Kreikan pitäisi irtaantua eurosta ja hakeutua hallittuun velkajärjestelyyn, taloustieteen professori Nouriel Roubini kirjoittaa Financial Timesissa.
Roubinin mukaan Kreikka on ajautunut "maksukyvyttömyyden, alhaisen kilpailykyvyn ja syvenevän laman noidankehään".
– Kreikan pitäisi nyt aloittaa hallittu velkajärjestely, irtautua vapaaehtoisesti euroalueesta ja palata drakmaan, Roubini kirjoittaa FT:ssa.
Ilman näitä toimia Kreikan valtionvelka uhkaa kivuta 200 prosenttiin maan bruttokansantuotteesta, hän huomauttaa.
Jos ei tuijoteta pelkkiä lukuja, on Euroopan Kreikalle tarjoaman velkapaketin todellinen apu lähellä nollatasoa, Roubini kirjoittaa. Hänen mukaansa sopimus tarjoaa suuret myönnytykset lainanantajille.
– Kreikan olisi tässä tilanteessa parasta hylätä nykyinen sopimus ja neuvotella itselleen parempi maksukyvyttömyyden uhatessa, Roubini kirjoittaa.
Viisainta Roubinin mukaan olisi Kreikan kansalliseen vakuuttaan drakmaan palaaminen ja sen jyrkkä devalvointi. Roubinin mukaan tämä palauttaisi maan kilpailukyvyn ja kasvun nopeasti, kuten Argentiinassa ja muilla kehittyvillä markkinoilla on parin viime vuosikymmenen aikana tapahtunut.
Roubinin mukaan esimerkiksi Islannissa velkojen hallittu uudelleenjärjestely ja julkisen velan vähentäminen on palauttanut maan kasvun ja kilpailukyvyn. Myös Portugali voi lopulta joutua uudelleenjärjestelemään velkojaan ja lähtemään eurosta, hän huomauttaa.
– Kun aviolitto on päätymässä eroon, on parempi olla sääntöjä, joilla ero tulee molemmille osapuolille halvemmaksi. Hallittu eurosta irtautuminen olisi rankkaa, mutta Kreikan talouden ja yhteiskunnan hidas luhistuminen olisi paljon pahempaa, Roubini kirjoittaa.
Vuoden 2008 talousromahduksen ennustanut, Tohtori Tuhonakin tunnettu Nouriel Roubini vierailee Suomessa 17. lokakuuta. Roubini puhuu Evli Pankin järjestämässä investointialan seminaarissa.
Kauppalehti

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pistetään asiantuntijat riviin ja valitaan se joka antaa tuen jo aikaisemmin päätetylle kannalle. Edistyksellistä?
Velkasaneeraus ja Euron ulkopuolelle jättäytyminen merkistsisi Kreikalle lisää ongelmia 20 vuodeksi, ennen kuin voisi jälleen palata EUROn.
Eli ihan ykkösratkaisusta ei ole kyse: siis pitäisi puheeelle perustelut.
Miksi pitäisi? jotta kreiikalaisten etu koituisi, jotta EURO maiden etu toteutuisi.
Vai pitäisikö siksi, että halutaan hajottaa ja tuhota koko EU-yhteisö?
NINEL