Olen opiskellut biologiaa jo yli 25 vuotta...

Ja voin kyllä ihan suoralta kädeltä todeta että aivan täyttä paskapuhettahan se "evoluutio" on. En mitään luotettavia todisteita urallani siitä ole nähnyt.
23145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Valehteleva vajakki kummittelee jälleen uudella sivunikillä. Käymässäsi opaskoirakoulussa ei opeteta biologiaa.

Äänestä

Ja taas heräsit housunetumus märkänä!?

Äänestä

Niin vakuuttavasti veli todistaa! Miä taaen en ole nähnyt luotettavia todisteita painovoimasta!

Äänestä

Harvinaisen uskottava vedätysyritys. Kreationisti onnistui jopa kirjoittamaan termin "biologia" ihan oikein. Toisin kun se toinen torvelo, joka väitti olevansa "psygologi".

Sen verran voisit vielä juttuasi hioa, että ei kukaan opiskele biologiaa 25 vuotta. Viimeiset 20 vuotta sinun olisi pitänyt jo tutkia ja opettaa eikä vain opiskella.

Äänestä
  • Entisenä laiskana opiskelijana sanon samaa. Minulla meni 7 v. opiskeluun.

    Mutta jos joku kuluttaa siihen 25 v., epäilen, kelpaako hän edes apukouluun.

    Äänestä

  • Ajan tasalla pysyminen vaatii jatkuvaa opiskelua.
    Muuten jämähtää paikalleen ja käy niinkuin palstan evokeille. Kuolun jälkeen ei mitään uutta. Ilmankos he ovat niin tyhmiä.

    Minä olen opiskellut opiskeluaikojen jälkeen teologiaa paljon enemmän kuin teologisessa tiedekunnassa ehditään muutamassa vuodessa opettaa. Ja opiskelen sitä yhä.

    Äänestä

  • a. kirjoitti:

    Ajan tasalla pysyminen vaatii jatkuvaa opiskelua.
    Muuten jämähtää paikalleen ja käy niinkuin palstan evokeille. Kuolun jälkeen ei mitään uutta. Ilmankos he ovat niin tyhmiä.

    Minä olen opiskellut opiskeluaikojen jälkeen teologiaa paljon enemmän kuin teologisessa tiedekunnassa ehditään muutamassa vuodessa opettaa. Ja opiskelen sitä yhä.

    Missähän mahdat teologiaa opiskella, jossain Kauhajoen raamattupiirissä?

    Noh, olemmehan me nähneet. mihin teologiseen tulokseen olet päätynyt mm. Mooseksen lain raiskauspykälissä, että förskottiahan siellä niin.

    Et todellakaan ole jämähtänyt paikoillesi, vaan vajonnut jonnekin niin syvälle, ettei järki päätä pakota eikä häpyä tarvitse olla.

    Sanghain kirkkoyliopisto kiinalaista sakea siemaillen, joopa joo.

    Pussaa hirvinautaasi. Jätä teologia niille, jotka sen osaavat.

    Äänestä

  • Antimytomaani kirjoitti:

    Sepäs se. Minä tiedän satavarmasti että kyseessä oli föskotti ja että evokit ovat naineet hutsuja vaimoikseen ja parhaat heistä ovat siittäneet äpärälapsia.
    Suomen ev.lut.homokirkossa satavarmasti opetetaan toisin.

    Jos jonkun tässä pitäisi hävetä, niin en se ole minä.

    Jo on maailma kummasti kallellaan. Haureudesta moittiva on syyllisempi kuin haureudessa elävä. Milloinkas se näinpäin on kääntynyt? Silloin tietenkin kun evoluutioteoria-pakkosyöttö-kouluopetus alkoi tuottamaan hedelmäänsä, eli täydellistä nollatoleranssin moraalia. Molocci oikein yllytti nuoria harrastamaan mahdollisimman paljon haureutta. Hyvä ettei kannustanut kokeilemaan homouttakin. Mokoma typerys, oikea täystyperys. Kirkon kätyri.

    "Minä tiedän satavarmasti että kyseessä oli föskotti"

    Ja kaikissa näkemissäni raamatuissa sekä palstallekkin käännetyssä alkuperäisversiossa puhutaan raiskauksesta.

    Mahtaa olla siistiä elellä täysin omassa todellisuudessa.

    Äänestä

Kiitos avauksesta veljeni. Olen opiskellut evoluutiobiologiaa myös vuosikymmenet ja tiedän aivan varmasti että evoluutiosta ei ole todellisuudessa olemassa todisteen häivääkään yhtään missään.

Tarkennan. Siis olen työni vuoksi jatkuvasti opiskellut biologiaa ja opiskelen ainakin niin kauan kuin työurani kestää. Ajan tasalla on tässä työssä pysyttävä. Olen tekemisissä sekä mikrobien että nisäkkäiden ja muiden eläinten kanssa.

Palstalla tuntuu olevan muutama varsin mielenkiintoinen tyyppi tuolla kreapuolella. Kannatti kurkistaa tänne.

Äänestä
  • Hahahahahahahahahahahahahahahahahahahaha!
    jb esittämässä naista.

    Äänestä

  • Vai niin. Ihan mikrobeja, nisäkkäitä ja muita elukoita?

    Kuinkakohan ääriuskonnollisen roskaväen epärehellinen edustaja on pysynyt koulutuksensa tasolla ilman ymmärrrystä evoluutiosta prosessina ja evoluutioteoriaa tuon prosessin selityksenä?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Vai niin. Ihan mikrobeja, nisäkkäitä ja muita elukoita?

    Kuinkakohan ääriuskonnollisen roskaväen epärehellinen edustaja on pysynyt koulutuksensa tasolla ilman ymmärrrystä evoluutiosta prosessina ja evoluutioteoriaa tuon prosessin selityksenä?

    Ei tullilaboratoriossa kuule paljoakaan evoluutiosta puhuta.
    Silti jotkut tekevät elämäntyönsä siellä.

    Elintarviketeiollisuudessa ei kuule edes jalostuksen yhteydessä puhuta sanallakaan evoluutiosta.

    Evoluutiosta puhutaan vain teoreettisella tasolla siellä missä siitä koitetaan ottaa selvää, ei muualla.
    Ei missään käytännön alueella joka sivuaa biologiaa, puhuta evoluutiosta sanaakaan. Jos joku mainitsisi elintarvikelaboratoriossa sanan evoluutio niin se herättäisi vain kummastusta.

    Äänestä

  • Terveystarkastajatar kirjoitti:

    ''Ei missään käytännön alueella joka sivuaa biologiaa, puhuta evoluutiosta sanaakaan.''

    Tsih tsih! Valheita pukkaa.

    Tracking the evolution of insecticide resistance in the mosquito Culex pipiens

    http://www.nature.com/nature/journal/v400/n6747/abs/400861a0.html

    The impact of seasonal and year-round transmission regimes on the evolution of influenza A virus

    http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/278/1716/2249.abstract?sid=7a755317-9d39-4087-a746-5c5c502f8691

    Ecological and Evolutionary Responses to Recent Climate Change

    http://www.law.arizona.edu/AdaptationConference/PDFs/ParmesanAREES_Impacts2006.pdf

    Rapid evolution of the neutralizing antibody response to HIV type 1 infection

    http://www.pnas.org/content/100/7/4144.short

    Mitäs tuossa oli? Evoluutiota sellaisilla käytännön alueilla kuin lääketiede, maanviljely ja luonnonsuojelu.

    Tyhjäpäinen tollo ei ole koskaan tainnut kuulla lääketieteestä, erityisesti antibiooteista?

    Miten muuten elintarvikelaboratorioissa hoidetaan bakteerien antibioottiresistenssiin liittyvät ongelmat? Rukoilemalla?

    Jälleen yksi läpimädän uskonsa puolesta valehteleva tyhjäpäinen jeesuspelle...

    Äänestä

  • Tippitapitus kirjoitti:

    Uutisoinnin yhteydessä käytetään tietenkin ssanaa evoluutio, mutta sanoin että käytännön työssä sitä ei käytetä.
    Tässä esimerkki siitä:
    http://opetus.ruokatieto.fi/Suomeksi/Nuoret/Maatila/Kotielaimet/Hevonen/Hevosjalostus_ja_kantakirjaus

    Tämä tollo tietää, Apo luulee.

    http://ec.europa.eu/research/leaflets/antibiotics/page_28_fi.html

    Luehan tuo artikkeli vaikka mitenpäin, niin silti et löydä siitä ainoatakaan evoluutio-sanaa.

    Sitä käytetään sitten kun kinutaan määrärahoja.

    Arkielämän biologiaa sivuavissa töissä ei todellakaan puhuta koskaan evoluutiosta johtuen siitä että sillä ei ole mitään käytännön merkitystä yhtään missään. Ei olemattomalla voi olla.

    Äänestä

  • a. kirjoitti:

    Uutisoinnin yhteydessä käytetään tietenkin ssanaa evoluutio, mutta sanoin että käytännön työssä sitä ei käytetä.
    Tässä esimerkki siitä:
    http://opetus.ruokatieto.fi/Suomeksi/Nuoret/Maatila/Kotielaimet/Hevonen/Hevosjalostus_ja_kantakirjaus

    Eivät nuo ole mitään uutisointeja, vaan tieteellisiä artikkeleita. Mikä hinku sinulla on näyttää tuota tietämättömyyttäsi kaikille? Mitähän sinun mielestäsi tuossa ensimmäisessä Naturessa ilmestyneessä artikkelissa meinataan evoluutiolla kun tiivistelmä alkaa näin: ''The evolution of pesticide resistance provides some of the most striking examples of darwinian evolution occurring over a human life span. ''

    Äänestä

  • hahahahahahahahaha kirjoitti:

    Hahahahahahahahahahahahahahahahahahahaha!
    jb esittämässä naista.

    Minulla tuli tuosta lausumastasi aivan mieleen Esa Pakarinen mustavalkoelokuvassa akkainvaatteissa ja peruukki päässä... :-D

    Äänestä

päässäni kuuluu outo surina.

Äänestä
  • Se on n. 7 Hz. Kaiku täydellisen tyhjän pääsi sisällä.

    Äänestä

  • Trolli siellä surisee.

    Äänestä

25 minuuttia biologianopiskelua riittaa evoluutiofaktan sisaistamiseen.Kretardio-nismi ei ole loytanyt selitysta muinaisille jattilaismatelijoille eika niita lammaspaimenten julmissa riittikirjoissakaan mainita..

Vai etta joutsenlisko arkissa,pah!

"Maapallo on luotu 3 eri kertaa ja osa materiaalista kierratetty"

Haha!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Biologian professori kirjoitti:

Ja voin kyllä ihan suoralta kädeltä todeta että aivan täyttä paskapuhettahan se "evoluutio" on. En mitään luotettavia todisteita urallani siitä ole nähnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu