Kannaksen joukot oli kertakaikkisesti lyöty kesäkuussa 1944. Oli Paniikki rintamalla. Suomalaiset juoksi hätäpäissään karkuun.. Otettiin hätäpäissä joukkoja Lapistakin käyttöön. Pyydettiin osasto Kuhlmei saksasta ja saatiinkin hätiin ja Santahaminasta reseriupseerikoulu. Kukaan heistä ei uskonut selviytyvänsä.
Läpimurto kannaksella
Suomen kohtalon ratk
45218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Miten ihmeessä ne kuitenkin sai ne pysäytettyä.
Miehet jotka oli siellä Tali-Ihantalassa on kertoneet että talvisota oli piece of cake tuohon verrattuna.
Munkin molemmat isoisät taisteli siellä ja selvisivät vielä elossa kotiin.
,,,,,Pyydettiin osasto Kuhlmei saksasta ,,,,
Tuli sieltä tuon lisäksi voimakas jalkaväkidivisioonakin ja puolusti tehokkaasti Viipurin lahden rantoja. Saatiin myös voimakas rynnäkkötykkiosasto.
Näiden kolmen osaston ansiosta Suomi säästyi omienkaan veteraanien panosta unohtamatta. Mutta ei unohdeta saksalaisiakaan vaikka siihen on ollutkin kova halu.
"Kannaksen joukot oli kertakaikkisesti lyöty kesäkuussa 1944. Oli Paniikki rintamalla. Suomalaiset juoksi hätäpäissään karkuun.. Otettiin hätäpäissä joukkoja Lapistakin käyttöön. Pyydettiin osasto Kuhlmei saksasta ja saatiinkin hätiin ja Santahaminasta reseriupseerikoulu. Kukaan heistä ei uskonut selviytyvänsä."
Kannaksen joukkoja ei ollut lyöty. Ne vedettiin ylipäällikön käskystä VKT-asemaan lopullista ratkaisutaistelua varten.
Sallasta siirrettiin 3. Prikaati ja Itä-Karjalasta useita yhtymiä, jotka pysäyttivät hyökkäyksen.
Osasto Kuihlmey ei tullut Saksasta vaan Lapista ja AR Nordista Virosta.
Reserviupseerikoulu toimi Kankaanpäässä, ei Santahaminassa. Siellä oli Kadettikoulu. Sen oppilaat siirrettiin rintamalle.
Tuo sama avaushöpinä on tullut jo moneen otteeseen. Ei vain näy menevän korjaukset perille.
Eivät mitkään korjaukset ja todelliset historian tapahtumat mene perille silloin,kun joillain on taas tarve ihailla sitä "uljasta,kauheaa ja voittamatonta" Puna-armeijaa.
Edellä esille tulleet termit olivat ahkerassa käytässä Suomessa 1970-luvulla,jolloin Suomen radikaali vasemmistonuoriso marssi eteenpäin punaliput liehuen tavoitteena Suomen "demokratisointi" neuvostomalliseksi yhteiskunnaksi.
Historia toistaa siis itseään...
Ja kuitenkin RKKA oli läpäissyt suomen armeijan kannaksella ensin valkeasaaressa sitten kivennavan eteläpuolella ja vallannut Valitun-kaupungin. Tali-Ihantalan kahina alkoi siitä kuinka vanjat mursivat Talissa suomalaisten ( vai oliko se ruotsalaisten ) puolustuksen ja tuossa kahinassa ei suomen armeija enään kyennytkään motittamaan neuvostojoukkoja vaikka kuinka yritti.
Ettei se kannaksen ainoa torjuntavoitto vaan mennyt vanjoille.
saavutettiin Tali-Ihantalassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella ja lopuksi Ilomantsissa.
Otto-Ville ei näköjään olekaan ollut paikalla kuten Mainilassa.
Torjuntavoitot eivät pelastaneet Suomea välirauhansopimukselta, joka käytännössä merkitsi Suomen antautumista, koska sopimuksen ehdot olivat sellaiset, että ne jättivät Suomen kokonaan Neuvostoliiton armoille. Rauhanehtojen säntillinen täyttäminen Mannerheimin ja Paasikiven johdolla, mikä palautti Neuvostoliiton luottamuksen Suomeen, oli se Suomen todellinen torjuntavoitto, joka turvasi Suomen itsenäisyyden. Mikä taistelemalla ei varmistunut, saavutettiin myönnytysten tietä. Suomen johto oli viimeinkin oppinut syksyn 1939 ja talvisodan läksyn.
Torjuntavoitot pelastivat laillisen yhteiskuntajärjestyksen, eli Suomesta ei tullut neuvostotasavaltaa, kuten tuli muista vallatuista maista, alueliitoksista oli liittoutuneet jo sopineet niin 1942, ettei niitä sa tehdä, tosin sitä ei ilmeisesti täysin sovellettu Suomen suhteen kun Petsamo menetettiin 1945.
Stalin itse totesi tämän sodan jälkeen, Suomi saa kiittää itsenäisyydestään omaa armeijaansa.
Kaikk' ota haudan synkeys
ja tuskat elämän,
tee niistä hälle nimitys:
surua vähemmän
se nimi tuopi kuitenkin
kuin Viaporin petturin
Petturiksi alkaneelle ei ole kovasti käyttöä. Edes uudet isännät eivät luota siihen, johon ei luottaa voi. Petturilla ei ole muuta käyttöä kuin uusi pettäminen.
Voi Otto-Villeä, minkä möi!
Paniikki oli vain näennäinen, Suomen sodanjohto tiesi jo 1943, että kaikista vallatuista alueista luovutaan, kun rauha tehdään.
Kyse oli vaan siitä, miten se tehdään ja missä vaiheessa.
Puna-armeijan hyökkäys ratkaisi ongelman, vetäytyminen voitiin tehdä välittömästi ja nopeasti.
Kun joukot oli vedetty Moskovan rauhan 1940 rajalle, niin aloitettiin vastahyökkäykset, joita kutsutaan torjuntavoitoiksi, niiden ainoa tarkoitus oli tuhota vihollisen hyökkäysvoima, niin että ovi avautuu aseleponeuvotteluille.
Ja sitä kautta päästään irti sodasta, joka oli känyt liian vaaralliseksi.
Saksalaisten apu varmisti taistelujen lopputuloksen, Saksa pyrki pitämään Suomen mukana sodassa, mutta ei saanut tahtoaan läpi, Mannerheim ja Ryti olivat päättänet irtautua sodasta.
Minulle ainaskin on epäselvää kuten sinullekin.
" Kun joukot oli vedetty Moskovan rauhan 1940 rajalle, niin aloitettiin vastahyökkäykset, joita kutsutaan torjuntavoitoiksi "
Jatkuiko sota todellakin vielä silloin kun joukkomme olivat vedetty Moskovan rauhan rajan taakse? Minun pappani kertoi että silloin alkoi Lapin sota.
Torjuntataistelut aloitettiin näiltä sijoilta, suomalaisethan työnsivät puna-armeijaa jo takaisinpäin tossa vaiheessa.
Oikeastaan ei ollut mitään järkeä taistella ennen tuota rajaa, koska mitä hyötyä oli taistella alueesta, joka kumminkin luovutetaan pois, kun aselepo astuu voimaan.
Eli Suomihan oli luopunut kaikista aluevaatimuksista jo tossa vaiheessa, joten kaikille oli selvää, että aselepo parhaassakin tapauksessa solmitaan Moskovan rauhan 1940 rajan pohjalta.
Ainaski pappa kertoi että Moskovan rauhan rajoille vetäydyttiin vasta taisteluiden loputtua ja aloitettiin Lapin sota.
" Kun joukot oli vedetty Moskovan rauhan 1940 rajalle, niin aloitettiin vastahyökkäykset, joita kutsutaan torjuntavoitoiksi, niiden ainoa tarkoitus oli tuhota vihollisen hyökkäysvoima, niin että ovi avautuu aseleponeuvotteluille.
Ja sitä kautta päästään irti sodasta, joka oli känyt liian vaaralliseksi. "
Tässä on jälleen kerran täydellinen typerys kommentoimassa kuinka taistelut 1944 eteni ja kuinka taistelut päättyi 1944!
>>Kun joukot oli vedetty Moskovan rauhan 1940 rajalle, niin aloitettiin vastahyökkäykset, joita kutsutaan torjuntavoitoiksi>Pääministeri Paavo Lipponen kertasi 12. päivänä syyskuuta 1996 jatkosodan päätöshetkeä sanoen: "Kesällä 1944, suurimmassa taistelussa mitä Pohjoismaiden maaperällä on koskaan käyty, Suomi pysäytti puna-armeijan hyökkäyksen nykyiselle Suomen ja Venäjän rajalle. Minun isäni osallistui noihin taisteluihin, meidän isämme taistelivat noina vuosina ja pelastivat Suomen itsenäisyyden."
Pääministeri Lipponen ei yksilöinyt muita kuin oman isänsä, eikä näyttänyt muutenkaan perehtyneen tosiasioihin, sillä puna-armeija pysäytettiin paljon ennen nykyistä rajaa. Lipponen ei muistanut, että esimerkiksi Sortavala ja Käkisalmi olivat lujasti suomalaisten käsissä kun aselepo solmittiin.>>
Helge Seppälä kirjoitti samaisessa kirjassa olleensa ITSE paikalla kuuntelemassa Paavo-pakkoruotsittajan pitämän puheen, jossa tuo pääministeri "Lipposen uusi rajalinjaus esiteltiin!"
Näinhän se on, Moskovan rauhan raja kulkee käytännössä nykyisellä rajalla, muutokset joita tehtiin jatkosodan jälkeen oli paikallisia ja varsin pieniä, suurin ja merkittävin menetys oli Petsamon menetys, sekin tapahtui vasta aseleponeuvottelujen jälkeen "uusissa neuvotteluissa".
Eli Venäläiset pysäytettiin ennen nykyistä rajaa, eli ns. Moskovan rauhan rajaa, kun sitten aselepo solmittiin tälle rajalle, niin joukot vetätyi se muutaman kymmenen kilmetriä, mitä olivat viellä vihollisen puolella.
Tarkoitin sitä, että kun kerran tiedettiin, että aselelpo jokatapauksessa solmitaan entisen rajan pohjalta, eli Moskovan 1940 rajan pohjalta, niin ei ollut oikeastaan järkeä taistella verissäpäin jossakin kaukana Karjalassa tai Kannaksella.
Päivi Lipponen on entinen historian opettajani.
Minä pidän häntä vastuulisena Paavon kommentteihin. Paavo on varmasti keskustellut rintamalinjoista vaimonsa kanssa. En epäile hetkeäkään etteikö Päivi olisi konsultoinut tiedoillaan Paavo Lipposta. Lipposet jopa loistavat tiedoillaan.
" Kansanedustaja Päivi Lipposen (sd) mielestä lukion historian opetuksessa on tärkeämpiäkin asioita kuin talvi- ja jatkosodan rintamalinjat.
- Historianopettajana tykkäsin opettaa sotia. Lukio-opetuksessa talvi- ja jatkosodan rintamaliikkeiden linjojen opettelua voisi silti vähentää, Lipponen täräyttää uusimmassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.
Rintamalinjojen pänttäämisen sijaan Lipponen opettaisi, miten länsimainen kulttuuri ja humanismi ovat syntyneet ja miten Euroopan ulkopuoliset maat ovat nousseet imperialismin ajasta tähän päivään.
- Lukiossa tärkeintä on ymmärtää omaa suomalaista identiteettiä, Lipponen perustelee.
- Sitä varten pitäisi ymmärtää esimerkiksi Suomea osana länsieurooppalaista kulttuuria Ruotsin vallan ajasta eteenpäin.
Muita tärkeitä asioita lukion historian opetuksessa on Lipposen mielestä Suomen taloushistorian kehitys sekä Suomi osana Eurooppaa moninapaistuvassa maailmassa.
- Nykyajan ihmiselle pitäisi kehittyä suomalaisen identiteetin lisäksi myös maailmankansalaisen identiteetti. Sitä varten olisi ymmärrettävä esimerkiksi länsimaisen kulttuurin ja humanismin synty eli antiikin ja renessanssin perintö, Lipponen maalailee Nyt-liitteessä. "
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nyt-paivi-lipponen-rajoittaisi-talvi--ja-jatkosodan-opetusta/art-1288411628130.html
Rauhoitu vähän, Suomi pyysi aselepoa jo keväällä 1944, eli paljon ennen ns. suurhyökkäystä, kun pyydetään aselepoa, niin silloin myös luovutaan aluevaatimuksista, tämmösiä asioita ei voi tehdä samalla hetkellä.
Totta tietenkin on, että Suomen armeija oli nykyisen rajan itäpuolella vielä torjuntataistelujen jälkeenkin, ei pelkästään silloin kun aselepoa pydettiin ja käytännössä se tarkoitti sitä, että jos aselepo tulee niin Suomen armeija vetätyy viralliselle valtakuntien väliselle rajalle, joka oli Moskovan rauhan raja vuodelta 1940, kuten tapahtui sitten 1944 syksyllä kun aselepo lopulta solmittiin.
Totesi vain, että täytyihän sodanjohdon se ymmärtää, että ei ole mitään järkeä taistella verisesti alueesta, joka jokatapauksessa luovutetaan pois, kun aselepo solmitaan.
Eli nopea vetäytyminen oli itseasiassa järkevää ja varsinaisten vastahyökkäysten aloittaminen nykyisen rajan tuntumassa, ihan oikea ratkaisu, tosin voihan se olla niinkin, että puna-armeija oli ennemmin jopa liian vahva, jotta hyökkäyksen menestyminen olisi ollut varma, näin luotiin torjuntavoitot.
Max Jakobson: Torjuntavoitto avasi tien rauhaan
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Torjuntavoitto avasi tien rauhaan/1076153822466
Täällä on Max Jakobsonilla täsmälleen SAMA virhe!
"Puna-armeija pääsi Suomen suunnalla vuoden 1940 rajalle"
http://www.finland.no/Public/Print.aspx?contentid=128099&nodeid=39620&culture=fi-FI&contentlan=1
Uutiset, Artikkelit ja kolumnit, 17.9.2004
"Torjuntavoitto avasi tien rauhaan"
Ministeri Max Jakobson Helsingin Sanomissa 3. syyskuuta 2004.
http://www.finland.no/public/default.aspx?contentid=128099&nodeid=39620&contentlan=1&culture=fi-FI
Loppuun Lipposen "maksamme ikuisesti Ruotsille velkaa" -kyyristely:
"Kun Ruotsin pääministeri Göran Persson vieraili maassamme tammikuussa 2002, hänen isäntänsä pääministeri Paavo Lipponen vei hänet Hämeenlinnan tykistömuseoon katsomaan videota Talin–Ihantalan taistelusta. Puolen tunnin kuvaus teki Perssoniin syvän vaikutuksen. Hän sanoi museosta poistuessaan, että vasta nyt hän tajusi, mitä Ruotsi oli Suomelle velkaa."
"Suomi pyysi aselepoa jo keväällä 1944, eli paljon ennen ns. suurhyökkäystä, kun pyydetään aselepoa, niin silloin myös luovutaan aluevaatimuksista, tämmösiä asioita ei voi tehdä samalla hetkellä."
Ei Suomi pyytänyt aselepoa keväällä -44, vaan rauhanehtoja. Ne olivat niin kovat, ettei niihin voitu suostua. Eli mistää alueista ei etukäteen luovuttu.
"Totesi vain, että täytyihän sodanjohdon se ymmärtää, että ei ole mitään järkeä taistella verisesti alueesta, joka jokatapauksessa luovutetaan pois, kun aselepo solmitaan."
Sodanjohto harkitsi, että jos hyökkäys torjutaan, niin rauhanehtoihin voidaan saada lievennysta antautumiseen verraten. Ja saatiinkin, tosin hyvin vähän. Oleellista oli, että miehitys vältettiin.
Kenellä tällaista "tietoa" oli?
" Tarkoitin sitä, että kun kerran tiedettiin, että aselelpo jokatapauksessa solmitaan entisen rajan pohjalta, eli Moskovan 1940 rajan pohjalta, niin ei ollut oikeastaan järkeä taistella verissäpäin jossakin kaukana Karjalassa tai Kannaksella. "
Viittatko johonkin historian tutkimukseen?
Suomi pyrki irtautumaan sodasta jo 1944 kevättalvella, eli otti varovaisesti yhteyttä ja tiedusteli aselevon ehtoja välittäjien kautta.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Suomi ei esittänyt Venäläisille mitään uusia vaatimuksia, eli oli tehty poliittinen päätös, että mitään aluevaatimuksia ei esitetä.
Jolloin aselepo rajaksi tulee se raja, mikä oli vomassa oleva viimeinen raja, eli Moskovan rauhan 1940 raja, joka kulkee kätännössä nykistä rajalinjaa pitkin, muutamaa pientä pikkeusta lukuunottamatta.
Eihän aselevon pyytäjä voi esittää aluevaatimuksia, se on täysin epäloogista.
Eli tämä on se pointti, Suomen sodanjohto tiesi 1944 keväällä, että Saksa häviää sodan, se tiesi, että aluevaatimuksia ei voi esittää enää, se tiesi, että sodasta on pakko päästä eroon tai koko maa menetetään, se tiesi "ettei kannata taistella alueista, jotka luovutetaan joka tapauksessa pois" ....
N-liiton asettamat ehdot oli kumminkiin liian kovat, jotta aselepoon voitiin suostua 1944 keväällä, tilanne muuttui kesällä 1944, kun torjuntataisteluissa tuhottiin ne yhtymät, joiden piti vallata Suomi.
Sen jälkeen aselepo ehdot oli senverran lievemmät, että Suomi pystyi suostumaan niihin.
Toi on kyllä väärä tulkinta, kyse oli nimenomaan aselevosta, liittoutuneilla oli sopimus keskenään, jossa yksiselitteisesti kiellettiin ketään tekemästä omaa rauhansopimusta ennen muita ja Suomikin sopi omasta rauhastaan yhteisesti Pariisissa muiden kanssa 1947, siihen asti oli voimassa vain aselepo.
Rauhanehto on hämärä määritelmä, jossa liikutaan aselevon ja rauhansopimksen välimaastossa ....
Juridisesti kyse oli vain aselevosta.
"Suomi pyrki irtautumaan sodasta jo 1944 kevättalvella, eli otti varovaisesti yhteyttä ja tiedusteli aselevon ehtoja välittäjien kautta."
Suomi siis kysyi rauhanehtoja ( ei aselepoa) , joita Paasikivi meni Moskovaan selvittämään. Ehdot olivat tuolloin liian kovat suostuttaviksi.
Suurhyökkäyksen alettua oltiin valmiit suostumaan rauhanehtoihin, mutta Mannerheim halusi ensin torjua hyökkäyksen, jotta olisi edes jokin neuvotteluasema.
Torjuntavoiton jälkeen Moskova lievensi ehdottoman antautumisen vaatimusta, jolloin rauhaan oli suostuttava, koska Saksan tilanne oli romahdusmaisesti huonontunut. Suomi ei kestäisi uutta suurhyökkäystä.
Suomi sopi aselevosta 4.9. alkaen. Välirauha allekirjoitettiin Moskovassa 19.9. 44.
Rauha solmittiin Pariisissa 1947. Se merkitsi vain välirauhan ehtojen vahvistamista.
Ota edes alkeista selvää.
No Suomi tiedusteli ehtoja välittäjän kautta, ei Paasikivi silloin ollur reisussa ...
Ja katkaisi yhteyden, kun ehdot oli liian kovat ja myös sentakia, että tiedustelu ei menisi Saksalaisten tietoon, asema olisi huonontunut jos Saksa olisi menettänyt luottamuksensa.
Voihan sitä käyttää sanaa "rauhanehdot", mutta käytännössä kyse oli aselevosta, kun N-liitto ei voinut tehdä rauhansopimusta yksin suomen kanssa, niillä oli keskinäinen sopimus liittolaisten kesken, että rauhasopimus solmitaan yhteisesti sodan jälkeen ja kukaan ei voi irtautua tästä, eli tehdä omia sopimuksia.
Ehkä joku oli valmis paniikissa hyväksymään antautumisvaatimuksen ( en tiedä kyllä kuka ), mutta eihän siinä mitään järkeä ollut, eikä Ryti ja Mannerheim sitä edes harkinneet, ennenkuin rintama saadaan rauhoitettua.
Moskova lievensi torjuntavoittojen jälkeen vaatimuksiaan kuten totesit, mikä oli ollut aselevon este, joten se voitiin sitten solmia, kun este oli poistunut ....
Koskaan ei ole esitettu sellaista aineistoa, että Rytillä ja Mannerheimilla olisi ollut erilainen käsitys sodan luonteesta tai sen kulusta, tai tavoitteista.
Suomi ja N-liitto solmivat seitsemän eri sopimusta seitsemän eri kertaa, vuosien 1944-47 välisenä aikana ja aina ehdot muuttuivat jonkinverran, siinä mielessä voit niitä nimitellä miten haluat.
Mutta rauhansopimus solmittiin liittoutuneiden kanssa 1947 Pariisissa.
"Suomi ja N-liitto solmivat seitsemän eri sopimusta seitsemän eri kertaa, vuosien 1944-47 välisenä aikana ja aina ehdot muuttuivat jonkinverran, siinä mielessä voit niitä nimitellä miten haluat."
Jassoo. No, kerro milloin solmittin aselepo tai välirauha muulloin kuin tuossa edellä ilmoittamani aikoina? Ja miten ehdot muuttuivat?
PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN
Ammuksia oli asemissa aivan liian vähän ja lisää ei saatu vaikka pyydettiinkin. Tykistökomentajat nimenomaiseti kielsivät moiden täydennyksen, vaikka osalla pattereista oli ammukset likimain lopussa jo 9.6. iltapäivällä. Edes 9.6. päivän jälkeen yölläkään ei ammustäydennystä annettu eikä kenties saatukaan. Kuorma-autoilla riitti ajoja kanikoppien kuskauksessa... 10. D:n Mandelin taisi olla se Tirrosen mainitsema kaninkasvattaja-tykkipomo, jos nyt oikein muistan. Perkjärvelle jäi noin 80 000 ammusta ja paljon muutakin. Ammusten evakuointia taakse yritettiin järjestää sitten kun se oli jo liian myöhäistä. Olisi ajettu nekin vät asemiin ja ammuttu naapurin niskaan kun ei muutakaan voitu. Nyt useimmat tykit jäikin kylminä naapurille!
Yhteydetkin meni heti poikki ja tulikomennotkin taisi jäädä monelle patterille saamatta. Osa tykeistä ammuskeli vastatykistötoimintaa ennalta suunnittuihin ja tiedettyihin maaleihin. Tuollaisen ammuskelun vaituksista ja tuloksista ei ole saatu mitään tietoa varmaan tähänkään päivään menenssä.
Tirrosen Jylisevät tykit -kirja antaa hyvän kuvan tuosta sekamelskasta.
Kesäkuun 10. päivänä 1944 Suomen kenttätykistö kärsi suurimmat yhden taisteluvaiheen materiaalitappiot koko sodan aikana. Painopistesuunnassa ollut IV Armeijakunnan 10. Divisioonan tykistö menetti samana päivänä 64 tykkiä, joiden joukossa oli lähes koko järeä ja kaukotykkikalusto. Kannaksen taistelujen luonteesta kertoo muun muassa Kenttätykistörykmentti 9:n tappiovaiheet. Pääasemassa rykmentti menetti 12 kevyttä haupitsia (122 H 10-30) ja 19 kevyttä kanuunaa (76 K 02). Tappiot täydennettiin nopeasti reservitykistöstä, mutta Sahakylässä ja Rokkalanjoella rykmentti menetti jälleen 14 kanuunaa (76 K 02). Uusi täydennys tuli 20.6.– 2.7. välisenä aikana. Kaksinkertaisia menetyksiä kokivat myös Raskas patteristo 25 ja Järeä patteristo 1. VT-linjalle keskitettiin kaikkiaan 28 patteristoa ja neljä patteria tykkien lukumäärän ollessa 350. Reserviyhtymien tykistö oli nyt mukana taistelussa. Muutamaa päivää myöhemmin kalustomenetykset jatkuivat. Kesäkuun 14.–18. 1944 välisenä aikana tappiot olivat 35 tykkiä. Lisäksi menetettiin 11 sivutykkeinä ollutta rykmentinkanuunaa (76 RK 27). IV Armeijakunnan kokonaistappiot olivat 117 tykkiä. Naapurin, III Armeijakunnan 2. Divisioona menetti pääasemassa 10.6.1944 kaikkiaan 17 tykkiä, joiden joukossa olivat sivutykkeinä käytetyt viisi rykmentinkanuunaa. Rannikkotykistörykmentti 2:n tappiot olivat 17 kevyttä kanuunaa (14 kappaletta 75 K 17, ja kolme 76 K 37) sekä Kellomäen kolme tykkiä
ja tämä liittyy ...............
Kaikki liittyy kaikkeen
-Kyösti Pöysti
>>ja tämä liittyy
onko sun isoisän isä tullu jo kotiin.....
sanoisin jopa,,, sinne jäi grammariki pöydälle soimaan.
kk:ta ja krh:t jätettiin aina sinne missä olivat asemista nopeasti vetäydyttäessä.
toisaalta,, eräskin tykkiryhmä laittoi hyppyheikin eteen kaks ylimääräistä hevosta normi oli 4 ja nyt siis oli 6, ja siitä vauhdilla joen törmää alas ja toista ylös ilman jarruja. kyllä olisi tullut lihaa jos yks heppa olisi kompuroonu.
mutta ei tosta kukaan puhu.
tykistökomentaja pakotti miehet vaihtaan asemia.
ryssät oli nopeita jonka takia rintamat oli täysin sekaisin. jos sinne sitten tykki jäi takamaastoon niin eiköhän se alunalkujaankin ollut made in ural.
suomalaisten tykkien ansiosta ryssillä oli 3000 tykkiä kannaksella ja siitä huolimatta suomalaiset suuressa paniikissa saivat suurhyökkäyksen loppumaan muutamalla tykillä.
saattaa ollakin että 10. D menetti niin ja niin monta tykkiä mutta saksan "122 Divisioona" ja JR 58 oli painopiste suunnan painopisteessä loppuun asti.
kukaan muu kuin näiden arvostelijoiden isoisän isä ei ole yksin lähteny vetään tykkiä taakse oäin ja selvinny kertoon siitä.
aivan uskomatonta välinpitämättömyytä olla ottamatta huomioon minkälaisissa oloissa äijät siellä oli ainakin nyt 4vuotta.
eihän tässä mitään asiaa tullut mutta ottaa nuppin tollanen välinpitämättömyys tyhmyyttä se ei ole.
>>saksan "122 Divisioona" ja JR 58 oli painopiste suunnan painopisteessä loppuun asti.>tykistökomentaja pakotti miehet vaihtaan asemia.
Kun keinot loppui niin konstit löytyi. Aloitettiin omien sotilaiden tappaminen taistelumoraalin ylläpitämiseksi, ryhmäkurin merkityksen korostamiseksi, natsikapiaisten lannistuneiden mielialojen kohottamiseksi ja päämajan kiukkuisen hevosmiehen lepyttämiseksi. Suomen tulevaisuus kirkastui kummasti kun vähän "valkastiin punikkeja"..
>>Miten ihmeessä ne kuitenkin sai ne pysäytettyä.
Omia sotilaita ei tietenkään "tapettu".Taistelumoraalin korjasi onnistunut torjunta.
Pieni määrä (76) kaksinkertaiseen karkuruuteen syyllistyneitä pettureite tuomittiin kuolemaan ja osa ( 46 ) teloitettiin.Lisäksi 11 ammuttiin paetessaan esimiesten tai vartiomiesten toimin. Tämäkin tapahtui pääasiassa vasta hyökkäysten tultua torjutuksi.
>Lisäksi 11 ammuttiin paetessaan esimiesten tai vartiomiesten toimin.<
Älä nyt kehtaa valehdella!
Oliko sotamies Hytti karkuri sen enempää kuin muutkaan sen porukan juoksijat? Ainoa mies joka oli paikalla ja Lindgren hänet raukkamaisesti ampui elokuussa 1944 taisteluiden jo laannuttua.
ja pelkuruudesta Lindgren Hytin ampui. Oliko sinusta kyse "punikin valkaisusta"? Jostain syystä karkureiden pääosa oli kyllä vasemmalle kallistuvia.
Onneksi Linkku älysi lopulta ampua itsensäkin!
Erik J. Halmeen muistelmat 1916-1989
Sotavankina 1941 - 44
http://www.yle.fi/dokumentti/sotavangit/halmeen_muistelmat.htm
"Pataljoonan komentajanamme oli entinen maailmanmestari ampuja aktiivikapteeni S.0 Lindgren. Kuvittelimme ensin ettemme tuollaista kukonpoikaa juurikaan vitjassa tule näkemään, mutta erehdyimme. Hän ratsasti lakkaamatta ja joka paikassa. Vaikutti, ettei sillä ole hermoja eikä pienintäkään pelon tunnetta. Tästä Linkusta, kuten me häntä keskuudessamme nimitimme en malta olla kertomatta hiukan enemmän. Tappelutohinoissa aina pyritään käyttämään maastoa suojana. Linkku, ei koskaan edes kumartunut. Merkillinen tuuri seurasi miestä koko sodan ajan. Ainoan kerran kun sai siipeensä, teki sen itse. Jossain Itäkarjalassa käsitteli pistoolia niin huolimattomasti, että ase laukesi lävistäen pussin haaroissansa ja oli joutunut siitä hoitoon.
Linkku selvisi sodasta ehjänä, mutta kuoli sitten - niin hassulta kun se kuulostaakin - kissan takia. Hänellä oli maapaikka Pernajan pitäjässä. Tila oli ympäröity piikkilanka aidoilla kuin oikea keskitysleiri. Hän kasvatti fasaaneja. AK:n toimitusjohtajana ollessaan hän jollakin Puolan reissulla oli joutunut pahaan autokolariin, jossa oli vammautunut päähän vaikeahkosti. Hän väitti siellä Pernajassa ympäristön kissain tappavan fasaanejaan. Kuljeskeli ase kädessä ympäristössä ja ampui kaikki näkemänsä kissat. Kerran Linkku ampui kissan erään navetan nurkalla. Pahaksi onnekseen oli talon emäntä juuri navetassa lypsyllä ja lehmä laukausta säikähtäessään survoi emäntäänsä niin pahoin, että joutui sairaalareissun tekemään. Linkku yritti sitten sopia ja hyvittää jutun tuomalla konjakkia ja muuta hyvää, mutta isäntä oli niin sydämistynyt ettei suostunut sopimaan vaan pani jutun käräjiin. Kun käräjät Pernajassa piti olla huomenna, ampui Linkku itsensä illalla. Tämän kertoi minulle Linkun naapuri virolaissyntyinen veneveistäjä Nyström. Hän oli Linkun hyvä tuttava ja oli vuokrannut maatakin Linkulle. Näin päättyi rajun sotilaan elämä."
Siinä tuli yhden hurrin pää kirjaimellisesti käteen!
Tapaus Hytti tunnetaankin paremmin tällä palstalla. Sitä en tiennyt että Linkku "ruunasi" itse itsensä :=)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotamies_Hytin_tapaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Oskar_Lindgren
Tuuri Heporauta: Syöksypommittajia
Lentomestari "Otso" Rantalan muisteluja. Karisto 2007 3.p.
Tuossa kirjassa maailmanmestariampujanakin tunnettu Rantala kertoilee sotajuttujaan ja omia vaiheitaan mm. ampumakilpailumatkoistaan Espanjaan, vuotta ei mainita, ja Italiaan, Roomaan, vuonna 1935.
Matkalla mukana oli tietenkin luutnantti Sven Oskar Lindgren, joka tyylilleen uskollisena otti paikkansa epävirallisena matkan johtajana.
Hänestä on kirjassa montakin juttua sivuilla 94-120, mutta tässä on eräs aika erikoinen kommentti Linkusta:
s. 97:
"Kuten tavallista, itseoppineena oppaana toimi S.O. Lindgren, Sven Oskar. Paitsi mestariampujana, hän oli monikielitaituri, hirtehishumoristi ja tarmonpesä, joka myöhemmin tosikoitoksissa osoittautui taitavaksi ja pidetyksi johtajaksi. Sanottiin hänen pahimmassakin tulituksessa tyynenä kävelleen miestensä suojautumista tarkastelemassa, itse korkeintaan joskus toisen polven varaan laskeutuen. Ihmeteltiin, kuinka hän partaisten ja ryvettyneiden jermujensa vaivat ja vastukset jakaen silti aina esiintyi leuka ajeltuna, asepuku tahrattomana ja jopa vanhan ohjesäännön mukainen vitivalkea kovikekaulus asetakin kauluksen sisäpuolella. Murheellista, että hän tietämättään kantoi elimellistä sairautta, joka jatkosodan lopulla sai yliotteen ja muutti hilpeän luonteen äkkipikaiseksi, jopa vainoharhaiseksi, siten vähitellen, etteivät lähimmätkään ystävät sitä aluksi oivaltaneet."
Majuri Lindgrenin taistelulähetti Olavi Liisanantti on kertonut siisteystarkastustapauksesta silminnäkijän kuvauksen kirjassaan Taistelulähetin sota. Siinä Linkku piti alastomiksi riisuttamilleen täydennysmiehille siisteystarkastuksen vanhalla rajalla joskus elokuussa 1944 ja silloin hän syynäsi miesten penisten esinahkojen alusia, oliko ne puhtaita. Hän valitsi kaikkein tuppikullisimman ja pitkänahkaisimman miehen ja sieltä löytyikin "valkoinen rasvarengas" poimujen seasta. Liisanantti itse sai 3 vrk arestia tuosta "pahasta" kun ei ollut valvonut miesten mulkkujen puhtautta.
Taisi Linkkua holåttaa... kun ei ollu kertomansa mukaan nainut kuulemma koko kesänä!
pv:n entinen komentaja on julkisuudessa sanonut
että hän nuorena innokkaana lutina meni lähi-itään auttamaan luvattua kansaa
mutta komennuksen kestäessä hän huomasi olleensa TODELLA vääräs.
usan poliisin erikois joukot ampuu automaatti aseilla vain tähdättyjä kertalaukauksia.