kaikki on mahdollista.
- lejanna.
Ei pidä paikkaansa kirjoitti:
Valittamalla, valittamalla. Tekemällä kirjallisia ilmoituksia, jos vielä on muutama kirjoittaja sopinut yhdessä. Tätähän tämä on päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. Kaikki on mahdollista.
Omituista, outoa, melkeinpä maagista on tuollainen toiminta.
Mutta, onhan tämäkin palsta ihmeitänsä täynnä.
Naurattaa, jos jotkut viitsivät noin ketkuilla.
Poloiset.
. - Ei pidä paikkaansa
lejanna. kirjoitti:
Omituista, outoa, melkeinpä maagista on tuollainen toiminta.
Mutta, onhan tämäkin palsta ihmeitänsä täynnä.
Naurattaa, jos jotkut viitsivät noin ketkuilla.
Poloiset.
.Toiset vaan tekevät kaikkensa ja vielä vähän enemmänkin. Pystyäkseen kiusaamaan, loukkaamaan ja syyllistämään toisia kirjoittajia. Silloin kun paapuuria syyllistettiin joka asiasta, ihmettelin mielessäni miksi ? Luulin ettei hän käy näillä palstoilla enää ollenkaan. Joku kirjoitti kumminkin hänen vaihtanneen nikkinsä. Itse todennäköisesti en olisi palannut enää takaisin. Luotto toisiin kirjoittajiin olisi mennyt kerrasta.
- Ihmettelijä minäkin
Niinpä olisivatpa nämä jäjellä olevat keskustelleet heidän kanssa sävyisästi. Huomenet!
tunnen miehen jonka sukunimi on impivaara.
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6182561Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4162033Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231960JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191556- 671489
Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641488- 1241243
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka221050Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.181002Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16978